maanantai 22. maaliskuuta 2021

Camp NaNoWriMo 1/2021: Suunnitelmia

Camp NaNoWriMo lähestyy taas ja on aika tehdä vähän suunnitelmia kuukauden varalle. Tällä kertaa pidän kuukauden melko avoimena, sillä opinnot pitävät minut tällä hetkellä todella kiireisenä. Aikatauluni myös vaihtelee viikoittain, minkä takia on oikeastaan mahdotonta ennustaa kuinka paljon aikaa jää luovalle työskentelylle.  Menen siis enemmän fiilispohjalta kuin yleensä, jotta en pilaa menestymisen mahdollisuuksia ainakaan stressaamalla suunnitelmien toteutumista.

Pääprojektini on huhtikuussa sama kuin viime vuoden marraskuussa eli scifiromaani, jota työstän yhdessä ystävän kanssa. Todennäköisesti keskitymme juonen kehittelyyn, jotta saamme sen mahdollisimman pian mietittyä loppuun asti. Jos intoa riittää, jatkamme myös jo suunniteltujen lukujen luonnostelua.

Teen todennäköisesti jotain myös sooloprojekteilleni, mutta en ole vielä asettanut niiden suhteen tavoitteita. Kaikki edistyminen on joka tapauksessa plussaa. Trillerin juonen korjaaminen on kesken, joten voisin ainakin jatkaa sitä. Lisäksi olisi hauskaa saada jotain aikaan uusimman kirjaideani suhteen, jonka olen joutunut laittamaan alkuvuoden ajaksi syrjään.

Blogin puolella ajattelin tehdä päiväkirjamaisia päivityksiä säännöllisin väliajoin kuukauden edetessä.  Olen suunnitellut sisällyttäväni postauksiin myös kommentteja kirjoista, joita luen huhtikuussa sekä muita luovuutta ruokkivia aktiviteetteja: tv-sarjoja, elokuvia, musiikkia, youtubea ja niin edelleen. Yksityiskohdat riippuvat paljon siitä, mitä milloinkin teen ja kuinka paljon etenen eri projektien kanssa. Camp NaNo - postausten lisäksi postaan tavalliseen tapaan kirja-arvioita ja muita lukemiseen liittyviä postauksia. 
 
Tavoitteeni on myös aktivoida Instagramia pitkästä aikaa, joten jos erityisesti reaaliaikaiset päivitykset kiinnostavat, kannattaa vilkuilla tiliäni siellä (@loputonromaani). En tiedä vielä, otanko tavoitteeksi postata jotain joka päivä vai esimerkiksi joka toinen päivä, mutta tahti on joka tapauksessa tiiviimpi kuin blogissa.

Loput maaliskuusta kuluu kevyesti valmistautuen: kirjoja lukien, Supernaturalia maratoonaten ja tiedostoja vilkuillen. Haluan myös laittaa lukulistallani olevia kirjoja jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen toisaalta sen mukaan, mitkä niistä ovat nopealukuisia ja mitkä toisaalta todennäköisesti ohjaavat ajatuksiani kirjoittamisen kannalta oikeille raiteille. Jännityksellä odotan, mitä Camp tuo tullessaan tänä vuonna.

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Kuolinkellot - Juan Gomez-Jurado

Paavi on kuollut, ja Rooma on täynnä surevia katolisen kirkon jäseniä. Konklaavi on alkamaisillaan ja paavin hautajaisia valmistellaan median valvovan silmän alla.

Samaan aikaan Roomassa liikkuu murhaaja, joka on ottanut kohteekseen kardinaalit. Tekijän modus operandi on poikkeuksellisen raaka ja järkyttävä. Profilointiin erikoistunut rikostutkija Paola Dicanti saa avukseen amerikkalaisen isä Fowlerin, jolla on erityinen yhteys murhaajaan. Mutta saavatko he syyllisen kiinni ennen kuin tämä ehtii kylvää lisää kauhua ja kaaosta?

***

Kuolinkellot lähtee liikkeelle samankaltaisesta asetelmasta kuin Dan Brownin Enkelit ja demonit, minkä takia se alunperin herätti mielenkiintoni. Suhteellisen lupaavan alun jälkeen romaani kuitenkin kääntyi alamäkeen eikä enää noussut.

Juonen suurin ongelma on se, että se jää ikään kuin junnaamaan laakereilleen. Saamme karmean rikoksen ja kiehuvat yhteiskunnalliset olosuhteet, mutta todellista hädän ja kiireen tuntua ei synny. Tarina ei syty liekkeihin, mikä latistaa myös teemojen käsittelyä. Romaani ottaa jälleen yhden näkökulman hyväksikäyttöskandaaleihin, joita on käsitelty paljon niin fiktiossa kuin dokumenteissakin. Aihe on toki tärkeä, mutta valitettavan usein yllätyksetön. Niin isosta ongelmasta kuin onkin kyse, toivon että kirjailijat yhdistäisivät useammin katolisuuden ja ylipäätään uskonnon käsittelyyn muitakin teemoja. Katolisen kirkon toimintaan liittyviä ongelmia voisi varmasti käsitellä muutenkin kuin seksuaalisen väkivallan näkökulmasta.

Kerronnallinen rakenne on kuitenkin selkeä ja siltä osin mielenkiintoinen, että se sisältää niin sanotun "mixed media" -elementin. Nämä omaisuudet tekevät tekstistä myös nopealukuista, mutta eivät pelasta juonen ja teemojen käsittelyn yksiulotteisuutta.

Toinen iso miinus on geneerinen ja suurimmaksi osaksi kliseinen henkilögalleria. Miespoliisit käyttävät aikansa enimmäkseen machoiluun ja toistensa nokitteluun ja jäävät kaiken kaikkiaan todella persoonattomiksi. Dicanti putoaa tyypilliseen uranaisen muottiin: maskuliisena pidetty ammatti, terävä äly kyynisellä, tiukan rationaalisella maailmankuvalla höystettynä, ei mielenkiintoa perheen perustamista eikä oikein parisuhdettakaan kohtaan. Toisin sanoen hän on yksi niistä monista poliisihahmoista, joiden viesti kuuluu suunnilleen näin: on valittava joko menestyksekäs ura tai rauhallinen perhe-elämä, koska molempia ei voi saada (tai edes haluta) yhtä aikaa. Tällainen henkilökuvaus harmittaa erityisesti siksi, että nykyään on olemassa paljon trillereitä joiden päähenkilöt ovat huomattavasti moniulottoisempia. Isä Fowlerissa puolestaan olisi ollut potentiaalia todella mielenkiintoiseen henkilöön: katolinen pappi, joka on työskennellyt muunmuassa CIA:n palveluksessa ei ole tavallinen yhdistelmä. Valitettavasti hänkin jää melko ulkokohtaiseksi ja kehysmäiseksi hahmoksi.

Henkilöiden välisiä sosiaalisia jännitteitä ja asetelmia täytyy kuitenkin kehua. Erityisesti murhaajan asema uhreihin ja teemoihin nähden rikkoo tyypillisimpiä kaavoja. Lisäksi isä Fowlerin taustatarinassa ja hänen yhteydessään murhaajaan oli yllättäviä piirteitä. Syvällisemmällä otteella näistä olisi saanut paljon emotionaalisempia ja sen myötä vaikuttavampia juonikaaria.

Vaikka Kuolinkellot olikin melkoinen pettymys, en kadu sen lukemista. Heikommat lukukokemukset antavat uusia näkökulmia esimerkiksi lempikirjoihin ja tässä tapauksessa erityisesti niihin moniin todella hyviin trillereihin, joita olen lukenut viime aikoina. Myös käsitykseni itsestäni lukijana kehittyy, kun välillä lukee jotain sellaista joka ei kolahda täysillä.

2,5/5

Oletko sinä pettynyt johonkin kirjaan viime aikoina?


perjantai 12. maaliskuuta 2021

Luetut 1/2021: Vanhoja ja uusia suosikkeja, yllätyksiä ja äänikirjoja

Mitä lukemiseen tulee, uusi vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Äänikirjoilla on merkittävä rooli, sillä niihin kuluvan ajan pystyy arvioimaan huomattavasti tarkemmin kuin fyysisten kirjojen lukemiseen menevän ajan. Lisäksi ne ovat auttaneet minua luomaan rutiinin lukemisen ympärille. 

Ensimmäisellä jaksolla kuitenkin aliarvioin äänikirjojen menekin, minkä takia minun täytyi lisätä uusia kirjoja lukulistalle. Luin myös loppuun kirjoja, jotka olivat kesken viime vuoden puolelta ja joita en ollut laittanut varsinaiselle listalle. Lopulta otin luettavaksi seuraavan lukulistan kirjoja, kun aikaa jäi. Ihan täydellisesti en siis seurannut alkuperäistä listaa.

Kirjoitan luetuista kirjoista tässä postauksessa lyhyesti, koska postaan niistä erilliset arviot lähitulevaisuudessa. Jos olen jo julkaissut arvion, sen pääsee lukemaan kirjan nimeä klikkaamalla. 

1. Assassin's Quest - Robin Hobb (arvio tulossa)

Vaihdoin puolessa välissä äänikirjaan, mikä oli viisas ratkaisu. Äänikirja oli todella hyvä ja lisäksi nopeutti etenemistä valtavasti. Niin kuin odottaa saattoi, kokemus oli yhtä upea kuin aina Hobbin kirjoja lukiessa. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka paljon olin unohtanut kirjan sisällöstä. Olin esimerkiksi unohtanut täydellisesti osan eräitä henkilöitä koskevasta informaatiosta ja siitä, kuinka paljon tämä kolmas osa laajentaa käsitystä fantasiamaailmasta ja sen taikuudesta. Oli siis todella hyvä, että luin trilogian uudelleen.

2. Kaksoiselämä - S.J. Watson

Kaksoiselämä oli mieleenpainuva lukukokemus, mutta valitettavasti melko järjettömän loppuratkaisun ja muutaman muun ison puutteen takia. Juoni alkoi lässähtää jo varhain, koska arvasin suurimman osan juonenkäänteistä etukäteen. Pidin kuitenkin kirjailijan kirjoitustyylistä ja muutamista teemoista, joita tarinassa käsitellään. Henkilötkin olivat suhteellisen mielenkiintoisia, vaikka osa heistä saikin minut ärsyyntymään. 

3. Pimeää ainetta - Blake Crouch (arvio tulossa)

Kvanttifysiikka on yksi niistä tieteen aihepiireistä, jotka kiinnostavat ja kiehtovat minua loputtomasti. Ei siis ole yllätys, että Pimeää ainetta kolahti minuun aika lujaa. Ajan olemuksen pohdinnan ja erilaisten identiteettiä koskevien kysymysten lisäksi tässä romaanissa hienoa on kieli, joka hipoo ajoittain runollista tai korkeakirjallista sävyä. Juoni yllättää monta kertaa ja on hienosti harmoniassa teemojen kanssa. Suosittelen kovasti kaikille scifistä ja trillereistä pitäville lukijoille!

4. Petturin merkki - Juan Gomez-Jurado 

Petturin merkki jätti jälkeensä ristiriitaiset tunnelmat. Pidin henkilöistä ja teemojen käsittelystä paljon, mutta juonen katkonainen rakenne häiritsi lukukokemusta. Lisäksi joitakin aiheita käsiteltiin minusta liian vähän, minkä takia ne jäivät pinnallisiksi. Kuitenkin tämä on ihan kelvollista historiallista fiktiota, joten en kadu kirjan lukemista. 

5. Venäläiset tilikirjani - Anniina Tarasova (arvio tulossa)

Anniina Tarasovan esikoisromaani on virkistävä, mukavan kevyt trillerin aineksien ja chick-litin yhdistelmä. Päähenkilö Reija on kolmekymppinen uranainen, jonka valintoja en lähellekään aina allekirjoita mutta jonka kommelluksista on hauskaa lukea. Romaanissa on myös vahvasti läsnä kulttuuriteemat, tarkemmin sanoen suomalaisen ja venäläisen kulttuurin kohtaaminen ja sen haasteet. Toivon, että seuraava Tarasova on vähintään yhtä hyvä.

6. Horros - Camilla Grebe

Camilla Greben kolmas romaani jatkaa samaa, vahvaa henkilökuvauksen ja teemojen pohtimisen linjaa. Aivan Lemmikin tasolle se ei kuitenkaan yllä, sillä tapahtumien käynnistyminen kestää yllättävän kauan. Lisäksi yksi henkilöistä sai minut ärsyyntymään pahemman kerran. Tarkemmat ajatukset voi lukea arviosta, jonka julkaisin viime viikolla.

7. Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer

Kuten arvata saattaa tämä tapaus kuuluu listalla heikoimpien kirjojen joukkoon. Twilight-saagan kovimmille faneille tämä saattaa olla suuri aarre, mutta muut lukijat todennäköisesti turhautuvat. Muutamia kiinnostavia kohtauksia ja keskusteluja on lisätty, mutta muuten kirja ei tarjoa niin paljon uutta, että sen tarvitsisi olla niin järkälemäisen pitkä. Lisäksi minua vaivasi suunnattomasti adverbien tulva, josta ei tullut loppua.

8. Silkkäistoukka (Cormoran Strike #2) - Robert Galbraith (arvio tulossa) 

Cormoran Striken tutkimuksista kertovan sarjan toinen osa imaisi minut syövereihinsä heti ja piti minut siellä loppuun asti. Nautin jokaisesta sekunnista monella tasolla: riemastuin purevan huumorin kyllästämästä henkilökuvauksesta ja kirjallisuusmaailman sosiaalisten kiemuroiden itseironisesta kommentoinnista, hämmästyin sekä sisällöstä että juonenkäänteistä monta kertaa ja seurasin hymähdellen Striken ja Robinin ystävyyden kehitystä. En usko, että maltan odottaa kolmannen osan kuuntelemista kovin pitkään.

9. Lahkon lapset (Sofia Bauman/Lahko #3) - Mariette Lindstein (arvio tulossa)

Lahko-trilogian kolmas osa jatkaa samalla yhtä aikaa koskettavalla ja kauhistuttavalla linjalla kuin kaksi edellistä. Tarina perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin skientologialiikkeen jäsenenä, ja vaikka sen tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, voi henkilökohtaisuuden painon aistia sen sivuilla. Päätösosassa on muutamia puutteita, joiden takia se ei ole suosikkini kaikista kolmesta, mutta teemojen merkityksellisyys ja niiden käsittelyn syvällisyys nostavat sen korkealle trillereiden joukossa. Suosittelen trilogiaa erityisesti sellaisille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita kulteista ja lahkoista.Julkaisen trilogian ensimmäisen osan arvion viimeistään huhtikuussa, joten tarkemmista pohdinnoista kiinnostuneiden kannattaa pitää blogia sen suhteen silmällä.

10. Evelynin seitsemän kuolemaa - Stuart Turton (arvio tulossa)

Stuart Turtonin esikoisromaani on saanut paljon huomiota, enkä ihmettele yhtään miksi. Vanhanaikainen kartanomiljöö luo tunnelmaa ja juonen alkuasetelma on kiehtova: päähenkilö herää tietyin väliajoin eri henkilön ruumiissa ja yrittää selvittää kartanossa tapahtuneen murhan. Kerrontaan oli aluksi hiukan vaikeaa päästä mukaan, mutta kun se tapahtui, lukukokemusta tuli yksi parhaista pitkään aikaan. Jo lukiessani ajattelin, että tästä olisi hauskaa kirjoittaa kirjallisuusanalyysi. Turtonin esikoinen on kirjallisuuden opiskelijan herkkupala!

11. Kuolinkellot - Juan Gomez-Jurado (arvio tulossa)

Tämä kuuluu puolestaan niin sanotulle hutien listalle. Kirjalla oli ihan lupaava alku, mutta sitten alkoi jyrkkä alamäki. Pidän muutamista kerronnallisista elementeistä paljon, mutta henkilöt ovat geneerisiä ja teemojen käsittely jää kehyksen tasolle. Juonikaan ei tarjoa todellista jännitystä, mikä on trillerin tuho.

12. Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1) - Dolores Redondo (arvio tulossa)

Luin Dolores Redondon Baskimaan murhat -trilogian ensimmäisen kerran jo vuonna 2019, mutta silloin en saanut kirjoitetuksi arvioita. Koska trilogia on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ne ansaitsevat tulla käsitellyiksi myös blogissa. Niinpä ensimmäinen osa pääsi uudelleen luettavien kirjojen listalle. Kokeilin tällä kertaa äänikirjaa, joka toimi oikein hyvin. Tarina on yhtä huikea edelleen, ja joidenkin yksityiskohtien merkitys jopa kasvoi. Arviosta tulee todennäköisesti melkoinen ylistyslaulu.

***

Siinä ensimmäisen kahden kuukauden jakson luetut/kuunnellut! Olen todella tyytyväinen saldoon ja iloinen siitä, kuinka moneen kiinnostavaan uuteen kirjailijaan ehdin tutustua. Toivottavasti sama meininki jatkuu myös maalis-huhtikuussa.

Onko joku näistä kirjoista sinulle tuttu tai odottamassa lukulistallasi? 

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Arviointia ja analyysiä: Supernatural - kausi 1

Huomio: Teksti sisältää spoilereita, joten jos haluat välttää niitä, jätä tämä postaus väliin.

*** 

Winchesterin perheellä on salaisuus: he jahtaavat yliluonnollisia olentoja henkensä kaupalla. Kostonhimoiset henget, kirotut esineet, muodonmuuttajat, demonit ja monet muut kiusankappaleet ovat heille arkipäivää.

Vuodet ovat kuitenkin ajaneet perheen erilleen toisistaan sen jälkeen, kun perheen äiti kuoli traagisesti tuntemattoman olennon käsissä. Perheen nuorempi poika Sam lopulta tuskastui monimutkaiseen perhedynamiikkaan ja lähti opiskelemaan lakia. Dean jatkoi hirviöiden jahtaamista isän, Johnin, kanssa ja vieraantui samalla veljestään.

Kun John katoaa kesken jahdin, Dean lähtee hakemaan Samin avukseen etsintään. Sam ei riemastu veljensä pyynnöstä; hänellä on elämä mallillaan hyvää tyttöystävää myöten, eikä hän halua minkäänlaisten yliluonnollisten hirviöiden horjuttavan tasapainoaan. Suhde isän kanssa on vaikea, mikä mutkistaa tilannetta entisestään. Velvollisuudentunto saa Samin lähtemään Deanin mukaan, mutta ennen kuin hän huomaakaan, veljekset ovat syvemmällä yliluonnollisessa maailmassa kuin koskaan ennen.

***

Supernatural on yksi rakkaimmista suosikkisarjoistani, jota voisin kuvitella katsovani vielä hampaattomana vanhuksenakin. Ajattelin että sarjan katsominen pitkästä aikaa uudelleen alusta lähtien olisi sekä hauskaa että hyödyllistä kirjoittamisen kannalta, ja nyt istun tässä kirjoittamassa siitä jotain arvion ja analyysin väliltä. Edellisestä katselukerrasta on kulunut ainakin viisi vuotta, joten pystyn tarkastelemaan sarjaa melko tuorein silmin, mikä tekee näiden postausten kirjoittamisesta erityisen mielenkiintoista. Kirjoitan jokaisesta kaudesta ainakin yhden postauksen ja julkaisen ne suunnilleen tasaisin välein (2-3 viikkoa). Ja nyt itse asiaan.

Ensimmäinen kausi noudattaa enimmäkseen samaa perusrakennetta: jossain päin Yhdysvaltoja tapahtuu outoja katoamisia, sairastumisia tai kuolemia, joita Sam ja Dean lähtevät selvittämään. Kun he saavat selville, millaisesta olennosta tai yliluonnollisesta ilmiöstä on kyse, he kehittelevät suunnitelman olennon voittamiseksi ja rauhan palauttamiseksi. Hoitaessaan tehtävää he kohtaavat jos jonkinlaisia kommelluksia, mutta useimmiten he selviytyvät tilanteista ehjin nahoin. Panokset eivät siis ole kovin korkeat eikä poikien puolesta tarvitse juurikaan pelätä (vielä).

Jotkut jaksot ovat selvästi toimintapainotteisia, osa emotionaalisia ja osa keskittyy huumoriin. Jako on niin selvä, että jaksot voisi helposti jakaa kategorioihin tyylin ja sävyn mukaan. Pidän enemmän niistä sarjan kausista, joissa toiminta, syvälliset teemat ja huumori sulautuvat toisiinsa ja parhaimmillaan kaikki kolme elementtiä sisältyvät jaksoon samanaikaisesti. Silti on huomionarvoista, että Supernaturaliin on jo ensimmäisellä kaudella saatu luontevasti sisällytettyä useita erilaisia sävyjä ja tunnelmia. 

Muutamat jaksot tuntuvat täytejaksoilta tai selkeästi muusta kokonaisuudesta irrallisilta. Esimerkiksi jakso 2, jossa Sam ja Dean pelastavat wendigon sieppaamia telttailijoita, tuntui nopeasti kootulta ja ajoituksen suhteen sattumanvaraiselta. Ehkä siksi, että ensimmäisen jakson jälkeen ei vielä oikein tiedetty, mihin suuntaan sarjan kanssa haluttiin mennä ja siksi on tyydytty nopeisiin ratkaisuihin.

Laajoihin juonikuvioihin viitataan kuitenkin kauden mittaan enemmän kuin muistin. Pisimmälle ulottuvat juonikaaret koskevat Samin ja Deanin äidin kuolemaa ja demonia, joka hänet murhasi. Lisäksi jo melko aikaisin käy ilmi, että Samilla on voimakkaita psyykkisiä kykyjä. Hän näkee painajaisia, jotka osoittautuvat enteiksi: hän toisin sanoen näkee tulevaisuuden tapahtumia ennalta. Kun pojille selviää, että myös isän katoaminen liittyy menneisyyden tragediaan, motivaatio selvittää totuus kokonaisuudesta kasvaa. Veljekset yrittävät isänsä tavoin löytää keinon demonin tappamiseksi ja samalla selvittää, mistä Samin voimissa oikein on kyse. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä selvemmäksi käy että tämä kaikki on osa paljon suurempaa tapahtumaketjua, minkä myötä sarjasta tulee yhä mielenkiintoisempi. Siitä huolimatta ensimmäinen kausi on hyvin "pehmeä" verrattuna siihen mitä on tulossa.

Vahva henkilökuvaus on yksi Supernaturalin parhaista ominaisuuksista ensimmäisestä kaudesta lähtien. Kuvaus keskittyy aluksi Samiin ja Deaniin, mikä on perustan rakentamisen kannalta hyvä asia, mutta samaan aikaan hiukan yksitoikkoista verrattuna tuleviin kausiin. 

Tiivistetysti voisi sanoa, että Dean on kovapäinen sotilas, ja Sam herkkä älykkö. Vaikeuksia kohdatessaan Dean etsii tukea toisaalta perhettä ja jossain määrin koko maailmaa kohtaan tuntemastaan velvollisuudesta, toisaalta huumorista ja villeistä elämäntavoista. Sam puolestaan pyrkii ymmärtämään, mitä asioiden taustalla on ja tekemään oikein pohdintojensa ja päätelmiensä perusteella. Sam on kaiken kaikkiaan hyvin tunnetietoinen ja haluaa nähdä tapahtumissa tarkoituksen ja merkityksen. Nämä ominaisuudet ovat yhtä aikaa heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, minkä jo ensimmäinen kausi onnistuu hienosti osoittamaan. Monin tavoin vastakkaiset ajatusmallit luovat usein ristiriitoja Samin ja Deanin välille, mutta samalla he oppivat näkemään millä tavoin he täydentävät toisiaan ja miksi on niin tärkeää, että he taistelevat vaikeuksia vastaan yhdessä.

Myös Johnia käsitellään jonkin verran. John ei ole toipunut vaimonsa kuolemasta, mikä vaikuttaa yhä erittäin negatiivisesti sekä häneen itseensä että hänen lapsiinsa. Hän hukuttaa murheensa hirviöiden listimiseen ja tuntuu välillä unohtavan isän roolin kokonaan. Kostonhimo piinaa häntä aivan yhtä paljon kuin tapahtumat, jotka sen aikoinaan herättivät. Lopulta Johnista muotoutuu todella pidättyväinen ja usein jopa vainoharhainen ihminen, jonka kanssa monien on hankalaa tulla toimeen.

Ensimmäisellä kaudella tavataan myös pikaisesti autokorjaamoa pitävä Bobby, jolla on jonkinasteinen juopon/kylähullun maine ja joka on kuin kävelevä yliluonnollisiin aiheisiin keskittynyt tietosanakirja. Hän on jahdannut ja tutkinut yliluonnollisia olentoja pitkään ja kerännyt kotiinsa laajan kirjaston, josta tulee merkittävä tietolähde seuraavilla kausilla.

Sivuhenkilöistä mielenkiintoisimpia käänteitä saa aikaan demonityttö Meg, jonka Sam kohtaa "sattumalta" riitaannuttuaan Deanin kanssa. Megin tehtävä on johdattaa Sam ja Dean ansaan, mikä kääntää koko juonta uuteen suuntaan. 

Veljekset kohtaavat myös fanaattisen Gordonin, joka on omistanut elämänsä vampyyrien jahtaamiselle. En muistanut, että hän esiintyy jo ensimmäisellä kaudella, mikä varmaan johtuu siitä että hän ilmestyy kuvaan yllättäen ja lähellä kauden loppua. Johdonmukaisuuden kannalta hänen ensiesiintymisensä olisi voinut siirtää toiselle kaudelle. Tai sitten sen olisi pitänyt tapahtua huomattavasti aikaisemmin, jotta se olisi tuntunut kauden juonikaareen kuuluvalta palikalta.

Teemojen kirjo on laaja, mutta eri teemat tukevat hyvin toisiaan. Perhesuhteet ja perhedynamiikka ovat isoimmat teemat, joita käsitellään erityisesti Samin ja Deanin välisen suhteen ja sen kehittymisen kautta. Myös poikien suhde isäänsä nousee vahvasti esiin. Samalla kuvioon kytkeytyy pohdintaa identiteetistä, kodista ja sen puuttumisesta sekä velvollisuudentunteen ja itsenäisyyden välisestä ristiriidasta.

Äidin kuolema hajotti Winchesterin perheen tasapainon ja johti vakaviin ongelmiin erityisesti Samin ja Johnin välillä. Sam ei ymmärtänyt, miksi hirviöiden metsästyksen täytyi valloittaa heidän koko elämänsä niin, ettei esimerkiksi normaaleille ystävyyssuhteille jäänyt tilaa. Vakituinen asuminen yhdessä paikassa ei tullut heidän lapsuudessaan kysymykseen, minkä vuoksi Sam kokee voimakasta juurettomuutta. Lopulta hän ei jaksanut enempää ja rakensi itselleen uuden elämän lakiopiskelijana. Tämän myötä Sam on vieraantunut perheestään täysin, minkä takia yhteistyö Deanin kanssa on aluksi todella haastavaa.

Dean puolestaan on koko ikänsä vakuuttanut itselleen, että tavallinen elämä on yliarvostettua ja että heillä on veljeksinä velvollisuus jatkaa isänsä työtä. Dean ihailee isäänsä ja pitää tätä suurena sankarina, jonka sanaan täytyy luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Hänen näkökulmastaan Samin suhtautuminen vaikuttaa pitkään lapselliselta kiukuttelulta, sillä hän ei halua hyväksyä sitä, kuinka traumaattisia heidän kokomuksensa ovat oikeasti olleet.

Hitaasti heidän näkemyksensä alkavat muuttua ja avartua. Sam saa huomata, että Deanin viileän kuoren alla asuu järkkymätön uskollisuus ja suojelunhalu. Dean oppii vähitellen, että tunteillakin on tehtävänsä ja että itsenäiset päätökset eivät välttämättä johda häntä harhaan. Heidän suhteensa on hyvin inhimillinen kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen ja kasvunpaikkoineen, ja sen vuoksi uskon sen koskettavan suurta osaa sarjan katsojista. Sam ja Dean ovat henkilöinä todella monitasoisia, minkä ansiosta heitä jaksaa seurata jaksosta ja kaudesta toiseen, koko ajan uutta oppien.

Supernaturalissa on myös todella paljon tilannekomiikkaa ja sen omasta maailmasta nousevaa huumoria, eikä ensimmäinen kausi ole missään tapauksessa poikkeus tästä säännöstä. Jos tykkää tämäntyyppisestä huumorista, sarjaa katsoessa saa nauraa usein ja makeasti. Minä rakastan tilannekomiikkaa, mikä takaa hyvän mielen aina kun asetun katsomaan Supernaturalia.

Loppua kohden tarina saa synkempiä sävyjä, kun demonit astuvat kuvaan ja veljekset joutuvat vastakkain juuri sen demonin kanssa, joka tappoi heidän äitinsä. Muutos tunnelmassa on jopa niin merkittävä, että siirtymää olisi voinut vähän tasoittaa.

Mitä yliluonnollisiin elementteihin tulee, Supernaturalin lähtökohta on, että melkein kaikki mitä olemme tottuneet pitämään satujen, mytologioiden ja fantasiakirjallisuuden aineksina, on todellista. Tämän ansiosta kerronnan mahdollisuudet ovat lähestulkoon rajattomat. Ensimmäisellä kaudella lentovalikoima on vielä melko suppea: Sam ja Dean kohtaavat enimmäkseen erilaisia henkiä, jotka ovat jääneet maan päälle kummittelemaan vaihtelevista syistä. Kaudella saadaan pieniä välähdyksiä myös muodonmuuttajista, vampyyreistä ja saalistajaolennoista kuten wendigo. 

Koska tapahtumapaikka vaihtuu koko ajan, myös visuaalinen ilme on vaihteleva ja monipuolinen. On kaunpunkeja ja pieniä maalaiskyliä, on metsiä, järviä ja merenrantaa. Tutkimukset vievät Samin ja Deanin kouluun, kirkkoon, taidegalleriaan, hylättyihin taloihin, vanhaan mielisairaalaan... Tapahtumaympäristöjä valitessaan käsikirjoittajat eivät säästele luovia paukkuja, mikä on mielestäni yksi tämän sarjan parhaista piirteistä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kauden perusteella saa hyvän käsityksen siitä, mistä sarjassa on kyse. Tarina lähtee kuitenkin kunnolla lentoon vasta seuraavilla kausilla, joten vielä ensimmäisen kauden perusteella ei kannata päättää, katsooko sen kokonaan.

3,5/5 

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Horros - Camilla Grebe

18-vuotias Samuel sotkeutuu huumebisnekseen, joka hajottaa hänen elämänsä palasiksi. Paetessaan ganstereita hän tutustuu saaristossa asuvaan Raakeliin, joka etsii avustajaa vammaiselle pojalleen. Samuel ottaa työn vastaan ja kohtaa pian odottamattomia haasteita.

Samuelin äiti, Pernilla, kamppailee omatuntonsa ja uskonnollisen vakaumuksensa kanssa. Pitäisikö hänen auttaa poikaansa vai antaa elämän opettaa, kunnes poika tulee järkiinsä?

Samaan aikaan perhetragedian piinaama Manfred tutkii kuolemantapauksia, jotka vaikuttavat murhilta mutta joille ei löydy selkeää motiivia. Mahdollisesta tekijästäkään ei oikein ole vihjeitä. Ymmärtääkseen tapausta paremmin hän tukeutuu profiloija-Hannen apuun.

***

Camilla Greben kolmas romaani vie lukijan jälleen erilaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Kokonaisuutena Horros on oikein hyvä rikosromaani, mutta ei yllä aivan Lemmikin tasolle.

Juoni lähtee melko hitaasti liikkeelle. Ensimmäinen neljäsosa romaanista tuntuu vähän tahmealta. Paino on henkilöiden elämäntilanteiden rakentamisessa eikä niinkään rikosten tutkimisessa.Alun hitauden lisäksi minua jäi vaivaamaan se, että tietyllä sivujuonella ei lopulta ollut juurikaan roolia kokonaisuuden ja lopputuloksen kannalta. En sano, mistä on tarkalleen kyse, etten paljasta mitään, mutta kaiken kaikkiaan juoni ei ole rakenteeltaan yhtä ehjä kuin esimerkiksi Lemmikissä. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen juoni kuitenkin lähtee lentoon ja kehittyy varsin mielenkiintoiseksi. Erityisesti täytyy kehua isointa juonenkäännettä, jonka Grebe toteuttaa erittäin hyvin. 

Minun täytyy ihastella myös tapahtumapaikkojen valintaa. Kesäinen saaristomaisema on karismaattinen miljöö, joka antaa tapahtumille ilmettä ja sielua. Grebellä on kyky herättää tapahtumapaikat eloon kielen avulla, mikä tekee hänen teoksistaan omalla tavallaan kaunista luettavaa, vaikka teemat ovat rankkoja. Lisäksi raamatullinen symboliikka ja eräs erityinen kirjallinen elementti yhdessä syventävät pahaenteistä ilmapiiriä.

Henkilöt ovat enimmäkseen mielenkiintoisia ja miellyttäviä. On piristävää tutustua Manfrediin näkökulmahenkilönä, ja Pernillan sisäistä kamppailua kuvaillaan hyvin. Sen sijaan Samuelin kypsymättömyys ärsytti alkupuolella niin paljon, että lukukokemus kärsi. Hän kuitenkin alkaa kasvaa hiukan tapahtumien edetessä, minkä ansiosta negatiiviset tunteet laantuivat.

Grebe yhdistää teoksissaan hienosti henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. Näin on myös Horroksen kohdalla. Yhteiskunnallisuus tulee mukaan toisaalta huumerikollisuuden ja sen lieveilmiöiden muodossa, toisaalta kommentteina sosiaalisesta mediasta ja ihmisen käyttäytymisestä internetissä yleensä. Henkilökohtaiselle tasolla Horros on pohdintaa vanhemmuudesta ja erityisesti vanhemmuuden vaikeimmista haasteista. Toinen tärkeä teema on usko, eikä ainoastaan Jumalaan vaan ihmisiin, tulevaisuuteen ja elämään itseensä.

Taattua Grebeä siis, joistakin miinuksista huolimatta. Toivon kuitenkin, että sarjan neljäs osa tarjoaa samaa terävyyttä, jota sain maistaa Lemmikissä.

4/5

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Five star predictions #1: kirjoja joille uskon antavani viisi tähteä

Booktubessa on jo jonkin aikaa kiertänyt videokonsepti, jossa tubettajat tekevät listoja kirjoista, joista uskovat pitävänsä viiden tähden edestä ja kertovat, miksi arvelevat niiden olevan niin hyviä. Kirjojen lukemista seuraa koonti, jossa katsotaan, osuiko ennustus oikeaan. Idea on minusta hauska ja siksi päätin soveltaa sitä blogissa.

Poimin vuoden toiselta lukulistalta kuusi kirjaa, joille uskon antavani viisi tähteä: kolme kirjaa tutuilta kirjailijoilta ja kolme kirjaa minulle ennestään tuntemattomilta kirjailijoilta. Lukulistalla on todennäköisesti muitakin viiden tähden arvoisia kirjoja, mutta halusin näihin postauksiin vain sellaisia joita en ole lukenut aikaisemmin, jotta kokeessa säilyy jännitys loppuun asti.

Tutut kirjailijat


1. Linnake (The Passage #2) - Justin Cronin

Syitä tälle kirjalle ei tarvitse etsiä kaukaa. Trilogian ensimmäinen osa on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, ja uskon pitäväni myös jatko-osista yhtä paljon. Juonen ytimessä on tieteellinen koe, jonka seurauksena karmea virus leviää ja järjestää maailman uudelleen. Enempää en kerrokaan ennen kuin julkaisen ensimmäisestä osasta arvion.

2. Keep you close - Karen Cleveland

Karen Clevelandin esikoistrilleri Koko totuus oli yksi viime vuoden suosikeistani erityisesti virkistävän näkökulman takia. Clevelandin tunnusmerkki on juoni, jossa vastuullisessa tehtävässä työskentelevä päähenkilö kohtaa tilanteen, jossa joku hänen läheisensä joutuu epäilyksen alaiseksi. Tällaisesta asetelmasta seuraa mielenkiintoista moraalista pohdintaa ja suuria psykologisia haasteita, joita Cleveland käsittelee todella taitavasti. Hänen toisessa romaanissaan päähenkilö on FBI:n sisäisen tutkinnan yksikössä työskentelevä agentti, jonka teini-ikäinen poika joutuu FBI:n tutkinnan kohteeksi. Jo näiden tietojen perusteella kirjalla on hyvät mahdollisuudet nousta uusien suosikkien joukkoon.


3. Clockwork Prince - Cassandra Clare

Cassandra Clare on mielenkiintoinen kirjailija, sillä kokemukseni hänen kirjoistaan ovat hyvin sekalaisia. Toisaalta näen niissä useita puutteita, toisaalta nautin niistä todella paljon. Joillekin olen antanut ensimmäisen lukukerran jälkeen 3,5 tähteä, joillekin 5. Tänä vuonna suunnittelen lukevani sarjan uudelleen, mikä saattaa muuttaa arvioita ainakin joidenkin kirjojen osalta. Mutta jos Mortal Instruments -sarjan perusteella voi jotain päätellä, on todennäköistä että tämänkin sarjan jatko-osat ovat ensimmäistä parempia. 

Uudet kirjailijat


4. Räsynukke - Daniel Cole 

Daniel Colen esikoisromaani vaikuttaa jo takakannen tekstin perusteella siltä, että sillä on mahdollisuus nousta suosikkitrillereiden joukkoon. Näin hiljattain sitä suositeltavan Cormoran Strike -sarjan faneille, joten mikäli niiden välillä todella on yhtäläisyyksiä, menestys on lähestulkoon takuuvarma.

5. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

Tämän kohdalla on useita syitä, miksi uskon kirjan kolahtavan. Pidän historiallisesta fiktiosta paljon, vaikka olen lukenut sitä viime vuosina vähän. Tämä kyseinen tarina sijoittuu keskiaikaiseen Barcelonaan. Lisäksi olen havainnut, että espanjalaisilla kirjailijoilla on taipumus päästä ihoni alle. Kolmanneksi nautin pitkistä kirjoista, joiden maailmaan voin uppoutua pitkäksi aikaa kaikessa rauhassa. Ne herättävän eräänlaisen matkan tunteen, ja niiden eteen täytyy nähdä vähän vaivaa lukijana. On jännittävää nähdä, miten tämän kirjan kanssa lopulta käy!

6. Red Rising - Pierce Brown

Kuulin Pierce Brownista ensimmäisen kerran useita vuosia sitten, mutta en saanut silloin tartuttua hänen scifisarjaansa. Sittemmin sarja on saanut alkuperäisen trilogian jatkoksi uusia osia, jotka ovat tuoneet sarjalle lisää huomiota esimerkiksi booktubessa. Sen ansiosta minunkin mielenkiintoni heräsi jälleen, ja mitä enemmän tarinan kuvausta ajattelen sitä enemmän uskon, että tästä tulee yksi uusi suosikki.

***
En ole vielä tarkasti suunnitellut, missä järjestyksessä luen nämä kirjat. Ajatus olisi kuitenkin jakaa ne tasan kuukausien kesken, eli kolme maaliskuussa ja kolme huhtikuussa. Äkkiseltään sanoisin, että Räsynukke ja Red Rising ovat kärkipäässä. 

Kun olen lukenut ne kaikki, teen koontipostauksen jossa katsotaan kuinka kävi. Tavoitteeni on myös julkaista kirjoista arviot ennen koontipostausta, jotta kiinnostuneet voivat lukea tarkemmat pohdinnat kirjoista. Luusin että pääsen koontipostauksen pariin toukokuussa.

Lähitulevaisuudessa blogissa on luvassa kirja-arvioiden lisäksi ensimmäisen jakson koonti, eli tammikuun ja helmikuun luetut. Päivitän myös kirjoitusprojektien tilannetta ja pohdiskelen Camp NaNoWriMon suunnitelmia, eli kirjoittamisesta kiinnostuneiden kannattaa pysyä kuulolla.

Hyvää maaliskuuta ja paljon lukemisen arvoisia kirjoja!