Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. joulukuuta 2022

Lapsi (Kate Waters #2) - Fiona Barton

Rakennustyömaalta löydetään vauvan luuranko. Viattoman lapsen kohtalo koskettaa toimittaja Kate Watersia, mikä ajaa hänet selvittämään, mitä on tapahtunut ja milloin.

Uutinen saa tolaltaan myös Angelan, jonka lapsi katosi sairaalasta synnytyksen jälkeen. Tapahtumista on jo pitkä aika, mutta Angela ei vieläkäään tiedä, mitä hänen vauvalleen tapahtui.

Toisaalla nuori Emma alkaa käyttäytyä omituisesti kuultuaan löydetyistä vauvan luista. Vaikuttaa siltä, että hän salaa jotain, mutta mitä ja miksi?

*** 

Lapsi jätti jälkeensä kaksijakoisia tunteita, hyvin samaan tapaan kuin Leski ja muutamat muutkin samankaltaista trilleri/dekkarityyppiä edustavat romaanit. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu jälleen juoni, jonka kulkua pystyin ennustamaan hiukan liian helposti omaan makuuni. Parasta antia ovat puolestaan teemat, joskin niitäkin voisi kaivaa vielä syvemmältä.

Vanhemmuus, erityisesti äitiys, on jälleen keskeinen teema. Romaani esittelee useita hyvin erilaisia äitejä, mikä nostaa esiin kiinnostavia temaattisia kysymyksiä. Erityisesti äidin ja tyttären välisen suhteen pohdiskelu ja äitiyteen liittyvien, ehkä vielä osittain vaiettujenkin haasteiden käsittely herättävät mielenkiintoa. Näkökulma teemaan on osittain uusi, mutta tunnelma ja sävy hyvin samankaltainen kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Tämä luo jatkuvuutta kirjailijan tuotantoon, mutta toisaalta myös yllätyksettömyyttä. Lisäksi vauvan kuoleman ympärille rakentuva, mahdollisesti rikoksen sisältävä mysteeri sisältää riskejä. Mielestäni tässä tapauksessa aiheella ei mässäillä sitä muutenkaan käytetä shokkiefektinä. Ymmärrän silti, miksi tällainen valinta voi herättää lukijoissa vastustusta ja epämukavia tunteita.

Henkilöt jäävät mielestäni hiukan yksiulotteisiksi. Erityisesti Angelasta olisin halunnut nähdä enemmän muitakin puolia kuin surevan äidin. Emman tarinassa on eniten nyansseja ja se myös pysyy suureksi osaksi mysteerinä tarpeeksi kauan. Keskeisessä roolissa ovat hänen äitinsä Jude ja tämän elämään vaikuttavat miehet. Emman ja Juden välinen suhde tuo monimutkaisuudessaan romaaniin myös identiteetin rakentumiseen liittyviä kysymyksiä. Erityisesti vanhempien toiminnan mahdolliset vaikutukset nousevat esiin.

Henkilöitä on tässäkin trillerissä vähän, mikä ohjaa etsimään yhteyksiä heidän väliltään. Samaan aikaan tuntuu selvältä, että heidän täytyy liittyä jollain tavalla myös kuolleeseen vauvaan. Nämä seikat tekevät kokonaisuudesta ennustettavamman kuin haluaisin, erityisesti juonen osalta. Järkeviä ja uskottavia juonenkulkuja on lopulta aika vähän, kun henkilöiden kautta ei synny juurikaan sivupolkuja.

Isoimman juonellisen pettymyksen aiheuttaa lopun tärkein käänne. Se nojaa vahvasti tiettyyn informaatioon, joka ei ehkä julkaisun aikaan ollut vielä yhtä yleisessä tiedossa kuin nykyään. Arvasin käänteen melko aikaisin, koska minulla oli ennestään hallussani ratkaiseva tieto. Sen jälkeen lukemisessa oli eniten kyse siitä, milloin romaanin henkilöt tajuavat, mistä on kysymys.

Vaikka Bartonin trillerit eivät ole täysin vakuuttaneet minua, aion lukea/kuunnella vielä sarjan viimeisenkin osan jossain vaiheessa ensi vuotta. Kolmas kerta toden sanoo? Saa nähdä. Toivon joka tapauksessa, että löydän vielä niitä yllättäviäkin trillereitä tämän alalajin sisältä.

3,5/5

perjantai 9. joulukuuta 2022

Lukuprojektit 2022: Missä vaiheessa olen ja mitä teen seuraavaksi?

Minulla on ollut koko vuoden (ja vähän ylikin) käynnissä kaksi lukemiseen liittyvää projektia. En ole edennyt kummankaan kanssa pitkään aikaan, mikä inspiroi minua tekemään tämän postauksen. Ajattelin, että aiheeseen liittyvä päivitys saisi minut taas jatkamaan näiden projektien parissa.

Projekti 1: Kuinka hyvin tunnen kirjallisuusmakuni?

Tämä sai alkunsa YouTubesta, tarkalleen sanoen eräästä Elliot Brooksin videosta. Ydinajatus on listata joukko kirjoja, ennustaa kuinka paljon pitää niistä ja laittaa ne lopuksi järjestykseen. Kun kirjat on luettu, ennustettua järjestystä verrataan todelliseen. Tästä linkistä voit katsoa, mitä kirjoja listallani on ja millainen Elliotin alkuperäinen video on.

Olen tähän mennessä lukenut/kuunnellut listalta neljä kirjaa:

1. Matched - Ally Condie

2. Nainen junassa - Paula Hawkins

3. Jääkaksoset - S.K. Tremayne

4. Nukketalo - Kristina Ohlsson

En paljasta vielä, mihin järjestykseen olen nämä laittanut, mutta olen saanut yllättyä jo muutaman kerran. Muun muassa sen takia haluan jatkaa listan lukemista pian. Seuraava askeleeni on valita kirja ja aloittaa sen lukeminen joulukuun aikana. Loppuun asti en ehkä pääse ennen kuin vuosi vaihtuu, mutta alku olisi alku. Lisäksi haluan kirjoittaa lähitulevaisuudessa arvion Nukketalosta.

Projekti 2: 5 star predictions

Nimi kertoo olennaisen: haasteessa on tarkoitus listata kirjoja, joiden uskoo olevan viiden tähden kokemuksia ja selvittää lukemalla, miten käy. Myös tämä idea sai alkunsa useamman kirjatubettajan yrityksistä. Listasin itselleni kuusi kirjaa, joista olen lukenut kaksi:


1. Linnake - Justin Cronin

2. Räsynukke - Daniel Cole

Tästä linkistä voit katsoa listan kirjat ja perusteluni sille, miksi uskon juuri näiden kirjojen yltävän viiteen tähteen.

Joulukuun aikana haluaisin kirjoittaa arvion Linnakkeesta ja valita, minkä listan kirjan luen seuraavaksi. En usko, että ehdin vielä aloittaa lukemista, mutta kirjan valitseminen olisi jo askel eteenpäin.

Mitä ensi vuoteen tulee, pohdin jo millaisia välipäivityksiä voisin tehdä näistä projekteista lukemisen edetessä. Sen olen jo päättänyt, että teen niitä säännöllisemmin, jotta oikeasti etenen lukemisessa johonkin. Palaan asiaan, kun mieleeni tulee järkevä idea.

***

Onko sinulla ollut lukemiseen liittyviä projekteja tänä vuonna? Miten ne ovat sujuneet?

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Throne of Glass (Throne of Glass #1) - Sarah J. Maas

Adarlanin pahamaineisin salamurhaaja Celaena Sardothien on raatanut vuoden orjana suolakaivoksella, kun kruununprinssi Dorian tekee hänelle tarjouksen. Kuningas järjestää väkivaltaisen kilpailun, jonka voittaja nimitetään hovin viralliseksi salamurhaajaksi. Jos Celaena osallistuu ja voittaa, hän pääsee vapaaksi palveltuaan tehtävässä neljä vuotta.

Celaena ottaa tarjouksen vastaan epäröimättä, sillä hän on valmis maksamaan minkä tahansa hinnan vapaudestaan; jopa taistelemaan varkaita ja murhaajia vastaan henkensä uhalla. Hänen suunnitelmansa on voittaa kilpailu ja päästä mahdollisimman nopeasti pois Adarlanin kuninkaan lähettyviltä.

Asetuttuaan taloksi kuninkaan hoviin Celaena saa kuitenkin huomata, että hänen todellinen kohtalonsa saattaa olla monimutkaisempi. Onko Celaena lopulta valmis uskomaan, että maailmassa voi olla muutakin pelastamisen arvoista kuin hän itse?

***

Kun luin Throne of Glassin ensimmäisen kerran, löysin nopeasti uuden lempikirjan ja jatko-osien myötä myös lempisarjan. Marraskuun lopussa päätin pitkän jahkailun jälkeen aloittaa sarjan lukemisen uudelleen, mikä oli paras päätös jonka saatoin silloin tehdä lukemisen suhteen. Jo ensimmäinen osa osoittautui paljon hienommaksi kokemukseksi kuin etukäteen arvelin. Jos haluat lukea yksityiskohtaisempia ja spoileripitoisempia pohdintojani kirjasta, tsekkaa ylihuomenna lukupäiväkirja, jonka julkaisen puolenpäivän aikaan. Aion pitää päiväkirjaa jokaisesta sarjan osasta, joten jos sellainen sisältö kiinnostaa, kannattaa pysyä kuulolla lähikuukausina.

Maasin luoma maailma lumosi minut taas ytimiä myöten. Rakkauteni ja mielenkiintoni sitä kohtaan syveni sivu sivulta. Tällä kertaa mieleeni jäi runsaasti yksityiskohtia, jotka eivät olleet aikaisemmin rekisteröityneet muistiini. Kiinnitin huomiota visuaalisiin kontrasteihin, väreihin ja valoihin. Lisäksi mieleeni jäi useita mainintoja Erilean mantereeseen kuuluvista valtioista ja kulttuureista, jotka linkittyivät myös hienosti sekä romaanin tapahtumiin että koko sarjan käsitteleviin teemoihin. Olin unohtanut, kuinka paljon Throne of Glass antaa välähdyksiä laajemmasta kontekstista. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tule tunnetta, että tietoa kaadettaisiin lukijan niskaan, vaan kokonaiskuva laajenee luontevasti tapahtumien ja henkilöiden toiminnan lomassa.

Pidän kovasti sellaisesta fantasiasta, joka kokeilee jotain selkeästi tavallisesta poikkeavaa. Perinteisessä keskiaikaisessa eeppisesessä fantasiamaailmassa on kuitenkin jotain, minkä viehätys ei koskaan kuole; sellaiseen astuessani tiedän jo etukäteen, että löydän sieltä jotain mistä pidän ja minkä parissa viihdyn. Sen pariin on aina mukavaa palata.

Osa Throne of Glassin maailman viehätyksestä perustuukin juuri sen tuttuuteen. Siinä on perinteiset hallitsijat ja valtakunnat, historiasta tutut yhteiskuntaluokat ja tietenkin taikuuden ja taikaolentojen olemassaolo. On poliittista juonittelua, hovidraamaa, ihmissuhteita joissa on pelissä enemmän kuin tunteet, taisteluita pahoja voimia vastaan... Perusta on siis hyvin tuttu, mutta omilla mausteillaan, joista pidän kovasti.

Yksi näistä mausteista on taikuuden erittäin huono asema. Adarlanin kuningas on kieltänyt taikuuden käyttämisen lailla ja tappaa kylmäverisesti jokaisen, joka jää kiinni tämän lain rikkomisesta. Lisäksi on tapahtunut jotain hyvin järisyttävää: taikuus on käytännöllisesti katsoen kadonnut, lakannut olemasta. Tällainen asetelma herättää mielenkiintoa, sillä alussa ei voi ennustaa, minkälainen rooli taikuudella tulee olemaan kokonaisuuden kannalta.

Parasta kirjassa on ehdottomasti henkilöt. Olen rakastanut Maasin luomia henkilöitä alusta lähtien koko sydämestäni. Kiinnyin heihin salamannopeasti, ja tämä uudelleenlukukierros on jo alussa muistuttanut minua siitä, miksi näin on. Tällä kertaa erottui selvästi yksi henkilökuvauksen ominaisuus, jolla on varmasti tekemistä asian kanssa: kaikilla henkilöillä on vahva, erottuva ääni alusta lähtien. Celaenan ääni on tietenkin selkein ja voimakkain, koska hän on päähenkilö ja tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi hänen näkökulmastaan. Hänen lisäkseen esimerkiksi Dorian ja Chaol ovat mielessäni niin todellisia, että he voisivat kävellä asuntooni sisään ihan niin kuin oikeatkin ihmiset. Lisäksi jokainen heistä kolmesta sekä suuri osa sivuhenkilöistä saa minut tuntemaan paljon erilaisia, vahvoja tunteita. Nautin valtavasti lukemiseen liittyvistä älyllisistä aspekteista, mutta jos aivojeni lisäksi sydämeni roihahtaa liekkeihin, menestys on taattu.

Celaena on toden totta tunteita herättävä henkilö; osa lukijoista rakastaa häntä, osa puolestaan vihaa. Osa jää johonkin välille. Ymmärrän, miksi hän ärsyttää joitakin lukijoita sietämättömästi. Minun tunteeni häntä kohtaan ovat kuitenkin monisävyisiä.

Celaena on monin tavoin minun vastakohtani, mikä tekee hänestä kiinnostavan henkilön. Hän tekee ja sanoo asioita, joita minä en ikinä tekisi ja sanoisi. Hänen käytöksensä on usein röyhkeää ja häpeilemätöntä, ja ajoittain todella ärsyttävää. Siinä missä minä olen harkitseva ja pohdiskeleva, Celaena on impulsiivinen ja toimintakeskeinen. Ylpeys ja tunteiden hallinnan ongelmat saattavat hänet usein vaikeuksiin toisten henkilöiden kanssa. Lisäksi hän on hyvin ristiriitainen; salamurhaajan koulutus ja koetut traumat ovat muovanneet hänet kovaksi ja aggressiiviseksi, mutta samaan aikaan hän rakastaa esimerkiksi koiria ja kauniita vaatteita, mikä nostaa esiin lämpöä ja feminiinistä energiaa. Ajoittain hän käyttäytyy kuin ei välittäisi kenestäkään muusta kuin itsestään. Silti hän on valmis tekemään vaarallisia tutkimuksia yksin, jotta hänen uudet ystävänsä eivät joutuisi hankaluuksiin. Tällaiset ristiriitaisuudet vahvistavat aitouden tunnetta.

Teemojen näkökulmasta Celaena edustaa erityisesti kahta: traumaa ja vihaa. Hänellä on takanaan todella raastavia kokemuksia, ja näiden kokemusten jättämät jäljet ovat jatkuvasti läsnä. Olin kuitenkin unohtanut, kuinka avoimesti hän näyttää vihansa; se suorastaan pulppuaa hänestä. Alussa se kohdistuu kuninkaan lisäksi ihmisiin, jotka ovat tavalla tai toisella kuninkaan lähellä. Celeanan silmissä kaikki kuninkaaseen liittyvät ihmiset ovat osasyyllisiä kauhuihin, joita Erilean manner on kuninkaan vuoksi joutunut kohtaamaan. Hitaasti hän alkaa kuitenkin nähdä, että kuningas ei ole onnistunut kietomaan aivan kaikkia täydellisesti verkkoonsa.

Muun muassa näistä syistä Celaena saa minussa liikkeelle valtavasti erilaisia tunteita ja ajatuksia. Celaena saa minut nauramaan, itkemään, ärsyyntymään, järkyttymään, ihastumaan, hämmästymään... Voi sanoa, että hän herättää lähes kaikki tunteet jollain tavalla, ja usein tunne vaihtuu toiseen hyvin nopeasti. Celaena on päähenkilö, jonka kanssa saa lähteä pitkälle matkalle selvittämään, voittaako hän haasteensa ja jos voittaa, miten se tapahtuu. Olen varma, että hänen kehityskaarestaan avautuu uusia vivahteita sitä mukaa kun etenen sarjan lukemisessa ja saan myös jatko-osiin uudelleen lukemisen perspektiivin. Uskon, että lukijat, jotka ovat joko itse kokeneet jonkun trauman tai ovat läheisesti tekemisissä traumatisoituneen ihmisen kanssa, voivat saada tästä sarjasta kokonaisuudessaan paljon irti.

Kruununprinssi Dorian on monin tavoin "kolikon toinen puoli" verrattuna Celaenaan. Hän on juuri sellainen kauniiden satujen prinssi, jollaisen haluaisi kohdata oikeastikin: hyväsydäminen, hauska ja tietenkin häikäisevän komea. Alussa Dorian on vielä huoleton ja jopa hiukan naiivi sen suhteen, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hänen vihansa isäänsä kohtaan kuitenkin voimistuu tapahtumien myötä ja halu kapinoida hirmuvaltaa vastaan nostaa päätään. Dorianin persoonallisuuden vakavamman puolen kehitystä on antoisaa seurata. Menen lukupäiväkirjassa syvemmälle ajatuksiini hänestä, sillä niihin liittyy spoilereita, joita en halua sisällyttää tähän tekstiin.

Pääkolmikon kolmannella jäsenellä, Chaol Westfallilla, on ikuinen ja erityinen paikka sydämessäni. Kuninkaan vartiokaartin nuori kapteenin parhaita ominaisuuksiaan ovat järkkymätön uskollisuus ja hiljainen viisaus, josta on apua vaikeissa ja paineisissa tilanteissa. Samalla hän on hyvä esimerkki henkilöstä, joka on elänyt melko suojattua elämää ja jonka maailmankuva on sen seurauksena osittain kapea. Celaenaan tutustuminen pakottaa Chaolin kohtaamaan maailman pahuuden aikaisempaa konkreettisemmin ja henkilökohtaisemmin. Muunmuassa sen ansiosta Celeanan ja Chaolin suhteen dynamiikan kehitystä on mielenkiintoista seurata.

Lisäksi Throne of Glass esittelee sivuhenkilöitä, joiden rooli kehittyy ja kasvaa jatko-osien myötä. Oli todella kiinnostavaa ja hyödyllistä saada kertaus siitä, miten he tulivat tarinaan mukaan ja miten kaikki heidän osaltaan alkoi. Olin unohtanut valtaosan yksityiskohdista. Erityisesti herttua Perringtonin ja lady Kaltainin rooleista oli kiinnostavaa saada kertausta. 

Uskon, että juuri henkilöitä kohtaan tuntemani mielenkiinto ja kiintymys tekee sarjasta minulle niin antoisan. Koska välitän henkilöistä yksilöinä, välitän myös suhteista, jotka muodostuvat heidän välilleen. Henkilöiden väliset suhteet (ja myös romanssit) ovat jopa niin keskeisessä roolissa, että Maas on saanut siitä kritiikkiä. Minä kuitenkin nautin hänen ihmissuhdejuonistaan kovasti. Maasin tapa rakentaa henkilöiden välisiä suhteita uppoaa minuun kuin veitsi voihin; hän välittää sekä niiden kerroksellisuuden että merkityksen kunkin henkilön kannalta niin, että sydämeni kerta kaikkiaan pakahtuu. Voin vain kuvitella, kuinka paljon tunnekokemuksia minulla on edessäni, kun luen jatko-osat uudelleen. 

Juoni puolestaan on rakenteeltaan suoraviivainen eikä sisällä yhtä dramaattisia käänteitä kuin jatko-osat. Loppuhuipennus on melkoista toiminnan ilotulitusta, mutta muuten juoni on melko tasainen. Tämä on minusta hyvä asia, koska muuta huomioitavaa ja mieleen painettavaa riittää runsaasti. Kun juonen ymmärtämiseen ei tarvitse uhrata ylimääräistä energiaa, aivoille jää enemmän tilaa sisäistää kaikki henkilöihin ja maailmaan liittyvät yksityiskohdat. Tämä etu korostuu erityisesti nyt, kun juoni on kokonaisuudessaan jo kertaalleen tuttu. Minulla oli tilaisuus tehdä jopa analyysiä lukemastani samalla kun luin, varsinkin henkilöistä ja maailmanrakennuksesta.

Objektiivisuuden nimissä täytyy todeta, että jotkut asiat ovat todella itsestäänselviä lähes alusta lähtien. Esimerkiksi kilpailun lopputulosta ei tarvitse arvailla. Päähenkilön puolesta ei siis tarvitse tosissaan pelätä, vaikka tapahtumiin sisältyy jännitystä. Tämä voi latistaa kokemusta, mutta toisaalta se tekee lukemisesta hauskaa ja rentoa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin juoni on tämän kirjan heikoin osa ja ehdottomasti eri tasolla verrattuna jatko-osiin, joissa tarina lähtee kunnolla lentoon.

Nyt kun luin ensimmäisen osan tietäen, miten sarja etenee, arvostan sitä vielä enemmän kuin lukiessani sitä ensimmäistä kertaa. Throne of Glass luo vahvan pohjan tuleville tapahtumille olematta kuitenkaan pelkkää pohjustusta. Puutteistaan huolimatta kyseessä on oikein kelpo YA fantasia, jonka luulisin sopivan myös monille genren parissa aloitteleville lukijoille. Odotan entistäkin suuremmalla innolla jatko-osia, sillä niiden mukana kyyti vain paranee.

5/5

perjantai 21. tammikuuta 2022

Tulilapsi - S.K. Tremayne

Rachel on mennyt naimisiin rikkaan ja komean Davidin kanssa ja muuttanut asumaan hänen valtavaan, historialliseen kartanoonsa Cornwalliin. Samalla Rachel on saanut elämäänsä valloittavan kahdeksanvuotiaan poikapuolen, Jamien, jonka kanssa hän on tullut alusta asti hyvin toimeen.

Onni alkaa rakoilla, kun Jamien käytös muuttuu yhtäkkiä etäiseksi ja vältteleväksi. Jamien äiti, Nina, kuoli traagisessa onnettomuudessa puolitoista vuotta sitten, joten suru voi selittää omituisen käytöksen. Pian Jamie kuitenkin yrittää vakuuttaa perheensä siitä, että hänen äitinsä on yhä elossa. 

Kun Rachel yrittää keskustella tilanteesta aviomiehensä kanssa, hänestä tuntuu, että mies salaa jotain. Menneisyys alkaa kummitella Rachelille. Mitä Ninan kuoliniltana tarkalleen ottaen tapahtui?

***

S.K. Tremaynen esikoisromaani Jääkaksoset oli positiivinen yllätys ja sopivan rento trilleri lomakaudelle, joten päätin kuunnella heti perään kirjailijan seuraavan teoksen. Pidin Tulilapsesta joiltain osin enemmän, mutta vielä jäi asioita hampaankoloon.

Kirjailijan selkeä tunnusmerkki on tarinan sijoittaminen mielenkiintoiseen miljööseen ja runsas miljöön kuvailu. Pidän tästä ominaisuudesta, sillä se erottaa Tremaynen romaanit monista muista lukemistani trillereistä. Hän herättää eloon sekä Davidin valtavan sukukartanon että myrskyisän rannikon synkkyyden. Myös alueen kaivokset, joilla on sekä kulttuurista merkitystä että temaattista merkitystä romaanissa, saivat selkeän hengen ja tunnelman mielessäni. Tapahtumaympräristöllä on myös osuutensa juonen etenemisessä pitkin matkaa, mikä on iso plussa.

Henkilöt herättävät jälleen sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Pidän siitä, että erityisesti alkuvaiheessa Rachelin ja Davidin suhde kuvataan pääosin hyvänä ja terveenä avioliittona, jolla on haastavista olosuhteista huolimatta mahdollisuus onnistua. He molemmat myös tuntevat tervettä syyllisyyttä salaisuuksistaan ja/tai teoistaan, joista toinen osapuoli voisi loukkaantua. Tilanteesta teki mielenkiintoisemman myös se, että ei ole alusta lähtien selvää, mitä he salaavat ja millainen vaikutus näillä salaisuuksilla lopulta on loppuratkaisua ajatellen.

Valitettavasti henkilöt kuitenkin kehittyvät huonompaan suuntaan. Erityisesti Davidin kehityskaaressa on negatiivisia aspekteja, jotka olisi voinut jättää pois muuttamatta tarinan ydintä miksikään. Myös Rachelin pisteet laskevat silmissäni hiukan tarinan edetessä. 

Olisin halunnut tietää enemmän Ninasta, joka kuoleman ympärille suuri osa mysteeristä kehittyy.  Kaikesta menneisyyden penkomisesta huolimatta Ninan persoonallisuus jää aika hahmottomaksi. Häntä tarkastellaan ennen kaikkea äitinä ja Davidin ensimmäisenä vaimona, mutta mitä muuta hän oli? Minkälainen ihminen hän oli, mistä hän nautti, mistä hän unelmoi? Hänen kohtalonsa olisi herättänyt huomattavasti enemmän mielenkiintoa ja tunteita, jos hänestä olisi piirtynyt aidolta tuntuva, kokonainen ihminen.

Juoni on miljöön lisäksi melko vahva. Mysteerin tuntu säilyy ja tapahtumat etenevät tasaiseen tahtiin. Jotkut asiat eskaloituvat mielestäni turhan nopeasti, mikä laskee juonen uskottavuutta. Erityisen onnistunutta sen sijaan on Jamien hämmennyksen ja käyttäytymisen kehityksen kuvaus, ja jatkuva epävarmuus siitä, voiko hänen puheissaan olla perää. Onko lapsen mieli murtumassa surun painosta vai onko tekeillä jotain muuta?

Välillä kerronta keskittyy turhan paljon Rachelin ja Davidin suhteeseen, joka ei kuitenkaan ole tarinan varsinainen aihe. Tämä aspekti saa vähän outojakin sävyjä, nimittäin kirjailijalla tuntuu olevan kova hinku käsitellä avioparien seksielämää romaaneissaan. Yleisesti ottaen seksi ei häritse minua kirjoissa, mutta tässä tapauksessa sen rooli tuntuu hieman kyseenalaiselta. Erityisesti eräs tietty kohtaus tulee yllätyksenä ja sen sisältö vihjailee asioista, joilla ei lopulta ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Epämiellyttävä vaikutelma vahvistuu, kun päähenkilön menneisyydestä paljastuu traumaattisia tapahtumia. 

Teemat ovat tässäkin teoksessa hyvin perhekeskeisiä. Minussa heräsi eniten ajatuksia suvulta peritystä omaisuudesta ja sen monimutkaisista vaikutuksista ihmisen elämään. Kun ihmisellä on liikaa rahaa, hänen elämänsä saattaa alkaa pyöriä sen ympärillä; rahan säilyttämisestä ja rikkaana pysymisestä voi tulla pakkomielle, jota ei pääse millään karkuun. Myös vaikutusvaltaisen suvun jäsenenä eläminen itsessään voi olla raskasta. Satojen, jopa tuhansien vuosien jatkumon säilyttäminen voi luoda paineita, joiden alla ihminen voi suistua raiteiltaan. Davidin kautta tätä teemaa päästiin tarkastelemaan, mutta vielä aika pinnalliselta tasolta. 

Suosittelisin tätä sellaisille lukijoille, jotka pitävät henkilövetoisista ja miljöön kuvausta sisältävistä trillereistä. Myös genren kanssa aloitteleville tämä voisi toimia hyvin, sillä tässä ei ole raakoja kuvauksia eikä varinaisesti pelottavia kohtia. Kokeneemmalle trillereiden lukijalle Tulilapsi voi jäädä vähän valjuksi, niin kuin minullekin osittain kävi.

3,5/5

perjantai 7. tammikuuta 2022

Sisareni, sarjamurhaaja - Oyinkan Braithwaite

Koredella on haastava tehtävä: pitää pikkusisko Ayoola pois vankilasta.

Ayoola on kaunis ja lahjakas, mutta hän myös tappaa poikaystävän toisensa jälkeen; tällä kertaa jo kolmannen. Korede siivoaa siskonsa jäljet niin kuin ennenkin ja toivoo, että tämä ei jää kiinni.

Sisarusrakkautta kuitenkin koetellaan, kun Ayoola iskee silmänsä mieheen, johon Korede on ollut ihastunut jo pitkään. Pitäisikö Koreden jatkaa siskonsa rikoksien salaamista vai varoittaa miestä mahdollisesta hengenvaarasta?

***

Oyinkan Braithwaiten romaani Sisareni, sarjamurhaaja tuli ensimmäisen kerran vastaan youtubessa ja jäi mieleen raflaavan nimensä ansiosta. Kuuntelin sen kuitenkin hetken mielijohteesta, kun kaipasin jotain nopeaa lukukokemusta. Sain sellaisen, ja samalla jotain tavallisesta poikkeavaa.
Romaania on hiukan vaikeaa arvioida, sillä se on sekä lyhyt että rakenteeltaan sellainen, että jo sen kuvailu saattaa paljastaa liikaa. Mitä enemmän lukija saa yllättyä, sitä parempi. Niinpä kirjoitan lyhyesti.

Kerronnan rakenne on yllättävä ja kiinnostava. Se palvelee mustaa huumoria, johon koko romaani vahvasti nojaa. Parasta romaanissa on mielestäni se, kuinka se tavoittaa kuvailemansa tilanteen sekopäisyyden. Samalla se vitsailee herkullisesti perinteisten rikosromaanien konventioiden kustannuksella. Toisaalta tulee olo, että saisiko tällaisille asioille nauraa, ja toisaalta ei voi millään olla nauramatta.

Koredea kohtaan tuntee väkisinkin myötätuntoa. Ymmärrän, miksi hän salaa siskonsa teot, mutta samallla toivon että hän pääsisi irti Ayoolan kutomasta verkosta. Ei ole Koreden syy, jos sisko on häiriintynyt. Tilanne saa pohtimaan perhesuhteisiin liittyviä kysymyksiä. Mihin asti täytyy sietää perheenjäsenten toimintaa? Onko perheelle oltava loppuun asti uskollinen, vaikka tapahtuisi jotain kamalaa ja peruuttamatonta? Kuinka pitkään voi peitellä toisen tekemää rikosta tulematta itse osalliseksi, avustajaksi, mahdollistajaksi?

Ymmärrän, miksi romaani on rakennettu niin kuin on rakennettu. Henkilöt jäävät rakenteen takia kuitenkin hiukan kehysmäisiksi. Teoksen mitta ei salli kovin kokonaista henkilökuvausta. Olisin mielelläni saanut enemmän tietoa henkilöiden taustoista ja suhteista toisiinsa. Toisaalta, jos henkilöt tuntuisivat vahvasti oikeilta ihmisiltä, tällaisella juonella varustettu teos voisi muuttua mauttomaksi. Juuri tätä tarinaa varten olikin todennäköisesti valita hyvin tietoinen konstruktio, joka alleviivaa teoksen fiktiivisyyttä.

Braithwaite on kirjoittanut rohkean romaanin, joka jää takuuvarmasti mieleen. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen viesti, että fiktiota lukiessaan on hyvä pitää mielessä, että tosiaan lukee fiktiota, ja että kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti. 

Yleisesti ottaen pidän kuitenkin vakavampaan sävyyn kirjoitetuista romaaneista. Varsinkin jos ne käsittelevät aiheita, jotka ovat oikeassa elämässä traagisia ja järkyttäviä. Tämä tapaus on kuitenkin hyvällä maulla luotu ja oivalluksilla varustettu, ja ehdottomasti viihdyttävää. Kannattaa siis tsekata, jos haluaa käväistä tutuimpien polkujen ulkopuolella.

3,5/5

maanantai 20. joulukuuta 2021

Nainen junassa - Paula Hawkins

Rachel matkustaa säännöllisesti samalla paikallisjunalla, jonka ikkunasta hän tarkkailee erästä radan varrella asuvaa pariskuntaa. Rachel antaa heille mielessään keksityt nimet ja kuvittelee heidän elämänsä lähes täydellisen onnelliseksi. Ja samalla täysin erilaiseksi kuin hänen oma, sotkuiseksi muuttunut elämänsä.

Kun pariskunnan toinen osapuoli, "Jess", katoaa, myös Rachelin elämässä tapahtuu hätkähdyttävä käänne. Rachel haluaisi kovasti auttaa naisen katoamisen selvittämisessä, mutta samalla hän kietoutuu monimutkaiseen salaisuuksien verkkoon, josta ei ole helppoa tietä ulos.

***

Nainen junassa herätti paljon huomiota ilmestymisensä jälkeen. Pitkään tuntui siltä, että tämä trilleri oli kaikkien mielessä ja puheessa. Tavoitteeni on hiljalleen lukea näitä suureen suosioon nousseita trillereitä selvittääkseni, mitä itse ajattelen niistä. Aloitin Paula Hawkinsin esikoisesta, koska se löytyi valmiiksi omasta hyllystäni. Lopulta päädyin kuitenkin kuuntelemaan sen äänikirjana kokemuksen sujuvoittamiseksi. Se oli fiksu valinta, sillä tarina osoittautui hitaasti eteneväksi ja paikoin sellaiseksi, että oli haastavaa pitää mielenkiintoa yllä.

Päähenkilö Rachel elää keskellä kriisiä. Avioliitto on kariutunut, työpaikka on mennyt alta ja alkoholinkäyttö on riistäytynyt käsistä. Hänen elämässään ei ole juuri lainkaan mielekästä sisältöä eikä varsinkaan selkeää suuntaa. Niinpä ei ole yllättävää, että hän pakenee ongelmiaan johonkin. Rachelista piirtyy kuitenkin melko kyseenalainen kuva, kun hän lähes väkisin työntää itsensä "Jessin" eli Meganin lähimmäisten elämään tämän katoamisen jälkeen. Hänellä saattaa olla hyvät aikeet, mutta keinot eivät niinkään. Koko ajan on hiukan epäselvää, yrittääkö hän selvittää tapahtumia aidosta auttamisenhalusta vai paikatakseen tyhjiön, joka hänen elämästään on tullut. Alkoholismiin liittyvä jatkuva salailu ja valehtelu eivät nekään paranna hänen asemiaan.

Myös muut henkilöt ovat enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, minkä seurauksena minulle ei jäänyt oikeastaan yhtään henkilöä, jonka puolelle olisin voinut oikeasti asettua. Meganilla on ikäviä salaisuuksia ja hänen aviomiehellään Scottilla selkeitä vihanhallintaongelmia. Rachelin ex-mies Tom on pettäjä, eikä hänen uusi vaimonsa Anna herätä juuri sympatiaa. Muunmuassa tämän takia mielenkiintoni hiipui jo ennen puoliväliä lähes olemattomiin, ja kesti viikkoja ennen kuin jaksoin jatkaa sen parissa. Olisi ollut mukavaa, jos edes yksi henkilö olisi herättänyt enemmän positiivisia kuin negatiivisia ajatuksia.

Meganin taustaa olisi voinut avata huomattavasti enemmän, sillä hänen salaisuuksissaan oli potentiaalia todella mielenkiintoiseen lopputulokseen. Hänkin jäi valitettavasti melko persoonattomaksi ja "kehysmäiseksi". Menneisyyden haamuilla ei loppujen lopuksi ollut kovin suurta roolia, mikä jäi harmittamaan.

Kiinnostavinta romaanissa on sen kerronnallinen rakenne erityisesti alkupuolella. Juna ja näkymä sen ikkunasta luovat todella rajallisen näkökulman, josta tapahtumat kerrotaan. Toivoin, että junalla olisi ollut vielä isompi rooli kokonaisuuden kannalta, koska se olisi auttanut pitämään yllä salaperäisyyden tunnetta. 

Kun Rachelin toiminta siirtyy junan ulkopuolelle, juoni alkaa valitettavasti laahata. Hänen juomistaan kuvaillaan minun mukaani liikaa, sillä se vie fokuksen pois Meganin katoamisesta ja henkilöistä, joilla saattaa olla tekemistä sen kanssa. Runsaalla juomisella on toki tehtävänsä tarinassa, mutta sen ei tarvitsisi viedä tilaa muilta asioilta.

Minusta on kuitenkin hyvä, että tämä romaani ei nojaudu cliff hangereihin tai muihin nopeatempoisten trillereiden tyypillisiin piirteisiin vaan pysyy viipyilevänä ja henkilöiden mielenliikkeitä kuvailevana psykologisena trillerinä alusta loppuun. Tunnelma on tässä kohdallaan, vaikka monet muut ominaisuudet syövät tarinalta särmää.

Mitä loppuratkaisuun tulee, se oli minulle jonkinasteinen pettymys. Se kyllä käy järkeen, mutta toteutus hiukan ontuu. Romaanin jännitys nojaa pitkälti Rachelin kyvyttömyyteen muistaa asioita tarkasti, joten toivoin että sitten kun hän muistaa jotain ratkaisevan tärkeää, se tapahtuisi dramaattisemman käänteen seurauksena. Kaiken vatvomisen jälkeen tuntui siltä, että tilanne vain ratkesi ja syyllinen vain yhtäkkiä löytyi ilman sen kummempaa jännitystä. Lisäksi se oli vähän tylsä. Minulle tuli lukiessani mieleen useitakin vaihtoehtoja, jotka olisivat olleet mielenkiintoisempia ja yllättävämpiä kuin se, jonka saimme. 

Vaikka Hawkinsin esikoisromaani ei täysin vakuuttanut minua, olen iloinen siitä että tulin lukeneeksi tämän. Kokemus laajensi käsitystäni trillerigenrestä ja antoi taas yhden vertailukohdan tulevia lukukokemuksia ajatellen. Aion tulevaisuudessa tsekata hänen uudemmat teoksensa nähdäkseni, ovatko ne enemmän minun mieleeni. Mahdollisesti teen sen jo ensi vuonna.

3/5

perjantai 17. joulukuuta 2021

Lukemisen koe: Kuinka hyvin tunnen kirjallisuusmakuni?

Kirjatubettaja Elliot Brooks listasi eräällä videollaan 15 kirjaa, joista hän arveli tulevan uusia suosikkejaan. Lisäksi hän yritti arvata etukäteen niiden paremmuusjärjestyksen tutkiakseen, kuinka hyvin tuntee oman kirjallisuusmakunsa. Luettuaan kaikki kirjat hän tsekkaa, kuinka hyvin arvaukset sujuivat ja antaa itselleen pisteitä sen mukaan. Ajatus oli minusta niin hauska, että päätin kokeilla itse samaa.



Koska halusin tehdä kokeesta mahdollisimman jännittävän, etsin hyllystäni 15 kirjaa, joiden kirjoittajat ovat minulle täysin uusia tuttavuuksia. En siis ole lukenut mitään näiden kirjailijoiden teoksista aikaisemmin. Listalla on myös jonkin verran genrevariaatiota.

Pisteytys:
  • Jos arvasin kirjan paikan täsmälleen oikein, saan 3 pistettä.
  • Jos arvaukseni heittää yhdellä tai kahdella sijalla, saan 2 pistettä.
  • Jos arvaukseni heittää kolmella sijalla, saan yhden pisteen.
  • Jos heitto on suurempi kuin kolme sijaa, en saa lainkaan pisteitä.
Maksimipisteet ovat siis 45. Tässä vaiheessa en osaa ollenkaan ennustaa, kuinka paljon pisteitä lopulta saan, mutta varmasti olen väärässä joidenkin kirjojen suhteen. Toivon, että mukaan mahtuu muutama positiivinen yllätys, sillä se tekisi kokeesta todella mielenkiintoisen. 
 
Kirjat: 

Aloitan listan pohjalta ja etenen sieltä kirjaan, josta arvelen pitäväni kaikkein eniten. Kerron lyhyesti, miksi uskon kirjan kuuluvan sille paikalle, jolle olen sen laittanut. Juonen esittelyn pidän minimissään, jotta teksti ei veny liian pitkäksi.

15. Matched - Ally Condie

Aloitetaan young adult -dystopialla. Genre on yksi suosikeistani ja siinä mielessä läheinen, että esimerkiksi graduni tutkimuskohde on YA-dystopia. En ole kuitenkaan lukenut lähellekään kaikkia tunnettuja genren edustajia. Haluan korjata tämän asian sekä saadakseni laajemman kuvan siitä, minkälaisia tarinoita joukkoon mahtuu että käynnistääkseni gradun työstämisen jollakin hauskalla tavalla.

Aloitan tutkimusmatkani niistä dystopioista, jotka löytyvät hyllystäni valmiiksi. Ally Condien Matched kertoo yhteiskunnasta, jossa hallitus päättää lähestulkoon kaiken ihmisten puolesta - ja ennen kaikkea elämänkumppanin.

 Vuosien varrella lukemieni arvioiden ja yleisen YA-kokemukseni perusteella arvelen tämän olevan enimmäkseen dramaattista ja viihdyttävää teinihömppää, minkä takia sijoitan sen listan pohjalle. En siis usko tämän sisältävän erityisen syvällistä yhteiskunnallista pohdintaa.

14. The 5th Wave - Rick Yancey

Lista jatkuu toisella YA-dystopialla. Tässä avaruusoliot ovat hyökänneet Maahan ja tappaneet lähes kaikki ihmiset. Uskon pitäväni tästä jonkin verran enemmän kuin edellisestä, koska juoni näyttää keskittyvän enemmän vaativissa oloissa selviytymiseen kuin ihmissuhdedraamaan. En kuitenkaan uskaltanut sijoittaa sitä korkeammalle, koska se on saanut hehkutuskautensa jälkeen paljon myös negatiivista palautetta. Erityisesti se, että juoni on koettu hitaasti eteneväksi ja jopa tylsäksi, sai minut laskemaan odotuksiani.

Lisäksi minun täytyi ottaa huomioon muut listalle valitut kirjat, joista uskon syystä tai toisesta pitäväni enemmän kuin tästä. Niinpä The 5th Wave sai paikkansa listan häntäpäästä.

13. Nainen junassa - Paula Hawkins

Olen jo pitkään halunnut lukea enemmän trillereitä, jotka ovat saaneet erityisen paljon huomiota viimeisen kymmenen vuoden aikana. Minua kiinnostaa ajatus oman mielipiteeni selvittämisestä ja sen suhteesta yleiseen mielipiteeseen. Tämä lukukoe antoi hyvän tilaisuuden aloittaa, sillä yksi sellainen odotti jo hyllyssäni. Luulen, että Nainen junassa on melko hidaslukuinen, mikä todennäköisesti vaikuttaa kokemuksen nautinnollisuuteen negatiivisesti. Lisäksi suunnaton hehkutus tekee minut hiukan varautuneeksi trillereiden kohdalla. Kolmas syy matalalle sijoitukselle on se, että tällä listalla on monta muuta trilleriä/rikosromaania, joista kaikista uskon pitäväni enemmän kuin tästä.

12. Muukalainen - Diana Gabaldon

Tämän sija yllätti minut, koska arvelen pitäväni tästä melko paljon. En usko, että kokemus yltää viiteen tähteen asti, mutta neljään sillä on hyvät mahdollisuudet. Olen lukenut historiallista fiktiota todella vähän viime vuosina, mutta viime aikoina se on alkanut vetää minua uudelleen puoleensa. Siksi ajattelin, että Muukalainen pääsisi listalla ylemmäs.

Sijan määritteli lopulta kolme asiaa: kirjan pituus, ikä ja se, että listalla on paljon todella hyviltä vaikuttavia kirjoja. Pidän pitkistä kirjoista, mutta niiden lukeminen on usein hidasta, mikä saattaa vaikuttaa kokemuksen nautinnollisuuteen. Lisäksi Muukalainen voi olla paikoitellen rönsyilevämpi kuin nykyään julkaistavat romaanit, mikä voi aiheuttaa laahaamista ja sen myötä tylsistymistä. Kun otin lopuksi huomioon, kuinka paljon arvelen pitäväni muista listan kirjoista, minun oli laitettava ne Muukalaisen edelle.

11. Jääkaksoset - S.K. Tramayne

Tämä sai paikkansa vertailun avulla. Luin kaikkien listalla olevien trillreiden/rikosromaanien kuvaukset, ja vaistonvaraisesti asetin Jääkaksoset häntäpäähän. Luulen, että tämä on aika synkkä, mikä saattaa tehdä lukemisesta hitaampaa ja raskaampaa kuin monien muiden kirjojen kohdalla. On mielenkiintoista nähdä, olenko oikeassa.

10. Labyrintti - Kate Mosse

Kate Mossen trilogia yhdistää toisiinsa mysteerin ratkaisemista ja historiallista fiktiota, minkä vuoksi olen halunnut lukea sen jo pitkään. Sitä on myös suositeltu Dan Brownin faneille aihepiirinsä vuoksi. Näistä syistä se ansaitsi paikan listan top kympissä. Lopullinen sijoitus kuitenkin määräytyi vasta kun sain muita kirjoja paikoilleen ja määrittelin, kuinka monesta pidän todennäköisesti enemmän kuin tästä.

9. The Archived - Victoria Schwab

Victoria Schwab kuuluu kirjailijoihin, joiden tuotantoon olen halunnut tutustua todella pitkään. Mitä enemmän kirjoja hän julkaisee, sitä enemmän hän minua kiinnostaa. Schwabin erikoiselta kuulostavista henkimäisistä olennoista kertova YA-duologia on ollut hyllyssäni jo kauan lukematta, enkä oikein tiedä miksi. Muut kirjat ovat kai jyränneet edelle. Tämä haaste antoi kuitenkin motivaatiota tarttua tuumasta toimeen. Sijoitin kirjan top kympin loppupäähän oikeastaan vain siksi, että kuulemani perusteella kirjailijalla on melko erottuva tyyli, enkä voi etukäteen tietää mitä ajattelen siitä. Saatan rakastua siihen samantien tai empiä aluksi, joten pelasin varman päälle.

8. Shadow and Bone - Leigh Bardugo

Tässä on yksi kirja, joka ei esittelyjä kaipaa. Bardugo on nykyajan menestyneimpiin kuuluvia fantasiakirjailijoita, jonka tuotantoon olisi minunkin jo aika sukeltaa. Shadow and Bone on luonnollinen aloituskohde.

Koska olen fantasiakirjallisuuden fani, voisi kuvitella että näin suosittu YA-fantasia pääsisi listalla korkeammalle. Muutama seikka kuitenkin vaikuttaa asiaan. Vaikka trilogialla on valtavasti faneja, löytyy myös paljon lukijoita, joille se on ollut enemmänkin keskinkertainen kokemus. Odotukseni sitä kohtaan ovat jonkin verran laskeneet, minkä takia sijoitin tämän ensimmäisen osan näinkin alas.

7. Paluu Rivertoniin - Kate Morton

Australialaisen Kate Mortonin romaanit ovat valloittaneet lukijoiden sydämet ympäri maailmaa. Menneisyyteen sijoittuvat tarinat ovat viime aikoina alkaneet vedota minuun voimakkaasti pitkän tauon jälkeen, ja Mortonin teokset vaikuttavat täydellistä lääkkeeltä sellaiseen nälkään. Paluu Rivertoniin on hänen esikoisromaaninsa, joten aloitan siitä. Lisäksi tarina sisältää mysteerielementin, joka todennäköisesti tekee siitä vielä astetta mielenkiintoisemman. Näistä syistä romaani sai paikkansa listan kärkipuoliskolta.

6. Andalusialainen ystävä - Alexander Söderberg

Söderbergin järjestäytyneen rikollisuuden syövereihin sukeltava trilogia on ollut hyllyssäni useita vuosia lukemattomana, joten päätin sisällyttää ensimmäisen osan tähän kokeeseen. Luulen, että se on melkoinen toimintapläjäys, joka saa sydämen takomaan ja ajatukset laukkaamaan. Pidän sellaisista usein paljon, joten tuntui että tämä ansaitsisi melko korkean sijoituksen listalla. Samalla se on riski, sillä joskus todella toimintapainotteiset trillerit jäävät temaattisesti pinnalliselle tasolle. Katsotaan, miten tämän tapauksen kanssa käy.

5. Nukketalo - Kristina Ohlson

Tämä meni edellisen kirjan ohi siksi, että sen juoni vaikuttaa perinteisemmältä rikosromaanin juonelta ja sen myötä varmemmalta hitiltä. Tällä kertaa selvitetään lapsen katoamista, joka vaikuttaa aluksi vanhempien väliseltä kiistalta mutta osoittautuu sitten vaikeammaksi tapaukseksi. Kuvauksen perusteella luulen, että tapaus on dramaattinen ja intensiivinen. Aihe kuulostaa myös siltä, että luvassa on temaattista syvyyttä jännityksen lisäksi.

4. Cold Storage - David Koepp

Cold Storagella on yksi suuri valttikortti: sen aihepiiri. Viruksiin ja muihin patogeeneihin, bioaseisiin tai muihin biologisiin uhkiin liittyvät tarinat kiinnostavat minua aina ja loputtomasti. Niinpä oli itsestään selvää, että tämä kirja pääsee top vitoseen.

3. Sevillan sokea mies - Robert Wilson

Tämän trillerin kohdalla on hyvin samankaltaiset perusteet: sen tarinaan liittyy traaginen ja kauhistuttava kuolemantapaus, taidemaalari ja mahdollisesti perhesalaisuus. Lisäksi sen tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, mikä lisää kiinnostavan kulttuurisen aspektin. 

2. Caraval - Stephanie Carber

Myös tämä YA-trilogia on saanut paljon huomiota ja ylistystä osakseen. Uskon, että Caravalissa erityisen lumoavaa on tapahtumaympäristö ja kieli. Toki myös juoni vaikuttaa kiiinnostavalta, mutta ennen kaikkea salaperäinen sirkus/karnevaalimiljöö sai minut nostamaan Caravalin top kolmoseen.

1. The Diviners - Libba Bray

Kärkeen nousi kovasti kehuttu The Diviners, joka yhdistää vähintään kolme lempiasiaani: historiallisen miljöön, mysteerin ja yliluonnollisen läsnäolon. Jo nämä ominaisuudet huomioon ottaen tuntuu hyvin todennäköiseltä, että rakastun tähän kirjaan. Uskon, että kysymys on vain siitä, kuinka paljon.

***

Huh, olipa melkoinen urakka koota 15 kirjaa yhteen listaan! Aikomukseni on lukea näitä hiljalleen pitkin ensi vuotta, jotta ehdin kirjoittaa kaikista myös arviot ennen kokeen koontipostausta. Julkaisen tammikuun alussa ensimmäisen uuden vuoden lukulistan, josta voi tsekata mitkä kirjat seuraavana vuorossa. Etenen todennäköisesti häntäpäästä kohti kärkeä, jotta jännitys säilyy loppuun asti.

Tässä vaiheessa ennustan, että arvosanojen skaala tulee olemaan laaja: matalin on todennäköisest 3 tähden tienoilla ja korkein tietysti 5 tähteä. Uskon, että listalla on vähintään viisi kirjaa joilla on viiden tähden potentiaali. Monet kirjat osuvat todennäköisesti jonnekin välille. Nyt kun olen ryhtynyt antamaan myös neljännestähtiä, pystyn erottelemaan kirjoja toisistaan konkreettisemmin.

Olen aivan varma, että osa kirjoista on väärällä sijalla. Kirjallisuus osaa yllättää, joten jotkut kirjat ovat todennäköisesti parempia kuin etukäteen arvelen ja toisinpäin. Mutta mitkä ja mihin järjestykseen lista lopulta asettuu, on vielä arvoitus.

Tähän mennessä olen ehtinyt lukea listalta kaksi kirjaa, jotka olivat tasoltaan ennustamaani luokkaa. Olin myös oikeassa siitä, kummasta pidän enemmän, eli siinä mielessä koe on alkanut hyvin. En todennäköisesti aloita seuraavaa ennen vuoden vaihtumista, koska joulukuussa on paljon muita kirjoja etusijalla.

Lukemisen etenemistä kannattaa seurata goodreads-profiilistani ja/tai instagramista, sillä niiden päivittämisessä on helpompaa pysyä reaaliajassa. Julkaisen blogissakin jonkinlaisia välipäivityksiä sitä mukaa, kun saan kirjoja luettua. Niiden muotoa täytyy tosin hiukan miettiä, sillä en halua paljastaa kokeen tuloksia ennen kuin olen päässyt loppuun asti.

Lopuksi kysymyksiä teillle lukijoille:

Pidätkö lukuhaasteista? Aiotko osallistua sellaiseen ensi vuonna?

Jos tekisit vastaavan listan, minkälaisia kirjoja sille pääsisi ja miksi?

Oletko lukenut tällä listalla olevia kirjoja? Minkä? Mitä ajattelit siitä?

***

Seuraavaksi nähdään taas kirja-arvion parissa ensi maanantaina. Lukuiloa!

perjantai 10. joulukuuta 2021

Evelynin seitsemän kuolemaa - Stuart Turton

Syrjäisen metsäkartanon tanssiaisiin kutsuttu Aiden Bishop saa järkyttävän tiedon: juhlapäivän iltana kello 23 kartanon tytär Evelyn murhataan.

Evelyn ei kuitenkaan kuole vain kerran. Kun hänet on murhattu, Aiden herää yhä uudestaan samaan juhlapäivään, mutta joka kerta eri juhlavieraan kehossa. Ja joka kerta päivä päättyy Evelynin kuolemaan. Katkaistakseen kierteen Aidenin täytyy selvittää, kuka on syyllinen.

***

Stuart Turtonin esikoisromaani Evelynin seitsemän kuolemaa oli tutkassani ilmestymisestään lähtien, ja tänä vuonna se päätyi luokseni äänikirjan muodossa. Onneksi päätyi, nimittäin löysin samalla sekä uuden kiinnostavat kirjailijan että kirjan, joka jäi vahvasti mieleen.

Romaani alkaa niin yllättävällä tavalla, että se aiheuttaa syvän hämmennyksen ja herättää useita kysymyksiä samalla kertaa. Päähenkilö herää yksin metsästä muistamatta lainkaan, miten on sinne päätynyt. Hänen ensimmäinen huolenaiheensa ei kuitenkaan ole Evelyn vaan toinen henkilö nimeltä Anna, josta lukija ei ole vielä kuullutkaan. Hetken tuntuu siltä kuin olisi astunut ihan eri tarinaan kuin kuvauksen perusteella odotti. Alun hämmennys kuitenkin hälvenee nopeasti, minkä jälkeen lukukokemus on suorastaan riemastuttava. Tarina pitää otteessaan ja onnistuu yllättämään monta kertaa, minkä ansiosta jännitys säilyy loppuun asti. Tämä romaani on seikkailu, jos jotakin!

Erityisesti kerronnallinen rakenne on minusta kiinnostava. En ole aikaisemmin lukenut romaania, jonka kerronta rakentuu juuri näin. Perinteiset kerronnan rajat rikkoutuvat kiehtovilla tavoilla: tapahtumat sijoittuvat suljettuun miljööseen ja toistavat samaa päivää yhden, kehosta toiseen kiertävän tajunnan näkökulmasta. Tällainen ihmisen psyykkisellä ja fyysisellä olemuksella leikittely herättää mielenkiintoisia kysymyksiä. Miltä maailma näyttäisi, jos voisimme konkreettisesti katsoa sitä toisen ihmisen silmin? Miten se vaikuttaisi ihmissuhteisiin? Tai suhteeseemme itsemme kanssa? Pohdin paljon myös sitä, miten itse suhtautuisin vastaavaan tilanteeseen tai ylipäätään mahdollisuuteen elää tietyt tapahtumat uudelleen niin monta kertaa, että pääsisin niiden ytimeen. Se voisi olla yhtä aikaa antoisaa ja pelottavaa.

Vanhanaikainen kartanomiljöö seurapiirivieraineen luo ainutlaatuisen, tunnelmallisen kehyksen tapahtumille, jotka ovat vähintäänkin kummallisia. Etsiessään vastauksia päähenkilö Aiden joutuu nojaamaan päättelykykyyn ja luottamukseen tavoilla, jotka eivät ole yhtä tarpeellisia nykyihmiselle. Hän ei voi laskea tutkimuksiaan teknologian tai tieteen varaan vaan hänen on selvitettävä, ketkä ovat hänen liittolaisiaan näissä eriskummallisissa olosuhteissa. Juhlavieraiden joukossa on paljon erilaisia ihmisiä, joista jokaisella on omat salaisuutensa, motiivinsa ja päämääränsä. Sekä päähenkilöllä että lukijalla riittää tekemistä sen selvittämisessä, mitkä tämän vyyhdin osista liittyvät Evelynin kohtaloon ja millä tavoin. Samalla Aiden yrittää ymmärtää, miksi juuri hänen tehtäväkseen on langennut pelastaa tämä nuori nainen.

Romaanissa esiintyy myös eräs hahmo, joka lisää symbolisuuden ja mystisyyden tuntua. Jo hahmon nimi herättää assosiaatioita, joita pohtimalla pääsisi jos jonkinlaisille keskustelun poluille. Kerronnan rakenteen ja tämän hahmon vuoksi mieleeni nousi ajatus, että Evelynin seitsemän kuolemaa olisi ihanteellinen kirjallisuusanalyysin kohde. Jos teos olisi ollut olemassa opintojeni alkuaikoina, olisin mielelläni kirjoittanut siitä pienoistutkielman. Voi olla, että vielä kirjoitankin jotain sellaista, sillä arviossa en voi mainita lähellekään kaikkea mielessäni pyörivää paljastamatta liikaa romaanin sisältöä.

Nämä ominaisuudet yhdessä luovat todella ainutlaatuisen ja kutkuttavan mysteerin, joka on palannut säännöllisesti mieleeni vielä kauan lukemisen jälkeen. Joka kerta löydän myös hymyn huuliltani. Olen varma, että luen/kuuntelen tämän teoksen vielä useita kertoja uudelleen.

Lopuksi täytyy mainita, että myös mysteerin ratkaisu on yksi tyydyttävimmistä ja kiehtovimmista, joihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Se on yhtä aikaa hyvin yllättävä ja kokonaisuuden kannalta järkeenkäyvä, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys hyvienkään mysteerien kohdalla. Suosittelen tsekkaamaan tämän varsinkin jos genre on jo valmiiksi mieluinen.

4,75/5

perjantai 3. joulukuuta 2021

Joulukuun suunnitelmia

2021 on ollut monella tavalla hyvä vuosi lukemisen kannalta. Olen jo saavuttanut määrällisen tavoitteeni (40 kirjaa) ja olen lukenut huomattavasti säännöllisemmin kuin muutamana edellisenä vuonna. Erityisesti äänikirjat ovat auttaneet tekemään kirjallisuudesta osan päivittäistä elämää, mikä on ilahduttanut minua kovasti. Olen myös löytänyt vuoden aikana uusia lempikirjoja.

Fyysisten kirjojen lukeminen on kuitenkin ollut vähäisempää kuin vuoden alussa odotin. Myös muutama lukujumi on hidastanut lukemista. Erityisesti syksyn edetessä lukeminen alkoi taas jumittaa. Luulen, että valitsin luettavaksi liian hitaasti eteneviä kirjoja, jotka eivät onnistuneet pitämään minua tarpeeksi hyvin otteessaan. Toivon, että saan ratkaistua tämän ongelman lähitulevaisuudessa.

Kun lukeminen jumittui, pysähtyi myös blogin päivittäminen. Joulukuun aikana tavoitteeni on päästä takaisin rytmiin ja kirjoittaa esimerkiksi tammikuun postaukset valmiiksi etukäteen. Lukeminen ja bloggaaminen tukevat mukavasti toisiaan, joten haluan pitää kiinni niistä molemmista. Toistaiseksi tavoitteeni on julkaista yksi postaus viikossa.

Mitä luen joulukuussa

Marraskuussa laitoin joitakin kirjoja syrjään odottamaan parempaa aikaa. Aloitin myös muutaman uuden kirjan, jotta pääsisin lukujumista eteenpäin. Niinpä keskeneräisten kirjojen lista on yhä pidempi kuin haluaisin sen olevan.

Joulukuussa haluan lukea ensisijaisesti nämä loppuun:
  • Linnake - Justin Cronin
  • Tomuksi ja tuhkaksi - Patricia Cornwell
  • Nainen junassa - Paula Hawkins
  • A Game of Thrones - George R.R. Martin
Kaksi ensimmäistä olen lukenut jo lähes loppuun, joten olisi hölmöä vitkutella niiden kanssa enää enempää. Nainen junassa puolestaan on osa lukemiseen liittyvää koetta, jonka esittelen blogissa pian. A Game of Thrones pääsi listalle marraskuun loppupuolella ja on osa kirjoittamista edistävää lukuprojektia. Tästäkin kirjoitan blogissa vielä erikseen.

Toinen tavoite on valita luettavaksi kirjoja, jotka auttavat minut kunnolla pois lukujumista. Itseni tuntien en malta pysyä ainoastaan sellaisten kirjojen parissa, jotka ovat jo valmiiksi kesken. Ensimmäiseksi lukujumin selättäjäksi valitsin Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarjan, jonka olen halunnut lukea uudelleen jo pitkään. Voi kuitenkin olla, että aloitan vielä muitakin kirjoja ennen vuoden loppua.

Joulukuun blogipostaukset

Julkaisen todennnäköisesti ainakin kaksi kirja-arviota. Lisäksi esittelen aiemmin mainitsemani lukemisen kokeen ja mahdollisesti parhaita kirjoja tältä vuodelta. Jouluaattoa lukuun ottamatta julkaisen postaukset perjantaisin puoliltapäivin. Jouluviikon postauksen julkaisen todennäköisesti jo maanantaina.

Mitä sinä luet tällä hetkellä? Onko kirjavuotesi ollut sellainen kuin toivoit?

perjantai 8. joulukuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(12/2017 & 1/2018): Nytkö jo?

Vuoden viimeinen kuukausi on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran. Tuntuuko teistäkin, että aika kuluu joka vuosi nopeammin? Vai johtuuko tunne siitä, että joka vuosi tapahtuu enemmän  kuin edellisenä? En tiedä. Joka tapauksessa olen tavallistakin hämmentyneempi siitä tosiasta, että muutaman viikon päästä alkaa uusi vuosi.

Lukeminen on ollut vaikeaa suurimman osan kuluneesta vuodesta; pääsyyllinen taitaa olla romaani, jota olen työstänyt huhtikuun alusta lähtien. En ole malttanut lukea, kun olen halunnut käyttää kaiken mahdollisen ajan kirjoittamiseen. Lukemisella on kuitenkin niin tärkeä tehtävä myös kirjoittamisessa, minkä takia yritän selättää lukujumin ennen vuoden vaihtumista. 

Joulukuun ja tammikuun lukulistoilla on taipumus sekoittua toisiinsa, joten päätin tällä kertaa yhdistää ne samaan postaukseen. Samalla helpotan myös tammikuun postausruuhkaa, joka yleensä syntyy päättyneen vuoden koontipostauksista ja juuri alkaneen vuoden tavoitteista ja suunnitelmista. 

Pidin listan lyhyenä ja tavoitteet pieninä. Jos luen nämä kaikki, eli kuusi kirjaa tammikuun loppuun mennessä, niin sekin on ihme.

Loppuun luettavat:

  • City of Heavenly Fire - Cassandra Clare
  • Prodigy - Marie Lu



Alusta loppuun luettavat:


  • Harry Potter ja puoliverinen prinssi - J.K. Rowling
  • Harry Potter ja kuoleman varjelukset - J.K. Rowling
  • Kuolleiden satama - Patricia Cornwell
  • Muukalainen - Diana Gabaldon






Cornwellin romaania lukuun ottamatta kaikki kirjat ovat olleet lukulistoillani jo aikaisemmin. Siitä voi päätellä jotain vuoden kulusta. Voi olla, että tämäkin lista on liian kunnianhimoinen näissä olosuhteissa, mutta antaa ajan kulua ja näyttää. 

Kirja-arvioita on rästissä niin paljon, että päätä huimaa. Tavoitteeni on saada ainakin kaikki Potter-arviot julkaistua ennen tammikuun loppua. Niiden lisäksi olisi mukavaa kirjoittaa vuoden parhaista trillereistä, mutta katsotaan riittääkö aika. Romaanikäsikirjoitus ja yliopisto-opinnot kiilaavat kaiken muun edelle vielä pitkään. 

Siitä puheen ollen, paras avata word ja ryhtyä töihin. Olen pahasti jäljessä tavoitteistani... No, sana kerrallaan kaikki muutkin kirjat ovat syntyneet. Onnellista joulun odotusta! <3 


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

City of fallen angels - Cassandra Clare


Valentine on kukistettu, mutta se ei estä varjometsästäjien maailmaa järkkymästä uudelleen. Kun useita Valentinen sisäpiiriin kuuluneita varjometsästäjiä löydetään kuolleena, koko yliluonnolllinen yhteiskunta nousee jälleen varpailleen. Kuka murhaa varjometsästäjiä ja miksi? Samaan aikaan Clary painii huomattavasti henkilökohtaisemman ongelman kanssa. Jace on muuttunut etäiseksi ja vaisuksi. Kun tämän kummallisen käytöksen syy alkaa selvitä, Clary joutuu pohtimaan omaa toimintaansa uudestaan. Ovatko hänen valintansa käynnistäneet tapahtumaketjun, joka ei ole hänen hallittavissaan? 

* * *

City of Fallen Angels on melkoinen tunteiden vuoristorata. Varjometsästäjät ovat vasta selvinneet yhdestä tragediasta, joka ravisteli koko yhteisöä. Heille ei kuitenkaa suoda riittävästi aikaa toipumiseen, sillä uusi, vielä astetta henkilökohtaisempi murhe odottaa kulman takana. Menneisyyden valinnat ja perhetausta piinaavat useita henkilöitä, jotka ovat osaltaan mahdollistaneet tämän tapahtumaketjun. Erityisesti Jocelyn, Clary ja Jace kärsivät näistä asioista, kukin tahollaan ja hiukan eri syistä.

Ihmissuhteiden monenlaiset kiemurat ovat tämän osan keskeisin teema. Murhia kyllä selvitellään, mutta sivusta, välillä melkein huomaamatta. Jokaisella sarjan henkilöllä on jonkinlainen ihmissuhteisiin liittyvä tilanne päällä: Clary ei saa yhteyttä Jaceen, eikä Jace puolestaan uskalla avautua Clarylle kammottavista painajaisunistaan. Simon säätää Isabellen ja Maian kanssa eikä kumpikaan tytöistä sano suoraan, mitä he Simonista haluavat, Alec yrittää tulla sinuiksi Magnuksen monimuotoisen menneisyyden kanssa ja Jocelyn ja Luke valmistautuvat häihinsä. Useampi henkilö salaa jotain joltakin toiselta, minkä takia koko tarina on ajoittain sydäntäsärkevää luettavaa. Salaisuuksilla on aina hinta, ja tässä tapauksessa se on erityisen karvas maksettava.

Clare on taitava kuvailemaan henkilöiden välisiä suhteita ja erilaisten tunteiden sekamelskaa, itse asiassa todella taitava. Tämä puoli hänen tyylissään on vahvistunut sarjan edetessä, minkä ansiosta koko sarjasta on tullut mielenkiintoisempi. Kiinnitin erityistä huomiota havaintoihin, joita sarjan henkilöt tekevät toisistaan. Huomasin samalla, että minulla on nyt parempi käsitys kunkin henkilön ajatusmaailmasta kuin aikaisemmin. Arvelen, että juuri tämä näkökulmien laaja hyödyntäminen on avannut henkilöiden sisäistä maailmaa uudella tavalla.

Juonta tarkastellessa tulee kuitenkin sellainen olo, että ihmissuhteet korostuvat tässä hiukan liikaa. Murhat ja varsinkin tarinan edetessä hahmottuvat demoniset suunnitelmat tuovat juoneen jännitystä ja vaihtelua, minkä takia niihin olisi voinut keskittyä enemmän. Romaanin jälkimmäisellä puoliskolla onneksi näin tapahtuukin, tosin hyvin dramaattisin seurauksin.

Havahduin jossain vaiheessa huomaamaan, kuinka synkkiä sävyjä sarjan tapahtumat ovat saaneet. City of Fallen Angels on tunnelmaltaan aivan erilainen kuin esimerkiksi sarjan ensimmäinen ja toinen osa. On surua, kuolemaa, pahuutta, pelkoa, kaipuuta, syyllisyyttä, epävarmuutta, haavoittuvuutta. Lähes kaikessa on mukana jotain katkeransuloista, tuskallista tai vaikeaa. Keveys on hävinnyt, ja sen tilalle on tullut paljon pohdintaa sydämen asioista, niin ystävyydestä kuin romanttisesta rakkaudestakin. Vaikka kurkkua kuristaa, kun ajattelen miten tämä osa päättyy, olen iloinen tästä kehityskulusta. Tuntuu hyvältä välillä velloa, suorastaan rypeä sotkuisissa tunteissa ja henkilöiden tilanteen epäoikeudenmukaisuudessa. Ravistella kirjaa samaan aikaan kun päässä hakkaa kysymys: miksi, miksi näin tapahtuu? Onko tämän pakko mennä näin?

Hyvä kirja ja jatko-osa, ehdottomasti. Ei virheetön, mutta tuo kokonaisuuteen paljon uutta. Odotan paljon lopuilta osilta. Tästäkin olisi sanottavaa vielä vaikka kuinka, mutta kaikkien ajatusten avaaminen vaatisi niin monia juonipaljastuksia, että jätän ne myöhemmäksi.

4/5

maanantai 14. joulukuuta 2015

Vanhoja kirjaostoksia



Tämä postaus on roikkunut luonnoksissa varmaan siitä lähtien, kun olen ottanut kuvan tästä valtavasta kirjakokoelmasta, joka pääsi hyllyyni yhden kesän aikana. Taisi olla kesällä 2013, jos oikein muistan. Jostain syystä en saanut aikaiseksi jakaa näitä ostoksia silloin. Suurin osa kirjoista on ostettu divareista, kirpputoreilta ja muista kirjakaupoista, jotka myyvät "käytettyjä" kirjoja. Joka paikassa tuntui olevan jotain kiinnostavaa. No, milloin ei olisi, kun minä menen kirjakauppaan...

Olen jakanut kirjat kuukausittain ihan vain omaksi ilokseni:

Kesäkuu:

1. Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini
2. Leijapoika - Khaled Hosseini
3. Palomuuri - Henning Mankell
4. Presidentin salaisuus - Anne Holt
5. Kuolleiden lejujen kesä - Antonio Hill
6. Ikuinen rakastaja - J.R. Ward
7. Across the Universe: Matka alkaa - Beth Ravis
8. Paranormaali - Kiersten White
9. Sinne missä maa päättyy - David Grossman
10. Damaskoksen rakastavaiset - Rafik Shami
11. Petturin merkki - Juan Gomez Jurado
12. Ennen routaa - Henning Mankell
13. Vanki - Jussi Adler-Olsen
14. Piin elämä - Jann Martel
15. Mayojen testamentti: Ylösnousemus - Steven Alten
16. Viisi - Ursula Poznanski
17. Kun suljen silmäni - S.J. Watson
18. Kirjavara - Markus Zusak
19. Valkoinen kuningatar - Philippa Gregory
20. Näkijän tytär - Kristiina Vuori
21. Lumiukko - Jo Nesbo

Heinäkuu:

22. Kuninkaiden koitos - George R.R.Martin
23. Veren imussa - Charlaine Harris
24. Kesytön - Elina Rouhiainen
25. Delirium - Lauren Oliver
26. Pandemonium - Lauren Oliver
27. Pahuus - Jan Guillou
28. A Discovery of witches - Deborah Harkness
29. Operaatio Troijalainen - Christian Rünnbacka
30. Hänen varjonsa tarina - Audrey Niffennegger
31. Kuoleman tahdissa - Anne Holt & Even Holt
32. Oikeus on sokea - P.D. James
33. Aurinkomyrsky - Åsa Larsson
34. Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus - Tarquin Hall
35. Vish Puri & Nauruun kuolleen miehen tapaus - Tarquin Hall
36. Metsästäjät - Jussi Adler-Olsen
37. Nukketalo - Kristiina Ohlsson
38. Ja vuoret kaikuivat - Khaled Hosseini
39. Jazz tyttö peilaa - Anna Godbersen
40. The fault in our stars - John Green
41. Monteruccíon aurinko - Laurent Gaude
42. Krypta - Kate Mosse

Elokuu:

43. Yliluonnollisesti - Kiersten White
44. Jokapäiväinen elämämme - Riikka Pelo
45. Loputon uni & Hopealantti - Anna Jansson
46. Carrie - Stephen King
47, Kova tuomio - Michael Connelly
48. Kivun jäljet - Karin Slaughter
49. Pelon huone - Karin Slaughter

Jotkut näistä olen lukenut, suurinta osaa en. Jospa ensi vuonna... :D

perjantai 11. joulukuuta 2015

Beautiful Creatures - Kami Garcia & Margaret Stohl

Ethan Wate on kyllästynyt kotikaupunkiinsa, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Mikään ei muutu, ihmiset eivät vaihdu, asenteet eivät hievahdakaan paikoiltaan. Jos se olisi mahdollista, hän lähtisi pois eikä koskaan tulisi takaisin. Mutta kun Lena Duchannes muuttaa setänsä luo Gatliniin, Ethanin käsitys maailmasta murenee palasiksi. Lena on älykäs, vakava, salaperäinen ja runollinen; kaikin tavoin erilainen kuin muut. Lisäksi Lenalla on salaisuus, joka erottaa hänet ihmisten maailmasta: hän on loihtija - noidan kaltainen, mutta hänen voimansa ovat ennen kaikkea elementaalisia ja hämmentävät vahvuudessaan jopa hänen sukulaisiaan. Tutustuessaan Lenaan Ethan tutustuu myös kokonaiseen maailmaan, joka on elänyt omien sääntöjensä mukaan yleisesti tutun todellisuuden rinnalla. Mutta voiko niiden välille rakentaa sillan, joka kestää?

* * *

Beautiful Creatures valikoitui lukulistalleni tänä vuonna onnekkaan sattuman kautta. Löysin kesällä koko sarjan Suomalaisen Kirjakaupan alennuslaarista. Olin jo pitkään aikonut lukea sarjan loppuun, ja kun alennusmyynnit tarjosivat täydellisen tilaisuuden ostaa se osaksi alati kasvavaa kirjakokoelmaani, päätin ryhtyä toimeen. Beautiful Creatures jäi vahvasti mieleeni jo ensimmäisellä lukukerralla, mutta jos olisin muistanut sen olevan näin hyvä, en olisi missään tapauksessa jättänyt sarjaa roikkumaan näin pitkäksi aikaa.

Pidän Ethanista aivan valtavasti. Hän on fiksu, rehellisesti kunnollinen poika, joka näkee ihmiset sellaisina kuin he ovat, niin hyvässä kuin pahassa. Hänen havaintonsa pienen kaupungin sosiaalisesta ilmapiiristä ovat tarkkoja ja usein niin älykkäitä, että niistä lukiessa huomaa virnuilevansa niin kuin silloin, kun on juuri löytänyt takin taskusta setelin, jonka ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla siellä. Ethan uskaltaa unelmoida suurista, epätodennököisen tuntuisista asioista, ja kun Lena ilmestyy hänen elämäänsä, hän jaksaa taistella, hän jaksaa etsiä keinoa olla osa Lenan yliluonnollista ja monella tavalla hyvin kummallista elämää. Ethanin ymmärrys on koetuksella useita kertoja, mutta hän ei anna sen lannistaa itseään. Jos kaikki tytöt kohtaisivat tällaisen pojan elämänsä aikana, voisin vannoa, että maailmasta tulisi parempi paikka.

Lena puolestaan vetoaa sieluun epäoikeudenmukaisen, riipaisevankin elämäntarinansa vuoksi. Hänen voimansa aiheuttavat jatkuvasti vaikeuksia missä tahansa hän onkaan, eikä hänen elämässään ole ollut juuri lainkaan pysyvyyttä. Koulunkäynti ja ystävystyminen ihmisten kanssa on aina kaatunut. koska ihmiset ovat alkaneet pelätä häntä ja omaksuneet toisten negatiiviset mielipiteet. Lena haaveilee normaalista lukiolaisen elämästä, mutta Gatliniin tullessaan hän on jo menettänyt uskonsa unelmiin. Hän vetäytyy ihmisten seurasta odottaen, että kaikki hyljeksivät häntä niin kuin ennen. Kun hän tapaa Ethanin, hänen sydämensä täyttää ristiriita: hän on onnellinen Ethanin seurassa, mutta uskoo olevansa tälle vaaraksi. Tämä emotionaalinen konflikti ja sen vaikutukset ensirakkauden alkutaipaleeseen kuvataan osuvasti. Välillä kaikki on vähällä tuhoutua, mutta Ethanin ja Lenan välinen rakkaus löytää lopulta tiensä pinnalle. Aina vain uudestaan.

Ja voi kuinka kaunis heidän rakkautensa onkaan. Ethanin ja Lenan välille kehittyy ainutlaatuinen yhteys, joka korjaa kummankin haavoja ja kehittää heitä ihmisinä. Heidän suhteessaan on myös tietynlainen väistämättömyyden tuntu, aivan kuin se olisi luonnonvoima, jota ihminen ei voi koskaan hallita. Kuten luonnolla, tällä rakkaudella on valta luoda ja tuhota yhtä aikaa. Vielä on epäselvää, mille puolelle heidän tarinansa lopulta asettuu, mikä lisää jännitystä jatko-osien kannalta.

Vaikka Beautiful Creatures on niittänyt mainetta yhtenä 2000-luvun vahvimmista rakkaustarinoista, sillä on runsaasti muitakin ansioita. Romaani käsittelee muunmuassa koulukiusaamista, joka on oikeastaan melko harvinainen teema nuorille suunnatussa fantasiakirjallisuudessa. Lenaa syrjitään koko kaupungin voimin: vanhemmat lietsovat lapsiaan suhtautumaan varauksellisesti kaikkiin muukalaisiin, mutta kun on kyse kaupungin pahamaineisen erakon, Macon Ravenwoodin siskontyttärestä, koko homma karkaa täysin käsistä. Kirjailijat onnistuvat osoittamaan, kuinka järjetöntä kiusaaminen on ja kuinka naurettavin perustein ihmiset voivat muodostaa mielipiteensä toisesta. Toinen keskeinen teema on läheisen ihmisen kuolema ja sen jäljessä sieluun asettuva suru. Ethan on menettänyt äitinsä hiljattain, ja tämän menetyksen jäljet näkyvät joka päivä hänen kotonaan. Läheinen perheystävä Amma on ottanut talossa huoltajan roolin, ja Ethanin isä on lukkiutunut työhuoneeseensa pysyäkseen piilossa maailmalta. Elämä kulkee huterilla raiteilla, mutta kulkee kuitenkin. Uskon, että jokainen lukija joka on joskus menettänyt jonkun rakkaan, pystyy aistimaan Ethanin elämäntilanteen todenmukaisuuden. Beautiful Creatures on syvällinen romaani - syvällisempi kuin sen markkinoinnin perusteella voisi päätellä.

Myös romaanin maailma on omaa luokkaansa. Taikuus sidotaan henkilöiden persoonaan ja mielialoihin todella kiehtovalla tavalla. Yliluonnolliset voimat virtaavat heissä yhtä voimakkaasti kuin veri, ja niillä on sekä fyysisiä että henkisiä vaikutuksia niin käyttäjäänsä kuin käyttäjän läheisiinkin. Kuvaukset ovat näyttäviä ja kokonaisvaltaisia. Taikuudessa on tässä miljöössä jotakin hyvin synkkää, ripaus goottilaisuutta yhdistettynä Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden kulttuuriin ja mytologiaan. Yliluonnolliseen suhtaudutaan vakavasti ja sen vaarat ovat välillä konkreettisesti läsnä, välillä piilossa kulman takana. Kaiken kaikkiaan kiinnostava keitos, joka varmasti sakenee jatko-osissa.

Jatkan kehujen listaa vielä sanomalla jotakin tämän kirjan kielestä. Se on runsasta ja elinvoimaista ja korostaa milloinkin käsillä olevaa teemaa tai tunnelmaa. Lukukokemus oli myös huomattavasti autenttisempi, kun luin kirjan englanniksi. Etelävaltiolaista murretta on mahdotonta vangita suomen kieleen sellaisena kuin se on alkuperäiskielessä, luonnollisesti. Tässä tapauksessa kielellä on paljon merkitystä miljöön ja sosiaalisen kulttuurin ymmärtämisen kannalta. Se kaikki herää paremmin eloon alkuperäiskielisenä.

Ainoa puute, joka silloin tällöin nousi mieleen, on lievä juonenkulun epätasaisuus. Joistakin tilanteista siirrytään turhan nopeasti pois, toisiin jäädään jumittamaan ilman selkeää syytä. Aivan kaikki mielenkiintoiset yksityiskohdat eivät pääse loistamaan niin paljon kuin olisi mahdollsta, mutta ehkäpä jatko-osat korjaavat tämän aukon.

Loppukaneetiksi: Tämä on todella hyvää young adult -fantasiaa. Onneksi minulla on kaikki jatko-osat olemassa. Kannattaa antaa mahdollisuus tälle, jos et ole vielä sitä tehnyt!

4,5/5

perjantai 4. joulukuuta 2015

Liebster Award



Todella vaiheessa -blogin Reta lennätti viikkoni iloksi Liebster Awardin ja siihen kuuluvan haasteen. Homma toimii näin:

  1. Linkkaa palkinnon antajan blogi postaukseesi.
  2. Laita palkinto esille blogiisi.
  3. Vastaa palkinnon antajan  esittämään 11 kysymykseen.
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa,
  5. Laadi 11 uutta kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
  6. Kerro palkinnosta valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he saavat tietää, mistä on kyse.

RETAN KYSYMYKSET

1. Minkä elokuvan näit viimeksi?

Star Wars, Episodi 3. Sitä ennen aivan hiljattain Matkijanärhen toisen osan. Pakko mainita sekin, koska Nälkäpeli-elokuvat vain ovat niin hienoja. Tämä viimeinen on ehkä kaikkein vaikuttavin.

2. Kuvaile unelmakirjaasi.

Hmm, tämä onkin aika haastava kysymys. Minulla on monipuolinen maku, ja pyrin jatkuvasti laajentamaan fiktiivistä mukavuusaluettani. Joitakin yhtäläisyyksiä lempikirjojeni välillä kuitenkin on. Unelmakirjassani on ainakin kiinnostavaa miljöö, sujuva ja yllättävä juoni, erilaisia ja monikerroksisia henkilöitä, paljon tunnetta ja kaunista kieltä. Unelmakirjan täytyy herättää ajatuksia ja tunteita, ravistella minua pintaa syvemmältä. Liian raskas se ei ole - siinä on varmasti enemmän rakkautta kuin vihaa, enemmän iloa kuin surua. Toisaalta nautin kovasti kirjoista, jotka antavat mahdollisuuden käsitellä vaikeita tunteita, Unelmakirjassani kuvataan siis myös vaikeita teemoja, luultavasti ihmissuhteiden ja merkittävien elämäntapahtumien kautta. Rakastan mysteerejä Genreltään unelmakirjani sijoittuu todennäköisimmin joko rikoskirjallisuuteen tai spekulatiiviseen fiktioon. Se voisi olla myös historiallinen teos. Tai kaikkia näitä kolmea. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta tämä antaa varmaan jonkinlaisen käsityksen.

3. Liittyykö sinulla lukemiseen jotain rituaaleja? (Esim. aina pitää olla teetä tai kietoutuneena tiettyyn vilttiin)

Kyllä, lukemiseeni liittyy ehdottomasti tapoja ja rituaaleja, Aina kun arki sallii, varaan päivästä aikaa, jonka omistan täysin lukemiselle. Keitän teetä, asetun mukavasti nojatuoliin, sohvalle tai sänkyyn, kasaan viereeni pinon kirjoja ja käyn lukemaan. Usein kertaan mielessäni, mitä kirjassa on aikaisemmin tapahtunut ja aloitan lukemisen vasta sen jälkeen. Sarjojen jatko-osien kohdalla ajatukseni kulkevat keskeisten henkilöiden elämässä ja tunteissa aivan kuin kertaisin ystäväni kanssa käytyä keskustelua tai muistelisin edellistä ulkomaan matkaani. Jos aloitan uuden kirjan, käytän vähän aikaa vain katselemalla ja tunnustelmalla sitä, samalla miettien vaikkapa, millaisia odotuksia minulla on kirjaa kohtaan ja kuinka innostunut olen sen lukemisesta. Valitettavasti kiire tulee usein tielle ja lukeminen täytyy ujuttaa pienissä pätkissä sinne minne mahtuu.

Lukemani kirjat ovat jo jonkin aikaa valikoituneet melko järjestelmällisesti. Aloitan uusia sarjoja vasta kun keskeneräiset on luettu loppuun, luen kirjoja ennalta suunnitellussa järjestyksessä ja niin edelleen. Tämänkin voi laskea rituaalien joukkoon. Minulla on yleensä useampi kirja kesken samanaikaisesti, mikä aiheuttaa välillä valinnan vaikeutta. Olen ottanut tavaksi laitan ne jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen. Saatan esimerkiksi päättää etukäteen, että luen tänään jotakin kirjaa enemmän kuin toista tai keskityn täysin yhteen kirjaan. Seuraavana päivänä vaihdan "tärkeimmäksi" kirjaksi jonkun toisen. Muitakin rituaaleja varmaan on, mutta nyt ei tule mieleen enempää.

4. Minkälainen ihminen olet juhlissa?

Lyhyesti ja ytimekkäästi: iloinen, eläväinen ja sosiaalinen. Tämä ilmenee eri tavalla riippuen siitä, millaisista juhlista on kyse, mutta pääsääntöisesti nautin juhlista ja se myös näkyy. Sosiaaliset tilanteet, musiikki, hyvä seura ja ruoka/juoma sytyttävät minut aina. Lähden mukaan yhteiseen tekemiseen, keskustelen niin monen ihmisen kanssa kuin ehdin ja tutustun aktiivisesti niihin vieraisiin, joita en ole aikaisemmin tavannut. Nauran paljon ja saatan hyvinkin keksiä lennosta jonkin ohjelmanumeron koko porukan iloksi. Olen niitä ihmisiä, jotka viihtyvät parhaiten silloin kun muutkin viihtyvät, joten jos voin tehdä jotain ilmapiirin eteen, teen sen vaistomaisesti. Tämä ilmenee varsinkin silloin kun olen itse juhlien järjestäjä.  

5. Onko e-kirjoilla tulevaisuutta? Entä paperikirjoilla? Kirjakaupoilla?

E-kirja on tällä hetkellä muoti-ilmiö, mutta en usko sen syrjäyttävän paperikirjaa. E-kirjat valtaavat varmasti vielä lisää alaa kirjallisuuden kentällä ja saattavat houkutella uusia ihmisiä lukemisen pariin. Keksintö on hyvä ja toimii varmasti joissakin tilanteissa vähintään yhtä hyvin kuin painettu versio. E-kirjat ovat usein edullisia, mikä on ehdottomasti etu. Niitä on myös helppo koota yhteen paikkaan suurikin määrä. Toisaalta, jos lukulaite hajoaa, voi menettää valtavan kokoelman kirjallisuutta kerralla.

Minulle lukeminen on aidoimmillaan paperikirjaa lukiessa, joten suosin painettua vaihtoehtoa aina kun se on mahdollista. Uskon, että moni muukin intohimoinen lukija kokee näin.

Uskon, että sekä e-kirjoilla että paperikirjoilla on edessään vahva tulevaisuus ja että jossain vaiheessa paperikirjoja aletaan arvostaa aiempaa enemmän. On eri asia pitää rakasta teosta konkreettiseena esineenä kädessä, käännellä sen sivuja omin käsin kuin näppäillä näyttöjä. Kun ihmiset alkavat kaivata tätä kokemusta, he siirtyvät paperikirjoihin tai todennäköisesti ainakin lisäävät paperikirjojen lukemista ja ostamista.

6. Kenen kirjailijan työhuoneessa haluaisit olla kärpäsenä katossa? Elävä tai kuollut, kumpikin käy.

Tähän on mahdotonta antaa yhtä vastausta, joten mainitsen muutaman.

  • Michael Connelly. Olisi hienoa nähdä esimerkiksi, millaista tutkimustyötä hän tekee rikostarinoidensa eteen.
  • Robin Hobb. Millaisessa ympäristössä hän on luonut upeat, monikerroksiset hahmonsa ja kiehtovat taikuuden muodot?
  • George R.R.Martin. Mitä kaikkea tapahtuu tämän miehen työhuoneessa? Miten kirjoittamisprosessi etenee? Me kaikki odotamme hänen seuraavaa mestariteostaan, mutta mitä hän tekee?
  • Carlos Rui Zafon. Olisi kiehtovaa tietää, millaisessa tilassa hänen kauniit, koskettavat romaaninsa ovat syntyneet. Keskittyykö hän täysin kirjoittamiseen vai onko hänellä vierellään kenties viinipullo ja hyvää syötävää? Kuunteleeko hän musiikkia? 

7. Kummasta pidät enemmän, kirjojen ahmimisesta ja vai rauhallisesta makustelusta?


Pääsääntöisesti pidän enemmän rauhallisesta lukemisesta. Haluan kunnioittaa lukukokemusta ja kirjaa antamalla sille riittävästi aikaa. Olen pohdiskeleva ihminen, joten kirjallisuus tarjoaa minulle paljon ajattelemisen aihetta. Mutta jos kirja kerta kaikkiaan imaisee mukaansa, saatan lukea sitä lähes taukoamatta kunnes pääsen viimeiselle sivulle. Tämäkin siis joskus vaihtelee.


8. Kuinka järjestelmällinen olet?


Riippuu valtavasti tilanteesta. Jos haluan ja minulla on aikaa, pystyn olemaan todella järjestelmällinen ja tehokas. Olen taitava organisoimaan ja suunnittelemaan esimerkiksi juhlia, erilaisia projekteja ja reissuohjelmia, mutta arki pakottaa usein improvisoimaan. Jos elämään astuu kiire, esimerkiksi kotityöt kärsivät siitä heti. Mieleni on yksinkertaisesti täynnä muista tärkeämmistä asioista enkä muista edes ajatella sitä, ovatko kaikki vaatteet kaapissa ja kaikki astiat tiskattu. 

9. Oletko innostunut jostakin viiimeaikaisesta muoti-ilmiöstä, kuten karppauksesta, Room Escapesta, lankuttamisesta tai pastellinvärisistä hiuksista?


Aikuisten värityskirjat! Niistä tykkään. Minulla on yksi, mutta en ole ehtinyt värittää sitä vielä loppuun. Valitettavasti. Värittäminen on todella rentouttavaa. Aion ehdottomasti ostaa värityskirjoja lisää. Joku eläinaiheinen olisi kiva hankkia seuraavaksi. Myös room escapea olisi hauska kokeilla.

10. Kirjasarja vai yksittäinen romaani?


Kirjasarjat ovat minun juttuni, ehdottomasti. On mahtavaa uppoutua samojen henkilöiden elämään pitkäksi aikaa. Kirjasarjat antavat sekä kirjailijoille että lukijoille sellaisia mahdollisuuksia, jotka eivät ole yksittäisten romaanien kohdalla toteutettavissa. Laajempia ja useampia juonikuvioita, syvempää juonikuvausta, monimutkaisempia maailmoja... Sen sellaista. Nautin myös standaloneista, mutta hyvää kirjasarjaa ei voita mikään.


11. Missä maisemassa mielesi lepää?


Hauskaa, juttelin tästä kämppikseni kanssa viime viikonloppuna. Mieleni rauhoittuu veden äärellä. Saimaan rannoilla, Vuoksen varrella, merellä. Aurinkoinen, sininen taivas, lempeä tuuli, veden liplatus... Voi. Näitä asioita rakastan luonnossa. Matkustellessa on tullut vastaan paikkoja, joihin voisin palata aina vain uudestaan. Esimerkiksi Teneriffan etelärannikolla Playa de las Americasissa sijaitseva rantakatu hävittää kaikki huolet sydämestäni, erityisesti auringonlaskun aikaan. Toinen mainitsemisen arvoinen paikka on La Gomeran vuoristossa sijaitseva Garajonayn kansallispuisto, jota olen päässyt ihailemaan kaksi kertaa. Kun kävelen laakeripuiden seassa uskomattoman raikkaassa ilmassa, voin tuntea kehossani koko maailman ihmeellisyyden. Todellakin satumainen paikka. Kieteytettynä kaikki kauniit, lämpimät, palmuiset maisemat tehoavat varmasti levottomaan mieleen.


* * *

Lämmin kiitos Retalle tunnustuksesta! :) Minä annan palkinnon Kasoittain kauniita sanoja -blogin Ellenille. Olisi mukavaa palkita useampikin blogi, mutta sopivia ei tahdo löytyä.


MINUN KYSYMYKSENI



  1. Onko kirja saanut sinut itkemään? Jos on, mikä kirja se oli?
  2. Mikä kirja ansaitsisi mielestäsi enemmän huomiota? Miksi?
  3. Jos olisit romaanihenkilö, millainen henkilö olisit?
  4. Minkä kirjasarjan/kirjan maailmaan haluaisit päästä vierailemaan tai asumaan? Miksi?
  5. Kuinka voimakkaasti eläydyt kirjoihin ja elokuviin?
  6. Millainen olisi sinun henkilökohtainen dystopiasi? Entä utopia?
  7. Mitkä kirjat aiot ehdottomasti lukea ensi vuoden aikana?
  8. Minne haluaisit matkustaa?
  9. Elätkö mieluummin rutiinien mukaan vai vaihtelevaa, spontaania elämää?
  10. Mitä odotat ensi vuodelta?
  11. Listaa kolme asiaa, joita et usko koskaan tekeväsi.