Näytetään tekstit, joissa on tunniste Australia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Australia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. elokuuta 2017

Fearless - Fiona Higgins

Kuusi toisilleen vierasta ihmistä matkustaa Balille osallistuakseen elämäntaitokurssille, jonka tarkoitus on auttaa heitä voittamaan pelkonsa. Yksi pelkää lentämistä, toinen epäonnistumista, kolmas kuolemaa...

Uusi tilanne on kurssilaisille haaste, sillä he joutuvat kohtaamaan vaikeita totuuksia itsestään vieraiden ihmisten edessä. Myös erilaiset kulttuuritaustat vaikuttavat siihen, miten henkilöt suhtautuvat kurssilla annettuihin tehtäviin. Hitaasti he oppivat luottamaan toisiinsa ja jopa ystävystyvät keskenään.

Osallistujien rohkeutta koetellaan todella, kun he joutuvat yllättäen keskelle kauhistuttavaa tapahtumaa. Trooppinen paratiisi muuttuu taistelukentäksi, jolla jokaisen persoonallisuus punnitaan. Selviävätkö kurssilaiset, ja jos selviävät, mitä he ajattelevat itsestään tapahtuneen jälkeen?

***

Fearless kuuluu niihin kirjoihin, joita en olisi varmaan koskaan lukenut ellen olisi lähtenyt Australiaan. En tiennyt kirjailijan tuotannosta mitään ennen kuin näin hänen uusimman teoksensa kirjakaupassa. Fearless erottui joukosta värikkään kantensa ja suuren kokonsa ansiosta, mutta varsinainen mielenkiinto heräsi, kun luin etukannen tekstin:


"Bali.
A group of strangers.
An unspeakable act."


Sanojen teho perustuu sekä niiden asetteluun että sisältöön. Kolme äärimmäisen lyhyttä, allekkain kirjoitettua verbitöntä virkettä herättää välittömästi tunteen, että tässä on jotain tärkeää. Virkkeet vangitsevat lukijan huomion ja saavat hänet pohtimaan niiden merkitystä, joka tietenkin paljastuu vain kansien sisäpuolella. Lukijalle annetaan kuitenkin kolme vihjettä, jotka houkuttelevat taitavasti kohti ostopäätöstä.

Ensimmäiseksi lukijalle selviää kirjan tapahtumien miljöö, joka jo yksin herättää mielenkiintoa. Kuinka usein tulee vastaan romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Kaakkois-Aasiaan? Seuraava rivi luo henkilöitä koskevan jännitteen. He eivät tunne toisiaan mutta ovat samassa paikassa, mistä tässä on kysymys? Kolmas sinetöi koko homman antamalla vihjeen jostakin dramaattisesta juonenkäänteestä. Mitä tapahtuu ja kenen takia? Jos nämä kysymykset eivät vielä riitä herättämään tiedonjanoa, takakannen tekstin jälkeen peli on todennäköisesti selvä.

Mutta täyttääkö romaani odotukset, jotka sen ulkomuoto luo? Onko se jännittävä, kiinnostava ja dramaattinen? Kehittyvätkö henkilöt, muuttuuko heidän elämänsä kurssin ansiosta? Oman kokemukseni perusteella vastaus on kyllä ja ei.

Fearless esittelee kuusi varsin erilaista ja eri-ikäistä henkilöä, joilla on alussa vain yksi yhteinen asia: elämää rajoittava pelko. Henkilöt tulevat tietoisiksi peloistaan hitaasti ja kohtaavat prosessin aikana ongelmia, jotka kuvataan realistisesti ja sopivan pohdiskelevalla otteella. Higging osaa kuvata prosessien eri vaiheita (erityisesti kieltämistä ja hyväksymistä) oivaltavasti sortumatta saarnaamiseen tai vähättelyyn. Pelko ja pelon voittaminen onkin romaaanin tärkein teema, ja sen käsittely on ehdottomasti romaanin parasta antia. Henkilöt oppivat oikeita asioita itsestään ja kykenivät muuttumaan - ja niin taisin minäkin. Löysin itseni monta kertaa miettimästä muunmuassa sitä, kuinka esimerkiksi tapatumat, joilla ei tapahtumahetkellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa voivat vuosien kuluessa vahvistaa virheellistä ajattelumallia tai jopa luoda sellaisen. Kertasin myös tilanteita, joissa olen pelännyt jotakin ja pohdin, onko pelko estänyt minua tekemästä jotain tai vaikeuttanut positiivista kehitystä.  

Oli myös mielenkiintoista seurata, millaisiksi ja millä tavoin romaanin henkilöiden väliset suhteet kehittyvät. Joukkoon mahtuu ainakin viisi eri kansallisuutta, useita erilaisia temperamentteja ja elämänkulkuja, jotka toisaalta sotivat toisiaan vastaan, toisaalta täydentävät toisiaan. Tutustumisen ja kurssin suorittamisen yhteydessä syntyy myös aika hullunkurisia tilanteita, jotka auttavat kurssilaisia rentoutumaan toistensa seurassa. Tästä olisi ehkä saatu vielä kiinnostavampi ja monipuolisempi, jos kurssin kesto olisi ollut pidempi.

Bali on kiehtova miljöö, jonka mahdollisuuksia kirjailija olisi voinut hyödyntää enemmän. Romaanin tapahtumat voisi helposti sijoittaa moneen muuhunkin paikkaan; toisin sanoen tapahtumapaikalla ei ole kovin merkittävää roolia tarinassa, vaikka sen yleinen tunnelma välittyykin lukijalle. Kurssilla ei esimerkiksi sopeuduta vaativiin luonnon olosuhteisiin tai tutustuta balilaiseen kulttuuriin laajemmin. 

Juonellisesti Fearless on tasainen ja muutamaa tylsempää kohtaa lukuunottamatta sujuva ja toimiva. Minua jäi häiritsemään tietynlainen emotionaalinen ilmeettömyys: oikeastaan kaikki kerrotaan kirjassa samalla intensiteetillä tai yhtä pitkästi tai lyhyesti. Tästä syntyy hämmennystä, koska tärkeitä tilanteita ja tapahtumia ei ole kovin helppo erottaa niistä, joilla ei ole lopputuloksen kannalta juurikaan merkitystä. Myös romaanin loppuhuipennus oli valitettavasti lievä pettymys. Tapahtuma on ehdottomasti vakava ja juonenkäänteenä dramaattinen, mutta sen käsittely ei tavoittanut sydäntäni niin kokonaisvaltaisesti kuin toivoin. Koko tilanne on ohi melko nopeasti ja jollain tavalla liian helposti, jos niin voi sanoa. Tuli tunne, että kirjailija ei halunnut pysähtyä tapahtuman ääreen välttämätöntä pidempään, jotta se ei jäisi ahdistamaan lukijaa. Ymmärrettävä ratkaisu, mutta minä olisin mieluummin itkenyt kuin tuntenut omituista laimeaa jännitystä.

Olen joka tapauksessa iloinen, että luin kirjan, vaikka kokemus ei ollut lumoava eikä erityisen vaikuttavakaan. Fearless kuitenkin herätteli aivojani sen verran tehokkaasti, että fiilis jäi selkeästi plussan puolelle. Ilman niin kiinnostavia henkilöitä ja riittävän syvää psykologista elementtiä en olisi kuitenkaan nauttinut lukemisesta neljän tähden edestä.

4/5

torstai 6. heinäkuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(7/2017): Paluu rytmiin

Puolet vuodesta eletty, puolet edessä. On kuulkaa ollut melkoinen vuosi tähän saakka! Australia on heitellyt suuntaan ja toiseen, enkä vielä edes ymmärrä kaikkea kokemaani niin hyvin, että voisin siitä kirjoittaa. Pieni tilannepäivitys on kuitenkin paikallaan.

Olosuhteet ovat muuttuneet radikaalisti, minkä ansiosta minulla on pitkästä aikaa mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Au pair -päivät ovat ohi ja palaan Suomeen huomattavasti aikaisemmin kuin alunperin aioin. Miksi? Sairastuin vaikeaan hengitysinfektioon, jonka paranemisen kannalta on parasta - ja oikeastaan välttämätöntä - palata kotiin. Toinen yhtä merkittävä syy on romaanikäsikirjoitus, jota olen työstänyt huhtikuun alusta lähtien. Tehokas kirjoittaminen vaatii sellaiset olosuhteet, joita en pysty reissussa rakentamaan. Tarvitsen muunmuassa huomattavasti laajemman kirjavaraston, toisin sanoen pursuilevat kirjahyllyni jotka odottavat minua kotona. Puhumattakaan lukuisista muista inspiroivista asioista ja ajattelun välineistä, joiden hyödyntäminen ei ole Australiassa mahdollista.

Mitä tämä sitten tarkoittaa kirjablogin kannalta? Ainakin sitä, että voin jälleen asettaa konkreettisia tavoitteita ja suunnitella toimintaani etukäteen. Haluan tehdä blogista taas aktiivisen niin nopeasti kuin mahdollista ja päästä kiinni kunnolliseen lukemisen ja kirjoittamisen rytmiin. Aloitan tekemällä suunnitelman heinäkuuta varten ja pitämällä siitä kiinni mahdollisimman hyvin.

Postauksen kaava on pääpiirteittäin sama kuin aikaisemminkin, mutta olen parannellut konseptia hiukan. Ensimmäiseksi asetan jokaiselle kuukaudelle yksilöllisen lukutavoitteen ja merkitsen sen postaukseen. Toiseksi erottelen lukulistalla olevat kirjat kolmeen kategoriaan: niihin jotka ovat kesken, niihin jotka on tarkoitus lukea alusta loppuun ja niihin jotka on tarkoitus aloittaa mutta jotka luetaan loppuun myöhemmin. Muutosten avulla pyrin välttämään liian suurta keskeneräisten kirjojen pinoa ja saamaan realistisen käsityksen siitä, kuinka paljon pystyn kuukaudessa lukemaan. 

Kuukausittaisia tavoitteita säätelee tällä hetkellä vuoden määrällinen tavoite. Luettujen määrä on tällä hetkellä 13/40, eli 27 kirjaa olisi luettavana seuraavan puolen vuoden aikana. Määrä on suuri, mutta uskon sen olevan vielä saavutettavissa, jos valitsen kirjat viisaasti ja luen päivittäin.

Ja nyt katsotaan, mitä heinäkuun aikana pitäisi saada aikaiseksi ;)


Heinäkuun lukutavoite: 4 luettua kirjaa

 Loppuun luettavat:
  • King of Thorns - Mark Lawrence 
  • Beautiful Chaos - Kami Garcia & Margaret Stohl
  • (The Signature of All things - Elizabeth Gilbert) -> En ole vielä varma, pystynkö lukemaan tätä loppuun heinäkuussa, mutta yritän joka tapauksessa. 








Alusta loppuun luettavat:
  • Ashley Bell - Dean Koontz
  • Harry Potter ja viisasten kivi - J.K. Rowling
Päätin kesäkuussa, että heti kotiin palattuani alan lukea Pottereita uudestaan. Edellisestä kerrasta on kulunut liian monta vuotta ja olen alkanut tosissani kaivata tarinamaailmaa, joka aikoinaan käynnisti matkani kirjoittajaksi. Uskon Potter-maratonin myös vauhdittavan vuoden tavoitteen saavuttamista. 




Aloitettavat:

  • Last of the wilds - Trudi Canavan
  • Empire of Storms - Sarah J. Maas
  • Since we fell - Dennis Lehane

Voi hyvinkin olla, että en oikeasti aloita näitä kaikkia, mutta listasin ne silti. Vaihtoehtoja on niin paljon, että välillä on mahdotonta valita tarkasti. Mitä pidemmälle vuosi kuluu, sitä hankalammaksi valintojen tekeminen käy... :D





Postauksia:

  1. Luostarin varjot - C.J.Sansom
  2. Spider's Bite - Jennifer Este
  3. Magic Study - Maria V.Snyder
  4. Heir of Fire - Sarah J. Maas
  5. Fearless - Fiona Higgins

Kirjoittamattomia arvioita on kertynyt järjetön määrä, jota yritän tulevina viikkoina pienentää mahdollisimman paljon. Jos saan näistä neljä julkaistua, olen tyytyväinen. Mahdollisuudet ovat ainakin paremmat kuin kesäkuussa, sillä minulla on wifi käytettävissä ja lähes rajattomasti aikaa.

Tämä riittää suunnitelmista. Mitä kuuluu ruudun toiselle puolelle? :) 


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Täällä sitä nyt ollaan, Australiassa!

Onnellisia terveisiä täältä maailman toiselta puolelta! Matka meni hienosti alusta loppuun ja ensimmäset päivät Australiassa ovat olleet upeita kaikin tavoin. Meno on itse asiassa niinkin vauhdikasta että en ole juuri ehtinyt edes istahtaa, kirjoittamisesta puhumattakaan. Toivottavasti pääsen taas pian fiktion ja blogin pariin! Matkablogin puolella tapahtuu varmaan nopeammin: yritän väsätä kasaan postausta ensivaikutelmista ja siitä mitä ensimmäisten päivien aikana on tapahtunut. Tänään annan yhden kuvan puhua puolestani <3





maanantai 26. syyskuuta 2016

Lukuhaaste: Adventures in Down Under and Beyond

Australian vuoden kunniaksi kehittelin lukuhaasteen, jossa perinteiseen tyyliin täytetään erilaisia kategorioita lukemalla niihin sopivia kirjoja.

Haasteen tarkoitus on innostaa lukemaan jotain ihan uutta, avata ovi australialaisen kirjallisuuden maailmaan ja kiinnittää lukijan huomio aiheisiin, aktiviteetteihin, ympäristöihin, henkilöihin ja tapahtumiin, jotka voi tavalla tai toisella liittää Australiaan. Joukossa on myös vapaampia kategorioita, jotka saattavat tarjota fiktiivisiä seikkailuja myös Australian ulkopuolella, missä tahansa maailmankolkassa.

Haaste käynnistyy lokakuussa 2016 ja pysyy käynnissä ainakin koko Australia-seikkailun ajan (vähintään marraskuuhun 2017). Haaste on avoin kaikille halukkaille osallistujille, myös sellaisille joilla ei ole omaa kirjablogia.

Ohjeet:

  • Ilmoita osallistumisestasi haasteen ylläpitäjälle jättämällä kommentti johonkin haastetta koskevaan postaukseen
  • Liitä haasteen ohjeet omaan blogiisi, jotta mahdollisimman moni kiinnostunut löytää haasteen
  • Lue yksi kirja yhtä kategoriaa kohden
  • Jos bloggaat haasteeseen lukemastasi kirjasta, merkitse bloggaukseen, mihin kategoriaan kirjan luit ja kuinka monta pistettä sait
  • Kerro edistymisestäsi säännöllisesti erillisissä postauksissa tai haastetta varten luodulla sivulla. Merkitse postauksiin/sivulle ainakin lukemasi kirjat, lukemisen ajankohta, linkit luettujen kirjojen blogipostauksiin, pisteiden kokonaismäärä ja täytetyt kategoriat. Voit myös lisätä, mistä ja miten olet kirjat löytänyt, missä olet ne lukenut, mihin maihin/paikkoihin ne sijoittuvat, oliko niiden löytäminen vaikeaa, olitko kuullut kirjailijasta aikaisemmin tai aiotko lukea samankaltaisia kirjoja lisää. Tyyli, lisäsisältö ja postausten väli on vapaa!
  • Älä unohda lisätä kuvia lukemistasi kirjoista!
  • Jos sinulla ei ole blogia, kerro edistymisestäsi kommenttikentässä tai pyydä ylläpitäjältä sähköpostiosoite
  • Jos et ole varma, sopiiko joku kirja haasteeseen tai jotain jää epäselväksi, jätä minulle kommentti!

Pisteytys:

Jokaisesta kategoriasta on mahdollista saada kaksi pistettä ja koko haasteesta yhteensä 100 pistettä.

Kategoriaan sopivasta luetusta kirjasta saa yhden pisteen. Toisen pisteen saa, mikäli kirjan tai kirjailijan voi liittää Australiaan jollain kategorioista puuttuvalla tavalla. Esimerksiksi jos
  • kirjailija asuu tai on asunut joskus Australiassa
  • kirjailijalla on sukulaisia, ystäviä tai muita henkilökohtaisia siteitä Australiaan
  • kirja on julkaistu tai kirjoitettu Australiassa (esimerkiksi pitkällä lomamatkalla)
  • kirjassa käsitellään jotain sellaista Australiaan liittyvää, mitä ei mainita haasteen kategorioissa
  • kirjassa on australialaisia henkilöitä
  • kirjailija on saanut inspiraatiota Australian kulttuurista, luonnosta, matkailumahdollisuuksista... 
Kaikista Australiaan sijoittuvista kirjoista saa automaattisesti kaksi pistettä.

Lopullinen pistemääräsi kertoo, mille tasolle kiinnostuksesi Australiaa kohtaan on haasteen aikana noussut ;) 

  • 1-10 pistettä: Haaveilet salaa Australian matkasta, mutta et ole vielä kerännyt tarpeeksi rohkeutta reissun toteuttamiseen
  • 10-20 pistettä: Olet edennyt haaveilusta suunnitteluasteelle, ja matka on lentolippuja vaille varma, Aiot kuitenkin pysytellä vielä isoissa kaupungeissa lähellä sivilisaatiota.  
  • 20-30 pistettä: Kahden viikon pyrähdys ei riitä sinulle. Olet lähtenyt kolmen kuukauden mittaiselle reppureissulle ja napannut pari kaveriakin mukaan. 
  • 30-40 pistettä: Roadtrip on tämän reissun avainsana. Itärannikon jälkeen kaikki on avoinna!
  • 40-50 pistettä: Tällä roadtripillä haluat päästä kauemmas ihmismassoista ja tunnetuimmista matkailukohteista. Aivan ensimmäisenä lähdet matkakumppanisi kanssa ajamaan outbackin halki, ja sen jälkeen tutustut Länsi-Australian aarteisiin. Mitä useammin poikkeat tallatulta polulta, sen parempi!
  • 50-60 pistettä: Tämä on roadtrippien kuningas: olet kiertänyt jo puolet Australiasta; yöpynyt teltassa, hostellissa, luksusresortissa, jonkun vieraan olohuoneessa ja leirintäalueella; käynyt sukeltamassa, snorklaamassa, surffaamassa, purjehtimassa, melomassa, koskenlaskussa ja kalliokiipeilemässä; juonut niin paljon viiniä että melkein hävettää, kohdannut eläimiä joista et ollut aikaisemmin kuullutkaan ja tavannut aboriginaaleja. Mitähän kaikkea on vielä edessä?
  • 60-70 pistettä: Reissukärpänen on jättänyt sinuun pysyvän pureman. Tällä kertaa yhdistät Australian reissuun sekkailuja ainakin Uudessa-Seelannissa ja Indonesiassa, ja reissun pituus on vähintään puoli vuotta. Entä miten olisi Fidzi? Tai Vanuatu? Cookinsaaret? Anyone interested??
  • 70-80 pistettä: Eihän tässä millään turistiviisumilla ruveta pelaamaan! Haluat reissaamisen lisäksi kokea, millaista on asua ja tehdä töitä Australiassa -> hankit working holiday -viisumin ja hyppäät vuoden mittaiseen sekkailuun tavoitteenasi kokea niin paljon kuin mahdollista!
  • 80-90 pistettä: Vietät parhaillaan toista working holiday -vuottasi, etkä voisi olla onnellisempi. Australia on upea maa, jonka salaisuuksiin tutustumisesta on tullut elämäntehtäväsi. 
  • 90-100 pistettä: Australiasta on tullut toinen kotisi. Rakastat maata kuin omaasi, ja nyt mietit vain miten pääset asettumaan sinne useammaksi vuodeksi. 

Kategoriat:

  1. Australialaisen miehen kirjoittama kirja
  2. Australialaisen naisen kirjoittama kirja
  3. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kokonaan tai osittain Sydneyyn, Melbourneen, Perthiin, Brisbaneen, Cairnsiin tai Darwiniin
  4. Kirja, jossa vietetetään paljon aikaa rannalla
  5. Kirja, jonka henkilöiden joukossa on maanviljelijä (esimerkiksi karjatilan tai hedelmäfarmin omistaja)
  6. Kirja, jossa syödään kalaa, hummeria, mustekalaa tai muita mereneläviä
  7. Kirja, jossa harrastetaan purjehdusta tai veneilyä (yksi retki riittää)
  8. Kirja, jonka henkilöt vierailevat Australian Outbackissa
  9. Australialaisen kirjailijan esikoisromaani
  10. Kirja, jonka yksi henkilö viljelee ja valmistaa viiniä, työskentelee viinitilalla, harrastaa viinejä tai on jollain muulla tavalla tiiviisti tekemisissä viinin kanssa
  11. Kirja, jonka tapahtumiin liittyy aboriginaalien historiaa, kulttuuria tai pyhiä paikkoja
  12. Kirja, jossa vietetään helteistä joulua
  13. Kirja, jossa vieraillaan australialaisessa kansallispuistossa
  14. Kirja, jonka henkilöt harrastavat surffausta, opettelevat surffaamaan tai opettavat toisia surffaamaan
  15. Kirja, jonka tapahtumiin liittyy Australian nähtävyyksiä (Esim. Uluru, Sydneyn oopperatalo, Great Barrier Reef)
  16. Roadtripistä kertova kirja
  17. Kirja, joka käsittelee jollain tavalla Australian eläimiä (kengurut, koalat, dingot, emut, krokotiilit, hämähäkit, you name it)
  18. Kirja, jossa harrastetaan laitesukellusta tai snorklausta
  19. Kirja, jonka tapahtumiin liittyy risteily
  20. Kirja, jonka päähenkilö opiskelee australialaisessa yliopistossa
  21. Kirja, jonka tapahtumiin liittyy jollain tavalla Australia Day
  22. Kirja, johon liittyy sademetsä
  23. Kirja, jossa nautitaan runsaasti hyvää ruokaa useista eri maista
  24. Kirja, jossa ihaillaan kalliomuodostelmia, luolia, metsiä, kasveja, tähtiä, vesiputouksia, delfiinejä tai valaita
  25. Kirja, jonka päähenkilö on tullut Australiaan jostain toisesta maasta
  26. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa haluaisit käydä
  27. Fantasiaromaani, jonka miljöö tuo mieleesi Australian
  28. Kirja, jonka omistat
  29. Pieneen maalaiskaupunkiin/kylään sijoittuva kirja (osittain tai kokonaan)
  30. Young adult tai New adult romaani, johon liittyy allasbileet
  31. Blogiarvion perusteella valittu kirja
  32. Kirja, jonka henkilöihin liittyy huomattavaa henkistä kasvua
  33. Kirja, jonka kansi herätti mielenkiintosi
  34. Rikosromaani, joka käsittelee huumeita, rasismia tai ympäristörikoksia
  35. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja
  36. Englanninkielinen kirja
  37. Historiallinen romaani, johon liittyy kolonialismia
  38. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita
  39. Itsenäisesti/omakustanteisesti julkaistu kirja
  40. Suosittuun turistikohteeseen sijoittuva kirja
  41. Kirja, joka aloittaa sarjan
  42. Kirja, jossa kuvaillaan vahvoja ystävyyssuhteita
  43. Kirja, jossa teknologia on merkittävä osa tapahtumien kulkua
  44. Kirja, jossa telttaillaan
  45. Kirja, joka on käännetty yli 10 kielelle
  46. Kirja lukulistaltasi
  47. Kirja, jossa vietetetään lomaa ulkomailla
  48. Kirja, jossa kokeillaan/harrastetaan koskenlaskua, abseilingia, kalliokiipeilyä tai melontaa
  49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita
  50. Kirja, joka rikkoi odotuksiasi tai yllätti sinut jollain muulla tavalla

Palkinnot:

Osallistujat saavat palkinnoksi ainakin postikortin ja/tai henkilökohtaisen sähköpostin kuvien kera. Tarkemmasta sisällöstä keskustellaan osallistujien kanssa henkilökohtaisesti.

Kaikkein osallistuneiden kesken arvotaan myös erilaisia lisäpalkintoja, jotka selviävät myöhemmin. Joukossa on todennäköisesti lahjakortteja, kirjoja, kirjanmerkkejä ja jotain matkailuaiheista. Katsotaan, mitä luova pääni saa aikaiseksi!