Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. helmikuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(2&3/2017): Juonenkäänne

Pitäisihän se arvata, että suunnitelmilla on ilmiömäinen taito muuttua, erityisesti silloin kun ihminen sattuu olemaan toisella puolella maailmaa. Tarina on pitkä, mutta tiivistän tilanteen: tammikuun lopussa tulin hostperheeni mukana Perthiin. Tarkoitus oli asua samassa perheessä vielä kolme kuukautta eli huhtikuun loppuun, mutta sen sijaan perhe ja sen mukana työpaikka meni vaihtoon, asuinpaikka siirtyi melko hektisestä Perthin lähiöstä Swan Valleyn rauhaan ja seuraava vakituisempi kotiseutu odottaa Port Hedlandissa Länsi-Australian pohjoisosissa. Mitä ihmettä tässä oikein tapahtui, siitä kerron tarkemmin toisella kertaa. Kaikki on kuitenkin nyt hyvin ja järjestyksessä, joten huolissaan ei tarvitse olla siellä ruudun toisella puolella!

Tämän sotkun keskellä blogi jäi tietenkin unholaan, taas kerran. Elämäni pitäisi tosin olla melko rauhallista ainakin seuraavat pari viikkoa, joten ehkä saan kirjoitettua jotain. Ehkä. En uskalla luvata mitään, mutta toivotaan! Lukemistoa sen sijaan riittaa ruuhkaksi asti. 

Luettavana maaliskuun loppuun:

  1. Pearl in a cage - Joy Dettman
  2. Fearless - Fiona Higgins
  3. The Signature of All Things - Elizabeth Gilbert
  4. Poison Study - Maria V. Snyder
  5. Priestess of the White - Trudi Canavan





Pearl in a Gage tuli vastaan kun olin etsimässa australialaista kirjallisuutta lukuhaastetta täydentämään. Kyseessä on Australiaan sijoittuva historiallinen sukutarina, joka jo alun perusteella vaikuttaa kirjalta jolla on jotain sanottavaa. 

Fearless puolestaan herätti mielenkiintoni jo ensimmäisinä viikkoina Bunburyssa. Kirjan hinta oli kuitenkin niin korkea, että en raaskinut ostaa sitä. Suunnilleen viikko sitten se tuli vastaan uudestaan, enkä voinut enää vastustaa sen juonta: joukko toisilleen vieraita ihmisiä matkustaa Balille kurssille, jonka tarkoitus on auttaa heitä kohtaamaan pelkonsa. Sitten alkaa tapahtua outoja asioita, ja paratiisisaari muuttuu kenties joksikin aivan muuksi... Kauhua tropiikissa? Vaativia luonnon olosuhteita ja hengenvaaraa? Vaikeita valintoja? Yllätyksiä? Mistä tahansa onkaan kysymys, toivon että kirja saa sydämen hakkaamaan ja kädet hikoamaan. Jotain uutta se varmasti tulee olemaan, sillä en ole aikaisemmin lukenut Indonesiaan sijoittuvaa kirjaa. 

The Signature of All Things on aarre, jonka olemassaolosta en edes tiennyt ennen kuin näin sen kirjakaupan hyllyssä. Historiallinen romaani tämäkin, mutta tapahtumapaikat ovat varsin epätavallisia; joukkoon mahtuu muun muassa Tahiti. Myös kirjan nimi on varsin kiehtova. 

Poison Study on ollut TBR-listallani jo ikuisuuden, mutta en ole saanut aikaiseksi etsiä sitä käsiini. Ensin piti lukea muita young adult fantasioita ja sitten tuli uusia ja taas uusia... Tiedätte kyllä miten se menee. Pari kuukautta sitten olin niin onnekas, että sain koko trilogian hyllyyni kerralla. Alkupäräinen omistaja ei kirjoja enää tarvinnut, joten sain ne ilmaiseksi. Voittaako mikään tällaista kirjojen kierrättämistä?

Priestess of the white päätyi lukulistalle puhtaasti siksi, että satuin löytämään sen yhdestä kirjakaupasta noin viikko sitten. Minulla oli trilogian loput osat jo, ja jotta voisin lukea ne tarvitsin tietenkin myös ensimmäisen. En varsinaisesti jahdannut sitä, mutta kun se osui kohdalle päätin, että on parasta lukea se mahdollisimman pian.  


Tällaista tänään. Mutta mitä kuuluu Suomeen?? 

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuukausi kansissa(2/2016): Kilpailua ajan kanssa

Helmikuu oli hieno kuukausi kaiken muun paitsi lukemisen kannalta. Menemistä ja tekemistä oli melkein hengästymiseen asti, minkä vuoksi lukeminen unohtui kerta kaikkiaan. Toinen lukemista hidastanut tekijä on luettavana olevien kirjojen haastavuus. Yksikään niistä ei ole kovin nopealukuinen, lyhyt tai kevyt, joten ajauduin väistämättä lievään tyveneen. Mutta ei tässä valittaa voi, sillä elämäni yllä paistaa nyt aurinko harvinaisen kirkkaasti ;) Palaan tähän vähän myöhemmin toisessa postauksessa.

Bloggaamisenkin kanssa oli vähän vaikeuksia. En saanut kirjoitettua joitakin arvioita vaikka kuinka yritin käännellä sanoja eri järjestykseen. Kun ei lähde niin ei lähde. Mutta ne tekstit, jotka julkaisin ovat hyviä ja erityisesti yksi herätti paljon hyvää keskustelua. Kirjoitin pienen pohdinnan kirjablogien merkityksestä, minkä seurauksena sain monta uutta seuraajaa ja melkoisen kävijäryntäyksen pelkästään yhden vuorokauden aikana. Täällä on muutenkin käynyt kova vipinä viimeisten kolmen kuukauden aikana. Kiitos, ihanat lukijani! <3 Olen iloisesti yllättynyt tästä kehityksestä.

Ja nyt sitten kuukauden varsinaiseen sisältöön ->

Luetut kirjat:

  • Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl

Vain yksi. Ei tämän näin pitänyt mennä! No, huomenna alkaa uusi kuukausi ja voin tehdä parannuksen.

Tekstit:
Ei näistä sen enempää. Lueskelkaa, jos kiinnostaa. Huomisesta alkaen aion kulkea uudella, vähän suuremmalla vaihteella eli kirjoittaa ja lukea enemmän. Turha istuskelu sikseen ja tehoa työskentelyyn!

Minkälainen helmikuu teillä oli?

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kesäkuussa luettavaa ja muita kuulumisia

Kesä on tullut! Kyllä sitä jo odotettiinkin. Tällä viikolla pakerran viimeiset esseet ja sen jälkeen saan nauttia vapaudesta. Ensimmäisenä aion panostaa blogien elvyttämiseen. Tässä blogissa ainakin kymmenen postausta odottavat kirjoittamistaan...

Alkukesäni, jonka lasken alkaneen siitä kun siirryin Joensuusta Imatralle ja aloitin kesätyöt, on ollut hyvin torin täyteistä. Olen siis töissä torilla, myyn mansikoita, pensasmustikoita, vadelmia, herneitä, kirsikoita ja perunoita. Työnantaja on sama kuin viime vuonna. Toripäiviin mahtuu valtavasti erilaisia hetkiä, jotka pitäisi kirjata ylös sopivan hetken tullen. Olen myös ehtinyt lukea enemmän nyt kun suurin osa opiskelukiireistä on takana. Niin ja onhan alkukesään mahtunut myös yhdet aivan mahtavat ylioppilasjuhlat. Olen liioittelematta hymyillyt ja nauranut muutaman viikon aikana niin paljon että poskiani alkaa särkeä. Elämä tuntuu siis juuri nyt hyvältä.

Tässä vielä kirjat, joiden joukosta valitsen kesäkuun lukemistoni:

Englanninkieliset:

1.I am yours - Faith Sullivan (loppuun)
2. Gardens of the moon - Steven Erikson
3. Shatter me - Tahereh Mafi
4. Insurgent - Veronica Roth

Lukupiirissä luettavat:

5. Suljettu saari - Dennis Lehane
6. Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini

Uudelleen luettavat:

7. Uinu uinu lemmikkini - Stephen King
8. Rooman portit - Conn Iggulden

Muut:

9. Tulimeri - Margaret Weis & Hickman (loppuun)
10. Narrin matka - Robin Hobb
11. Kuninkaiden koitos - George R.R.Martin
12. Linnake - Justin Cronin