Matched (Matched #1) - Ally Condie

Täyttäessään 17 vuotta Cassia saa tietää, kuka on hänen "Matchinsa" eli henkilö, jonka yhteiskunta on valinnut hänen elämänkumppanikseen. Aluksi Cassia uskoo, että valinta on täydellinen. Ja niin uskovat myös muut hänen ympärillään.

Kun toinen poika herättää Cassian mielenkiinnon, hänen mieleensä alkaa nousta kysymyksiä. Voiko joku ulkopuolinen ja vieras taho päättää hänen puolestaan, mikä on hänelle parasta? Ja jos voi, onko se oikein?

Samaan aikaan, kun hänen tunteensa syvenevät, myös muut elämän osa-alueet alkavat tuntua epävarmoilta. Lopulta Cassian täytyy päättää, selvittääkö hän itse vastaukset kysymyksiinsä vai hyväksyykö hän ne, jotka yhteiskunta haluaa antaa hänelle.

*** 

Odotukseni tätä YA-dystopiaa kohtaan olivat melko matalat: ajattelin, että Matched keskittyisi romantiikkaan ja parisuhteiden muodostamiseen ja että varsinainen dystopia jäisi sivurooliin. Olin osittain oikeassa, mutta tarinaan sisältyy myös runsaasti sisältöä, joka yllätti minut mielenkiintoisuudellaan. En ole pitkään aikaan yllättynyt näin kokonaisvaltaisesti lukemastani, mikä jo yksin varmistaa sen, että kokemus jää mieleeni.

Dystopioissa merkittävässä roolissa ovat kuviteltu maailma ja yhteiskunnalliset kysymykset, joita maailman kautta pohditaan. Matched tarjoaa paljon enemmän kuin odotin, erityisesti yksityiskohtien ja teemojen osalta. Toteutus ei kuitenkaan täysin vakuuttanut minua. Sisältö itse on siis suurimmaksi osaksi mielenkiintoista, mutta sen esitystavassa on useita sudenkuoppia, jotka heikentävät kokonaisuutta.

Niin kuin jo takakansi kertoo, Cassian maailmassa viranomaiset valitsevat elämänkumppanit niille, jotka sellaisen haluavat. Yhteiskunta ei kuitenkaan päätä ainoastaan sitä, kenen kanssa kukakin pariutuu vaan koko parisuhteen kaari on ennalta määritelty, jaettu vaiheisiin ja aikataulutettu yksityiskohtaisesti. Rakkauselämän ympärille on rakennettu kokonainen systeemi, josta olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Ennakko-oletukseni vastaisesti tämä osa vallan koneistosta ei ole koko ajan keskiössä, mikä sekä hämmentää että tekee tarinasta paljon kiinnostavamman.

Viranomaisten valta ulottuu laajasti muillekin elämän osa-alueille ja joskus hyvin pieniä yksityiskohtia myöten. Minut yllätti positiivisesti tapa, jolla kirjailija on tehnyt hyvin arkisista asioista vallan välineen. Kuvittele esimerkiksi, että joku päättäisi puolestasi mitä syöt jokaisella ateriallasi ja myös valmistaisi ruuan sinun puolestasi. Aluksi se kuulostaa pikkujutulta, mutta pitkällä aikavälilllä tilanteeseen sisältyy karmeita mahdollisuuksia. Henkilöllä, joka määrittelisi toisen ihmisen saaman ravinnon, olisi mahdollisuus sekä huolehtia hänen terveydestään että tuhota se. Minusta se on pelottava ajatus.

Hallinnan vaikutelma välittyy myös tekstistä itsestään: kielestä ja yleisestä ilmapiiristä. Koko romaanin halki on läsnä hallittu ja hillitty tunnelma, jonka ylläpitäminen vaatii huolellisuutta. Tämä vahvistaa tientylaista karmivaa tunnetta, joka minulla oli oikeastaan koko ajan lukiessani, ja siitä täytyy antaa kirjailijalle kehuja.

Kirjailijan valitsema tapa välittää tarinamaailmaa koskevaa tietoa herättää minussa yhtä voimakkaan turhautumisen tunteen. Joka kerta kun sain palan informaatiota, ilmaan jäi leijumaan kysymys "Mikä tämän merkitys on?". Toisin sanoen sain lukemattomia pieniä palasia, jotka herättivät mielenkiintoni, mutta konteksti jäi hyvin hämäräksi. Sen takia minun oli ikään kuin pakko lukea lisää siinä toivossa, että saisin paremman kokonaiskuvan siitä, minkälaisessa maailmassa liikun. Tällainen kerronnallinen valinta voi olla riski. Tietoa pimittämällä voi luoda jännitteen, joka on onnistuessaan todella koukuttava. Matched menee tässä minun makuuni liian pitkälle, minkä seurauksena kokonaisuudesta tulee sekava. Annetun tiedon merkitys ei valkene kunnolla, koska sitä ei käsitellä kovin syvällisesti.

Minua häiritsi myös konkreettisuuden puute. Romaanissa käy esimerkiksi selvästi ilmi, että ihmiset pelkäävät saavansa vakavan rangaistuksen, jos rikkovat sääntöjä. Sen sijaan missään vaiheessa ei nähdä konkreettisesti, mitä kansalaiselle tapahtuu jos hän syyllistyy johonkin tiettyyn rikkeeseen. Lukija ei siis pääse kiinni siihen, mitä ihmiset varsinaisesti pelkäävät. 

Kolmas asia, joka vaikeuttaa maailman hahmottamista, on melko vähäinen miljöön kuvaus. Olen hyvin visuaalinen lukija, eli kuvittelen kaiken lukemani mielessäni niin kuin se olisi todellista. Jos teksti ei anna minulle tarpeeksi virikkeitä, huomaan sen nopeasti. Tässä tapauksessa ympäristöstä kerrotaan niin vähän yksityiskohtia, ettei se oikein herää eloon.

Mielestäni maailman suhteen tehdyt valinnat vaikuttavat negatiivisesti myös muihin romaanin osa-alueisiin. Tällä tavalla rakentunut maailma tekee esimerkiksi henkilökuvauksesta haastavaa. Henkilöillä ei ole juurikaan tilaisuuksia löytää henkilökohtaisia mielenkiinnonkohteita tai ilmaista itseään; toisin sanoen he elävät olosuhteissa, joissa persoonallisuuden kehitys jää väkisinkin vajaaksi. Siitä huolimatta toivoin, että henkilöistä olisi tullut esiin jotain sellaista, mikä tekee heistä juuri heidät.

Cassian ääni on kyllä selkeä ja johdonmukainen, mutta jää jotenkin pliisuksi. Lisäksi erityisesti romaanin alussa hänestä syntyi melko pinnallinen vaikutelma, sillä hänen ajatuksensa pyörivät ensisijaisesti joko hänen omassa ulkonäössään tai sitten jonkun toisen ulkonäössä. Tilanne onneksi muuttuu tarinan edetessä. 

Cassian lisäksi Ky kehittyy suhteellisen kokonaiseksi henkilöksi, mutta muut pysyvät enimmäkseen joko niminä tai rooleina (esimerkiksi ystävä tai perheenjäsen). Erityisesti Xanderista olisin halunnut saada enemmän irti, etenkin kun hänen ja Cassian välisen suhteen pitäisi olla yhdessä avainasemassa. Minulle siitä jäi kuitenkin kehysmäinen vaikutelma: suhteella on ikään kuin raamit, mutta aika köyhä sisältö. Sama sisällötön vaikutelma syntyy oikeastaan kaikista muista paitsi Cassian ja Kyn suhteesta. Muut Cassian ihmissuhteet ikään kuin ovat vain olemassa eivätkä varsinaisesti kehity mihinkään suuntaan. 

Vaikka Condien lähestymistapa maailmanrakennukseen ei ole kaikin tavoin minulle mieleen, arvostan teemoja, jotka hän nostaa esiin romaanissaan. Yksilön vapauden ja autonomian rajoittaminen ovat yksi keskeinen teema. Viranomaiset esittävät tilanteen tavallisen kansalaisen kannalta parhaana mahdollisena, jopa täydellisenä elämäntapana, mutta kuka sen määrittelee sellaiseksi ja millä perusteella?

Matched sai minut pohtimaan, millä tavalla individualismi näkyy suomalaisessa kulttuurissa ja missä sopivuuden raja sen suhteen kulkee. Mihin asti yksilö saa pitää kiinni oikeuksistaan? Ja toisaalta; missä tilanteessa jollakin ulkopuolisella on lupa ylittää yksilön rajat? Onko olemassa rajojen rikkomisen tapoja, jotka eivät ole hyväksyttäviä missään olosuhteissa? Henkilökohtaisemmalla tasolla Matched herätti minut pohtimaan vapauden merkitystä minulle itselleni ja sitä, miksi ajatus tiettyjen vapauksien menettämisestä on minulle niin kauhistuttava. 

Toinen iso teema on tieto ja sen merkitys ihmisen elämän ja identiteetin kannalta. Hyvin nopeasti käy selväksi, että Cassia tietää hyvin vähän siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän ei oikeastaan tiedä mitään siitä, miten maailma on kehittynyt sellaiseksi kuin se hänen tuntemanaan on, puhumattakaan siitä millaista on joskus ollut. Sekin hatara mielikuva, joka Cassialla on, on toisten ihmisten rakentama. Myös mahdollisuudet hankkia tietoa on rajoitettu lähes minimiin lukuunottamatta tiettyä osaamisaluetta, joka jokaiselle jossain vaiheessa määrätään. On ahdistavaa ajatella, kuinka haavoittuvaisia me olisimme, jos eläisimme Cassian todellisuudessa.

Juoni puolestaan jätti minut kokonaisuutena aika kylmäksi lukuunottamatta muutamaa yllättävää käännettä. Juoni ei ole tylsä, mutta en saanut kiinni sen ytimestä. Ihmissuhteiden kaaria lukuun ottamatta en hahmottanut, mitä kohti tarina on menossa. Lisäksi minua vaivasi tunne, että jotkut asiat tapahtuivat liian sopivalla hetkellä ja liian helposti. Lopussa tämä asia tavallaan selitetään, mutta olisin halunnut enemmän tätä selitystä ennakoivia vihjeitä, jotta se ei olisi vaikuttanut niin laskelmoidulta. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla jatko-osaa, sillä tämä ensimmäinen loppui aika kutkuttavaan asetelmaan. 

Siitä huolimatta että löysin tästä aloitusosasta paljon parannettavaa, olen todella iloinen että tulin lukeneeksi sen ja että omistan myös jatko-osat. On aina mukavaa kun kirja herättää paljon ajatuksia, jotka jäävät mieleen risteilemään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Toivon, että jatko-osa avaa ja syventää niitä aspekteja, jotka jäivät vielä enimmäkseen verhon taakse.

3/5

Lukulista 4/2021: Tervelutuloa, syksy!

Syksy on virallisesti alkanut, ja olen innoissani siitä. Syksy on usein hyvää, innostavaa aikaa minulle. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että olen syntynyt syksyllä. Toinen syy on todennäköisesti se, että pimenevät illat ja myrskyisät säät ruokkivat luovuuttani tehokkaasti. Myös lukeminen sujuu yleensä paremmin syksyllä kuin esimerkiksi kesällä.

Ensijainen tavoitteeni seuraavien kahden kuukauden aikana on pienentää fyysistä lukupinoani mahdollisimman paljon. Lisäksi haluan edetä uudelleen luettavien ja keskeneräisten sarjojen kanssa. Listasin runsaasti vaihtoehtoja, koska olen huomannut sen tekevän lukemisesta hauskempaa. Aivoni toimivat siinä mielessä nurinkurisesti, että minun on helpompaa noudattaa pidempää listaa kuin lyhyttä. Ehkä pitkä lista muistuttaa minua siitä, kuinka moni hyvä kirja odottaa hyllyssä? En tiedä. Joka tapauksessa listasin 20 kirjaa, joista neljä on kesken aikaisemmilta kuukausilta.

1. Linnake - Justin Cronin (kesken) ja  2. Peilikaupunki - Justin Cronin

Linnake on edelleen kesken, koska vastaan tuli pitkä luku, jota en jaksanut selättää. Elokuu tuntui kuluvan erityisen nopeasti, minkä takia tuntui paremmalta lukea jotain helpompaa kirjaa. Peilikaupunki on tietenkin tämän scifi-trilogian viimeinen osa, jonka pariin haluan päästä pian. Tässä vaiheessa alkaa jo jännnittää, millä tavalla tarina päättyy.

3. Keep you close - Karen Cleveland (kesken)

Tämä puolestaan on yhä kesken siksi, että se on trilleriksi todella hidaslukuinen. Kerronta keskittyy päähenkilön ajatusten, tunteiden ja reaktioiden kuvaukseen, mikä on mielenkiintoista mutta keskittymistä vaativaa luettavaa. 

Päähenkilö on FBI-agentti, joka saa yllättäen syyn epäillä poikansa sotkeutuneen johonkin laittomaan. Toinen vaihtoehto on, että joku yrittää lavastaa pojan syylliseksi. Cleveland on taitava välittämään tilanteen aiheuttamat pelon, huolen ja epävarmuuden tunteet. Suosittelen tutustumaan kirjailijaan, jos haluat lukea henkilövetoisia trillereitä juonipläjäysten vastapainoksi.

4. The Assassin's Blade - Sarah J. Maas (kesken) ja 5. Throne of Glass - Sarah J. Maas

Throne of Glass on yksi niistä sarjoista, jotka päätin lukea uudelleen osittain huvin vuoksi ja osittain inspiroivan tutkimuksen nimissä. Nyt kun työstän aktiivisesti spekulatiivista kirjasarjaa, tuntuu hyvältä ajatukselta lukea paljon fantasiaa ja scifiä ja tarkastella niitä erityisesti kirjoittamisen näkökulmasta.

Haluan myös kirjoittaa kunnolliset arviot koko Throne of Glass -sarjasta ennen kuin jatkan Maasin muihin kirjoihin, joten uusi lukukierros on tarpeen. Elokuussa pääsin lopultakin alkuun, mutta todennäköisesti sarjan lukeminen venyy ensi vuoden puolelle. The Assassin's Blade vaikuttaa melko hidaslukuiselta, joten varmaankin aloitan varsinaisen ensimmäisen osan jo ennen kuin luen tarinakokoelman loppuun.

6. Tomuksi ja tuhkaksi - Patricia Cornwell (kesken)

Patricia Cornwell on yksi luottokirjailijoistani; toisin sanoen tartun hänen romaaneihinsa silloin, kun haluan lukea jotain mistä pidän varmasti. Löysin hänen Kay Scarpetta -sarjansa jo teini-ikäisenä ja olen vuosien myötä lukenut lähes jokaisen sarjan osan vähintään yhden kerran. Nyt on vuorossa Tomuksi ja Tuhkaksi, joka on sarjan 21. osa. Tällä kertaa tutkitaan nuoren älykön murhaa, jolla saattaa olla yhteys toisessa osavaltiossa tapahtuneeseen murhien sarjaan.

Suosittelen kaikkia rikoskirjallisuuden lukijoita tutustumaan Cornwelliin, erityisesti jos henkilövetoiset dekkarit/trillerit kiinnostavat. Eniten hänen tuotannostaan saa irti, jos aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta, sillä henkilöiden väliset suhteet käyvät läpi monenlaisia vaiheita sarjan aikana.

7. Clockwork Prince (The Infernal Devices #2) - Cassandra Clare

Tänä vuonna olen päässyt takaisin Cassandra Claren tuotannon pariin. Haluan saada The Infernal Devices -trilogian luettua vielä tämän vuoden puolella, joten nyt on aika tarttua toimeen. Pidin ensimmäisestä osasta kovasti, joten uskon jatko-osien lukemisen olevan mieluisa tehtävä.

8. Marionetti - Daniel Cole

Tässä on toinen trilogia, jonka haluan lukea loppuun vielä tänä vuonna. Ensimmäinen osa, Räsynukke, oli erittäin hyvä, joten minulla on suuret odotukset tämän jatko-osan suhteen. Tulen aina todella iloiseksi, kun löydän uusia hyviä rikoskirjailijoita. Toivon, että Daniel Cole julkaisee pian jotain uutta, sillä saatan hyvinkin jäädä koukkuun hänen teoksiinsa.

Räsynukke esitteli sekä mielenkiintoisen tutkijaparin että hyytävän rikostapauksen, joka pitää otteessaan loppuun asti. Minuun teki vaikutuksen myös se, että tapahtumien merkitys ja vaikutus henkilöihin välittyy voimakkaasti. Uskon, että Marionetti jatkaa samalla linjalla ja saattaa jopa nostaa panoksia.

9. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

Espanjalaisen Ildefonso Falconesin historialliset romaanit ovat olleet mielessäni jo vuosia, mutta olen viivyttänyt niiden lukemista niiden pituuden vuoksi. Syksyn aikana haluan kuitenkin todellakin aloittaa, sillä Meren katedraali on myös ensimmäisellä Five Star Predictions -listallani.

10. A Game of Thrones - George R.R.Martin

Tulen ja jään laulu on yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita en ole saanut jatkettua, vaikka sarja kiinnostaa minua kovasti. Nyt se on kuitenkin tapahtumassa, sillä aion lukea sarjan ystäväni kanssa buddy reading -tyyliin. Pääsemme toivottavasti lokakuussa aloittamaan lukemisen.

11. Cinder - Marissa Meyer

Cinder kuuluu kategoriaan "Lue uudelleen, jotta voit lukea loput sarjan osat". Näitä minulla riittäisi erilliseksi listaksi asti. Luin sen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, mutta en muista siitä tarpeeksi jatkaakseni suoraan jatko-osiin.

12. One of us is Next - Karen McManus

Luin viime vuonna Karen McManuksen esikoisromaanin ja pidin siitä riittävän paljon tutustuakseni kirjailijan muihinkin teoksiin. Tämä on esikoisen jatko-osa, jonka uskon olevan hyvä ja nopealukuinen välipalakirja.

13. Luottamuksen hinta - Michael Connelly

Michael Connelly on toinen rikoskirjailija, jonka romaaneista tiedän varmasti pitäväni. Minulla on muutama lukematon hyllyssäni, ja nyt tuntui siltä että haluaisin lukea yhden niistä lähiaikoina. Myös Connellyn kohdalla suosittelen aloittamaan Harry Bosch -sarjan alkupäästä, jotta hänen tuotannostaan saa mahdollisimman paljon irti. Myös hänen muut sarjansa (jotka ovat huomattavasti lyhyempiä) kannattaa lukea alusta.

14. Luostarin varjot - C.J. Sansom

Löysin C.J. Sansomin historialliset dekkarit kauan sitten ja luin niistä kaksi lyhyen ajan sisällä. Rakastuin niiihin totaalisesti, mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä blogissa. Kiinnostukseni historiallista fiktiota kohtaan on alkanut nostaa päätään, joten päätin lukea tämänkin sarjan alusta lähtien. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle ja tuovat todella virkistävän tuulahduksen dekkarikentälle.

15. The Crucifix Killer - Chris Carter

Chris Carter puolestaan kirjoittaa todella intensiivisiä ja psykologisia sarjamurhaajatrillereitä, joita ei kerta kaikkiaan voi laskea käsistään kun on aloittanut. Päätin lukea tämänkin sarjan alusta lähtien ja kirjoittaa sitten kunnolliset arviot kirjoista.

16. Nainen junassa - Paula Hawkins

Olen jo pitkään halunnut lukea trillereitä, joita on ympäröinyt merkittävä hype. Tämä löytyi valmiiksi hyllystäni, joten laitoin sen listalle ensimmäisten joukossa.

17. Three Dark Crowns - Kendare Blake

En ole pitkään aikaan aloittanut uutta YA-fantasiaa. Nyt on aika korjata tämäkin asia. Tämän kirjan perussajatus on se, että kolme siskosta kilpailee kruunusta kuolemaan saakka. Toisin sanoen tämä kuulostaa sellaiselta kirjalta, johon uppoudun täydellisesti. 

18. Caraval - Stephanie Garber

Tässäkin on kilpailuteema, mutta sirkus/karnevaalimiljöössä, joka jo ajatuksena kiehtoo minua valtavasti. Caraval on jakanut mielipiteitä, joten olen todella kiinnostunut oman mielipiteeni selvittämisestä. Etukäteen ennustan, että pidän tästä todella paljon. Saa nähdä, kuinka todellisuudessa käy.

19. Matched - Ally Condie

Tämän YA-dystopian uskon puolestaan kuuluvan laatujanan matalampaan päähän; enemmän teinihömppää kuin pohdiskelevaa scifiä. Aikomukseni on lukea lähitulevaisuudessa enemmänkin YA-dystopioita aktivoidakseni "graduaivot".

20. The 5th Wave - Rick Yancey

Listan lopussa on toinen dystopia, joka on odottanut hyllyssäni useita vuosia. Nyt haluan lopultakin selvittää, minkälainen tämä avaruusolioita sisältävä trilogia on.

***

Äänikirjoja en tällä kertaa listannut ollenkaan, koska olen ollut niiden suhteen todella päättämätön. En ole jaksanut keskittyä mihinkään yhtäjaksoisesti vaan olen hyppinyt kirjasta toiseen. Kuuntelen niitä siis täysin fiiliksen mukaan, jos aikaa ja intoa jää. Tällä hetkellä minulla on kesken neljä äänikirjaa, jotka ovat luonnollisesti etusijalla. Mukana on fantasiaa, rikosromaaneja ja yksi non fiction. Jos saisin ne kuunneltua ennen lokakuun loppua, olisin todella tyytyväinen.

Ensi viikolla palaan taas kirja-arvioiden pariin, jotta saan rästipostauksia julkaistua tuoreiden tieltä. Lisäksi lähiaikoina on luvassa postaus hauska lukemisen kokeesta, jonka aloitin youtuben inspiroimana.

Mitä sinä aiot lukea tänä syksynä?

Shatter me - Tahereh Mafi

Juliette on ollut vankina 264 päivää. Näiden päivien aikana hän ei ole nähnyt päivänvaloa eikä poistunut sellistään kertaakaan. Hänelle ei ole suotu minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Hänet on eristetty ympäröivästä todellisuudesta, koska maailman silmissä hän on hirviö. Julietten kosketus tappaa, eikä kukaan tiedä miksi. Kun kaikki tutkimukset osoittautuvat hyödyttömiksi, yhteiskunta alkaa pitää häntä luonnonoikkuna, joka on paras työntää syrjään, pois silmistä ja tietoisuudesta. Juliette jää yksin, eikä tälle yksinäisyydelle ole näkyvissä loppua.

Tilanne kuitenkin muuttuu täysin, kun Warner, maailmaa hallitsevan sotilaallisen organisaation johtaja ilmoittaa haluvansa Julietten joukkoihinsa. Warner on lumoutunut Julietten kyvystä ja haluaa käyttää sitä oman valtansa kasvattamiseen. Hän tarjoaa Juliettelle ulospääsyä vankeudesta, mutta vapauden hinta on niin hirveä, ettei Juliette halua ottaa sitä vastaan.

Julietten täytyy tehdä valinta: hän voi olla toisen ihmisen ase tai soturi omassa taistelussaan vääryyttä vastaan. Mutta miten hän pääsee irti Warnerin otteesta?

* * *

Shatter Me on hätkähdyttävä trilogian avaus. Aloitin sen lukemisen reilusti viime vuoden puolella, mutta silloin en päässyt alkua pidemmälle. Julietten kärsimys välittyi ensimmäisiltä sivuilta lähtien niin voimakkaasti, että se lamaannutti minut. Hänen elämäntilanteensa epäoikeudenmukaisuus ja julmuus tulivat emotionaalisesti niin lähelle, että en yksinkertaisesti kestänyt lukea enempää. Olin hämmentynyt. Vaikka eläydynkin voimakkaasti lukemaani, aivan näin rajua reaktiota en muista kokeeneeni vuosiin - en ehkä koskaan näin puhtaana. Jätin kirjan sivuun ja odotin, että olisin valmis lukemaan sen.

Uuden tammikuun saavuttua päätin, että on aika ottaa selvää, mitä Juliettelle tapahtuu ja miksi olin tullut sillä tavalla henkisesti taklatuksi. Avasin kirjan uudelleen ja upposin syvälle sen sisälle, tällä kertaa ilman vaikeuksia. Shatter Me täytti minut ja mieleni täydellisesti lukemisen ajaksi sekä tunteilla että uusilla pohdiskelun aiheilla. Tälläkin hetkellä mielessäni on niin paljon mainitsemisen arvoisia asioita, että tiedän ainakin kolmasosan putoavan tekstistä pois. Niitä ei vain saa sanoiksi tällaisessa tekstissä.

Yksi Shatter Men vaikuttavimmista osista on sen kieli. Mafin kirjoitustyyli poikkeaa radikaalisti itse asiassa kaikesta aikasemmin lukemastani. Tekstissä on runsaasti tunteita tiivistäviä kielikuvia, joiden kaltaisia en ole ennen kohdannut. Ne ovat toisaalta hyvin konkreettisia, toisaalta abstrakteja. Yhtä kaikki niissä on jotakin hyvin runnollista ja soljuvaa ja traagista. Osa lauseista on viivattu yli; Juliette ikään kuin korjaa itseään jatkuvasti ja yrittää ajaa tietyt ajatukset pois mielestään. Romaani on kirjoitettu Julietten näkökulmasta yksikön ensimmäisessä persoonassa, mikä vahvistaa näiden lauseiden vaikutusta. Juliette kieltää itseltään tietyt ajatukset, koska ne ovat liian massiivisia, liian merkittviä, liian voimakkaita hänen kannettavakseen. Jotkut ajatukset ovat kiellettyjä, toiset kauhistuttavan surullisia ja loput raadollisen realistisia. Juliette kokee syvää kärsimystä, ja tuo kärsimys on läsnä romaanin kielessä erottamattomana.

Lisäki romaanissa hätkähdyttää maailma, jota tällä ainutlaatuisella kielellä kuvataan. Julietten vankilan ulkopuolella maailma on kuihtunut. Sää on muuttunut peruuttamattomasti ja kaikki meidän maailmamme tuntemat itsestäänselvyydet ovat muuttuneet ylellisyydeksi. Kaduilla ei ole enää turvaa eikä vapautta, lapsilla ei olen vanhempia eikä maailmassa ole järjestystä. The Reestablisment on suurimmaksi osaksi sotilaallinen järjestö, joka on luvannut palauttaa rauhan. Mitä pidemmälle tarinassa edetään sitä selvemmäksi käy, että organisaatiolla on runsaasti omia päämääriä, joilla ei ole mitään tekemistä suurten massojen auttamisen kanssa. Toivon todella, että maailma ei koskaan muutu sellaiseksi kuin se tässä tarinassa on tullut.

Kirjailijan henkilökuvauksessakin on voimaa. Warner on nuori poika, joka kantaa vastuuta Reestablishmentin toiminnasta ja pyrkii suorastaan pakkomielteisesti käännyttämään Julietten puolelleen. Mafi piirtää Warnerin epävakaan ja kieroutuneen persoonallisuuden todella taitavasti ja yksityiskohtaisesti, joten vastenmielisyyden kokemiselta ei voi välttyä. Paljon jää kuitenkin verhon taakse, mikä lisää mielenkiintoa. Kuka Warner aivan pohjimmiltaan on ja mitä hän itse asiassa Juliettesta haluaa? Miten hänestä on kasvanut juuri tällainen, häikäilemätön ja hurja nuori mies, joka on sokea oikeastaan kaikelle muulle paitsi itselleen?

Warnerin täydelliseksi vastakohdaksi asettuu Adam, nuori sotilas joka haluaa pelastaa sekä Julietten että itsensä Warnerin hulluudelta. Hän kohtaa Julietten erikoisissa olosuhteissa, mutta koska hän on ainoa ihminen, joka on todella tehnyt niin - kohdannut Julietten sielun - hänestä tulee Julietten kallio. Adamin luonteessa on samankaltaista syvää moraalitajua kuin Juliettella, mutta hän on ennen kaikkea vakaa, vahva ja päämäärätietoinen. Hän näkee Julietten sisälle siihen osaan, joka on aikoja sitten kadonnut Juliettelta itseltään: siihen ihmiseen, joka Juliettesta voi tulla, jos hän ryhtyy tosissaan taistelemaan elämän asettamia kahleita vastaan. En pysty hienoimmillakaan sanoilla selittämään, millä tavalla heidän suhteensa etenee ja kuinka kauniita sävyjä siinä on. Kuinka voimakkaita tunteita he kokevat toistensa läsnäollessa, kuinka hengästyttävän kauniita hetkiä heillä on. Pidätin ihan oikeasti hengitystäni tiettyjä kohtia lukiessani. Esimerkiksi se, millä tavalla yhden kosketuksen merkitys avautuu tällaisessa kontekstissa on todella vaikuttavaa.

Kaikkein eniten koskettaa kuitenkin Juliette itse. Hän on herkkä persoona, joka haluaisi syleillä koko maailmaa sekä käsillään että sydämellään. Hänessä on valtavasti lämpöä ja viatonta halua auttaa toisia. Hänen mielensisäistä maailmaansa hallittsevat epävarmuus ja tappavan kyvyn synnyttämä itseinho. Juliette haluaisi epätoivoisesti tehdä jotakin elämänsä ja maailman eteen, mutta ei näe mssään mahdollisuutta siihen. Hän on kauhuissaan omien käsiensä voimasta ja pelkää, ettei voi koskaan luoda kestäviä ihmissuhteita. Hänen pelkonsa on varsin ymmärrettävä, sillä hän on joutunut jo näkemään kosketuksensa seuraukset. Nuo muistot piinaavat Juliettea herkeämättä ja tekevät hänestä hirvittävän hauraan. Menee pitkään ennen kuin hän alkaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että hänen kyvyllään voi olla muukin kuin tuhoava tarkoitus. Että elämä voi vielä muuttua hyväksi, onnelliseksi. Sydämeni särkyi tuhanneksi palaseksi Julietten tuskan vuoksi. Sen suunnattoman vääryyden vuoksi, jota hän on joutunut elämänsä aikana kokemaan. Kuinka kovasti toivonkaan, että tilanne on trilogian lopussa parempi. Paljon parempi.

Ainoat puutteet tai viat, jotka jäivät kaivelemaan ovat häviävän pieniä kaiken hyvän rinnalla. Juonellisesti Shatter Me on alusta lähtien oikein hyvä. Ainoastaan alkupuolella keskitytään ehkä hiukan liikaa Julietten vaikeisiin tunteisiin tapahtumien varsinaisen edistämisen sijaan. Mutta sitten, kun tapahtumvat käynnistyvät, ne vyöryvät eteenpäin kuin luotijuna. Toinen pieni ongelma liittyy uskottavuuteen. Kukaan, joka ei ole ikinä elämässään käsitellyt tuliasetta ei voi suhtautua aseisiin niin luontevasti kuin tässä annetaan ymmärtää. Puhumattakaan siitä että Julietten kaltainen vähäisen ravinnon heikentämä, pelokas teini-ikäinen tyttö pystyy ampumaan niin nopeasti niin hyvin, että saa toivottua tulosta aikaiseksi. Mutta tämä on vain pieni tekninen yksityiskohta, jolla ei ole sen syvempää merkitystä. Temaattisella tasolla Shatter Me on todella korkeatasoinen young adult -romaani, joka nimensä mukaisesti murskaa lukijan sydämen. Se valloittaa, murskaa ja lopuksi kokoaa osittain uudelleeen. Suosittelen ottamaan tästä omin silmin selvää, kokemaan sen itse - ja varautumaan syvään emotionaaliseen kaaokseen.

4,5/5

Divergent - Veronica Roth

Tajusin juuri, millainen ristiriita kuvan taustan ja itse kirjan tunnelman välillä on. Divergentin maailma ei nimittäin ole täynnä kukkasia ja kirkkaita värejä...

16-vuotias Tris joutuu tekemään vaikean valinnan. Vaihtoehtoja on kaksi: hän voi jäädä perheensä luo ja yrittää sopia joukkoon tai lähteä etsimään todellista paikkaansa ja jättää kaiken tutun lopullisesti taakseen. Tris valitsee uuden elämän, joka mullistaa hänen käsityksensä sekä itsestään että maailmasta, jota hän on pitänyt muuttumattomana. Mutta mikä on totuus: maailma, johon Tris on kasvatettu uskomaan vai toinen todellisuus, joka on piilossa yhteiskunnan rakenteiden alla?

* * *

Tris elää kaupungissa, jonka asukkaat elävät viidessä ryhmässä. Jokainen ryhmä arvostaa tiettyä hyvettä: Abnegation (vaatimaton) odottaa asukkailtaan epäitsekkyyttä, Amity (sopuisa) sopuisuutta, Candor (rehellinen) ehdotonta rehellisyyttä, Dauntless (peloton, rohkea) järkkymätöntä rohkeutta ja Erudite (oppinut, sivistynyt) älykkyyttä ja tietämystä, Jokaisen kuusitoistavuotiaan täytyy valita tutun ja vieraan elämän väliltä, ja valinnalla on lopulliset seuraukset. Jos pysyy ryhmässä, johon on syntynyt, sitoutuu elämään koko loppuelämänsä niin kuin on aina elänyt. Jos lähtee, uusi ryhmä syrjäyttää kaiken rakkaan ja määrää yksilön tulevaisuuden. Jos ei sopeudu uuteen ryhmään, joutuu kerjäläiseksi ryhmättömien (Factionless) joukkoon, yhteisön ulkopuolelle. Mutta jos on Divergent, poikkeava yksilö, jonka persoonaa ei voida määritellä yksiselitteisesti, on välittömässä hengenvaarassa. Kun Tris saa tietää kuuluvansa jälkimmäiseen, pelättyyn ja salaperäiseen ihmistyyppiin, jonka olemassaolosta ei saa puhua ja jonka tarkkaa määritelmää kukaan ei tunnu tietävän, hänen elämänsä suunta muuttuu ratkaisevasti. Vuodet Abnegationissa ovat pakottaneet hänet unohtamaan oman merkityksensä, mutta Dauntless ja Divergentin identiteetti kääntävät hänen huomionsa takaisin häneen itseensä. Kuka on Tris Prior? Mitä hän haluaa? Mitä hän pelkää? Mitä poikkeavuus on? Ja, ennen kaikkea: mikä on hänen merkityksensä toisille, hänen uudelle ryhmälleen ja koko yhteiskunnalle?

Divergentin maailman monimutkaisuus paljastuu vähitellen, melkein huomaamatta. Alussa kaupungin elämä liikkuu radallaan, ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä sen järjestelyihin ja huominen näyttää valoisalta. Rauhallisen ja hieman vetäytyvän Trisin silmin katsottuna kaikki tuntuu olevan niin kuin pitääkin. Ryhmiä, kaupungin sosiaalisia normeja ja henkilöitä koskevat yksityiskohdat saavat kuitenkin hiljalleen uuden merkityksen, kun Tris ja lukija oivaltavat niiden väliset ristiriidat yhtä aikaa. Yksi romaanin vaikuttavimmista tekijöistä onkin se, että lukijan käsitys henkilöiden maailmasta on alussa sama kuin henkilöillä itsellään. Lukija uskoo todeksi sen minkä Tris kertoo, koska Tris on aivan yhtä tietämätön. Roth kuvaa älykkäästi ja hienovaraisesti tunteita, jotka heräävät kun kaikki, mihin on uskonut, murenee palasiksi. Yhteisymmärryksen ja tyytyväisyyden alta paljastuu vanhoja kaunoja, henkilökohtaisia petoksia, henkistä ja fyysistä vallankäyttöä ja voimakkaita asenteita. Jyrkimmät mielipiteet koskevat Divergenteja, poikkeavia, joita pidetään suurimapana uhkana kaupungin rauhalle. Divergentit (muunmuassa) ajattelevat laajemmin kuin muut, minkä vuoksi heitä ei voi hallita eikä sitoa yhteen muottiin. Eruditen johtaja Jeanine Matthews pyrkii aktiivisesti vahvistamaan tätä uhkaavaa kuvaa ja samalla tuhoamaan poikkeavat. Trisin ja Jeaninen lisäksi tapahtumien ytimessä on vakava ja menneisyytensä muokkaama Four, jonka Tris tapaa ensimmäisen kerran heti Dauntlessin päämajaan saavuttuaan. Four on lahjakas ja arvostettu ryhmän jäsen, joka työskentelee uusien tulokkaiden kouluttajana. Häntä ja Trisiä yhdistää alusta asti kolme tärkeää ominaisuutta: lapsuus Abnegationissa, siirtyminen Dauntlessiin ja halu lopettaa teeskentely. Heidän suhteensa kehitystä kuvataan kiirehtimättä tavalla, joka minusta sopii erittäin hyvin kokonaisuuteen. Hitaasti kehittyvä suhde tuo mukanaan kysymyksiä luottamuksesta ja uskollisuudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta, jotka puolestaan tuovat kaiken surun ja kovuuden keskelle toivoa, vilauksen siitä millainen maailma voisi olla.

Tapahtumien edetessä Trisin henkilökohtainen taistelu itsensä löytämiseksi laajenee kamppailuksi koko yhteisön vapauden ja perimmäisen totuuden puolesta.  Juoni tihenee, kiihtyy ja saa lopulta hyvin koskettavia  ja ajatuksia herättäviä käänteitä, jotka jäävät mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Ajoittain tulee suorastaan paha olo, mutta sellaisella puhdistavalla tavalla. Joskus on hyvä kokea ravistelua ja havahtua asioihin, jotka ovat mailmassamme pahemman kerran pielessä. 

Divergent käsittelee useampia teemoja kuin yhdessä tekstissä pystyy mielekkäästi avamaan. Osa niistä on erityisen tärkeitä nuoren ihmisen elämässä: identiteetin kehitys ja erilaiset identiteettikriisit, valintojen vaikutus tulevaisuuteen ja erilaiset ihmissuhteisiin liittyvät teemat. Vielä suurempi ja vähintään yhtä merkittävä osa keskittyy yhteiskunnallisiin kysymyksiin: mitä erilaisuus on ja miten siihen tulisi suhtautua, valta ja sen käyttö, rankaiseminen ja rangaistusten laatu, ihmisoikeudet, teknologian asema ja tarkoitus... Romaanilla on todella paljon sanottavaa (muunmuassa) ihmisten välisestä kommunikaatiosta ja vallan välineistä, ja kaikki sen yksityiskohdat: henkilöt, tapahtumat, yhteiskunnallinen rakenne ja dystopian elementit kiedotaan yhteen tämän temaattisen sanoman kanssa. Paljon jää kesken, niin kuin kuuluukin, ja viimeisen sivun luettuaan toivoo, että seuraava olisi jo hyllyssä odottamassa. 

Kaiken kaikkiaan olin hyvin vaikuttunut tämän luettuani. No, mitäs muutakaan olisin voinut olla, kun kerran valitsin koko trilogian tutkimuskohteekseni. Divergent on herättänyt minussa paljon enemmän ajatuksia kuin kykenen tässä ilmaisemaan paljastamatta olennaisia osia tapahtumien kulusta. Toisaalta minun on vaikea löytää sanoja niille tunteille, jotka minussa vaeltavat nyt, kun katson tarinaa tutkijan silmin. Jätin tästä tekstistä paljon pois, mutta aion käsitellä pois rajattuja asioita lähitulevaisuudessa Kandin viemää -postauksissa. 

Mutta lopuksi: tämä on niitä nuortenkirjoja, joihin aikuisenkin kannattaa tutustua. Divergent esittelee oman kuvansa tulevaisuudesta, joka ei monin osin ole kovin kaukana tästä todellisuudesta. Tätä ei kuitenkaan kannata ottaa käsittelyyn silloin, kun kaipaa lukukokemusta, jonka voi elää ja heittää mielestään olankohautuksella.

5/5

Kandin viemää(2): Tutkimuskohteen valitsemisesta

Tutkimuskohteeni <3

Aloin pohtia kandidaatintutkielmaa aktiivisesti jo alkuvuodesta, jotta minulla olisi sekä tutkimuskohde että tutkimuskysymys mielessä proseminaarin alusta lähtien. Tämä ei toki ole pakollista, mutta tykkään tehdä asiat mieluummin kaikessa rauhassa kuin kiireellä, joten ryhdyin työstämään aihetta ajoissa. Aluksi valinnan tekeminen tuntui lähes mahdottomalta; miten ihmeessä valitsen sopivan kohteen kaikkien niiden satojen mielenkiintoisten teosten joukosta, jotka olen tähän mennessä lukenut? Pohdin tätä urakkaa vähän aikaa ja keksin joitakin kysymyksiä, jotka auttoivat tutkimuskohteen valitsemisessa.

1. Genre? Pallottelin pitkään rikoskirjallisuuden ja spekulatiivisen fiktion välillä, Kummankin sisältä löytyy useita mielenkiintoisia kirjailijoita ja kirjasarjoja, joita toivon pääseväni tutkimaan jossakin vaiheessa elämääni. Rikoskirjailijat vain tuppaavat olemaan niin kovia kirjoittamaan, että heidän tuotannostaan olisi todella vaikea valita yhtä romaania kandia varten. Nekin muutamat lyhyemmät sarjat, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen, ovat minulta vielä lukematta. Spekulaativista fiktiota sen olen sen sijaan ahminut lähimenneisyydessä kuin suklaata. Valitsin spekulatiivisen fiktion siis toisaalta työn suppeuden (25-35 sivua) vuoksi ja toisaalta siksi, että veri veti voimakkaammin siihen suuntaan.

2. Sarja ja vai yksittäinen teos? Tämä oli minulle helppo kysymys, koska olen sarjojen fani henkeen ja vereen. En kerta kaikkiaan voi vastustaa kirjasarjoja. Niiden parissa kulutettu aika tuo henkilöt todella lähelle ja antaa kirjailijalle mahdollisuuden luoda monimutkaisempia ja yksityiskohtaisempia maailmoja, henkilöitä, juonikuvioita ja niin edelleen. Niiden analysoiminenkin on kerrassaan mahtavaa puuhaa. Sarjojen pariin siis! Suljin tosin heti laskuista kaikki trilogioita pidemmät sarjat, jotta voisin mennä tutkimuksessani edes hiukan pintaa syvemmälle,

3. Uutta vai vanhaa? Uutta, koska mitä uudempi kohde on, sitä vähemmän sitä on todennäköisesti tutkittu. Minulle oli alusta lähtien selvää, että haluan tutkia jotain ajankohtaista. Tämä aiheuttaa helposti myös haasteita, sillä lähdekirjallisuutta ei välttämättä löydy kovin helposti. Mutta minähän seuraan haasteita kaikkialle, joten...

4. Ikäryhmä? Englanninkielinen young adult -kirjallisuus on imaissut minut mukaansa 

tänä vuonna. Tuntui siis luonnolliselta valita kohde tämän kategorian sisältä. Nuortenkirjallisuuden tutkiminen kiinnostaa minua myös siksi, että minusta tulee opettaja. En aio missään tapauksessa olla yksi niistä opettajista, joille oppilaiden elämää kuohuttavat fiktion ilmiöt ovat vieraita.

5. Teemat. Tämän kohdalla kuuntelen sydäntäni. Teoksen pitää kolahtaa syvälle ennen kuin edes harkitsen kirjoittavani siitä analyysia. Kohteen täytyy herättää mielenkiintoa, ajatuksia, tunteita, kysymyksiä ja tuntua tutkimuksen arvoiselta. Sen täytyy jäädä kummittelemaan mieleen, muisuttamaan olemassaolostaan. Teemojen pitää olla kiinnostavia. Nämä vaatimukset lopulta ratkaisivat asian. Luin Divergentin keväällä, ja huomasin ajattelevani sen henkilöitä ja sisältöjä toistuvasti vielä pari kuukautta lukemisen jälkeen. Kun tartuin jatko-osaan kesällä, tiesin että olin löytänyt kohteeni. I felt it in my guts, Tämä sarja ei haihdu mielestäni ennen kuin olen saanut kirjoittaa siitä.

Valitsin Divergent-trilogian siis mielenkiintoisten teemojen takia. Niille, jotka eivät sarjaa tunne, tarjoan nyt lyhyen esittelyn trilogiasta. Ne, jotka tietävät, mistä on kyse, voivat hypätä seuraavan kappaleen yli.

Trilogia kertoo tulevaisuuden amerikkalaisesta yhteiskunnasta, dystopiasta, tarkemmin sanoen yhdestä kaupungista, jonka asukkaat elävät viidessä erilaisessa ominaisuusryhmässä. Nämä ryhmät kommunikoivat keskenään johtajiensa välityksellä ainoastaan sen verran kuin yhteiskunnan toiminnan pyörittäminen vaatii. Jokaisen ryhmän edustajia yhdistää yksi tietty hyve: rehellisyys, sopuisuus, vaatimattomuus, älykkyys tai rohkeus. Jokainen ryhmä elää omassa suljetussa ympäristössään tiettyjen sosiaalisten normien mukaan. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin jokaisen asukkaan tulee ilmentää tätä tiettyä hyvettä kaikilla teoillaan, jokaisella valinnallaan, jokaisena päivänä. Kuusitoistavuotiaana jokaisen asukkaan täytyy valita, jäävätkö he synnyinryhmänsä pariin vai siirtyvätkö toiseen katkaisten samalla kaikki siteet perheeseensä. Valintaa auttaa eräänlainen soveltuvuustesti, joka kertoo, mihin ryhmään yksilö parhaiten sopii. Niitä, joilla on soveltuvuus useampaan kuin yhteen ryhmään, kutsutaan termillä Divergent, poikkeava/erilainen. Poikkeavat yksilöt ovat hengenvaarassa, sillä heitä pidetään uhkana järjestelmälle. Erilaisuuteen suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa kuin sairauteen tai yliluonnollisuuteen - kaikin puolin äärimmäisin tavoin. Se pyritään hävittämään yhteiskunnasta kokonaan, maksoi mitä maksoi. Tämän takia trilogian päähenkilön, Trisin, elämä muuttuu kokonaan soveltuvuustestin jälkeen. Hän on poikkeava yksilö, joka on koko elämänsä ajan tuntenut elävänsä väärässä paikassa, kuuluvansa jonnekin muualle. Selvittääkseen totuuden itsestään ja maailmasta, jossa hän elää, hän jättää kotinsa ja siirtyy Abnegationista (vaatimattomat) Dauntlessiin (rohkeat/pelottomat).

Tutkimuskysymys pamahti mieleeni lähes sillä sekunnilla kun aloin lukea sarjan ensimmäistä osaa. Trilogia käsittelee laajasti erilaisuuden tematiikkaa tavalla, joka kiinnitti huomioni samantien. Tutkimukseni tavoitteena onkin valottaa tätä tematiikkaa, eli eritellä erilaisuudelle annettuja merkityksiä, sen määritelmää trilogian yhteiskunnassa ja tieteellisiä, dystopialle tyypillisiä keinoja, joiden avulla erilaisuuteen pyritään vaikuttamaan. Kuulostaahan tämä nyt tarpeeksi monimutkaiselta? Lopullisen kysymyksenasettelun kuulette viimeistään sitten, kun alan kirjoittaa proseminaariesitelmää.

Kaiken kaikkiaan tutkimuskohteen valitseminen oli monipuolinen ja mukava prosessi, jonka aikana ehdin pohtia useita kirjallisuuden tutkimukseen liittyviä asioita. Luen tällä hetkellä trilogian kolmatta osaa täyttä päätä, enkä voisi olla tyytyväisempi valintaani. Rakastun tutkimuskohteeseeni joka päivä uudelleen.

Toivottavasti tästä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä aion tehdä. Tarkennan tutkielmani sisältöä seuraavissa postauksissa - ja jos jotain kysyttävää on, kysykää vapaasti. Näistä jutuista on aina mukava keskustella.

Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin

Yhdysvaltain armeija aloittaa salaisen operaation, jonka tarkoitus on selvittää, onko kuolema voitettavissa ja luoda samalla täydellinen ase. Kahteentoista vankiin istutetaan virus, joka pidentää elinikää radikaalisti ja muuttaa vangit epäinhimillisen voimakkaiksi, valonaroiksi ja verenhimoisiksi olennoiksi, jotka kadottavat tietoisuuden persoonallisuudestaan ja kaikista inhimillisistä tarpeistaan. Tutkijat kuvittelevat hallitsevansa luomansa olentoja, kunnes ne pakenevat tutkimuskeskuksesta ja tuhoava lähes kaiken tielleen osuvan. Meille tuttu maailma lakkaa olemasta: kaupungit tyhjenevät, elämä häviää, sähkö katoaa. Jäljelle jää vain viruksen kantajia eli viraaleja ja pieni Kaliforniaan paenneiden ihmisten muodostama yhteisö, Siirtokunta, jonka asukkaiden tärkein tehtävä on pitää toisensa hengissä ja tappaa mahdollisimman paljon viraaleja. Kun lähes sata vuotta on kulunut, maailma alkaa taas muuttua... 

Olen yhtä aikaa sanaton ja täynnä sanoja. Ensimmäinen siirtokunta on enemmän kuin hieno, parempi kuin mahtava romaani. Se on henkeäsalpaava tarina erilaisesta maailmasta, ihmissuhteista, ihmiskohtaloista, pelosta, rakkaudesta, ystävyydestä, lojaaliudesta, totuudesta ja valheesta, unelmista ja arjesta, salaisuuksista, vastausten etsimisestä, kunniasta, velvollisuuksista ja toivosta. Kaikista noista ja muustakin. Tämä romaani on niin paljon enemmän kuin osiensa summa. Se vei minut mukanaan jonnekin hyvin kauas täältä ja samaan aikaan jonnekin ihmisyyden ja elämän ytimeen, johonkin kaikkien jakamaan, kaikille läsnäolevaan. Syvälliset teemat ja monimutkaiset moraalikysymykset seuraavat toisiaan ja limittyvät yhteen jokaiselle tuttujen ilojen ja surujen kanssa. Ensimmäinen siirtokunta on todella vaikuttava.

Kuinka kiehtovan ja kiinnostavan maailman Cronin onkaan luonut. Siirtokunnassa eletään muurien sisällä sähkövalon suojassa, hengissä pysymisen kannalta välttämättömiin työtehtäviin keskittyen. On vartio, jonka jäsenet vartioivat muuria ja tekevät retkiä sen ulkopuolelle löytääkseen toimivaa teknologiaa ja muita hyödyllisiä tarvikkeita; Talous, siirtokunnan oma hallinto; sairaala ja Turvapaikka, jossa lapset asuvat ja käyvät koulua. On insinöörejä ja mekaanikkoja, jotka ovat vastuussa ennen kaikkea sähkövaloista, jotka sytytetään öisin viraaleja karkottamaan. Siirtokunnan toiminnan kuvaukset ovat tarkkoja ja yksityiskohtisia olematta raskaita. Kaikessa on aistittavissa tunne hetkellisyydestä, siitä että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Siirtokunnan asukkaille menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä epäselviä, yhtä paksujen verhojen takana jossakin näkymättömissä. Osa romaanin lumovoimaa on se, että siinä annetaan myös jonkinlainen käsitys siitä, miten ja miksi meidän maailmamme loppui ja sen tilalle tuli uusi. Monissa tämäntapaisissa romaaneissa muutos on jo tapahtunut ja menneisyyteen viitataan vain lyhyiden takaumien avulla, jos niidenkään. Kaikessa runsaudessaan Ensimmäinen siirtokunta jättää riittävästi tilaa sarjan kahdelle jatko-osalle, mikä on myös yksi osoitus kirjailijan lahjakkuudesta.

Huikeinta romaanissa on ehdottomasti kieli. Se on hämmästyttävän elinvoimaista, soljuvaa ja osuvaa alusta loppuun.. Se jäljittelee taitavasti ihmisen ajatuksenkulkua, rönsyilee ja viipyilee samalla tavalla kuin ihmisen ajatukset, hapuilee ja siirtyilee sinne tänne samalla tavalla kuin ihmisen muisti. Sanat ja virkkeet pureutuvat yhtä aikaa mieleen ja sydämeen ja jäävät kaikumaan tajuntaan, kuiskailemaan viisauttaan. Niissä on voimaa, luonnollisuutta, tunnetta, kauneutta ja elämää enemmän kuin ehkä yhdenkään toisen minulle tutun kirjailijan sanoissa - vähinkäänkin Cronin on parhaiden kirjoittajien joukossa. Hän käyttää kieltä todella ainutlaatuisella tavalla ja luo sen avulla vahvan, tunteikkaan yhteyden romaanin henkilöihin. Hänellä on ilmiömäinen taito välittää lukijalle henkilöidensä elämäntilanne ja sisimmät tuntemukset muutamalla virkkeellä. Häikäisevää.

Henkilökuvaus ja kieli vaikuttavat tässä teoksessa toisiinsa niin voimakkaasti että niistä tuntuu luontevimmalta puhua rinnakkain. Henkilöitä on paljon, mutta yksikään ei jää toisten varjoon tai liikaa hämärän peittoon. Eloisan kielen ansiosta jo pelkästään tyylin perusteella tietää, kenen silmin tapahtumia katsotaan, kenen mielen liikkeitä seurataan. Romaanissa ei ole yhtä päähenkilöä vaan useita keskushenkilöitä, joista suurin osa astuu kuvioon viruksen leviämiseen jälkeen. On pohdiskeleva, älykäs Peter, vartion jäsen, jonka isä kyseenalaisti henkiinjääneiden uskomukset ja etsi jatkuvasti jälkiä siirtokunnan ulkopuolisesta elämästä. Peterin veli Theo yhteisönsä kunnioitetuimpia henkilöitä, veljeään surumielisempi ja sulkeutuneempi. Mieleeni jäivät myös Alicia ja Mausami, soturinaiset, joilla riittää asennetta ja taistelutaitoa enemmän kuin useilla miehillä yhteensä. Myös sisarukset Sara ja Michael vaikuttavat merkittävästi romaanin tapahtumiin. Sara on sairaanhoitaja ja Michael on vastuussa sähköön liittyvistä asioista omituisen, sokean Eltonin kanssa. Kaiken keskiössä on Amy, 6-vuotias orpotyttö, jolla on erikoisia, ihmiskunnan pelastumisen kannalta äärimmäisen tärkeitä kykyjä. Hän on sekä lukijalle että romaanin henkilöille suuri mysteeri, jonka selvittämistä on mielenkiintoista seurata. Yhdessä he etsivät vastauksia menneisyyden jättämiin kysymyksiin, miettivät ovatko viraalit todella sieluttomia vai onko niissä enemmänkin, ovatko he todella yksin maailmassa vai onko jossakin muita aivan yhtä eläviä ihmisiä kuin hekin. Henkilökuvaus poikkeaa muista tuntemistani teoksista raikkaalla tavalla. Siinä on erityinen, henkinen, mielensisäinen tunnelma koko ajan. Se täytyy itse kokea, jotta sen ymmärtää.

Kaiken muun huikeuden lisäksi romaanissa on mielenkiintoinen, vaihteleva ja monipolvinen juoni, joka saa sydämen sekä hakkaamaan jännityksestä että pakahtumaan tunteista. Lähellekään kaikkia vastauksia ei vielä anneta, mutta ei tarvitsekaan. Minuun mystisyys ja jonkinlainen ajoittainen viitteellisyys vetosivat yhtä paljon kuin kaikki muukin tässä teoksessa. Ne jotenkin kuuluvat tähän yhtä lailla kuin yksityiskohdat ja viipyilevä kerronta.

Voi että kuinka rakastankaan tätä romaania. Olen aivan haltioitunut. Fantasian ja dystopian ystävät, lukekaa tämä heti kun voitte. Ensimmäinen siirtokunta on upea, syvä, jännittävä, kaunis ja runsas. Kerrassaan ainutlaatuinen.

5/5

Luettavaa vuonna 2014

Viime vuonna tärkein tavoitteeni oli lukea enemmän englanniksi, mikä näkyi myös viime vuotta varten räätälöimässäni lukuhaasteessa yhtenä osuutena. Onnistuin aika hyvin, vaikka monta (no okei, kymmeniä) hyvää kirjaa jäi lukematta. Muut haasteen osat sen sijaan jäivät puolitiehen: luin yhteensä noin 30 teosta vuoden aikana eli puolet tavoitteestani. Olisin halunnut lukea enemmän, mutta olen tyytyväinen tähänkin saldoon. Opiskelun ohessa säännöllinen lukeminen on vaikeaa.

Haaste kuitenkin auttoi minua pitämään lukemisen jatkuvasti mielessä, joten aion kyhätä sellaisen tätäkin vuotta varten. Haasteen ansiosta myös kirjasin tarkasti ylös, mitä luin ja milloin. Katsellessani haastesivua huomasin, että vuosi oli aikamoinen sillisalaatti: klassikoita, fantasiaa, dystopiaa, rikoskirjallisuutta, romantiikkaa, vähän kaikkea. Suurin osa teoksista oli minulle ennestään tuntemattomia ja uusia kirjailijoita tuli listalle useita. Lempikirjailijoiltani en lukenut juuri mitään, mikä täytyy ehdottomasti korjata tänä vuonna. Toistaiseksi olen antanut itsestäni melko epämääräisen lukijakuvan.

Sitten niihin tämän vuoden tavoitteisiin ja suunnitelmiin. Ainakin näitä on luvassa:

1. Runsaasti klassikoita. Tämä johtuu opinnoistani: minun pitäisi lukea noin 20 klassikkoa ja tenttiä ne kerralla. Tarkoitus on aloittaa urakka lähipäivinä ja tehdä jokaisesta klassikosta muistiinpanoja tenttiin lukemista varten. Aion kirjoittaa niistä myös arvostelut, jotta muistan niistä olennaiset asiat. Jos jaksan/ehdin, luen myös muutaman sellaisen klassikon, joka on jäänyt välistä syystä tai toisesta.

2. Enemmän uudelleen lukemista. Kannatan uudelleen lukemista, koska ensimmäisellä kerralla ei huomaa kaikkea. Teoksella voi olla enemmän annettavaa kuin ymmärrämme ensikosketuksen jälkeen. Kaipaan myös suosikkejani, joita en ole lukenut aikoihin.

3. Enemmän fantasiaa, dystopiaa ja scifiä. Tämä liittyy kirjoitusprojektiin. Kirjoitan aiheesta erillisen postauksen, koska tarvitsen hiukan teidän apuanne. Olkaa siis kuulolla.

4. Uusien kirjasarjojen aloittamista ja viime vuonna aloitettujen sarjojen lukemista eteenpäin. Olen kirjasarjojen ikuinen fani. Yksi sarjoista, joiden lukemista odotan kovasti, on Tulen ja jään laulu. Aloitin Valtaistuinpelin viime keväänä, mutta jouluin palauttamaan sen kirjastoon ennen kuin pääsin edes kunnolla alkuun. Kesällä ostin sen omaan hyllyyni, jossa se nyt odottaa lukemista.

5. Enemmän englanninkielisiä teoksia. Minulla on olemassa lähes 500 kirjan mittainen lista mielenkiintoisista englanninkielisistä teoksista. Urakkaa siis riittää useammaksi vuodeksi.

6. Ainakin muutama kotimainen romaani. Tässä on yksi ikuisuusprojekteistani, jossa en tahdo päästä koskaan alkuun. En tiedä, mistä se johtuu. Tänä vuonna yritän muuttaa kurssia ja lukea ainakin ne kotimaiset, jotka omistan.

Näistä tavoitteista on hyvä aloittaa. Teen haastesivun vielä tällä viikolla - heti, kun haaste on saanut lopullisen muotonsa. Katsotaan, mitä tuleman pitää.