Pimeyden enkeli - Dean Koontz

Hiljattain murhaan syyllistynyt Enoch "Junior" Cain herää kalifornialaisessa sairaalassa mielessään yksi nimi: Bartholomew. Vaikka Junior ei muista koskaan tavanneensa yhtäkään Bartholomewia, hän on vakuuttunut että jossain on mies, joka haluaa tuhota hänet. Kotiuduttuaan sairaalasta Junior ryhtyy pakkomielteisesti etsimään oikeaa Bartholomewia.

Samaan aikaan satojen kilometrien päässä syntyy Bartholomew "Barty" Lampion, jonka viisaus ja muut henkiset ominaisuudet hämmästyttävät hänen lähipiiriään. Barty on erityinen lapsi, joka muuttaa monen ihmisen elämän. Yksi heistä on Angel, jonka elämä on kietoutunut yhteen Bartyn elämän kanssa jo ennen kuin kumpikaan heistä on syntynyt.

* * *

Pimeyden enkeli kuvaa tavallisia (ja toisaalta ei lainkaan tavallisia) amerikkalaisia, jotka kohtaavat tragedian, pelon, vaaran ja lopulta myös toivon ja rakkauden. Kerronta liikkuu kaupungista ja näkökulmasta toiseen, minkä ansiosta lukija saa tutustua syvällisesti hyvin monenlaisiin henkilöihin ja elämäntarinoihin.  Angnes Lampion on lämmin ja hyväsydäminen nainen, joka harjoittaa hyväntekeväisyyttä kotikaupungissaan ja kasvattaa pientä poikaansa Bartya aavistamatta vaaraa, joka hänen lastaan uhkaa. Selvittäessään, miten hän tulisi suhtautua erityislahjakkaan Bartyn tapaan hahmottaa maailmaa hän yrittää samalla huolehtia kahdesta aikuisesta veljestään, jotka kärsivät yhä väkivaltaisen ja psyykkisesti häiriintyneen isänsä teoista. Barty on herkkävaistoinen ja älykäs, vaikuttava yhditelmä lapsen viattomuutta ja aikuisen realismia; kaiken kaikkiaan ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia lapsihahmoja, joihin olen saanut tutustua. Celestina White adoptoi synnytyksessä kuolleen siskonsa tyttären, Angelin, ja tekee parhaansa sovittaakseen taiteilijan uran ja vanhemmuuden toisiinsa. Tom Vanadium on vakava, kokenut etsivä, joka epäilee Junior Cainia alusta pitäen ja työskentelee järkkymättömästi saattaakseen tämän oikeuden eteen. Romaani esittelee myös muutamia muita henkilöitä, joilla on oma merkityksensä edellä mainittujen henkilöiden elämässä.

Kaikille näille henkilöille on yhteistä se, että jokainen tapahtuma, joka mullistaa heidtän elämänsä ja käsityksensä maailmasta palautuu Junior Cainin pakkomielteeseen, yhden vakavasti häiriintyneen mielen sisällä punoutuneeseen suunnitelmaan. Koontz kuvaa Juniorin persoonallisuutta käsittämättömän tarkasti, älykkäästi ja yksityiskohtaisesti: hän vie lukijan Juniorin pään sisään, paljastaa Juniorin sairaimmatkin ajatukset ja kieroutuneen johdonmukaisuuden, jonka vallassa hän toimii ja oikeuttaa kaikki tekonsa. Kirjailija osaa todella erottaa sairaan terveestä, pahan hyvästä ja väärän oikeasta tekemättä mistään absoluuttista, mustavalkoista. Juniorin kehityskaari on tarina vinoutuneesta menneisyydestä, pakkomielteen muodostumisesta ja julmuudesta, jolle on vaikea löytää vertaista. Mikä hurjinta, Junior on tapahtumien käynnistyessä vasta vähän päälle kaksikymppinen. Junior on hätkähdyttävän pelottava ja niin taivasti rakennettu henkilö, että olen vieläkin aivan häkeltynyt. Hän herättää kauhua, pahaa oloa, vastemielisyyttä, pelkoa, ehdottoman voimakkaan tunteen siitä, että tämä ihminen elää aivan eri maailmassa kuin minä. On aina hienoa, kun kirjailija uskaltaa astua näin kauas normaalista, mennä näin pitkälle terveen tuolle puolen, mutta että sen tekee näin taitavasti... Sanat loppuvat kesken. Henki loppuu kesken.

Yksi romaanin parhaita onkin laaja, erittäin psykologinen henkilökuvaus. Jokaisen henkilön elämänkaari on ehjä kokonaisuuus, jokaisella on ääni ja jokaisen toiminnalla on merkitys, sielu, tarkoitus. Heidän tunteensa välittyvät tekstistä elävinä ja ymmärrettävinä, ja heissä kaikissa on valtavasti henkistä voimaa, valoa ja ajateltavaa maailmalle jaettavaksi.

Pimeyden enkeli on myös juonellisesti erittäin hieno teos. Tekstissä on koko ajan tunne tietynlaisesta samanaikaisuudesta. Lukija on koko ajan tietoinen siitä, mitä kullekin henkilölle tapahtuu silloin kun Junior on jossakin toisaalla, väijyy murhanhimoisena ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet hänestä mitään. Jännitys on monin paikoin niin piinaavaa, että sydän tuntuu jättävän useita lyöntejä välistä. Joka hetki saa miettiä, onnistuuko Junior aikeissaan, kohtaavatko jo niin rakkaat henkilöt hänet ja jos näin tapahtuu, onko heillä mahdollisuutta selvitä kauheuksista, joita Junior viljelee ympärilleen. Juoneen mahtuu vauhtia, sopivasti pysähtymistä ja rauhaa, yllättäviä käänteitä ja nerokkaita yksityiskohtia, jotka eivät voisi olla paremmassa paikassa. Ja vaikka teos on kauhistuttava, jopa ahdistava paikoin, se tarjoaa lukijalleen myös valtavasti toivoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen ja ihmisyyteen. Pelottavuudestaan huolimatta se ei jää jumiin pimeään eikä jätä lukijaa vellomaan yksin negatiivisiin tunteisiin, jotka pääasiasa Junior saa aikaan. Tämän tarinan voi siis kokea myös terapeuttisena.

Teemojen osalta kyseessä on filosofinen ja kiehtova romaani. Pimeyden enkeli on osuva kuvaus siitä, millä tavalla ihminen reagoi selittämättömään. Se tarjoaa yksityiskohtaisen, hienopiirteisen ja erilaisen tavan hahmottaa todellisuutta ja elämää, avaa oman näkökulmansa ystävyyteen, rakkauteen ja vanhemmuuteen, perhesuhteisiin, hyvän ja pahan rinnakkaiseloon, tapahtumien tarkoituksenmukaisuuteen ja vilpittömän kohtaamisen merkittävyyteen. Koontz siirtyilee luontevasti rankoista kauhun, epäoikeudemukaisuuden ja menetyksen tunteista positiivisiin ilon, jakamisen ja toivon kokemuksiin ja kuljettaa lukijan näiden kaikkien läpi ehjänä mutta varsin ravisteltuna. Ainutlaatuisen säväsyksen tuo eräs fysiikan teoria, jota romaanissa sovelletaan käytäntöön pohdiskelevin ottein. Ja mainittakoon vielä sekin, että tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1960-luvulle, mikä vaikuttaa romaani rikoksen tekemistä ja rikostutkintaa käsitteleviin osuuksiin tunnelmaa, jollaista ei tavoitettaisi nykyhetkeen sijoittuvissa rikostarinoissa.

Vaikka Pimeyden enkeli on eniten kauhua herättävä rikosromaani, siinä on myös paljon muuta sisältöä, josta uskon monenlaisten lukijoiden löytävän jotain kokemisen arvoista. Se avaa silmät sille, kuinka onnekkaita olemme jo silloin, kun olemme terveitä ja meillä on ihmisiä ympärillämme. Jo sujuva, erottuva ja tunnelmallinen kieli tekee romaanista kokemuksen, jota voin suositella aivan kaikille. Erityisesti astetta rankempia rikosromaaneja etsivien ihmisten kannattaa empimättä lisätä tämä lukulistalleen.

Lopuksi kaikille niille, jotka joko aikovat lukea tämän tai harkitsevat lukemista: älkää lukeko tätä ennen nukkumaanmenoa. Uskokaa minua, kun sanon, että ette halua Junior Cainin vierailevan unissanne.

5/5

Suljettu saari - Dennis Lehane

Juonikuvaus:

Kesällä 1954 liittovaltion poliisit Teddy Daniels ja Chuck Aule lähtevät Shutter Islandille tutkimaan Ashcliffen vankimielisairaalan potilaan, murhasta tuomitun Rachel Solandon katoamista. Juttuun liittyy paljon muutakin; sairaalan radikaalit hoitomenetelmät, henkilökunnan ilmiselvä haluttomuus edistää tutkintaa ja epäselvyydet potilasrekisterissä herättävät etsivissä epäilyksiä ja kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän vastauksia. Teddy Danielsilla on myös henkilökohtainen syy tutkia mielisairaalan toimintaa, sillä potilaiden joukossa on mies, joka on tappanut hänen vaimonsa. Etsiessään totuutta sekä Teddy että Chuck kohtaavat asioita, jotka olisivat mieluummin jättäneet kokematta...

* * *

Suljettu saari on yksi niistä teoksista, jotka jäävät helposti vaivaamaan mieltä. Olen lukenut sen kahdesti, enkä vieläkään ole varma, mikä on tarinan totuus. Lukijalle käy toistuvasti samoin kuin päähenkilö Teddylle; juuri kun hän uskoo saaneensa jotain selville, tapahtuu jotain pelottavaa ja outoa, joka kääntää kaiken päälaelleen ja saa hänet kyseenalaistamaan oman järkensä. Lukijan aika Ashcliffen vankimielisairaalassa on yhtä arvoituksellista ja hämmentävää labyrinttiä, jonka jokaisen kulman takana odottaa uusi ristiriita tapahtumien, tosiasioiden ja henkilökunnan kertomuksen välillä. Miten kukaan voi kadota myrskyn riepottelemalla saarella, jolta pääsee pois vain yhdellä lautalla? Miksi mielisairaalan henkilökunta heittäytyy jatkuvasti hankalaksi? Miksi sairaalassa on vähemmän potilaita kuin potilasrekisterin mukaan pitäisi olla? Tekevätkö lääkärit todella tieteellistä työtä vai toteuttavatko he kieroutuneita haaveitaan käyttäen potilaita koekaniineina?

Romaanin kieli korostaa hienosti muun maailman ja Ashcliffen välistä eroa. Kieli on hyvällä tavalla arkipäiväistä ja ihmisläheistä, mutta ympäristö, jossa Teddy ja Chuck tekevät työtään, on arkipäiväisestä mahdollisimman kaukana. Lääkärien ja hoitajien välinen kommunikointi on muodollista ja salamyhkäistä, saari on karu, ankea ja eloton lukuunottamatta mielipuolia, jotka on tuomittu elämään sen alueella kuolemaansa saakka. Minnekään ei pääse ilman henkilökunnan läsnöoloa eikä mistään saa puhua avoimesti. Kaikkein levein kuilu on kuitenkin potilaiden ja muiden ihmisten välissä. Lehane kuvaa mestarillisesti erilaisia rakennelmia, joita sairaalan potilaat ovat luoneet mielessään pysyäkseen edes jollain tavalla kiinni siinä, mitä terveet kutsuvat elämäksi. Lähes jokainen potilas on syyllistynyt kauhistuttaviin rikoksiin, joiden motiivit hämmästyttävät raa'alla yksinkertaisuudellaan. Jokaisen potilaan tausta ja oirekuva on ainutlaatuinen ja yksityiskohtaisesti, hienovaraisesti piirretty. Mielen hajoaminen, hulluus, psykologiset pelit ja vainoharhaisuus ovat romaanin voimakkaimpia ja monipuolisimmin käsiteltyjä teemoja.

Teddyn henkilökohtainen mielenkiinto sairaalan toimintaa kohtaan tuo Suljettuun saareen emotionaalista syvyyttä ja uusia asioita lukijan pohdittavaksi. Teddyllä on pakkomielteinen tarve kohdata mies, joka tappoi hänen vaimonsa. Hän kokee olevansa tämän kohtaamisen - ja murhaajan tappamisen - velkaa vaimolleen, mutta kun miestä ei löydy, hän alkaa epäillä huijausta. Onko sairaalan johtaja saanut tietää sekä Teddyn kostonhimosta että tutkimuksesta, jota Teddy on tehnyt jo pitkään? Onko henkilökunnan tavoite tehdä Teddy hulluksi ja sulkea hänet muiden potilaiden tavoin elävien hautaan? Lopulta tämä epätietoisuus vie etsivän niin pitkälle, että hän alkaa epäillä Rachel Solandon olemassaoloa. Vähitellen hänen kehonsakin alkaa pettää rajujen migreenikohtauksien vuoksi. Uhkaavasta vaarasta huolimatta hän jatkaa rikoksen tutkimista, sillä se saattaa olla ainoa asia, joka pitää hänen mielensä koossa.

Romaanin kutoma salaisuuksien ja valheiden verkko saa lukijan kysymään itseltään, kuinka pitkälle itse olisi valmis menemään jonkin asian kätkemiseksi tai rikoksen sovittamiseksi. Lääkärin ammattiin kiinteästi liittyvät eettisen kysymykset ja tieteen olemus näyttäytyvät tarinassa tuoreesta näkökulmasta, jota on vaikea ohittaa käden heilautuksella. Mistä ihmisen oikeudet alkavat ja mihin ne päättyvät? Mikä on luvallista tieteen nimissä?

Mielenkiintoista on myös se, kuinka saariin liittetty tematiikka on käännetty ympäri. Kirjallisuudessa (ja muussa fiktiossa) saariin liitetään useimmiten paratiisin, kauneuden, onnellisuuden ja jännittävän, kasvattavan seikkailun piirteitä ja aiheita, mutta Suljetun saaren saari on psykologinen vankila, mielen kummitustalo, ankea loukko, josta ei ole ulospääsyä.

Ainoa miinus teoksessa on ajoittainen hätäisyys. Joihinkin teemoihin ja tilanteisiin olisi voinut jäädä pidemmäksi aikaa, joitakin kerronnallisia piirteitä olisi voinut viedä vielä lähemmäs äärimmäisyyttä. Tämä on kuitenkin hyvin pieni puute muuten erinomaisessa ja hätkähdyttävässä romaanissa, jonka juoni on aukoton ja loppu sekä yllättävä että rikoskirjallisuuden rajoja rikkova. Lehane jättää ratkaisun avaimet lukijalle piirtämättä lopullista hahmoa totuudesta, jota koko romaanin ajan etsitään. Pidän siitä, että kirjailija uskaltaa viedä lukijan heikoille jäille ja jättää tämän sinne - yksin, ilman pelastusrengasta. 

4,5/5

Jäävirta - Clive Cussler & Dirk Cussler

Huhtikuussa 2011 Kanadan aluevesillä kolme kalastajaa menehtyy oudosti tukehtumalla. Hetkistä myöhemmin washintonilaisessa laboratoriossa räjähtää pommi. Kun jenkkilipulla varustettu sotalaiva pyyhkäisee pohjoisen naapurinsa jääntutkimusaseman mennessään, Kanada ja USA ajautuvat jo täysimittaisen sodan partaalle.

Dirk Pitt, merentutkimuslaitos NUMA:n johtaja, pääsee ympäristöteknologialla keinotelleen Mitchell Goyetten jäljille. Maailman harvinaisimpiin metalleihin kuuluva rutenium saattaa olla avain myös ilmastonmuutosten hallintaan.

Kaikkien aikojen kilpajuoksu arktisille lakeuksille johdattaa Dirk Pittin ahtojäihin ammoin haaksirikkoutuneen retkikunnan kaamean testamentin luo...

Jäävirta alkaa mielenkiintoisella tavalla ja jatkuu juoneltaan tiiviinä ja jännittävänä loppuun asti. Romaanissa tapahtuu paljon, eivätkä tapahtumat mene aivan tuossa järjestyksessä kuin takakannen teksti antaa ymmärtää. Lukijan täytyy keskittyä pitääkseen kaikki langat käsissään, mikä tuo muuten toimintapainotteiseen tarinaan haastetta. Täytyy muistaa kaukana menneisyydessä kadonnut retkikunta, useita eri paikoissa asuvia ja liikkuvia henkilöitä ja henkilöiden väliset yhteydet toisiinsa. Tapahtuu henkirikoksia ja ympäristörikoksia, poliitikot tappelevat keskenään ja tavalliset ihmiset saavat kärsiä eniten. Tähän kaikkeen liittyy jollakin tavalla salaperäinen metalli, rutenium. Tekstistä on aistittavissa ihmisen ja luonnon välisen suhteen ja ihmisen moraalisten velvollisuuksien ja oikeuksien pohdintaa. Ilmassa on kuitenkin koko ajan enemmän seikkailun kuin draaman tuntu. Jäävirta ei siis ole raskas eikä erityisen syvällinen romaani.

Henkilökuvaus on osuvaa mutta melko niukkaa niin ennestään tuttujen kuin uusienkin henkilöiden kohdalla. Niinpä sellaisen, joka ei ole lukenut Cusslerin teoksia aikaisemmin ei kannata lukea ensimmäisenä tätä. Jäävirta on selvästi kirjoitettu sillä oletuksella, että suurin osa sen lukevista tuntee Dirk Pittin, hänen kaksi lastaan ja muut romaaneissa useimmiten esiintyvät NUMA:n tutkijat. Mitchell Goyetten oveluus ja ahneus tulee esiin useita kertoja, ja kummatkin ominaisuudet voimistuvat loppua kohden tapahtumien ja hänen valintojensa myötä. Goyette olisi kuitenkin ollut mielenkiintoisempi ja realistisempi hahmo, jos hänen yksityiselämästään ja menneisyydestään olisi annettu enemmän tietoa. Tällaisenaan hän jää hiukan yksiulotteiseksi henkilöksi.

Vaikka sivuhenkilöitä on paljon, heillä kaikilla on selkeä tehtävä romaanissa ja he tuovat siihen jonkin uuden näkökulman. Joidenkin henkilöiden kohdalla olin kuitenkin vähällä mennä ajoittain sekaisin siksi, ettei heidän persooniinsa paneuduttu juurikaan enempää kuin oli välttämätöntä. Tästäkin näkee, että toiminta on teoksessa etusijalla psykologisuuden sijaan. Parhaiten mieleen jäi Trevor, joka halusi selvittää veljensä kuoleman todellisen syyn. Hänen hahmonsa toi tarinaan tavallisen kansalaisen näkökulman, josta katsottuna esimerkiksi Goyetten teot näyttävät erityisen itsekkäiltä ja häikäilemättömiltä.

Mielenkiintoisinta romaanissa on tapahtumien miljöö ja se, miten tapahtumat kytketään historiaan. Kanadan aluevesien arktisten olosuhteiden kuvauksista välittyy kirjailijan koulutus ja omakohtaiset kokemukset. Hän on itse perustanut NUMA:n, minkä ansiosta hänellä on ihanteellinen mahdollisuus kirjoittaa uskottavasti merentutkimuksesta ja siinä käytettävästä huipputeknologiasta. Romaaneissa NUMA esiintyy kuitenkin valtionlaitoksena eikä yksityishenkilön perustamana järjestönä. Jäävirran mukana pääsee seilaamaan paikkoihin, joihin ei oikeassa elämässä varmasti tule koskaan menneeksi.

Suosittelen Jäävirtaa luettavaksi silloin, kun haluaa lukea jotakin jännittävää aivoja virkistävällä pohdinnalla höystettynä. Romaani on mukavaa ajanvietettä, johon ei ole sekoitettu kauheasti raakuuksia mutta joka ei kuitenkaan ole yhdentekevää.

4/5

Inferno - Dan Brown

Uusin Robert Langdon -seikkailu alkaa virkistävästi eri tavalla kuin edeltäjänsä. Langdon herää italialaisessa sairaalassa muistamatta lainkaan, miten on sinne joutunut. Ainoa muisto tapahtumista on kummallinen esine, jonka alkuperästä hänellä ei ole muistikuvaa ja jonka käyttötarkoistusta hän ei ymmärrä. Tämän mysteerin ratkaisemiseen hän saa kumppanikseen Siennan, huippuälykkään lääkärin, jonka menneisyys on vähintäänkin salaperäinen. Tapahtumat lähtevät Brownille tyypillisesti vauhdikkaasti liikkeelle ja johdattavat Langdonin koko ihmiskuntaa koskettavan rikoksen jäljille.

Infernon alkuasetelman vuoksi Langdon on entistä haavoittuvampi. Kuka tahansa voisi huijata häntä tai käyttää hänen muistinmenetystään hyväkseen. Tilanne kuitenkin pakottaa hänet luottamaan Siennaan ja muihin tuntemattomiin ihmisiin, joita hänen tielleen tulee. Petoksen mahdollisuus saa lukijan jännittämään Langdonin puolesta ja tarkkailemaan muita henkilöitä. Romaanissa on siis jännitystä enemmän kuin edeltävässä osassa. Myös sen laatu on erilainen, jotenkin henkilösidonnaisempi. 

Romaanin nimi ja kansikuva viittaavat Danten Jumalaiseen näytelmään, tarkemmin sanoen teoksen ensimmäisen osaan, Helvettiin. Odotin mielenkiinnolla, miten se on kytketty Infernoon, enkä pettynyt. Danten säkeillä on kiinnostava, hieman uudenlainen osa tarinassa ja ne korostavat osin kaoottista, osin kauhistunutta tunnelmaa, joka siinä on läsnä. 

Juoneen mahtuu myös suuria yllätyksiä ja koskettavia ihmiskohtaloita. Erityisesti Siennan elämäntarina saa jotakin liikkeelle mielessäni. Hänen kauttaan romaaniin virtaa erilaisuuden, yksinäisyyden ja elämänkokemuksen merkityksen teemoja, jotka tuovat muuten viihteelliseen romaaniin syvyyttä.

Kokonaisuutena Inferno on hyvä, viihdyttävä romaani. Ei raskas mutta ei liian kevytkään. Jos pitää Brownin muusta tuotannosta, pitää luultavasti tästäkin. Toivon, että Brown sijoittaa kirjansa jatkossakin Eurooppaan, sillä se vain toimii paremmin kuin Yhdysvallat.

4/5