Au pair - Emma Rous

Isänsä kuoleman jälkeen nuori Seraphine Meyes ryhtyy selvittämään, mitä todella tapahtui sinä päivänä kun hän ja hänen kaksosveljensä Danny syntyivät. Hän tietää varmasti kaksi asiaa: vain muutama tunti synnytyksen jälkeen heidän äitinsä heittäytyi kalliolta kuolemaansa ja perheen au pair, Laura, katosi jäljettömiin.

Perhe vastustaa Seraphinen yritystä kaivella menneitä, mutta hän ei voi antaa asian olla. Kysymys, onko hän sittenkin joku muu kuin hän on aina uskonut, on vaivannut häntä liian kauan. Seraphinea kalvavat myös kotikylässä pitkään kulkeneet tarinat vaihdokkaista ja ajan saatossa kylässä syntyneistä kaksosista, joille tavalla tai toisella tapahtuu jotain pahaa. Onko tarinoissa mitään perää vai ovatko ne vain uteliaiden ja mystikkojen sepitelmiä?

***

Au pair oli minulla jo useita vuosia sitten lainassa kirjastosta, mutta silloin en saanut sitä luettua. Fiilis ei ollut oikea. Romaani herätti aluksi mielenkiintoni ensisijaisesti siksi, että tarinaan liittyy au pairin rooli, josta minullakin on kokemusta. Tänä vuonna Au pair pääsi lopulta kuunneltavaksi ja tarjosi sekä hyvää ajanvietetettä että ajattelemisen aiheita.

Jos minun pitäisi kuvailla Rous'n esikoisromaania yhdellä sanalla, sana olisi hienovarainen. Sekä juonessa että henkilökuvauksessa ja niihin liittyvissä paljastuksissa on tiettyä vihjailevuutta ja epäsuoruutta, joka sävyttää tekstiä alusta loppuun. Juoni ei nojaa äkkinäisiin käänteisiin vaan jännitys kehittyy ja syvenee vähitellen. Juoni myös etenee hitaasti, joten tapahtumien perässä on helppoa pysyä. Tarina kulkee kahdella aikajanalla, jotka tukevat toisiaan ja rakentavat jännitystä. Nykyajan tapahtumat kerrotaan Seraphinen näkökulmasta ja menneisyyden tapahtumat Lauran, eli au pairin, näkökulmasta. Kokonaisuutta tarkastellaan siis sekä sen sisäpuolelta että ulkopuolelta, mikä luo mielenkiintoisen dynamiikan.

Seraphinen toive saada totuus selville on hyvin ymmärrettävä ja inhimillinen, minkä takia häntä kohtaan on helppo tuntea myötätuntoa. Muuten hän kuitenkin jää melko etäiseksi ja persoonattomaksi henkilöksi. Olisin mielelläni kuullut jotain esimerkiksi hänen harrastuksistaan tai kiinnostuksenkohteistaan, sillä se olisi tehnyt hänestä kokonaisemman henkilön.

Laurasta puolestaan muodostuu ainakin jonkin verran kokonaisempi kuva. Sen lisäksi, että hän kokemuksiaan au pairina avataan, käsitellään asioita jotka johtivat hänen valintaansa lähteä vieraaseen paikkaan asumaan ja työskentelemään. Sain häneen todennäköisesti myös siksi enemmän kosketuspintaa, että olen itsekin ollut au pair. Jotenkin Laurassa on enemmän särmää ja variaatiota kuin Seraphinessa.

Mielenkiintoisinta romaanissa ovat sen teemat. Keskeiseksi nousee perheen vaikutus identiteettiin: kuinka paljon ja millä tavoin perhe määrittää ihmistä? Millainen merkitys perheeseen liittyvillä epäselvyyksillä on? Lukiessani pohdin myös sitä, kuinka paljon ihminen voi vaikuttaa siihen, millaisia jälkiä perhe häneen jättää.

Au pair antaa oman näkökulmansa myös ikuiseen kysymykseen siitä, vapauttaako totuus vai olisiko joskus parempi pysyä tietämättömänä. Myös totuuden olemuksesta herää ajatuksia. Kun on kysymys ihmissuhteista ja niihin kietoutuvista tapahtumaketjuista, onko absoluuttista totuutta olemassakaan? Onko jonkun toisen näkemys totuudesta aidompi tai tärkeämpi kuin muiden? Ja kenellä on oikeus salata tai paljastaa se, ja millaisin ehdoin?

Au pair olisi mielenkiintoinen romaani myös genreanalyysin kannalta, sillä sen voisi mielestäni luokitella eri perustein mysteeriksi, trilleriksi tai dekkariksi. Toisaalta voisi sanoa, että se on niitä kaikkia yhtä aikaa, mutta eri asteisesti. Luulen, että moni sellainenkin lukija, joka ei normaalisti lue jännitys/rikoskirjallisuutta, voisi pitää tästä. Sisältö ei ole väkivaltaista tai muutenkaan raakaa vaan enemmänkin pohdiskelevaa, joten yleisvaikutelma pysyy kesynä.

Loppuratkaisu on minun makuuni hiukan vaisu. Arvasin siitä osan melko aikaisin, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni. Lisäksi loppuratkaisu nojaa ehkä hiukan liikaa erääseen tiettyyn asiaan, josta minulle jäi ristiriitainen olo. 

Kaikkien aikojen suosikkien joukkoon Au pair ei nouse, mutta kyllä se kuunnella kannatti. Olen kuunnellut myös kirjailijan toisen romaanin ja todennäköisesti tsekkaan tulevatkin teokset, jos sellaisia ilmestyy. Kokemukseni ja käsitykseni genrestä laajeni taas yhden kiinnostavan kirjailijan verran.

4/5

Dekkariviikko 2022: Genrekysymyksiä

Teemaviikko on hyvä tilaisuus pohtia dekkarin ja sen lähigenrejen suhteita toisiinsa. Genreä koskevat kysymykset ovat minusta mielenkiintoisia ja myös erittäin olennaisia, koska olen lukija, kirjoittaja ja opettaja. Voisin helposti kirjoittaa tekstin jokaisen roolin näkökulmasta. Jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi.

Rikoskirjallisuuden kenttä on nykyään niin laaja ja sisällöltään runsas, että päätä huimaa. Lukemisen (ja kirjoittamisen) kannalta se on hieno asia. Kun aiheesta puolestaan yrittää keskustella, tulee vastaan useita haasteita. 

Näitä ovat muun muassa:

1. Genrenimien käyttö ristikkäin tai rinnakkain. Dekkari, trilleri, jännitysromaani, rikosromaani... Olen vuosien saatossa kuullut näitä kaikkia käytettävän yläkäsitteinä, alakäsitteinä ja ristikkäin toistensa vastineina. Ota asiasta sitten selvää, kun sama sana tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

2. Kulttuurin ja kielen vaikutus termeihin ja genrenimiin. Sekaannusta voi syntyä, kun sanoja käännetään tai yritetään kääntää kielestä toiseen. Myös termistön määrässä on eroja kulttuurien välillä. Olen noin viisi vuotta seurannut tiiviisti booktubea ja authortubea, joiden välityksellä olen päässyt kosketuksiin englanninkielisen genrenimistön kanssa. Englannin kielessä erillisiä genrenimiä on enemmän kuin suomen kielessä, ja vaikka monet alagenret tunnistaa selvästi omaksi jutukseen, niiden nimiä ei välttämättä käännetä tuosta vain suomeksi. Esimerkiksi alagenrejä domestic thriller ja cozy mystery/crime on vaikeaa kääntää luontevasti suomeksi, vaikka niiden merkityksen ymmärtää.

3. Genrejen jatkuva muutos, rajojen hämärtyminen ja sisällöllinen sekoittuminen.

Sekä isot genret että niiden sisäiset alagenret sekoittuvat jatkuvasti toistensa kanssa, jolloin syntyy rajatapauksia. Olen havainnut, että lukijoiden vastaanotto ja odotukset muokkautuvat hitaammin kuin kirjallisuus. Tästä seuraa muun muassa markkinointiongelmia ja hämmentäviä lukukokemuksia. Kirja luokitellaan johonkin genreen kuuluvaksi, mutta lukijan kokemus siitä on jotain muuta. Erityisesti trillereiden kohdalla olen törmännyt tähän ilmiöön. Todennäköisesti genren valtavan suosion vuoksi yhä useampia romaaneja sanotaan trillereiksi, vaikka niissä ei välttämättä ole riittävästi trillerin piirteitä. Heti perään voi kysyä, mikä  sitten on "riittävästi". Tällaiset tilanteet muistuttavat siitä, että genren nimeämällä ei voi kertoa lähellekään kaikkea olennaista yksittäisestä teoksesta.

Miten genrestä sitten voi puhua niin, ettei synny väärinkäsityksiä? Teemaviikkoa ajatellen tein jonkinlaiset määritelmät kolmesta alagenrestä, joita pidän keskeisinä ja joiden kanssa olen itse lukijana säännöllisesti tekemisissä. Määritelmäni eivät ole missään tapauksessa ehdottomia totuuksia vaan apuväline. Eriävät mielipiteet ovat täysin sallittuja (ja jopa suotavia!). 

1. Dekkari. Perinteisimmillään dekkari on minulle kirja, jossa tarina rakentuu vahvasti rikostutkinnan ympärille ja/tai jonka päähenkilö tai vähintään yksi tärkeä henkilö on poliisi, agentti tai jonkun muun rikoksiin liittyvän ammatin harjoittaja. Muita ammatteja voivat olla esimerkiksi oikeuslääkäri, asianajaja, yksityisetsivä tai rikostekninen tutkija. Tyypillisimmillään tutkitaan murhaa tai useita murhia, mutta mukana voi olla myös muita rikoksia tai epäilyttäviä, epäselviä tapahtumia. Tyypillisiä esimerkkejä voisivat olla huumerikokset tai katoamistapaukset. Erilaisia teemoja, tapahtumapaikkoja, elämäntilanteita ja muita elementtejä onkin sitten loputtoman laaja kirjo. Vaikka dekkarin peruselementit ovat helposti tunnistettavia, niiden muu sisältö vaihtelee häikäisevän paljon.

2. Trilleri. Tässä astumme jo huomattavasti epäselvemmälle alueelle. Niin sanottu perustrilleri on tyypillisesti nopeatempoinen, toimintakeskeinen, juonivetoinen ja jännittävä. Trillerissä on usein myös suuremmat panokset kuin dekkarissa: tapahtumat ja niiden seuraukset koskettavat vähintäänkin laajempaa ihmisryhmää tai muuta kokonaisuutta, jopa koko maailmaa. Päähenkilö ei välttämättä ole viranomainen eikä tapahtuneiden rikosten tutkinta välttämättä ole juonen keskeisin osa. Usein kuitenkin viranomaiset ja rikokset liittyvät kuvioon jotenkin.

Toisaalta jo edellä mainittu domestic thriller käsittelee tyypillisesti hyvin pienen ja tiiviin porukan elämää. Avioliitot ja muut parisuhteet, perhedynamiikka, salaisuudet ja menneisyyden synnit ovat tämän alalajin ytimessä. Jännitys on usein hyvin psykologista ja intensiteetti syntyy juuri siitä, että keskiössä on tavallisen ihmisen epätavallinen kokemus. Usein tällaisissa romaaneissa on myös jonkinlainen tutkintajuoni, jossa selvitetään outoja tapahtumia tai etsitään vastausta johonkin piinaavaan kysymykseen. Juonen tempo voi olla perustrilleriä hitaampi.

Lisäksi on olemassa ainakin psykologinen trilleri, lääketieteellinen trilleri, yliluonnollinen trilleri (yhteys spekulatiiviseen fiktioon), historiallinen trilleri (yhteys historialliseen fiktioon) ja scifi-trilleri (taas spekulatiivista). Kirjo on siis todella laaja.

3. Mysteeri (eng. mystery) vilahtelee genrenimenä esimerkiksi booktubessa melko tiuhaan. Koen tämän kaikkein vaikeimmaksi määritellä, sillä suomalaisessa luokittelussa sitä ei oikeastaan tunneta. Mysteeri on tietenkin merkittävä elementti rikoskirjallisuudessa, mutta omana erillisenä genrenään en ole kuullut siitä puhuttavan. Määrittelyongelmia sen sijaan olen nähnyt myös tubettajien keskuudessa. Olennaisinta on ehkä se, että tarinassa on vahvasti läsnä mysteeri, jota selvitetään, mutta ei tiedetä tarkasti, mitä selvitetään. Tapahtumiin ei esimerkiksi liity välttämättä rikosta tai laitonta toimintaa, mutta jotain tarpeeksi outoa, että joku haluaa tutkia asiaa. Ehkä??

Jo näin lyhyttä tekstiä kirjoittaessani näen kaikkien kolmen genren välillä sekä yhteisiä että erilaisia ominaisuuksia. Sama romaani voisi siis aivan helposti sopia jokaiseen kategoriaan jollakin perusteella. Eikä kolmesta eri genrenimestä huolimatta ole ollenkaan niin helppoa sanoa, mitkä ovat juuri ne piirteet, jotka erottavat ne toisistaan. Kaiken kaikkiaan tämä teksti on vain hentoinen pintaraapaisu. On hyvin todennäköistä, että palaan aiheeseen vielä monta kertaa dekkariviikon jälkeenkin.

Mitä sinä ajattelet genrestä? Miten määrittelisit dekkarin tai trillerin?

Pimeitten vetten paholainen - Stuart Turton

On vuosi 1634. Valtamerilaiva Saardam on lähdössä Itä-Intiasta kohti Amsterdamia tärkeä lasti mukanaan. Ennen lähtöä satamaan ilmestyy spitaalinen, joka ennustaa laivan tuhoutuvan kesken matkan.

Laivalla matkustaa myös kuuluisa etsivä Sammy Pipps, joka on lukittu vankityrmään jostain tuntemattomasta syystä. Kun selittämättömät tapahtumat alkavat seurata toisiaan, joukko matkustajia kääntyy Sammyn puoleen. Pystyykö Sammy auttamaan heitä ratkaisemaan mysteerin ennen kuin he kaikki menettävät henkensä?

***

Stuart Turtonin toinen ja samalla uusin romaani Pimeitten vetten paholainen pääsi automaattisesti lukulistalleni sen jälkeen, kun hänen esikoisestaan tuli yksi uusista lempikirjoistani. Tämä toinenkaan ei todellakaan tuottanut pettymystä.

Olen sitä mieltä, että tähän romaaniin kannattaa tarttua mahdollisimman vähin ennakkotiedoin. Niinpä kirjoitan arvion melko ympäripyöreästi, jotta en pilaa keneltäkään salaperäisyyden kokemusta, joka on romaanissa parhaimmillaan.

Laiva on mielenkiintoinen tapahtumapaikka, koska se on yhtä aikaa suljettu ja liikkeessä. Myös historiallinen aikakausi on virkistävä, sillä ihan jatkuvasti ei tule vastaan romaaneja, joiden tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle. Kuvailua on tarpeeksi, jotta lukija tuntee olevansa kyseisellä aikakaudella ja liikkuvassa laivassa. Samaan aikaan kuvaukset pysyvät sellaisella tasolla, että laiva voisi periaatteessa olla mikä tahansa 1600-luvun alus. Yksityiskohtia on siis karsittu. Ymmärrän kirjailijan valinnat, etenkin kun hän niistä itse kirjoittaa jälkisanoissaan, mutta olisin kuitenkin mielelläni ottanut vastaan vähän enemmän yksityiskohtia. Olen visuaalinen lukija, joten tapahtumaympäristön tarkka hahmottaminen tekee lukemisesta yleensä kokonaisvaltaisempaa ja vaikuttavampaa.

Henkilöitä on romaanissa runsaasti huolimatta siitä, että kirjailija on tietoisesti karsinut esimerkiksi niitä, jotka tositilanteessa kuuluisivat laivan päällystöön. Suurin osa henkilöistä on varsin mielenkiintoisia ja tärkeitä juonenkulun kannalta. Minulla oli kuitenkin joidenkin kohdalla vaikeaa muistaa, kuka oli kuka. Tämä vaikeutti ajoittain tarinan seuraamista.

Henkilöiden väliset, hiljalleen avautuvat suhteet sen sijaan jäävät mieleen ja nostavat mukavasti mysteerin ratkaisemisen panoksia. Osa suhteista on ollut olemassa jo pitkään ja osa syntyy tapahtumien edetessä. Kaikilla henkilöillä on myös omia ja osittain salaisiakin motiiveja, jotka tiivistävät jännitystä ja mutkistavat vyyhtiä. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka aitoja suhteita Turton pystyy rakentamaan vain yhden kirjan sisällä.

Pidän siitä, millä tavalla Turton liittää teoksiinsa spekulatiivisia vivahteita ja/tai herättää kysymyksiä sellaisen olemassaolon mahdollisuudesta. Ne piristävät tunnelmaa ja antavat mysteerille uuden säväyksen. Mysteeri on tässäkin romaanissa oikein onnistunut, mikä saa minut odottamaan todella kovasti Turtonin tulevia teoksia. Suosittelen tsekkaamaan kirjailijan, jos et ole sitä vielä tehnyt.

4,5/5