Näytetään tekstit, joissa on tunniste englanninkielisiä kirjoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste englanninkielisiä kirjoja. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. tammikuuta 2014

Luettavaa vuonna 2014

Viime vuonna tärkein tavoitteeni oli lukea enemmän englanniksi, mikä näkyi myös viime vuotta varten räätälöimässäni lukuhaasteessa yhtenä osuutena. Onnistuin aika hyvin, vaikka monta (no okei, kymmeniä) hyvää kirjaa jäi lukematta. Muut haasteen osat sen sijaan jäivät puolitiehen: luin yhteensä noin 30 teosta vuoden aikana eli puolet tavoitteestani. Olisin halunnut lukea enemmän, mutta olen tyytyväinen tähänkin saldoon. Opiskelun ohessa säännöllinen lukeminen on vaikeaa.

Haaste kuitenkin auttoi minua pitämään lukemisen jatkuvasti mielessä, joten aion kyhätä sellaisen tätäkin vuotta varten. Haasteen ansiosta myös kirjasin tarkasti ylös, mitä luin ja milloin. Katsellessani haastesivua huomasin, että vuosi oli aikamoinen sillisalaatti: klassikoita, fantasiaa, dystopiaa, rikoskirjallisuutta, romantiikkaa, vähän kaikkea. Suurin osa teoksista oli minulle ennestään tuntemattomia ja uusia kirjailijoita tuli listalle useita. Lempikirjailijoiltani en lukenut juuri mitään, mikä täytyy ehdottomasti korjata tänä vuonna. Toistaiseksi olen antanut itsestäni melko epämääräisen lukijakuvan.

Sitten niihin tämän vuoden tavoitteisiin ja suunnitelmiin. Ainakin näitä on luvassa:

1. Runsaasti klassikoita. Tämä johtuu opinnoistani: minun pitäisi lukea noin 20 klassikkoa ja tenttiä ne kerralla. Tarkoitus on aloittaa urakka lähipäivinä ja tehdä jokaisesta klassikosta muistiinpanoja tenttiin lukemista varten. Aion kirjoittaa niistä myös arvostelut, jotta muistan niistä olennaiset asiat. Jos jaksan/ehdin, luen myös muutaman sellaisen klassikon, joka on jäänyt välistä syystä tai toisesta.

2. Enemmän uudelleen lukemista. Kannatan uudelleen lukemista, koska ensimmäisellä kerralla ei huomaa kaikkea. Teoksella voi olla enemmän annettavaa kuin ymmärrämme ensikosketuksen jälkeen. Kaipaan myös suosikkejani, joita en ole lukenut aikoihin.

3. Enemmän fantasiaa, dystopiaa ja scifiä. Tämä liittyy kirjoitusprojektiin. Kirjoitan aiheesta erillisen postauksen, koska tarvitsen hiukan teidän apuanne. Olkaa siis kuulolla.

4. Uusien kirjasarjojen aloittamista ja viime vuonna aloitettujen sarjojen lukemista eteenpäin. Olen kirjasarjojen ikuinen fani. Yksi sarjoista, joiden lukemista odotan kovasti, on Tulen ja jään laulu. Aloitin Valtaistuinpelin viime keväänä, mutta jouluin palauttamaan sen kirjastoon ennen kuin pääsin edes kunnolla alkuun. Kesällä ostin sen omaan hyllyyni, jossa se nyt odottaa lukemista.

5. Enemmän englanninkielisiä teoksia. Minulla on olemassa lähes 500 kirjan mittainen lista mielenkiintoisista englanninkielisistä teoksista. Urakkaa siis riittää useammaksi vuodeksi.

6. Ainakin muutama kotimainen romaani. Tässä on yksi ikuisuusprojekteistani, jossa en tahdo päästä koskaan alkuun. En tiedä, mistä se johtuu. Tänä vuonna yritän muuttaa kurssia ja lukea ainakin ne kotimaiset, jotka omistan.

Näistä tavoitteista on hyvä aloittaa. Teen haastesivun vielä tällä viikolla - heti, kun haaste on saanut lopullisen muotonsa. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Uusia kirjoja

Sain tänään kuusi uutta kirjaa hyllyyni. Näitä olenkin odottanut kovasti!



Tämän luen varmaan ensimmäisenä, koska luen kirjailijan blogia ja  tiedän, että hän kuulee mielellään lukijoiden mielipiteitä romaaneistaan. 


Tätä odotan mielenkiinnolla, sillä tapahtumat ovat kytköksissä syyskuun  11. päivään. 


Tämä kuulostaa hyvältä ja erilaiselta vampyyri-romaanilta.  Ja tuo kansi! <3


Olen kuullut paljon hyvää tästä sarjasta ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten ajattelin aloittaa sen lukemisen lähiaikoina.

Tätä odotan valtavasti! En voi edes laskea arvosteluja, joissa on hehkutettu tätä.



Tarina vaikuttaa kiehtovalta, ja kansi kiinnitti huomioni välittömästi. 

Nyt kun osaisi päättää, missä järjestyksessä luen nämä. Oletteko te kuulleet näistä tai lukeneet jonkun?