Minulla ei ollut tämän lisäosan suhteen suuria odotuksia. Olin Twilight-fani teini-ikäisenä, mutta nykyään tiedostan sarjan monet heikkoudet. Vaikka rakkaus sarjaa kohtaan on haalistunut, siihen liittyy paljon nostalgiaa ja hyviä muistoja. Toisaalta tuon nostalgisen tunteen vuoksi, toisaalta vain huvin vuoksi halusin tsekata, onko Keskiyön aurinko mistään kotoisin.
Aloitin lukemisen fyysisellä kappaleella, mutta vaihdoin äänikirjaan suunnilleen viidesosan jälkeen, koska teksti oli tuskastuttavan hidaslukuista. Lukijaan kesti hetki tottua, koska hänen äänensä ei kuulosta siltä millaiseksi kuvittelen Edwardin äänen, mutta kun tunteen onnistui sivuuttamaan, kirjan kuunteli nopeasti loppuun.
Juuri tämä hidaslukuisuus on yksi suurimmista heikkouksista. Hidas, maalaileva tyyli kyllä sopii mielestäni Edwardin persoonallisuuteen, mutta tekstiä olisi voinut editoida runsaasti. Kieli toistaa itseään koko ajan ja vilisee adverbejä. Turhia sanoja kertyy niin paljon, että niillä olisi kirjoittanut useita uusia kohtauksia, jotka olisivat olleen huomattavasti mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Edwardin loputon itseinho. En yleensä puutu kirjojen pituuteen, koska useimmissa tapauksissa ymmärrän miksi ne sisältävät sen minkä sisältävät tai miksi ne on kirjoitettu tietyllä tavalla. Tällä kertaa en kuitenkaan keksi muita perusteita tekstin olemukselle kuin erittäin laiska editointiprosessi.
Uutta sisältöä on jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Parasta kirjassa on Culleneiden väliset kohtaukset, joita Bella ei ollut näkemässä, ja niitä olisin halunnut kirjan enemmän. Oli mielenkiintoista kurkistaa vampyyriperheen sisäiseen dynamiikkaan ja katsoa henkilöitä Edwardin silmin. Lisäksi pidin siitä, että joitakin Edwardin ja Bellan välisiä keskusteluja oli kirjoitettu auki ja heidän kohtaamisiinsa oli lisätty uusia yksityiskohtia. Tämän ansiosta heidän suhteensa alkoi vaikuttaa enemmän oikealta suhteelta eikä sokealta vetovoimalta. Bellakin vaikutti persoonallisemmalta henkilöltä Edwardin silmin katsottuna.
Meyer hyödyntää Edwardin kykyä lukea ajatuksia ihan hauskoilla tavoilla. Oli hupaisaa saada selville, mitä esimerkiksi Jessica ja Mike ovat ajatelleet eri tilanteista. Lisäksi Edwardin havainnot Charliesta ja Jacobista olivat kiinnostava lisä kokonaisuuteen.
Mitä Edwardiin itseensä tulee, vastaan ei tullut yllätyksiä. Hän rypee itseinhon ja pakkomielteisen suojelunhalun kourissa suurimman osan ajasta. Bellan herättämä onnentunne ja toiveikkuus kyllä välittyvät, mutta niille olisi voinut antaa enemmän tilaa. Tässä on taas yksi ominaisuus, jossa olisi ollut potentiaalia parempaan koko sarjan tasolla. On oikeastaan hämmentävää ajatella, kuinka erilainen tarina olisi voinut olla, jos se olisi keskittynyt eri asioihin tai alusta alkaen juuri Edwardin näkökulmaan.
Lopputiivistys: sisällössä oli muutamia mielenkiintoisia juttuja ja kokonaisuuksia, mutta kielen kömpelyys ja kaavamaisuus tekevät lukemisesta tahmeaa. Parhaat palat olisi voinut julkaista jossain toisessa muodossa, sillä minusta niitä ei ole riittävästi romaaniksi asti. Intohimoisimmille faneille tämä saattaa kuitenkin olla aarre.
2/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti