Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kuukausi kansissa(4/2016): Onnellinen silmänräpäys

Huhtikuu oli onnellinen kuukausi kaiken muun paitsi lukemisen ja bloggaamisen kannalta. Vapaa-aikaa oli enemmän kuin aikaisemmin, mutta kun oli mahdollisuus viettää runsaasti aikaa ystävien kanssa, kirjallisuus jäi uinumaan jonnekin mieleni takaosiin. En malttanut lukea, vaikka hyviä vaihtoehtoja olisi ollut (liikaa!). Kirjoittaminen ei sujunut senkään vertaa. Lisäksi minusta tuntui, että huhtikuussa aika kului kolme kertaa normaalia nopeammin: kuukausi oli kuin silmänräpäys. Onnellinen, tapahtumarikas silmänräpäys, jonka muistan pitkään.


Huhtikuussa luetut kirjat:


  • Pelon huone - Karin Slaughter
Vain yksi kirja. Taas. Ei näin!

No, lohdullista on kuitenkin se, että tämä oli todella hyvä kirja. Sain myös useita kirjoja hyvin alulle, mikä ennustaa parempaa saldoa nyt toukokuussa.

Tekstit:

Vietin selvästi jonkinlaista välikuukautta. Olo on nyt jotenkin hassu. Kirjoitan kuulumista tarkemmin heti kun pääsen siihen asti. Sieluni taitaa vaeltaa vielä huhtikuun tapahtumissa.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kuukausi kansissa(3/2016): Sairastelua ja seikkailuja fiktion maailmassa

Maaliskuu löi minut ällikällä monessakin mielessä. Ensimmäiseksi siksi, että sain taas kertaalleen nähdä, kuinka hienoja ystäviä minulla on. Toiseksi siksi, että luin enemmän kuin kahden edellisen kuukauden aikana yhteensä ja kolmanneksi pahuksen sitkeän keuhkoputkentulehduksen vuoksi. Olen sairastanut pitkittyneitä hengitystieinfektioita monta kertaa, mutta edellisestä oli kulunut niin pitkä aika, että olin vähän ehtinyt unohtaa kuinka inhottavia ne osaavat olla. Yli puolet kuukaudesta kului voipuneena sändyn pohjalla, joten saan osittain kiittää tautia siitä, että minulla oli tilaisuus keskittyä lukemiseen hyvin mielin. Luentoja ei juuri ollut, mikä myös helpotti fiktiivisiin maailmoihin uppoutumista.

Blogissa elämä jäi vähäiseksi, sillä en pahemmin jaksanut istua koneen ääressä. Ja silloinkin kun istuin, jaksoin korkeintaan katsoa jotain ohjelmaa tai sarjaa. Monta postausta jäi rästiin, mutta aion saada ne ilmoille huhtikuun aikana. 

Sitten kuukauden varsinainen sisältö ;) 

Luetut kirjat:


  • Triptyykki - Karin Slaughter
  • The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
  • Fallen - Lauren Kate
  • Houkutus - Stephenie Meyer (uudelleen)
  • Uusikuu - Stephenie Meyer (uudelleen)

Kaikki kirjat olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja hyviä. Nostalgiamatkailin Houkutuksen ja Uusikuun muodossa, nautin hakkaavasta syvämestä Triptyykin matkassa ja tunnelmoin sekä rakkautta että kurjuutta Sorensenin ja Katen romaaneja lukiessani. Huomasin, että olen lukenut viime aikoina runsaasti naiskirjailijoiden teoksia, mikä tavallaan harmittaa. Hyllyssäni odottaa lukemattomia miesten kirjoittamia kirjoja enkä oikein tiedä, miksi ne ovat jääneet tällä tavalla varjoon. Huhtikuussa aion korjata kurssia ainakin vähän.

Tekstit:

Näistä en höpise sen enempää. Lukekaa ja katsokaa.

Minkälainen maaliskuu teillä oli tänä vuonna?

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuukausi kansissa(2/2016): Kilpailua ajan kanssa

Helmikuu oli hieno kuukausi kaiken muun paitsi lukemisen kannalta. Menemistä ja tekemistä oli melkein hengästymiseen asti, minkä vuoksi lukeminen unohtui kerta kaikkiaan. Toinen lukemista hidastanut tekijä on luettavana olevien kirjojen haastavuus. Yksikään niistä ei ole kovin nopealukuinen, lyhyt tai kevyt, joten ajauduin väistämättä lievään tyveneen. Mutta ei tässä valittaa voi, sillä elämäni yllä paistaa nyt aurinko harvinaisen kirkkaasti ;) Palaan tähän vähän myöhemmin toisessa postauksessa.

Bloggaamisenkin kanssa oli vähän vaikeuksia. En saanut kirjoitettua joitakin arvioita vaikka kuinka yritin käännellä sanoja eri järjestykseen. Kun ei lähde niin ei lähde. Mutta ne tekstit, jotka julkaisin ovat hyviä ja erityisesti yksi herätti paljon hyvää keskustelua. Kirjoitin pienen pohdinnan kirjablogien merkityksestä, minkä seurauksena sain monta uutta seuraajaa ja melkoisen kävijäryntäyksen pelkästään yhden vuorokauden aikana. Täällä on muutenkin käynyt kova vipinä viimeisten kolmen kuukauden aikana. Kiitos, ihanat lukijani! <3 Olen iloisesti yllättynyt tästä kehityksestä.

Ja nyt sitten kuukauden varsinaiseen sisältöön ->

Luetut kirjat:

  • Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl

Vain yksi. Ei tämän näin pitänyt mennä! No, huomenna alkaa uusi kuukausi ja voin tehdä parannuksen.

Tekstit:
Ei näistä sen enempää. Lueskelkaa, jos kiinnostaa. Huomisesta alkaen aion kulkea uudella, vähän suuremmalla vaihteella eli kirjoittaa ja lukea enemmän. Turha istuskelu sikseen ja tehoa työskentelyyn!

Minkälainen helmikuu teillä oli?

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kuukausi kansissa(1/2016): Sosiaalisuuden tammikuu

Uuden vuoden ensimmäinen kuukausi toi mukanaan paljon hienoja hetkiä, kaiken kaikkiaan hienoja päiviä. Niin kuin otsikon perusteella voi päätellä, sosiaalinen kukoisti tammikuussa. Sosiaalinen elämä lähti itse asiassa niin vauhdikkaasti käyntiin, etten lopulta muistanut lukea ihan niin paljon kuin aioin. Hyviä kirjoja oli pöydällä vino pino, mutta unohdin kerta kaikkiaan. Tämä ei kyllä ollut yhtään huono juttu, sillä kaipasin juuri tällaista eloisaa aloitusta uuteen vuoteen. Ystävät on ihan totta parasta ihmisen elämässä.

Sosialisoituminen oli läsnä myös blogimaailmassa. Aloin pitkästä aikaa jättää jälkeeni kommentteja erilaisiin blogeihin. Aion jatkaa samalla linjalla helmikuussakin, sillä jaetut ajatukset ovat parhaita ajatuksia. Muutama sana voi antaa toiselle ihmiselle valtavasti, ja siksi tavoitteeni on avata suuni aina, kun minulla on jotain hyvää ja rakentavaa sanottavaa. 

Kaikenlaisista tapaamisista ja juhlimisista johtuen en kirjoittanut ihan niin paljon kuin aioin, mutta olen joka tapauksessa todella tyytyväinen vuoden ensimmäiseen kuukauteen. Blogielämä käynnistyi hyvin ja sen perusteella uskallan odottaa hyviä tulevia kuukausia. Jos haluat vielä vilkaista, mitä aioinkaan tehdä tammikuussa, näet sen täältä.

Sitten varsinaiseen tammikuun kulkuun...

Luetut kirjat

  1. Post mortem - Patricia Cornwell (arvio julkaistu)
  2. A Shade of Vampire - Bella Forrest (arvio tulossa)
  3. Shatter me - Tahereh Mafi (arvio tulossa)

Kaikki kolme kirjaa ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna. Post Mortem on vahvaa rikoskirjallisuutta, A Shade of Vampire täysin keskeneräistä vampyyrifiktiota ja Shatter me dystopian ja perinteisen scifin sekoitusta ja samanaikaisesti totaalista tunteiden vuoristorataa alusta loppuun. Ainut yhdistävä tekijä näiden romaanien välillä on se, että ne ovat kaikki naiskirjailijoiden kirjoittamia. Tarkempia pohditoja saatte lukea sitten arvioista, kunhan sinne asti pääsen.

Arviot

Kirjoitin tammikuussa vain kaksi kirja-arviota. Ohhoh. No, onpahan kirjoitettavaa helmikuussa.


Muut tekstit

Listalla on aika perinteisiä tammikuun tekstejä: viime vuoden lukukokemuksia, haasteisiin ilmoittautumista ja lomalla ostettujen kirjojen esittelyä. Romaanihenkilöiden jäljillä -teksteistä päätin toistaiseksi luopua, sillä jostain syystä en saa niitä kirjoitettua vaikka minulla on niitä varten valmis idea. Katsotaan, jos tulevina kuukausina pääsen niihin kiinni.

Mitä teidän tammikuunne piti sisällään? Mitä kuuluu kirjalliselle rintamalle? Entä yleensä elämään?


maanantai 7. tammikuuta 2013

Tervehdys

Hei vaan kaikille! 

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tämä blogi on seissyt paikallaan melkein siitä asti kun perustin sen, minkä vuoksi olen tehnyt täällä radikaaleja muutoksia: poistin syksyllä melkein kaikki kirjoittamani tekstit ja aloitin sen kummemmin selittämättä uusien kirjoittamisen. Tänä vuonna aion kirjoittaa tännekin useammin ja oikeasti jakaa lukemieni kirjojen herättämiä ajatuksia.

Lähiaikoina on luvassa teksti Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia-romaanista sekä tietenkin Nälkäpeli-trilogian toisesta osasta, jonka luin loppuun jo useita viikkoja sitten. Tänään on tarkoitus päättää, kummasta kirjoitan ensin ja mihin kirjaan tartun seuraavaksi.

Seuraavaa tekstiä suunnitellessa,
Booklover