maanantai 24. tammikuuta 2022

Leski - Fiona Barton

Pienen lapsen traaginen katoaminen on kuohuttanut niin mediaa kuin kansalaisiakin. Kaikki tuntevat miehen, jota epäiltiin syylliseksi. Mutta mitä tiedetään hänen vaimostaan Jeanista, joka seisoi uskollisesti miehensä rinnalla koko myllerryksen ajan?

Jean ei ole kertonut koko tarinaa koskaan kenellekään. Mutta nyt kun hänen miehensä on kuollut, hänellä on vapaus tehdä se. Toimittaja Kate Waters järjestää tiensä Jeanin kotiin ja saa hänet suostumaan haastatteluun. Mutta mitä Jean on todellisuudessa valmis paljastamaan?

***

Fiona Bartonin psykologiset trillerit ovat olleet lukulistallani jonkin aikaa, mutta Leski päätyi lopulta kuunneltavaksi sattumanvaraisesti. Kuunnellessani minusta tuntui, että pidin siitä aika paljon, mutta yksityiskohdat alkoivat unohtua melko pian kuuntelemisen jälkeen. Nyt oloni on hieman ristiriitainen. Selkeämmän mielipiteen muodostamiseksi minun pitäisi todennäköisesti lukea/kuunnella tämä uudelleen, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa tekstin ensimmäisen kokemuksen pohjalta.

Bartonin lähestymiskulma on mielenkiintoinen, sillä se painottaa sellaisten henkilöiden näkökulmia, jotka usein jäävät trillereissä sivurooliin. Päähenkilö ei ole rikostutkija, uhri tai epäilty vaan epäillyn vaimo, joka selvästi tietää enemmän kuin antaa ymmärtää. Lisäksi romaanissa saadaan välähdyksiä kadonneen lapsen äidin näkökulmasta.

Parhaiten romaanista jäivät mieleen sen synkkä tunnelma ja teemat, joita se käsittelee. Vanhemmuus ja siihen liittyvät toiveet ja kivut nousevat pintaan. Erityisesti äitiyteen liittyvät psykologiset ja joskus vaikeat, jopa tabumaiset aspektit ovat tässä romaanissa oivaltavasti esillä. Myös Jeanin suhdetta mieheensä käsitellään tiiviisti, ja siitä kehittyykin jännittävä tarina. Jean nostaa henkilönä esiin sokeita pisteitä, joihin ihminen saattaa läheistensä suhteen joko sortua ja nojautua pitääkseen elämänsä kasassa. Asioiden kertomatta jättämisen ja suoranaisen valehtelun raja hämärtyy ja saa kysymään, miten totuus pitäisi kulloinkin määritellä.

Koska kerronta painottuu henkilöiden mielenliikkeisiin, se on myös melko hidasta. Tämä ei haittaa minua sinänsä, mutta juuri tuona ajankohtana olisin todennäköisesti nauttinut enemmän nopeatempoisemmasta trilleristä. Kokemus ei siis päässyt täysiin oikeuksiinsa. Suurimmaksi osan ajasta tarina piti otteessaan, mutta oli myös hetkiä jolloin mielenkiinto herpaantui.

Muistan tärkeimmät osat loppuratkaisusta, mutta en enää täysin sitä, miten siihen oikeastaan päästiin. Niinpä en voi kunnolla arvioida sen tyydyttävyyttä. Todennäköisesti se oli plussan puolella, koska järjettömät loppuratkaisut eivät yleensä unohdu nopeasti. En voi kuitenkaan antaa kirjalle täyttä neljää tähteä ainakaan nyt, koska ei jättänyt minuun tämän pysyvämpää jälkeä. Tsekkaan kyllä jossain vaiheessa myös sarjan muut osat, mutta odotan suosiolla sellaista aikaa, jolloin olen synkkää ja viipyilevää tarinaa vailla. 


3,75/5

perjantai 21. tammikuuta 2022

Tulilapsi - S.K. Tremayne

Rachel on mennyt naimisiin rikkaan ja komean Davidin kanssa ja muuttanut asumaan hänen valtavaan, historialliseen kartanoonsa Cornwalliin. Samalla Rachel on saanut elämäänsä valloittavan kahdeksanvuotiaan poikapuolen, Jamien, jonka kanssa hän on tullut alusta asti hyvin toimeen.

Onni alkaa rakoilla, kun Jamien käytös muuttuu yhtäkkiä etäiseksi ja vältteleväksi. Jamien äiti, Nina, kuoli traagisessa onnettomuudessa puolitoista vuotta sitten, joten suru voi selittää omituisen käytöksen. Pian Jamie kuitenkin yrittää vakuuttaa perheensä siitä, että hänen äitinsä on yhä elossa. 

Kun Rachel yrittää keskustella tilanteesta aviomiehensä kanssa, hänestä tuntuu, että mies salaa jotain. Menneisyys alkaa kummitella Rachelille. Mitä Ninan kuoliniltana tarkalleen ottaen tapahtui?

***

S.K. Tremaynen esikoisromaani Jääkaksoset oli positiivinen yllätys ja sopivan rento trilleri lomakaudelle, joten päätin kuunnella heti perään kirjailijan seuraavan teoksen. Pidin Tulilapsesta joiltain osin enemmän, mutta vielä jäi asioita hampaankoloon.

Kirjailijan selkeä tunnusmerkki on tarinan sijoittaminen mielenkiintoiseen miljööseen ja runsas miljöön kuvailu. Pidän tästä ominaisuudesta, sillä se erottaa Tremaynen romaanit monista muista lukemistani trillereistä. Hän herättää eloon sekä Davidin valtavan sukukartanon että myrskyisän rannikon synkkyyden. Myös alueen kaivokset, joilla on sekä kulttuurista merkitystä että temaattista merkitystä romaanissa, saivat selkeän hengen ja tunnelman mielessäni. Tapahtumaympräristöllä on myös osuutensa juonen etenemisessä pitkin matkaa, mikä on iso plussa.

Henkilöt herättävät jälleen sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Pidän siitä, että erityisesti alkuvaiheessa Rachelin ja Davidin suhde kuvataan pääosin hyvänä ja terveenä avioliittona, jolla on haastavista olosuhteista huolimatta mahdollisuus onnistua. He molemmat myös tuntevat tervettä syyllisyyttä salaisuuksistaan ja/tai teoistaan, joista toinen osapuoli voisi loukkaantua. Tilanteesta teki mielenkiintoisemman myös se, että ei ole alusta lähtien selvää, mitä he salaavat ja millainen vaikutus näillä salaisuuksilla lopulta on loppuratkaisua ajatellen.

Valitettavasti henkilöt kuitenkin kehittyvät huonompaan suuntaan. Erityisesti Davidin kehityskaaressa on negatiivisia aspekteja, jotka olisi voinut jättää pois muuttamatta tarinan ydintä miksikään. Myös Rachelin pisteet laskevat silmissäni hiukan tarinan edetessä. 

Olisin halunnut tietää enemmän Ninasta, joka kuoleman ympärille suuri osa mysteeristä kehittyy.  Kaikesta menneisyyden penkomisesta huolimatta Ninan persoonallisuus jää aika hahmottomaksi. Häntä tarkastellaan ennen kaikkea äitinä ja Davidin ensimmäisenä vaimona, mutta mitä muuta hän oli? Minkälainen ihminen hän oli, mistä hän nautti, mistä hän unelmoi? Hänen kohtalonsa olisi herättänyt huomattavasti enemmän mielenkiintoa ja tunteita, jos hänestä olisi piirtynyt aidolta tuntuva, kokonainen ihminen.

Juoni on miljöön lisäksi melko vahva. Mysteerin tuntu säilyy ja tapahtumat etenevät tasaiseen tahtiin. Jotkut asiat eskaloituvat mielestäni turhan nopeasti, mikä laskee juonen uskottavuutta. Erityisen onnistunutta sen sijaan on Jamien hämmennyksen ja käyttäytymisen kehityksen kuvaus, ja jatkuva epävarmuus siitä, voiko hänen puheissaan olla perää. Onko lapsen mieli murtumassa surun painosta vai onko tekeillä jotain muuta?

Välillä kerronta keskittyy turhan paljon Rachelin ja Davidin suhteeseen, joka ei kuitenkaan ole tarinan varsinainen aihe. Tämä aspekti saa vähän outojakin sävyjä, nimittäin kirjailijalla tuntuu olevan kova hinku käsitellä avioparien seksielämää romaaneissaan. Yleisesti ottaen seksi ei häritse minua kirjoissa, mutta tässä tapauksessa sen rooli tuntuu hieman kyseenalaiselta. Erityisesti eräs tietty kohtaus tulee yllätyksenä ja sen sisältö vihjailee asioista, joilla ei lopulta ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Epämiellyttävä vaikutelma vahvistuu, kun päähenkilön menneisyydestä paljastuu traumaattisia tapahtumia. 

Teemat ovat tässäkin teoksessa hyvin perhekeskeisiä. Minussa heräsi eniten ajatuksia suvulta peritystä omaisuudesta ja sen monimutkaisista vaikutuksista ihmisen elämään. Kun ihmisellä on liikaa rahaa, hänen elämänsä saattaa alkaa pyöriä sen ympärillä; rahan säilyttämisestä ja rikkaana pysymisestä voi tulla pakkomielle, jota ei pääse millään karkuun. Myös vaikutusvaltaisen suvun jäsenenä eläminen itsessään voi olla raskasta. Satojen, jopa tuhansien vuosien jatkumon säilyttäminen voi luoda paineita, joiden alla ihminen voi suistua raiteiltaan. Davidin kautta tätä teemaa päästiin tarkastelemaan, mutta vielä aika pinnalliselta tasolta. 

Suosittelisin tätä sellaisille lukijoille, jotka pitävät henkilövetoisista ja miljöön kuvausta sisältävistä trillereistä. Myös genren kanssa aloitteleville tämä voisi toimia hyvin, sillä tässä ei ole raakoja kuvauksia eikä varinaisesti pelottavia kohtia. Kokeneemmalle trillereiden lukijalle Tulilapsi voi jäädä vähän valjuksi, niin kuin minullekin osittain kävi.

3,5/5

maanantai 17. tammikuuta 2022

Räsynukke (Fawkes & Baxter #1) - Daniel Cole

William "Wolf" Fawkes palaa poliisintyöhön viraltapidätyksen jälkeen ja saa heti tutkittavakseen erityisen karmivan tapauksen. Tyhjästä asunnosta löytyy katosta roikkuva, kuuden eri uhrin ruumiinosista kokoon parsittu ruumis, joka saa pian lehdistöltä nimen Räsynukke.

Fawkes ja hänen entinen työparinsa Emily Baxter ryhtyvät yhdessä selvittämään tapausta valtavan julkisen paineen alla. Pian murhaaja lähettää Fawkesin toimittajana työskentelevälle ex-vaimolle listan ihmisistä, jotka hän aikoo seuraavaksi tappaa. Lisäksi listaan on merkitty päivämäärä jokaista murhaa varten. Viimeisenä listalla on Fawkes itse. Saako hän murhaajan kiinni ennen kuin on liian myöhäistä?

***

Daniel Colen esikoistrilleri Räsynukke päätyi luettavakseni onnekkaan sattuman kautta. Trilogian jatko-osat löytyivät kaupan kirja-alesta halvalla, minkä jälkeen ostin nopeasti ensimmäisen osan, jotta pääsin tutustumaan siihen. Valinta oli erittäin hyvä, sillä löysin samalla uuden lempikirjan.

Räsynukessa tekee vaikutuksen oikeastaan kaikki, mikä on rikosromaanissa olennaista. Tutkittava tapaus on todella kiinnostava ja vaikea, minkä ansiosta tutkinta pysyy jännittävänä loppuun asti. Tekijän motiiveja ja henkilöllisyyttä saa arvailla jatkuvasti, ja loppuratkaisu on varsin tyydyttävä. Lisäksi tapaus saa runsaasti mediahuomiota, jonka vaikutukset sekä tutkintaan että henkilöihin ovat moninaisia. Median läsnäolo luo henkilökohtaisia paineita erityisesti Wolfille, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän joutuu tulilinjalle. Lisäksi hänen ex-vaimonsa rooli tapahtumissa mutkistaa tilannetta. En ole aikoihin lukenut trilleriä, jossa median roolia käsiteltäisiin yhtä hyvin kuin tässä. 

Myös henkilökuvaus on kokonaisvaltaisempaa ja syvempää kuin valtaosassa genren edustajista. Sekä päätutkijat Wolf ja Baxter että sivuhenkilöt tuntuvat aidoilta ihmisiltä, joilla on menneisyys ja elämä myös ennen tätä tapausta, ja toisista erottuva persoonallisuus. Lisäksi jokaisella sivuhenkilöllä on kunnollinen rooli tapahtumien kulussa, mikä ei lähellekään aina toteudu rikoskirjallisuudessa.

Mielenkiintoinen on myös Wolfin ja Baxterin suhde, joka on realistisen kerroksellinen, monimutkainen ja ajoittain myös ristiriitainen. Sekä menneet että nykyiset tapahtumat koettelevat heidän ystävyyttään ja kumppanuuttaan, mikä lisää syvyyttä tarinaan.

Pidän valtavasti siitä, kuinka kirjailija käsittelee tutkijoiden kokemuksia ja tunteita tutkinnan aikana. Uhrin ja uhrin läheisten tuska ja ahdistus nousevat usein päällimmäiseksi ja poliisin tunteen sen sijaan jäävät varjoon. Tässä tapauksessa ei todellakaan käy niin. Itse asiassa monet parhaista kohtauksista käsittelevät sitä, millainen henkilökohtainen merkitys kuvatulla tapahtumalla on tutkijahenkilöille. Psykologinen peli ja ajan kulumisesta syntyvä paine vaikuttavat voimakkaasti henkilöihin itseensä, mutta myös heidän läheisiinsä. 

Synkästä tapauksesta ja raskaista teemoista huolimatta kerrontaan mahtuu myös ironista ja ajoittain mustaa huumoria, joka sopii kokonaisuuteen erittäin hyvin. Hyvällä maulla kirjoitettu huumori voi antaa sekä romaanin henkilöille että lukijoille tauon intensiivisestä aivotyöskentelystä ja toisaalta korostaa henkirikoksiin liittyvää absurdiuden ja mielettömyyden tunnetta. Mielestäni Räsynukke on erinomainen esimerkki siitä, kuinka monipuolisia rooleja huumorilla voi olla.

Yhdessä nämä ominaisuudet luovat todella intensiivisen kertomuksen poikkeuksellisesta rikoksesta, vaarallisesta murhaajasta ja tutkijoiden taistelusta sellaista yksilöä vastaan, joka käyttää kykyjään käsittämättömiin, julmiin tekoihin. Samalla Colen tyylissä on jotain raikasta, mikä herättää suurta mielenkiintoa hänen tulevia teoksiaan kohtaan. Toivon, että trilogian jatko-osat ovat samassa linjassa ensimmäisen kanssa.

Jos olet genren lukija etkä ole vielä lukenut tätä, suosittelen tarttumaan tähän ensitilassa. Räsynukke on rikosromaani parhaimmillaan.

5/5