Juonikuvaus: Nuori mieslääkäri kohtaa sateisessa Helsingissä salaperäisen naisen, joka on tullut Suomeen etsimään aviomiestään Paulia. Lääkäri ryhtyy vaistonvaraisesti auttamaan naista etsinnässä, jonka ainoa johtolanka on omituisissa olosuhteissa menehtyneen Raija Siekkisen romaani.
Ajatukseni:
Katoamispiste on hyvin tunnelmallinen teos. Katoavaisuus, hetkellisyys, menetys ja elämän hallitsemattomuus ovat keskeisimpiä teemoja, ja ne ohjaavat romaanin kerrontaa ja henkilökuvausta. Henkilöitä lähestytään psykologisella tasolla, ja lähestulkoon kaikki muu jää hämärän peittoon. Esimerkiksi kertojan nimeä ei kerrota ollenkaan. Hänen tunne-elämänsä sen sijaan nousee pinnalle herkkänä ja syvällisenä. Kaikissa henkilöissä on jotakin häilyvää, jotakin mistä ei aivan saa selvää.
Juonellisestikin Katoamispiste liikkuu harmaalla alueella. Mennyt ja nykyhetki sekoittuvat todellisuuteen ja kuvitelmiin, eikä kaikin ajoin ole selvää, mikä on romaanin henkilöille totta ja mikä kuvitelmaa. Raija Siekkisen ja Paulin kohtalo selviää vain osittain - tai ainakin tuntuu selviävän. Siitäkään ei voi olla aivan varma, niin kuin ei oikein mistään tässä teoksessa. Tieto siitä, että tarina on osittain autofiktiota eli perustuu kirjailijan henkilökohtaisiin kokemuksiin saa romaanin tuntumaan kovin aidolta kaikessa hämyisyydessään.
Tämän romaanin kohdalla tuntuu tärkeältä sanoa jotain myös tekstin asettelusta. Kirja on pieni ja teksti on painettu hyvin kapealle palstalle. Tällainen asettelu jollain tavalla korostaa asioita, jotka ovat ymmärryksemme ulkopuolella, elämän ikuisia salaisuuksia; niitä asioita, joita romaanin henkilöt yrittävät tavoittaa, onnistumatta. Virkkeet ja kappaleet venyvät pitkiksi muodostaen samanlaisia vyyhtejä kuin ihmismieli silloin, kun ajatuksia ja tunteita on pinnassa liikaa käsiteltäväksi järkevästi ja johdonmukaisesti. En osaa sanoa, pidänkö tällaisesta ratkaisusta yleisesti, mutta se sopii tähän romaaniin todella hyvin ja vaatii lukijaa ajattelemaan myös muita kuin tekstin abstrakteja ominaisuuksia.
Katoamispiste on erilainen teos, joka täytyy lukea ymmärtääkseen sen hengen ja olemuksen. Sille on vaikea löytää tarpeeksi syvästi määrittäviä sanoja. Kaikessa on läsnä suru ja haikeus, tunne jostain joka oli joskus mutta ei ole enää. Niinpä suosittelen lukemaan tämän kirjan silloin, kun kaipaa jotain pohdiskeltavaa ja jaksaa todella keskittyä lukemaansa. Helppoa ja iloista luettavaa Katoamispiste ei ole, joten kannattaa valmistautua voimakkaisiinkin surun tuntemuksiin.
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti