Näytetään tekstit, joissa on tunniste maaliskuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maaliskuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Kirjoittamisen kuulumiset 1/2022: Mitä tapahtui maalikuussa & huhtikuun suunnitelmat

Rikon blogihiljaisuuden tällä kertaa poikkeuksellisesti lauantaina, sillä postauksen aihekin on tavanomaisesta poikkeava; kirjoittaminen.

Lukeminen ja blogin päivittäminen jäivät maaliskuussa sivurooliin, koska olen keskittynyt kirjoittamiseen. Tänä vuonna isoin kirjoittamiseen liittyvä tavoitteeni on tehdä siitä säännöllisempi osa arkeani ja päästä pitkistä kirjoittamistauoista eroon. Olen huomannut, että aiheeseen liittyvien päivitysten tekemisen Instragramissa edistää luovaa työskentelyä. Niinpä päätin tänä vuonna myös tosissani yrittää tehdä saman myös blogissa jossain muodossa. Katsotaan, mitä tälle hankkeelle lopulta tapahtuu.

Tämän postauksen tarkoitus on olla sekä tilannepäivitys että lähitulevaisuuden pohjustus. Kirjoittamiseen liittyviä postauksia saattaa ilmestyä tänne huhtikuussa enemmänkin, joten jos aihe kiinnostaa, kannattaa pitää niitä silmällä.

Työstin maaliskuussa kahta projektia, jotka esittelen seuraavaksi lyhyesti. Lopuksi kerron, mitä aion tehdä kirjoittamisen eteen huhtikuun aikana.

Projekti 1

Pääprojektini oli maaliskuussa romaani, jota kirjoitan yhdessä ystävän kanssa. Se on yhdistelmä scifiä ja fantasiaa, ja sarjan ensimmäinen osa. Kirjoitamme tällä hetkellä ensimmäistä luonnosta ja järjestelemme lopun tapahtumia paikalleen. Tiedämme siis, mitä lopussa tapahtuu, mutta pienten palasten saaminen kohdalleen on haastavaa.

Maaliskuussa pääsimme taas alkuun kirjoittamisen kanssa pitkähkön tauon jälkeen. Luonnoksen kokonaispituus on nyt noin 55000 sanaa. Olemme kuitenkin kokonaisuuteen nähden vielä luonnostelun alkuvaiheessa, joten tahdissa on paljon parantamisen varaa.

Projekti 2

Jatkoin maalikuussa jo hyvin pitkään työn alla olleen trillerin työstämistä. Myös tämä on sarjan ensimmäinen osa ja sisältää scifielementtejä.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana työstänyt kyseistä romaania hyvin katkonaisesti. Arvelen sen johtuvan siitä, että en ole saanut ratkaistuksi tiettyä osuutta juonesta. Siihen liittyvät kysymykset ovat kaihertaneet mieltäni ja estäneet minua kirjoittamasta. Lisäksi romaanin ensimmäisessä neljänneksessä on osia, joihin en ole ollut niin tyytyväinen, että olisin voinut antaa niiden olla siihen asti, että saan ensimmäisen luonnoksen kirjoitettua loppuun.

Maaliskuussa lopulta päätin, että nyt olen viivytellyt tarpeeksi, ja ryhdyin muokkaamaan juonisuunnitelmaa uusien ideoideni mukaiseksi. Sisältö on lähestulkoon sama kuin ennenkin, mutta olen muuttanut tiettyjen tapahtumien järjestystä ja joidenkin ihmissuhteiden kulkua olennaisesti. Lisäksi minun täytyy "kirjoittaa ulos" kaksi henkilöä, joilla ei ollut tarpeeksi persoonallisuutta eikä riittävän suurta roolia tarinassa, jotta heidät olisi kannattanut säilyttää.

Huhtikuun suunnitelmat

Huhtikuu on Camp NaNoWrimo -kuukausi, ja osallistun siihen tänäkin vuonna. Tällä kertaa kuitenkin työstän useita projekteja samanaikaisesti.

Jatkan molempien pääprojektieni työstämistä eri tavoin. Ensimmäisen kohdalla keskityn uuden tekstin kirjoittamiseen ja kirjoittamista edistävien maailmaa ja henkilöitä koskevien asioiden ideoimiseen. Toivon, että saan ideoita myös kirjan lopun suhteen, sillä haluaisin saada juonen koottua valmiiksi mahdollisimman pian.

Trillerin osalta ensimmäinen tavoitteeni on saada olemassaoleva juoni korjattua kokonaisuudessaan uuden suunnitelman mukaiseksi. Samalla työstän osuutta, jossa on aukko. Toivon, että saan huhtikuussa ainakin osan siitä täytettyä, sillä se tekisi luonnoksen kirjoittamisesta helpompaa. Jos juonen editointi edistyy hyvin, saatan päästä huhtikuun aikana myös luonnoksen korjaamisen pariin.

Näiden lisäksi minulla on useita kirjaideoita, jotka ovat varhaisissa luomisen vaiheessa. Tavoitteeni on jatkaa myös niiden työstämistä, jotta myös ne etenisivät tänä vuonna seuraavaan vaiheeseen. Kerron näistä projekteista enemmän myöhemmin.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa seurata minua Instagramissa (@loputonromaani), jossa päivitän edistystäni säännöllisesti. Kirja-arvioita alan postata taas pian, toivottavasti jo ensi viikolla. Niitäkin on listalla jo aika paljon.

maanantai 28. helmikuuta 2022

Lukulista 3/2022: Parannuksia systeemiin

Tämän vuoden tapani muodostaa lukulistat on toiminut paremmin kuin aikaisemmat systeemit, mikä on iloinen asia. Edellisistä vuosista poiketen aion kuitenkin reagoida mahdollisiin puutteisiin ja hankaluuksiin heti, jotta väistäisin pitkät lukujumit. Niinpä maaliskuun suunnitelma on hiukan erilainen.

Helmikuu osoitti, että yksi omainaisuus lukemisen tavassani on muuttunut ratkaisevasti. Nuorempana keskityin yhteen tai kahteen kirjaan kerrallaan, eikä se aiheuttanut ongelmia. Nykyään tarvitsen paljon enemmän vaihtelua, mikä todennäköisesti selittää sen että keskeneräisten kirjojen lista pitenee nopeasti. Nyt kun äänikirjat ovat kuviossa mukana, tämä ominaisuus korostuu entisestään. Kuuntelen niitä nyt vielä nopeammin kuin viime vuonna, minkä lisäksi haluan hyppiä yhä useamman kirjan välillä. Siksi valinnanvaraa täytyy olla listalla entistä enemmän.

Tavoitteeni oli kitkeä keskeneräisten kirjojen listaa lyhyemmäksi helmikuussa, mutta tämä ajatus johti minut pienimuotoiseen lukujumiin. Niinpä päätin, että maaliskuussa keskityn siihen, että ylipäätään luen, enkä niinkään siihen, mitä luen. Asetan lukemiselle ainoastaan yhden selkeän tavoitteen: haluan lukea vähintään kaksi fyysistä kirjaa maaliskuussa. 

Top-listalle laitoin poikkeuksellisesti 25 kirjaa, jotta sain enemmän tilaa äänikirjoille. Jos määrä osoittautuu toimivaksi, saatan tehdä siitä uuden vakion.

Fyysisiä kirjoja listalla on tarpeeksi, koska luen niitä huomattavasti hitaammin kuin kuuntelen äänikirjoja. Lisäksi monet kirjat ovat todella pitkiä, joten niiden lukemiseen kuluu tovi.

***

Kesken tällä hetkellä ovat: 

1. Peilikaupunki - Justin Cronin

2. A Game of Thrones - George R.R. Martin

3. Assassin's Blade - Sarah J. Maas

4. Half-blood - Jennifer L. Armentrout

5. One Dark Throne - Kendare Blake

6. Kaunasin sivut - Jyrki Erra

7. Rajalla - Ally Condie 

8. Paluu pimeästä - C.J. Tudor

Helmikuusta poiketen luen ja kuuntelen näitä fiiliksen mukaan, ja toivottavasti saan ainakin muutaman listalta pois. Listalla on neljä äänikirjaa, joten ainakin niiden suhteen on todella hyvät mahdollisuudet.


Top 25


Uudet kirjat on taas lihavoitu, jotta ne erottuvat listalla pidempään olleista kirjoista. Listalla on 12 fyysistä painosta ja 13 äänikirjaa. Toivon, että maaliskuusta tulee kokonaisuutena parempi lukukuukausi kuin helmikuusta.

1. City of Fallen Angels - Cassandra Clare

2. Heir of Fire - Sarah J. Maas 

3. Clockwork Prince - Cassandra Clare

4. A Clash of Kings - George R.R. Martin

5. Kuninkaiden kuolema  - Conn Iggulden

6. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

7. The 5th Wave - Rick Yancey

8. Muukalainen - Diana Gabaldon

9. Cinder - Marissa Meyer 

10. Storm front - Jim Butcher

11. Ship of magic - Robin Hobb

12. A dance of cloaks - David Dalglish

13. Viimeinen toivomus - Andrzej Sapkowski 

14. Risteyskohdat -  Elly Griffiths

15. Ei koskaan - Ken Follett

16. Final girls - Riley Sager

17. Vaiennettu - Luke Harding

18. Täydelliset vieraat - Emma Rous 

19. The Seven Husbands of Evelyn Hugo - Taylor Jenkins Reid

20. An Enchantment of Ravens - Margaret Rogerson

21. Uprooted - Naomi Novik

22. Sometimes I Lie - Alice Feeney

23. Minä tapan - Giorgio Faletti

24. Vakooja ja petturi - Ben McIntyre

25. Forensics: The Anatomy of Crime - Val McDermid

***

Mitä sinä aiot lukea maaliskuussa?


maanantai 6. syyskuuta 2021

Luetut 2/2021: Maaliskuun luetut

Niin kuin yleensä keväisin, myös tänä vuonna kiire yllätti ja vei mukanaan. Opiskelu vei paljon aikaa, joten lukemisesta oli pakko tinkiä jonkin verran. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että minulla oli koko ajan vähintään yksi kirja aktiivisesti "työn alla", joten esimerkiksi useamman päivän mittaisia taukoja ei päässyt syntymään. 

Mitä tulee koontipostauksiin, aika ei riittänyt niiden tekemiseen edes kesällä. Niinpä olen kuusi kuukautta jäljessä niiden suhteen. Syksyn tullen päätin, että on järkevämpää tehdä luettujen kirjojen koonti joka kuukausi. Lyhyemmät koonnit syntyvät nopeammin ja pysyvät luettavissa mitoissa. Niinpä esittelen tässä postauksessa vain kirjat, jotka luin maaliskuussa.

1. Meteoriitti - Dan Brown

Luin Meteoriitin ensimmäisen kerran niin kauan sitten, etten enää muistanut siitä juuri lainkaan yksityiskohtia. Parhaiten oli jäänyt mieleen jäinen, syrjäinen miljöö ja se, että juonenkäänteitä on runsaasti. Pidin romaanista myös toisella lukukerralla, mutta en yhtä paljon kuin aikaisemmin. Meteoriitti on viihdyttävä trilleri, joka käsittelee kiinnostavia tieteellisiä kysymyksiä ja aihepiirejä ja sisältää kaikenlaista poliittista vehkeilyä, mutta ei pääse yhtä syvälliselle tasolle kuin monet muut Brownin teokset.

2. Pahan polku (Cormoran Strike #3) - Robert Galbraith

Jäin totaalisesti koukkuun tähän sarjaan kahden osan jälkeen, enkä voinut vastustaa sarjan jatkamista. Jätän suurimman osan ajatuksistani odottamaan arviota, mutta sanottakoon nyt, että Pahan polku on yksi parhaista lukemistani dekkareista. Intensiivinen, karmiva, nerokas, temaattisesti syvä ja monipuolinen... Voisin tehdä todella pitkän listan kehuvista adjektiiveista. Mielenkiintoisen rikostutkimuksen lisäksi Pahan polku syventää sarjan henkilöitä ja erityisesti Striken ja Robinin välistä suhdetta mestarillisesti. On takuuvarmaa, että luen tämän sarjan monta kertaa uudestaan.

3. Ensimmäinen siirtokunta (The Passage #1) - Justin Cronin 

Niin kuin jo etukäteen arvelin, tämä oli henkeäsalpaava lukukokemus alusta loppuun. Luin Ensimmäisen siirtokunnan uudelleen voidakseni lukea sen jatko-osat, enkä katunut valintaa hetkeäkään.

Croninin scifitrilogia kertoo maailmasta, jossa virus on muuttanut valtaosan ihmisistä verenhimoisiksi, pitkäikäisiksi olennoiksi, jotka on todella vaikeaa saada hengiltä ja joihin liittyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ensimmäinen osa keskittyy pieneen ryhmään ihmisiä, jotka ovat perustaneet pienen, eristetyn siirtokunnan Kalifornian erämaahan. Tämä lukikerta oli todella erityinen kokemus, sillä se nosti esiin uusia yksityiskohtia ja kerronnallisia kerroksia, joihin en ollut nuorempana kiinnittänyt huomiota. Lukiessani pohdin muunmuassa ystävyyttä erilaisista näkökulmista, järjen ja tunteiden suhdetta erityisesti silloin, kun ihminen kohtaa jotain selittämätöntä, ihmisyyden ydintä ja tieteeseen liittyviä mahdollisuuksia ja vaaroja.

Tavoitteeni on julkaista näistä kirjoista arviot viimeistään lokakuussa, jotta lukemisen ja arvion väliin ei muodostu liian pitkää väliä. Kahden kirjan arviot ovat jo suunnilleen puolivälissä, joten tavoite on todennäköisesti realistinen. 
Seuraavan luettujen kirjojen koontipostauksen julkaisen todennäköisesti lokakuun alussa. Siitä eteenpäin pyrin julkaisemaan kaksi koontia kuukaudessa kunnes pääsen nykyhetkeen.

Tämän viikon perjantaina vuorossa on syys-lokakuun lukulista, minkä jälkeen jatkan kirja-arvioiden parissa. Aikomukseni on julkaista kaksi postausta viikossa, jotta rästipostauksien lista lyhenisi nopeammin ja pääsisin julkaisemaan ns. tuoreita arvioita ja muita tekstejä. Katsotaan, kuinka hyvin pysyn tavoitteissani!

Mikä kirja on sykähdyttänyt sinua tänä vuonna?

Oletko kohdannut kirjallisia pettymyksiä?

Oletko lukenut tuttuja kirjoja uudelleen vai keskittynyt uusiin kirjoihin?

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Camp NaNoWriMo 1/2021: Suunnitelmia

Camp NaNoWriMo lähestyy taas ja on aika tehdä vähän suunnitelmia kuukauden varalle. Tällä kertaa pidän kuukauden melko avoimena, sillä opinnot pitävät minut tällä hetkellä todella kiireisenä. Aikatauluni myös vaihtelee viikoittain, minkä takia on oikeastaan mahdotonta ennustaa kuinka paljon aikaa jää luovalle työskentelylle.  Menen siis enemmän fiilispohjalta kuin yleensä, jotta en pilaa menestymisen mahdollisuuksia ainakaan stressaamalla suunnitelmien toteutumista.

Pääprojektini on huhtikuussa sama kuin viime vuoden marraskuussa eli scifiromaani, jota työstän yhdessä ystävän kanssa. Todennäköisesti keskitymme juonen kehittelyyn, jotta saamme sen mahdollisimman pian mietittyä loppuun asti. Jos intoa riittää, jatkamme myös jo suunniteltujen lukujen luonnostelua.

Teen todennäköisesti jotain myös sooloprojekteilleni, mutta en ole vielä asettanut niiden suhteen tavoitteita. Kaikki edistyminen on joka tapauksessa plussaa. Trillerin juonen korjaaminen on kesken, joten voisin ainakin jatkaa sitä. Lisäksi olisi hauskaa saada jotain aikaan uusimman kirjaideani suhteen, jonka olen joutunut laittamaan alkuvuoden ajaksi syrjään.

Blogin puolella ajattelin tehdä päiväkirjamaisia päivityksiä säännöllisin väliajoin kuukauden edetessä.  Olen suunnitellut sisällyttäväni postauksiin myös kommentteja kirjoista, joita luen huhtikuussa sekä muita luovuutta ruokkivia aktiviteetteja: tv-sarjoja, elokuvia, musiikkia, youtubea ja niin edelleen. Yksityiskohdat riippuvat paljon siitä, mitä milloinkin teen ja kuinka paljon etenen eri projektien kanssa. Camp NaNo - postausten lisäksi postaan tavalliseen tapaan kirja-arvioita ja muita lukemiseen liittyviä postauksia. 
 
Tavoitteeni on myös aktivoida Instagramia pitkästä aikaa, joten jos erityisesti reaaliaikaiset päivitykset kiinnostavat, kannattaa vilkuilla tiliäni siellä (@loputonromaani). En tiedä vielä, otanko tavoitteeksi postata jotain joka päivä vai esimerkiksi joka toinen päivä, mutta tahti on joka tapauksessa tiiviimpi kuin blogissa.

Loput maaliskuusta kuluu kevyesti valmistautuen: kirjoja lukien, Supernaturalia maratoonaten ja tiedostoja vilkuillen. Haluan myös laittaa lukulistallani olevia kirjoja jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen toisaalta sen mukaan, mitkä niistä ovat nopealukuisia ja mitkä toisaalta todennäköisesti ohjaavat ajatuksiani kirjoittamisen kannalta oikeille raiteille. Jännityksellä odotan, mitä Camp tuo tullessaan tänä vuonna.

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Kuolinkellot - Juan Gomez-Jurado

Paavi on kuollut, ja Rooma on täynnä surevia katolisen kirkon jäseniä. Konklaavi on alkamaisillaan ja paavin hautajaisia valmistellaan median valvovan silmän alla.

Samaan aikaan Roomassa liikkuu murhaaja, joka on ottanut kohteekseen kardinaalit. Tekijän modus operandi on poikkeuksellisen raaka ja järkyttävä. Profilointiin erikoistunut rikostutkija Paola Dicanti saa avukseen amerikkalaisen isä Fowlerin, jolla on erityinen yhteys murhaajaan. Mutta saavatko he syyllisen kiinni ennen kuin tämä ehtii kylvää lisää kauhua ja kaaosta?

***

Kuolinkellot lähtee liikkeelle samankaltaisesta asetelmasta kuin Dan Brownin Enkelit ja demonit, minkä takia se alunperin herätti mielenkiintoni. Suhteellisen lupaavan alun jälkeen romaani kuitenkin kääntyi alamäkeen eikä enää noussut.

Juonen suurin ongelma on se, että se jää ikään kuin junnaamaan laakereilleen. Saamme karmean rikoksen ja kiehuvat yhteiskunnalliset olosuhteet, mutta todellista hädän ja kiireen tuntua ei synny. Tarina ei syty liekkeihin, mikä latistaa myös teemojen käsittelyä. Romaani ottaa jälleen yhden näkökulman hyväksikäyttöskandaaleihin, joita on käsitelty paljon niin fiktiossa kuin dokumenteissakin. Aihe on toki tärkeä, mutta valitettavan usein yllätyksetön. Niin isosta ongelmasta kuin onkin kyse, toivon että kirjailijat yhdistäisivät useammin katolisuuden ja ylipäätään uskonnon käsittelyyn muitakin teemoja. Katolisen kirkon toimintaan liittyviä ongelmia voisi varmasti käsitellä muutenkin kuin seksuaalisen väkivallan näkökulmasta.

Kerronnallinen rakenne on kuitenkin selkeä ja siltä osin mielenkiintoinen, että se sisältää niin sanotun "mixed media" -elementin. Nämä omaisuudet tekevät tekstistä myös nopealukuista, mutta eivät pelasta juonen ja teemojen käsittelyn yksiulotteisuutta.

Toinen iso miinus on geneerinen ja suurimmaksi osaksi kliseinen henkilögalleria. Miespoliisit käyttävät aikansa enimmäkseen machoiluun ja toistensa nokitteluun ja jäävät kaiken kaikkiaan todella persoonattomiksi. Dicanti putoaa tyypilliseen uranaisen muottiin: maskuliisena pidetty ammatti, terävä äly kyynisellä, tiukan rationaalisella maailmankuvalla höystettynä, ei mielenkiintoa perheen perustamista eikä oikein parisuhdettakaan kohtaan. Toisin sanoen hän on yksi niistä monista poliisihahmoista, joiden viesti kuuluu suunnilleen näin: on valittava joko menestyksekäs ura tai rauhallinen perhe-elämä, koska molempia ei voi saada (tai edes haluta) yhtä aikaa. Tällainen henkilökuvaus harmittaa erityisesti siksi, että nykyään on olemassa paljon trillereitä joiden päähenkilöt ovat huomattavasti moniulottoisempia. Isä Fowlerissa puolestaan olisi ollut potentiaalia todella mielenkiintoiseen henkilöön: katolinen pappi, joka on työskennellyt muunmuassa CIA:n palveluksessa ei ole tavallinen yhdistelmä. Valitettavasti hänkin jää melko ulkokohtaiseksi ja kehysmäiseksi hahmoksi.

Henkilöiden välisiä sosiaalisia jännitteitä ja asetelmia täytyy kuitenkin kehua. Erityisesti murhaajan asema uhreihin ja teemoihin nähden rikkoo tyypillisimpiä kaavoja. Lisäksi isä Fowlerin taustatarinassa ja hänen yhteydessään murhaajaan oli yllättäviä piirteitä. Syvällisemmällä otteella näistä olisi saanut paljon emotionaalisempia ja sen myötä vaikuttavampia juonikaaria.

Vaikka Kuolinkellot olikin melkoinen pettymys, en kadu sen lukemista. Heikommat lukukokemukset antavat uusia näkökulmia esimerkiksi lempikirjoihin ja tässä tapauksessa erityisesti niihin moniin todella hyviin trillereihin, joita olen lukenut viime aikoina. Myös käsitykseni itsestäni lukijana kehittyy, kun välillä lukee jotain sellaista joka ei kolahda täysillä.

2,5/5

Oletko sinä pettynyt johonkin kirjaan viime aikoina?


maanantai 8. maaliskuuta 2021

Arviointia ja analyysiä: Supernatural - kausi 1

Huomio: Teksti sisältää spoilereita, joten jos haluat välttää niitä, jätä tämä postaus väliin.

*** 

Winchesterin perheellä on salaisuus: he jahtaavat yliluonnollisia olentoja henkensä kaupalla. Kostonhimoiset henget, kirotut esineet, muodonmuuttajat, demonit ja monet muut kiusankappaleet ovat heille arkipäivää.

Vuodet ovat kuitenkin ajaneet perheen erilleen toisistaan sen jälkeen, kun perheen äiti kuoli traagisesti tuntemattoman olennon käsissä. Perheen nuorempi poika Sam lopulta tuskastui monimutkaiseen perhedynamiikkaan ja lähti opiskelemaan lakia. Dean jatkoi hirviöiden jahtaamista isän, Johnin, kanssa ja vieraantui samalla veljestään.

Kun John katoaa kesken jahdin, Dean lähtee hakemaan Samin avukseen etsintään. Sam ei riemastu veljensä pyynnöstä; hänellä on elämä mallillaan hyvää tyttöystävää myöten, eikä hän halua minkäänlaisten yliluonnollisten hirviöiden horjuttavan tasapainoaan. Suhde isän kanssa on vaikea, mikä mutkistaa tilannetta entisestään. Velvollisuudentunto saa Samin lähtemään Deanin mukaan, mutta ennen kuin hän huomaakaan, veljekset ovat syvemmällä yliluonnollisessa maailmassa kuin koskaan ennen.

***

Supernatural on yksi rakkaimmista suosikkisarjoistani, jota voisin kuvitella katsovani vielä hampaattomana vanhuksenakin. Ajattelin että sarjan katsominen pitkästä aikaa uudelleen alusta lähtien olisi sekä hauskaa että hyödyllistä kirjoittamisen kannalta, ja nyt istun tässä kirjoittamassa siitä jotain arvion ja analyysin väliltä. Edellisestä katselukerrasta on kulunut ainakin viisi vuotta, joten pystyn tarkastelemaan sarjaa melko tuorein silmin, mikä tekee näiden postausten kirjoittamisesta erityisen mielenkiintoista. Kirjoitan jokaisesta kaudesta ainakin yhden postauksen ja julkaisen ne suunnilleen tasaisin välein (2-3 viikkoa). Ja nyt itse asiaan.

Ensimmäinen kausi noudattaa enimmäkseen samaa perusrakennetta: jossain päin Yhdysvaltoja tapahtuu outoja katoamisia, sairastumisia tai kuolemia, joita Sam ja Dean lähtevät selvittämään. Kun he saavat selville, millaisesta olennosta tai yliluonnollisesta ilmiöstä on kyse, he kehittelevät suunnitelman olennon voittamiseksi ja rauhan palauttamiseksi. Hoitaessaan tehtävää he kohtaavat jos jonkinlaisia kommelluksia, mutta useimmiten he selviytyvät tilanteista ehjin nahoin. Panokset eivät siis ole kovin korkeat eikä poikien puolesta tarvitse juurikaan pelätä (vielä).

Jotkut jaksot ovat selvästi toimintapainotteisia, osa emotionaalisia ja osa keskittyy huumoriin. Jako on niin selvä, että jaksot voisi helposti jakaa kategorioihin tyylin ja sävyn mukaan. Pidän enemmän niistä sarjan kausista, joissa toiminta, syvälliset teemat ja huumori sulautuvat toisiinsa ja parhaimmillaan kaikki kolme elementtiä sisältyvät jaksoon samanaikaisesti. Silti on huomionarvoista, että Supernaturaliin on jo ensimmäisellä kaudella saatu luontevasti sisällytettyä useita erilaisia sävyjä ja tunnelmia. 

Muutamat jaksot tuntuvat täytejaksoilta tai selkeästi muusta kokonaisuudesta irrallisilta. Esimerkiksi jakso 2, jossa Sam ja Dean pelastavat wendigon sieppaamia telttailijoita, tuntui nopeasti kootulta ja ajoituksen suhteen sattumanvaraiselta. Ehkä siksi, että ensimmäisen jakson jälkeen ei vielä oikein tiedetty, mihin suuntaan sarjan kanssa haluttiin mennä ja siksi on tyydytty nopeisiin ratkaisuihin.

Laajoihin juonikuvioihin viitataan kuitenkin kauden mittaan enemmän kuin muistin. Pisimmälle ulottuvat juonikaaret koskevat Samin ja Deanin äidin kuolemaa ja demonia, joka hänet murhasi. Lisäksi jo melko aikaisin käy ilmi, että Samilla on voimakkaita psyykkisiä kykyjä. Hän näkee painajaisia, jotka osoittautuvat enteiksi: hän toisin sanoen näkee tulevaisuuden tapahtumia ennalta. Kun pojille selviää, että myös isän katoaminen liittyy menneisyyden tragediaan, motivaatio selvittää totuus kokonaisuudesta kasvaa. Veljekset yrittävät isänsä tavoin löytää keinon demonin tappamiseksi ja samalla selvittää, mistä Samin voimissa oikein on kyse. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä selvemmäksi käy että tämä kaikki on osa paljon suurempaa tapahtumaketjua, minkä myötä sarjasta tulee yhä mielenkiintoisempi. Siitä huolimatta ensimmäinen kausi on hyvin "pehmeä" verrattuna siihen mitä on tulossa.

Vahva henkilökuvaus on yksi Supernaturalin parhaista ominaisuuksista ensimmäisestä kaudesta lähtien. Kuvaus keskittyy aluksi Samiin ja Deaniin, mikä on perustan rakentamisen kannalta hyvä asia, mutta samaan aikaan hiukan yksitoikkoista verrattuna tuleviin kausiin. 

Tiivistetysti voisi sanoa, että Dean on kovapäinen sotilas, ja Sam herkkä älykkö. Vaikeuksia kohdatessaan Dean etsii tukea toisaalta perhettä ja jossain määrin koko maailmaa kohtaan tuntemastaan velvollisuudesta, toisaalta huumorista ja villeistä elämäntavoista. Sam puolestaan pyrkii ymmärtämään, mitä asioiden taustalla on ja tekemään oikein pohdintojensa ja päätelmiensä perusteella. Sam on kaiken kaikkiaan hyvin tunnetietoinen ja haluaa nähdä tapahtumissa tarkoituksen ja merkityksen. Nämä ominaisuudet ovat yhtä aikaa heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, minkä jo ensimmäinen kausi onnistuu hienosti osoittamaan. Monin tavoin vastakkaiset ajatusmallit luovat usein ristiriitoja Samin ja Deanin välille, mutta samalla he oppivat näkemään millä tavoin he täydentävät toisiaan ja miksi on niin tärkeää, että he taistelevat vaikeuksia vastaan yhdessä.

Myös Johnia käsitellään jonkin verran. John ei ole toipunut vaimonsa kuolemasta, mikä vaikuttaa yhä erittäin negatiivisesti sekä häneen itseensä että hänen lapsiinsa. Hän hukuttaa murheensa hirviöiden listimiseen ja tuntuu välillä unohtavan isän roolin kokonaan. Kostonhimo piinaa häntä aivan yhtä paljon kuin tapahtumat, jotka sen aikoinaan herättivät. Lopulta Johnista muotoutuu todella pidättyväinen ja usein jopa vainoharhainen ihminen, jonka kanssa monien on hankalaa tulla toimeen.

Ensimmäisellä kaudella tavataan myös pikaisesti autokorjaamoa pitävä Bobby, jolla on jonkinasteinen juopon/kylähullun maine ja joka on kuin kävelevä yliluonnollisiin aiheisiin keskittynyt tietosanakirja. Hän on jahdannut ja tutkinut yliluonnollisia olentoja pitkään ja kerännyt kotiinsa laajan kirjaston, josta tulee merkittävä tietolähde seuraavilla kausilla.

Sivuhenkilöistä mielenkiintoisimpia käänteitä saa aikaan demonityttö Meg, jonka Sam kohtaa "sattumalta" riitaannuttuaan Deanin kanssa. Megin tehtävä on johdattaa Sam ja Dean ansaan, mikä kääntää koko juonta uuteen suuntaan. 

Veljekset kohtaavat myös fanaattisen Gordonin, joka on omistanut elämänsä vampyyrien jahtaamiselle. En muistanut, että hän esiintyy jo ensimmäisellä kaudella, mikä varmaan johtuu siitä että hän ilmestyy kuvaan yllättäen ja lähellä kauden loppua. Johdonmukaisuuden kannalta hänen ensiesiintymisensä olisi voinut siirtää toiselle kaudelle. Tai sitten sen olisi pitänyt tapahtua huomattavasti aikaisemmin, jotta se olisi tuntunut kauden juonikaareen kuuluvalta palikalta.

Teemojen kirjo on laaja, mutta eri teemat tukevat hyvin toisiaan. Perhesuhteet ja perhedynamiikka ovat isoimmat teemat, joita käsitellään erityisesti Samin ja Deanin välisen suhteen ja sen kehittymisen kautta. Myös poikien suhde isäänsä nousee vahvasti esiin. Samalla kuvioon kytkeytyy pohdintaa identiteetistä, kodista ja sen puuttumisesta sekä velvollisuudentunteen ja itsenäisyyden välisestä ristiriidasta.

Äidin kuolema hajotti Winchesterin perheen tasapainon ja johti vakaviin ongelmiin erityisesti Samin ja Johnin välillä. Sam ei ymmärtänyt, miksi hirviöiden metsästyksen täytyi valloittaa heidän koko elämänsä niin, ettei esimerkiksi normaaleille ystävyyssuhteille jäänyt tilaa. Vakituinen asuminen yhdessä paikassa ei tullut heidän lapsuudessaan kysymykseen, minkä vuoksi Sam kokee voimakasta juurettomuutta. Lopulta hän ei jaksanut enempää ja rakensi itselleen uuden elämän lakiopiskelijana. Tämän myötä Sam on vieraantunut perheestään täysin, minkä takia yhteistyö Deanin kanssa on aluksi todella haastavaa.

Dean puolestaan on koko ikänsä vakuuttanut itselleen, että tavallinen elämä on yliarvostettua ja että heillä on veljeksinä velvollisuus jatkaa isänsä työtä. Dean ihailee isäänsä ja pitää tätä suurena sankarina, jonka sanaan täytyy luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Hänen näkökulmastaan Samin suhtautuminen vaikuttaa pitkään lapselliselta kiukuttelulta, sillä hän ei halua hyväksyä sitä, kuinka traumaattisia heidän kokomuksensa ovat oikeasti olleet.

Hitaasti heidän näkemyksensä alkavat muuttua ja avartua. Sam saa huomata, että Deanin viileän kuoren alla asuu järkkymätön uskollisuus ja suojelunhalu. Dean oppii vähitellen, että tunteillakin on tehtävänsä ja että itsenäiset päätökset eivät välttämättä johda häntä harhaan. Heidän suhteensa on hyvin inhimillinen kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen ja kasvunpaikkoineen, ja sen vuoksi uskon sen koskettavan suurta osaa sarjan katsojista. Sam ja Dean ovat henkilöinä todella monitasoisia, minkä ansiosta heitä jaksaa seurata jaksosta ja kaudesta toiseen, koko ajan uutta oppien.

Supernaturalissa on myös todella paljon tilannekomiikkaa ja sen omasta maailmasta nousevaa huumoria, eikä ensimmäinen kausi ole missään tapauksessa poikkeus tästä säännöstä. Jos tykkää tämäntyyppisestä huumorista, sarjaa katsoessa saa nauraa usein ja makeasti. Minä rakastan tilannekomiikkaa, mikä takaa hyvän mielen aina kun asetun katsomaan Supernaturalia.

Loppua kohden tarina saa synkempiä sävyjä, kun demonit astuvat kuvaan ja veljekset joutuvat vastakkain juuri sen demonin kanssa, joka tappoi heidän äitinsä. Muutos tunnelmassa on jopa niin merkittävä, että siirtymää olisi voinut vähän tasoittaa.

Mitä yliluonnollisiin elementteihin tulee, Supernaturalin lähtökohta on, että melkein kaikki mitä olemme tottuneet pitämään satujen, mytologioiden ja fantasiakirjallisuuden aineksina, on todellista. Tämän ansiosta kerronnan mahdollisuudet ovat lähestulkoon rajattomat. Ensimmäisellä kaudella lentovalikoima on vielä melko suppea: Sam ja Dean kohtaavat enimmäkseen erilaisia henkiä, jotka ovat jääneet maan päälle kummittelemaan vaihtelevista syistä. Kaudella saadaan pieniä välähdyksiä myös muodonmuuttajista, vampyyreistä ja saalistajaolennoista kuten wendigo. 

Koska tapahtumapaikka vaihtuu koko ajan, myös visuaalinen ilme on vaihteleva ja monipuolinen. On kaunpunkeja ja pieniä maalaiskyliä, on metsiä, järviä ja merenrantaa. Tutkimukset vievät Samin ja Deanin kouluun, kirkkoon, taidegalleriaan, hylättyihin taloihin, vanhaan mielisairaalaan... Tapahtumaympäristöjä valitessaan käsikirjoittajat eivät säästele luovia paukkuja, mikä on mielestäni yksi tämän sarjan parhaista piirteistä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kauden perusteella saa hyvän käsityksen siitä, mistä sarjassa on kyse. Tarina lähtee kuitenkin kunnolla lentoon vasta seuraavilla kausilla, joten vielä ensimmäisen kauden perusteella ei kannata päättää, katsooko sen kokonaan.

3,5/5 

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Horros - Camilla Grebe

18-vuotias Samuel sotkeutuu huumebisnekseen, joka hajottaa hänen elämänsä palasiksi. Paetessaan ganstereita hän tutustuu saaristossa asuvaan Raakeliin, joka etsii avustajaa vammaiselle pojalleen. Samuel ottaa työn vastaan ja kohtaa pian odottamattomia haasteita.

Samuelin äiti, Pernilla, kamppailee omatuntonsa ja uskonnollisen vakaumuksensa kanssa. Pitäisikö hänen auttaa poikaansa vai antaa elämän opettaa, kunnes poika tulee järkiinsä?

Samaan aikaan perhetragedian piinaama Manfred tutkii kuolemantapauksia, jotka vaikuttavat murhilta mutta joille ei löydy selkeää motiivia. Mahdollisesta tekijästäkään ei oikein ole vihjeitä. Ymmärtääkseen tapausta paremmin hän tukeutuu profiloija-Hannen apuun.

***

Camilla Greben kolmas romaani vie lukijan jälleen erilaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Kokonaisuutena Horros on oikein hyvä rikosromaani, mutta ei yllä aivan Lemmikin tasolle.

Juoni lähtee melko hitaasti liikkeelle. Ensimmäinen neljäsosa romaanista tuntuu vähän tahmealta. Paino on henkilöiden elämäntilanteiden rakentamisessa eikä niinkään rikosten tutkimisessa.Alun hitauden lisäksi minua jäi vaivaamaan se, että tietyllä sivujuonella ei lopulta ollut juurikaan roolia kokonaisuuden ja lopputuloksen kannalta. En sano, mistä on tarkalleen kyse, etten paljasta mitään, mutta kaiken kaikkiaan juoni ei ole rakenteeltaan yhtä ehjä kuin esimerkiksi Lemmikissä. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen juoni kuitenkin lähtee lentoon ja kehittyy varsin mielenkiintoiseksi. Erityisesti täytyy kehua isointa juonenkäännettä, jonka Grebe toteuttaa erittäin hyvin. 

Minun täytyy ihastella myös tapahtumapaikkojen valintaa. Kesäinen saaristomaisema on karismaattinen miljöö, joka antaa tapahtumille ilmettä ja sielua. Grebellä on kyky herättää tapahtumapaikat eloon kielen avulla, mikä tekee hänen teoksistaan omalla tavallaan kaunista luettavaa, vaikka teemat ovat rankkoja. Lisäksi raamatullinen symboliikka ja eräs erityinen kirjallinen elementti yhdessä syventävät pahaenteistä ilmapiiriä.

Henkilöt ovat enimmäkseen mielenkiintoisia ja miellyttäviä. On piristävää tutustua Manfrediin näkökulmahenkilönä, ja Pernillan sisäistä kamppailua kuvaillaan hyvin. Sen sijaan Samuelin kypsymättömyys ärsytti alkupuolella niin paljon, että lukukokemus kärsi. Hän kuitenkin alkaa kasvaa hiukan tapahtumien edetessä, minkä ansiosta negatiiviset tunteet laantuivat.

Grebe yhdistää teoksissaan hienosti henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. Näin on myös Horroksen kohdalla. Yhteiskunnallisuus tulee mukaan toisaalta huumerikollisuuden ja sen lieveilmiöiden muodossa, toisaalta kommentteina sosiaalisesta mediasta ja ihmisen käyttäytymisestä internetissä yleensä. Henkilökohtaiselle tasolla Horros on pohdintaa vanhemmuudesta ja erityisesti vanhemmuuden vaikeimmista haasteista. Toinen tärkeä teema on usko, eikä ainoastaan Jumalaan vaan ihmisiin, tulevaisuuteen ja elämään itseensä.

Taattua Grebeä siis, joistakin miinuksista huolimatta. Toivon kuitenkin, että sarjan neljäs osa tarjoaa samaa terävyyttä, jota sain maistaa Lemmikissä.

4/5

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Camp NaNoWriMo 1/2020: Mitä teen huhtikuussa?

Vuoden ensimmäinen NaNoWriMo-tapahtuma lähestyy ja valmistautuminen on täydessä vauhdissa. Palasin maaliskuun alkupuolella trillerisarjani pariin todella pitkän tauon jälkeen, enkä malttaisi enää odottaa kuukauden vaihtumista. Esittelen projektia tarkemmin seuraavassa postauksessa, mutta tärkeimmät tavoitteeni huhtikuussa ovat:
  1. Kirjoittaa 10 000 uutta sanaa tarinaan
  2. Jatkaa outlinen työstämistä, ehkä jopa saada se valmiiksi
  3. Luoda kirjoittamiselle rutiini ja pitää siitä kiinni

Tänä vuonna haluan myös dokumentoida kirjoittamista enemmän kuin aikaisemmin ja saada samalla eloa blogiin ja instagramiin. Huhtikuun Camp on täydellinen ajankohta aloittaa, sillä kirjoittamisesta tulee sen aikana osa päivittäistä elämää joka tapauksessa.
Blogiin olen kaavaillut ainakin tällaista sisältöä
  • Suunnitelmat viikon alussa & tilannepäivitys viikon lopussa
  • Insta-päivityksiä syventäviä/laajentavia postauksia
  • Kirja-arvioita ja muuta lukemiseen liittyvää
  • Inspiraationlähteitä
  • Pohdiskelua
  • Mahdollisia kokeiluja, esimerkiksi työskentelytekniikoita tai tunnettujen kirjailijoiden kirjoitusrutiineja

Instagram
  • Päivittäisiä postauksia kirjoittamiseen liittyvistä aiheista, edistymisestä ja fiiliksistä
  • Kysymyksiä seuraajille 
  • Ilmoitukset uusista blogipostauksista ja muusta mahdollisesti tärkeästä

Jos olet kiinnostunut aiheesta ja/tai kaipaat tekemistä/muuta ajateltavaa näinä kummallisina aikoina, pidä silmällä erityisesti instagram-tiliäni @loputonromaani 

Kommentteihin saa jättää ideoita ja toiveita sisällöstä, sekä täällä että Instagramissa! Mitä enemmän, sitä parempi, sillä tavoite on jatkaa tätä kynäilyn tallentamista koko vuosi. Nähdään parin päivän päästä ;)


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Mitä luen nyt(#2/2018): Hengähdystauko

Helmikuu oli tiivis kuukausi. Opiskelu vei suurimman osan ajastani, ja ne tunnit jotka jäivät jäljelle, kuluivat kirjan työstämiseen tai inspiraation etsimiseen. Blogille ei jäänyt energiaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että edellisen lukulistapostauksen jälkeen ehdin lukea kaksi kirjaa, jotka eivät päässeet tällaiseen postaukseen mukaan. Kirjoitan niistä tarkemmin helmikuun koontipostauksessa. Tänään kommentoin tämän hetken lukulistaa.


Alku - Dan Brown

Sivulla: 144

Viimeksi kuluneen viikon aikana olen voinut ottaa vähän iisimmin, sillä seuraava tentti on vasta maaliskuun loppupuolella. Tartuin tilaisuuteen ja sukelsin Dan Brownin uusimpaan romaaniin. Tähän mennessä olen nauttinut siitä suunnattomasti: kirja on todellinen elämys. Tuntuu kuin minut olisi imaistu äärimmäisen nykyaikaisen taideteoksen sisään, keskelle visuaalisia yllätyksiä ja eriskummallsia havaintoja. Juoni on jännittävä, henkilöt ovat kiinnostavia ja kerronta tihkuu huumoria. Brown todella antaa parastaan!





Assassin's Apprentice - Robin Hobb

Sivulla: 18

Olen vasta alussa tämän kanssa, mutta nyt jo on käynyt selväksi, ettei muistini tehnyt oikeutta Hobbin taidoille. Assassin's Apprentice on minulle erityisen rakas romaani, jolta odotan paljon. Ensimmäisestä lukukerrasta on kulunut jotakuinkin 10 vuotta. On siis todellakin aika tarkastella tarinaa aikuisen silmin.


FBI: liittovaltion poliisin historia - Tim Weiner

Sivulla: 115

Tämä on ollut todella ajatuksia herättävä lukukokemus. Muunmuassa toinen maailmansota avautuu uudesta näkökulmasta, kun sen tapahtumia katsoo amerikkalaisten ja erityisesti FBI:n linssien läpi. Kaiken kaikkiaan teos käsittelee Amerikan historiaa todella laajasti ja auttaa ymmärtämään maan nykyistä tilannetta.

Saadakseni kirjasta kaiken mahdollisen irti päätin lainata sen maaliskuussa vielä kertaalleen ja lukea sitten kaikessa rauhassa loppuun. Aion ostaa Weinerin teoksen jossain vaiheessa omiin kokoelmiini, sillä tiedän jo nyt palaavani siihen uudelleen kirjoittamisen yhteydessä. Ensimmäisellä lukukerralla on mahdotonta painaa mieleen kaikkia luovaa prosessia edistäviä yksityiskohtia, ja kirjaston kappaletta ei luonnollisesti voi täyttää merkinnöillä ja muistilapuilla. 

Muukalainen ja Kolea talo ovat myös vielä kesken. En kuitenkaan puhu niistä nyt sen enempää, koska en ole edistynyt niiden lukemisessa lainkaan. Tavoitteeni on lukea molempia eteenpäin ennen seuraavaa päivitystä.

Tässä kaikki tällä erää. Mitä sinä luet nyt?





lauantai 25. maaliskuuta 2017

Fallen - Lauren Kate

17-vuotias Luce suljetaan sisäoppilaitokseen, joka on täynnä kovia kokeneita nuoria. Koulu on kaikin tavoin ankea, eikä Lucen herkkä sydän tahdo löytää paikkaansa oppilaiden joukossa. 

Synkkä arki muuttuu kuitenkin  siedettävämmäksi, kun Luce tapaa vakavan ja salaperäisen Danielin. Luce tuntee Danielia kohtaan erikoisen vahvaa vetoa, jota hän ei osaa selittää. Daniel puolestaan ei tunnu välittävän hänestä vähääkään.

Lucen elämää hämmentää myös tumma ja karismaattinen Cam, jonka silmissä hehkuu vaara. Cam on ensihetkestä lähtien kiinnostunut Lucen seurasta, mutta Luce ei saa Danielia mielestään. 

Jotta ongelmia olisi varmasti tarpeeksi, Lucelle jo ennestään tutut ahdistavat varjomaiset hahmot palaavat piinaamaan häntä. Koska kukaan muu ei tiedosta näiden varjojen läsnäoloa, Luce alkaa pelätä tulleensa hulluksi. Onko hänellä mahdollisuutta auttaa itseään vai jääkö hän ikuisesti yksinäisyyden vangiksi? Ja mistä Danielin töykeässä käytöksessä on pohjimmiltaan kysymys?


* * *

Kun Fallen ensimmäisen kerran kiinnitti huomioni, se oli ennen kaikkea kansikuvan ansiota. Se herätti mielikuvia jostakin pahaenteisestä, synkästä ja traagisesta. Luin takakannen ja lisäsin kirjan lukulistalle, mutta mikään kiire sen kanssa ei ollut. Lukisin sen joskus kun se tulisi jossain sopivasti vastaan. Jossain vaiheessa Fallen alkoi saada paljon negatiivista huomiota: sekä blogiarviot että goodreads suorastaan tihkuivat inhoa. Tarinaa sanottiin tylsäksi, kliseiseksi ja ennalta-arvattavaksi, henkilöitä puolestaan selkärangattomiksi ja yksinkertaisesti ikäviksi ihmisiksi. Joistakin teksteistä tuli melkein paha olo. Luettuani näitä kommentteja jonkin aikaa mielenkiinto heräsi uudelleen. Mietin, että mikä tämän kirjan juju oikein on. Onko se oikeasti niin surkea? Voiko se olla niin huono, että se ansaitsee lukijoiden raivon? Pohdin inhoaisinko minäkin Fallenia, vaikka yleensä suhtaudun lukemaani positiivisesti silloinkin kun kokemus ei ole parhaasta päästä. Päätin ottaa selvää.

Nopeasti kävi selväksi, että kyseessä ei missään tapauksessa ole virheetön romaani. Jokin on vähän hassusti kaikilla tärkeillä osa-alueilla: juoni laahaa, henkilöt jäävät melko yksiulotteisiksi, kieli toistaa itseään, tarinan tärkeimpiin kysymyksiin ei anneta minun makuuni riittävän kokonaisia vastauksia... Puutteita ei voi kiistää. Niistä huolimatta löysin kirjasta myös hyvää. 

Kirjan alussa Luce joutuu erittäin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen ja herättää siksi myötätuntoa. Vanhemmat hylkäävät hänet syrjäiseen, kolkkoon kouluun, kun Lucea syytetään nuoren pojan kuolemasta. Luce ei tiedä mitä oikeastaan tapahtui tai mitä hän näki, mutta hän tietää ettei tappanut poikaa (ainakaan tahallaan), vaikka aikuiset ympärillä pitävät sitä ainoana mahdollisuutena. Läheisten aikuisten ja systeemin pettämä Luce on hyvin yksin muiden oppilaiden keskellä, sillä heillä kaikilla on takana laajempi ongelmien ja huonojen valintojen kierre. Siitä huolimatta hän selviytyy ja onnistuu hankkimaan ystäviä.

Sitten kuvioon astuu Daniel, jota Luce ei voi jättää rauhaan vaikka tulee tylysti torjutuksi kerta toisensa jälkeen. Tämän ominaisuuden voi tulkita heikkoudeksi tai päättäväisyydeksi näkökulmasta riippuen. Toisen ihmisen perässä ei pitäisi juosta, jos toinen on selvästi ilmaissut ettei ole kiinnostunut, mutta tässä tapauksessa asiassa on toinenkin puoli. Mitä pidemmälle tarinassa mennään sitä selvempää on, että hedän välillään on jonkinlainen yliluonnollinen linkki jonka vaikutuksia kumpikaan ei hallitse. Lucea ei voi siis täysin syyttää tästä hellittämättömästä käyttäytymisestä. Mikä minua sen sijaan vaivaa hänen hahmossaan on yksiulotteisuus. Esimerkiksi jos Lucen entistä elämää olisi avattu enemmän, lukija olisi saanut paremman käsityksen siitä, mitä sisäoppilaitos häneltä ryöstää. Hänen persoonallisuutensa jää aika ohueksi, sillä mielenkiinnonkohteita, aikaisempia ystävyyssuhteita tai muita tärkeitä asioita ei juurikaan esitellä.

Danielista minulla ei loppujen lopuksi ole paljon sanottavaa. Hän välttelee Lucea ja ajatustensa jakamista niin tehokkaasti, ettei hänen luonteestaan saa otetta. Hän on tosiaan töykeä ja aika ärsyttäväkin Lucea kohtaan, mutta ei niin paha, että vihaisin häntä. Halusin vain monta kertaa ottaa häntä hartioista kiinni ja ravistella totuuden ulos. 

En tiedä oliko tämä kirjailjan tarkoitus, mutta kolmesta tärkeimmästä henkilöstä Cam on se, joka herätti minussa eniten mielenkiintoa. Hänessä yhdistyy klassinen paha poika johonkin mitä on vaikea kuvailla; johonkin aavistukseen tai tuntemukseen tai sellaiseen... en tiedä. Jotain hänessä on. Pidin siitä, että Cam oli avoimesti kiinnostunut Lucen seurasta eikä ryhtynyt kiusaamaan häntä muiden oppilaiden mukana. Kuitenkin niin paljon jäi verhon taakse, etten voinut välttyä miettimästä, onko tässä takana joku ansa. Onko Cam täysin sitä miltä näyttää? Mikä hänen syvin motiivinsa on? Ja ennen kaikkea, mikä hänen tuleva paikkansa on tarinassa?  

Juonellisesti Fallen on melko epätasapainoinen. Joistakin tapahtumista edetään hirmuisella vauhdilla seuraavaan, toisinaan juna tuntuu pysähtyvän raiteilleen tuskastuttavan pitkäksi ajaksi kerrallaan. Kirjan yliluonnollinen osuus on kirjan parasta antia. Sen idea on aika kiehtova ja pyörittelee ihmismielen mahdollisuuksilla: Luce näkee outoja varjoja ja kokee kummallisia näkyjä tilanteista, jotka tuntuvat todellisilta kuin muistot mutta joiden ei järjen mukaan pitäisi olla hänen muistojaan. Lisäksi langenneiden enkeleiden ja maailman luonnollista järjestystä häiritsevän rakkauden asetelma on ajatuksena suhteellisen dramaattinen. Toteukseen olisi voinut lisätä paljonkin yksityiskohtia, informaatiota, tunteita ja draamaa. Kokonaisuudesta puuttuu särmää, viimeistelyä. Se on jotenkin laimea. Myös runsaammalla kielen vaihtelulla olisi päästy pidemmälle. Mutta jo hyvä idea on virkistävä tuttavuus, varsinkin kun se toteutuu oikeasti synkässä ja epätavallisessa ympäristössä.  

Kaiken kaikkiaan olo oli lukemisen jälkeen hyvin kaksijakoinen. Toisaalta sain hyvää ja helppolukuista ajanvietettä, jossa hipaisiin myös syvällisempiä teemoja kuten mielenterveys, koulukiusaaminen ja yksinäisyys; toisaalta tylsistyin ajoittain tekstin ja juonenkulun yksinkertaisuuden takia. Henkilöissä on hyvän kokonaisuuden perusta mutta ei paljon sen enempää. Silti riittävästi herättämään halun lukea jatko-osat. Myönnetään, että tässä on myös osa jääräpäisyyttä: kun jotain aloitan, vien sen yleensä loppuun asti vaikka hampaat irvessä, jos ei muuten. Tämä pätee lukemiseen ja kaikkeen muuhunkin elämässä. 

Pystyn hyvin ymmärtämään, miksi Fallen on saanut niin monet lukijat ärsyyntymään ja turhautumaan, mutta näen myös osia niistä piirteistä joiden takia goodreadsin tähdityksistä suurin osa on vitosia ja nelosia. Minulle kokemus oli keskitasoa, sillä se ei herättänyt vahvoja tunteita kumpaakaan suuntaan. Jatko-osat odottavat minua Suomessa, ja aion ne jossain vaiheessa lukea ihan vaikka nähdäkseni, ovatko kirjailija ja tarina kehittyneet toistensa mukana.


3 tai 3,5/5


perjantai 17. helmikuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(2&3/2017): Juonenkäänne

Pitäisihän se arvata, että suunnitelmilla on ilmiömäinen taito muuttua, erityisesti silloin kun ihminen sattuu olemaan toisella puolella maailmaa. Tarina on pitkä, mutta tiivistän tilanteen: tammikuun lopussa tulin hostperheeni mukana Perthiin. Tarkoitus oli asua samassa perheessä vielä kolme kuukautta eli huhtikuun loppuun, mutta sen sijaan perhe ja sen mukana työpaikka meni vaihtoon, asuinpaikka siirtyi melko hektisestä Perthin lähiöstä Swan Valleyn rauhaan ja seuraava vakituisempi kotiseutu odottaa Port Hedlandissa Länsi-Australian pohjoisosissa. Mitä ihmettä tässä oikein tapahtui, siitä kerron tarkemmin toisella kertaa. Kaikki on kuitenkin nyt hyvin ja järjestyksessä, joten huolissaan ei tarvitse olla siellä ruudun toisella puolella!

Tämän sotkun keskellä blogi jäi tietenkin unholaan, taas kerran. Elämäni pitäisi tosin olla melko rauhallista ainakin seuraavat pari viikkoa, joten ehkä saan kirjoitettua jotain. Ehkä. En uskalla luvata mitään, mutta toivotaan! Lukemistoa sen sijaan riittaa ruuhkaksi asti. 

Luettavana maaliskuun loppuun:

  1. Pearl in a cage - Joy Dettman
  2. Fearless - Fiona Higgins
  3. The Signature of All Things - Elizabeth Gilbert
  4. Poison Study - Maria V. Snyder
  5. Priestess of the White - Trudi Canavan





Pearl in a Gage tuli vastaan kun olin etsimässa australialaista kirjallisuutta lukuhaastetta täydentämään. Kyseessä on Australiaan sijoittuva historiallinen sukutarina, joka jo alun perusteella vaikuttaa kirjalta jolla on jotain sanottavaa. 

Fearless puolestaan herätti mielenkiintoni jo ensimmäisinä viikkoina Bunburyssa. Kirjan hinta oli kuitenkin niin korkea, että en raaskinut ostaa sitä. Suunnilleen viikko sitten se tuli vastaan uudestaan, enkä voinut enää vastustaa sen juonta: joukko toisilleen vieraita ihmisiä matkustaa Balille kurssille, jonka tarkoitus on auttaa heitä kohtaamaan pelkonsa. Sitten alkaa tapahtua outoja asioita, ja paratiisisaari muuttuu kenties joksikin aivan muuksi... Kauhua tropiikissa? Vaativia luonnon olosuhteita ja hengenvaaraa? Vaikeita valintoja? Yllätyksiä? Mistä tahansa onkaan kysymys, toivon että kirja saa sydämen hakkaamaan ja kädet hikoamaan. Jotain uutta se varmasti tulee olemaan, sillä en ole aikaisemmin lukenut Indonesiaan sijoittuvaa kirjaa. 

The Signature of All Things on aarre, jonka olemassaolosta en edes tiennyt ennen kuin näin sen kirjakaupan hyllyssä. Historiallinen romaani tämäkin, mutta tapahtumapaikat ovat varsin epätavallisia; joukkoon mahtuu muun muassa Tahiti. Myös kirjan nimi on varsin kiehtova. 

Poison Study on ollut TBR-listallani jo ikuisuuden, mutta en ole saanut aikaiseksi etsiä sitä käsiini. Ensin piti lukea muita young adult fantasioita ja sitten tuli uusia ja taas uusia... Tiedätte kyllä miten se menee. Pari kuukautta sitten olin niin onnekas, että sain koko trilogian hyllyyni kerralla. Alkupäräinen omistaja ei kirjoja enää tarvinnut, joten sain ne ilmaiseksi. Voittaako mikään tällaista kirjojen kierrättämistä?

Priestess of the white päätyi lukulistalle puhtaasti siksi, että satuin löytämään sen yhdestä kirjakaupasta noin viikko sitten. Minulla oli trilogian loput osat jo, ja jotta voisin lukea ne tarvitsin tietenkin myös ensimmäisen. En varsinaisesti jahdannut sitä, mutta kun se osui kohdalle päätin, että on parasta lukea se mahdollisimman pian.  


Tällaista tänään. Mutta mitä kuuluu Suomeen?? 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Luettavaa ja blogattavaa(4/2016): Spekulatiivinen huhtikuu

Huhtikuu on täynnä spekulatiivista fiktiota. Tämä tapahtui sen kummemmin ajattelematta; lätkin vain teoksia listalle ja loin samalla teemakuukauden. Sainpa ainakin hyvän otsikon tälle postaukselle. Mutta voihan magia että oli vaikeaa laittaa näitä tärkeysjärjestykseen! Kaikki kiinnostavat todella paljon ja suorastaan huutavat minulle tuolta hyllystä. Johonkin järjestykseen ne kuitenkin sain ja pyrin myös pitämään tästä järjestyksestä kiinni.

Huhtikuussa lueskelen...
  1. Beautiful redemption - Kami Garcia & Margaret Stohl
  2. Aamunkoi - Stephenie Meyer (uudelleen)
  3. Unravel me - Tahereh Mafi 
  4. Unite me - Tahereh Mafi (jälkimmäinen puolisko)
  5. Shadow of Night - Deborah Harkness
  6. Torment - Lauren Kate
  7. The Summoner - Gail Z. Martin
  8. Shaman's Crossing - Robin Hobb
  9. Obsidian - Jennifer L. Armentrout
  10. Siilo - Hugh Howey

Lukemisen tavoite huhtikuussa: lukea ainakin sarjojen päätösosat (2), aloittaa ainakin kolme muuta kirjaa ja repäistä Linnake loppuun. 

Tekstejä;
  1. Houkutus - Stephenie Meyer 
  2. Uusikuu - Stephenie Meyer
  3. The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
  4. Triptyykki - Karin Slaughter
  5. Fallen - Lauren Kate
  6. Kuulumisia
  7. Kuka minä olen? 30 sekalaista faktaa minusta
  8. Pohdintateksti
  9. Tilannekatsaus lukuhaasteisiin
  10. Kuukausi kansissa(4/2016)

Bloggaamisen tavoite huhtikuussa: Postausten osalta lista on osittain sama kuin maaliskuussa, koska sairastelun takia jäi monta postausta kirjoittamatta. Tavoitteeni onkin nyt saada kaikki nämä tekstit ulos, jotta toukokuussa voin keskittyä ihan uusiin juttuihin.

* * *

Millainen huhtikuu teillä on luvassa? Kiireitä, koulua, luppoaikaa vai kaikkia näitä? Uusia hankintoja?

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kuukausi kansissa(3/2016): Sairastelua ja seikkailuja fiktion maailmassa

Maaliskuu löi minut ällikällä monessakin mielessä. Ensimmäiseksi siksi, että sain taas kertaalleen nähdä, kuinka hienoja ystäviä minulla on. Toiseksi siksi, että luin enemmän kuin kahden edellisen kuukauden aikana yhteensä ja kolmanneksi pahuksen sitkeän keuhkoputkentulehduksen vuoksi. Olen sairastanut pitkittyneitä hengitystieinfektioita monta kertaa, mutta edellisestä oli kulunut niin pitkä aika, että olin vähän ehtinyt unohtaa kuinka inhottavia ne osaavat olla. Yli puolet kuukaudesta kului voipuneena sändyn pohjalla, joten saan osittain kiittää tautia siitä, että minulla oli tilaisuus keskittyä lukemiseen hyvin mielin. Luentoja ei juuri ollut, mikä myös helpotti fiktiivisiin maailmoihin uppoutumista.

Blogissa elämä jäi vähäiseksi, sillä en pahemmin jaksanut istua koneen ääressä. Ja silloinkin kun istuin, jaksoin korkeintaan katsoa jotain ohjelmaa tai sarjaa. Monta postausta jäi rästiin, mutta aion saada ne ilmoille huhtikuun aikana. 

Sitten kuukauden varsinainen sisältö ;) 

Luetut kirjat:


  • Triptyykki - Karin Slaughter
  • The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
  • Fallen - Lauren Kate
  • Houkutus - Stephenie Meyer (uudelleen)
  • Uusikuu - Stephenie Meyer (uudelleen)

Kaikki kirjat olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja hyviä. Nostalgiamatkailin Houkutuksen ja Uusikuun muodossa, nautin hakkaavasta syvämestä Triptyykin matkassa ja tunnelmoin sekä rakkautta että kurjuutta Sorensenin ja Katen romaaneja lukiessani. Huomasin, että olen lukenut viime aikoina runsaasti naiskirjailijoiden teoksia, mikä tavallaan harmittaa. Hyllyssäni odottaa lukemattomia miesten kirjoittamia kirjoja enkä oikein tiedä, miksi ne ovat jääneet tällä tavalla varjoon. Huhtikuussa aion korjata kurssia ainakin vähän.

Tekstit:

Näistä en höpise sen enempää. Lukekaa ja katsokaa.

Minkälainen maaliskuu teillä oli tänä vuonna?

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl

Lena teki syntymäpäivänään valintoja, joita kukaan ei osannut ennustaa ja joiden seurauksia on mahdollista vain arvailla. Syyllisyys raastaa Lenaa, joka vetäytyy kuoreensa ja työntää pois sen ainoan ihmisen, joka vielä voisi auttaa: Ethanin.


Ethan puolestaan yrittää parhaansa mukaan ymmärtää sekä Lenaa että uutta elämäänsä, joka muuttuu päivä päivältä oudommaksi, Etsiessään mitä tahansa keinoa vapauttaa Lena Duchannesin suvun kirouksesta ja Sarafinen vallasta hän kohtaa myös uusia mysteerejä; salaisuuksia, jotka koskevat tällä kertaa häntä itseään. Kuinka voi tulla toimeen järjettömän nykyhetken kanssa, jos ei tunne omaa historiaansa?



Lenan seitsemästoista syntymäpäivä lähestyy ja käydet kiristyvät hänen ranteidensa ympärillä. Voiko hän vielä saada vapaan tahtonsa takaisin, ja kuinka moni ihminen joutuu kärsimään ennen kuin vastaus löytyy?


* * *

Beautiful Darkness on niitä kirjoja, joiden jälkeen on hieman hölmistynyt olo. Koin ja ajattelin paljon sitä lukiessani, mutta kirjailijoiden tyylin ja tarinan tunnelman vuoksi yksityiskohdat alkoivat hämärtyä nopeasti viimeisen sivun jälkeen. Lukukokemukseni on sulautunut erilaisten tunteiden ja ajatusten utuiseen mereen vähän samalla tavalla kuin Ethanin ja Lenan tarinakin. Sen vuoksi oli hankalaa saada tekstin kirjoittamisesta otetta. Miten saada aikaan mielikuva jostakin, jota ei itsekään hahmota kunnolla?

Romaanin alkupuolta hallistevat toisaalta Lenan suru, syyllisyys ja menetyksen tuska ja toisaalta Ethanin hämmennys. Lena ei ole kertonut hänelle aivan kaikkea syntymäpäivänsä tapahtumista, minkä takia hänen on vaikeaa käsittää Lenan käytöstä. Hän on kuitenkin päättänyt auttaa Lenaa, vaati se sitten mitä tahansa. Silloinkin, kun Lena ei halua tulla autetuksi.

Heidän suhteensa mutkistuu entisestään, kun kuvioihin ilmestyy kaksi uutta henkilöä: salaperäinen, yliluonnollinen John ja englantilainen, pirteä Liv, joka saapuu Gatliniin työskentelemään kirjastossa. Pelkäsin hetken, että nämä uudet henkilöt toisivat mukanaan kaksi uutta romanssia tai jotain sen kaltaista, mutta näin ei onneksi käynyt. Oikeastaan sekä Lenalle että Ethanille ikään kuin tarjotaan toista vaihtoehtoa. Heidän on pakko kysyä itseltään, millaista elämä olisi, jos he valitsisivat kumppanit omiensa joukosta ja luopuisivat taistelusta, joka tuntuu useimmiten toivottomalta. Vaikka Lenan ja Ethanin välit ovat pitkän aikaa etäiset, lukijallekin on koko ajan selvää, että he rakastavat toisiaan edelleen eikä toisenlaisen suhteen mahdollisuus tuhoa sitä. Livin mukana lukija oppii uutta sarjan yliluonnollisesta systeemistä, mutta hän on jo henkilönä piristävä ja tarinaa uudistava. Johnin rooli tosin jää epäselväksi. Tämän kirjan perusteella tuntuu, että hän oli olemassa vain pakan sekoittajana eikä juonta eteenpäin kuljettavana voimana. Jään kuitenkin odottamaan, mitä jatko-osat kertovat, ennen kuin vedän lopullisia johtopäätöksiä. 

Juonellisista tapahtumista mielenkiintoisimpia ovat ehdottomasti ne, jotka avaavat Ethanin perheen historiaa ja selittävät hänen rooliaan monimutkaisten tapahtumien sisällä. Ethan joutuu kohtaamaan erityisesti äitinsä menneisyyden ja salaisuudet, joita hän ei koskaan jakanut perheensä kanssa. Uskon, että moni kohtaa elämänsä vaiheessa sen tosiasian, ettei tiedäkään ihan kaikkea omista vanhemmistaan vaikka he ovat aina olleet ihan vieressä. Teemana tämä oivallus on mielenkiintoinen, varsinkin kun siihen on yhdistetty vanhemman tekemien valintojen vaikutus huomattavasti laajempaan kokonaisuuteen. Sarjan ensimmäinen osa herätti myös kysymyksiä Ethanista itsestään: onko hän todellakin vain tavallinen kuolevainen, joka suistui rakkauden tähden taikuuden maailmaan? Beautiful Darkness antaa tähän kysymykseen ainakin osittaisen vastauksen - varsin kiinnostavan sellaisen. 

Kaikkein voimakkaimmin minuun vaikutti kuitenkin, jälleen, romaanin kieli ja sen avulla luotu viipyilevä tunnelma. Tapahtumat tuntuvat välillä seisahtuvan täysin johonkin tunnetilaan, mikä ei minua härinnyt lainkaan, mutta minkä vuoksi koen unohtaneeni kirjasta jo jonkin verran. Garcia ja Stohl kirjoittavat kauniisti ja polveilevasti, jopa runollisesti joissakin kohdissa. Luulen, että tämä sarja täytyy lukea useamman kerran ennen kuin kaikkien sanojen merkitys avautuu juuri sellaisena kuin se on tarkoitettu.

Pientä miinusta joudun antamaan siksi, että loppu on taas hieman hätäinen. Tilan tuntu katoaa hiukan liikaa minun makuuni. Olisin halunnut olla koko ajan kunnolla perillä siitä, missä ja miten kaikki tapahtuu ja kiinnittyä yksityiskohtiin. Kuvauksista puutuu tietty tarkkuus aikaisemminkin, mutta se ei ei häirinnyt yhtä paljon kuin lopun epämääräisyys, Tätä pientä puutetta lukuun ottamatta rakastin tätä kirjaa aivan yhtä paljon kuin ensimmäistäkin osaa.

4,5/5

Kategoriahaaste 1, kohta 30: A book with a blue cover

maanantai 21. maaliskuuta 2016

City of lost souls - Cassandra Clare

Huomioithan, että teksti voi sisältää pieniä paljastuksia sarjan juonesta.


* * *


Sebastian on sitonut Jacen itseensä veritaikuuden avulla ja paennut jäljettömiin. Clary, Jacen perhe ja ystävät yrittävät epätoivoisesti keksiä keinon tämän pelastamiseksi ja Sebastianin suunnitelmien selvittämikseksi. Matkan varrella he joutuvat pohtimaan velvollisuuksien ja henkilökohtaisten tunteiden välistä ristiriitaa, uskollisuutta ja rakkauden rajoja. Onko olemassa tilanteita, joiden kohdalla pitäisi luovuttaa?

* * *


City of Lost Souls jätti minut melkoisen tunteiden tulvan armoille. Kaikkein voimakkaimmaksi tunteeksi nousi kauhu sarjan henkilöiden puolesta. He kohtaavat pelottavia tilanteita ja ilmiöitä, joiden paranormaali luonne ainoastaan lisää niiden karmivuutta. Luin suurimman osan romaanista sydän kurkussa toivoen suunnattomasti, että Jace saataisiin pelastettua ja Valentinen perintö vihdoinkin tuhottua viimeistä palaa myöten.


Niin kuin arvata saattaa, henkilökaarti hajoaa jälleen tahoilleen tehdäkseen voitavansa tilanteen parantamiseksi. Magnus käyttää velhon kykyjään, Alec ja Isabelle venyttävät varjometsästäjien lakeja, Maya ja Jordan tasapainottelevat oman lajinsa velvollisuuksien ja ystävyyssuhteiden välillä ja Simon tarjoutuu tehtävään, joka ei ainakaan kuulu niihin helpoimpiin. Kaikki henkilöt joutuvat tekemään vaikeita valintoja, joiden yhteydessä erityisesti varjometsästäjien maailmanjärjestys jälleen kyseenalaistuu.

Claryn ratkaisu on kuitenkin kaikkein hätkähdyttävin: hän lähtee vapaaehtoisesti Jacen ja Sebastianin mukaan esittäen, että häntä voisi kiinnostaa osallistua sen toteuttamiseen. Tässä tilanteessa ilmaus 'olla onnensa nojassa' saa uuden merkityksen, sillä kolmikko asuu talossa, jota ulkopuoliset eivät voi nähdä ja joka siirtyy paikasta toiseen taikuuden avulla. Clary on täysin yksin ja tavoittamattomissa
tilanteessa, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä hänen henkensä. Ei käy kateeksi.

Tämän Sebastian-Jace-Clary -kolmikon kuvio on todella vinoutunut. Jace on Jace eikä kuitenkaan ole; ulkokuori on täysin sama kuin ennenkin, mutta persoonallisuus on muuttunut. Hän on kuin taulu, jossa on tutut kehykset mutta jonka esittämä kuva on yhtäkkiä vaihtunut. Jace on täydellisesti Sebastianin talutusnuorassa ja käyttäytyy kuin Sebastian olisi 'the new best friend'. Tämä saa vatsan muljahtelemaan, sillä tällainen suhtautuminen on niin todellisuuden vastaista kuin vain voi olla. Jace vihaa Sebastiania sydämensä pohjasta, mutta on nyt pakotettu palvelemaan tämän tarkoitusperiä. Karmivaa ja kieroa.

Sebastian puolestaan yrittää olla lähes normaali, rakastava veli ja sivuuttaa täysin sen tosiasian, että hän hallitsee väkivalloin juuri sitä ihmistä, jota hänen siskonsa rakastaa eniten koko maailmassa. Hän onnistuu tässä tyyneyden esittämisessä pelottavan hyvin, mutta hänessä asuu lopulta niin paljon arvaamattomuutta, että lukija on koko ajan varpaillaan hänen kanssaan. Milloin tältä tyypiltä häviää viimeinenkin kosketus inhimillisyyteen?

Kaiken tämän keskellä Clary joutuu kätkemään kaikki tunteensa ja elämäään tilanteen mukana ikäään kuin hänen olisi mahdollista luottaa Sebastianiin. Hän joutuu katsomaan vääristynyttä Jacea päivittäin ja kysymään itseltään, onko sitä oikeaa Jacea enää olemassa. Onko mitään pelastettavaa enää jäljellä?

Myös muut ihmissuhteet ovat käsittelyssä, mutta niiden vaiheet eivät ole tässä osassa pääasia. Jokaisella on kuitenkin jokin kantava teema: Alec ja Magnus painivat mustasukkaisuuden kanssa; Maya ja Jordan kohtaavat anteeksiannon; Simon ja Isabelle opettelevat luottamusta ja tietynlaista vakavuutta; Jocelyn ja Luke valmistautuvat avioliittoon... Eli onhan sitä tavaraa runsaasti, tällä kertaa vain pikemminkin taustalla muistuttelemassa välillä olemassaolostaan. Clare osoittaa jälleen taitonsa tunteiden ja tilanteiden kuvaajana. Myötätunnon kokemiselta on oikeastaan mahdotonta välttyä.

Taikuus saa tämänkin osan myötä uusia merkityksiä ja käsitys varjometsästäjien maailman mahdollisuuksista laajenee. Claren tapa kuvata taikuutta ja sen käyttöä on jollakin tavalla hyvin visuaalinen, mikä vahvistaa omalla tavallaan taikuuden voimaa, tuo sen jollain lailla lähemmäksi fyysistä maailmaa. Ihailen fantasiakirjailijoiden luovuutta, eikä Clare ole tässä poikkeus. 

Niin kuin aina hyvien kirjojen kohdalla, tästäkin tekstistä jää pois paljon mainitsemisen arvoista. Voisin kirjoittaa henkilöistä, teemoista, kielestä ja juonellisesta rakenteesta vaikka kuinka pitkästi, mutta johonkin on aina pysädyttävä. Loppukaneetiksi: Cassandra Clare on vakuuttanut minut. Minulla oli jossain vaiheessa epäilykseni koko sarjan ja kirjailijan suhteen, mutta ne ovat viimeistään nyt hävinneet. Tähän fantasiamaailmaan kannattaa tutustua läpikotaisin, vaikka alkumatka olisikin kivikkoinen. Päätösosaan tartun heti, kun uskallan.

4,5/5

maanantai 7. maaliskuuta 2016

A Shade of Vampire - Bella Forrest

Sofia siepataan syntymäpäivänään ja viedään saarelle, jolla vallitsee ikuinen yö ja jota asuttaa ikivanha vampyyrien klaani. Sofia odottaa päätyvänsä vampyyrin päivälliseksi tai leikkikaluksi, mutta kun prinssi Derek kiinnittää häneen huomionsa, hän pääsee erityisasemaan. Derek merkitsee Sofian omakseen ja yrittää suojella tätä kilpailijoilta tietämättä itsekään, miksi. Sofia suunnittelee pakenevansa, mutta onko se mahdollista, ja jos on, pystyykö hän unohtamaan salaperäisen vampyyriprinssin?

* * *

Bella Forrestin esikoisromaanissa on kaksi ratkaisevaa ongelmaa: taustatietojen puute ja epäuskottavuus. Vaikka Forrest on luonut maailman, jossa on hyvät ainekset, hänen kerronnalliset ratkaisunsa jättävät tarinan täysin keskeneräiseksi.

Tarinaa kerrotaan sekä Sofian että Derekin näkökulmasta, mikä on sinänsä mielenkiintoista. Luvut ovat kuitenkin niin lyhyitä, että kummankaan persoonallisuudesta rakentuu vain osittainen mielikuva. Kirjailija ei oikein tunnu päättävän, onko Sofia nuori ja pelokas vai vahva ja itseironinen. Siinäkin tapauksessa, että Sofian on tarkoitus kehittyä vahvempaan suuuntaan, tämä kehitys ei voi tapahtua muutamassa viikossa niissä olosuhteissa, joihin hän on joutunut. Derekin sielunmaailma hahmottuu hiukan tarkemmin, koska hänen tunteitaan ja tilannettaa kuvaillaan enemmän. Derek on ollut satoja vuosia paranormaalissa unessa, josta hän ei olisi halunnut enää herätä. Häntä piinaa itseinho kaiken sen takia, mihin hän on lajinsa mukana syyllistynyt. Olisi ollut kuitenkin mukavaa saada tietää, minkälaisista teoista ja tapahtumista tarkalleen on kyse ja mikä lopulta sai hänet tavoittelemaan kuolemaa. Kirjailija kyllä viittaa Derekin suvun menneisyyteen, mutta syviä kuvauksia tapahtumista ei anneta. Saaren synnystä kerrotaan lyhyesti ja ympäripyöreästi eikä sen miljöötä kuvailla niin tarkasti, että sen tunnelma välittyisi lukijalle. Tilan tunnetta ei synny, minkä takia tapahtumatkin jäävät melko irrallisiksi todellisuudesta.

Epäuskottavuus puolestaan syntyy siitä, että kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti. Sofia siepataan, Derek hullaantuu häneen, Derekin veli yrittää varastaa Sofian itselleen, Sofia pääsee yli alussa tuntemastaan inhosta vampyyreja kohtaan ja alkaa tehdä jonkinlaista kotia saarelle, joka todellisuudessa pitää häntä edelleen vankina - kaikki tämä tapahtuu muutaman viikon sisällä ikään kuin tuosta vaan. Kaiken huipuksi annetaan ymmärtää, että tämä leiskuva rakkaus olisi loppujen lopuksi molemminpuolista, eli Sofia ja Derek rakastuvat toisiinsa vaikka eivät tunne toisiaan lainkaan. He eivät tiedä mitään toistensa maailmoista, mutta käyttäytyvät ikään kuin tämäkin este olisi ylitettävissä ilman ongelmia. Kukaan ei kiinny muutamassa viikossa henkilöön, jonka vuoksi on tullut siepatuksi, pahoinpidellyksi ja uhkailluksi. Kukaan ei voi tuntea oloaan aivan noin hyväksi heti sen jälkeen kun on tutustunut lajiin, jota on koko ikänsä pitänyt tarujen keksintönä. Derekin kohdalla uskottavuutta horjuttaa se, kuinka nopeasti hän tulee sinuiksi 2000-luvun maailman kanssa. Hänen pitäisi olla läpikotaisin hämmentynyt, turhautunut ja sekaisin esimerkiksi teknologiasta, sosiaalisista normeista ja pukeutumistyyleistä. Vaikka hän on vampyyri jonka on nähnyt enemmän kuin yksikään ihminen koskaan voi nähdä, 400 vuoden yöunien pitäisi sekoittaa hänen päänsä huomattavasti pahemmin. Jotkut asiat hetkauttaisivat millaista olentoa tahansa.

Näistä syistä minulla oli suuria vaikeuksia ottaa kirjaa vakavasti. Jatkuvasti tuntui siltä, että luin aikaista luonnosta valmiin romaanin sijaan. Tämä on todellakin sääli, sillä koko hommassa on mielenkiintoiset kehykset. Derekin ja tämän sisarusten hankalista suhteista, saarella elävien vampyyrien ja muiden klaanien välisistä kiistoista ja Sofian aseman rakentumisesta olisi voinut repiä niin paljon enemmän tekstiä. Enemmän syventymistä, enemmän pohjustamista, enemmän pohdintaa, enemmän huumoriakin. Usein puhutaan siitä, onko pitkissä kirjoissa jotain ylimääräistä, mutta tämä kokemus osoitti todeksi sen, että kirja voi oikeasti olla liian lyhyt. Tiivistäminen ei aina ole oikea ratkaisu silloin, kun tavoitellaan mahdollisimman nopealukuista lukukokemusta.

En tiedä, mitä muuta voisin sanoa tästä teoksesta. Kaiken kaikkiaan jäi kovin pintapuolinen ja tyhjä olo sekoittuneena harmituksen tunteeseen. Toisella tavalla kirjoitettuna tämä kirja olisi voinut olla hyvä.

2/5

Edit: kategoriahaaste 2, kohta 4

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Luettavaa ja blogattavaa(3/2016): Monta soppaa, yksi kauha

Maaliskuun lukulistasta tuli hyvin sekalainen. On fantasiaa, rikoskirjallisuutta ja historiallista fiktiota.
Kirjat valikoituivat ennen kaikkea kahdella perusteella: 1) voinko realistisesti kuvitella pääseväni kirjan pariin maaliskuun aikana ja 2) kuinka pitkään olen aikonut lukea juuri nämä kirjat. Eli, mitä pidempään kirjat olivat mielessäni kummitelleet ja mitä järkevämpiä ne olivat edellisiä listoja ajatellen, sitä todennäköisemmin ne päätyivät listalle. Kaikki listan kirjat ovat myös peräisin omasta hyllystäni - niin kuin itse asiassa edellisten listojenkin teokset. Ajattelin huvikseni katsoa, kuinka pitkälle omat kirjat riittävät. Samalla näen, kuinka paljon lukemattomia kirjoja oikeasti omistan.

Kirjat:
  1. Unite me - Tahereh Mafi (ensimmäinen puolisko)
  2. King of thorns - Mark Lawrence
  3. Epäilys - Stephenie Meyer (uudelleen)
  4. Deadhouse Gates - Steven Erikson
  5. Shadow and Bone - Leigh Bardugo
  6. Pelon huone - Karin Slaughter
  7. Mitä jäljelle jää - Patricia Cornwell (uudelleen)
  8. Mayojen testamentti - Steve Alten
  9. Luostarin varjot - C.J. Sansom
  10. Valkoinen Kuningatar - Philippa Gregory
Lukemisen tavoite maaliskuussa: Saada mahdollisimman monta listan kirjoista alulle + lukea Kuninkaiden koitos loppuun. Tämä tavoite on kyllä todella ympäripyöreä, mutta ainoa järkevä tähän uuteen kuukauteen.

Tekstit:
  1. Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl
  2. City of Lost Souls - Cassandra Clare (luin tämän jo aikaa sitten, mutta arvion kirjoittaminen on osoittautunut vaikeaksi. Hmm...)
  3. The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
  4. Triptyykki - Karin Slaughter
  5. A Shade of vampire - Bella Forrest
  6. Houkutus - Stepehenie Meyer
  7. Mitä kuuluu? (tajusin jossain vaiheesssa, että en ole pahemmin kirjoittanut blogin ulkopuolisista kuulumisista. Tällaisia postauksia olisi tarkoitus lisätä tulevaisuudessa)
  8. 30 fatkaa minusta (tämän postauksen inspiroi Otto, joka pyörittää aivan mahtavaa matkablogia. Käy tutustumassa, jos matkailu on sinun juttusi!"
  9. Lisää pohdintaa
  10. Koontipostaus
Bloggaamisen tavoite on hyvin samankaltainen kuin viimeksikin: kirjoittaa tekstit mahdollisimman tasaiseen tahtiin ja mielellään valmiiksi asti ennen julkaisupäivää. Nyt on niin paljon meneillään kaikenlaista että kirjoittaminen sujuu vähän tuurilla.

Miltä teidän maaliskuunne näyttää?


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kuukausi kansissa(3/2015)

Voihan maaliskuu. Käykö teillekin niin, että maaliskuussa iskee kevätväsymys? Minun lukemiseni ja bloggaamiseni ainakin menivät plörinäksi (voi kandi minkä teit!!). Vähän väliä väsytti, ihan kuukauden loppupuolelle saakka. Viimeksi kuluneet neljä päivää ovatkin sitten olleet niin kandihuuruisia että päätä huimaa :D Huhhuh mikä ala tämä kirjallisuus. Väsymys ja keskittymisvaikeudet hävisivät jonnekin kauas, ja toivon että ne pysyvätkin siellä siihen asti että saan tämän esitelmäversion valmiiksi.

Mutta nyt postauksen varsinaiseen aiheeseen.

Nämä luin kokonaan tai loppuun;

1. Narrin palvelija - Robin Hobb
2. Viattomien veljeskunta - Jean-Christophe Grangé

Mielettömän hienoja kirjoja kumpikin, aivan eri tavalla tosin. Arvosteluissa sitten lisää... ;)

Arvostelut:


Muut postaukset:


Niin kuin näkyy, maaliskuu oli toistaiseksi hiljaisin kuukausi tänä vuonna. Jospa huhtikuussa saisin otettua vähän takaisin!

Romaanihenkilöiden jäljillä(3/2015): The Dreamwalker

The Mime Order kolahti postiluukusta sisään pari viikkoa sitten. Käteni ihan oikeasti tärisivät, kun pidin sitä ensimmäistä kertaa käsissäni. Milloinkohan uskaltaudun lukemaan sen??
  • Henkilön nimi: Paige Mahoney
  • Teema: 5. Henkilö, jolla on jokin mielenkiintoinen, kiehtova, hyödyllinen tai muuten vain erikoinen kyky
  • Kirja/sarja: The Bone Season, The Mime Order
  • Kirjailija: Samantha Shannon

The Bone Season ja Paige Mahoney astuivat elämääni jo kauan ennen romaanin julkaisemista. Samantha Shannon oli hiljattain saanut unelmien kustannussopimuksen: Bloomsbury sitoutui heti julkaisemaan sarjan kolme ensimmäistä kirjaa ja kaavaili jo sopimusta muita kirjoja varten. Usko The Bone Seasonin menestykseen oli valtava, eikä turhaan. Kirjallisuusblogit, lehdet ja kaikenlaiset sivustot täyttyivät innostuneesta odotuksesta, arvostelukappaleen lukeneet bloggaajat ylistivät ja hypettivät romaania minkä ehtivät ja kirjailija itse juoksi haastattelusta toiseen. Seurasin romaanin ja kirjailijan - joka muuten on vain reilun vuoden minua vanhempi - ainutlaatuista, lähes sadunomaista matkaa kohti julkaisupäivää tiiviisti ja henkeä pidättäen. Vaistosin, että maailmaan oli syntymässä jotain ainutlaatuista, jotain mitä kannatti odottaa ja vaalia sitten, kun vihdoinkin pääsisin uppoutumaan siihen. Ja voi, voi onni ja fantasitisuus, mitä tapahtuikaan kun The Bone Season viimein oli täällä, minun käsissäni, minun hyllyssäni. Tapasin Paigen ja upposin hänen vaaralliseen, monimutkaiseen ja kiehtovaan selvännäkijän maailmaansa samalla hetkellä, täysin, tulematta ylös. Romaani oli minulle niin ainutlaatuinen kokemus, etten voinut olla liittämättä sen päähenkilöä tähän haasteeseen.

Paige on 19-vuotias selvännäkijä, jolla on harvinainen kyky: hän pystyy murtautumaan toisen ihmisen mieleen ja "kävelemään" sen sisällä. Lukemaan ajatukset, aistimaan tunteet ja muistot; kaiken. Hän elää 2050-luvun Lontoossa, jossa selvännäkijyys on sekä hengenvaarallista että taloudellisesti kannattavaa, mikäli sattuu tekemään töitä Jaxon Hallille, Lontoon kuuluisimman rikollisten selvännäkijöiden ryhmän johtajalle. Paige kerää pomolleen hyödyllistä tietoa hyvällä menestyksellä, kunnes Scion, järjestö tai viranomainen, joka muistuttaa sekä poliisivoimia että tiedustelupalvelua, saa hänet kiinni. Paige joutuu Oxfordiin selvännäkijöiden kätketylle orjaleirille, jossa hänen kykynsä mahdollisuudet laajenevat ja avautuvat uudesta näkökulmasta käsin.

Tapa, jolla Shannon lähestyy ihmismielen toimintaa sekä Paigen että muiden, erilaisten selvännäkijöiden kautta, on todella mielenkiintoinen ja kiehtova. Selvännäkijyys, ennustaminen, ajatustenluku ja mielen hallinta tulevat Paigen tarinassa esille tuoreella tavalla. Ajatus mielestä paikkana, johon toisen ihmisen mieli tai jonkinlainen mielen voima voisi asettua tai tunkeutua... No, siinä on ajattelemisen aihetta.

 Paigen yliluonnollinen lahja on jo itsenään ainutlaatuinen, mutta kun sen ympärille kiedotaan vahva, nuori persoona, hieno tarina ja monipuolinen maailma, tulos on vertaansa vailla. Juonta ja maailmaa on vaikeaa pukea sanoiksi, sillä se on melko monimutkainen. Siksi kehotan kaikkia, jotka eivät vielä tarinaa tunne etsimään sen käsiinsä. Romaanista on tekeillä elokuva, joten siitä kuullaan varmasti enemmän myöhemmin, myös täällä Suomessa.