Nuori nainen löytyy murhattuna vuokra-asunnostaan. Pian selviää, että hänen vuokranantajansa on käyttänyt häntä julkaisemattoman romaaninsa henkilöhahmona. Nainen kuolee myös romaanin sivuilla.
Etsivät Jeppe Kørner ja Anette Werner ryhtyvät tutkimaan vuokrantajan menneisyyttä ymmärtääkseen, mikä johti nuoren ihmisen traagiseen kuolemaan. Mutta kuka on lopulta kaiken takana?
***
Tanskalaisen Katrine Engbergin dekkarit tulivat sattumalta vastaan kesäkuussa, kun etsin luettavaa/kuunneltavaa dekkariviikkoa varten. En ollut kuullut kirjailijasta aikaisemmin, mutta hänen esikoisensa kuulosti kiinnostavalta ja pääsi nopeasti kuunneltavaksi. Takakansi kuitenkin lupaili enemmän kuin mitä lopulta sain.
Ajatukseni tiivistäen: olipa kyseessä juoni, henkilöt, miljöö tai jokin muu osa-alue, siinä on jotain mistä pidän ja jotain mistä en. Myös osa niistä ominaisuuksista, joista pidän eniten, eivät pääse täyteen potentiaaliinsa. Niinpä Krokotiilinvartija jätti jälkeensä hiukan pettymyksen makua.
Paras osa on mielestäni juoni, vaikka siinäkin on joitakin puutteita. Tutkittava tapaus on mutkikkuusasteeltaan keskiverto, ja pientä vaaran tuntua on ilmassa. Tutkintalinjoja on useita, joten totuus ei ole liian ilmiselvä. Minä kuitenkin arvasin yhden keskeisen osan hyvin varhain, mikä on ollut tänä vuonna suorastaan teema; jälleen juoni osittain latistuu, koska tärkeä palanen on helposti ennustettavissa. Jännitys ei nouse kovin korkealle, mutta toisaalta se tekee juonesta leppoisan seurata. Etenemisnopeus on sopiva ja rakenne looginen, joten mitään suurempia valituksen aiheita minulla ei ole.
Myös huumoristista pohjavirettä täytyy kehua. Rikoskirjallisuuteen ei ole helppoa ujuttaa luontevaa ja hyvää huumoria. Erityisesti tutkijoiden välinen sanailu sai minut muutaman kerran nauramaan ja hymähtelemään.
Kokonaisuutena he pysyvät kuitenkin aika pinnallisella tasolla. Lisäksi toiseen tutkijaan liittyy juonikuvio, joka on mielestäni kokonaisjuonen kannalta tarpeeton ja saa hänet vaikuttamaan melko ikävältä ihmiseltä. Heistä kumpikaan ei siis nouse kovin korkealle poliisihenkilöiden listalla.
Oli iloinen yllätys nähdä, että tapahtumiin liittyy olennaisesti eläkeikäisiä henkilöitä, sillä kohtaan heitä kirjallisuudessa harvoin. Yksi heistä on lisäksi pahaenteisen romaanin kirjoittanut vuokranantaja. Kun oikeastaan mikä tahansa romaani käsittelee tavalla tai toisella kirjoittamista, mielenkiintoni herää välittömästi. Kirjoittahenkilön kautta tästä romaanista nousee esiin kirjoittamisen etiikan teema, josta saisi irti paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Teemaa olisi tosin voinut käsitellä huomattavasti syvällisemmin ja suoremmin, jotta se olisi saanut enemmän roolia. Tämän osuuden vajaavaisuus harmittaa minua eniten, sillä mahdollisuuksia olisi ollut todella hyvään pohdintaan.
Yleisesti henkilökuvauksessa vaivaa se, että henkilöistä jää päällimmäiseksi aika negatiivinen vaikutelma. Henkilöiden joukossa ei ole oikeastaan ketään, josta ihan tosissani pitäisin ja jonka puolelle voisin tilanteessa asettua. Epämiellyttävät kirjallisuuden henkilöt eivät sinänsä häiritse minua, mutta jos yhdessä kirjassa lähes kaikki ovat sellaisia, se on hieman masentavaa. Minun oli vaikeaa välittää siitä, mitä henkilöille tapahtuu, koska he eivät herättäneet minussa erityisiä sympatioita. Toistaalta kukaan heistä ei ole niin kiinnostava, että se paikkaisi tilannetta. Tämä on minulle harvinainen tunne; yleensä suhtautumiseni henkilöihin ei ole näin lattea.
Myös miljöö jätti minut tällä kertaa melko kylmäksi. Lukuun ottamatta taloa, jossa uhri ja hänen vuokranantajansa asuvat, miljöön kuvaus on melko vähäistä. Kaipasin voimakkaampaa tunnetta siitä, että olen henkilöiden kanssa juuri Kööpenhaminassa enkä jossain muussa maailmankolkassa. Tunnelmallisia paikkoja olisi ollut tarjolla useampikin.
Romaani ei siis ollut hitti, mutta ei täysi hutikaan. Minulle Krokotiilinvartija on perusdekkari, joka ei herätä erityisiä tunteita suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan/kuuntelemaan kirjailijan muut romaanit.
3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti