Lapsi (Kate Waters #2) - Fiona Barton

Rakennustyömaalta löydetään vauvan luuranko. Viattoman lapsen kohtalo koskettaa toimittaja Kate Watersia, mikä ajaa hänet selvittämään, mitä on tapahtunut ja milloin.

Uutinen saa tolaltaan myös Angelan, jonka lapsi katosi sairaalasta synnytyksen jälkeen. Tapahtumista on jo pitkä aika, mutta Angela ei vieläkäään tiedä, mitä hänen vauvalleen tapahtui.

Toisaalla nuori Emma alkaa käyttäytyä omituisesti kuultuaan löydetyistä vauvan luista. Vaikuttaa siltä, että hän salaa jotain, mutta mitä ja miksi?

*** 

Lapsi jätti jälkeensä kaksijakoisia tunteita, hyvin samaan tapaan kuin Leski ja muutamat muutkin samankaltaista trilleri/dekkarityyppiä edustavat romaanit. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu jälleen juoni, jonka kulkua pystyin ennustamaan hiukan liian helposti omaan makuuni. Parasta antia ovat puolestaan teemat, joskin niitäkin voisi kaivaa vielä syvemmältä.

Vanhemmuus, erityisesti äitiys, on jälleen keskeinen teema. Romaani esittelee useita hyvin erilaisia äitejä, mikä nostaa esiin kiinnostavia temaattisia kysymyksiä. Erityisesti äidin ja tyttären välisen suhteen pohdiskelu ja äitiyteen liittyvien, ehkä vielä osittain vaiettujenkin haasteiden käsittely herättävät mielenkiintoa. Näkökulma teemaan on osittain uusi, mutta tunnelma ja sävy hyvin samankaltainen kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Tämä luo jatkuvuutta kirjailijan tuotantoon, mutta toisaalta myös yllätyksettömyyttä. Lisäksi vauvan kuoleman ympärille rakentuva, mahdollisesti rikoksen sisältävä mysteeri sisältää riskejä. Mielestäni tässä tapauksessa aiheella ei mässäillä sitä muutenkaan käytetä shokkiefektinä. Ymmärrän silti, miksi tällainen valinta voi herättää lukijoissa vastustusta ja epämukavia tunteita.

Henkilöt jäävät mielestäni hiukan yksiulotteisiksi. Erityisesti Angelasta olisin halunnut nähdä enemmän muitakin puolia kuin surevan äidin. Emman tarinassa on eniten nyansseja ja se myös pysyy suureksi osaksi mysteerinä tarpeeksi kauan. Keskeisessä roolissa ovat hänen äitinsä Jude ja tämän elämään vaikuttavat miehet. Emman ja Juden välinen suhde tuo monimutkaisuudessaan romaaniin myös identiteetin rakentumiseen liittyviä kysymyksiä. Erityisesti vanhempien toiminnan mahdolliset vaikutukset nousevat esiin.

Henkilöitä on tässäkin trillerissä vähän, mikä ohjaa etsimään yhteyksiä heidän väliltään. Samaan aikaan tuntuu selvältä, että heidän täytyy liittyä jollain tavalla myös kuolleeseen vauvaan. Nämä seikat tekevät kokonaisuudesta ennustettavamman kuin haluaisin, erityisesti juonen osalta. Järkeviä ja uskottavia juonenkulkuja on lopulta aika vähän, kun henkilöiden kautta ei synny juurikaan sivupolkuja.

Isoimman juonellisen pettymyksen aiheuttaa lopun tärkein käänne. Se nojaa vahvasti tiettyyn informaatioon, joka ei ehkä julkaisun aikaan ollut vielä yhtä yleisessä tiedossa kuin nykyään. Arvasin käänteen melko aikaisin, koska minulla oli ennestään hallussani ratkaiseva tieto. Sen jälkeen lukemisessa oli eniten kyse siitä, milloin romaanin henkilöt tajuavat, mistä on kysymys.

Vaikka Bartonin trillerit eivät ole täysin vakuuttaneet minua, aion lukea/kuunnella vielä sarjan viimeisenkin osan jossain vaiheessa ensi vuotta. Kolmas kerta toden sanoo? Saa nähdä. Toivon joka tapauksessa, että löydän vielä niitä yllättäviäkin trillereitä tämän alalajin sisältä.

3,5/5

Lukuprojektit 2022: Missä vaiheessa olen ja mitä teen seuraavaksi?

Minulla on ollut koko vuoden (ja vähän ylikin) käynnissä kaksi lukemiseen liittyvää projektia. En ole edennyt kummankaan kanssa pitkään aikaan, mikä inspiroi minua tekemään tämän postauksen. Ajattelin, että aiheeseen liittyvä päivitys saisi minut taas jatkamaan näiden projektien parissa.

Projekti 1: Kuinka hyvin tunnen kirjallisuusmakuni?

Tämä sai alkunsa YouTubesta, tarkalleen sanoen eräästä Elliot Brooksin videosta. Ydinajatus on listata joukko kirjoja, ennustaa kuinka paljon pitää niistä ja laittaa ne lopuksi järjestykseen. Kun kirjat on luettu, ennustettua järjestystä verrataan todelliseen. Tästä linkistä voit katsoa, mitä kirjoja listallani on ja millainen Elliotin alkuperäinen video on.

Olen tähän mennessä lukenut/kuunnellut listalta neljä kirjaa:

1. Matched - Ally Condie

2. Nainen junassa - Paula Hawkins

3. Jääkaksoset - S.K. Tremayne

4. Nukketalo - Kristina Ohlsson

En paljasta vielä, mihin järjestykseen olen nämä laittanut, mutta olen saanut yllättyä jo muutaman kerran. Muun muassa sen takia haluan jatkaa listan lukemista pian. Seuraava askeleeni on valita kirja ja aloittaa sen lukeminen joulukuun aikana. Loppuun asti en ehkä pääse ennen kuin vuosi vaihtuu, mutta alku olisi alku. Lisäksi haluan kirjoittaa lähitulevaisuudessa arvion Nukketalosta.

Projekti 2: 5 star predictions

Nimi kertoo olennaisen: haasteessa on tarkoitus listata kirjoja, joiden uskoo olevan viiden tähden kokemuksia ja selvittää lukemalla, miten käy. Myös tämä idea sai alkunsa useamman kirjatubettajan yrityksistä. Listasin itselleni kuusi kirjaa, joista olen lukenut kaksi:

1. Linnake - Justin Cronin

2. Räsynukke - Daniel Cole

Tästä linkistä voit katsoa listan kirjat ja perusteluni sille, miksi uskon juuri näiden kirjojen yltävän viiteen tähteen.

Joulukuun aikana haluaisin kirjoittaa arvion Linnakkeesta ja valita, minkä listan kirjan luen seuraavaksi. En usko, että ehdin vielä aloittaa lukemista, mutta kirjan valitseminen olisi jo askel eteenpäin.

Mitä ensi vuoteen tulee, pohdin jo millaisia välipäivityksiä voisin tehdä näistä projekteista lukemisen edetessä. Sen olen jo päättänyt, että teen niitä säännöllisemmin, jotta oikeasti etenen lukemisessa johonkin. Palaan asiaan, kun mieleeni tulee järkevä idea.

***

Onko sinulla ollut lukemiseen liittyviä projekteja tänä vuonna? Miten ne ovat sujuneet?

Nainen ikkunassa - A.J.Finn

Anna on elänyt yli vuoden ajan lähes kokonaan neljän seinän sisällä. Hän kärsii vakavasta agorafobiasta, joka hallitsee hänen koko elämäänsä. Aikansa hän kuluttaa enimmäkseen katsomalla elokuvia ja ottamalla satunnaisia valokuvia asuntonsa ikkunoista.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun naapurustoon muuttaa uusi perhe. Anna tutustuu ensin perheen äitiin, Janeen, ja sen jälkeen teini-ikäiseen poikaan, Ethaniin. Nopeasti perheen elämän seuraamisesta muodostuu Annalle lähes pakkomielle. Eräänä iltana hän näkee jonkun puukottavan Janen.

Anna on puukotuksen ainoa silminnäkijä, mikä yksin mutkistaa tilannetta. Tapausta seuraavat tapahtumat kulkevat kuitenkin arvaamattomiin suuntiin. Pian Anna joutuu tosissaan pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei.

***

Noin vuosi sitten aloitin pienimuotoisen kokeen, jonka tarkoitus on tutustua rikos/jännityskirjallisuuden suosittuihin konsepteihin, jotka ovat toistuneet useissa menestyneissä teoksissa. Aloitin Paula Hawkinsin Nainen junassa -trilleristä, jonka päähenkilö tarkastelee tapahtumia enemmän tai vähemmän suljetusta ja/tai rajatusta paikasta ja hyvin rajallisen informaation varassa. Blogitekstini siitä voi lukea linkin takaa: Nainen junassa

Kuuntelin A.J. Finnin suureen suosioon nousseen trillerin vertaillakseni sen toteutusta Paula Hawkinsin romaaniin. Minulla oli siis kevyesri tutkiva ote myös sitä kuunnellessani. Niin kuin arvelinkin, löysin siitä useita samoja piirteitä kuin Hawkinsin romaanista. Ilokseni voin sanoa, että Nainen ikkunassa toteuttaa osan näistä yhtäläisyyksistä onnistuneemmin ja lisää konseptiin myös jotain uutta.

Yksi suuri ilonaihe on se, että romaani pysyy kunnolla konseptissaan. Tapahtumia kuvataan suurimmaksi osaksi Annan asunnon sisäpuolelta, joten näkökulma on oikeasti rajattu lähes koko romaanin läpi. Sen ansiosta ne muutamat tilanteet, joissa Anna poistuu asunnosta, saavat erityisen merkityksen. Lisäksi Annan elämää rajoittava sairaus on huomattavasti mielenkiintoisempi tarinan elementti kuin esimerkiksi alkoholismi. Tarinalla on kokonaisuudessaan raamit, jotka erottuvat joukosta edukseen.

Myös juoni säilyttää imunsa alusta loppuun. Vaikka henkilöitä on vähän, heidän ympärilleen kehittyy runsaasti salaperäisyyttä, jolloin vastaukset eivät ole ilmiselviä. Jotkut asiat pystyy arvaamaan tai ennustamaan, mutta mielestäni se on tässä tapauksessa tarkoitus. Niin sanottu pääjuonenkäänne ei sinänsä ole yllättävin tai järkyttävin mahdollinen käänne, mutta se on toteutettu onnistuneesti ja sijoitettu erinomaisesti suhteessa romaanin muihin tapahtumiin.

Romaanissa nousee keskeiseksi ihmisiä ja elämää koskevan tiedon ja totuuden teema. Siihen, että Anna tarkkailee muita henkilöitä konkreettisen ikkunan läpi ja luo heistä mielikuvia, sisältyy kiinnostavaa symboliikkaa. Minut se herätti ajattelemaan erityisesti sitä, kuinka helposti ihminen uskoo tuntevansa toiset ihmiset tai tietävänsä heidän elämästään jotain ollennaista. Näkökulmamme tosiiin ihmisiin on kuitenkin aina rajallinen, varsinkin jos emme ole itse keskustelleet heidän kanssaan tai nähneet muuten vaivaa tutustuaksemme heihin. Päähenkilön tavoin joudumme joskus harkitsemaan uudelleen käsityksiämme todellisuudesta, joka voi muuttua ratkaisevasti lyhyessäkin ajassa.

Nainen ikkunassa ei pääse suosikkikirjojeni joukkoon, mutta oikein mukiinmenevää ajanvietettä se on. Lisäksi se tarjoaa syvällisempääkin ajattelemisen aihetta. Voisin tarttua kirjailijan teoksiin uudelleen, jos niitä joskus ilmestyy.

3,75/5

PS. Minkähän konseptin ottaisin seuraavaksi tutkimuskohteeksi?

Ihmeiden kabinetti - Douglas Preston & Lincoln Child

Pilvenpiirtäjän rakennustyömaalta löydetään 36 ihmisen jäännökset. Pian tutkimukset osoittavat, että heidät on murhattu. Tapauksesta tekee erityisen kummallisen se, että murhat ovat tapahtuneet yli sata vuotta sitten ja niihin liittyy jonkinlainen kirurginen operaatio, jonka tarkoitus ei käy välittömästi selväksi.

Poliisin mielestä tapaus pitäisi jättää historiantutkijoiden hommaksi, mutta FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast on vakaasti eri mieltä. Hän palkkaa apulaisikseen paleontologi Nora Kellyn ja toimittaja William Smithbackin, joka sattuu olemaan myös Noran poikaystävä.

Pian tapahtuu uusi murha, joka muistuttaa vanhoja murhia. Pendergast ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä. Tietääkö hän asiasta enemmän kuin antaa ymmärtää?

***

Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Pendergast-sarja on ollut tähtäimessäni vuosia. Aivan tarkkaan en muista, milloin kuulin siitä ensimmäisen kerran, mutta siitä on kauan. Heinäkuussa halusin kokeilla jotain uutta ja valitsin yhdeksi kirjaksi Ihmeiden kabinetin. Onneksi valitsin, sillä se tarjosi juuri sellaista tunnelmaa, jota kaipasin.

Erityisesti huumori erottaa tämän romaanin muista viime aikoina lukemistani/kuuntelemistani dekkareista. Huumoria tihkuu tapahtumista, henkilöiden käyttäytymisestä ja eri asioiden ja tilanteiden kuvauksista. Sävy on mielestäni ajoittain jopa satiirinen, mutta hyvä maku säilyy koko ajan. Kirjailijat selvästi leikittelevät genren tyypillisillä ominaisuuksilla ja haluavat pitää lukijan tietoisena siitä, että kysymyksessä on fiktiivinen kertomus. Tällaisen metatason havaitseminen on sekä hauskaa että mielenkiintoista.

Myös tapahtumiin liittyvät aihepiirit erottuvat joukosta edukseen. En mainitse yksityiskohtia, sillä en halua pilata yllätyksiä. Tämän kirjan kohdalla olen sitä mieltä, että mitä vähemmän tietää ennalta, sitä enemmän kokemuksesta saa irti. Kuvailisin omaa kokemustani tiivistetysti seikkailuksi tuntemattomaan, ja sellaisen toivon monen muunkin lukijan saavan.

Pendergast puolestaan on yksi mielenkiintoisimmista agenteista, joihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Oli hauskaa seurata rikostarinaa, jossa tutkijahenkilöä tarkastellaan enimmäkseen muiden henkilöiden silmin. Pendergastin ympärille kehittyy erillinen mysteeri, joka omalta osaltaan motivoi jatkamaan sarjan parissa. Toisaalta tällainen henkilökuvauksen lähtökohta on riski, sillä tutkijahenkilö voi jäädä joillekin lukijoille liian etäiseksi. Minuun keino kuitenkin tehosi ja uskon, että Pendergastissa on tarpeeksi materiaalia lunastamaan ensimmäisen osan antamat lupaukset.

Pientä miinusta annan siitä, että alkupuolella tapahtumat etenevät paikoin jähmeästi ja joitakin asioita toistetaan turhan monta kertaa pitkin romaania. Lisäksi juonessa on osia, jotka arvasin hiukan liian helposti, mutta kokonaisuuteen nähden tämä harmittaa hyvin vähän.

Kuuntelen varmasti sarjaa pidemmälle vielä tänä vuonna. Kun seuraavan kerran kaipaan jotain hauskaa ja erikoista ja yllättävää, käännyn todennäköisesi Prestonin ja Childin puoleen.

4,5/5

Opettamisen pyörteissä

Suunnitelmani eivät ole lukemisen suhteen aivan pitäneet, mutta hyvästä syystä: opettaminen on pitänyt minut kiireisenä. En ole juurikaan maininnut tätä osaa elämästäni, mutta nyt kun siitä on tullut aikaisempaa olennaisempi, on aika muuttaa tilanne.

Juuri nyt elän erityisen jännittäviä aikoja. Joensuunseudun kansalaisopistolla on tarjolla kaksi kurssiani, ja molemmille on vielä paikkoja jäljellä. Lisäsin blogiin sivun "Kursseja kirjoittajille", josta löydät linkit kurssien kuvauksiin ja ilmoittautumiseen. Jos kurssit herättävät mielenkiintoa, toimi nopeasti, sillä ilmoittautuminen päättyy noin kahden viikon päästä!

Tässä postauksessa annan lisätietoja kursseista, jotta niistä saa laajemman käsityksen. Tekstiä saa vapaasti jakaa eteenpäin henkilöille, joita kurssit voisivat kiinnostaa.

***

Kehitä tekstiäsi

Kurssi sopii kirjoittajille, joilla on joko kokonainen romaanikäsikirjoitus tai useita novelleja odottamassa seuraavaa askelta. Kaikki genret ovat sallittuja ja tervetulleita! Kurssin keskeinen tavoite on antaa opiskelijoille monipuolisia ja konkreettisia käytännön välineitä, ideoita ja vinkkejä tekstin tarkasteluun ja muokkaamiseen.

Kurssin aikana opiskelija

• Asettaa konkreettisia tavoitteita eli kirkastaa itselleen, millaiseen lopputulokseen hän haluaa päästä kurssille valitun tekstin kanssa ja mihin osa-alueisiin hän kurssin aikana keskittyy
• Tutustuu proosan eri osa-alueilla vastaantuleviin keskeisiin haasteisiin, ongelmiin ja kysymyksiin
• Lukee ja kommentoi toisten opiskelijoiden tekstejä a) saadakseen konkreettisia esimerkkejä siitä, miten haasteet ilmenevät teksteissä ja b) auttaakseen samassa tilanteessa olevia kirjoittajia eteenpäin
• Saa runsaasti palautetta omasta tekstistään toisilta opiskelijoilta ja opettajalta, eli minulta
• Etsii ratkaisuja editoinnin ongelmiin keskustelemalla omasta ja toisten teksteistä
• Syventyy omaan tekstiinsä vaiheittain ja tarkastelee saamaansa palautetta ohjatusti omiin tavoitteisiinsa peilaten
• Harjoittelee omien haasteidensa tunnistamista ja ratkaisemista
• Rakentaa vaihe vaiheelta etenevän suunnitelman, jota voi seurata kurssin jälkeen

Kirjallisuusanalyysiä kirjoittajille

Paljon puhutaan siitä, että lukeminen on erityisen tärkeää kirjoittavalle ihmiselle. Mutta huomattavasti vähemmän puhutaan siitä, miten kirjallisuutta kannattaisi lukea, jotta se edistäisi kirjoittamista konkreettisesti. Kurssin tarkoitus on antaa vastauksia tähän kysymykseen kirjallisuusanalyysin menetelmiä käyttäen.

Kurssilla opiskelija

• Valitsee itse kirjan, johon analyysin menetelmiä sovelletaan ja jolla on jotain yhteistä tekstin kanssa, jota hän joko parhaillaan kirjoittaa tai jollaisen hän haluaa kirjoittaa
• Tutustuu kirjallisuusanalyysin menetelmiin ja keskeisiin käsitteisiin
• Harjoittelee analyysiä käytännössä erilaisten tehtävien avulla
• Lukee valitsemaansa kirjaa ohjatusti vaihe vaiheelta omaa kirjoittamista edistävästä näkökulmasta
• Keskustelee havainnoistaan muiden opiskelijoiden kanssa
• Antaa kommentteja ja palautetta muiden opiskelijoiden analyysitehtävistä
• Kirjoittaa yhden pidemmän analyysin itse rajaamastaan aiheesta

Jos jokin asia vielä askarruttaa, jätä minulle kysymyksesi kommentteihin tai lähetä yksityisviestiä Instagramissa @loputonromaani

Lukulista 4/2022: Takaisin kirjapinojen ääreen

Nyt kun reissut on reissattu ainakin joksikin aikaa, voin palata lukusuunnitelmien pariin. Elokuussa panostan erityisesti fyysisten kirjojen lukemiseen. Hyllyssäni on paljon lukemattomia kirjoja, minkä lisäksi olen jäljessä esimerkiksi monien kirjasarjojen lukemisessa. Toivon, että elokuussa pääsen taas lukemisen makuun.

Kokonaistavoitteeni elokuussa on lukea kuusi fyysistä kirjaa ja kuunnella kahdeksan äänikirjaa. Jos onnistun tuossa kuuden fyysisen kirjan tavoitteessa, se on tämän vuoden mittakaavassa todella hyvä saavutus. Äänikirjoja saatan helposti kuunnella enemmänkin, sillä niitä on tällä hetkellä kesken noin kymmenen. Viime aikoina minulla on ollut vaikeuksia pysyä yhden kirjan parissa pitkiä aikoja, joten kuuntelu on karannut hiukan käsistä. Aika palata ruotuun siis!

Elokuun fyysiset kirjat

Yritin valita listalle sellaisia kirjoja, joiden joukosta voisin realistisesti lukea kuusi ja jotka kiinnostavat minua tällä hetkellä tarpeeksi, jotta jaksan lukea säännöllisesti. Osa kirjoista on sellaisia, joita todennäköisesti luen vielä syyskuussa joko siksi, että ne ovat pitkiä tai hidaslukuisia, tai siksi että ehdin todennäköisesti vain aloittaa ne elokuun puolella.

1. A Clash of Kings - George R.R. Martin

Tämä kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, joiden lukeminen todennäköisesti venyy syyskuulle asti. Tavoitteeni kuitenkin on lukea tätä säännöllisesti, koska en halua unohtaa ensimmäisen osan tapahtumia enkä toisaalta venyttää sarjan lukemista tuhottomasti. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani, sillä olen melko vakuuttunut siitä, että meno menee tästä vain hurjemmaksi.

2. Heir of Fire - Sarah J. Maas

Tässä on toinen projekti, jossa on kestänyt paljon suunniteltua pidempään. Myös ensimmäisellä lukukerralla jäin toisen osan jälkeen jumiin ja jatkoin kolmanteen osaan vasta kuukausien päästä. Haluasin kovasti saada tämän sarjan luettua loppuun tänä vuonna, mikä tarkoittaa yhtä sarjan osaa per kuukausi. Tämä on siis aika korkealla tärkeysjärjestyksessä. Crown of Midnightista julkaisen pian arvion, joten kiinnostuneiden kannattaa pitää blogia silmällä sen varalta.

3. Poison Study - Maria V. Snyder

Snyderin Chronicles of Ixia-sarja koostuu kolmesta trilogiasta, joista ensimmäisen luin joitakin vuosia sitten. Pidin siitä kovasti, mutta kirjoitin arvion vain ensimmäisestä osasta. Keskimmäisen trilogian pitäisi saapua postista elokuun alkupuolella, joten tuntui hyvältä ajatukselta lukea ensimmäinen trilogia uudelleen nyt. Samalla voin arvioida sen kokonaisuudessaan. Poison Study on nopealukuinen fantasiakirja, joten uskon sen auttavan myös lukujumin selättämisessä. 

4. Vampire Academy - Richelle Mead

Olen jo pitkään halunnut lukea tämän sarjan uudelleen, joten laitoin ensimmäisen osan listalle. Se on myös melko lyhyt, joten uskon sen mahtuvan hyvin kuuden kirjan tavoitteeseen.

5. A Dance of cloaks - David Dalglish

David Dalglish puolestaan kirjoittaa eeppistä fantasiaa, joten luulen että ehdin korkeintaan aloittaa tämän lukemisen, jos sitäkään. Haluaisin kuitenkin lähiaikoina lukea jotain itselleni uutta fantasiaa, ja hyllyssäni odottavista fantasiasarjojen ensimmäisistä kirjoista tämä tuntui sopivan parhaiten tähän tilanteeseen. Minulla on valmiiksi myös sarjan toinen osa, joten jos pidän ensimmäisestä, voin jatkaa sarjan lukemista järkevän ajan sisällä. Lisäksi olen kuullut viime aikoina paljon kehuja kirjailijan tuotannosta, mikä lisää motivaatiota lukea tämä pian.

6. Rajalla - Ally Condie

Ally Condien dystopiatrilogian toinen osa on ollut jo jonkin aikaa kesken. Alku on mielenkiintoinen, mutta tunnelma on synkkä. Fiilis ei ole ollut viime aikoina sopiva, mutta haluan lukea trilogian loppuun hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta, joten on aika lukea tämä keskimmäinen loppuun.

7. Red Rising - Pierce Brown

Olen lähes vakuuttunut siitä, että pidän tästä sarjasta kovasti. Ehkä juuri siksi olen viivytellyt aloittamisen kanssa. Red Rising on kuitenkin osa erästä lukuhaastetta, jota olen omaksi huvikseni toteuttanut, joten olisi jo korkea aika lukea se. Sarja tulee myös usein vastaan booktubessa vuolaiden kehujen kera. Viimeisin uutinen oli sarjan kahden viimeisen osan nimien julkistaminen, ja se herätti taas motiaaviota lopultakin aloittaa.

8. Paluu Rivertoniin - Kate Morton  

Jotta listalla olisi hiukan vaihtelua, lisäsin Mortonin esikoisteoksen, joka on myös osa lukuhaastetta. Aloitan sen todennäköisesti elokuun ensimmäisellä viikolla, sillä en ole pitkään aikaan lukenut mitään sen kaltaista. 

9. Vaiennettu - agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa - Luke Harding

Kuuntelin viime vuonna Luke Hardingin teoksen Venäjän vakoojaverkosto, joka on ehdottomasti yksi parhaista kokemuksistani tietokirjallisuuden parissa. Olen siitä asti aikonut lukea myös muut Hardingin teokset, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa projektia. Luen tietokirjoja yleensä hitaammin kuin fiktiota, mikä on saanut minut lykkäämään muunmuassa tätä teosta. Luulen, että tämän kanssa menee syyskuun puolelle, mutta aion ainakin aloittaa lukemisen lähiviikkojen aikana.

10. Fantasiatieto - Judy Allen

Tämä kirja osui silmään, kun etsin taustamateriaalia yhtä kirjoitusprojektiani varten. Ajattelin, että tämä olisi hauska ja leppoisa tietokirja luettavaksi loppukesän tunnelmissa.

***

Elokuun äänikirjat

Äänikirjoista en tee tällä kertaa tarkkaa listaa ollenkaan, koska olen viime aikoina hyppinyt niin monesta kirjasta toiseen. Tavoitteeni on kuunnella ainakin muutama keskeneräinen kirja loppuun, mutta aivan varmasti aloitan myös uusia. Kiinnostavia vaihtoehtoja on niin paljon, että en osaa ennustaa mitä tulen lopulta oikeasti kuunnelleeksi.

Jos kuukauden aikana kertyvät äänikirjat kiinnostavat, kannattaa vilkuilla Luetut 2022-sivua, jolle kokoan kaikki lukemani ja kuuntelemani kirjat sitä mukaa kun saan niitä loppuun.

***

Blogissa jatkan perjantaina arviolla. Elokuussa tavoitteeni on julkaista vähintään maanantaisin ja perjantaisin, jotta saan rästipostauksien listaa lyhyemmäksi.

Mitä sinä luet elokuussa?

One Dark Throne (Three Dark Crowns #2) - Kendare Blake

Taistelu valtaistuimesta ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, ja nyt kaikki kolme nuorta kuningatarta joutuvat kohtaamaan entistä suurempia haasteita.

Katharine on viimeaikaisten koettelemustensa jälkeen vahvempi kuin koskaan, mutta hänen lähipiirinsä ei ole ainoastaan iloinen muutoksesta. Arsinoe on saanut selville hätkähdyttävän totuuden voimistaan ja yrittää ratkaista, miten voi käyttää tietoa hyväkseen paljastamatta sitä vihollisilleen. Mirabella, joka oli vielä hetki sitten suoralla tiellä valtaistuimelle, on nyt toinen toistaan julmempien hyökkäysten kohteena.

Taistelu kruunusta on vasta alussa.

***

Tieni tämän jatko-osan kanssa oli sekä kivikkoinen että mielenkiintoinen. Aluksi etenin melko hyvää vauhtia, jossain vaiheessa mielenkiinto lopahti pitkäksi aikaa ja viimeinen neljännes täytyi kuunnella lähes yhdeltä istumalta. Kokemus hämmentää yleisellä ristiriitaisuudellaan. Toisaalta romaanissa on paljon piirteitä, joista pidän ja jotka saavat sarjan erottumaan joukosta. Ja toisaalta monet osa-alueet jäävät edelleen vajaiksi tai sortuvat ennalta-arvattavuuteen. En ole pitkään aikaan kokenut yhtä sekalaisia tunteita kirjaa kohtaan.

Juonen rakenne noudattaa perinteisempää mallia, minkä ansiosta sen seuraaminen on helpompaa. Itse tapahtumat ovat yhdistelmä perusmateriaalia, ennalta-arvattavuutta ja suuria yllätyksiä. Olin vähällä menettää uskoni juonen suhteen, kun eräs suoranainen kliseiden klisee melkein toteutui. Kirjailija kuitenkin kiertää sen viime hetkellä ja todennäköisesti pelastaa sen myötä jatko-osan laajalta juonikuviolta, jonka kulun olisi voinut ennustaa jo nyt. Viimeinen neljännes paikkaa pettymyksen tunnetta ihailtavasti, sillä siihen mahtuu useita yllätyksiä. Käänteet lisääntyvät ja kiihtyvät loppua kohden niin, että pian lopputuloksen ennustamisesta tulee todella vaikeaa. Lisäksi tapahtumat herättivät voimakkaampia tunteita kuin koko sarja tähän menneessä. Pidän siitä, kun saan aidosti yllättyä, ja tässä tapauksessa niin kävi useamman asian suhteen. Jatko-osa herättää minussa nyt huomattavasti enemmän mielenkiintoa kuin osasin odottaa.

Henkilökuvauksessakin tapahtuu positiivista kehitystä. Kolmen päähenkilön persoonallisuudet erottuvat paremmin toisistaan ja myös kehittyvät enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Heille alkaa syntyä erilliset kehityskaaret, jotka herättävät mielenkiintoa. Myös muutamat keskeiset sivuhenkilöt kehittyvät, ja heidän suhteensa päähenkiöihin saavat enemmän merkitystä. Toivon, että sarjan kehitys jatkuu samaan suuntaan.

Erityisesti täytyy kehua sitä, miten Katharinen muutos kuvataan. Fiktiivisen henkilön kanssa on vaikeaa tehdä uskottavaa täyskäännöstä, mutta tässä tapauksessa se onnistuu hienosti. Tilanteeseen liittyy lisäksi mysteeri, joka kantaa viime metreille asti.

Päähenkilöiden lähipiirin motiivit sen sijaan eivät vieläkään kunnolla aukene. Suurin osa heistä on selvästi vallan perässä, mutta haluaisin ymmärtää paremmin, miksi ja mitä he tarkalleen haluavat saavuttaa. Sivuhenkilöiden määrä rasittaa kokonaisuutta edelleen, muttta nyt on jo hiukan helpompaa muistaa, kuka on kuka.

Miljöön kuvausta ja maailmanrakennusta kaipasin yhä enemmän, mutta ne uudet asiat, jotka taikuudesta ja muusta yliluonnollisesta opitaan, ovat kiehtovia ja juonen kannalta olennaisia. Maailman tunnelma kokonaisuutena kuitenkin välittyy ja myös erottaa maailman muista minulle tutuista fantasiamaailmoista. Kerronnassa on kauhun sävyjä ja piirteitä, jotka voimistuvat erityisesti tässä osassa. Ne luovat pahaenteisen tunteen, jonka ansiosta lukija saa olla varpaillaan rauhallisinakin hetkinä. Mitään niin pelottavaa tai raakaa toisessakaan osassa ei kuitenkaan ole, että se työntäisi herkempiä lukijoita pois.

Alkuperäinen aikomukseni oli pitää tästä sarjasta taukoa, mutta One Dark Throne jäi niin dramaattiseen tilanteeseen, että todennäköisesti kuuntelen kolmannen osan elokuussa. Haluan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

3/5

***

Sarjan muut arviot:

Three Dark Crowns

Krokotiilinvartija (Kørner/Werner #1) - Katrine Engberg

Nuori nainen löytyy murhattuna vuokra-asunnostaan. Pian selviää, että hänen vuokranantajansa on käyttänyt häntä julkaisemattoman romaaninsa henkilöhahmona. Nainen kuolee myös romaanin sivuilla.

Etsivät Jeppe Kørner ja Anette Werner ryhtyvät tutkimaan vuokrantajan menneisyyttä ymmärtääkseen, mikä johti nuoren ihmisen traagiseen kuolemaan. Mutta kuka on lopulta kaiken takana?

***

Tanskalaisen Katrine Engbergin dekkarit tulivat sattumalta vastaan kesäkuussa, kun etsin luettavaa/kuunneltavaa dekkariviikkoa varten. En ollut kuullut kirjailijasta aikaisemmin, mutta hänen esikoisensa kuulosti kiinnostavalta ja pääsi nopeasti kuunneltavaksi. Takakansi kuitenkin lupaili enemmän kuin mitä lopulta sain.

Ajatukseni tiivistäen: olipa kyseessä juoni, henkilöt, miljöö tai jokin muu osa-alue, siinä on jotain mistä pidän ja jotain mistä en. Myös osa niistä ominaisuuksista, joista pidän eniten, eivät pääse täyteen potentiaaliinsa. Niinpä Krokotiilinvartija jätti jälkeensä hiukan pettymyksen makua.

Paras osa on mielestäni juoni, vaikka siinäkin on joitakin puutteita. Tutkittava tapaus on mutkikkuusasteeltaan keskiverto, ja pientä vaaran tuntua on ilmassa. Tutkintalinjoja on useita, joten totuus ei ole liian ilmiselvä. Minä kuitenkin arvasin yhden keskeisen osan hyvin varhain, mikä on ollut tänä vuonna suorastaan teema; jälleen juoni osittain latistuu, koska tärkeä palanen on helposti ennustettavissa. Jännitys ei nouse kovin korkealle, mutta toisaalta se tekee juonesta leppoisan seurata. Etenemisnopeus on sopiva ja rakenne looginen, joten mitään suurempia valituksen aiheita minulla ei ole.

Myös huumoristista pohjavirettä täytyy kehua. Rikoskirjallisuuteen ei ole helppoa ujuttaa luontevaa ja hyvää huumoria. Erityisesti tutkijoiden välinen sanailu sai minut muutaman kerran nauramaan ja hymähtelemään.

Kokonaisuutena he pysyvät kuitenkin aika pinnallisella tasolla. Lisäksi toiseen tutkijaan liittyy juonikuvio, joka on mielestäni kokonaisjuonen kannalta tarpeeton ja saa hänet vaikuttamaan melko ikävältä ihmiseltä. Heistä kumpikaan ei siis nouse kovin korkealle poliisihenkilöiden listalla.

Oli iloinen yllätys nähdä, että tapahtumiin liittyy olennaisesti eläkeikäisiä henkilöitä, sillä kohtaan heitä kirjallisuudessa harvoin. Yksi heistä on lisäksi pahaenteisen romaanin kirjoittanut vuokranantaja. Kun oikeastaan mikä tahansa romaani käsittelee tavalla tai toisella kirjoittamista, mielenkiintoni herää välittömästi. Kirjoittahenkilön kautta tästä romaanista nousee esiin kirjoittamisen etiikan teema, josta saisi irti paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Teemaa olisi tosin voinut käsitellä huomattavasti syvällisemmin ja suoremmin, jotta se olisi saanut enemmän roolia. Tämän osuuden vajaavaisuus harmittaa minua eniten, sillä mahdollisuuksia olisi ollut todella hyvään pohdintaan.

Yleisesti henkilökuvauksessa vaivaa se, että henkilöistä jää päällimmäiseksi aika negatiivinen vaikutelma. Henkilöiden joukossa ei ole oikeastaan ketään, josta ihan tosissani pitäisin ja jonka puolelle voisin tilanteessa asettua. Epämiellyttävät kirjallisuuden henkilöt eivät sinänsä häiritse minua, mutta jos yhdessä kirjassa lähes kaikki ovat sellaisia, se on hieman masentavaa. Minun oli vaikeaa välittää siitä, mitä henkilöille tapahtuu, koska he eivät herättäneet minussa erityisiä sympatioita. Toistaalta kukaan heistä ei ole niin kiinnostava, että se paikkaisi tilannetta. Tämä on minulle harvinainen tunne; yleensä suhtautumiseni henkilöihin ei ole näin lattea.

Myös miljöö jätti minut tällä kertaa melko kylmäksi. Lukuun ottamatta taloa, jossa uhri ja hänen vuokranantajansa asuvat, miljöön kuvaus on melko vähäistä. Kaipasin voimakkaampaa tunnetta siitä, että olen henkilöiden kanssa juuri Kööpenhaminassa enkä jossain muussa maailmankolkassa. Tunnelmallisia paikkoja olisi ollut tarjolla useampikin.

Romaani ei siis ollut hitti, mutta ei täysi hutikaan. Minulle Krokotiilinvartija on perusdekkari, joka ei herätä erityisiä tunteita suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan/kuuntelemaan kirjailijan muut romaanit.

3,5/5

Au pair - Emma Rous

Isänsä kuoleman jälkeen nuori Seraphine Meyes ryhtyy selvittämään, mitä todella tapahtui sinä päivänä kun hän ja hänen kaksosveljensä Danny syntyivät. Hän tietää varmasti kaksi asiaa: vain muutama tunti synnytyksen jälkeen heidän äitinsä heittäytyi kalliolta kuolemaansa ja perheen au pair, Laura, katosi jäljettömiin.

Perhe vastustaa Seraphinen yritystä kaivella menneitä, mutta hän ei voi antaa asian olla. Kysymys, onko hän sittenkin joku muu kuin hän on aina uskonut, on vaivannut häntä liian kauan. Seraphinea kalvavat myös kotikylässä pitkään kulkeneet tarinat vaihdokkaista ja ajan saatossa kylässä syntyneistä kaksosista, joille tavalla tai toisella tapahtuu jotain pahaa. Onko tarinoissa mitään perää vai ovatko ne vain uteliaiden ja mystikkojen sepitelmiä?

***

Au pair oli minulla jo useita vuosia sitten lainassa kirjastosta, mutta silloin en saanut sitä luettua. Fiilis ei ollut oikea. Romaani herätti aluksi mielenkiintoni ensisijaisesti siksi, että tarinaan liittyy au pairin rooli, josta minullakin on kokemusta. Tänä vuonna Au pair pääsi lopulta kuunneltavaksi ja tarjosi sekä hyvää ajanvietetettä että ajattelemisen aiheita.

Jos minun pitäisi kuvailla Rous'n esikoisromaania yhdellä sanalla, sana olisi hienovarainen. Sekä juonessa että henkilökuvauksessa ja niihin liittyvissä paljastuksissa on tiettyä vihjailevuutta ja epäsuoruutta, joka sävyttää tekstiä alusta loppuun. Juoni ei nojaa äkkinäisiin käänteisiin vaan jännitys kehittyy ja syvenee vähitellen. Juoni myös etenee hitaasti, joten tapahtumien perässä on helppoa pysyä. Tarina kulkee kahdella aikajanalla, jotka tukevat toisiaan ja rakentavat jännitystä. Nykyajan tapahtumat kerrotaan Seraphinen näkökulmasta ja menneisyyden tapahtumat Lauran, eli au pairin, näkökulmasta. Kokonaisuutta tarkastellaan siis sekä sen sisäpuolelta että ulkopuolelta, mikä luo mielenkiintoisen dynamiikan.

Seraphinen toive saada totuus selville on hyvin ymmärrettävä ja inhimillinen, minkä takia häntä kohtaan on helppo tuntea myötätuntoa. Muuten hän kuitenkin jää melko etäiseksi ja persoonattomaksi henkilöksi. Olisin mielelläni kuullut jotain esimerkiksi hänen harrastuksistaan tai kiinnostuksenkohteistaan, sillä se olisi tehnyt hänestä kokonaisemman henkilön.

Laurasta puolestaan muodostuu ainakin jonkin verran kokonaisempi kuva. Sen lisäksi, että hän kokemuksiaan au pairina avataan, käsitellään asioita jotka johtivat hänen valintaansa lähteä vieraaseen paikkaan asumaan ja työskentelemään. Sain häneen todennäköisesti myös siksi enemmän kosketuspintaa, että olen itsekin ollut au pair. Jotenkin Laurassa on enemmän särmää ja variaatiota kuin Seraphinessa.

Mielenkiintoisinta romaanissa ovat sen teemat. Keskeiseksi nousee perheen vaikutus identiteettiin: kuinka paljon ja millä tavoin perhe määrittää ihmistä? Millainen merkitys perheeseen liittyvillä epäselvyyksillä on? Lukiessani pohdin myös sitä, kuinka paljon ihminen voi vaikuttaa siihen, millaisia jälkiä perhe häneen jättää.

Au pair antaa oman näkökulmansa myös ikuiseen kysymykseen siitä, vapauttaako totuus vai olisiko joskus parempi pysyä tietämättömänä. Myös totuuden olemuksesta herää ajatuksia. Kun on kysymys ihmissuhteista ja niihin kietoutuvista tapahtumaketjuista, onko absoluuttista totuutta olemassakaan? Onko jonkun toisen näkemys totuudesta aidompi tai tärkeämpi kuin muiden? Ja kenellä on oikeus salata tai paljastaa se, ja millaisin ehdoin?

Au pair olisi mielenkiintoinen romaani myös genreanalyysin kannalta, sillä sen voisi mielestäni luokitella eri perustein mysteeriksi, trilleriksi tai dekkariksi. Toisaalta voisi sanoa, että se on niitä kaikkia yhtä aikaa, mutta eri asteisesti. Luulen, että moni sellainenkin lukija, joka ei normaalisti lue jännitys/rikoskirjallisuutta, voisi pitää tästä. Sisältö ei ole väkivaltaista tai muutenkaan raakaa vaan enemmänkin pohdiskelevaa, joten yleisvaikutelma pysyy kesynä.

Loppuratkaisu on minun makuuni hiukan vaisu. Arvasin siitä osan melko aikaisin, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni. Lisäksi loppuratkaisu nojaa ehkä hiukan liikaa erääseen tiettyyn asiaan, josta minulle jäi ristiriitainen olo. 

Kaikkien aikojen suosikkien joukkoon Au pair ei nouse, mutta kyllä se kuunnella kannatti. Olen kuunnellut myös kirjailijan toisen romaanin ja todennäköisesti tsekkaan tulevatkin teokset, jos sellaisia ilmestyy. Kokemukseni ja käsitykseni genrestä laajeni taas yhden kiinnostavan kirjailijan verran.

4/5

Heinäkuun lopun lukusuunnitelmia

Olen palannut kesäreissultani ja sen myötä blogitekstien ääreen. Päätin aloittaa asettamalla heinäkuun toiselle puoliskolle kevyet tavoitteet.

Fyysiset kirjat

Varsinainen lukeminen on ollut tänä vuonna hankalaa. Haluaisin kuitenkin lisätä fyysisten kirjojen lukemista loppukesän ja syksyn aikana. Pääsin reissun edetessä jo säännölliseen rytmiin, joten toivoa ainakin on.

Pääprojektini on viimeisen kuukauden ajan ollut A Game of Thrones, joka oli tarkoitus lukea jo aikoja sitten. Tällä viikolla tavoitteeni on lukea se lopultakin loppuun ja aloittaa seuraava osa pian sen jälkeen. Haluan ottaa kiinni alkuvuodesta hukattua aikaa.

Jos jaksan ja aikaa jää tarpeeksi, saatan lukea jotain muutakin loppuun tai aloittaa jonkun uuden kirjan. Uusi kirja on todennäköisesti jokin fantasiakirja, joita minulla on odottamassa valtava määrä.

Äänikirjat

Reissun aikana minulla oli vaikeuksia keskittyä myös äänikirjoihin. Monta kirjaa on kesken, mutta oikein mikään niistä ei pitänyt otteessaan niin hyvin, että olisin saanut kuunneltua loppuun asti tai edes edettyä merkittävästi. Seuraavan kahden viikon aikana saan kurssin toivottavasti korjattua.

Ennen elokuun alkua tavoitteeni on kuunnella (loppuun) seuraavat kirjat:

1. One Dark Throne - Kendare Blake

2. Forensics: The Anatomy of Crime - Val McDermid

3. Kuiva kausi - Jane Harper

4. The Night Stalker - Chris Carter

***

Elokuusta alkaen palaan todennäköisesti normaaliin rytmiin, eli aloitan kuukauden lukulistapostauksella ja jatkan siitä arvioiden ja muiden tekstien pariin. Tekstejä on runsaasti rästissä, joten yritän julkaista vähintään tekstiä viikossa kunnes olen lähempänä reaaliaikaa.

Miten sinun lukutavoitteesi ovat toteutuneet?

Äänet - S.K. Tremayne

Jo on muuttanut eron jälkeen ystävänsä huippumoderniin ökyasuntoon. Samalla kun hän yrittää järjestää elämäänsä uudelleen, hän saa hupia asunnon elektorinisista avustajista, jotka sytyttävät ja sammuttavat valot hänen puolestaan ja lukevat hänelle tietoja netistä.

Eräänä päivänä yksi avustajista kuitenkin säikäyttää Jon. Se väittää tietävänsä Jon synkimmän salaisuuden, jonka paljastuminen voisi tuhota kaiken, mitä Jolla vielä on jäljellä.

Jo yrittää selvittää, pitääkö väite paikkansa. Pian hänen elämänsä muuttuu piinalliseksi taisteluksi, kun avustajat alkavat kiusata häntä jatkuvasti ja systemaattisesti. Mutta kuka on ohjannut ne toimimaan Jota vastaan, ja miksi?

***

S. K. Tremaynen neljännen romaanin sävy on erilainen kuin edellisten, ja se tekee kokemuksesta uudella tavalla kiinnostavan. Päähenkilö on päälle kolmekymppinen, avioeron läpikäynyt Jo, jonka elämä on kaikkea muuta kuin järjestyksessä. Hänen itseironiaa tihkuva kertojaäänensä sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. Kerronnassa on jatkuvasti pientä huumorinpilkettä, joka saa sen erottumaan joukosta.

Uuden teknologian mahdollisuuksilla leikittely on mielenkiintoista, ja Äänet käsittelee aihetta melko  kekseliäästi, mutta ei kovin syvällisesti. Sävy pysyy kevyenä koko ajan. Jon kokema kiusaaminen on inhottavaa, mutta ei ahdistavaa eikä kovin pelottavaakaan. Tähän kokonaisuuteen kevyt sävy sopii. Pidän kuitenkin enemmän trillereistä, joissa on korkeat panokset ja vakavampi ote.

Eniten miinusta saa henkilökuvaus. Päähenkilöä lukuun ottamatta henkilöt eivät herätä erityisiä tunteita tai erityistä mielenkiintoa. Myös verrattuna muihin Tremaynen romaaneihin henkilöt ovat ohuempia. Lisäksi heitä on määrällisesti niin vähän, että mahdolliset syylliset on nopeasti laskettu. Tässä tapauksessa henkilöiden pieni määrä latistaa jännitystä, koska aidosti uskottavia ratkaisuja on vähän.

Loppuratkaisu on mielestäni myös hieman hätäinen. Syylliseen olisi voinut olla enemmän viittauksia matkan varrella, jotta se olisi tuntunut loogisemmalta ja uskottavammalta. Lisäksi eräs olennainen juonenkäänne on minusta sekä vähän kyseenalainen että tylsä, koska vastaava skenaario on esiintynyt genressä kliseeksi asti.

Äänet ei noussut suosikkien joukkoon, mutta ihan mukiinmenevää ajanvietettä se oli. Tremaynen seuraava romaani ilmestyy tänä vuonna, ja aion tsekata myös sen. Joskus nopealukuinen tai nopeasti kuunneltava tarina, joka ei juurikaan rasita aivoja, on ihan tervetullutta vaihtelua.

3/5

Ensimmäinen murhani (Maria Kallio #1) - Leena Lehtolainen

Helsingin poliisissa sijaisuutta tekevän Maria Kallion kesä saa yllättävän käänteen, kun hän saa tutkittavakseen ensimmäisen murhatapauksensa.

Opiskelijakuoron tenori, Jukka Peltonen, löytyy kuolleena huvilan rannasta kesken kuoron harjoitusreissun. Pian selviää, että kyseessä on henkirikos. Kuorolaisten keskinäiset suhteet osoittautuvat monimutkaiseksi sotkuksi, joka vetää tutkintaa useisiin eri suuntiin. Lisäksi uhrista paljastuu useita epäilyttäviä seikkoja, jotka tarjoilevat motiivin toisensa perään.

Tapaus on Marialle haaste monella tavalla. Sekä uhri että osa epäillyistä on hänelle entuudestaan tuttuja. Lisäksi nuoren naisen asema poliisilaitoksella on huono koulutuksesta tai taidoista riippumatta. Maria on kuitenkin päättänyt ratkaista tapauksen ja näyttää kykynsä.

***

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja pääsi kuuntelulistalleni hetken mielijohteen seurauksena. Yksi vuoden tavoitteistani on tutustua syvällisemmin suomalaiseen rikoskirjallisuuteen, ja yhtenä kevätiltana mieleeni juolahti etsiä Lehtolaisen tuotantoa Storytelin valikoimasta. Sitä löytyi runsaasti. Maria Kallion tutkimukset tuntuivat luonnolliselta kohdalta aloittaa, sillä minulla oli siitä jo aikaisempaa kokemusta.

Ensimmäinen murhani on julkaistu vuonna 1993. Sen jälkeen sekä maailma että kirjallisuus ovat muuttuneet paljon. Mielenkiintoisinta minusta onkin juuri se, että romaani tarjoaa pienen ikkunan 90-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Esiin nousee esimerkiksi naisen asema poliisimaailmassa. Ilahduin myös siitä, että päätutkinnan lomassa mainitaan muita tapauksia, joita samat poliisit tutkivat ja käsittelevät. Tämä pieni valinta antaa polisiin työstä realistisemman kuvan.

Maria on kiinnostava ja sisukas päähenkilö, josta on helppo pitää. Hän uskaltaa kyseenalaistaa sosiaalisia normeja ja olla eri mieltä ihmisten kanssa, vaikka se vaikeuttaisi hänen tilannettaan esimerkiksi työpaikalla. Myös hänen epävarmuutensa tulevat luontevasti esiin. Marian persoonallisuus ei typisty pelkkään ammattirooliin, mikä myös ilahduttaa minua.

Kerronnan rakenteessa huomioni kiinnittyi erityisesti kahteen seikkaan. Romaanissa on ensinnäkin huomattavan paljon dialogia. Valtaosa romaanista koostuu poliisien ja epäiltyjen välisistä keskusteluista, mikä on toisaalta mielenkiintoista ja toisaalta hämmentävää nykyajan perspektiivistä katsottuna. Epäillyt eivät rakennu varsinaisesti kokonaisiksi henkilöiksi, kun mielikuva heistä on enimmäkseen heidän puheensa tai poliisihenkilöiden tekemien tulkintojen varassa.

Lisäksi asioita kerrotaan paljon suoraan. Esimerkiksi henkilöiden tunteita ei juurikaan kuvailla toiminnan kautta. Myös henkilöiden väliset suhteet kehittyvät pikemminkin tiivistyksinä kuin auki kirjoitettuina kohtauksina, joista lukija saa päätellä olennaisen. Nykylukijana olen tottunut kerrontaan, jossa on huomattavasti enemmän tulkinnan varaa. Erityisesti rikoskirjallisuudessa pidän arvailusta ja eri vaihtoehtojen pohdiskelusta, joten minua hiukan turhautti, kun sain informaatiota liian helposti.

Tutkittava tapaus on kesy ja suoraviivainen, mikä tekee lukemisesta (tai kuuntelemisesta) helppoa ja nopeaa, mutta myös vähän tylsää. Uhrin elämästä paljastuu kyllä yhtä ja toista hämärää ja moraalisesti kyseenalaisia valintoja, mutta ei oikeastaan mitään yllättävää. Häneen littyy jo niin monia mahdollisia tutkintalinjoja, että ne tekevät tapauksesta hiukan hahmottoman. Minussa heräsi tunne, että tämä rikostapaus yrittää olla vähän kaikkea yhtä aikaa. Lisäksi uhriin liittyy niin paljon henkilöitä, joilla periaatteessa olisi motiivi, että tarina ei saa selkeää suuntaa. Siitä huolimatta arvasin syyllisen aikaisin. Niinpä jännitys lässähti jo aika varhaisessa vaiheessa.

Tapahtumiin keskeisesti liittyvästä kuorosta sen sijaan olisi saanut irti paljon enemmänkin. Kuorotoiminnan tai musiikin yleinen merkitys henkilöille ei kunnolla välity, minkä takia kuoro jää pikemminkin tapahtuminen taustaksi eikä kehity kokonaiseksi kontekstiksi.

Lopuksi täytyy mainita romaanin nimi. Yleensä en kommentoi kirjojen nimiä, mutta tämän kirjan kohdalla jäin miettimään, että jokin vertauskuvallisempi nimi olisi toiminut paremmin. Toki se on totta, että romaani kertoo Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta, mutta... En tiedä, jotenkin näin kirjaimellinen nimi häiritsee minua. Toisaalta nimi voisi johtaa harhaan eli tulkintaan, että murhaaja on romaanin kertoja ja tarina kertoo ensimmäisestä murhasta, johon hän on syyllistynyt.

Vaikka sarjan aloitusosa ei noussut suosikkieni joukkoon, olen iloinen siitä että tulin kuunnelleeksi sen. On aina hyvä saada lisää perspektiiviä kirjallisuuteen, ja on hauskaa kokea joskus jotain tutusta poikkeavaa. Palaan blogissa sarjan pariin ainakin muutaman kerran tänä vuonna, sillä olen jo kuunnellut kolme seuraavaa osaa.

3/5

Dekkariviikon koonti

Dekkariviikko ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta oli hauskaa osallistua ja kirjoittaa välillä jotain muuta kuin perinteisiä arvioita. Pääsin kuitenkin taas bloggaamisen makuun, mikä on hyvä asia.

Luin huomattavasti vähemmän kuin aioin. Monta kirjaa oli kesken, mutta en jaksanut keskittyä oikein mihinkään niistä. Kuuntelin lopulta vain yhden äänikirjan alusta loppuun:

• Krokotiilinvartija - Katrine Engberg

Julkaisen kirjasta arvion jossain vaiheessa heinäkuuta.

Dekkariiviikon tekstit:

• Dekkariviikko 2022: Mitä luen ja julkaisen dekkariviikolla
  
• Dekkariviikko 2022: Genrekysymyksiä
  
• Dekkariviikko 2022: Kolme lukemisen arvoista trilogiaa

Myös julkaisujen määrä jäi aiottua pienemmäksi. Suunnitelmissani on kirjoittaa loputkin dekkariiviikolle suunnitellut tekstit ja julkaista ne kesän aikana. Todennäköisesti julkaisen yhden dekkariaiheisen tekstin joka toinen viikko. Julkaisematta jäi:

• Teksti rikoskirjallisuuden lukemisesta
• Teksti rikoskirjallisuuden kirjoittamisesta
• Lempikirjailijoiden esittelyjä
• Poimintoja tietokirjallisuudesta
• Mitä haluaisin nähdä eri alagenreissä enemmän ja mitä vähemmän

Näiden lisäksi minulla on muitakin ideoita, jotka olisi mukava toteuttaa. Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa arvioiden lisäksi muuta kirjallisuuteen liittyvää sisältöä. Dekkariviikko saattoi olla juuri se potku, jonka tarvitsin aloittaakseni.

Miten sinun dekkariviikkosi sujui?

Dekkariviikko 2022: Kolme lukemisen arvoista trilogiaa

Tänään esittelen kolme trilogiaa, jotka ovat tehneet minuun erityisen vaikutuksen muutaman viime vuoden aikana. Samalla ne ne havainnollistavat hyvin rikoskirjallisuuden monimuotoisuutta sekä genren että konkreettisen sisällön tasolla. Jokainen trilofia saa minulta myös vahvan suosituksen, totta kai.

***

1. Baskimaan murhat - Dolores Redondo

Ensimmäisessä osassa ylikonstaapeli Amaia Salazar palaa kotiseudulleen Navarraan tutkimaan murhatapausta, jonka uhri on teini-ikäinen tyttö. Tapauksessa on poikkeuksillisia, ritualistisilta vaikuttavia piirteitä, jotka käynnistävät nopeasti huhumyllyn pienessä kaupungissa. Onko murhaaja ihminen vai sittenkin myyttinen metsänvartija, joka on tullut rankaisemaan ihmisiä heidän synneistään?

Amaia Salazar on monin tavoin mielenkiintoinen päähenkilö. On todella piristävää nähdä päähenkilönä nainen, joka haaveilee sekä mielekkäästä urasta että perheestä ja tavoittelee niitä määrätietoisesti. Lisäksi Amaialla on takanaan todella dramaattisia, traumaattisia kokemuksia, joiden vaikutukset hänen täytyy kotiinpaluun myötä kohdata ja jotka hänen täytyy käsitellä. Yksi isoimmista teemoista on perhesuhteet, jotka Amaian kohdalla ovat varsin monimutkaiset. Henkilökuvaus on kaiken kaikkiaan syvällisempää ja monipuolisempaa kuin useimmissa genren edustajissa.

Toinen erottuva ominaisuus on hieno miljöön kuvaus ja liittäminen juonelliseen kokonaisuuteen. Tapahtumapaikoilla on erityinen rooli, ja alueen kulttuuri myyttisine tarinoineen ja uskomuksineen herää hämmästyttävällä tavalla eloon. Tämä osa trilogiaa on todella kiehtova, enkä muista lukeneeni aikaisemmin mitään juuri samalla tavalla sykähdyttävää.

Lopuksi täytyy mainita juonen rakenne, joka sekin on erittäin kiinnostava. Vaikka jokaisessa osassa tutkitaan eri tapauksia, trilogia muodostaa ehjän kokonaisuuden. Osien tapahtumat liittyvät toisiinsa useammalla kuin yhdellä tavalla, ja henkilöille syntyy oikea kehityskaari. Kokonaisuutena tämä on yksi parhaista lukemistani trilogioista (kaikki genret huomioiden).

2. Fawkes and Baxter - Daniel Cole

Lontoossa kuohuu, kun tyhjästä kerrostaloasunnosta löytyy useamman eri ihmisen ruumiinosista kokoon parsittu ruumis. 

Juttu on William Fawkesin ensimmäinen pitkän tauon jälkeen ja koettelee hänen valmiiksi riutunutta mielenterveyttään alusta lähtien.

Ihmissuhteet ovat tässäkin sarjassa keskeisessä roolissa. Perhesuhteiden sijaan käsitellään kuitenkin rikostutkijoiden ja muiden tapauksiin liittyvien henkilöiden keskinäisiä suhteita ja yhteisiä kokemuksia työn parissa. Trilogiassa syvennytään sekä vanhoihin että uusiin ystävyyksiin, eikä ihmissuhteiden sotkuisuutta piilotella.

Cole tavoittaa trilogiassaan hienosti poliisityön mahdolliset, negatiiviset vaikutukset ja psykologisen paineen, jonka alla poliisit voivat joutua työskentelemään. Myös median rooli nousee kiiinnostavalla tavalla esiin.

Lopuksi täytyy kehua huumoria, joka on jokaisessa osassa kerta kaikkiaan loistavaa. Dekkarit ja trillerit saavat minut harvoin nauramaan niin kuin tämä.

3. Lahko - Mariette Lindstein

Nuoren Sofian elämä suistuu raiteiltaan, kun hän kohtaa uuden new age -liikkeen johtajan Franz Oswaldin. Vierailu liikkeen toimipaikassa Ruotsin ulkosaaristossa johtaa työpaikkaan ja pysyvään asettumiseen kartanoon, jossa liikkeen jäsenet asuvat. Sisäistä rauhaa ja terveellisiä elämäntapoja markkinoiva liike vaikuttaa aluksi onnen tyyssijalta, mutta hiljalleen Oswaldin vaatimukset jäseniä kohtaan kovenevat ja muuttuvat lopulta absurdeiksi. Sofian tilanne on erityisen tukala, sillä Oswald on suorastaan pakkomielteisen kiinnostunut hänestä.

Pian Sofia huomaa olevansa vankina piikkiaidan takana ilman puhelinta, tietokonetta tai mitään muutakaan yhteyttä muuhun maailmaan. Hänen jokaista liikettään vartioidaan ja arvioidaan. Kun hän tajuaa ajautuneensa kultin hampaisiin, saattaa olla jo liian myöhäistä paeta.

Lindstein on itse paennut skientologisesta kultista henkensä uhalla ja rakentanut itselleen uuden elämän. Hänen omat kokemuksensa ovat inspiroineet trilogiaa, ja se näkyy mielestäni ainoastaan hyvällä tavalla. Lahko-trilogia on todella vaikuttava lukukokemus, joka herättää sekä ajatuksia että voimakkaita tunteita. 

Jännitys Sofian ja muiden henkilöiden puolesta on niin piinaavaa, että on lähes mahdotonta lopettaa lukemista hetkeksikään aloittamisen jälkeen. Lindstein kuvaa oivaltavasti psykologisia prosesseja, jotka äärimmäinen manipulointi käynnistää. Samalla trilogia on hengästyttävä kuvaus siitä, mitä voi tapahtua kun samassa ihmisessä yhdistyy poikkeuksellinen karisma ja vakavasti häiriintynyt persoonallisuus.

Kauniin ja myrskyisän miljöön ja hirvittävien tapahtumien välinen ristiriita on sekin osa pysäyttävää kokemusta. Saarella on monipolvinen historia, joka kytkeytyy myös Frans Oswaldin elämäntarinaan.

Tämä trilogia on korkealla niiden sarjojen listalla, jotka haluan lukea lähitulevaisuudessa uudelleen ja myös kirjoittaaa vähintään erillisen arvion. Se olisi myös kiinnostava syvemmän analyysin kohde. Saatan hyvinkin kirjoittaa sellaisen, kun aikataulu sallii.

***

Oletko lukenut näistä trilogioista jonkun? Mitä ajattelit siitä?

Dekkariviikko 2022: Genrekysymyksiä

Teemaviikko on hyvä tilaisuus pohtia dekkarin ja sen lähigenrejen suhteita toisiinsa. Genreä koskevat kysymykset ovat minusta mielenkiintoisia ja myös erittäin olennaisia, koska olen lukija, kirjoittaja ja opettaja. Voisin helposti kirjoittaa tekstin jokaisen roolin näkökulmasta. Jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi.

Rikoskirjallisuuden kenttä on nykyään niin laaja ja sisällöltään runsas, että päätä huimaa. Lukemisen (ja kirjoittamisen) kannalta se on hieno asia. Kun aiheesta puolestaan yrittää keskustella, tulee vastaan useita haasteita. 

Näitä ovat muun muassa:

1. Genrenimien käyttö ristikkäin tai rinnakkain. Dekkari, trilleri, jännitysromaani, rikosromaani... Olen vuosien saatossa kuullut näitä kaikkia käytettävän yläkäsitteinä, alakäsitteinä ja ristikkäin toistensa vastineina. Ota asiasta sitten selvää, kun sama sana tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

2. Kulttuurin ja kielen vaikutus termeihin ja genrenimiin. Sekaannusta voi syntyä, kun sanoja käännetään tai yritetään kääntää kielestä toiseen. Myös termistön määrässä on eroja kulttuurien välillä. Olen noin viisi vuotta seurannut tiiviisti booktubea ja authortubea, joiden välityksellä olen päässyt kosketuksiin englanninkielisen genrenimistön kanssa. Englannin kielessä erillisiä genrenimiä on enemmän kuin suomen kielessä, ja vaikka monet alagenret tunnistaa selvästi omaksi jutukseen, niiden nimiä ei välttämättä käännetä tuosta vain suomeksi. Esimerkiksi alagenrejä domestic thriller ja cozy mystery/crime on vaikeaa kääntää luontevasti suomeksi, vaikka niiden merkityksen ymmärtää.

3. Genrejen jatkuva muutos, rajojen hämärtyminen ja sisällöllinen sekoittuminen.

Sekä isot genret että niiden sisäiset alagenret sekoittuvat jatkuvasti toistensa kanssa, jolloin syntyy rajatapauksia. Olen havainnut, että lukijoiden vastaanotto ja odotukset muokkautuvat hitaammin kuin kirjallisuus. Tästä seuraa muun muassa markkinointiongelmia ja hämmentäviä lukukokemuksia. Kirja luokitellaan johonkin genreen kuuluvaksi, mutta lukijan kokemus siitä on jotain muuta. Erityisesti trillereiden kohdalla olen törmännyt tähän ilmiöön. Todennäköisesti genren valtavan suosion vuoksi yhä useampia romaaneja sanotaan trillereiksi, vaikka niissä ei välttämättä ole riittävästi trillerin piirteitä. Heti perään voi kysyä, mikä  sitten on "riittävästi". Tällaiset tilanteet muistuttavat siitä, että genren nimeämällä ei voi kertoa lähellekään kaikkea olennaista yksittäisestä teoksesta.

Miten genrestä sitten voi puhua niin, ettei synny väärinkäsityksiä? Teemaviikkoa ajatellen tein jonkinlaiset määritelmät kolmesta alagenrestä, joita pidän keskeisinä ja joiden kanssa olen itse lukijana säännöllisesti tekemisissä. Määritelmäni eivät ole missään tapauksessa ehdottomia totuuksia vaan apuväline. Eriävät mielipiteet ovat täysin sallittuja (ja jopa suotavia!). 

1. Dekkari. Perinteisimmillään dekkari on minulle kirja, jossa tarina rakentuu vahvasti rikostutkinnan ympärille ja/tai jonka päähenkilö tai vähintään yksi tärkeä henkilö on poliisi, agentti tai jonkun muun rikoksiin liittyvän ammatin harjoittaja. Muita ammatteja voivat olla esimerkiksi oikeuslääkäri, asianajaja, yksityisetsivä tai rikostekninen tutkija. Tyypillisimmillään tutkitaan murhaa tai useita murhia, mutta mukana voi olla myös muita rikoksia tai epäilyttäviä, epäselviä tapahtumia. Tyypillisiä esimerkkejä voisivat olla huumerikokset tai katoamistapaukset. Erilaisia teemoja, tapahtumapaikkoja, elämäntilanteita ja muita elementtejä onkin sitten loputtoman laaja kirjo. Vaikka dekkarin peruselementit ovat helposti tunnistettavia, niiden muu sisältö vaihtelee häikäisevän paljon.

2. Trilleri. Tässä astumme jo huomattavasti epäselvemmälle alueelle. Niin sanottu perustrilleri on tyypillisesti nopeatempoinen, toimintakeskeinen, juonivetoinen ja jännittävä. Trillerissä on usein myös suuremmat panokset kuin dekkarissa: tapahtumat ja niiden seuraukset koskettavat vähintäänkin laajempaa ihmisryhmää tai muuta kokonaisuutta, jopa koko maailmaa. Päähenkilö ei välttämättä ole viranomainen eikä tapahtuneiden rikosten tutkinta välttämättä ole juonen keskeisin osa. Usein kuitenkin viranomaiset ja rikokset liittyvät kuvioon jotenkin.

Toisaalta jo edellä mainittu domestic thriller käsittelee tyypillisesti hyvin pienen ja tiiviin porukan elämää. Avioliitot ja muut parisuhteet, perhedynamiikka, salaisuudet ja menneisyyden synnit ovat tämän alalajin ytimessä. Jännitys on usein hyvin psykologista ja intensiteetti syntyy juuri siitä, että keskiössä on tavallisen ihmisen epätavallinen kokemus. Usein tällaisissa romaaneissa on myös jonkinlainen tutkintajuoni, jossa selvitetään outoja tapahtumia tai etsitään vastausta johonkin piinaavaan kysymykseen. Juonen tempo voi olla perustrilleriä hitaampi.

Lisäksi on olemassa ainakin psykologinen trilleri, lääketieteellinen trilleri, yliluonnollinen trilleri (yhteys spekulatiiviseen fiktioon), historiallinen trilleri (yhteys historialliseen fiktioon) ja scifi-trilleri (taas spekulatiivista). Kirjo on siis todella laaja.

3. Mysteeri (eng. mystery) vilahtelee genrenimenä esimerkiksi booktubessa melko tiuhaan. Koen tämän kaikkein vaikeimmaksi määritellä, sillä suomalaisessa luokittelussa sitä ei oikeastaan tunneta. Mysteeri on tietenkin merkittävä elementti rikoskirjallisuudessa, mutta omana erillisenä genrenään en ole kuullut siitä puhuttavan. Määrittelyongelmia sen sijaan olen nähnyt myös tubettajien keskuudessa. Olennaisinta on ehkä se, että tarinassa on vahvasti läsnä mysteeri, jota selvitetään, mutta ei tiedetä tarkasti, mitä selvitetään. Tapahtumiin ei esimerkiksi liity välttämättä rikosta tai laitonta toimintaa, mutta jotain tarpeeksi outoa, että joku haluaa tutkia asiaa. Ehkä??

Jo näin lyhyttä tekstiä kirjoittaessani näen kaikkien kolmen genren välillä sekä yhteisiä että erilaisia ominaisuuksia. Sama romaani voisi siis aivan helposti sopia jokaiseen kategoriaan jollakin perusteella. Eikä kolmesta eri genrenimestä huolimatta ole ollenkaan niin helppoa sanoa, mitkä ovat juuri ne piirteet, jotka erottavat ne toisistaan. Kaiken kaikkiaan tämä teksti on vain hentoinen pintaraapaisu. On hyvin todennäköistä, että palaan aiheeseen vielä monta kertaa dekkariviikon jälkeenkin.

Mitä sinä ajattelet genrestä? Miten määrittelisit dekkarin tai trillerin?

Dekkariviikko 2022: Mitä luen ja julkaisen dekkariviikolla?

Hyvää dekkariviikkoa!

Aloitan oman viikkoni kokoamalla lukulistan sekä ideoita blogia ja Instagramia varten. Olen viime aikoina lukenut paljon trillereitä, mutta perinteiset dekkarit ovat jääneet vähemmälle. Siksi valitsin listalle kirjoja, joissa tutkitaan rikosta ja/tai joiden päähenkilöt ovat poliiseja, agentteja tai muita rikoksia ammatikseen tutkivia henkilöitä.

Fyysiset kirjat

• Lumikin on kuoltava - Nele Neuhaus
• Pettävä hiljaisuus - Karin Slaughter

Valitsin vain kaksi fyysistä kirjaa näin alkajaisiksi, koska minun täytyy lukea viikon aikana myös muuta kuin fiktiota. Nele Neuhaus on minulle uusi kirjailija, ja Slaughteria olen lukenut viimeksi useita vuosia sitten. Siksi ajattelin, että näistä on hyvä aloittaa.

Äänikirjat

Äänikirjoista uskalsin tehdä laajemman listan, koska kuuntelen niitä innostuessani todella nopeasti. Kaikkia listalla olevia kirjoja en varmasti ehdi viikossa kuunnella, mutta halusin antaa itselleni riittävästi valinnanvaraa.

Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi dekkaria, jotka ainakin kuuntelen loppuun:

• Jääprinsessa - Camilla Läckberg
• Meren aaveet - Heine Bakkeid

Näiden lisäksi minua kiinnostavat kovasti:

• Kuiva kausi - Jane Harper
• Hampaankerääjä - Lotte Petri
• Krokotiilinvartija - Katrine Engberg
• Kun kuningas kuolee - Elina Backman

Saatan myös kuunnella joitakin vanhempia suosikkikirjailijoitani kuten Chris Carteria ja C.J. Sansomia.

***

Blogisuunnitelmia

Keksisin tästä aihepiiristä kirjoitettavaa todennäköisesti kokonaiseksi kuukaudeksi, joten ideoiden rajaaminen oli haastavaa. Tällä listalla on aiheet, jotka äkkiseltään tuntuivat minusta mielenkiintoisimmilta. Tavoitteeni on kirjoittaa mahdollisimman monesta, joten blogia kannattaa käydä vilkaisemassa päivittäin. Jos joku aihe kiinnostaa sinua erityisesti, jätä kommentti!

• Genrekysymyksiä: Millainen genre dekkari on, millainen suhde sillä on lähigenreihin kuten trilleriin ja minkälaisia haasteita genrejen määrittelyssä on?
• Miksi dekkarit kiinnostavat minua/miksi luen niitä?
• Muutamia lempikirjailjoiden/kirjasarjojen esittelyjä 
• Mitä haluaisin nähdä dekkareissa enemmän ja mitä vähemmän?
• Arvioita tänä vuonna luetuista/kuunnelluista kirjoista (todennäköisesti 1-2)
• True crime/non-fiction -suosikkeja
• Rikoskirjallisuus kirjoittamisen näkökulmasta

Instagram (@loputonromaani)

Tavoitteeni on julkaista jotain joka päivä jotain, mutta en ole tehnyt yksityiskohtaisia suunnitelmia. Todennäköisesti postaukset liittyvät jollain tavalla siihen, mitä julkaisen blogissa.

Huomenna jatkuu!

Osallistutko sinä dekkariviikkoon? 

Loppupeli (Fawkes & Baxter #3) - Daniel Cole

Kun läheinen ystävä löytyy kuolleena, Emily Baxter saa tutkittavakseen uransa henkilökohtaisimman jutun. Kuolema vaikuttaa itsemurhalta, joten tapauksen pitäisi olla yksinkertainen, vaikka se onkin hirvittävän raskas.

Pian karkuteillä ollut Wolf palaa kuvioihin vakuuttuneena siitä, että heidän yhteinen poliisitoverinsa on murhattu. Kukaan ei halua kuunnella häntä, mutta Wolf on päättänyt todistaa teoriansa oikeaksi.

Kun vanha porukka ryhtyy yhteistyöhön, sen jäsenet joutuvat pian kohtaamaan menneitä ja nykyisiä konflikteja ja ratkaisemaan ongelmia, jotka ovat kyteneet pinnan alla. Vapauttaako totuus vai tekeekö se elämän entistä vaikeammaksi?

***

Trilogian viimeisessä osassa Daniel Cole tuo jälleen yhteen kaikki tärkeimmät henkilöt, mikä on kuin lahja trilogian faneille. Oli todella mukavaa nähdä heidät kaikki saman tapauksen kimpussa. Tapahtumista on kuitenkin vaikeaa kirjoittaa sortumatta juonipaljastuksiin, joten pysyttelen omien ajatusteni kuvailemisessa.

Henkilökohtaisen ja emotionaalisesti raskaan tapauksen selvittämistä voisi sanoa rikostarinoiden troopiksi, sillä sellainen tulee vastaan usein sekä kirjallisuudessa että tv-sarjoissa. Vaikka tällaisissa juonikuvioissa on paljon yhteisiä piirteitä ja jopa kaavoja, pidän niistä yleensä paljon. Myös tässä romaanissa kyseinen elementti teki tehtävänsä.

Juoni ei ole erityisen yllättävä eikä omaperäinen, mutta ei tylsä tai epäonnistunutkaan. Uskon, että genreä paljon lukenut lukija tietää alusta lähtien mitä on lukemassa ja osaa ennustaa ison osan kokonaisuudesta. Joidenkin kokemus saattaa mennä sen takia pilalle. Toisille se voi tarjota todella mukavan ja nopean tarinan, jonka kanssa ei tarvitse kauheasti jännittää. Minun fiiilikseni ovat vähän siltä väliltä, mutta enemmän plussan puolella kuitenkin. Romaanin päätavoite on mielestäni henkilökaarien saattamisessa jonkinlaiseen päätepisteeseen, ja siinä se onnistuu hyvin.

Arvasin syyllisen nopeasti, mutta se saattoi olla tarkoituskin. Toivoin ajoittain, että mysteeri olisi ollut hiukan monimutkaisempi, jotta jännitystä olisi ollut ilmassa enemmän. Rikostutkinta on tässä romaanissa enemmänkin tausta, jota vasten henkilöt peilaavat omaa elämäänsä ja jonka myötä he selvittelevät ihmissuhteidensa kiemuroita. Isoimmassa roolissa on tietysti Baxterin ja Wolfin välinen dynamiikka, jonka suhteen heidän on lopultakin tehtävä kestävä ratkaisu.

Huumori puolestaan on tässä romaanissa aivan huippuluokkaa, ehkä jopa parempaa kuin edeltäjissään. Koen huumorin erittäin haastavaksi proosan osa-alueeksi varsinkin tarinoissa, joiden aihe on vakava. On helppoa lipsua mauttomuuksiin, mutta tämän kirjailijan kohdalla siitä ei ole vaaraa.

Tämänkin osan kohdalla kuitenkin mietin, joutuiko kirjailija kiirehtimään kirjoittamisprosessin aikana. Intensiteetti ei nouse missään vaiheessa lähellekään ensimmäisen osan tasoa. Lisäksi minusta tuntuu siltä, että valituilla aineksilla kirjailija olisi pystynyt kehittelemään mysteerin, jonka ratkaisu ei olisi ollut niin ilmiselvä. Ken tietää, mutta se on joka tapauksessa ajatuksia herättävä kysymys. Toivon, että Cole kirjoittaa lisää tulevaisuudessa.

4/5

Dekkariviikko ja muita suunnitelmia

Kesä käynnistyy mitä hauskimmalla tavalla, nimittäin dekkariviikolla, jota vietetään (kirja)blogeissa 6.-12. kesäkuuta. Tänä vuonna bongasin ilmoittautumispostauksen ajoissa ja päätin osallistua sen enempää pähkäilemättä. Rikoskirjallisuus kokonaisuudessaan on yksi suosikkigenreistäni, joten olen tästä erittäin innoissani.

Viikon vetäjä: Kirsin kirjanurkka

Linkin takaa löydät muunmuassa osallistumisohjeet ja listan blogeista, jotka ovat jo ilmoittautuneet mukaan.

Dekkariviikon suunnitelmat:

Niin kuin asiaan kuuluu, aion lukea ja kuunnella dekkareita. Kävin läpi kirjahyllyäni ja valitsin sieltä neljä kirjaa, jotka tuntuivat tällä hetkellä kiinnostavan eniten. Lisäksi laitoin listalle kaksi kirjastosta lainattua kirjaa. Olen melko hidas lukija, joten pidin listan suppeana. Jos saisin luettua kaksi fyysistä kirjaa viikossa, se olisi hyvä saavutus!

Äänikirjoja kuuntelen huomattavasti nopeammin, joten niitä saattaa mahtua dekkariviikolle useitakin. Storytelin kirjahyllystä löytyy niin valtava määrä dekkareita, että en ryhtynyt vielä tekemään tarkkaa kuuntelulistaa. Dekkariviikon ensimmäisessä postauksessa kerron, mitkä kirjat ovat lopulta valikoituneet viikon sisällöksi.

Fyysiset dekkarit:

1. Lumikin on kuoltava - Nele Neuhaus

2. Pettävä hiljaisuus - Karin Slaughter

3. Julmat jäähyväiset - Michael Connelly

4. Sevillan sokea mies - Robert Wilson

5. Verijälki - Mikael Viima

6. Haka - Tuomas Lius

Näiden lisäksi minua houkuttelee ajatus joidenkin suosikkien lukemisesta uudelleen. Mutta katsotaan, kuinka lopulta käy.

Blogi ja Instagram

Julkaisen aiheeseen liittyviä postauksia täällä ja Instagramissa: @loputonromaani

Ideoita syntyi hetkessä enemmän kuin viikossa on päiviä, joten parhaassa tapauksessa julkaisen jotain joka päivä. Joka tapauksessa tavoitteeni on julkaista enemmän kuin yksi postaus viikon aikana. En määritellyt vielä aiheita tarkkaan, mutta todennäköisimmät postauspäivät ovat blogissa maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Instagramissa julkaisen todennäköisesti jotain joka päivä. Varsinaisen dekkariviikon jälkeen teen vielä koontipostauksen.

Muut kesäkuun suunnitelmat

Vaihdan juhannuksen tienoilla paikkakuntaa muutamaksi viikoksi, joten kesäkuun ensijainen tavoite on lukea keskeneräisiä fyysisiä kirjoja loppuun. Lisäksi minulla on odottamassa runsaasti kirjoja, jotka liittyvät jollain tavalla joko omiin kirjoitusprojekteihini tai opiskeluun. Arvelen, että kesäkuusta tulee toistaiseksi vuoden monipuolisin kuukausi lukemiston suhteen.

Pitkähkön blogitauon (tai pikemminkin jumin) jälkeen haluaisin taas saada säännöllisestä julkaisurytmistä kiinni. Aiheista ei ainakaan ole pulaa. joten toivoa on! Dekkariviikkoa lukuun ottamatta julkaisen kesäkuussa todennäköisesti yhden tai kaksi postausta viikossa.

Kysymyksiä sinulle:

Luetko dekkareita? Osallistutko dekkariviikkoon?

Minkälaisia dekkariaiheisia tekstejä haluaisit lukea?