Piin elämä - Yann Martel

Piin elämä on ehdottomasti omanlaisensa romaani, joka varmasti herättää jokaisessa lukijassaan jonkinlaisia ajatuksia ja tunteita. Oma näkökulmani Piin elämän lukemiseen oli tavallista pohdiskelevampi, sillä muutaman viikon päästä opponoin sitä käsittelevää kandia. Piin elämästä keskusteltiin myös lukupiirissä, joten olen pyöritellyt sitä mielessäni aika tavalla lukemisen jälkeen. 

Intialainen Pii Patel elää 227 vuorakautta pelastusveneessä bengalintiikerin kanssa. Yksin tämä asetelma herättää mielenkiinnon tarinaa kohtaan, mutta romaani sisältää paljon muutakin. Selviytymistarinan lisäksi se kertoo ihmisyyden, luonnon ja eläimellisyyden pohtimisisesta, Myös uskontoa ja kulttuuri-identiteettiä tarkastellaan. Minut yllättikin ensimmäiseksi se, kuinka pitkän ajan Martel käyttää pelastusveneen ulkopuolella. Ennen kuin Pii päätyy valtameren yksinäisyyteen, lukijalle jaetaan joukko erilaisia kokomuksia ja tilanteita Piin lapsuudesta. Aina ei ole täysin selvää, miksi ne ovat osa tarinaa. Jossain vaiheessa herää jopa kysymys siitä, milloin mennään asiaan. Mutta toisaalta, Piin elämä ei olekaan mikään toimintaseikkailu. Sen sijaan että se kehottaisi juoksemaan, se pyytää pysähtymään, ja tämä on ehkä suurin haaste, jonka romaani lukijalleen esittää. Se kysyy, olemmeko valmiita ja halukkaita luopumaan hetkeksi länsimaisista käsityksistämme, hektisyydestämme ja ihmiskeskeisyydestämme.

Tarinan rikkaus on nimeonmaan sen teemoissa ja tavassa, jolla se konkretisoi sanomansa. Pii on eläintarhan pitäjän poika, minkä takia hän on aina ollut yhteydessä eläimiin. Hänen asemansa on kuitenkin aina ollut eläintä ylempänä, koska eläin on ollut hänestä riippuvainen. Valtameren keskellä hänen on kuitenkin laskeuduttava eläimen, tiikeri Richard Parkerin rinnalle ja tehtävä sen kanssa yhteistyötä. Pelastusveneessä mikään ei ole itsestään selvää. Jokainen suhteellisen rauhallinen hetki muuttuu tavallisesta ihmeelliseksi. Huomisen murheiden sijaan Pii oppii miettimään, kuinka hän selviää seuraavasta tunnista, seuraavasta yöstä, seuraavasta myrskystä. Ihmisen ja eläimen välinen suhde on yksi keskeisimmistä teemoista. Kuinka ihminen nykyään suhtautuu eläimiin ja miksi? Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Ovatko ihmiset ja eläimet lopulta niin kaukana toisistaan kuin ihminen haluaa uskoa? Näihin kysymyksiin uppoaa kerralla kuin suohon. Nautinnolliseen, virkistävään, kyseenalaistavaan, älykkääseen suohon, josta noustakseen on tulkittava paljon ja vielä vähän enemmän.

Juonellisesti ja kerronnallisesti Piin elämä on ajoittain melko hidas ja raskas. Kerronta on verkkaista ja viipyilevää, mikä välillä väsyttää. Joihinkin tilanteisiin jäädään olemaan niin pitkäksi aikaa, että huomasin ihmetteleväni sitä. Halusin jo eteenpäin, en jaksanut enää keskittyä. Rauhallisuus kyllä palvelee hyvin romaanin tavoitteita, mutta se jyrää välillä muut ominaisuudet alleen. Siksi romaani menettää parhaimman teränsä loppua kohden. Se ei pidä enää niin tiukasti kiinni, minkä vuoksi lukemisesta tulee työlästä. Lopussa tarina läimäyttää lukijaa poskelle ja herättää uudestaan, mutta minun kohdallani tämä lopun pamahdus ei riittänyt paikkaamaan lentohiekassa vietettyjen hetkien aiheuttamaa väsymystä.

Kokonaisuutena Piin elämä on vaikuttava teos, joka kannattaa ehdottomasti lukea ajan kanssa ja keskittyneesti. Se vaatii oikean mielentilan poratakseen tiensä ajattelun muurien läpi.

4/5

Suljettu saari - Dennis Lehane

Juonikuvaus:

Kesällä 1954 liittovaltion poliisit Teddy Daniels ja Chuck Aule lähtevät Shutter Islandille tutkimaan Ashcliffen vankimielisairaalan potilaan, murhasta tuomitun Rachel Solandon katoamista. Juttuun liittyy paljon muutakin; sairaalan radikaalit hoitomenetelmät, henkilökunnan ilmiselvä haluttomuus edistää tutkintaa ja epäselvyydet potilasrekisterissä herättävät etsivissä epäilyksiä ja kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän vastauksia. Teddy Danielsilla on myös henkilökohtainen syy tutkia mielisairaalan toimintaa, sillä potilaiden joukossa on mies, joka on tappanut hänen vaimonsa. Etsiessään totuutta sekä Teddy että Chuck kohtaavat asioita, jotka olisivat mieluummin jättäneet kokematta...

* * *

Suljettu saari on yksi niistä teoksista, jotka jäävät helposti vaivaamaan mieltä. Olen lukenut sen kahdesti, enkä vieläkään ole varma, mikä on tarinan totuus. Lukijalle käy toistuvasti samoin kuin päähenkilö Teddylle; juuri kun hän uskoo saaneensa jotain selville, tapahtuu jotain pelottavaa ja outoa, joka kääntää kaiken päälaelleen ja saa hänet kyseenalaistamaan oman järkensä. Lukijan aika Ashcliffen vankimielisairaalassa on yhtä arvoituksellista ja hämmentävää labyrinttiä, jonka jokaisen kulman takana odottaa uusi ristiriita tapahtumien, tosiasioiden ja henkilökunnan kertomuksen välillä. Miten kukaan voi kadota myrskyn riepottelemalla saarella, jolta pääsee pois vain yhdellä lautalla? Miksi mielisairaalan henkilökunta heittäytyy jatkuvasti hankalaksi? Miksi sairaalassa on vähemmän potilaita kuin potilasrekisterin mukaan pitäisi olla? Tekevätkö lääkärit todella tieteellistä työtä vai toteuttavatko he kieroutuneita haaveitaan käyttäen potilaita koekaniineina?

Romaanin kieli korostaa hienosti muun maailman ja Ashcliffen välistä eroa. Kieli on hyvällä tavalla arkipäiväistä ja ihmisläheistä, mutta ympäristö, jossa Teddy ja Chuck tekevät työtään, on arkipäiväisestä mahdollisimman kaukana. Lääkärien ja hoitajien välinen kommunikointi on muodollista ja salamyhkäistä, saari on karu, ankea ja eloton lukuunottamatta mielipuolia, jotka on tuomittu elämään sen alueella kuolemaansa saakka. Minnekään ei pääse ilman henkilökunnan läsnöoloa eikä mistään saa puhua avoimesti. Kaikkein levein kuilu on kuitenkin potilaiden ja muiden ihmisten välissä. Lehane kuvaa mestarillisesti erilaisia rakennelmia, joita sairaalan potilaat ovat luoneet mielessään pysyäkseen edes jollain tavalla kiinni siinä, mitä terveet kutsuvat elämäksi. Lähes jokainen potilas on syyllistynyt kauhistuttaviin rikoksiin, joiden motiivit hämmästyttävät raa'alla yksinkertaisuudellaan. Jokaisen potilaan tausta ja oirekuva on ainutlaatuinen ja yksityiskohtaisesti, hienovaraisesti piirretty. Mielen hajoaminen, hulluus, psykologiset pelit ja vainoharhaisuus ovat romaanin voimakkaimpia ja monipuolisimmin käsiteltyjä teemoja.

Teddyn henkilökohtainen mielenkiinto sairaalan toimintaa kohtaan tuo Suljettuun saareen emotionaalista syvyyttä ja uusia asioita lukijan pohdittavaksi. Teddyllä on pakkomielteinen tarve kohdata mies, joka tappoi hänen vaimonsa. Hän kokee olevansa tämän kohtaamisen - ja murhaajan tappamisen - velkaa vaimolleen, mutta kun miestä ei löydy, hän alkaa epäillä huijausta. Onko sairaalan johtaja saanut tietää sekä Teddyn kostonhimosta että tutkimuksesta, jota Teddy on tehnyt jo pitkään? Onko henkilökunnan tavoite tehdä Teddy hulluksi ja sulkea hänet muiden potilaiden tavoin elävien hautaan? Lopulta tämä epätietoisuus vie etsivän niin pitkälle, että hän alkaa epäillä Rachel Solandon olemassaoloa. Vähitellen hänen kehonsakin alkaa pettää rajujen migreenikohtauksien vuoksi. Uhkaavasta vaarasta huolimatta hän jatkaa rikoksen tutkimista, sillä se saattaa olla ainoa asia, joka pitää hänen mielensä koossa.

Romaanin kutoma salaisuuksien ja valheiden verkko saa lukijan kysymään itseltään, kuinka pitkälle itse olisi valmis menemään jonkin asian kätkemiseksi tai rikoksen sovittamiseksi. Lääkärin ammattiin kiinteästi liittyvät eettisen kysymykset ja tieteen olemus näyttäytyvät tarinassa tuoreesta näkökulmasta, jota on vaikea ohittaa käden heilautuksella. Mistä ihmisen oikeudet alkavat ja mihin ne päättyvät? Mikä on luvallista tieteen nimissä?

Mielenkiintoista on myös se, kuinka saariin liittetty tematiikka on käännetty ympäri. Kirjallisuudessa (ja muussa fiktiossa) saariin liitetään useimmiten paratiisin, kauneuden, onnellisuuden ja jännittävän, kasvattavan seikkailun piirteitä ja aiheita, mutta Suljetun saaren saari on psykologinen vankila, mielen kummitustalo, ankea loukko, josta ei ole ulospääsyä.

Ainoa miinus teoksessa on ajoittainen hätäisyys. Joihinkin teemoihin ja tilanteisiin olisi voinut jäädä pidemmäksi aikaa, joitakin kerronnallisia piirteitä olisi voinut viedä vielä lähemmäs äärimmäisyyttä. Tämä on kuitenkin hyvin pieni puute muuten erinomaisessa ja hätkähdyttävässä romaanissa, jonka juoni on aukoton ja loppu sekä yllättävä että rikoskirjallisuuden rajoja rikkova. Lehane jättää ratkaisun avaimet lukijalle piirtämättä lopullista hahmoa totuudesta, jota koko romaanin ajan etsitään. Pidän siitä, että kirjailija uskaltaa viedä lukijan heikoille jäille ja jättää tämän sinne - yksin, ilman pelastusrengasta. 

4,5/5

Syksyllä on luvassa...

Syksy on saapunut ja tuonut mukanaan paljon uutta, taas kerran. Yliopisto-opintojeni kolmas vuosi on käynnistynyt vauhdilla aineenopettajan pedagogisine opintoineen ja kirjallisuuden proseminaareineen. Lukupiiri palaa kesälaitumilta ensi viikolla syksyn ensimmäisen kokoontumisen merkeissä, Klassikot, ryhmätyöt, erilaiset artikkelit ja tenttikirjat kolkuttelevat jo varovasti ovea ja kesällä kirjoittamatta jääneet kirja-arvostelut haluavat epätoivoisesti päästä luettavaksi, Tekemistä ei siis puutu tulevina kuukausina. Teen seuraavaksi vähän listaa siitä, mitä olen suunnitellut.

1. Arvostelut alla listatuista kirjoista

Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman

I am yours - Faith Sullivan

Valtaistuinpeli - George R,R. Martin

Divergent - Veronica Roth

Insurgent - Veronica Roth

Throne of glass - Sarah J. Maas

City of bones - Cassandra Clare

Kultahattu - F. Scott Fitzgerald

Suljettu saari - Dennis Lehane

Leijonan kita - Anne Holt

Narrin matka - Robin Hobb

Viides todistaja - Michael Connelly

Pimeyden enkeli - Dean Koontz

Näitä on vähän kertynyt. Tänään olisi tarkoitus postata joku tuolta alkupäästä.

2. Pohdintaa kandin tekemisestä ja kirjallisuudentutkimuksesta yleensä. Tavoite on kirjoittaa aiheesta kerran viikossa, todennäköisesti keskiviikkoisin. Aion keksiä tälle postaussarjalle oman nimen, jotta se on helppo tunnistaa.

3. Klassikoita arvosteluineen. Kesällä ei riittänyt aikaa eikä energiaa tähän hommaan, mutta tästä eteenpäin minun täytyy olla ahkera, jotta saan joskus klassikot tentittyä.

4. Kaikenlaista höpötystä kirjallisuuden opiskelijan elämästä, kurssien herättämistä ajatuksista ja opiskelun vaikutuksista lukemiseen, kirjojen arvioimiseen ja muuhun kirjoittamiseen. Ajattelin että voisi olla mielenkiintoista kuulla vähän siitä, mitä tuolla yliopistossa oikein tehdään ja miltä se tuntuu. Tällaista sisältöä olen halunnut lisätä jo iät ja ajat, mutta en ole saanut aikaiseksi.

5. Lukupiirin tapahtumia. Säännölliset kokoontumiset varmasti auttavat tämän toteuttamisessa. Jos aikaa riittää, ensimmäinen postaus pamahtaa silmienne eteen jo ensi viikolla.

6. Sekalaisia ajatuksia ja huomioita kirjallisuuteen liittyvistä asioista, esimerkiksi ilmiöistä, tapahtumista, ostoksista, kirjaston aarteista, uutuuksista, kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista... 

Tällaista näin alkajaisiksi. Odotan mielenkiinnolla, mikä näistä lähtee rullaamaan ensimmäisenä.

Katoamispiste - Joel Haahtela

Juonikuvaus: Nuori mieslääkäri kohtaa sateisessa Helsingissä salaperäisen naisen, joka on tullut Suomeen etsimään aviomiestään Paulia. Lääkäri ryhtyy vaistonvaraisesti auttamaan naista etsinnässä, jonka ainoa johtolanka on omituisissa olosuhteissa menehtyneen Raija Siekkisen romaani.

Ajatukseni:

Katoamispiste on hyvin tunnelmallinen teos. Katoavaisuus, hetkellisyys, menetys ja elämän hallitsemattomuus ovat keskeisimpiä teemoja, ja ne ohjaavat romaanin kerrontaa ja henkilökuvausta. Henkilöitä lähestytään psykologisella tasolla, ja lähestulkoon kaikki muu jää hämärän peittoon. Esimerkiksi kertojan nimeä ei kerrota ollenkaan. Hänen tunne-elämänsä sen sijaan nousee pinnalle herkkänä ja syvällisenä. Kaikissa henkilöissä on jotakin häilyvää, jotakin mistä ei aivan saa selvää. 

Juonellisestikin Katoamispiste liikkuu harmaalla alueella. Mennyt ja nykyhetki sekoittuvat todellisuuteen ja kuvitelmiin, eikä kaikin ajoin ole selvää, mikä on romaanin henkilöille totta ja mikä kuvitelmaa. Raija Siekkisen ja Paulin kohtalo selviää vain osittain - tai ainakin tuntuu selviävän. Siitäkään ei voi olla aivan varma, niin kuin ei oikein mistään tässä teoksessa. Tieto siitä, että tarina on osittain autofiktiota eli perustuu kirjailijan henkilökohtaisiin kokemuksiin saa romaanin tuntumaan kovin aidolta kaikessa hämyisyydessään.

Tämän romaanin kohdalla tuntuu tärkeältä sanoa jotain myös tekstin asettelusta. Kirja on pieni ja teksti on painettu hyvin kapealle palstalle. Tällainen asettelu jollain tavalla korostaa asioita, jotka ovat ymmärryksemme ulkopuolella, elämän ikuisia salaisuuksia; niitä asioita, joita romaanin henkilöt yrittävät tavoittaa, onnistumatta. Virkkeet ja kappaleet venyvät pitkiksi muodostaen samanlaisia vyyhtejä kuin ihmismieli silloin, kun ajatuksia ja tunteita on pinnassa liikaa käsiteltäväksi järkevästi ja johdonmukaisesti. En osaa sanoa, pidänkö tällaisesta ratkaisusta yleisesti, mutta se sopii tähän romaaniin todella hyvin ja vaatii lukijaa ajattelemaan myös muita kuin tekstin abstrakteja ominaisuuksia.

Katoamispiste on erilainen teos, joka täytyy lukea ymmärtääkseen sen hengen ja olemuksen. Sille on vaikea löytää tarpeeksi syvästi määrittäviä sanoja. Kaikessa on läsnä suru ja haikeus, tunne jostain joka oli joskus mutta ei ole enää. Niinpä suosittelen lukemaan tämän kirjan silloin, kun kaipaa jotain pohdiskeltavaa ja jaksaa todella keskittyä lukemaansa. Helppoa ja iloista luettavaa Katoamispiste ei ole, joten kannattaa valmistautua voimakkaisiinkin surun tuntemuksiin. 

4/5

Toukokuun lukemistoa

Toukokuun kirjavalikoima näyttää tältä:

Englanninkieliset, joista tavoitteena on lukea kolme:

1. Shatter me - Tahereh Mafi

2. I am yours - Faith Sullivan

3. Throne of glass - Sarah J.Maas

4. City of ashes - Casssandra Clare

5. Gardens of the moon - Steven Erikson

Lukupiiriin luettavat:

6. Katoamispiste - Joel Haahtela

7. Huorasatu - Laura Gustafsson

Uudelleen luettavat:

8. Rooman portit - Conn Iggulden

9. Uinu uinu lemmikkini - Stephen King

Muut:

10. Narrin matka - Robin Hobb

11. Tulimeri - Margaret Weis & Tracy Hickman

12. Käärmemaagi - Margaret  Weis & Tracy Hickman

Jos saan näistä puolet luettua, olen tyytyväinen. Mitä te aiotte lukea?

Lukupiirin tapahtumia(1): Lukijaprofiileja ja kirjaesittelyjä

Lukupiirin ensimmäisessä kokoontumisessa jokainen kertoi lukutottumuksistaan ja esitteli kirjan, jonka oli tuonut mukanaan. Kirjan valitsemisen kriteereitä olivat muunmuassa kirjan henkilökohtainen merkitys, sen erikoisuus tai muu kiinnostava ominaisuus ja se, että se sattui olemaan juuri silloin kesken.

Suurin osa lukupiirin facebook-ryhmän jäsenistä ei päässyt tällä kertaa paikalle, joten tiedossa on vasta muutaman ihmisen lukutottumukset. Niiden perusteella uskon, että lähiaikoina on luvassa monipuolista ja monella tavalla haastavaa luettavaa.

Tässä esitellyt kirjat:

1. Narkissos ja kultasuu - Hermann Hesse

2. Kirja joka muutti elämäni (lukijat kertovat kirjoista, jotka ovat heille merkittäviä)

3. Humiseva harju - Emily Bronte

4. Aavetyttö - Torey Hayden

5. Murha laitumella - Leonie Swann

6. Sokkelokuja - Michael Connelly

Esittelykierroksen jälkeen siirryimme käytönnön asioihin. Sovimme seuraavasta kokoontumisesta, johon on nyt kaksi viikkoa aikaa. Kokoontumiseen luetaan Joel Haahtelan Katoamispiste ja Laura Gustafssonin Huorasatu. Erityisesti jälkimmäinen herättää varmasti monenlaisia ajatuksia... 

Päätimme myös pitää lukupiirin liikkeessä kesälläkin. Varsinaisia kokoontumisia emme varmaankaan pidä, koska kaikki majailevat eri paikoissa. Postaan kuitenkin joka kuukausi lukupiirissä luetuista kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista sen perusteella, mitä jäsenet kommentoivat facebook-ryhmässämme. Niin ja tietenkin omat arvostelut kirjoista sitä mukaa, kun saan ne luettua.

Tällaista tällä kertaa. Keskiviikkona esittelen sitten kirjaostoksia.