Spirit Bound - Richelle Mead

Huomioithan, että teksti sisältää paljastuksia juonesta.

* * *

Rose on valmistunut vartijaksi ja odottaa päätöstä tulevista työtehtävistään kuningattaren hovissa. Ennen työn vastaanottamista hänellä on kuitenkin tyylilleen uskollisia, kaistapäisiä suunnitelmia. Hänellä saattaa olla mahdollisuus pelastaa Dimitri, mutta onnistuakseen hän tarvitsee apua Viktor Dashkovilta, vampyyrilta, joka aikoinaan sieppasi Lissan ja hätkähdytti rikoksillaan monia muita vampyyrien yhteisön jäseniä.  Rosen täytyy rikkoa lakia ja samalla vaarantaa tulevaisuutensa päästäkseen tavoitteeseensa, mutta se ei estä häntä toimimasta. Kuinka lopulta käy? Onnistuuko Rose ja mikäli onnistuu, osaako hän ennustaa kaikkia tekemiensä valintojen seurauksia?

* * *

Spirit Bound, hmm. Vampire Academy -sarjan viides osa jätti jälkeensä ristiriitaisen olon. Hämmennykseni johtuu eniten siitä, että sisältö rikkoi odotuksiani tavalla, jota en odottanut; yllätyin siis kaksinkertaisesti. Lisäksi aivan kaikki tapahtumat eivät vakuuttaneet minua.

Romaanin ensimmäistä puoliskoa vaivaa uskottavuusongelma. Rose lähtee Lissan ja Eddien kanssa vapauttamaan Viktoria vankilasta saadakseen tältä tarvittavat tiedot. Vankilaa kuvaillaan läpitunkemattomaksi ja äärimmäisen turvalliseksi, mutta siitä huolimatta Rose onnistuu huijaamaan itsensä ja ystävänsä sen sisäpuolelle ja pääsemään ulos ilman kovin suuria vaikeuksia. Missä kaikki vartijat ovat? Missä viipyvät varotoimet ja hälytykset? Viktor Dashkov kuuluu vankilan tarkimmin vartioituihin vankeihin, minkä takia koko jutun olisi pitänyt olla huomattavasti vaikeampi ja vaarallisempi. Juoni olisi imaissut mukaansa paljon tehokkaammin, jos henkilöt olisivat kohdanneet todellisia vaikeuksia jo tarinan alkumetreillä. Minusta tuntuu, että kirjailija halusi henkilöt mahdollisimman nopeasti ulos vankilasta päästäkseen varsinaiseen asiaan. Tässä ei sinänsä ole mitään moitittavaa, mutta vauhdikkuuteen ei pitäisi pyrkiä laadun kustannuksella. Hyvä kirjailija kykenee kirjoittamaan sekä laadukkaita että nopeita siirtymiä tilanteesta toiseen. 

Toinen epäuskottava osuus tulee eteen siinä vaiheessa, kun koko porukka on päässyt pakoon ja suunnittelee seuraavaa siirtoaan. Tapahtuu käänne, jonka aikana Viktor pääsee pakenemaan. En odottanut niin käyvän ainakaan niin pian enkä niin huvittavan helposti. Ensin kaikki sujuu kuin leikki ja sitten yksi lyhyt tapahtuma pilaa koko jutun, niinkö? Ihan totta, tämä kirjailija ja sarjan ympärillä työskentelevät editoijat olisivat pystyneet parempaankin. Tämä käänne tuntuu väkisin istutetulta, liian tarkoitushakuiselta ratkaisulta. Jostain syystä (arvelen tietäväni mistä) Viktor piti saada vapaaksi tulevia tapahtumia varten, mutta miksi se toteutettiin näin? No, ei auta kuin tyytyä siihen mitä kansien väliin on painettu.

Spirit bound paranee loppua kohden, mutta siinä on vielä toinen hämmentävä tekijä. Kahden edellisen osan perusteella oletin, että viides osa huipentuisi siihen, miten Dimitrille lopulta käy. Tapahtumat nojaavat kyllä pitkälle tämän kysymyksen varaan, mutta tarinassa on todella paljon muutakin sälää. Kaiken lisäki nämä muut ainekset tulevat kuvioon mukaan kysymyksiä herättävässä järjestyksessä. Dimitrin kohtalo ei ole yllätys, mutta sen ratkeamisen ajankohta on. Jos Mead antaa vastauksen kaikkein kipeimpään kysymykseen jo tässä vaiheessa, niin mikä on loppujen sivujen tehtävä? Mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä niillä tapahtumilla rakennetaan? En nähnyt riittävästi perusteita rakentaa juoni tällä tavalla, minkä takia minulla oli välillä vaikeuksia jaksaa lukea kirjaa eteenpäin ja ottaa sitä niin vakavasti kuin Mead varmasti haluaisi.

Niin. Pohdintaa sain tosiaan harrastaa. Mutta nyt negatiivisuudet sikseen ja hyvien ominaisuuksien ääreen.

Parasta tässä osassa ja oikeastaan koko sarjassa on se, että se avaa jatkuvasti jotain uutta sarjan maailmasta ja antaa henkilöille pohtimisen aihetta. Jälleen yksi absoluuttisena totuutena pidetty käsitys murtuu palasiksi. Tämän lisäksi romaanissa muodostuu poliittinen kaaos. Kuningattaren päätöksiä kritisoidaan ja erilaisia, melko hurjiakin, ratkaisuja esitetään. Henkilöiden väliset ihmissuhteet kehittyvät osittain odotettuun ja osittain yllättävään suuntaan. On hienoa, että tarinassa

ei keskitytä ainoastaan pääparin tai tässä vaiheessa pääkolmion (Rose/Dimitri/Adrian) välisiin suhteisiin vaan myös Lissa ja Christian saavat ansaitsemansa huomion. Romaanin lopussa odottaa jälleen melkoinen shokkikäänne, jonka seuraukset tekevät päätösosasta mielenkiintoisemman kuin se olisi ollut ilman tätä käännettä. Spirit Bound ei missään tapauksessa ole surkea, mutta minun mielestäni tähän astisista osista puuttellisin.

3,5/5

Shadow Kiss - Richelle Mead

Rose ja muut noviisit aloittavat harjoittelun, jonka aikana he suojelevat yhtä Moroita opettajien toteuttamilta harjoitushyökkäyksiltä vuorokauden ympäri. Käytännön taitojen harjoitteleminen on erityisen tärkeää nyt, kun Strigoit ovat koetelleet vampyyriyhteisöä ja jättäneet sen toipumaan edellisestä hyökkäyksestä levottomana ja järkyttyneenä. Erityisesti Rosella on pelissä kovat panokset; tuoreet ja traumaattiset kokemukset eivät saa heijastua vartijan työhön. Kuten arvata saattaa, kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi. Rose alkaa nähdä näkyjä ja kärsiä rajuista päänsäryistä. Lisäksi hänen täytyy valehdella Lissalle suhteestaan Dimitriin. Myös Lissalla on vastauksia etsittävänä.

Vampyyrikuningattarella on jonkinlaisia suunnitelmia hänen varalleen, mutta motiivi niiden takana on epäselvä.

* * *

Shadow Kiss jatkaa samalla linjalla sarjan edellisten osien kanssa. Meadin tyyli on nopea ja enimmäkseen kepeä, vaikka tarinassa vilahtaakin silloin tällöin myös vakavia teemoja ja tärkeitä kysymyksiä. Shadow Kiss on mukavaa, helppoa ja tasaista luettavaa, jonka parissa ei tylsisty eikä toisaalta uppoa kovin syviin mietteisiin. Kaiken kaikkiaan siinä on enemmän kehuttavaa kuin moitittavaa.

Pidän tässä Vampire Academy -sarjan kolmannessa osassa erityisesti siitä, kuinka tasaisesti kaikki keskushenkilöt esiintyvät sen sivuilla. Dimitri, Christian ja Adrian eivät jää enää sivurooliin niin kuin aikaisemmissa osissa eikä tarina pyöri yhtä paljon Rosen ja Lissan ystävyyden ympärillä. Rosen ja Dimitrin suhde saa enemmän painoa ja kehittyy tasaisesti  Kokonaisuus saa myös mukavasti uusia aineksia, kun keskushenkilöt vierailevat vampyyrien kuninkaallisessa hovissa. Sarjan maailma on jälleen yhden palan verran kokonaisempi,

Temaattisesti Shadow Kiss on kevyt ja helppolukuinen. Rosen ja Lissan välisen side, johon teoksen nimikin viittaa, näyttäytyy kuitenkin jonkin verran vakavammassa valossa, mikä herätti mielenkiintoni. Toinen uudesta näkökulmasta käsitelty teema on Rosen tulevan ammatin vaikutukset hänen suhtautumiseensa Lissaan. Rosen ja Lissan ystävyys ei ole enää niin mutkaton ja avoin kuin aikaisemmin, eikä Rosen haave tulla Lissan vartijaksi ehkä olekaan enää paras vaihtoehto. Raja ystävän huolenpidon ja vartijan velvollisuuksien välillä häilyy, mitä jo vähän odottelinkin. 

Mitä juoneen tulee, hyvä tulos olisi saatu vähemmälläkin. Joidenkin tapahtumien kohdalla tuntuu siellä, että ne ovat romaanissa vain täytteenä ilman todellista merkitystä, tai sitten vain jotta jokin toinen kohtaus mahtuisi kuvioon jokseenkin luontevasti. Lopun juonenkäänne on kuitenkin melkoinen yllätys ja shokki, mikä on positiivista. En tosiaan osannut odottaa sellaista loppua, huhhuijaa. Mitähän seuraava osa tuo mukanaan?!

Vähän hömppää tämä on, mutta hauskalla tavalla. Vampyyritarinoiden metsästäjien kannattaa kokeilla, kun tällaisen tyylin nälkä painaa päälle,

4/5

Frostbite - Richelle Mead

St Vladimirin akatemia nousee jälleen varpailleen, kun Strigoit hyökkäävät kuninkaallisen Moroi-perheen kimppuun. Levottomuus ja pelko leviävät sekä kuolevaisten vampyyrien että heidän suojelijoidensa keskuudessa ja pakottavat koko yhteisön tutkimaan rakenteita, joiden varassa Moroit ja puolivampyyrit elävät. Kiristyneen tilanteen vuoksi Rose on entistä enemmän kiinni suojelijan velvollisuuksissaan. Hänellä on kuitenkin muitakin ongelmia: kielletyt tunteet Dimitriä kohtaan elävät yhä, telepaattinen yhteys Lissaan aiheuttaa kiusallisia tilateita ja Masonin romanttiset toiveet muuttavat koko ystävyyden monimutkaisemmaksi kuin hän toivoisi...

* * *

Frostbite jatkaa samanlaista nopeatempoista linjaa kuin sarjan ensimmäinen osa Vampire Academy. Tarinassa kulkee rinnakkain kolme kokonaisuutta: 1) vampyyrien yhteisön sisäiset tapahtumat. 2) Lissan ja Rosen välisen telepaattisen yhteyden ja Lissan taikavoimien tutkiminen ja 3) useiden ihmissuhteiden kehitys. Taas täytyy ihmetellä, kuinka Mead on saanut kaiken tämän mahtumaan reiluun 300 sivuun tekemättä tekstistä sekavaa tai raskasta. Säilyttääkseen tasaisen tahdin hänen täytyy kuitenkin jättää osa tapahtumista ja teemoista toisten varjoon, mikä ei ole niin hyvä asia. Mutta aloitetaan niistä kehuista.

Tapahtumat käynnistää hyökkäys, joka koskettaa koko yhteisöä. Strigoit käyttäytyvät entistä järjestelmällisemmin ja iskevät suoraan kuolevaisten vampyyrien heikkoihin kohtiin. Yhteiskunnallinen hälytystila, joukossa tiivistyvä pelko ja erilaisten mielipiteiden keskinäinen väittely ovat yllättävänkin voimakkaasti esillä. Sarjan maailma muuttuu astetta synkemmäksi ja sen rakenteen osoittautuvat huterammiksi kuin niiden on uskottu olevan. Dhampirit ja Moroit etsivät päättäväisesti ratkaisua tilanteeseen, ja löytävätkin erilaisia vaihtoehtoja. Hyökkäyksen vaikutuksia käsitellään myös toisaalta Lissan ja Christianin kautta, toisaalta Rosen ja Dimitrin kautta. Uhattujen kuolevaisten vampyyrien, erityisesti Christianin, näkökulma on erityisen kiinnostava, sillä se ei pääse kunnolla esille ensimmäisessä osassa. Yhteiskunnallisen kriisin rinnalla kulkee myös Lissan henkilökohtainen tie lähemmäs totuutta kyvyistä, jotka hänelle on suotu. Nämä kyvyt puolestaan kytkeytyvät elementaalimagiaan, joka on todella piristävä lisä tähän yhteiskuntaan. Toivon, että tällainen yksittäisten henkilöiden persoonallisuuden ja elämäntapahtumien sitominen laajempaan kokonaisuuteen lisääntyy jatko-osissa.

Myös miljöölle annetaan ilahduttavan runsaasti tilaa. Tarinan kulku vaikuttaa tapahtumapaikkoihin ja tapahtumapaikat vaikuttavat tarinaan. Miljööllä on todellinen merkitys sekä tunnelman luojana että fyysisiin olosuhteisiin vaikuttavana tekijänä.

Huolimatta juonellisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä Frostbite on huomattavan ihmissuhdekeskeinen. Tämä on luonnollista, sillä nyt kirjailijalla on paljon enemmän aineksia, joiden kanssa operoida. Syventässään Rosen suhdetta Dimitriin, Lissaan ja Masoniin Mead vahvistaa myös lukijan suhdetta Roseen ja avaa tämän persoonaa sekä vanhoista että uusista näkökulmista. Lukija tapaa muunmuassa Rosen äidin, jonka kautta Mead käsittelee vanhemmuutta ja aikuisen valintojen vaikutusta lapseen. Kun Rose kohtaa äitinsä, lukija pääsee näkemään syvemmälle hänen kovan kuorensa alle ja havaitsemaan haavat, jotka ovat muokanneet häntä. Rosesta tulee esille tunteellisempi ja haavoittuvaisempi puoli.

Pidän Meadin ihmissuhdekuvauksissa siitä, että ne eivät ole turhan yksinkertaisia. Vaikka Rose ja Lissa ovat läheisiä, heidän välejään painaa aina se tosiasia, että he eivät kuulu samaan sosiaaliseen ryhmään: Lissa on kuninkaallinen Moroi ja Rose on puolivampyyri, sidottu suojelijan velvollisuuteen, jota Lissa ei voi koskaan täysin ymmärtää. Myös Rosen ja Dimitrin suhde kuvataan moniselitteisenä, monimutkaisena ja hankalana, koska se on sellainen - ja lukijan on helppo ymmärtää, miksi. Mead kuvaa velvollisuuden ja unelmien välistä ristiriitaa yksittäisten tilanteiden avulla ja liittää nämä tilanteet sekä kummankin persoonaan että yhteisön sosiaalisiin normeihin. Heidän suhteensa myös konkretisoi tunteiden voimaa; sydän kyllä tietää, minne se kuuluu, ja myös kertoo sen. Sekä Rose että Dimitri joutuvat tekemään tärkeän valinnan, ja ennen kuin he löytävät vastauksen sisältään, he jakavat useita kauniisti kuvattuja ja opettavaisia hetkiä. Laskin niiden jälkeen kirjan joksikin aikaa käsistäni, jotta voisin viipyä niissä hetkissä vähän pidempään, jotta niiden viesti saisi rauhassa upota mieleeni ja jäädä sinne asumaan.

Puutteita tarinaan aiheuttaa se, että käsitelläkseen kunnolla näitä edellä mainittuja asioita kirjailijan on täytynyt jättää jonkin verran mielenkiintoisia aineksia pois. Esimerkiksi Masonin ja Rosen ystävyyden alkamista tai menneisyyttä yleensä ei päästä avaamaan lainkaan. Loppuratkaisun tunnetila olisi vielä voimakkaampi, jos menneisyys ei olisi niin syvän hämärän peitossa. Romaanissa on kaiken kaikkiaan vähän liikaa kaikkea, ja siksi minäkin olen vaarassa unohtaa tärkeitä yksityiskohtia matkan varrella. Onneksi jatko-osa odottaa jo hyllyssä.

Ei siis täydellinen kirja, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen, jos on kiinnostunut vampyyreja käsittelevästä fantasiasta ja pitää young adult -romaaneista. Jos sarjan kehitys jatkuu samanlaisena, uskon että jatko-osat saavat vielä parempia arvosanoja.

4/5

Arvosteluni edellisestä osasta: 

#1. Vampire Academy