Lukulista 4/2022: Takaisin kirjapinojen ääreen

Nyt kun reissut on reissattu ainakin joksikin aikaa, voin palata lukusuunnitelmien pariin. Elokuussa panostan erityisesti fyysisten kirjojen lukemiseen. Hyllyssäni on paljon lukemattomia kirjoja, minkä lisäksi olen jäljessä esimerkiksi monien kirjasarjojen lukemisessa. Toivon, että elokuussa pääsen taas lukemisen makuun.

Kokonaistavoitteeni elokuussa on lukea kuusi fyysistä kirjaa ja kuunnella kahdeksan äänikirjaa. Jos onnistun tuossa kuuden fyysisen kirjan tavoitteessa, se on tämän vuoden mittakaavassa todella hyvä saavutus. Äänikirjoja saatan helposti kuunnella enemmänkin, sillä niitä on tällä hetkellä kesken noin kymmenen. Viime aikoina minulla on ollut vaikeuksia pysyä yhden kirjan parissa pitkiä aikoja, joten kuuntelu on karannut hiukan käsistä. Aika palata ruotuun siis!

Elokuun fyysiset kirjat

Yritin valita listalle sellaisia kirjoja, joiden joukosta voisin realistisesti lukea kuusi ja jotka kiinnostavat minua tällä hetkellä tarpeeksi, jotta jaksan lukea säännöllisesti. Osa kirjoista on sellaisia, joita todennäköisesti luen vielä syyskuussa joko siksi, että ne ovat pitkiä tai hidaslukuisia, tai siksi että ehdin todennäköisesti vain aloittaa ne elokuun puolella.

1. A Clash of Kings - George R.R. Martin

Tämä kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, joiden lukeminen todennäköisesti venyy syyskuulle asti. Tavoitteeni kuitenkin on lukea tätä säännöllisesti, koska en halua unohtaa ensimmäisen osan tapahtumia enkä toisaalta venyttää sarjan lukemista tuhottomasti. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani, sillä olen melko vakuuttunut siitä, että meno menee tästä vain hurjemmaksi.

2. Heir of Fire - Sarah J. Maas

Tässä on toinen projekti, jossa on kestänyt paljon suunniteltua pidempään. Myös ensimmäisellä lukukerralla jäin toisen osan jälkeen jumiin ja jatkoin kolmanteen osaan vasta kuukausien päästä. Haluasin kovasti saada tämän sarjan luettua loppuun tänä vuonna, mikä tarkoittaa yhtä sarjan osaa per kuukausi. Tämä on siis aika korkealla tärkeysjärjestyksessä. Crown of Midnightista julkaisen pian arvion, joten kiinnostuneiden kannattaa pitää blogia silmällä sen varalta.

3. Poison Study - Maria V. Snyder

Snyderin Chronicles of Ixia-sarja koostuu kolmesta trilogiasta, joista ensimmäisen luin joitakin vuosia sitten. Pidin siitä kovasti, mutta kirjoitin arvion vain ensimmäisestä osasta. Keskimmäisen trilogian pitäisi saapua postista elokuun alkupuolella, joten tuntui hyvältä ajatukselta lukea ensimmäinen trilogia uudelleen nyt. Samalla voin arvioida sen kokonaisuudessaan. Poison Study on nopealukuinen fantasiakirja, joten uskon sen auttavan myös lukujumin selättämisessä. 

4. Vampire Academy - Richelle Mead

Olen jo pitkään halunnut lukea tämän sarjan uudelleen, joten laitoin ensimmäisen osan listalle. Se on myös melko lyhyt, joten uskon sen mahtuvan hyvin kuuden kirjan tavoitteeseen.

5. A Dance of cloaks - David Dalglish

David Dalglish puolestaan kirjoittaa eeppistä fantasiaa, joten luulen että ehdin korkeintaan aloittaa tämän lukemisen, jos sitäkään. Haluaisin kuitenkin lähiaikoina lukea jotain itselleni uutta fantasiaa, ja hyllyssäni odottavista fantasiasarjojen ensimmäisistä kirjoista tämä tuntui sopivan parhaiten tähän tilanteeseen. Minulla on valmiiksi myös sarjan toinen osa, joten jos pidän ensimmäisestä, voin jatkaa sarjan lukemista järkevän ajan sisällä. Lisäksi olen kuullut viime aikoina paljon kehuja kirjailijan tuotannosta, mikä lisää motivaatiota lukea tämä pian.

6. Rajalla - Ally Condie

Ally Condien dystopiatrilogian toinen osa on ollut jo jonkin aikaa kesken. Alku on mielenkiintoinen, mutta tunnelma on synkkä. Fiilis ei ole ollut viime aikoina sopiva, mutta haluan lukea trilogian loppuun hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta, joten on aika lukea tämä keskimmäinen loppuun.

7. Red Rising - Pierce Brown

Olen lähes vakuuttunut siitä, että pidän tästä sarjasta kovasti. Ehkä juuri siksi olen viivytellyt aloittamisen kanssa. Red Rising on kuitenkin osa erästä lukuhaastetta, jota olen omaksi huvikseni toteuttanut, joten olisi jo korkea aika lukea se. Sarja tulee myös usein vastaan booktubessa vuolaiden kehujen kera. Viimeisin uutinen oli sarjan kahden viimeisen osan nimien julkistaminen, ja se herätti taas motiaaviota lopultakin aloittaa.

8. Paluu Rivertoniin - Kate Morton  

Jotta listalla olisi hiukan vaihtelua, lisäsin Mortonin esikoisteoksen, joka on myös osa lukuhaastetta. Aloitan sen todennäköisesti elokuun ensimmäisellä viikolla, sillä en ole pitkään aikaan lukenut mitään sen kaltaista. 

9. Vaiennettu - agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa - Luke Harding

Kuuntelin viime vuonna Luke Hardingin teoksen Venäjän vakoojaverkosto, joka on ehdottomasti yksi parhaista kokemuksistani tietokirjallisuuden parissa. Olen siitä asti aikonut lukea myös muut Hardingin teokset, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa projektia. Luen tietokirjoja yleensä hitaammin kuin fiktiota, mikä on saanut minut lykkäämään muunmuassa tätä teosta. Luulen, että tämän kanssa menee syyskuun puolelle, mutta aion ainakin aloittaa lukemisen lähiviikkojen aikana.

10. Fantasiatieto - Judy Allen

Tämä kirja osui silmään, kun etsin taustamateriaalia yhtä kirjoitusprojektiani varten. Ajattelin, että tämä olisi hauska ja leppoisa tietokirja luettavaksi loppukesän tunnelmissa.

***

Elokuun äänikirjat

Äänikirjoista en tee tällä kertaa tarkkaa listaa ollenkaan, koska olen viime aikoina hyppinyt niin monesta kirjasta toiseen. Tavoitteeni on kuunnella ainakin muutama keskeneräinen kirja loppuun, mutta aivan varmasti aloitan myös uusia. Kiinnostavia vaihtoehtoja on niin paljon, että en osaa ennustaa mitä tulen lopulta oikeasti kuunnelleeksi.

Jos kuukauden aikana kertyvät äänikirjat kiinnostavat, kannattaa vilkuilla Luetut 2022-sivua, jolle kokoan kaikki lukemani ja kuuntelemani kirjat sitä mukaa kun saan niitä loppuun.

***

Blogissa jatkan perjantaina arviolla. Elokuussa tavoitteeni on julkaista vähintään maanantaisin ja perjantaisin, jotta saan rästipostauksien listaa lyhyemmäksi.

Mitä sinä luet elokuussa?

One Dark Throne (Three Dark Crowns #2) - Kendare Blake

Taistelu valtaistuimesta ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, ja nyt kaikki kolme nuorta kuningatarta joutuvat kohtaamaan entistä suurempia haasteita.

Katharine on viimeaikaisten koettelemustensa jälkeen vahvempi kuin koskaan, mutta hänen lähipiirinsä ei ole ainoastaan iloinen muutoksesta. Arsinoe on saanut selville hätkähdyttävän totuuden voimistaan ja yrittää ratkaista, miten voi käyttää tietoa hyväkseen paljastamatta sitä vihollisilleen. Mirabella, joka oli vielä hetki sitten suoralla tiellä valtaistuimelle, on nyt toinen toistaan julmempien hyökkäysten kohteena.

Taistelu kruunusta on vasta alussa.

***

Tieni tämän jatko-osan kanssa oli sekä kivikkoinen että mielenkiintoinen. Aluksi etenin melko hyvää vauhtia, jossain vaiheessa mielenkiinto lopahti pitkäksi aikaa ja viimeinen neljännes täytyi kuunnella lähes yhdeltä istumalta. Kokemus hämmentää yleisellä ristiriitaisuudellaan. Toisaalta romaanissa on paljon piirteitä, joista pidän ja jotka saavat sarjan erottumaan joukosta. Ja toisaalta monet osa-alueet jäävät edelleen vajaiksi tai sortuvat ennalta-arvattavuuteen. En ole pitkään aikaan kokenut yhtä sekalaisia tunteita kirjaa kohtaan.

Juonen rakenne noudattaa perinteisempää mallia, minkä ansiosta sen seuraaminen on helpompaa. Itse tapahtumat ovat yhdistelmä perusmateriaalia, ennalta-arvattavuutta ja suuria yllätyksiä. Olin vähällä menettää uskoni juonen suhteen, kun eräs suoranainen kliseiden klisee melkein toteutui. Kirjailija kuitenkin kiertää sen viime hetkellä ja todennäköisesti pelastaa sen myötä jatko-osan laajalta juonikuviolta, jonka kulun olisi voinut ennustaa jo nyt. Viimeinen neljännes paikkaa pettymyksen tunnetta ihailtavasti, sillä siihen mahtuu useita yllätyksiä. Käänteet lisääntyvät ja kiihtyvät loppua kohden niin, että pian lopputuloksen ennustamisesta tulee todella vaikeaa. Lisäksi tapahtumat herättivät voimakkaampia tunteita kuin koko sarja tähän menneessä. Pidän siitä, kun saan aidosti yllättyä, ja tässä tapauksessa niin kävi useamman asian suhteen. Jatko-osa herättää minussa nyt huomattavasti enemmän mielenkiintoa kuin osasin odottaa.

Henkilökuvauksessakin tapahtuu positiivista kehitystä. Kolmen päähenkilön persoonallisuudet erottuvat paremmin toisistaan ja myös kehittyvät enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Heille alkaa syntyä erilliset kehityskaaret, jotka herättävät mielenkiintoa. Myös muutamat keskeiset sivuhenkilöt kehittyvät, ja heidän suhteensa päähenkiöihin saavat enemmän merkitystä. Toivon, että sarjan kehitys jatkuu samaan suuntaan.

Erityisesti täytyy kehua sitä, miten Katharinen muutos kuvataan. Fiktiivisen henkilön kanssa on vaikeaa tehdä uskottavaa täyskäännöstä, mutta tässä tapauksessa se onnistuu hienosti. Tilanteeseen liittyy lisäksi mysteeri, joka kantaa viime metreille asti.

Päähenkilöiden lähipiirin motiivit sen sijaan eivät vieläkään kunnolla aukene. Suurin osa heistä on selvästi vallan perässä, mutta haluaisin ymmärtää paremmin, miksi ja mitä he tarkalleen haluavat saavuttaa. Sivuhenkilöiden määrä rasittaa kokonaisuutta edelleen, muttta nyt on jo hiukan helpompaa muistaa, kuka on kuka.

Miljöön kuvausta ja maailmanrakennusta kaipasin yhä enemmän, mutta ne uudet asiat, jotka taikuudesta ja muusta yliluonnollisesta opitaan, ovat kiehtovia ja juonen kannalta olennaisia. Maailman tunnelma kokonaisuutena kuitenkin välittyy ja myös erottaa maailman muista minulle tutuista fantasiamaailmoista. Kerronnassa on kauhun sävyjä ja piirteitä, jotka voimistuvat erityisesti tässä osassa. Ne luovat pahaenteisen tunteen, jonka ansiosta lukija saa olla varpaillaan rauhallisinakin hetkinä. Mitään niin pelottavaa tai raakaa toisessakaan osassa ei kuitenkaan ole, että se työntäisi herkempiä lukijoita pois.

Alkuperäinen aikomukseni oli pitää tästä sarjasta taukoa, mutta One Dark Throne jäi niin dramaattiseen tilanteeseen, että todennäköisesti kuuntelen kolmannen osan elokuussa. Haluan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

3/5

***

Sarjan muut arviot:

Three Dark Crowns

Throne of Glass (Throne of Glass #1) - Sarah J. Maas

Adarlanin pahamaineisin salamurhaaja Celaena Sardothien on raatanut vuoden orjana suolakaivoksella, kun kruununprinssi Dorian tekee hänelle tarjouksen. Kuningas järjestää väkivaltaisen kilpailun, jonka voittaja nimitetään hovin viralliseksi salamurhaajaksi. Jos Celaena osallistuu ja voittaa, hän pääsee vapaaksi palveltuaan tehtävässä neljä vuotta.

Celaena ottaa tarjouksen vastaan epäröimättä, sillä hän on valmis maksamaan minkä tahansa hinnan vapaudestaan; jopa taistelemaan varkaita ja murhaajia vastaan henkensä uhalla. Hänen suunnitelmansa on voittaa kilpailu ja päästä mahdollisimman nopeasti pois Adarlanin kuninkaan lähettyviltä.

Asetuttuaan taloksi kuninkaan hoviin Celaena saa kuitenkin huomata, että hänen todellinen kohtalonsa saattaa olla monimutkaisempi. Onko Celaena lopulta valmis uskomaan, että maailmassa voi olla muutakin pelastamisen arvoista kuin hän itse?

***

Kun luin Throne of Glassin ensimmäisen kerran, löysin nopeasti uuden lempikirjan ja jatko-osien myötä myös lempisarjan. Marraskuun lopussa päätin pitkän jahkailun jälkeen aloittaa sarjan lukemisen uudelleen, mikä oli paras päätös jonka saatoin silloin tehdä lukemisen suhteen. Jo ensimmäinen osa osoittautui paljon hienommaksi kokemukseksi kuin etukäteen arvelin. Jos haluat lukea yksityiskohtaisempia ja spoileripitoisempia pohdintojani kirjasta, tsekkaa ylihuomenna lukupäiväkirja, jonka julkaisen puolenpäivän aikaan. Aion pitää päiväkirjaa jokaisesta sarjan osasta, joten jos sellainen sisältö kiinnostaa, kannattaa pysyä kuulolla lähikuukausina.

Maasin luoma maailma lumosi minut taas ytimiä myöten. Rakkauteni ja mielenkiintoni sitä kohtaan syveni sivu sivulta. Tällä kertaa mieleeni jäi runsaasti yksityiskohtia, jotka eivät olleet aikaisemmin rekisteröityneet muistiini. Kiinnitin huomiota visuaalisiin kontrasteihin, väreihin ja valoihin. Lisäksi mieleeni jäi useita mainintoja Erilean mantereeseen kuuluvista valtioista ja kulttuureista, jotka linkittyivät myös hienosti sekä romaanin tapahtumiin että koko sarjan käsitteleviin teemoihin. Olin unohtanut, kuinka paljon Throne of Glass antaa välähdyksiä laajemmasta kontekstista. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tule tunnetta, että tietoa kaadettaisiin lukijan niskaan, vaan kokonaiskuva laajenee luontevasti tapahtumien ja henkilöiden toiminnan lomassa.

Pidän kovasti sellaisesta fantasiasta, joka kokeilee jotain selkeästi tavallisesta poikkeavaa. Perinteisessä keskiaikaisessa eeppisesessä fantasiamaailmassa on kuitenkin jotain, minkä viehätys ei koskaan kuole; sellaiseen astuessani tiedän jo etukäteen, että löydän sieltä jotain mistä pidän ja minkä parissa viihdyn. Sen pariin on aina mukavaa palata.

Osa Throne of Glassin maailman viehätyksestä perustuukin juuri sen tuttuuteen. Siinä on perinteiset hallitsijat ja valtakunnat, historiasta tutut yhteiskuntaluokat ja tietenkin taikuuden ja taikaolentojen olemassaolo. On poliittista juonittelua, hovidraamaa, ihmissuhteita joissa on pelissä enemmän kuin tunteet, taisteluita pahoja voimia vastaan... Perusta on siis hyvin tuttu, mutta omilla mausteillaan, joista pidän kovasti.

Yksi näistä mausteista on taikuuden erittäin huono asema. Adarlanin kuningas on kieltänyt taikuuden käyttämisen lailla ja tappaa kylmäverisesti jokaisen, joka jää kiinni tämän lain rikkomisesta. Lisäksi on tapahtunut jotain hyvin järisyttävää: taikuus on käytännöllisesti katsoen kadonnut, lakannut olemasta. Tällainen asetelma herättää mielenkiintoa, sillä alussa ei voi ennustaa, minkälainen rooli taikuudella tulee olemaan kokonaisuuden kannalta.

Parasta kirjassa on ehdottomasti henkilöt. Olen rakastanut Maasin luomia henkilöitä alusta lähtien koko sydämestäni. Kiinnyin heihin salamannopeasti, ja tämä uudelleenlukukierros on jo alussa muistuttanut minua siitä, miksi näin on. Tällä kertaa erottui selvästi yksi henkilökuvauksen ominaisuus, jolla on varmasti tekemistä asian kanssa: kaikilla henkilöillä on vahva, erottuva ääni alusta lähtien. Celaenan ääni on tietenkin selkein ja voimakkain, koska hän on päähenkilö ja tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi hänen näkökulmastaan. Hänen lisäkseen esimerkiksi Dorian ja Chaol ovat mielessäni niin todellisia, että he voisivat kävellä asuntooni sisään ihan niin kuin oikeatkin ihmiset. Lisäksi jokainen heistä kolmesta sekä suuri osa sivuhenkilöistä saa minut tuntemaan paljon erilaisia, vahvoja tunteita. Nautin valtavasti lukemiseen liittyvistä älyllisistä aspekteista, mutta jos aivojeni lisäksi sydämeni roihahtaa liekkeihin, menestys on taattu.

Celaena on toden totta tunteita herättävä henkilö; osa lukijoista rakastaa häntä, osa puolestaan vihaa. Osa jää johonkin välille. Ymmärrän, miksi hän ärsyttää joitakin lukijoita sietämättömästi. Minun tunteeni häntä kohtaan ovat kuitenkin monisävyisiä.

Celaena on monin tavoin minun vastakohtani, mikä tekee hänestä kiinnostavan henkilön. Hän tekee ja sanoo asioita, joita minä en ikinä tekisi ja sanoisi. Hänen käytöksensä on usein röyhkeää ja häpeilemätöntä, ja ajoittain todella ärsyttävää. Siinä missä minä olen harkitseva ja pohdiskeleva, Celaena on impulsiivinen ja toimintakeskeinen. Ylpeys ja tunteiden hallinnan ongelmat saattavat hänet usein vaikeuksiin toisten henkilöiden kanssa. Lisäksi hän on hyvin ristiriitainen; salamurhaajan koulutus ja koetut traumat ovat muovanneet hänet kovaksi ja aggressiiviseksi, mutta samaan aikaan hän rakastaa esimerkiksi koiria ja kauniita vaatteita, mikä nostaa esiin lämpöä ja feminiinistä energiaa. Ajoittain hän käyttäytyy kuin ei välittäisi kenestäkään muusta kuin itsestään. Silti hän on valmis tekemään vaarallisia tutkimuksia yksin, jotta hänen uudet ystävänsä eivät joutuisi hankaluuksiin. Tällaiset ristiriitaisuudet vahvistavat aitouden tunnetta.

Teemojen näkökulmasta Celaena edustaa erityisesti kahta: traumaa ja vihaa. Hänellä on takanaan todella raastavia kokemuksia, ja näiden kokemusten jättämät jäljet ovat jatkuvasti läsnä. Olin kuitenkin unohtanut, kuinka avoimesti hän näyttää vihansa; se suorastaan pulppuaa hänestä. Alussa se kohdistuu kuninkaan lisäksi ihmisiin, jotka ovat tavalla tai toisella kuninkaan lähellä. Celeanan silmissä kaikki kuninkaaseen liittyvät ihmiset ovat osasyyllisiä kauhuihin, joita Erilean manner on kuninkaan vuoksi joutunut kohtaamaan. Hitaasti hän alkaa kuitenkin nähdä, että kuningas ei ole onnistunut kietomaan aivan kaikkia täydellisesti verkkoonsa.

Muun muassa näistä syistä Celaena saa minussa liikkeelle valtavasti erilaisia tunteita ja ajatuksia. Celaena saa minut nauramaan, itkemään, ärsyyntymään, järkyttymään, ihastumaan, hämmästymään... Voi sanoa, että hän herättää lähes kaikki tunteet jollain tavalla, ja usein tunne vaihtuu toiseen hyvin nopeasti. Celaena on päähenkilö, jonka kanssa saa lähteä pitkälle matkalle selvittämään, voittaako hän haasteensa ja jos voittaa, miten se tapahtuu. Olen varma, että hänen kehityskaarestaan avautuu uusia vivahteita sitä mukaa kun etenen sarjan lukemisessa ja saan myös jatko-osiin uudelleen lukemisen perspektiivin. Uskon, että lukijat, jotka ovat joko itse kokeneet jonkun trauman tai ovat läheisesti tekemisissä traumatisoituneen ihmisen kanssa, voivat saada tästä sarjasta kokonaisuudessaan paljon irti.

Kruununprinssi Dorian on monin tavoin "kolikon toinen puoli" verrattuna Celaenaan. Hän on juuri sellainen kauniiden satujen prinssi, jollaisen haluaisi kohdata oikeastikin: hyväsydäminen, hauska ja tietenkin häikäisevän komea. Alussa Dorian on vielä huoleton ja jopa hiukan naiivi sen suhteen, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hänen vihansa isäänsä kohtaan kuitenkin voimistuu tapahtumien myötä ja halu kapinoida hirmuvaltaa vastaan nostaa päätään. Dorianin persoonallisuuden vakavamman puolen kehitystä on antoisaa seurata. Menen lukupäiväkirjassa syvemmälle ajatuksiini hänestä, sillä niihin liittyy spoilereita, joita en halua sisällyttää tähän tekstiin.

Pääkolmikon kolmannella jäsenellä, Chaol Westfallilla, on ikuinen ja erityinen paikka sydämessäni. Kuninkaan vartiokaartin nuori kapteenin parhaita ominaisuuksiaan ovat järkkymätön uskollisuus ja hiljainen viisaus, josta on apua vaikeissa ja paineisissa tilanteissa. Samalla hän on hyvä esimerkki henkilöstä, joka on elänyt melko suojattua elämää ja jonka maailmankuva on sen seurauksena osittain kapea. Celaenaan tutustuminen pakottaa Chaolin kohtaamaan maailman pahuuden aikaisempaa konkreettisemmin ja henkilökohtaisemmin. Muunmuassa sen ansiosta Celeanan ja Chaolin suhteen dynamiikan kehitystä on mielenkiintoista seurata.

Lisäksi Throne of Glass esittelee sivuhenkilöitä, joiden rooli kehittyy ja kasvaa jatko-osien myötä. Oli todella kiinnostavaa ja hyödyllistä saada kertaus siitä, miten he tulivat tarinaan mukaan ja miten kaikki heidän osaltaan alkoi. Olin unohtanut valtaosan yksityiskohdista. Erityisesti herttua Perringtonin ja lady Kaltainin rooleista oli kiinnostavaa saada kertausta. 

Uskon, että juuri henkilöitä kohtaan tuntemani mielenkiinto ja kiintymys tekee sarjasta minulle niin antoisan. Koska välitän henkilöistä yksilöinä, välitän myös suhteista, jotka muodostuvat heidän välilleen. Henkilöiden väliset suhteet (ja myös romanssit) ovat jopa niin keskeisessä roolissa, että Maas on saanut siitä kritiikkiä. Minä kuitenkin nautin hänen ihmissuhdejuonistaan kovasti. Maasin tapa rakentaa henkilöiden välisiä suhteita uppoaa minuun kuin veitsi voihin; hän välittää sekä niiden kerroksellisuuden että merkityksen kunkin henkilön kannalta niin, että sydämeni kerta kaikkiaan pakahtuu. Voin vain kuvitella, kuinka paljon tunnekokemuksia minulla on edessäni, kun luen jatko-osat uudelleen. 

Juoni puolestaan on rakenteeltaan suoraviivainen eikä sisällä yhtä dramaattisia käänteitä kuin jatko-osat. Loppuhuipennus on melkoista toiminnan ilotulitusta, mutta muuten juoni on melko tasainen. Tämä on minusta hyvä asia, koska muuta huomioitavaa ja mieleen painettavaa riittää runsaasti. Kun juonen ymmärtämiseen ei tarvitse uhrata ylimääräistä energiaa, aivoille jää enemmän tilaa sisäistää kaikki henkilöihin ja maailmaan liittyvät yksityiskohdat. Tämä etu korostuu erityisesti nyt, kun juoni on kokonaisuudessaan jo kertaalleen tuttu. Minulla oli tilaisuus tehdä jopa analyysiä lukemastani samalla kun luin, varsinkin henkilöistä ja maailmanrakennuksesta.

Objektiivisuuden nimissä täytyy todeta, että jotkut asiat ovat todella itsestäänselviä lähes alusta lähtien. Esimerkiksi kilpailun lopputulosta ei tarvitse arvailla. Päähenkilön puolesta ei siis tarvitse tosissaan pelätä, vaikka tapahtumiin sisältyy jännitystä. Tämä voi latistaa kokemusta, mutta toisaalta se tekee lukemisesta hauskaa ja rentoa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin juoni on tämän kirjan heikoin osa ja ehdottomasti eri tasolla verrattuna jatko-osiin, joissa tarina lähtee kunnolla lentoon.

Nyt kun luin ensimmäisen osan tietäen, miten sarja etenee, arvostan sitä vielä enemmän kuin lukiessani sitä ensimmäistä kertaa. Throne of Glass luo vahvan pohjan tuleville tapahtumille olematta kuitenkaan pelkkää pohjustusta. Puutteistaan huolimatta kyseessä on oikein kelpo YA fantasia, jonka luulisin sopivan myös monille genren parissa aloitteleville lukijoille. Odotan entistäkin suuremmalla innolla jatko-osia, sillä niiden mukana kyyti vain paranee.

5/5

Three Dark Crowns (Three Dark Crowns #1) - Kendare Blake

Fennbirnin saarella jokaiseen sukupolveen syntyy tyttökolmoset, joista yksi nousee seuraavaksi valtaistuimelle. Tytöt kilpailevat kruunun lisäksi myös siitä, kenellä on vahvimmat taikavoimat.

Mirabella on elementalisti, joka pystyy nostattamaan myrskyjä sormiaan napsautamalla. Katharine kestää minkä tahansa myrkyn tuntematta kipua. Arsinoe on naturalisti, joka pystyy kasvattamaan kauneimmat ruusut, joita maa päällään kantaa.

Kun tytöt täyttävät 16 vuotta, he aloittavat vuoden kestävän rituaalin, jonka päätteeksi heidän täytyy tappaa toisensa. Se, joka on viimeisenä hengissä, kruunataan kuningattareksi.

***

Kendare Blaken fantasiasarja kiinnitti huomioni jo ensimmäisen osan ilmestymisen aikoihin. Konsepti vaikutti jännittävältä ja keskivertoa synkemmältä. Sitä se myös on,  mutta toteutus jätti minut monella tavalla hämmentyneeksi.

Aloitin lukemisen painetulla kappaleella, jonka olin ostanut jo kauan sitten. Jämähdin kuitenkin alkumetreille, joten löydettyäni koko sarjan Storytelin valikoimasta vaihdoin äänikirjaan. Se oli viisas valinta, sillä muussa tapauksessa olisin todennäköisesti jumittanut kirjan kanssa kuukausikaupalla. Myös äänikirjan kuunteleminen kesti normaalia pidempään, mutta se oli ehdottomasti nopeampi vaihtoehto.

Kerronan rakenne on siinä mielessä epätyypillinen, että lukija pudotetaan suoraan tapahtumien keskelle ilman sen kummempaa pohjustusta. Juonenkulku on yllättävän tasaista dramaattiseen alkuasetelmaan nähden, minkä takia minulla oli vaikeuksia hahmottaa milloin lähestytään jotain tärkeää tapahtumaa tai mitkä tapahtumat ylipäätään ovat kokonaisuuden kannalta tärkeitä. Juoni myös etenee hitaasti, mikä vaikeutti mielenkiinnon ylläpitämistä. Juonen seuraamista hankaloittaa ajoittain myös se, että tapahtumapaikka vaihtuu tiuhaan. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä välillä vähän erilainen lähestymistapa.

Maailma on minusta todella kiinnostava. Ensinnäkin kyseessä on iso saari, johon mahtuu paljon erilaista luontoa ja muilla tavoilla toisistaan erottuvia paikkoja. Toiseksi se, että saarta hallitsee aina kuningatar, on virkistävää. Ja kolmanneksi täytyy mainita taikasysteemi, joka erottuu selvästi massasta. Elementaalitaikuutta esiintyy fantasiassa paljon, mutta Blaken toteutuksessa on mielenkiintoisia nyansseja. Olisin mielelläni oppinut taikuudesta jo paljon enemmän kuin mihin tässä ensimmäisessä osassa oli tilaa. Pidin myös tavasta, jolla kirjailja käyttää visuaalisuutta hyväkseen. Välillä toivoin vielä enemmän miljöön kuvausta, jotta saaren jokseenkin synkkä sielu olisi päässyt paremmin esiin. 

Henkilöt sen sijaan tuottivat minulle aika ison pettymyksen. Tarinaa kerrotaan jokaisen siskoksen näkökulmasta, mutta heidän persoonallisuutensa eivät erotu kovin paljon toisistaan. Heidän tunteensa ja ajatuksensa tuntuvat toistavan samaa kehää. Lisäksi heiltä puuttuu toimivaltaa suhteessa muihin henkilöihin; suurimman osan ajasta he ovat vankeina poliittisessa pelissä, jota muut heidän ympärillään pyörittävät.

Lisäksi sivuhenkilöitä on minun mielestäni aivan liikaa. Tapahtumat hyppivät kolmen hovin välillä, ja jokaisen päähenkilön lähipiiriin kuuluu useita sivuhenkilöitä, jotka pyrkivät edistämään omaa agendaansa hinnalla millä hyvänsä. Monilla heistä on käytännössä sama rooli, minkä vuoksi he sekoittuvat helposti keskenään. Monet heistä jäävät vain nimiksi paperille, mikä on harmillista. Puolestaan ne sivuhenkilöt, joille muodostuu kokonaisempi persoonallisuus, eivät saa tarpeeksi tilaa kehittyä. Näin ollen en saanut juuri keneenkään toivomaani yhteyttä.

Mielenkiintoisinta henkilöiden välisessä dynamiikassa on se, mitä kukin henkilö tietää ja ei tiedä. Siskokset ovat eläneet lähes koko elämänsä erillään toisistaan, minkä lisäksi heidät on kasvatettu pitämään toisiaan ainoastaan vihollisina. He eivät siis oikeastaan tunne toisiaan lainkaan. Lisäksi heidän lähellään toimivat henkilöt pyrkivät luomaan muulle maailmalle tietynlaisen kuvan siitä, mitä heidän elämässään tapahtuu ja mitä he esimerkiksi pystyvät voimiensa avulla tekemään. Lukija puolestaan tietää myös sen, mitä heiltä salataan ja mistä heille valehdellaan. Tässä asetelmassa on paljon aineksia mehukkaaseen draamaan, jota toivon jatko-osien tarjoavan. 

Kokonaisuutena juoni, miljöö, henkilöt ja teemat jäävät vielä aika pinnalliselle tasolle. Kaikki ikään kuin vain on olemassa, mutta asioita ei taustoiteta paljonkaan. Henkilöiden henkilökohtaista historiaa ei avata, puhumattakaan suhteista heidän välillään. Taikuuden toimintaan ei syvennytä niin paljon, että kokonaiskuva hahmottuisi. Tälle kaikelle on toki tilaa jatko-osissa, mutta tämä ensimmäinenkin olisi ollut antoisampi kokemus, jos se olisi pohjustanut tulevaa kunnolla. Sen positiiiviset piirteet vangitsivat kuitenkin mielenkiintoni niin, että haluan selvittää, mitä jatko-osilla on tarjottavana. Toivon, että sarja paranee edetessään huomattavasti.

2,75/5

Clockwork Angel (The Infernal Devices #1) - Cassandra Clare

On vuosi 1878. Nuori Tessa Gray matkustaa Lontooseen veljensä luo, mutta pian saavuttuaan hän saa tietää, että tämä on kadonnut. Yrittäessään selvittää veljensä kohtaloa hän ajautuu Lontoon synkkään, yliluonnolliseen alamaailmaan.

Tessa saa liittolaisikseen pienen varjometsästäjien ryhmän. Yhdessä he ryhtyvät tutkimaan salaperäisiä, väkivaltaisia kuolemantapauksia ja kauhistuttavia, taikuuden avulla henkiin herätettyjä mekaanisia olentoja siinä toivossa, että tutkimukset paljastavat jotain Tessan veljen kohtalosta. 

Varjometsästäjiin kuuluvat muunmuassa kaksi poikaa, Will ja Jem, jotka molemmat vetävät Tessaa mystisesti puoleensa. Pian hän saa huomata, että asuinpaikka ei suinkaan ole ainoa asia, joka hänen elämässään on muuttunut.

***

Etenin viime vuonna vihdoin ja viimein The Infernal Devices -trilogian pariin pitkän aikomuksen jälkeen. Olin kuullut trilogiasta runsaasti kehuja vuosien mittaan, mutta jostain syystä lykkäsin sen aloittamista uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen osan luettuani into jatkaa Claren tuotannon lukemista kasvoi, ja vuonna 2022 tavoitteeni onkin päästä mahdollisimman pitkälle.

On aina hienoa havaita kehitystä kirjailijan taidoissa millä tahansa osa-alueella. Cassandra Clare on kirjailija, joka on kehittynyt suorastaan harppauksin. Clockwork Angel on tästä erinomainen osoitus erityisesti juonenkulun ja henkilökuvauksen osalta. Lukiessani minusta tuntui, että Clare on löytänyt itsensä kirjailijana; tästä romaanista löytyy hänen vahvimmat ja selkeimmät tunnusmerkkinsä hienosti toteutettuina.

Tietynlainen juonen töksähtelevyys, joka vaivaa esimerkiksi City of Bonesia, on tässä romaanissa tiessään. Käänteitä ei ole yhtä runsaasti kuin The Mortal Instruments -sarjassa, mutta juonen rakenne on tasapainoisempi ja huomattavasti hallitumpi. Ne juonenkäänteet, jotka tarinaan sisältyy, on toteutettu todella hyvin ja juuri oikeassa kohdassa. Jos juonessa olisi vähän enemmän yllätyksiä, se olisi viiden tähden kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan olin todella vaikuttunut siitä, mitä Clare on saanut aikaan.

Myös henkilökuvaus tekee monin tavoin vaikutuksen. Päähenkilöllä on erottuvampi persoonallisuus alusta lähtien, vaikkakin hän kuuluu samaan, toisesta maailmasta tietämättömän henkilön arkkityyppiin kuin Clary. Tessa on miellyttävä, rauhallinen ja vahvasti tunteva nuori nainen, jonka mielen sisällä on mukava olla. Tessaan liittyy lisäksi yksi tekijä, jota en ollenkaan osannut ennustaa. Tällaiset yllätykset ilahduttavat joka kerta ja tekevät henkilöstä mielenkiintoisen. 

Romaanin helmiä ovat ehdottomasti Will ja Jem, ja lojaali ystävyys, joka heidän välillään on. Tessa muodostaa heihin kumpaankin siteen, jotka ovat luonteeltaan erilaisia mutta kuitenkin vahvoja. Heistä kolmesta on vaikeaa kirjoittaa paljastamatta mitään olennaista, joten sanon vain, että mitä tahansa heidän kolmen välille syntyykään, se on kaunista. En sanoisi tilannetta kolmiodraamaksi, koska esimerkiksi mustasukkaisuusdraamaa ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta eräänlainen kolmen ihmisen välinen kuvio kuitenkin on olemassa. Ei silti kannata säikähtää, sillä tämä asetelma ei noudata kliseistä kaavaa.

Pientä miinusta tulee siitä, että sivuhenkilöt jäävät vielä vähän etäisiksi verrattuna pääkolmikkoon. Toivon, että jatko-osat vahvistavat heidän persooniaan ja roolejaan ja sen myötä myös minun yhteyttäni heihin.

Teemoista tärkein on identiteettiin liittyvät kysymykset ja muutoksen kohtaaminen ja hyväksyminen. Tessan täytyy ensimmäistä kertaa elämässään määritellä itsensä itse ja miettiä, kuka hän todella on ja haluaa olla. Samalla hänen täytyy kohdata useita muutoksia elämässään, sillä Varjometsästäjistä on tulossa pysyvämpi osa hänen elämäänsä kuin hän alunperin odotti. Historiallinen konteksti nostaa esiin myös kysymyksiä esimerkiksi naisen ja miehen rooleista yhteiskunnassa; mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, ja voisiko se tavalla tai toisella muuttua. 

Clare on hätkähdyttävän taitava tunnelman luoja. Viktoriaanisen ajan Lontoo herää hänen sanoissaan todella eloon, ja lukiessaan voisi kuvitella käyskentelevänsä Lontoon kaduilla henkilöiden kanssa. Hänen kuvauksensa Lontoon instituutista ja muista tapahtumaympäristöistä ovat rikkaita ja parhaimpaansa hiottuja. Salaperäinen, viipyilevä tunnelma vangitsee lukijan sisälleen, ja olo on kuin aikuisten sadussa, josta ei halua tulla pois. Luulen, että tämä lumo vain voimistuu jatko-osien myötä.

Clockwork Prince on vuoden ensimmäisellä lukulistalla, joten aloitan sen lukemisen pian. Odotukset ovat ensimmäisen osan jälkeen vielä korkeammat kuin aikaisemmin.

4,25/5

Luin uudelleen: City of Ashes (The Mortal Instruments #2) - Cassandra Clare

Huomioi: Teksti sisältää paljastuksia sarjan ensimmäisestä osasta

***

Claryn elämä on kääntynyt kerta heitolla päälaelleen. Hän vasta totuttelee uuteen identiteettiinsä demoneja jahtaavana varjometsästäjänä, yliluonnolliset olennot kuten vampyyrit, ihmissudet ja keijut ovat nyt osa hänen arkeaan, ja hänen äitinsä makaa tiedottomana taikuuden voimalla aiheutetussa koomassa. Kaiken lisäksi hän yrittää tulla toimeen perhesuhteitaan koskevan järkyttävän tiedon kanssa, joka on muuttanut hänen suhteensa Jaceen aivan erilaiseksi.

Välillä Clary toivoo, että hän voisi jättää varjometsästäjien maailman taakseen ja palata tavallisen teinitytön elämään. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pelastaakseen äitinsä hänen täytyy auttaa varjometsästäjäystäviään saamaan kiinni lajin pahamaineisin jäsen, Valentine, jonka julmat suunnitelmat uhkaavat koko yliluonnollista maailmaa.

Lisäksi heidän täytyy selvittää, kuka murhaa yliluonnollisia olentoja ympäri New Yorkia. Onko Valentine rikosten takana, ja jos on, mihin hän pyrkii? Ja ennen kaikkea: pystyvätkö yliluonnollisen maailman jäsenet unohtamaan erimielisyytensä ja tekemään yhteistyötä vihollisen voittamiseksi?

***

Kun luin The Mortal Instruments -sarjaa ensimmäisen kerran vuosia sitten, City of Ashes tuntui osittain väliosalta, jonka läpi piti mennä päästäkseen todella mielenkiintoisten tapahtumien pariin. Pidin siitä silloinkin, mutta tällä kertaa sen arvo nousi silmissäni korkeammalle tasolle. Kiinnitin enemmän huomiota maailmanrakennukseen ja teemoihin, mikä nosti päällimmäiseksi eri ajatukset kuin edellisellä kerralla.

City of Ashes laajentaa ymmärrystä neljästä lajista, joiden ympärille tarina on kietoutoutunut. Varjometsästäjien kulttuuri muuttuu entistä rikkaammaksi tarinan edetessä. Vampyyrien ja ihmissusien maailman tuntemus syvenee. Erityisesti ihmissusityttö Maya avaa näkökulmia siihen, minkälaista on elää ihmissutena ja minkälaisia haavoja varjometsästäjien ikävä asenne on heihin jättänyt. Luken hahmo syvenee, kun häntä tarkastellaan toisaalta entisenä varjometsästäjänä ja nykyisessä roolissaan ihmissusilauman johtajana.

Clary kohtaa myös ensimmäistä kertaa keijuja vieraillessaan keijukuningattaren hovissa. Keijut näyttäytyvät omahyväisenä, ylpeänä ja melko häijynä kansana joka välittää ennen kaikkea itsestään, Muiden lajien ongelmat eivät heitä hetkauta, eikä yhteistyö varjometsästäjien kanssa kiinnosta, elleivät keijut hyödy siitä tuntuvasti. 

Erityisen kiinnostavaa ja arvokasta on tieto, jota saadaan yliluonnollisten lajien keskinäisistä suhteista ja niiden historiasta. Varjometsästäjät ovat iät ja ajat pitäneet itseään ylempiarvoisina muihin verrattuna, koska he ovat polveutuneet enkeleistä, eikä heidän suonissaan virtaa pisaraakaan demonin verta. Muihin laheihin suhtaudutaan kuin villieläimiin, jotka sivistyneiden nefilien täytyy pitää aisoissa. Tämä ylemmyydentunto on katkeroittanut muut lajit niin syvästi, että sopua on todella vaikeaa pitää yllä. Katkeruus nousee uudelleen esiin, kun varjometsästäjät syyttävät vampyyreja nuorten yliluonollisten olentojen murhista. Uhrit on vuodatettu kuiviin, mikä toki voisi olla tyypillinen vampyyrin teko, mutta tällä kertaa syyllinen on Valentine. Niinpä varjometsästäjien on pakko katsoa peiliin ja ryhtyä pohtimaan, millainen heidän yhteisönsä tilanne oikeasti on.

Varjometsästäjiä järkyttää myös tärkeän, taikavoimaisen miekan varkaus, jonka takana on kuka muukaan kuin Valetine. Varkaudella on pelottavat seuraukset, sillä toteuttamalla tietyn karmean ja väkivaltaisen rituaalin siitä voi tehdä demonisen työkalun. Pian käy selväksi, että juuri tämä on Valentinen seuraava tavoite. Silloin varjometsästäjien toimintaa valvovaa klaavia (engl. clave) edustava inkvisiittori saapuu New Yorkiin tutkimaan tapahtumia. Hänen epäilyksensä kohdistuvat automaattisesti Jaceen, koska Valentine on ilmoittanut olevansa Jacen isä. Inkvisiittori uskoo, että Jace on pettänyt varjometsästäjät ja vakoilee heitä Valentinen puolesta. Pian käy kuitenkin selväksi, että inkvisiittorin motiivit ovat henkilökohtaisemmat ja hänen arvostelukykynsä on sokean vihan sumentama. 

Tilanne on äärimmäisen epäoikeudenmukainen, sillä Jace ei tietenkään ole osallinen Valentinen suunnittelemiin julmuuksiin. Hänen kokemansa kohtalo osoittaa, että klaavi ei ole julma ainoastaan muita lajeja kohtaan vaan myös omiaan, eikä haluaisi millään päästää irti ikiaikaisista tavoistaan. Muunmuassa tämä kuvio sai sydämeni sykkimään voimakkaistakin tunteista, joiden herättämisessä Clare tulee vain taitavammaksi jokaisen romaanin myötä.

Myös perhe on iso ja koskettava teema tässä osassa. Verisiteiden merkitystä pohditaan myös tavallisesta poikkeavalla tavalla, kun Claryn ja Jacen pitäisi unohtaa romanttiset tunteet ja sopeutua suhtautumaan toisiinsa sisaruksina. Kuten arvata saattaa, tämä on paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Kokonaisuutena sekä juonellinen että temaattinen sisältö on oikein antoisaa ja viihdyttävää. Henkilöt syvenevät ja saavat uusia sävyjä. He kehittyvät ihmisinä, mikä on sarjoja lukiessa aina ilahduttava havainto. Myös juonen rakenne on huomattavasti parempi kuin ensimmäisessä osassa. Siihen sisältyy vauhtia ja vaaroja sopivassa suhteessa pienten, hitaampien hetkien kanssa; eli olemme päässeet pois luotijunasta, jollaiselta City of Bones puolestaan tuntui. Lisäksi henkilöiden kannalta tärkeisiin kohtauksiin pysähdytään tarpeeksi pitkäksi aikaa, Erityisesti täytyy kehua sitä, mihin Simonin elämässä tapahtuva iso muutos on sijoitettu (lukeneet tietävät, mitä tarkoitan). 

Muutama juoneen liittyvä asia häiritsee kuitenkin edelleen. Ensimmäiseksi: on oikeastaan alusta lähtien selvää, että Clary ja Jace eivät oikeasti ole sisaruksia vaan kyseessä on Valentinen karmea juoni. Tämä johtuu kyseisen troopin luonteesta eikä sinänsä ole kirjailijan syy. Vaistomainen tieto siitä, että jossain vaiheessa he saavat taas olla yhdessä, kuitenkin syö juonen kiinnostavuutta hieman. Jännitystä on siinä, miten tähän lopputulokseen päästään ja kuinka kauan tuskaa kestää ennen sitä, mutta ei suhteen kohtalosta itsestään. Luulen, että muunmuassa tämän takia City of Ashes tuntui ensimmäisellä kerralla välipysäkiltä; halusin päästä nopeammin selvittämään, ketkä ihan oikeasti ovat Jacen vanhemmat ja miten tämä selviää henkilöille. Nyt tämä tietoisuus tuntuu vain hiukan turhauttavalta.

Toiseksi: Simonin ihastuminen Claryyn on mielestäni turha ja kliseinen kuvio. Se ainoastaan pahenee siitä, että Clary yrittää väkisin kehittää romanttisia tunteita Simonia kohtaan. Tarinassa olisi jännitystä ja draamaa tarpeeksi ilman tätä kiusallista kyhäelmää. Ymmärrän, että kyseisen juonikuvion tehtävä on korostaa Claryn ja Jacen toisiaan kohtaan tuntemaa kaipausta ja osoittaa, että sydäntä ei voi käskeä. Saman olisi kuitenkin voinut tehdä jonkun muun kuin Simonin avulla. Kuvioon olisi mahtunut joku uusi henkilö, joka olisi täyttänyt tämän roolin, jolloin Claryn ja Simonin suhde olisi pysynyt kaverillisena.

Ja kolmanneksi: loppuhuipennus on ehkä vähän pitkitetyn oloinen. Jossain paikoin tuntuu siltä, että eri henkilöt keskustelevat Valentinen kanssa vuoron perään eikä oikein päästä eteenpäin. Tämä on kuitenkin pieni miinus, sillä keskustelut paljastavat kiinnostavia asioita Valentinen ajatusmaailmasta ja rakentavat myös pohjaa tuleville tapahtumille.

Miinuksista huolimatta sarjan lukeminen jatkuu varsin innostavana kokomuksena, jota aion nyt jatkaa säännöllisesti. Jos tämä nuorten fantasia ei ole vielä tuttu, suosittelen antamaan sille mahdollisuuden.

4/5

***

Sarjan muut arviot:

City of Bones - Cassandra Clare

Lukulista 4/2021: Tervelutuloa, syksy!

Syksy on virallisesti alkanut, ja olen innoissani siitä. Syksy on usein hyvää, innostavaa aikaa minulle. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että olen syntynyt syksyllä. Toinen syy on todennäköisesti se, että pimenevät illat ja myrskyisät säät ruokkivat luovuuttani tehokkaasti. Myös lukeminen sujuu yleensä paremmin syksyllä kuin esimerkiksi kesällä.

Ensijainen tavoitteeni seuraavien kahden kuukauden aikana on pienentää fyysistä lukupinoani mahdollisimman paljon. Lisäksi haluan edetä uudelleen luettavien ja keskeneräisten sarjojen kanssa. Listasin runsaasti vaihtoehtoja, koska olen huomannut sen tekevän lukemisesta hauskempaa. Aivoni toimivat siinä mielessä nurinkurisesti, että minun on helpompaa noudattaa pidempää listaa kuin lyhyttä. Ehkä pitkä lista muistuttaa minua siitä, kuinka moni hyvä kirja odottaa hyllyssä? En tiedä. Joka tapauksessa listasin 20 kirjaa, joista neljä on kesken aikaisemmilta kuukausilta.

1. Linnake - Justin Cronin (kesken) ja  2. Peilikaupunki - Justin Cronin

Linnake on edelleen kesken, koska vastaan tuli pitkä luku, jota en jaksanut selättää. Elokuu tuntui kuluvan erityisen nopeasti, minkä takia tuntui paremmalta lukea jotain helpompaa kirjaa. Peilikaupunki on tietenkin tämän scifi-trilogian viimeinen osa, jonka pariin haluan päästä pian. Tässä vaiheessa alkaa jo jännnittää, millä tavalla tarina päättyy.

3. Keep you close - Karen Cleveland (kesken)

Tämä puolestaan on yhä kesken siksi, että se on trilleriksi todella hidaslukuinen. Kerronta keskittyy päähenkilön ajatusten, tunteiden ja reaktioiden kuvaukseen, mikä on mielenkiintoista mutta keskittymistä vaativaa luettavaa. 

Päähenkilö on FBI-agentti, joka saa yllättäen syyn epäillä poikansa sotkeutuneen johonkin laittomaan. Toinen vaihtoehto on, että joku yrittää lavastaa pojan syylliseksi. Cleveland on taitava välittämään tilanteen aiheuttamat pelon, huolen ja epävarmuuden tunteet. Suosittelen tutustumaan kirjailijaan, jos haluat lukea henkilövetoisia trillereitä juonipläjäysten vastapainoksi.

4. The Assassin's Blade - Sarah J. Maas (kesken) ja 5. Throne of Glass - Sarah J. Maas

Throne of Glass on yksi niistä sarjoista, jotka päätin lukea uudelleen osittain huvin vuoksi ja osittain inspiroivan tutkimuksen nimissä. Nyt kun työstän aktiivisesti spekulatiivista kirjasarjaa, tuntuu hyvältä ajatukselta lukea paljon fantasiaa ja scifiä ja tarkastella niitä erityisesti kirjoittamisen näkökulmasta.

Haluan myös kirjoittaa kunnolliset arviot koko Throne of Glass -sarjasta ennen kuin jatkan Maasin muihin kirjoihin, joten uusi lukukierros on tarpeen. Elokuussa pääsin lopultakin alkuun, mutta todennäköisesti sarjan lukeminen venyy ensi vuoden puolelle. The Assassin's Blade vaikuttaa melko hidaslukuiselta, joten varmaankin aloitan varsinaisen ensimmäisen osan jo ennen kuin luen tarinakokoelman loppuun.

6. Tomuksi ja tuhkaksi - Patricia Cornwell (kesken)

Patricia Cornwell on yksi luottokirjailijoistani; toisin sanoen tartun hänen romaaneihinsa silloin, kun haluan lukea jotain mistä pidän varmasti. Löysin hänen Kay Scarpetta -sarjansa jo teini-ikäisenä ja olen vuosien myötä lukenut lähes jokaisen sarjan osan vähintään yhden kerran. Nyt on vuorossa Tomuksi ja Tuhkaksi, joka on sarjan 21. osa. Tällä kertaa tutkitaan nuoren älykön murhaa, jolla saattaa olla yhteys toisessa osavaltiossa tapahtuneeseen murhien sarjaan.

Suosittelen kaikkia rikoskirjallisuuden lukijoita tutustumaan Cornwelliin, erityisesti jos henkilövetoiset dekkarit/trillerit kiinnostavat. Eniten hänen tuotannostaan saa irti, jos aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta, sillä henkilöiden väliset suhteet käyvät läpi monenlaisia vaiheita sarjan aikana.

7. Clockwork Prince (The Infernal Devices #2) - Cassandra Clare

Tänä vuonna olen päässyt takaisin Cassandra Claren tuotannon pariin. Haluan saada The Infernal Devices -trilogian luettua vielä tämän vuoden puolella, joten nyt on aika tarttua toimeen. Pidin ensimmäisestä osasta kovasti, joten uskon jatko-osien lukemisen olevan mieluisa tehtävä.

8. Marionetti - Daniel Cole

Tässä on toinen trilogia, jonka haluan lukea loppuun vielä tänä vuonna. Ensimmäinen osa, Räsynukke, oli erittäin hyvä, joten minulla on suuret odotukset tämän jatko-osan suhteen. Tulen aina todella iloiseksi, kun löydän uusia hyviä rikoskirjailijoita. Toivon, että Daniel Cole julkaisee pian jotain uutta, sillä saatan hyvinkin jäädä koukkuun hänen teoksiinsa.

Räsynukke esitteli sekä mielenkiintoisen tutkijaparin että hyytävän rikostapauksen, joka pitää otteessaan loppuun asti. Minuun teki vaikutuksen myös se, että tapahtumien merkitys ja vaikutus henkilöihin välittyy voimakkaasti. Uskon, että Marionetti jatkaa samalla linjalla ja saattaa jopa nostaa panoksia.

9. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

Espanjalaisen Ildefonso Falconesin historialliset romaanit ovat olleet mielessäni jo vuosia, mutta olen viivyttänyt niiden lukemista niiden pituuden vuoksi. Syksyn aikana haluan kuitenkin todellakin aloittaa, sillä Meren katedraali on myös ensimmäisellä Five Star Predictions -listallani.

10. A Game of Thrones - George R.R.Martin

Tulen ja jään laulu on yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita en ole saanut jatkettua, vaikka sarja kiinnostaa minua kovasti. Nyt se on kuitenkin tapahtumassa, sillä aion lukea sarjan ystäväni kanssa buddy reading -tyyliin. Pääsemme toivottavasti lokakuussa aloittamaan lukemisen.

11. Cinder - Marissa Meyer

Cinder kuuluu kategoriaan "Lue uudelleen, jotta voit lukea loput sarjan osat". Näitä minulla riittäisi erilliseksi listaksi asti. Luin sen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, mutta en muista siitä tarpeeksi jatkaakseni suoraan jatko-osiin.

12. One of us is Next - Karen McManus

Luin viime vuonna Karen McManuksen esikoisromaanin ja pidin siitä riittävän paljon tutustuakseni kirjailijan muihinkin teoksiin. Tämä on esikoisen jatko-osa, jonka uskon olevan hyvä ja nopealukuinen välipalakirja.

13. Luottamuksen hinta - Michael Connelly

Michael Connelly on toinen rikoskirjailija, jonka romaaneista tiedän varmasti pitäväni. Minulla on muutama lukematon hyllyssäni, ja nyt tuntui siltä että haluaisin lukea yhden niistä lähiaikoina. Myös Connellyn kohdalla suosittelen aloittamaan Harry Bosch -sarjan alkupäästä, jotta hänen tuotannostaan saa mahdollisimman paljon irti. Myös hänen muut sarjansa (jotka ovat huomattavasti lyhyempiä) kannattaa lukea alusta.

14. Luostarin varjot - C.J. Sansom

Löysin C.J. Sansomin historialliset dekkarit kauan sitten ja luin niistä kaksi lyhyen ajan sisällä. Rakastuin niiihin totaalisesti, mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä blogissa. Kiinnostukseni historiallista fiktiota kohtaan on alkanut nostaa päätään, joten päätin lukea tämänkin sarjan alusta lähtien. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle ja tuovat todella virkistävän tuulahduksen dekkarikentälle.

15. The Crucifix Killer - Chris Carter

Chris Carter puolestaan kirjoittaa todella intensiivisiä ja psykologisia sarjamurhaajatrillereitä, joita ei kerta kaikkiaan voi laskea käsistään kun on aloittanut. Päätin lukea tämänkin sarjan alusta lähtien ja kirjoittaa sitten kunnolliset arviot kirjoista.

16. Nainen junassa - Paula Hawkins

Olen jo pitkään halunnut lukea trillereitä, joita on ympäröinyt merkittävä hype. Tämä löytyi valmiiksi hyllystäni, joten laitoin sen listalle ensimmäisten joukossa.

17. Three Dark Crowns - Kendare Blake

En ole pitkään aikaan aloittanut uutta YA-fantasiaa. Nyt on aika korjata tämäkin asia. Tämän kirjan perussajatus on se, että kolme siskosta kilpailee kruunusta kuolemaan saakka. Toisin sanoen tämä kuulostaa sellaiselta kirjalta, johon uppoudun täydellisesti. 

18. Caraval - Stephanie Garber

Tässäkin on kilpailuteema, mutta sirkus/karnevaalimiljöössä, joka jo ajatuksena kiehtoo minua valtavasti. Caraval on jakanut mielipiteitä, joten olen todella kiinnostunut oman mielipiteeni selvittämisestä. Etukäteen ennustan, että pidän tästä todella paljon. Saa nähdä, kuinka todellisuudessa käy.

19. Matched - Ally Condie

Tämän YA-dystopian uskon puolestaan kuuluvan laatujanan matalampaan päähän; enemmän teinihömppää kuin pohdiskelevaa scifiä. Aikomukseni on lukea lähitulevaisuudessa enemmänkin YA-dystopioita aktivoidakseni "graduaivot".

20. The 5th Wave - Rick Yancey

Listan lopussa on toinen dystopia, joka on odottanut hyllyssäni useita vuosia. Nyt haluan lopultakin selvittää, minkälainen tämä avaruusolioita sisältävä trilogia on.

***

Äänikirjoja en tällä kertaa listannut ollenkaan, koska olen ollut niiden suhteen todella päättämätön. En ole jaksanut keskittyä mihinkään yhtäjaksoisesti vaan olen hyppinyt kirjasta toiseen. Kuuntelen niitä siis täysin fiiliksen mukaan, jos aikaa ja intoa jää. Tällä hetkellä minulla on kesken neljä äänikirjaa, jotka ovat luonnollisesti etusijalla. Mukana on fantasiaa, rikosromaaneja ja yksi non fiction. Jos saisin ne kuunneltua ennen lokakuun loppua, olisin todella tyytyväinen.

Ensi viikolla palaan taas kirja-arvioiden pariin, jotta saan rästipostauksia julkaistua tuoreiden tieltä. Lisäksi lähiaikoina on luvassa postaus hauska lukemisen kokeesta, jonka aloitin youtuben inspiroimana.

Mitä sinä aiot lukea tänä syksynä?

Arviointia ja analyysiä: Supernatural - kausi 1

Huomio: Teksti sisältää spoilereita, joten jos haluat välttää niitä, jätä tämä postaus väliin.

*** 

Winchesterin perheellä on salaisuus: he jahtaavat yliluonnollisia olentoja henkensä kaupalla. Kostonhimoiset henget, kirotut esineet, muodonmuuttajat, demonit ja monet muut kiusankappaleet ovat heille arkipäivää.

Vuodet ovat kuitenkin ajaneet perheen erilleen toisistaan sen jälkeen, kun perheen äiti kuoli traagisesti tuntemattoman olennon käsissä. Perheen nuorempi poika Sam lopulta tuskastui monimutkaiseen perhedynamiikkaan ja lähti opiskelemaan lakia. Dean jatkoi hirviöiden jahtaamista isän, Johnin, kanssa ja vieraantui samalla veljestään.

Kun John katoaa kesken jahdin, Dean lähtee hakemaan Samin avukseen etsintään. Sam ei riemastu veljensä pyynnöstä; hänellä on elämä mallillaan hyvää tyttöystävää myöten, eikä hän halua minkäänlaisten yliluonnollisten hirviöiden horjuttavan tasapainoaan. Suhde isän kanssa on vaikea, mikä mutkistaa tilannetta entisestään. Velvollisuudentunto saa Samin lähtemään Deanin mukaan, mutta ennen kuin hän huomaakaan, veljekset ovat syvemmällä yliluonnollisessa maailmassa kuin koskaan ennen.

***

Supernatural on yksi rakkaimmista suosikkisarjoistani, jota voisin kuvitella katsovani vielä hampaattomana vanhuksenakin. Ajattelin että sarjan katsominen pitkästä aikaa uudelleen alusta lähtien olisi sekä hauskaa että hyödyllistä kirjoittamisen kannalta, ja nyt istun tässä kirjoittamassa siitä jotain arvion ja analyysin väliltä. Edellisestä katselukerrasta on kulunut ainakin viisi vuotta, joten pystyn tarkastelemaan sarjaa melko tuorein silmin, mikä tekee näiden postausten kirjoittamisesta erityisen mielenkiintoista. Kirjoitan jokaisesta kaudesta ainakin yhden postauksen ja julkaisen ne suunnilleen tasaisin välein (2-3 viikkoa). Ja nyt itse asiaan.

Ensimmäinen kausi noudattaa enimmäkseen samaa perusrakennetta: jossain päin Yhdysvaltoja tapahtuu outoja katoamisia, sairastumisia tai kuolemia, joita Sam ja Dean lähtevät selvittämään. Kun he saavat selville, millaisesta olennosta tai yliluonnollisesta ilmiöstä on kyse, he kehittelevät suunnitelman olennon voittamiseksi ja rauhan palauttamiseksi. Hoitaessaan tehtävää he kohtaavat jos jonkinlaisia kommelluksia, mutta useimmiten he selviytyvät tilanteista ehjin nahoin. Panokset eivät siis ole kovin korkeat eikä poikien puolesta tarvitse juurikaan pelätä (vielä).

Jotkut jaksot ovat selvästi toimintapainotteisia, osa emotionaalisia ja osa keskittyy huumoriin. Jako on niin selvä, että jaksot voisi helposti jakaa kategorioihin tyylin ja sävyn mukaan. Pidän enemmän niistä sarjan kausista, joissa toiminta, syvälliset teemat ja huumori sulautuvat toisiinsa ja parhaimmillaan kaikki kolme elementtiä sisältyvät jaksoon samanaikaisesti. Silti on huomionarvoista, että Supernaturaliin on jo ensimmäisellä kaudella saatu luontevasti sisällytettyä useita erilaisia sävyjä ja tunnelmia. 

Muutamat jaksot tuntuvat täytejaksoilta tai selkeästi muusta kokonaisuudesta irrallisilta. Esimerkiksi jakso 2, jossa Sam ja Dean pelastavat wendigon sieppaamia telttailijoita, tuntui nopeasti kootulta ja ajoituksen suhteen sattumanvaraiselta. Ehkä siksi, että ensimmäisen jakson jälkeen ei vielä oikein tiedetty, mihin suuntaan sarjan kanssa haluttiin mennä ja siksi on tyydytty nopeisiin ratkaisuihin.

Laajoihin juonikuvioihin viitataan kuitenkin kauden mittaan enemmän kuin muistin. Pisimmälle ulottuvat juonikaaret koskevat Samin ja Deanin äidin kuolemaa ja demonia, joka hänet murhasi. Lisäksi jo melko aikaisin käy ilmi, että Samilla on voimakkaita psyykkisiä kykyjä. Hän näkee painajaisia, jotka osoittautuvat enteiksi: hän toisin sanoen näkee tulevaisuuden tapahtumia ennalta. Kun pojille selviää, että myös isän katoaminen liittyy menneisyyden tragediaan, motivaatio selvittää totuus kokonaisuudesta kasvaa. Veljekset yrittävät isänsä tavoin löytää keinon demonin tappamiseksi ja samalla selvittää, mistä Samin voimissa oikein on kyse. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä selvemmäksi käy että tämä kaikki on osa paljon suurempaa tapahtumaketjua, minkä myötä sarjasta tulee yhä mielenkiintoisempi. Siitä huolimatta ensimmäinen kausi on hyvin "pehmeä" verrattuna siihen mitä on tulossa.

Vahva henkilökuvaus on yksi Supernaturalin parhaista ominaisuuksista ensimmäisestä kaudesta lähtien. Kuvaus keskittyy aluksi Samiin ja Deaniin, mikä on perustan rakentamisen kannalta hyvä asia, mutta samaan aikaan hiukan yksitoikkoista verrattuna tuleviin kausiin. 

Tiivistetysti voisi sanoa, että Dean on kovapäinen sotilas, ja Sam herkkä älykkö. Vaikeuksia kohdatessaan Dean etsii tukea toisaalta perhettä ja jossain määrin koko maailmaa kohtaan tuntemastaan velvollisuudesta, toisaalta huumorista ja villeistä elämäntavoista. Sam puolestaan pyrkii ymmärtämään, mitä asioiden taustalla on ja tekemään oikein pohdintojensa ja päätelmiensä perusteella. Sam on kaiken kaikkiaan hyvin tunnetietoinen ja haluaa nähdä tapahtumissa tarkoituksen ja merkityksen. Nämä ominaisuudet ovat yhtä aikaa heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, minkä jo ensimmäinen kausi onnistuu hienosti osoittamaan. Monin tavoin vastakkaiset ajatusmallit luovat usein ristiriitoja Samin ja Deanin välille, mutta samalla he oppivat näkemään millä tavoin he täydentävät toisiaan ja miksi on niin tärkeää, että he taistelevat vaikeuksia vastaan yhdessä.

Myös Johnia käsitellään jonkin verran. John ei ole toipunut vaimonsa kuolemasta, mikä vaikuttaa yhä erittäin negatiivisesti sekä häneen itseensä että hänen lapsiinsa. Hän hukuttaa murheensa hirviöiden listimiseen ja tuntuu välillä unohtavan isän roolin kokonaan. Kostonhimo piinaa häntä aivan yhtä paljon kuin tapahtumat, jotka sen aikoinaan herättivät. Lopulta Johnista muotoutuu todella pidättyväinen ja usein jopa vainoharhainen ihminen, jonka kanssa monien on hankalaa tulla toimeen.

Ensimmäisellä kaudella tavataan myös pikaisesti autokorjaamoa pitävä Bobby, jolla on jonkinasteinen juopon/kylähullun maine ja joka on kuin kävelevä yliluonnollisiin aiheisiin keskittynyt tietosanakirja. Hän on jahdannut ja tutkinut yliluonnollisia olentoja pitkään ja kerännyt kotiinsa laajan kirjaston, josta tulee merkittävä tietolähde seuraavilla kausilla.

Sivuhenkilöistä mielenkiintoisimpia käänteitä saa aikaan demonityttö Meg, jonka Sam kohtaa "sattumalta" riitaannuttuaan Deanin kanssa. Megin tehtävä on johdattaa Sam ja Dean ansaan, mikä kääntää koko juonta uuteen suuntaan. 

Veljekset kohtaavat myös fanaattisen Gordonin, joka on omistanut elämänsä vampyyrien jahtaamiselle. En muistanut, että hän esiintyy jo ensimmäisellä kaudella, mikä varmaan johtuu siitä että hän ilmestyy kuvaan yllättäen ja lähellä kauden loppua. Johdonmukaisuuden kannalta hänen ensiesiintymisensä olisi voinut siirtää toiselle kaudelle. Tai sitten sen olisi pitänyt tapahtua huomattavasti aikaisemmin, jotta se olisi tuntunut kauden juonikaareen kuuluvalta palikalta.

Teemojen kirjo on laaja, mutta eri teemat tukevat hyvin toisiaan. Perhesuhteet ja perhedynamiikka ovat isoimmat teemat, joita käsitellään erityisesti Samin ja Deanin välisen suhteen ja sen kehittymisen kautta. Myös poikien suhde isäänsä nousee vahvasti esiin. Samalla kuvioon kytkeytyy pohdintaa identiteetistä, kodista ja sen puuttumisesta sekä velvollisuudentunteen ja itsenäisyyden välisestä ristiriidasta.

Äidin kuolema hajotti Winchesterin perheen tasapainon ja johti vakaviin ongelmiin erityisesti Samin ja Johnin välillä. Sam ei ymmärtänyt, miksi hirviöiden metsästyksen täytyi valloittaa heidän koko elämänsä niin, ettei esimerkiksi normaaleille ystävyyssuhteille jäänyt tilaa. Vakituinen asuminen yhdessä paikassa ei tullut heidän lapsuudessaan kysymykseen, minkä vuoksi Sam kokee voimakasta juurettomuutta. Lopulta hän ei jaksanut enempää ja rakensi itselleen uuden elämän lakiopiskelijana. Tämän myötä Sam on vieraantunut perheestään täysin, minkä takia yhteistyö Deanin kanssa on aluksi todella haastavaa.

Dean puolestaan on koko ikänsä vakuuttanut itselleen, että tavallinen elämä on yliarvostettua ja että heillä on veljeksinä velvollisuus jatkaa isänsä työtä. Dean ihailee isäänsä ja pitää tätä suurena sankarina, jonka sanaan täytyy luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Hänen näkökulmastaan Samin suhtautuminen vaikuttaa pitkään lapselliselta kiukuttelulta, sillä hän ei halua hyväksyä sitä, kuinka traumaattisia heidän kokomuksensa ovat oikeasti olleet.

Hitaasti heidän näkemyksensä alkavat muuttua ja avartua. Sam saa huomata, että Deanin viileän kuoren alla asuu järkkymätön uskollisuus ja suojelunhalu. Dean oppii vähitellen, että tunteillakin on tehtävänsä ja että itsenäiset päätökset eivät välttämättä johda häntä harhaan. Heidän suhteensa on hyvin inhimillinen kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen ja kasvunpaikkoineen, ja sen vuoksi uskon sen koskettavan suurta osaa sarjan katsojista. Sam ja Dean ovat henkilöinä todella monitasoisia, minkä ansiosta heitä jaksaa seurata jaksosta ja kaudesta toiseen, koko ajan uutta oppien.

Supernaturalissa on myös todella paljon tilannekomiikkaa ja sen omasta maailmasta nousevaa huumoria, eikä ensimmäinen kausi ole missään tapauksessa poikkeus tästä säännöstä. Jos tykkää tämäntyyppisestä huumorista, sarjaa katsoessa saa nauraa usein ja makeasti. Minä rakastan tilannekomiikkaa, mikä takaa hyvän mielen aina kun asetun katsomaan Supernaturalia.

Loppua kohden tarina saa synkempiä sävyjä, kun demonit astuvat kuvaan ja veljekset joutuvat vastakkain juuri sen demonin kanssa, joka tappoi heidän äitinsä. Muutos tunnelmassa on jopa niin merkittävä, että siirtymää olisi voinut vähän tasoittaa.

Mitä yliluonnollisiin elementteihin tulee, Supernaturalin lähtökohta on, että melkein kaikki mitä olemme tottuneet pitämään satujen, mytologioiden ja fantasiakirjallisuuden aineksina, on todellista. Tämän ansiosta kerronnan mahdollisuudet ovat lähestulkoon rajattomat. Ensimmäisellä kaudella lentovalikoima on vielä melko suppea: Sam ja Dean kohtaavat enimmäkseen erilaisia henkiä, jotka ovat jääneet maan päälle kummittelemaan vaihtelevista syistä. Kaudella saadaan pieniä välähdyksiä myös muodonmuuttajista, vampyyreistä ja saalistajaolennoista kuten wendigo. 

Koska tapahtumapaikka vaihtuu koko ajan, myös visuaalinen ilme on vaihteleva ja monipuolinen. On kaunpunkeja ja pieniä maalaiskyliä, on metsiä, järviä ja merenrantaa. Tutkimukset vievät Samin ja Deanin kouluun, kirkkoon, taidegalleriaan, hylättyihin taloihin, vanhaan mielisairaalaan... Tapahtumaympäristöjä valitessaan käsikirjoittajat eivät säästele luovia paukkuja, mikä on mielestäni yksi tämän sarjan parhaista piirteistä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kauden perusteella saa hyvän käsityksen siitä, mistä sarjassa on kyse. Tarina lähtee kuitenkin kunnolla lentoon vasta seuraavilla kausilla, joten vielä ensimmäisen kauden perusteella ei kannata päättää, katsooko sen kokonaan.

3,5/5 

Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer

Tavallisesta poiketen menen suoraan arvioon, koska tämän kirjan juoni ei esittelyä kaipaa. Se on suurimmaksi osaksi täsmälleen sama kuin Houkutuksen juoni, näkökulma vain on Edwardin.

Minulla ei ollut tämän lisäosan suhteen suuria odotuksia. Olin Twilight-fani teini-ikäisenä, mutta nykyään tiedostan sarjan monet heikkoudet. Vaikka rakkaus sarjaa kohtaan on haalistunut, siihen liittyy paljon nostalgiaa ja hyviä muistoja. Toisaalta tuon nostalgisen tunteen vuoksi, toisaalta vain huvin vuoksi halusin tsekata, onko Keskiyön aurinko mistään kotoisin.

Aloitin lukemisen fyysisellä kappaleella, mutta vaihdoin äänikirjaan suunnilleen viidesosan jälkeen, koska teksti oli tuskastuttavan hidaslukuista. Lukijaan kesti hetki tottua, koska hänen äänensä ei kuulosta siltä millaiseksi kuvittelen Edwardin äänen, mutta kun tunteen onnistui sivuuttamaan, kirjan kuunteli nopeasti loppuun.

Juuri tämä hidaslukuisuus on yksi suurimmista heikkouksista. Hidas, maalaileva tyyli kyllä sopii mielestäni Edwardin persoonallisuuteen, mutta tekstiä olisi voinut editoida runsaasti. Kieli toistaa itseään koko ajan ja vilisee adverbejä. Turhia sanoja kertyy niin paljon, että niillä olisi kirjoittanut useita uusia kohtauksia, jotka olisivat olleen huomattavasti mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Edwardin loputon itseinho. En yleensä puutu kirjojen pituuteen, koska useimmissa tapauksissa ymmärrän miksi ne sisältävät sen minkä sisältävät tai miksi ne on kirjoitettu tietyllä tavalla. Tällä kertaa en kuitenkaan keksi muita perusteita tekstin olemukselle kuin erittäin laiska editointiprosessi.

Uutta sisältöä on jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Parasta kirjassa on Culleneiden väliset kohtaukset, joita Bella ei ollut näkemässä, ja niitä olisin halunnut kirjan enemmän. Oli mielenkiintoista kurkistaa vampyyriperheen sisäiseen dynamiikkaan ja katsoa henkilöitä Edwardin silmin. Lisäksi pidin siitä, että joitakin Edwardin ja Bellan välisiä keskusteluja oli kirjoitettu auki ja heidän kohtaamisiinsa oli lisätty uusia yksityiskohtia. Tämän ansiosta heidän suhteensa alkoi vaikuttaa enemmän oikealta suhteelta eikä sokealta vetovoimalta. Bellakin vaikutti persoonallisemmalta henkilöltä Edwardin silmin katsottuna.

Meyer hyödyntää Edwardin kykyä lukea ajatuksia ihan hauskoilla tavoilla. Oli hupaisaa saada selville, mitä esimerkiksi Jessica ja Mike ovat ajatelleet eri tilanteista. Lisäksi Edwardin havainnot Charliesta ja Jacobista olivat kiinnostava lisä kokonaisuuteen.

Mitä Edwardiin itseensä tulee, vastaan ei tullut yllätyksiä. Hän rypee itseinhon ja pakkomielteisen suojelunhalun kourissa suurimman osan ajasta. Bellan herättämä onnentunne ja toiveikkuus kyllä välittyvät, mutta niille olisi voinut antaa enemmän tilaa. Tässä on taas yksi ominaisuus, jossa olisi ollut potentiaalia parempaan koko sarjan tasolla. On oikeastaan hämmentävää ajatella, kuinka erilainen tarina olisi voinut olla, jos se olisi keskittynyt eri asioihin tai alusta alkaen juuri Edwardin näkökulmaan. 

Lopputiivistys: sisällössä oli muutamia mielenkiintoisia juttuja ja kokonaisuuksia, mutta kielen kömpelyys ja kaavamaisuus tekevät lukemisesta tahmeaa. Parhaat palat olisi voinut julkaista jossain toisessa muodossa, sillä minusta niitä ei ole riittävästi romaaniksi asti. Intohimoisimmille faneille tämä saattaa kuitenkin olla aarre.

2/5

Kirjoittaminen: tilannepäivitys ja lähitulevaisuuden suunnitelmia

2020 oli erikoinen vuosi, eikä vähiten kirjoittamisen kannalta. Huhtikuun luovan hurmoksen jälkeen oli pitkään hiljaista, kunnes kirjoittaminen alkoi vähitellen sujua lokakuussa. Silloin vasta lämmittelin, mutta marraskuussa kokeilin kunnolla, miltä kirjoittaminen nyt tuntuu.

 

Marraskuuta määritti tietenkin NaNoWriMo, jonka aikana työstin ystäväni kanssa yhteistä romaania. Kirja on sekoitus scifiä ja fantasiaa ja ensimmäinen sarjassa, jonka lopullista pituutta emme vielä tiedä. NaNo lähti hyvin käyntiin mutta "lässähti" jonkin ajan kuluttua. Niin kuin yleensä, velvollisuudet ja muut menot tulivat kirjoittamisen tielle ja sotkivat rytmin. Meno muuttui lopulta niin kiireiseksi, että meistä kumpikaan ei ehtinyt enää kirjoittaa. Blogissakin oli hiljaista, koska kirjoittaminen ei edennyt. Minun oli tarkoitus kirjoittaa ainakin muutama NaNo-postaus suunnilleen reaaliajassa, mutta aika loppui kesken.

Kuukausi ei siis mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta pääsimme alkuun. Sekin on tyhjää parempi. Luonnoksen sanamäärä on nyt 15 000 sanan paikkeilla. Vaikka emme saavuttaneet varsinaista tavoitettamme, nautin kirjoittamisesta kovasti ja opin siitä paljon uutta. Palaan kokemukseen vielä myöhemmin, koska se herätti paljon ajatuksia joihin haluan syventyä.

Toinen kirjoittamiseen liittyvä tapahtuma, josta muistan tämän tietyn marraskuun aina, tuli täysin yllätyksenä: sain kuin lahjapaketissa konseptin uuteen romaaniin. Käytän sanaa konsepti siksi, että idea ei riitä kuvaamaan sitä mitä päässäni tapahtui.

Ajatus "tästä voisi kirjoittaa kirjan" käy mielessäni jatkuvasti, mutta vain harvoissa tapauksissa tiedän heti, että ajatusta kannattaa seurata. Vielä harvemmin käy niin, että idea kehittyy salamannopeasti selkeäksi kokonaisuudeksi, jonka henkilöt, teemat ja juoni putoavat eteeni kuin kultalautasella ojennettuina. Yksityiskohdissa on tietenkin vielä paljon työstettävää, mutta näin selvärajaisen kokonaiskuvan hahmottuminen vain muutaman ideointituokion jälkeen on todella poikkeuksellista. Niin kuin saattaa arvata, odotan suurella mielenkiinnolla minne idea minut vie.

Joulukuussa kokeilin uutta lähestymistapaa: työstin useampaa projektia samaan aikaan. Kirjoittamisen sijaan keskityin tarinoiden ideointiin ja muuhun pohdiskeluun. Uusin idea kehittyi hyvin ja sain melkein 3000 sanan edestä ideoita järjestykseen. Joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla myös pitkä soolotrillerini alkoi elää pitkän tauon jälkeen. Tämä oli iloinen yllätys, sillä en etukäteen suunnitellut tekeväni juuri tälle kirjalle mitään ihan vielä.

Tammikuun suunnitelmat

Aloitan uuden vuoden samalla periaatteella: panostan tammikuussa ideointiin ja juonten kehittelyyn. Asetan pieniä tavoitteita, jotka voin saavuttaa helposti ja jotka toivottavasti tukevat toisiaan.

1. Uusi romaani: juonen ideointia ja henkilöiden kehittämistä edelleen. Tavoitteeni on saada suunnilleen sama määrä ideoita ylös kuin joulukuussa. Jos hyvin käy, pääsen aloittamaan myös juonisuunnitelman kokoamisen.
2. Pitkä trilleri: juonen korjaaminen ja täydentäminen. Joulukuun oivallusten myötä kävi selväksi, että minun olisi hyvä saada koko juoni kokoon ennen kuin jatkan luonnoksen kirjoittamista. Niinpä panostan siihen kunnes pääsen maaliin.
3. Scifi-fantasia: ideointi ja juonen täydentäminen. Lisäksi saatan vähän kirjoittaa, jos aikataulu antaa periksi.

Lisäksi tuen luovaa työtä lukemalla kirjoja ja katsomalla tv-sarjoja ja/tai elokuvia, joiden uskon inspiroivan näitä tarinoita. Tsekkaa lukulista-postaus parin viikon takaa, jos aihe kiinnostaa. 

Seuraavan kerran julkaisen pidemmän kirjoittamispäivityksen suunnilleen kuukauden kuluttua, mutta aiheesta kiinnostuneiden kannattaa seurata myös instagram-tiliäni (@loputonromaani), jonne postaan luovia päivyksiä useammin. Siihen saakka: #thewritingmustgoon

Luettavaa ja blogattavaa(10/2017): Luova, luovempi, lokakuu

Lokakuut ovat minulle tärkeitä kuukausia.

Osa lokakuun taiasta liittyy syntymäpäivääni. Mutta on siinä muutakin: syksy on lokakuussa kauneimmillaan, mieli on saavuttanut keskittymisen tilan syyskuun haahuilun jälkeen ja uuden vuoden seikkailut vilahtelevat jo horisontissa. Luovuus nousee uudelle tasolle, viilenevät ilmat antavat luvan käpertyä sohvalle kirjan kanssa tai katsoa tunti tolkulla tv-sarjoja, joissa vilahtelee yliluonnollisia otuksia. Ja onhan sekin aika upeaa, että lokakuu on myös kirjamessujen kuukausi.

Tänä vuonna lokakuu on tavallistakin erityisempi, koska täytän 25 vuotta ja elän romaanin kirjoittamisen keskellä; toisin sanoen elämäni on yhtä suurta ihmettä koko ajan. Lokakuun luova teema on NaNoWriMoon valmistautuminen kaikin mahdollisin tavoin: ideoita keräämällä, lepäämällä, lukemalla, tekemällä suunnitelmia ja tietenkin kirjoittamalla.

Kokosin lokakuun listalle sellaisia kirjoja, joiden uskon inspiroivan minua kaikkein eniten juuri nyt. En aseta määrällistä tavoitetta, koska en osaa lainkaan ennustaa kuinka paljon pystyn oikeasti lukemaan.

Loppuun luettavat:

• Harry Potter ja Feeniksin kilta - J.K. Rowling 
• Pimeyden rakastaja - J.R. Ward

Ei näköjään pitäisi mennä vannomaan; uhosin syyskyyn alussa, että luen Feeniksin killan viikossa loppuun. No, en todellakaan lukenut :D Jämähdin lukujumin pahenemisen myötä suunnilleen kirjan puoliväliin enkä ole päässyt siihen takaisin kiinni. Toivotaan, että lokakuussa on parempi draivi. 

Pimeyden rakastajan kanssa olen päässyt jo yli puolenvälin. On kuulkaa aika hauska tapaus, hyvässä ja pahassa. Kieli on jatkuvasti ristiriidassa tapahtumien kanssa, minkä takia koko juttua on vaikeaa ottaa vakavasti. Kirjassa on paljon muitakin ongelmia, mutta palaan niihin sitten arvion yhteydessä. Tämä ei todellakaan ole mitään korkeakirjallisuutta, mutta viihdearvo on korkealla. Vampyyrien maailman konsepti on tässä todella mielenkiintoinen. Toivon jatko-osilta huomattavaa kehitystä! 

Alusta loppuun luettavat/aloitettevat:

• Ignite Me - Tahereh Mafi
• Cinder - Marissa Meyer
• Prodigy - Marie Lu
• Champion - Marie Lu

Ignite Me on listalla toisaalta siksi, että se on trilogian päätösosa ja toisaalta siksi, että uskon kirjailijan tyylin avaavan emotionaalista ajatteluani. Edellisessä postauksessa kirjoitin trilogiasta hiukan tarkemmin.

Cinder on levännyt hyllyssäni jo niin kauan lukemattomana, että hävettää. Olen kuullut siitä pelkkää hyvää, mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua siihen. Jos nyt lokakuun ja Halloweenin kunniaksi saisin tämän kuuluisan scifi-sarjan alulle!

Aioin alunperin jakaa Prodigyn ja Championin eri kuukausien listoille, mutta en lopulta malttanut. Luin trilogian ensimmäisen osan (Legend) ennätysvauhtia, joten olisi hölmöä rajoittaa jatko-osien lukemista aikatauluilla. 

• The Archived - Victoria Schwab
• The Unbound - Victoria Schwab
• SE - Stephen King
• Little Monsters - Kara Thomas

Victoria Schwabin duologian kanssa kävi samoin kuin edellisen kaksikon kanssa: en yksinkertaisesti voinut siirtää näitä myöhemmälle syksyyn. Kirjojen idea vaikuttaa kiehtovalta ja täydellisesti lokakuuhun sopivalta - toisin sanoen synkältä ja salaperäiseltä. Mielenkiinto Victoria Schwabin tuotantoa kohtaan heräsi vahvasti eloon uudelleen, kun booktubesta alkoi tulvia ylistystä Kirjoitin myös näistä kirjoista tarkemman kuvauksen edellisessä postauksessani.

SE, tuo kauhuklassikko, josta en tiedä juuri mitään etukäteen: täydellinen asetelma Halloweenia ajatellen. Voi tosin olla, etten ehdi lukea kirjaa kokonaan lokakuussa, koska sillä on pituutta reilusti yli 1000 sivua. 

Little Monsters on young adult -trilleri, jonka luen ennen kaikkea tutkimusmielessä. On mielenkiintoista ja varmasti myös hyödyllistä saada esimerkki genrestä, johon oma projektini kuuluu. Haluan myös katsoa kolmen suosikkitubettajani tekemän tunnin mittaisen live-chatin, jossa he keskustevat tästä kirjasta.

• Since we Fell - Dennis Lehane
• Oneiron - Laura Lindstedt 

Since we fell on aikuisille suunnattu trilleri, jonka myös uskon antavan hyödyllistä ajateltavaa. Se on ollut lukulistalla jo aikaisemmin tänä vuonna, mutta muut kirjat kirivät sen edelle. Oneironin sain lainaksi ystävältäni, ja vilkaistunani kirjan alkua päätin laittaa sen lukulistalle samantien. Luen kotimaista kirjallisuutta aivan liian vähän, mutta uskon tämän antavan hiukan kipinää tarttua muihinkin kuuluisiin kotimaisiin. 

Saatan myös lukea jotain syyskuun listalta, mutta jätän ne listaamatta tilan säästämiseksi.

Blogissa tavoitteeni on julkaista kerran viikossa. Toisessa blogissani (www.loputonromaanimaailmasta.blogspot.fi) toiminta tulee todennäköisesti olemaan vilkkaampaa, sillä kirjoittaminen on tuonut mieleen paljon uusia postausaiheita, joista haluan kirjoittaa ennen NaNoWriMoa. Kirjoitan myös toisen postauksen NaNoWriMo-valmisteluista ja harjoittelen NaNoWriMo-päiväkirjaa varten. Jos romaanin kirjoittamiseen liittyvät aiheet kiinnostavat, kannattaa ottaa blogin osoite talteen!

Mitä sinun lokakuusi tuo tullessaan?