Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer

Tavallisesta poiketen menen suoraan arvioon, koska tämän kirjan juoni ei esittelyä kaipaa. Se on suurimmaksi osaksi täsmälleen sama kuin Houkutuksen juoni, näkökulma vain on Edwardin.

Minulla ei ollut tämän lisäosan suhteen suuria odotuksia. Olin Twilight-fani teini-ikäisenä, mutta nykyään tiedostan sarjan monet heikkoudet. Vaikka rakkaus sarjaa kohtaan on haalistunut, siihen liittyy paljon nostalgiaa ja hyviä muistoja. Toisaalta tuon nostalgisen tunteen vuoksi, toisaalta vain huvin vuoksi halusin tsekata, onko Keskiyön aurinko mistään kotoisin.

Aloitin lukemisen fyysisellä kappaleella, mutta vaihdoin äänikirjaan suunnilleen viidesosan jälkeen, koska teksti oli tuskastuttavan hidaslukuista. Lukijaan kesti hetki tottua, koska hänen äänensä ei kuulosta siltä millaiseksi kuvittelen Edwardin äänen, mutta kun tunteen onnistui sivuuttamaan, kirjan kuunteli nopeasti loppuun.

Juuri tämä hidaslukuisuus on yksi suurimmista heikkouksista. Hidas, maalaileva tyyli kyllä sopii mielestäni Edwardin persoonallisuuteen, mutta tekstiä olisi voinut editoida runsaasti. Kieli toistaa itseään koko ajan ja vilisee adverbejä. Turhia sanoja kertyy niin paljon, että niillä olisi kirjoittanut useita uusia kohtauksia, jotka olisivat olleen huomattavasti mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Edwardin loputon itseinho. En yleensä puutu kirjojen pituuteen, koska useimmissa tapauksissa ymmärrän miksi ne sisältävät sen minkä sisältävät tai miksi ne on kirjoitettu tietyllä tavalla. Tällä kertaa en kuitenkaan keksi muita perusteita tekstin olemukselle kuin erittäin laiska editointiprosessi.

Uutta sisältöä on jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Parasta kirjassa on Culleneiden väliset kohtaukset, joita Bella ei ollut näkemässä, ja niitä olisin halunnut kirjan enemmän. Oli mielenkiintoista kurkistaa vampyyriperheen sisäiseen dynamiikkaan ja katsoa henkilöitä Edwardin silmin. Lisäksi pidin siitä, että joitakin Edwardin ja Bellan välisiä keskusteluja oli kirjoitettu auki ja heidän kohtaamisiinsa oli lisätty uusia yksityiskohtia. Tämän ansiosta heidän suhteensa alkoi vaikuttaa enemmän oikealta suhteelta eikä sokealta vetovoimalta. Bellakin vaikutti persoonallisemmalta henkilöltä Edwardin silmin katsottuna.

Meyer hyödyntää Edwardin kykyä lukea ajatuksia ihan hauskoilla tavoilla. Oli hupaisaa saada selville, mitä esimerkiksi Jessica ja Mike ovat ajatelleet eri tilanteista. Lisäksi Edwardin havainnot Charliesta ja Jacobista olivat kiinnostava lisä kokonaisuuteen.

Mitä Edwardiin itseensä tulee, vastaan ei tullut yllätyksiä. Hän rypee itseinhon ja pakkomielteisen suojelunhalun kourissa suurimman osan ajasta. Bellan herättämä onnentunne ja toiveikkuus kyllä välittyvät, mutta niille olisi voinut antaa enemmän tilaa. Tässä on taas yksi ominaisuus, jossa olisi ollut potentiaalia parempaan koko sarjan tasolla. On oikeastaan hämmentävää ajatella, kuinka erilainen tarina olisi voinut olla, jos se olisi keskittynyt eri asioihin tai alusta alkaen juuri Edwardin näkökulmaan. 

Lopputiivistys: sisällössä oli muutamia mielenkiintoisia juttuja ja kokonaisuuksia, mutta kielen kömpelyys ja kaavamaisuus tekevät lukemisesta tahmeaa. Parhaat palat olisi voinut julkaista jossain toisessa muodossa, sillä minusta niitä ei ole riittävästi romaaniksi asti. Intohimoisimmille faneille tämä saattaa kuitenkin olla aarre.

2/5

Beautiful Creatures - Kami Garcia & Margaret Stohl

Ethan Wate on kyllästynyt kotikaupunkiinsa, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Mikään ei muutu, ihmiset eivät vaihdu, asenteet eivät hievahdakaan paikoiltaan. Jos se olisi mahdollista, hän lähtisi pois eikä koskaan tulisi takaisin. Mutta kun Lena Duchannes muuttaa setänsä luo Gatliniin, Ethanin käsitys maailmasta murenee palasiksi. Lena on älykäs, vakava, salaperäinen ja runollinen; kaikin tavoin erilainen kuin muut. Lisäksi Lenalla on salaisuus, joka erottaa hänet ihmisten maailmasta: hän on loihtija - noidan kaltainen, mutta hänen voimansa ovat ennen kaikkea elementaalisia ja hämmentävät vahvuudessaan jopa hänen sukulaisiaan. Tutustuessaan Lenaan Ethan tutustuu myös kokonaiseen maailmaan, joka on elänyt omien sääntöjensä mukaan yleisesti tutun todellisuuden rinnalla. Mutta voiko niiden välille rakentaa sillan, joka kestää?

* * *

Beautiful Creatures valikoitui lukulistalleni tänä vuonna onnekkaan sattuman kautta. Löysin kesällä koko sarjan Suomalaisen Kirjakaupan alennuslaarista. Olin jo pitkään aikonut lukea sarjan loppuun, ja kun alennusmyynnit tarjosivat täydellisen tilaisuuden ostaa se osaksi alati kasvavaa kirjakokoelmaani, päätin ryhtyä toimeen. Beautiful Creatures jäi vahvasti mieleeni jo ensimmäisellä lukukerralla, mutta jos olisin muistanut sen olevan näin hyvä, en olisi missään tapauksessa jättänyt sarjaa roikkumaan näin pitkäksi aikaa.

Pidän Ethanista aivan valtavasti. Hän on fiksu, rehellisesti kunnollinen poika, joka näkee ihmiset sellaisina kuin he ovat, niin hyvässä kuin pahassa. Hänen havaintonsa pienen kaupungin sosiaalisesta ilmapiiristä ovat tarkkoja ja usein niin älykkäitä, että niistä lukiessa huomaa virnuilevansa niin kuin silloin, kun on juuri löytänyt takin taskusta setelin, jonka ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla siellä. Ethan uskaltaa unelmoida suurista, epätodennököisen tuntuisista asioista, ja kun Lena ilmestyy hänen elämäänsä, hän jaksaa taistella, hän jaksaa etsiä keinoa olla osa Lenan yliluonnollista ja monella tavalla hyvin kummallista elämää. Ethanin ymmärrys on koetuksella useita kertoja, mutta hän ei anna sen lannistaa itseään. Jos kaikki tytöt kohtaisivat tällaisen pojan elämänsä aikana, voisin vannoa, että maailmasta tulisi parempi paikka.

Lena puolestaan vetoaa sieluun epäoikeudenmukaisen, riipaisevankin elämäntarinansa vuoksi. Hänen voimansa aiheuttavat jatkuvasti vaikeuksia missä tahansa hän onkaan, eikä hänen elämässään ole ollut juuri lainkaan pysyvyyttä. Koulunkäynti ja ystävystyminen ihmisten kanssa on aina kaatunut. koska ihmiset ovat alkaneet pelätä häntä ja omaksuneet toisten negatiiviset mielipiteet. Lena haaveilee normaalista lukiolaisen elämästä, mutta Gatliniin tullessaan hän on jo menettänyt uskonsa unelmiin. Hän vetäytyy ihmisten seurasta odottaen, että kaikki hyljeksivät häntä niin kuin ennen. Kun hän tapaa Ethanin, hänen sydämensä täyttää ristiriita: hän on onnellinen Ethanin seurassa, mutta uskoo olevansa tälle vaaraksi. Tämä emotionaalinen konflikti ja sen vaikutukset ensirakkauden alkutaipaleeseen kuvataan osuvasti. Välillä kaikki on vähällä tuhoutua, mutta Ethanin ja Lenan välinen rakkaus löytää lopulta tiensä pinnalle. Aina vain uudestaan.

Ja voi kuinka kaunis heidän rakkautensa onkaan. Ethanin ja Lenan välille kehittyy ainutlaatuinen yhteys, joka korjaa kummankin haavoja ja kehittää heitä ihmisinä. Heidän suhteessaan on myös tietynlainen väistämättömyyden tuntu, aivan kuin se olisi luonnonvoima, jota ihminen ei voi koskaan hallita. Kuten luonnolla, tällä rakkaudella on valta luoda ja tuhota yhtä aikaa. Vielä on epäselvää, mille puolelle heidän tarinansa lopulta asettuu, mikä lisää jännitystä jatko-osien kannalta.

Vaikka Beautiful Creatures on niittänyt mainetta yhtenä 2000-luvun vahvimmista rakkaustarinoista, sillä on runsaasti muitakin ansioita. Romaani käsittelee muunmuassa koulukiusaamista, joka on oikeastaan melko harvinainen teema nuorille suunnatussa fantasiakirjallisuudessa. Lenaa syrjitään koko kaupungin voimin: vanhemmat lietsovat lapsiaan suhtautumaan varauksellisesti kaikkiin muukalaisiin, mutta kun on kyse kaupungin pahamaineisen erakon, Macon Ravenwoodin siskontyttärestä, koko homma karkaa täysin käsistä. Kirjailijat onnistuvat osoittamaan, kuinka järjetöntä kiusaaminen on ja kuinka naurettavin perustein ihmiset voivat muodostaa mielipiteensä toisesta. Toinen keskeinen teema on läheisen ihmisen kuolema ja sen jäljessä sieluun asettuva suru. Ethan on menettänyt äitinsä hiljattain, ja tämän menetyksen jäljet näkyvät joka päivä hänen kotonaan. Läheinen perheystävä Amma on ottanut talossa huoltajan roolin, ja Ethanin isä on lukkiutunut työhuoneeseensa pysyäkseen piilossa maailmalta. Elämä kulkee huterilla raiteilla, mutta kulkee kuitenkin. Uskon, että jokainen lukija joka on joskus menettänyt jonkun rakkaan, pystyy aistimaan Ethanin elämäntilanteen todenmukaisuuden. Beautiful Creatures on syvällinen romaani - syvällisempi kuin sen markkinoinnin perusteella voisi päätellä.

Myös romaanin maailma on omaa luokkaansa. Taikuus sidotaan henkilöiden persoonaan ja mielialoihin todella kiehtovalla tavalla. Yliluonnolliset voimat virtaavat heissä yhtä voimakkaasti kuin veri, ja niillä on sekä fyysisiä että henkisiä vaikutuksia niin käyttäjäänsä kuin käyttäjän läheisiinkin. Kuvaukset ovat näyttäviä ja kokonaisvaltaisia. Taikuudessa on tässä miljöössä jotakin hyvin synkkää, ripaus goottilaisuutta yhdistettynä Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden kulttuuriin ja mytologiaan. Yliluonnolliseen suhtaudutaan vakavasti ja sen vaarat ovat välillä konkreettisesti läsnä, välillä piilossa kulman takana. Kaiken kaikkiaan kiinnostava keitos, joka varmasti sakenee jatko-osissa.

Jatkan kehujen listaa vielä sanomalla jotakin tämän kirjan kielestä. Se on runsasta ja elinvoimaista ja korostaa milloinkin käsillä olevaa teemaa tai tunnelmaa. Lukukokemus oli myös huomattavasti autenttisempi, kun luin kirjan englanniksi. Etelävaltiolaista murretta on mahdotonta vangita suomen kieleen sellaisena kuin se on alkuperäiskielessä, luonnollisesti. Tässä tapauksessa kielellä on paljon merkitystä miljöön ja sosiaalisen kulttuurin ymmärtämisen kannalta. Se kaikki herää paremmin eloon alkuperäiskielisenä.

Ainoa puute, joka silloin tällöin nousi mieleen, on lievä juonenkulun epätasaisuus. Joistakin tilanteista siirrytään turhan nopeasti pois, toisiin jäädään jumittamaan ilman selkeää syytä. Aivan kaikki mielenkiintoiset yksityiskohdat eivät pääse loistamaan niin paljon kuin olisi mahdollsta, mutta ehkäpä jatko-osat korjaavat tämän aukon.

Loppukaneetiksi: Tämä on todella hyvää young adult -fantasiaa. Onneksi minulla on kaikki jatko-osat olemassa. Kannattaa antaa mahdollisuus tälle, jos et ole vielä sitä tehnyt!

4,5/5

Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris

Sookien elämässä riittää sotkuja. Ensin hänen työkaverinsa murhataan. Seuraavaksi jokin yliluonnollinen peto hyökkää hänen kimppuunsa. Vampyyrit pelastavat hänet ja pyytävät heti perään hänen apuaan ongelmiensa ratkaisemiseen. Sookie on heille henkensä velkaa, joten hän suostuu yhdellä ehdolla: ihmisiä ei vahingoiteta vampyyrien keskinäisen taistelun keskellä. Mutta milloin mikään menee niin kuin piti, kun on vampyyreista kyse?

* * *

Ensimmäinen kirjan herättämä ajatus oli, että se on ahdettu liian täyteen erilaisia aineksia. Murhamysteeri, uusi yliluonnollinen hirviö joka melkein tappaa Sookien, kadonnut vampyyri joka Sookien pitää etsiä, rakkaussuhteet ja niin edelleen ja niin edelleen. Kirjailija varmaan pyrkii herättämään lukijassa jännitystä, mutta minut tämä keskenään hyvinkin erilaisten juonellisten elementtien sekoittaminen sai ennen kaikkea turhautumaan.

Ei sillä, että Harrisin luoma maailma ei olisi mielenkiintoinen. Vampyyreilla on oma kulttuurinsa, omat sääntönsä ja oma politiikkansa, jotka asettuvat selvästi vastakkain ihmisten elämäntapojen kanssa. Sookien telepaattinen lahja on kiehtova, ja jokaisen kulman takana tuntuu odottavan jokin uusi paranormaali laji. Mutta mikään edellä maituista ei pääse kunnolla oikeuksiinsa sinne ja tänne sinkoilevan juonen takia. Kun vampyyrit pelastavat Sookien hengen, Sookie ei voi muuta kuin antaa näkijän kykynsä heidän käyttöönsä. Jo tämä asetelma ja sen seuraukset olisivat riittäneet kantamaan kokonaisen romaanin loppuun, mutta kun lukijan on samalla seurattava murhamysteeriä, kumpikin juoni jää puolitiehen, kevyeksi ja hätäiseksi. Jotkut tapahtumat tuntuvat olevan mukana tarinassa ilman erityistä syytä, ja ne tapahtumat. joilla todella on merkitystä kyllä kuljettavat tarinaa eteenpäin, mutta eivät pysty tuomaan siihen juurikaan syvyyttä.

Toinen iso ongelma on teemojen pinnallinen käsittely. Minulla oli suuria vaikeuksia ottaa tarinan sisältöä vakavasti. Luin kirjaa koko ajan hiukan huvittuneena ja kaipasin jatkuvasti synkempää lähestymistapaa. Teksti tai henkilöt tai tapahtumat tai mikään muukaan ei herätä tarpeeksi tunteita, jotta niistä alkaisi oikeasti välittää. Teemoja on itse asiassa aika vaikeaa edes hahmottaa kaiken hötön keskeltä, vaikka sekä henkilöissä että heidän todellisuudessaan on potentiaalia.

On tässä romaanissa hyviäkin ominaisuuksia. Se on pirteä ja nopealukuinen ja onnistuu säilyttämään lukijan mielenkiinnon. Juoni kulkee eteenpäin vauhdilla ja tarjoaa leppoisaa viihdettä, jonka parissa ei tarvitse pahemmin ajatella itse ja joka ei kuitenkaan ole aivan yhdentekevää. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, faantasiaosuus on kiehtova. Toivon, että jatko-osat keskittyvät edes vähän enemmän paranormaalien lajien hierarkian ja perusluonteen syventämiseen ja jättävät osan kiemuroista pois. Tai tuovat selkeämmin esille, mitä ne oikeastaan haluavat sanoa. Tai sitten jotain muuta, Jos näkisin edes vähän kehitystä, olisin tyytyväisempi.

3/5