Lukulista 4/2021: Tervelutuloa, syksy!

Syksy on virallisesti alkanut, ja olen innoissani siitä. Syksy on usein hyvää, innostavaa aikaa minulle. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että olen syntynyt syksyllä. Toinen syy on todennäköisesti se, että pimenevät illat ja myrskyisät säät ruokkivat luovuuttani tehokkaasti. Myös lukeminen sujuu yleensä paremmin syksyllä kuin esimerkiksi kesällä.

Ensijainen tavoitteeni seuraavien kahden kuukauden aikana on pienentää fyysistä lukupinoani mahdollisimman paljon. Lisäksi haluan edetä uudelleen luettavien ja keskeneräisten sarjojen kanssa. Listasin runsaasti vaihtoehtoja, koska olen huomannut sen tekevän lukemisesta hauskempaa. Aivoni toimivat siinä mielessä nurinkurisesti, että minun on helpompaa noudattaa pidempää listaa kuin lyhyttä. Ehkä pitkä lista muistuttaa minua siitä, kuinka moni hyvä kirja odottaa hyllyssä? En tiedä. Joka tapauksessa listasin 20 kirjaa, joista neljä on kesken aikaisemmilta kuukausilta.

1. Linnake - Justin Cronin (kesken) ja  2. Peilikaupunki - Justin Cronin

Linnake on edelleen kesken, koska vastaan tuli pitkä luku, jota en jaksanut selättää. Elokuu tuntui kuluvan erityisen nopeasti, minkä takia tuntui paremmalta lukea jotain helpompaa kirjaa. Peilikaupunki on tietenkin tämän scifi-trilogian viimeinen osa, jonka pariin haluan päästä pian. Tässä vaiheessa alkaa jo jännnittää, millä tavalla tarina päättyy.

3. Keep you close - Karen Cleveland (kesken)

Tämä puolestaan on yhä kesken siksi, että se on trilleriksi todella hidaslukuinen. Kerronta keskittyy päähenkilön ajatusten, tunteiden ja reaktioiden kuvaukseen, mikä on mielenkiintoista mutta keskittymistä vaativaa luettavaa. 

Päähenkilö on FBI-agentti, joka saa yllättäen syyn epäillä poikansa sotkeutuneen johonkin laittomaan. Toinen vaihtoehto on, että joku yrittää lavastaa pojan syylliseksi. Cleveland on taitava välittämään tilanteen aiheuttamat pelon, huolen ja epävarmuuden tunteet. Suosittelen tutustumaan kirjailijaan, jos haluat lukea henkilövetoisia trillereitä juonipläjäysten vastapainoksi.

4. The Assassin's Blade - Sarah J. Maas (kesken) ja 5. Throne of Glass - Sarah J. Maas

Throne of Glass on yksi niistä sarjoista, jotka päätin lukea uudelleen osittain huvin vuoksi ja osittain inspiroivan tutkimuksen nimissä. Nyt kun työstän aktiivisesti spekulatiivista kirjasarjaa, tuntuu hyvältä ajatukselta lukea paljon fantasiaa ja scifiä ja tarkastella niitä erityisesti kirjoittamisen näkökulmasta.

Haluan myös kirjoittaa kunnolliset arviot koko Throne of Glass -sarjasta ennen kuin jatkan Maasin muihin kirjoihin, joten uusi lukukierros on tarpeen. Elokuussa pääsin lopultakin alkuun, mutta todennäköisesti sarjan lukeminen venyy ensi vuoden puolelle. The Assassin's Blade vaikuttaa melko hidaslukuiselta, joten varmaankin aloitan varsinaisen ensimmäisen osan jo ennen kuin luen tarinakokoelman loppuun.

6. Tomuksi ja tuhkaksi - Patricia Cornwell (kesken)

Patricia Cornwell on yksi luottokirjailijoistani; toisin sanoen tartun hänen romaaneihinsa silloin, kun haluan lukea jotain mistä pidän varmasti. Löysin hänen Kay Scarpetta -sarjansa jo teini-ikäisenä ja olen vuosien myötä lukenut lähes jokaisen sarjan osan vähintään yhden kerran. Nyt on vuorossa Tomuksi ja Tuhkaksi, joka on sarjan 21. osa. Tällä kertaa tutkitaan nuoren älykön murhaa, jolla saattaa olla yhteys toisessa osavaltiossa tapahtuneeseen murhien sarjaan.

Suosittelen kaikkia rikoskirjallisuuden lukijoita tutustumaan Cornwelliin, erityisesti jos henkilövetoiset dekkarit/trillerit kiinnostavat. Eniten hänen tuotannostaan saa irti, jos aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta, sillä henkilöiden väliset suhteet käyvät läpi monenlaisia vaiheita sarjan aikana.

7. Clockwork Prince (The Infernal Devices #2) - Cassandra Clare

Tänä vuonna olen päässyt takaisin Cassandra Claren tuotannon pariin. Haluan saada The Infernal Devices -trilogian luettua vielä tämän vuoden puolella, joten nyt on aika tarttua toimeen. Pidin ensimmäisestä osasta kovasti, joten uskon jatko-osien lukemisen olevan mieluisa tehtävä.

8. Marionetti - Daniel Cole

Tässä on toinen trilogia, jonka haluan lukea loppuun vielä tänä vuonna. Ensimmäinen osa, Räsynukke, oli erittäin hyvä, joten minulla on suuret odotukset tämän jatko-osan suhteen. Tulen aina todella iloiseksi, kun löydän uusia hyviä rikoskirjailijoita. Toivon, että Daniel Cole julkaisee pian jotain uutta, sillä saatan hyvinkin jäädä koukkuun hänen teoksiinsa.

Räsynukke esitteli sekä mielenkiintoisen tutkijaparin että hyytävän rikostapauksen, joka pitää otteessaan loppuun asti. Minuun teki vaikutuksen myös se, että tapahtumien merkitys ja vaikutus henkilöihin välittyy voimakkaasti. Uskon, että Marionetti jatkaa samalla linjalla ja saattaa jopa nostaa panoksia.

9. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

Espanjalaisen Ildefonso Falconesin historialliset romaanit ovat olleet mielessäni jo vuosia, mutta olen viivyttänyt niiden lukemista niiden pituuden vuoksi. Syksyn aikana haluan kuitenkin todellakin aloittaa, sillä Meren katedraali on myös ensimmäisellä Five Star Predictions -listallani.

10. A Game of Thrones - George R.R.Martin

Tulen ja jään laulu on yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita en ole saanut jatkettua, vaikka sarja kiinnostaa minua kovasti. Nyt se on kuitenkin tapahtumassa, sillä aion lukea sarjan ystäväni kanssa buddy reading -tyyliin. Pääsemme toivottavasti lokakuussa aloittamaan lukemisen.

11. Cinder - Marissa Meyer

Cinder kuuluu kategoriaan "Lue uudelleen, jotta voit lukea loput sarjan osat". Näitä minulla riittäisi erilliseksi listaksi asti. Luin sen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, mutta en muista siitä tarpeeksi jatkaakseni suoraan jatko-osiin.

12. One of us is Next - Karen McManus

Luin viime vuonna Karen McManuksen esikoisromaanin ja pidin siitä riittävän paljon tutustuakseni kirjailijan muihinkin teoksiin. Tämä on esikoisen jatko-osa, jonka uskon olevan hyvä ja nopealukuinen välipalakirja.

13. Luottamuksen hinta - Michael Connelly

Michael Connelly on toinen rikoskirjailija, jonka romaaneista tiedän varmasti pitäväni. Minulla on muutama lukematon hyllyssäni, ja nyt tuntui siltä että haluaisin lukea yhden niistä lähiaikoina. Myös Connellyn kohdalla suosittelen aloittamaan Harry Bosch -sarjan alkupäästä, jotta hänen tuotannostaan saa mahdollisimman paljon irti. Myös hänen muut sarjansa (jotka ovat huomattavasti lyhyempiä) kannattaa lukea alusta.

14. Luostarin varjot - C.J. Sansom

Löysin C.J. Sansomin historialliset dekkarit kauan sitten ja luin niistä kaksi lyhyen ajan sisällä. Rakastuin niiihin totaalisesti, mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä blogissa. Kiinnostukseni historiallista fiktiota kohtaan on alkanut nostaa päätään, joten päätin lukea tämänkin sarjan alusta lähtien. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle ja tuovat todella virkistävän tuulahduksen dekkarikentälle.

15. The Crucifix Killer - Chris Carter

Chris Carter puolestaan kirjoittaa todella intensiivisiä ja psykologisia sarjamurhaajatrillereitä, joita ei kerta kaikkiaan voi laskea käsistään kun on aloittanut. Päätin lukea tämänkin sarjan alusta lähtien ja kirjoittaa sitten kunnolliset arviot kirjoista.

16. Nainen junassa - Paula Hawkins

Olen jo pitkään halunnut lukea trillereitä, joita on ympäröinyt merkittävä hype. Tämä löytyi valmiiksi hyllystäni, joten laitoin sen listalle ensimmäisten joukossa.

17. Three Dark Crowns - Kendare Blake

En ole pitkään aikaan aloittanut uutta YA-fantasiaa. Nyt on aika korjata tämäkin asia. Tämän kirjan perussajatus on se, että kolme siskosta kilpailee kruunusta kuolemaan saakka. Toisin sanoen tämä kuulostaa sellaiselta kirjalta, johon uppoudun täydellisesti. 

18. Caraval - Stephanie Garber

Tässäkin on kilpailuteema, mutta sirkus/karnevaalimiljöössä, joka jo ajatuksena kiehtoo minua valtavasti. Caraval on jakanut mielipiteitä, joten olen todella kiinnostunut oman mielipiteeni selvittämisestä. Etukäteen ennustan, että pidän tästä todella paljon. Saa nähdä, kuinka todellisuudessa käy.

19. Matched - Ally Condie

Tämän YA-dystopian uskon puolestaan kuuluvan laatujanan matalampaan päähän; enemmän teinihömppää kuin pohdiskelevaa scifiä. Aikomukseni on lukea lähitulevaisuudessa enemmänkin YA-dystopioita aktivoidakseni "graduaivot".

20. The 5th Wave - Rick Yancey

Listan lopussa on toinen dystopia, joka on odottanut hyllyssäni useita vuosia. Nyt haluan lopultakin selvittää, minkälainen tämä avaruusolioita sisältävä trilogia on.

***

Äänikirjoja en tällä kertaa listannut ollenkaan, koska olen ollut niiden suhteen todella päättämätön. En ole jaksanut keskittyä mihinkään yhtäjaksoisesti vaan olen hyppinyt kirjasta toiseen. Kuuntelen niitä siis täysin fiiliksen mukaan, jos aikaa ja intoa jää. Tällä hetkellä minulla on kesken neljä äänikirjaa, jotka ovat luonnollisesti etusijalla. Mukana on fantasiaa, rikosromaaneja ja yksi non fiction. Jos saisin ne kuunneltua ennen lokakuun loppua, olisin todella tyytyväinen.

Ensi viikolla palaan taas kirja-arvioiden pariin, jotta saan rästipostauksia julkaistua tuoreiden tieltä. Lisäksi lähiaikoina on luvassa postaus hauska lukemisen kokeesta, jonka aloitin youtuben inspiroimana.

Mitä sinä aiot lukea tänä syksynä?

Post mortem - Patricia Cornwell

Julmat seksuaalimurhat valvottavat sekä siviilejä että poliiseja Virgininan Richmondissa. Murhaaja murtautuu uhrien makuuhuoneeseen ja kuristaa heidät hengiltä heidän omassa kodissaan. Oikeuspatologi Kay Scarpetta on nähnyt jo paljon, mutta näiden nuorten naisten kuolemat koskettavat häntä erityisen syvältä. Hän on päättänyt löytää syyllisen, vaikka se näyttää lähes mahdottomalta: ainoa kunnollinen johtolanka on tunnistamaton, hohtava aine, josta on jäänyt jälkiä uhrien iholle. Samaan aikaan Kayn täytyy taistella työtovereidensa epäilevää asennetta vastaan ja tasapainotella erikoisen sisarentyttärensä mielialojen välissä. Onnistuuko hän saamaan syyllisen kiinni ja säilyttämään ihmissuhteensa ehjinä samanaikaisesti?

* * *

Post Mortem on Patricia Cornwellin esikoisromaani, varsin vakuuttava sellainen. Tutkittavien tapausten vaikutus niiden ympärillä työskenteleviin ihmisiin on läsnä alusta lähtien, mutta pysyy tasapainossa juonellisen etenemisen kanssa. Yksi vaikuttava tekijä on se, että romaanin tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin DNA oli vielä uusi juttu ja erilaista teknologiaa oli käytettävistä huomattavasti vähemmän kuin nykyään. Nykyisillä välineillä tapaus ei varmasti olisi yhtä vaikeka ratkaista. Mitä pidemmälle tapahtumat etenevät, sitä tukalammaksi tilanne muuttuu ja ratkaisua saa jännittää viimeiseen asti. Cornwell on taitava kirjoittamaan mukaansatempaavia juonikuvioita, mikä varmasti selittää hänen teostensa valtavaa suosiota. Hän osaa kirjoittaa paljastukset ja juonenkäänteet juuri oikeisiin kohtiin ja pystyy yllättämään ja hätkähdyttämään useita kertoja. 

Myös romaanin henkilöt pitävät lukijaa tiukasti otteessaan. Kay on älykäs, empaattinen ja syvällisesti ajatteleva päähenkilö, ja ammatin jälki näkyy hänessä vahvasti. Lukija saa nopeasti otteen hänen sinnikkyydestään ja vilpittömästä halustaan tuoda oikeutta rikoksen uhreille ja heidän läheisilleen. Ammatin mukana tulleet kokemukset näkyvät myös Pete Marinossa, konkarietsivässä, jonka kanssa Kaylla on vaikeuksia tulla toimeen. Marino on kyyninen persoona, elämänsä ja työnsä kovettama eikä pysty enää uskomaan todelliseen hyvyyteen. Vaikka Kay itsekään ei katso ihmisiä vaaleanpunaisten linssien läpi, hänellä riittää kuitenkin kärsivällisyyttä seurata todisteita ja nähdä omien tunteidensa taakse. Monet näkemyserot luovat Kayn ja Marinon välille syvän jännitteen. Myös muilla miehillä on vaikeuksia ottaa Kayta vakavasti, koska tämä on nainen. Voisin kuvitella, että 25 vuotta sitten (romaanin ilmestymisaikana) oikeuslääkäreissä ei ole ollut lähellekään niin paljon naisia kuin tänä päivänä, eivätkä he he varmasti ansainneet menestystään helposti. Kay ei kuitenkaan suostu alistumaan vaan tekee työtään ylpeänä ja sitkeästi. Tämäkös se vasta esimiehiä ärsyttääkin! Kuviota mutkistaa vielä Kayn 10-vuotias siskontytär Lucy, joka on mahdollisimman kaukana tavallisesta lapsesta. Lucy on huippuälykäs ja yhtä kyvykäs syvälliseen ajatteluun kuin kuka tahansa aikuinen, mutta hänen mielialansa ovat impulsiivisia. Lucy kärsii ailahtelevan äitinsä vastuuttomuudesta ha pelkää jatkuvasti tulevansa hylätyksi. Vaikka Lucy onkin tässä romaanissa vielä sivuroolissa, hänen erityisyytensä käy välittömästi selväksi,

Rikoksia käsitteleville romaaneille tyypillisesti Post mortem esittää ajatuksia pahuudesta ja murhaajien persoonallisuuksista. Romaanilla on kuitenkin muitakin ansioita. Kiitin huomiota erityisesti taitavasti rakennettuun, harkittuun kiusaamiseen, jonka kohteeksi Kay joutuu tapahtumien mutkistuessa. Kun johtolankoja ei tahdo löytyä millään ja murhat roikkuvat ratkaisemattomina, lehdistö ja viranomaiset ryhtyvät ahdistelemaan häntä kuin se olisi ainoa mahdollinen ratkaisu. Kiehuin välillä kiukusta lukiessani siitä kuinka paljon poliitiikka ja hyvän maineen säilyttäminen sotkevat poliisitutkintaa, Samalla minussa heräsi paljon ajatuksia ammattiylpeydestä, joka on varmasti jokaiselle ammatistaan pitävälle ihmiselle tuttu tunne. Kun tätä voimakasta halua tehdä työtä mahdollisimman hyvin jollain tavalla kyseenalaistetaan, se kirpaisee kovaa ja syvältä. On mielenkiintoista seurata, miten Kayn ammatillinen tilanne kehittyy ja millaisten vaiheiden kautta hän saavuttaa sen aseman, joka hänellä on sarjan loppupuolella. Joitakin asioita muistan hyvin, mutta tapahtumien järjestys on jo kadonnut mielestä.

Lopuksi vielä: jos kaipaat murhamysteerejä, jotka tarjoavat muutakin kuin jännitystä ja viihdettä, kokeile ihmeessä Cornwellia. Uskallan väittää, että et tule katumaan.

4/5

* Kategoriahaaste 1, kohta 27

Viattomien veljeskunta - Jean-Christophe Grangé

Juonikuvaus: Chileläinen poikakuoron johtaja murhataan pariisilaisessa kirkossa, josta löytyy vain yksi selvä johtolanka: verinen kengänjälki numeroa 36. Myös rikoksen erityisen raaka tekotapa herättävät maineikkaan Lionel Kasdanin huomion. Kasdan ryhtyy tutkimaan tapausta ensimmäisenä pyrkimyksenään selvittää, onko joku kuoropojista nähnyt murhan tai jollakin tavalla osallistunut siihen, 

Murhasta kiinnostuu myös nuori Cédric Volokine, jonka elämää hallitsevat huumeriippuvuus ja hakkerin identiteetti. Vaikka Volokine ja Kasdan ovat luonteiltaan aivan erilaisia, heitä yhdistää sielua korventava palo ratkaista juuri tämä murha. Tutkiessaan kuoronjohtajan taustaa he löytävät toisenkin hyvin erikoisen vihjeen. Mitä tekemistä riipaisevan kauniilla kuoroteoksella, Misererellä, on tapahtumien kanssa?

Ajatuksia: En ole varmaan koskaan aikaisemmin lukenut yhtä kauhistuttavaa ja samalla yhtä vaikuttavaa rikosromaania, Romaanin henkilöt, juoni, teemat, kieli ja tunnelma muodostavan viimeisen päälle hiotun kokonaisuuden, joka piinaa lukijaa kunnes viimeinenkin rivi on luettu.

Itse murha, jonka ympärille tarina kietoutuu, on karmiva rikkoo lähes kaikkia genren kaavoja. Uhri on kärsinyt valtavasti kuollessaan, mutta vielä enemmän hän kärsi eläessään Chilessä äärimmäisen ruumiillisen kidutuksen armoilla. Kuoronjohtajan elämä on pitkälti sidottu yhteen Chilen historian kanssa, mikä konkrertisoi äärimmäisen pahuuden, jota Grangé kuvaa mestarin ottein. Myönnän, että jouduin välillä keskeyttämään lukemisen ja vetämään henkeä, jotta tapahtumien aiheuttama kuvotus menisi ohi. Rajuimpien kuvausten kohdalla älähdin jopa ääneen, mitä en muista tapahtuneen koskaan aikaisemmin. Viattomien veljeskunta pureutuu ihmismielen pimeimpiin osiin ja pamauttaa lukijan silmille asioita, joita ei välttämättä haluaisi tiedostaa olevan olemassa. Temaattisesti  ja juonellisesti romaani on todella synkkä ja raskas: se kuvaa ruumiillista kidutusta, kuolemaa, sodan kauhuja, traumoja, pakkomielteisyyttä, riippuvuutta, menetyksen tuskaa ja niin syvää henkistä häiriintyneisyyttä, ettei sitä oikein voi edes käsittää lukematta itse. Juoni on yksityiskohtainen ja hahmottuu sekä poliisihahmoille että lukijalle osittain hiljalleen ja osittain yhdellä rysäyksellä, ja hirvittävyydestään huolimatta osoittaa kirjailijan älykkyyden. Tässä romaanissa jokaisella asialla (tapahtumapaikoilla, henkilöillä, johtolangoilla, sivujuonilla ja paljastuksilla) on merkitystä lopputuloksen kannalta. 

Toinen huomiota herättävä piirre on kirjailijan tyyli. Hänen kielellinen lahjakkuutensa näkyy kaikessa; hän kuvaa henkilöiden tunteita, tapahtumapaikkoja ja tapahtumien kulkua harvainaisen elävästi ja ytimekkäästi. Rikosromaanit jäävät harvoin mieleen nimenomaan kielen takia, mutta tällä kertaa... Kirjailijan sanat jäävät kaikumaan mieleen vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen, ja romaanin esittämien ajatusten ääreen haluaa todella pysähtyä ymmärtäkseen niiden koko olemuksen. Poliisihahmojen tuntema viha ja toisaalta voimakas, polttava tahto saada syyllinen kiinni välittyvät kiellisten valintojen ansiosta todella tehokkaasti. Jäin useampaan kertaan ihmettelemään yksittäisten virkkeiden voimaa, ja uskon että niin on käynyt monelle muullekin.

Viattomien veljeskunta on hieno rikostarina myös siksi, että se suo lukijalle pääsyn sekä Kasdanin että Volokinen sielunelämään. Kasdania kuormittaa muunmuassa muistot kuolleesta vaimosta, Volokinea puolestaan piinaa epätoivoiselta tuntuva yritys päästä eroon huumeista. Molemmat poliisit ovat hätkähdyttäviä persoonia omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kasdan on vakava, harkitseva ja elämän kovettama; Volokine on nuori, holtiton ja impulsiivinen. Juuri tällaisiin, yhtä monipuolisesti ja syvällisesti rakennettuihin poliisihahmoihin törmää harvoin, Heidän välilleen kehittyvää sidettä seuratessa tulee oppineeksi paljon ystävyydestä, uskollisuudesta ja siitä, mikä kaikki voi yhdistää kahta ihmistä. 

Kaiken tämän kehumisen jälkeen minun on kuitenkin pakko varoittaa: tämä kirja ei ole kaikkia varten. Tätä ei kannata lukea, jos ei ole jo jonkin verran kovettanut itseään lukijana tai jos rikoskirjallisuus on vieras genre. Grangé on kirjoittanut ahdistavan, kauhistuttavan romaanin, jonka on tarkoitus ravistella lukijaa, ei viihdyttää tai tuottaa nautintoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä kokemus oli haaste minullekin, vaikka olen lukenut rikosromaaneja varhaisteinistä lähtien. Mutta ne, jotka haluavat jähmettyä kauhusta, pohtia synkkiä teemoja ja puristaa rystysensä valkoisiksi jännityksestä, voivat saada tästä teoksesta todella paljon irti.

4,5/5 tähteä. Antaisin viisi, jos kirja ei olisi aivan niin kauhistuttava.

Haasteet: 50 kirjan haaste, kohta 22: A book that scares you

Pimeyden enkeli - Dean Koontz

Hiljattain murhaan syyllistynyt Enoch "Junior" Cain herää kalifornialaisessa sairaalassa mielessään yksi nimi: Bartholomew. Vaikka Junior ei muista koskaan tavanneensa yhtäkään Bartholomewia, hän on vakuuttunut että jossain on mies, joka haluaa tuhota hänet. Kotiuduttuaan sairaalasta Junior ryhtyy pakkomielteisesti etsimään oikeaa Bartholomewia.

Samaan aikaan satojen kilometrien päässä syntyy Bartholomew "Barty" Lampion, jonka viisaus ja muut henkiset ominaisuudet hämmästyttävät hänen lähipiiriään. Barty on erityinen lapsi, joka muuttaa monen ihmisen elämän. Yksi heistä on Angel, jonka elämä on kietoutunut yhteen Bartyn elämän kanssa jo ennen kuin kumpikaan heistä on syntynyt.

* * *

Pimeyden enkeli kuvaa tavallisia (ja toisaalta ei lainkaan tavallisia) amerikkalaisia, jotka kohtaavat tragedian, pelon, vaaran ja lopulta myös toivon ja rakkauden. Kerronta liikkuu kaupungista ja näkökulmasta toiseen, minkä ansiosta lukija saa tutustua syvällisesti hyvin monenlaisiin henkilöihin ja elämäntarinoihin.  Angnes Lampion on lämmin ja hyväsydäminen nainen, joka harjoittaa hyväntekeväisyyttä kotikaupungissaan ja kasvattaa pientä poikaansa Bartya aavistamatta vaaraa, joka hänen lastaan uhkaa. Selvittäessään, miten hän tulisi suhtautua erityislahjakkaan Bartyn tapaan hahmottaa maailmaa hän yrittää samalla huolehtia kahdesta aikuisesta veljestään, jotka kärsivät yhä väkivaltaisen ja psyykkisesti häiriintyneen isänsä teoista. Barty on herkkävaistoinen ja älykäs, vaikuttava yhditelmä lapsen viattomuutta ja aikuisen realismia; kaiken kaikkiaan ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia lapsihahmoja, joihin olen saanut tutustua. Celestina White adoptoi synnytyksessä kuolleen siskonsa tyttären, Angelin, ja tekee parhaansa sovittaakseen taiteilijan uran ja vanhemmuuden toisiinsa. Tom Vanadium on vakava, kokenut etsivä, joka epäilee Junior Cainia alusta pitäen ja työskentelee järkkymättömästi saattaakseen tämän oikeuden eteen. Romaani esittelee myös muutamia muita henkilöitä, joilla on oma merkityksensä edellä mainittujen henkilöiden elämässä.

Kaikille näille henkilöille on yhteistä se, että jokainen tapahtuma, joka mullistaa heidtän elämänsä ja käsityksensä maailmasta palautuu Junior Cainin pakkomielteeseen, yhden vakavasti häiriintyneen mielen sisällä punoutuneeseen suunnitelmaan. Koontz kuvaa Juniorin persoonallisuutta käsittämättömän tarkasti, älykkäästi ja yksityiskohtaisesti: hän vie lukijan Juniorin pään sisään, paljastaa Juniorin sairaimmatkin ajatukset ja kieroutuneen johdonmukaisuuden, jonka vallassa hän toimii ja oikeuttaa kaikki tekonsa. Kirjailija osaa todella erottaa sairaan terveestä, pahan hyvästä ja väärän oikeasta tekemättä mistään absoluuttista, mustavalkoista. Juniorin kehityskaari on tarina vinoutuneesta menneisyydestä, pakkomielteen muodostumisesta ja julmuudesta, jolle on vaikea löytää vertaista. Mikä hurjinta, Junior on tapahtumien käynnistyessä vasta vähän päälle kaksikymppinen. Junior on hätkähdyttävän pelottava ja niin taivasti rakennettu henkilö, että olen vieläkin aivan häkeltynyt. Hän herättää kauhua, pahaa oloa, vastemielisyyttä, pelkoa, ehdottoman voimakkaan tunteen siitä, että tämä ihminen elää aivan eri maailmassa kuin minä. On aina hienoa, kun kirjailija uskaltaa astua näin kauas normaalista, mennä näin pitkälle terveen tuolle puolen, mutta että sen tekee näin taitavasti... Sanat loppuvat kesken. Henki loppuu kesken.

Yksi romaanin parhaita onkin laaja, erittäin psykologinen henkilökuvaus. Jokaisen henkilön elämänkaari on ehjä kokonaisuuus, jokaisella on ääni ja jokaisen toiminnalla on merkitys, sielu, tarkoitus. Heidän tunteensa välittyvät tekstistä elävinä ja ymmärrettävinä, ja heissä kaikissa on valtavasti henkistä voimaa, valoa ja ajateltavaa maailmalle jaettavaksi.

Pimeyden enkeli on myös juonellisesti erittäin hieno teos. Tekstissä on koko ajan tunne tietynlaisesta samanaikaisuudesta. Lukija on koko ajan tietoinen siitä, mitä kullekin henkilölle tapahtuu silloin kun Junior on jossakin toisaalla, väijyy murhanhimoisena ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet hänestä mitään. Jännitys on monin paikoin niin piinaavaa, että sydän tuntuu jättävän useita lyöntejä välistä. Joka hetki saa miettiä, onnistuuko Junior aikeissaan, kohtaavatko jo niin rakkaat henkilöt hänet ja jos näin tapahtuu, onko heillä mahdollisuutta selvitä kauheuksista, joita Junior viljelee ympärilleen. Juoneen mahtuu vauhtia, sopivasti pysähtymistä ja rauhaa, yllättäviä käänteitä ja nerokkaita yksityiskohtia, jotka eivät voisi olla paremmassa paikassa. Ja vaikka teos on kauhistuttava, jopa ahdistava paikoin, se tarjoaa lukijalleen myös valtavasti toivoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen ja ihmisyyteen. Pelottavuudestaan huolimatta se ei jää jumiin pimeään eikä jätä lukijaa vellomaan yksin negatiivisiin tunteisiin, jotka pääasiasa Junior saa aikaan. Tämän tarinan voi siis kokea myös terapeuttisena.

Teemojen osalta kyseessä on filosofinen ja kiehtova romaani. Pimeyden enkeli on osuva kuvaus siitä, millä tavalla ihminen reagoi selittämättömään. Se tarjoaa yksityiskohtaisen, hienopiirteisen ja erilaisen tavan hahmottaa todellisuutta ja elämää, avaa oman näkökulmansa ystävyyteen, rakkauteen ja vanhemmuuteen, perhesuhteisiin, hyvän ja pahan rinnakkaiseloon, tapahtumien tarkoituksenmukaisuuteen ja vilpittömän kohtaamisen merkittävyyteen. Koontz siirtyilee luontevasti rankoista kauhun, epäoikeudemukaisuuden ja menetyksen tunteista positiivisiin ilon, jakamisen ja toivon kokemuksiin ja kuljettaa lukijan näiden kaikkien läpi ehjänä mutta varsin ravisteltuna. Ainutlaatuisen säväsyksen tuo eräs fysiikan teoria, jota romaanissa sovelletaan käytäntöön pohdiskelevin ottein. Ja mainittakoon vielä sekin, että tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1960-luvulle, mikä vaikuttaa romaani rikoksen tekemistä ja rikostutkintaa käsitteleviin osuuksiin tunnelmaa, jollaista ei tavoitettaisi nykyhetkeen sijoittuvissa rikostarinoissa.

Vaikka Pimeyden enkeli on eniten kauhua herättävä rikosromaani, siinä on myös paljon muuta sisältöä, josta uskon monenlaisten lukijoiden löytävän jotain kokemisen arvoista. Se avaa silmät sille, kuinka onnekkaita olemme jo silloin, kun olemme terveitä ja meillä on ihmisiä ympärillämme. Jo sujuva, erottuva ja tunnelmallinen kieli tekee romaanista kokemuksen, jota voin suositella aivan kaikille. Erityisesti astetta rankempia rikosromaaneja etsivien ihmisten kannattaa empimättä lisätä tämä lukulistalleen.

Lopuksi kaikille niille, jotka joko aikovat lukea tämän tai harkitsevat lukemista: älkää lukeko tätä ennen nukkumaanmenoa. Uskokaa minua, kun sanon, että ette halua Junior Cainin vierailevan unissanne.

5/5

Valtaistuinpeli - George R.R. Martin

Vuosia kestänyt kesä on kääntymässä talveksi, kun lordi Eddard Stark vastaanottaa tiedon kuninkaan Kouran, Jon Arrynin kuolemasta. Äkillinen kuolema herättää Eddardissa surun lisäksi epäilyksen rikoksesta. Tilaisuus totuuden selvittämiseen tarjoutuu, kun kuningas Robert Baratheon pyytää Eddardia astumaan rinnalleen uutena kuninkaan Kourana. Vaikka Eddard ei kaipaa elämäänsä polittisia velvollisuuksia ja vaaroja, jotka tulevat viran mukana, hän ottaa työn vastaan ja matkustaa Kuninkaansatamaan tutkiakseen Arrynin kuolemaa. Pian hänelle käy selväksi, että valtakuntaa uhkaa huomattavasti kieroutuneempi ja vakavampi vaara kuin hän oli odottanut.

Samoihin aikoihin kaukana meren takana Daenerys Targaryen menee naimisiin kunnioitetun Dothrakiruhtinaan kanssa. Daeneryksen veli Viserys tavoittelee pakkomielteisesti Robert Baratheonin valtaistuinta, ja siskon avioliitto Khal Drogon kanssa on yksi tärkeimmistä kohtauksista näytelmässä, jonka hän on vallanhimoisessa mielessään kirjoittanut. Kun Targaryenien edustama uhka ja Seitsemän kuningaskunnan sisäiset ongelmat vähitellen lähestyvät toisiaan, Westerosin tulevaisuus muuttuu entistä epävarmemmaksi.

* * *

Miksi, voi miksi lykkäsin Tulen ja jään laulun aloittamista niin kauan? En ymmärrä. Onneksi yksi ystäväni havahdutti minut tästä kirjallisesta horroksesta ja suorastaan vaati, että luen Valtaistuinpelin niin pian kuin suinkin. Minä luin ja lumouduin.

Valtaistuinpeli on niin monia asioita yhtä aikaa, että yksi arvostelu tuntuu riittämättömältä kuvailemaan sitä. Se on tarina vallasta ja sen tavoittelusta, kokonaisten sukujen välisistä suhteista ja näiden suhteiden kehityksestä, erilaisten kulttuurien kohtaamisesta, velvollisuuksista, kunniasta, uskollisuudesta, pelon ja rohkeuden välisestä kamppailusta, valinnoista ja niiden laajoista vaikutuksista,  henkisestä kasvamisesta, sodasta ja yksinkertaisesti elämästä. Tulen ja jään laulun avaus on erityinen lukukokemus jo sisältönsä runsauden vuoksi, mutta suurimman vaikutuksen tekee syvyys, luova nerokkuus ja yksityiskohtaisuus, joilla Martin käsittelee kaikkia edellä mainittuja teemoja.

Martin kuljettaa rinnakkain useita toisiinsa kietoutuvia juonia ja tapahtumaketjuja, joista syntyy todella jännittävä ja koukuttava kokonaisuus. Yllättävät juonenkäänteet salpaavat hengen ja ajoittain repivät sydäntä syvältä, niin syvältä. Salaisuuksia ja taisteluja riittää. Sekä fyysisiä että henkisiä taisteluja. Välillä täytyy pysähtyä ihan vain tuijottamaan kirjan sivuja ja miettimään, mitä juuri äsken tapahtui. Juoni on nerokas oikeastaan kaikilla mahdollsilla tavoilla, ja uskon että meno vain paranee seuraavissa osissa. Tempo vaihtelee oikeissa kohdissa, Martin uskaltaa pysähtyä ja taas lähteä. Erittäin pätevää juonenkuljetusta.

Tapahtumien keskiössä ovat Starkit, jotka kohtaavat monenlaisia vaiheita suojellessaan rakkaitaan ja valtakunnan tasapainoa. Starkit ovat vahvoja ja vakavia pohjoisen asukkaita, joiden luonnetta määrittää sitkeys, kunniallisuus, lojaalisuus ja velvollisuudentunto. Kun Eddard astuu uuteen virkaansa, hän joutuu jättämään perheensä pohjoiseen lähestyvän talven ja heikentyneen poliittisen aseman armoille. Ihailen hänen järkkymätöntä rehellisyyttään, vaikka siitä ei aina ole apua hänelle itselleen. Robb, perheen esikoinen, ottaa isänsä paikan vastuunkantajana ja joutuu kasvamaan teini-ikäisestä pojasta mieheksi kohtuuttoman lyhyessä ajassa. Eddardin vaimo Catelyn tekee kaikkensa pysyäkseen vahvana ja pitääkseen perheensä turvassa, mikä vaatii häneltä sydäntäsärkevän vaikeita uhrauksia. On ilahduttavaa, että Martin ottaa mukaan myös lasten näkökulman. Lukija saa tutustua perheen tyttäriin, Sansaan ja Aryaan, joiden henkiset maailmat eivät voisi olla kauempana toisistaan. Sansa rakastaa kaikkea tyttömäistä ja tähtää rikkaaseen avioliittoon, seurapiirien loistoon ja kuuluisuuteen. Arya on kuin yksi pojista villeine harrastuksineen ja suorine puheineen. Hänet voisi kuvitella paremmin sotilaaksi kuin jalosukuiseksi ladyksi. Arya on ehkä kuriton, mutta hän näkee syvemmälle maailman lainalaisuuksiin kuin Sansa, jonka ruusuiset kuvitelmat hovielämästä vihlovat sisintä. Myös Jon, Eddardin avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, saa kiivaan äänensä kuuluviin.

Starkien matkaa seuratessa vastaan tulevat myös rikkaat ja vaikutusvaltaiset Lannisterit, joista yksi on naimisissa kuninkaan kanssa. Tapahtumien edetessä lukijalle syntyy kattava kuva Lannisterien ja Starkien suhteen tilasta. Erilaiset arvomaailmat törmäävät useammin kuin kerran ja aiheuttavat jos jonkinlaisia raivostuttavia(kin) tilantenteita. On olemassa Lannistereiden aviollinen side kuninkaaseen, jolla puolestaan on paljon henkilökohtaisempi ja syvällisempi side Starkeihin... No, monimutkaista on, tämä ihmissuhdepeli. Henkilökohtaisemman ja syvemmän käsityksen Lannistereiden ideologiasta antaa Tyrion, kuningattaren toinen veli, jonka älykkäät sanat viiltävät kuin miekka ja jonka ajatuksenjuoksu on kerta kaikkiaan riemastuttavaa luettavaa. Tyrion on ehdottomaksi yksi lempihenkilöistäni tässä romaanissa.

Toinen pääjuoni seuraa Targaryenien nuoria jälkeläisiä, jotka ovat kasvaneet orpoina kaukana vanhoilta kotiseuduiltaan. Viserys on ylpeä, itsekeskeinen ja äärimmäisen katkeroitunut nuori mies, jonka tekoja ohjaa vain ajatus vallasta, jonka hänen sukunsa menetti edellisessä sodassa. Hän naittaa 14-vuotiaan siskonsa Khal Drogolle siinä toivossa, että tämä syvästi kunnioitettu ja pelätty Dothraki antaa sotilaansa Viserysin käyttöön sodassa, jonka hän aikoo käynnistää päästyään meren yli.

Daenerys puolestaan on veljensä vastakohta. Helläsydäminen, herkkä ja alussa alistettu Daenerys on voittanut ikuisen paikan minun sydämessäni. Hänen kasvunsa tytöstä naiseksi, hänen haurautensa kehittyminen lujuudeksi, taistelutahdoksi ja itsevarmuudeksi on ainutlaatuista luettavaa. Kun Daenerys ja Khal Drogo menevät naimisiin, heillä ei ole yhteistä kieltä, ei yhteistä kulttuuria, ei hitustakaan ulkoista samankaltaisuutta. Martin kuvaa uskottavasti ja älykkäästi näitä vaikeita lähtökohtia ja matkaa, jonka varrella he löytävät yhteyden toisiinsa ja oppivat rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan poikkeuksellisilla tavoilla. Aivan tällaisesta suhteesta en ole lukenut aikaisemmin.

Martininilla todella on taito luoda, kuvata ja kehittää mielenkiintoisia henkilöitä. Näkökulma vaihtuu tiuhaan, mikä avaa sekä henkilöihin itseensä että heidän maailmaansa näkökulmia, jotka jäisivät muuten tavoittamatta. Martin rakentaa jokaisesta henkilöstä toisista erottuvan persoonan turhia kiirehtimättä. Huomion arvoista on myös se, kuinka kokonaisia henkilöt ovat jo sarjan tässä vaiheessa henkilökohtaisine menneisyyksineen, ihmissuhteineen, iloineen ja suruineen. Jokaisen henkilön elämässä on läsnä jokin kysymys, ongelma tai asetelma, joka määrittää heitä ja jonka kautta he tulevat lähelle lukijaa jo silloin, kun kaikki on vasta alussa. Yksityiskohtia tulee vastaan niin runsaasti, että painaakseen ne kaikki mieleen täytyy teos lukea vähintään yhden kerran uudelleen. Tietenkään aivan jokaista matkan varrella mainittua henkilöä ei kuvailla juuria myöten, mutta kertaakaan ei tule sellaista oloa, että joku heistä olisi mukana turhaan. Oikeastaan nämä sivuun jäävät henkilöt tekevät Valtaistuinpelin maailmasta vain kokonaisemman, todellisemman.

Valtaisuinpelin maailma on myös aivan omaa luokkaansa. Sen erilaiset kulttuurit, kansat ja miljööt piirtyvät lukijan mieleen sekä visuaalisella että emotionaalisella tasolla. On metsiä, on kylmää ja hellettä, on sotilaita ja kunniaa, rikkaita ja köyhiä, meren rantoja, on linnoja ja majataloja, sivistystä ja periferiaa. On uskonto, on vakaumuksia. On Muuri, jota vartioivat miehet ovat sitoutuneet tehtäväänsä koko iäkseen ja joka erottaa ihmisten maailman villistä metsästä, ikivanhasta luonnosta jota yhtä pelätään, jonka voimien odotetaan palaavan milloin tahansa. Pidän siitä, että tapahtumia ei kaunistella: se, mikä romaanin maailmassa on vaikeaa, pysyy vaikeana, ja sitä mikä on aidosti hyvin, arvostetaan. Lukija tutustuu vaikutusvaltaisten sukujen lisäksi villeihin heimoihin, jotka elävät metsissä ja tietenkin dothrakeihin, ratsastajakansaan, jolla on aivan omat sääntönsä, tapansa ja arvonsa. Minun mieleeni jäi pyörimään erityisesti dothrakien kulttuuri, joka sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Heidän maailmaansa kuuluu paljon ehdottomuutta ja raakuuttta, mutta myös äärimmäinen kunnioitus omiaan kohtaan. Ja kun sanon äärimmäinen, tarkoitan ÄÄRIMMÄINEN. Asiat, joita Khal Drogo tekee Daenerysin vuoksi, kuinka hän puhuttelee tätä, kuinka koko valtava yhteisö suhtautuu tähän jo Drogon rakkauden tähden, saati Daenerysin persoonan vuoksi... Oi. Niin luovaa. Niin erilaista. Niin yllätyksellistä. Dothrakit tuovat mukanaan uusia ajatuksia rakkaudesta ja uskollisuudesta, toden totta. Harvoin mikään lukemani saa aikaan kaksi niin vastakkaista ja silti yhtä voimakasta tunnetta: toisaalta kauhun ja hämmennyksen, tunteen että minä en ymmärrä. toisaalta tuntuu kuin jokin vetäisi minua lähemmäs jä lähemmäs, ja mitä syvemmälle katson, sitä enemmän arvostan sitä mitä näen. Ja tämän äskeisen voi ymmärtää vain lukemalla. Lukekaa siis!

Valtaistuinpeli on mielenkiintoinen fantasiaromaani myös siksi, että se ei nojaa pelkästään fantasian ominaisuuksiin, Se ei mässäile yliluonnollisilla voimilla tai olennoilla. Taikuus hiipii esiin vaivihkaa ja antaa vasta vihjeen omasta potentiaalistaan. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaisen roolin taikuus saa sarjan edetessä.

Huh, mikä romaani. Olen kovin häkellyksissäni, kovin vaikuttunut. Valtaistuinpeli on tarjonnut jännitystä, pelkoa jopa, odotusta, onnea ja iloa, surua ja raivoa (myötätuntoista sellaista!), kyyneleitä, kymmeniä häikäistymisen hetkiä, upean uuden fantasiamaailman, useita henkilöitä joihin olen kiintynyt... Voisin jatkaa listaa pitkään, hyvin pitkään. Tämä tarina on antanut minulle valtavasti. Olen varma, että kirjoitan Tulen ja jään laulun osista vielä monta kertaa ja paneudun sen teemoihin syvemminkin. Esimerkiksi dothrakeista saisi varmasti hyvän keskustelun aikaiseksi.

Suosittelen kaikille fantasian lukijoille, eristyisesti niille jotka haluavat haastaa itseään ja saada sydämensä hakkaamaan hullun lailla. Ja vaikka ei fantasiaa runsaasti lukisikaan, tähän kirjaan kannattaa tarttua!

Arvosana: 5/5

Millaisia ajatuksia teillä muilla on Valtaistuinpelistä?

Narrin matka - Robin Hobb

Varoitus: Jos et ole lukenut Hobbin Näkijän taru -trilogiaa, teksti voi spoilata trilogian tapahtumia.

Jos haluat tietää, mistä Näkijän taru -trilogiassa on kysymys, voit lukea esimerkiksi tämän arvostelun: Salamurhaajan oppipoika - Robin Hobb

* * *

Juonikuvaus:

Fitz, prinssi Uljaan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, on elänyt 15 vuotta erakkona kaukana Kuuden Herttuakunnan hallitsijoista ja poliittisista ongelmista seuranaan vain susikumppaninsa Yönsilmä ja kasvattipoikansa Onni. Fitz on luonut itselleen uuden identiteetin suojellakseen itseään ja ystäviään niiltä, jotka aikoinaan toivoivat hänen kuolemaansa. Vaikka nuoruuden koettelemukset rasittavat häntä yhä, tasainen elämä maaseudulla alkaa menettää hohtoaan. Sekä Fitz että Onni kaipaavat elämäänsä mielekkyyttä, mutta eivät uskalla tavoitella sitä, sillä se tarkoittaisi paluuta monimutkaisten ihmissuhteiden, kauan sitten annettujen lupausten ja valtakunnan salaisuuksien varjelemisen keskelle. Fitz on vannonut pysyttelevänsä erossa menneisyydestään, mutta kun edesmenneen kuninkaan salamurhaaja Chade ja Fitzin hyvä ystävä Narri tulevat vuorollaan pyytämään apua, hänen on jälleen unohdettava omat toiveensa ja ajateltava valtakunnan parasta. Vaistokkaat, halveksitun ja pelätyn taikavoiman haltijat, kapinoivat kuningatar Kettrickeniä vastaan ja ovat vastuussa nuoren prinssi Velvollisuuden katoamisesta. Fitz palaa Peuralinnaan, Peuran herttuakunnan pääkaupunkiin. jota hän ennen kutsui kodikseen ja ryhtyy auttamaan prinssin etsinnöissä keksityn henkilöllisyytensä turvin. Avukseen tälle pitkälle matkalle hän saa Narrin ja taitavan metsästäjän, Laurelin.

Ajatuksia:

Narrin matka jatkaa Näkijän tarun tarinaa mallikkaasti ja kirjailijan tyylille uskollisena. Meno Kuudessa Herttuakunnassa on muuttunut viidessätoista vuodessa, minkä Hobb tuo taitavasti esiin sekä henkilöiden että tapahtumien avulla. Vaistokkaat, ihmiset joilla on kyky luoda katkeamaton henkinen side eläimeen, ovat tapahtumien keskiössä. He ovat kyllästyneet piileskelemään metsissä eristäytyneenä muusta yhteiskunnasta, häpeämään kykyjään. He eivät enää tyydy alempaan asemaansa, ja osa heistä on valmis valehtelemaan, manipuloimaan, kiduttamaan ja murhaamaan saavuttaakseen tavoitteensa. Kapinalliset vaistokkaat houkuttelevat prinssi Velvollisuuden joukkoihinsa käyttääkseen häntä aseena valtiota vastaan. Velvollisuus on itsekin vaistokas, mikä on salattu kansalaisilta rauhan säilyttämiseksi. Mikäli prinssin salaisuus paljastuu, Fitzin, Narrin, Chaden ja monien muiden Näkijöiden kannattajien tekemä työ voi menettää merkityksensä ja valtakunta voi ajautua uudelleen sotaan. Hobb käsittelee sodan, syrjinnän ja tasa-arvon teemoja koskettavasti ja älykkäästi tuoden samalla esiin sen, kuinka yksilön uhraukset jäävät liian usein huomioimatta, kuinka yksilöt eivät saa osakseen kiitosta, jonka ovat sydänverellään ansainneet.

Muita tärkeitä teemoja ovat ihmisen ja luonnon välinen suhde, nuoruuden ja aikuisuuden väliset erot, vanhemmuus, uskollisuus ja vastuun kantaminen. Fitz joutuu katsomaan silmiin nuoruudessa tekemiään valintoja, menetyksiä ja tunteita, joista suurimman osan hän mieluummin unohtaisi. Uskollisena ja velvollisuudentuntoisena ihmisenä hän kuitenkin taistelee tuskastaan huolimatta. Myös Chade ja Narri kantavat raskasta taakkaa, johon palataan sopivissa kohdissa ja tarpeeksi usein, jotta tarina säilyttää jatkuvuutensa. Yksi romaanin parhaista puolista onkin se, kuinka se kantaa menneitä tapahtumia mukanaan kuljettaessaan Kuuden Herttuakunnan tarinaa eteenpäin, kohti tuntematonta harmaata aluetta.

Narrin matka tarjoaa myös uutta tietoa tutuista henkilöistä ja Hobbin luomasta fantasiamaailmasta. Narrin uusi rooli kiehtovana Lordi Kultaisena tuo hänestä esiin uusia piirteitä ja saa Fitzin kysymään itseltään, tunteeko hän Narria ollenkaan. Romaanin tapahtumien perusteella arvelen, että heidän ystävyytensä joutuu tulevaisuudessa koetukselle useammin kuin kerran. Lukiessani toivoin kuitenkin, että Narrin menneisyyteen olisi keskitytty vielä enemmän. Burrichin ja Mollyn, Fitzin nuoruudenrakkauden kohtalot tarkentuvat ja Hobbin esittelemät uudet henkilöt pohjustavat jatko-osia. Ratsastessaan eri puolilla valtakuntaa Fitz ja Narri tutustuvat uusiin alueisiin, mikä on tervetullut lisä melko rauhalliseen juoneen.

Teoksen vähäiset puutteet löytyvätkin juuri juonesta ja rakenteesta. Tarina viipyy välillä turhan pitkään samassa kohdassa ja toistaa jo selitettyjä yksityiskohtia hieman liikaa. Kielikään ei aina yllä kirjailijan parhaalle tasolle, vaikka se suurimmaksi osaksi onkin juuri niin elävää ja sielukasta kuin häneltä voi odottaa.

Jos et ole koskaan lukenut Hobbin tuotantoa, suosittelen aloittamaan ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tämäkin teos on esimerkki siitä, kuinka syvälle ihmisyyden ja maailmanmenon ytimeen fantasiakirjallisuus voi yltää.

4,5/5