Ensimmäinen siirtokunta (The Passage #1) - Justin Cronin

Yhdysvaltojen armeija pyörittää vaarallista ihmiskoetta. Joukkoon elinkautisvankeja tartutetaan virus, joka muuttaa heidät häikäisevän nopeiksi, valonaroiksi ja väkivaltaisiksi olennoiksi joiden elinikä vaikuttaa olevan huomattavasti pidempi kuin ihmisellä.

Kokeen tavoite on lääketieteellinen läpimurto, mutta kaikki ei mene niin kuin pitää. Koehenkilöt pääsevät karkuun ja ryhtyvät levittämään virusta, johon ei ole parannuskeinoa. Maailma muuttuu apokalyptiseksi taistelukentäksi. Ihmisillä on kuitenkin vielä yksi oljenkorsi: kuusivuotias Amy Bellafonte.

***

Luin Ensimmäisen siirtokunnan ensimmäisen kerran kauan sitten ja lumouduin ytimiä myöten. En kuitenkaan saanut aikaiseksi lukea sen jatko-osia, ja elämä johdatti muiden kirjojen pariin. Tänä vuonna halusin korjata asian, joten laitoin Croninin scifi-trilogian prioriteettilistan kärkeen.

Yksi parhaista kokemuksista lukijana on se, kun tarttuu uudelleen kirjaan, jota on joskus rakastanut ja huomaa rakastavansa sitä uusimmalla lukukerralla vielä enemmän. Tämän kirjan kanssa tapahtui juuri niin. Ensihetkestä lähtien olin niin haltioissani lukemastani, että vatsaa kipristeli. Kokemus vain parani edetessään, ja lopussa olo oli kerta kaikkiaan vaikuttunut. 

Ensimmäisen siirtokunnan tapahtumat alkavat maailmasta, jonka me tunnemme. Joukko tiedemiehiä kohtaa tutkimusmatkallaan viruksen, joka tappaa heistä valtaosan. Henkiinjääneillä havaitaan merkittäviä muutoksia muunmuassa fyysisissä voimissa ja elintoiminnoissa, jotka viittaavat eliniän radikaaliin pitenemiseen. Armeija ottaa tilanteen haltuun ja aloittaa tieteellisen kokeen, jossa virus tartutetaan kahteentoista elinkautisvankiin. Muutoksen läpikäyneet koehenkilöt ovat kuitenkin älykkäämpiä kuin tutkijat uskovat, minkä seurauksena ne onnistuvat pakenemaan tutkimuslaitoksesta ja alkavat levittää virusta kaikkialle Yhdysvaltoihin räjähdysmäisellä nopeudella.

Viruksen leviämisen myötä syntyy uusi maailma, jossa valitsee täysin uusi järjestys. Noin sadan hengen joukko elää Kaliforniassa syrjäisessä siirtokunnassa, joka on ollut olemassa 92 vuotta. Juonen keskiöön nousee joukko nuoria asukkaita, joilla on läheiset suhteet keskenään ja omat roolinsa pienessä yhteisössä. Päivärytmi määräytyy pitkälti viraalien eli virusta kantavien, nyt jo lähes täysin epäinhimillisiltä vaikuttavien olentojen käyttäytymisen mukaan, ja kaikki yhteisön säännöt ja tavat pyrkivät edistämään niiltä suojautumista. Ulkomaailmaan ei ole yhteyttä eikä muista eloonjääneistä ole tietoa. Erinäisten tapahtumien seurauksena keskushenkilöiden muodostama joukko ryhtyy selvittämään, mitä viraalit oikeastaan ovat ja mitä maailmalle on itse asiassa tapahtunut.

Erityisen kiehtovaa on näiden kahden todellisuden välille syntyvä kontrasti ja ajatus siitä, että samalle planteelle voisi syntyä maailmanjärjestys, joka poikkeaa olennaisilla tavoilla nykyisestä länsimaisesta elämäntavasta. Siirtokunnan elämästä piirtyy hämmästyttävän kokonainen kuva historioineen, uskomuksineen ja jokapäiväisine tapoineen.

Juonen ja kerronnan rakenne on todella mielenkiintoinen, sillä se ei noudata perinteistä kaavaa. Tarina liikkuu kahdessa ajassa pitkinä jaksoina eikä esimerkiksi vuorotellen aikajanalta toiselle. Yhtä päähenkilöä ei ole, vaan kokonaisuus hahmottuu ison joukon kokemusten kautta. Siihen jää myös harkittuja aukkoja, joiden ansiosta lukijan mielessä pyörii jatkuvasti kysymykiä. Tarinaa kerrotaan monipuolisista ja mielenkiintoisista näkökulmista; joukosta löytyy siirtokunnan asukkaiden lisäksi muunmuassa nunna, murhasta tuomittu syytön vanki, seksirikoksiin syyllistynyt laitossiivooja, armeijan virkamies ja FBI-agentti. Vaikka henkilöitä on paljon, he erottuvat selkeästi toisistaan ja heistä jokainen tuo tarinaan oman vivahteensa ja selkeästi toisista erottuvan, kiinnostavan näkökulman. Henkilökuvauksessa korostuu se, millä tavalla henkilöt ajattelevat. minkä ansiosta he tulevat ihmisinä hyvin tutuiksi ja tuntuvat todella aidoilta ja kokonaisilta. 

Kiehtovan aihepiirin ja monipuolisen henkilökaartin lisäksi romaani on temaattisesti hätkähdyttävän rikas. Se esittää alusta lähtien useita eettisiä kysymyksiä. Mitä ihmiselle tai luonnolle saa tehdä tieteen nimissä? Jos ihminen tekee jotain hirveää ja yleisesti tuomittavaa kuten väkivaltarikoksen, menettääkö hän automaattisesti osan inhimillisistä oikeuksistaan? Tekeekö rikollinen tausta tällaisesta hyvin arvaamattomasta tieteellisestä kokeesta eettisemmän? Ihmisen ja luonnon suhde nousee isoksi teemaksi, ja sen myötä myös pohdinta ihmisen toiminnan roolista tässä suhteessa. Romaani muistuttaa monella tavalla siitä, mitä voi tapahtua, jos ihminen uskoo sokeasti hallitsevansa kaikkea ympärillään tai olevansa oikeutettu valtaan. Toisaalta herää myös ajatuksia siitä, millä tavoin ihminen aliarvioi oman toimintansa seurauksia erilaisissa tilanteissa.

Myös ihmisten keskinäisiä suhteita käsitellään kiinnostavalla tavalla. Merkittäväksi teemaksi nousevat totuuden ja valheen raja, salailun vaikutukset ja erilaiset huijaamisen ja hyväksikäyttämisen muodot ja vivahteet. Asioita ei esitetä mustavalkoisesti vaan lukija tönäistään ihmisyyteen liittyvien ristiriitojen eteen niin, että on lähes välttämätöntä tarkastalla omia uskomuksiaan ja asenteitaan. 

Spekulatiivisten elementtien tarkastelu puolestaan saa pohtimaan järjen ja tunteen iänikuista kamppailua. Henkilöt kohtaavat paljon asioita, joita he eivät pysty aikaisempien kokemustensa ja tietojensa avulla täysin selittämään, ja kullakin on oma tapansa käsitellä tätä kokemusta.

Croninin kieli on rönsyilevää, kuvailevaa ja ajoittain jopa runollista. Tyyliä ei ole siloteltu tai leikattu nykyaikaiselle romaanikerronnalle tyypilliseen tapaan, mikä tekee tekstistä elämänmakuista ja samalla henkilöistä omalla tavallaan todellisemman tuntuisia. Ymmärrän, miksi tyyli saattaa tuskastuttaa osaa lukijoista, mutta minut se imaisee täysin mukaansa. Lukiessani minusta tuntui siltä kuin olisin kellunut veden päällä jossain toisessa, ihmeellisessä paikassa, josta en halua lähteä pois. Croninin tyylilliset valinnat korostavat teoksen muita ominaisuuksia upealla tavalla, minkä takia ne ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.

Seuraavan kerran kun luen tämän sarjan uudelleen, kirjoitan myös lukupäiväkirjapostaukset, jotta voin jakaa spoileripitoiset pohdintani siitä. Minussa heräsi paljon ajatuksia ja tunteita, joita on todella vaikeaaa sanoittaa paljastamatta yksityiskohtia sisällöstä. Ensimmäinen siirtokunta on ehdottomasti yksi hienoimista lukemstani kirjoista, ja toivoisin sen saavan enemmän huomiota osakseen spekulatiivisen fiktion lukijoiden keskuudessa. Olen varma, että luen koko trilogian uudestaan ja uudestaan koskaan kyllästymättä.

5/5

Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin

Yhdysvaltain armeija aloittaa salaisen operaation, jonka tarkoitus on selvittää, onko kuolema voitettavissa ja luoda samalla täydellinen ase. Kahteentoista vankiin istutetaan virus, joka pidentää elinikää radikaalisti ja muuttaa vangit epäinhimillisen voimakkaiksi, valonaroiksi ja verenhimoisiksi olennoiksi, jotka kadottavat tietoisuuden persoonallisuudestaan ja kaikista inhimillisistä tarpeistaan. Tutkijat kuvittelevat hallitsevansa luomansa olentoja, kunnes ne pakenevat tutkimuskeskuksesta ja tuhoava lähes kaiken tielleen osuvan. Meille tuttu maailma lakkaa olemasta: kaupungit tyhjenevät, elämä häviää, sähkö katoaa. Jäljelle jää vain viruksen kantajia eli viraaleja ja pieni Kaliforniaan paenneiden ihmisten muodostama yhteisö, Siirtokunta, jonka asukkaiden tärkein tehtävä on pitää toisensa hengissä ja tappaa mahdollisimman paljon viraaleja. Kun lähes sata vuotta on kulunut, maailma alkaa taas muuttua... 

Olen yhtä aikaa sanaton ja täynnä sanoja. Ensimmäinen siirtokunta on enemmän kuin hieno, parempi kuin mahtava romaani. Se on henkeäsalpaava tarina erilaisesta maailmasta, ihmissuhteista, ihmiskohtaloista, pelosta, rakkaudesta, ystävyydestä, lojaaliudesta, totuudesta ja valheesta, unelmista ja arjesta, salaisuuksista, vastausten etsimisestä, kunniasta, velvollisuuksista ja toivosta. Kaikista noista ja muustakin. Tämä romaani on niin paljon enemmän kuin osiensa summa. Se vei minut mukanaan jonnekin hyvin kauas täältä ja samaan aikaan jonnekin ihmisyyden ja elämän ytimeen, johonkin kaikkien jakamaan, kaikille läsnäolevaan. Syvälliset teemat ja monimutkaiset moraalikysymykset seuraavat toisiaan ja limittyvät yhteen jokaiselle tuttujen ilojen ja surujen kanssa. Ensimmäinen siirtokunta on todella vaikuttava.

Kuinka kiehtovan ja kiinnostavan maailman Cronin onkaan luonut. Siirtokunnassa eletään muurien sisällä sähkövalon suojassa, hengissä pysymisen kannalta välttämättömiin työtehtäviin keskittyen. On vartio, jonka jäsenet vartioivat muuria ja tekevät retkiä sen ulkopuolelle löytääkseen toimivaa teknologiaa ja muita hyödyllisiä tarvikkeita; Talous, siirtokunnan oma hallinto; sairaala ja Turvapaikka, jossa lapset asuvat ja käyvät koulua. On insinöörejä ja mekaanikkoja, jotka ovat vastuussa ennen kaikkea sähkövaloista, jotka sytytetään öisin viraaleja karkottamaan. Siirtokunnan toiminnan kuvaukset ovat tarkkoja ja yksityiskohtisia olematta raskaita. Kaikessa on aistittavissa tunne hetkellisyydestä, siitä että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Siirtokunnan asukkaille menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä epäselviä, yhtä paksujen verhojen takana jossakin näkymättömissä. Osa romaanin lumovoimaa on se, että siinä annetaan myös jonkinlainen käsitys siitä, miten ja miksi meidän maailmamme loppui ja sen tilalle tuli uusi. Monissa tämäntapaisissa romaaneissa muutos on jo tapahtunut ja menneisyyteen viitataan vain lyhyiden takaumien avulla, jos niidenkään. Kaikessa runsaudessaan Ensimmäinen siirtokunta jättää riittävästi tilaa sarjan kahdelle jatko-osalle, mikä on myös yksi osoitus kirjailijan lahjakkuudesta.

Huikeinta romaanissa on ehdottomasti kieli. Se on hämmästyttävän elinvoimaista, soljuvaa ja osuvaa alusta loppuun.. Se jäljittelee taitavasti ihmisen ajatuksenkulkua, rönsyilee ja viipyilee samalla tavalla kuin ihmisen ajatukset, hapuilee ja siirtyilee sinne tänne samalla tavalla kuin ihmisen muisti. Sanat ja virkkeet pureutuvat yhtä aikaa mieleen ja sydämeen ja jäävät kaikumaan tajuntaan, kuiskailemaan viisauttaan. Niissä on voimaa, luonnollisuutta, tunnetta, kauneutta ja elämää enemmän kuin ehkä yhdenkään toisen minulle tutun kirjailijan sanoissa - vähinkäänkin Cronin on parhaiden kirjoittajien joukossa. Hän käyttää kieltä todella ainutlaatuisella tavalla ja luo sen avulla vahvan, tunteikkaan yhteyden romaanin henkilöihin. Hänellä on ilmiömäinen taito välittää lukijalle henkilöidensä elämäntilanne ja sisimmät tuntemukset muutamalla virkkeellä. Häikäisevää.

Henkilökuvaus ja kieli vaikuttavat tässä teoksessa toisiinsa niin voimakkaasti että niistä tuntuu luontevimmalta puhua rinnakkain. Henkilöitä on paljon, mutta yksikään ei jää toisten varjoon tai liikaa hämärän peittoon. Eloisan kielen ansiosta jo pelkästään tyylin perusteella tietää, kenen silmin tapahtumia katsotaan, kenen mielen liikkeitä seurataan. Romaanissa ei ole yhtä päähenkilöä vaan useita keskushenkilöitä, joista suurin osa astuu kuvioon viruksen leviämiseen jälkeen. On pohdiskeleva, älykäs Peter, vartion jäsen, jonka isä kyseenalaisti henkiinjääneiden uskomukset ja etsi jatkuvasti jälkiä siirtokunnan ulkopuolisesta elämästä. Peterin veli Theo yhteisönsä kunnioitetuimpia henkilöitä, veljeään surumielisempi ja sulkeutuneempi. Mieleeni jäivät myös Alicia ja Mausami, soturinaiset, joilla riittää asennetta ja taistelutaitoa enemmän kuin useilla miehillä yhteensä. Myös sisarukset Sara ja Michael vaikuttavat merkittävästi romaanin tapahtumiin. Sara on sairaanhoitaja ja Michael on vastuussa sähköön liittyvistä asioista omituisen, sokean Eltonin kanssa. Kaiken keskiössä on Amy, 6-vuotias orpotyttö, jolla on erikoisia, ihmiskunnan pelastumisen kannalta äärimmäisen tärkeitä kykyjä. Hän on sekä lukijalle että romaanin henkilöille suuri mysteeri, jonka selvittämistä on mielenkiintoista seurata. Yhdessä he etsivät vastauksia menneisyyden jättämiin kysymyksiin, miettivät ovatko viraalit todella sieluttomia vai onko niissä enemmänkin, ovatko he todella yksin maailmassa vai onko jossakin muita aivan yhtä eläviä ihmisiä kuin hekin. Henkilökuvaus poikkeaa muista tuntemistani teoksista raikkaalla tavalla. Siinä on erityinen, henkinen, mielensisäinen tunnelma koko ajan. Se täytyy itse kokea, jotta sen ymmärtää.

Kaiken muun huikeuden lisäksi romaanissa on mielenkiintoinen, vaihteleva ja monipolvinen juoni, joka saa sydämen sekä hakkaamaan jännityksestä että pakahtumaan tunteista. Lähellekään kaikkia vastauksia ei vielä anneta, mutta ei tarvitsekaan. Minuun mystisyys ja jonkinlainen ajoittainen viitteellisyys vetosivat yhtä paljon kuin kaikki muukin tässä teoksessa. Ne jotenkin kuuluvat tähän yhtä lailla kuin yksityiskohdat ja viipyilevä kerronta.

Voi että kuinka rakastankaan tätä romaania. Olen aivan haltioitunut. Fantasian ja dystopian ystävät, lukekaa tämä heti kun voitte. Ensimmäinen siirtokunta on upea, syvä, jännittävä, kaunis ja runsas. Kerrassaan ainutlaatuinen.

5/5