keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Mitä luen nyt 2/2023: Vanhaa ja uutta

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti, mikä näkyy siinä, että lukusuunnitelmani eivät ole aivan toteutuneet. Tammikuun alku on kuitenkin ollut lukemisenkin osalta parempi kuin yleensä, joten olen ihan tyytyväinen. Aloitan tämän päivityksen niistä kirjoista, jotka olivat ensimmäisellä listalla ja jatkan niistä uusiin kirjoihin.

Painetut kirjat vuoden ensimmäisellä listalla

1. Perillä - Ally Condie

Aloitin tämän ensimmäisenä, mutta en ole kiirehtinyt lukemista. Alku vaikuttaa kiinnostavalta, sillä tarinamaailmasta saadaan heti uutta tietoa ja mukaan tulee keskeisen henkilön näkökulma. Olen nyt sivulla 45 ja jatkan lukemista hiljalleen. 

2. Miesten syvimmät salaisuudet - Mohamed Mbougar Sarr

Tämä romaani lumosi minut välittömästi. Pääsin sivulle 82 ennen kuin minun oli pakko palauttaa kirja kirjastoon. Tauko harmittaa, sillä romaanin alku on aivan huikea. Laitoin kirjan heti uudelleen varaukseen, jotta pääsen mahdollisimman pian jatkamaan. Varausjono on onneksi melko lyhyt.

3. Krysa - Sami Tissari

Laina-aika on niin lyhyt, että päätin palauttaa tämän suosiolla kirjastoon ja laittaa uudelleen varaukseen. Toivottavasti aikatauluni antaa paremmin myöten toisella yrittämällä.

Äänikirjat ensimmäiseltä listalta

1. Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta - Ville-Juhani Sutinen

Kuuntelin tämän ensimmäisenä loppuun. Myös lopussa fiilikseni jäivät kaksijakoisiksi: teoksessa on paljon asioita, joista pidän (esimerkiksi kuvaukset siitä, miltä tuntuu lukea kirjaa matkalla), mutta jotain jää puuttumaan. Kirjoitan ajatuksistani enemmän myöhemmin, mutta tähtiä antaisin 3,5/5.

2. Kadonneet jäljet (David Raker #2) - Tim Weaver

Myös tämän kuuntelin nopeasti loppuun. Weaverin dekkarit kertovat kadonneita henkilöitä etsivästä David Rakerista ja ovat varsin helppoa ja nopeaa kuunneltavaa. Juoni on paikoin hiukan sekava, ja kerronnassa on erikoinen epätodellinen tunnelma. Lisäksi kirjoitustyyli on enemmän kertova kuin kuvaileva, mikä välillä häiritsee. Tähditys näillä näkymin: 3 tai 3,5/5.

3. Peilimies (Joona Linna #8) - Lars Kepler

Jatkoin tämän kuuntelemista, mutta en päässyt kovin pitkälle. Tapahtumat ovat rankkoja niin kuin muissakin sarjan osissa, ja fiilikseni ei ehkä ole juuri nyt oikea tälle. Tavoitteeni on kuitenkin kuunnella kirja loppuun tammikuun aikana.

Uudet painetut kirjat

1. Poison Study (Chronicles of Ixia #1) - Maria V. Snyder

Chronicles of Ixia koostuu kolmesta trilogiasta, joista ensimmäisen olen lukenut kerran useita vuosia sitten. Pidin siitä silloin todella paljon, mutta kirjoitin arvion vain ensimmäisestä osasta. Tänä vuonna haaveeni olisi lukea kaikki kolme trilogiaa ja myös kirjoittaa niistä blogissa. Aloitin Poiston Studyn uudelleen lukemisen viime vuonna, mutta kiireet veivät ajatukseni muualle. Nyt nostin sen tärkeysjärjestyksessä korkealle, jotta pääsen alkuun projektin kanssa. Tällä hetkellä olen sivulla 48.

2. Mitä enemmän verta - Stephen King

Myös Kingiä olen halunnut lukea enemmän jo pitkään. Syksyllä sain tämän tarinakokoelman syntymäpäivälahjaksi ja myös aloitin lukemisen. Ensimmäinen tarina, Herra Harriganin puhelin, on ollut kiinnostava ja viihdyttävä tähän saakka. King on taitava kirjoittamaan lapsen näkökulmasta ja löytämään erikoisuuksia asioista, jotka ovat nykyihmiselle arkipäiväisiä. Olen tällä hetkellä sivulla 77 ja toivon pääseväni ensimmäisen tarinan loppuun ennen kuukauden vaihtumista.

3. The Invisible Life of Addie Larue - V.E. Schwab

Eräs lukuhaaste antoi minulle hyvän tilaisuuden lukea tämän fantasiaromaanin. V.E. Schwabin tuotanto on kiinnostanut minua todella pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi lukea mitään hänen kirjoistaan. Palaan tähän lukuhaasteeseen myöhemmin.

Uudet äänikirjat

1. Viimeinen toivomus (Noituri #0.5) - Andrzej Sapkowski

Myös Noituri-sarjan ensimmäinen novellikokoelma on kesken viime vuodelta. Aloitin kirjan kuuntelemisen todennäköisesti huonolla hetkellä, sillä jumituin sen kanssa pitkäksi aikaa paikalleen. Viime viikolla jatkoin kuuntelemista, ja nyt olen päässyt jo yli puolenvälin. Tavoitteeni on kuunnella tämä loppuun noin viikossa.

2. Poispyyhkäisty (David Raker #3) - Tim Weaver

Vaikka Weaverin sarja ei pääse suosikkieni listalle, jotain koukuttavaa siinä on. Olen kuunnellut jo reilusti yli puolet kolmannesta osasta, ja todennäköisesti pääsen loppuun muutaman päivän sisällä.

3. Andalusialainen ystävä - Alexander Söderberg

Jos ehdin, aloitan tämän trillerin vielä tammikuussa. Kirja on yksi "Kuinka hyvin tunnen kirjallisuusmakuni?"-haasteen listan kirjoista ja vaikuttaa sopivalta tähän ajankohtaan. Samalla saisin jo hiukan edistettyä tätä lukuhaastetta.

***

Mitä sinä olet lukenut tammikuussa?

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Interested in learning Finnish? Kiinnostaako suomen kielen opiskelu?

 

In Finnish below/suomeksi alapuolella

***

If you live in Joensuu, this semester you have a chance to start learning Finnish from the very beginning at Joensuu community college (Joensuun seudun kansalaisopisto). There are two groups starting in January, and I'll be teaching one of them.

If you're interested or know someone who might be, see the schedule and other information through this link

You can register for my course until Wednesday, January 18.

If you have any question, you see contact information here or leave me a comment!

***

Joensuun seudun kansalaisopistolla on kevätlukukaudella tarjolla kaksi suomen kielen alkeiskurssia. Molemmat kurssit alkavat tammikuussa, ja toisen opettajana toimin minä. Kurssini aikataulun ja muut tiedot voi tsekata näistä linkeistä englanniksi ja suomeksi.

Jos tunnet Joensuussa asuvia ihmisiä, jotka voisivat olla kiinnostuneita suomen kielen opiskelusta, linkkiä saa jakaa. Ilmoittautuminen kurssilleni päättyy keskiviikkona 18.1.

Kansalaisopiston yhteystiedot voi tarkistaa täältä. Kysymyksiä voi jättää myös kommenttikenttään :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Mitä luen nyt 1/2023: Vuoden ensimmäiset kirjat

Käynnistän uuden vuoden perinteisen lukulistan sijaan hiukan erilaisella kirjalistalla. Pidän lukulistojen tekemisestä, mutta en usein noudata niitä. Haluan rikkoa tämän kaavan, joten lähestyn lukulistoja tänä vuonna toisesta näkökulmasta. Olen tehnyt joskus aikaisemminkin päivityksiä ajatuksella "mitä luen nyt", ja päätin kokeilla tätä konseptia uudelleen. 

Tavoitteeni on käyttää näitä postauksia lukupäiväkirjamaisesti, eli kirjata säännöllisesti ylös mitä luen/kuuntelen, miten kunkin kirjan lukeminen/kuunteleminen on edennyt ja mitkä kirjat olen aloittanut edellisen postauksen jälkeen. Kirjoitan myös ajatuksista, joita kirjat herättävät lukemisen/kuuntelemisen aikana siten, että en paljasta kirjoista liikaa. 

Listasin tähän ensimmäiseen postaukseen kirjat, joita luen/kuuntelen ensisijaisesti seuraavan kahden viikon aikana. Fyysisistä kirjoista kaksi ensimmäistä ovat kirjastosta lainattuja ja jo varauksessa, joten ne pyrin lukemaan melko tiiviillä tahdilla. Kolmannen kanssa saa kulua pidempi aika. Äänikirjat saan todennäköisesti kuunneltua loppuun asti, sillä ne ovat kesken viime vuodelta. Kahden viikon päästä katsotaan, mihin asti olen päässyt.

Fyysiset kirjat

1. Miesten syvimmät salaisuudet - Mohamed Mbougar Sarr

En varmasti ole ainoa, jonka huomion tämä romaani vangitsi viime vuonna. Kirjailija oli minulle tuntematon nimi ennen kuin hänestä jutun Helsingin Sanomista. Kyseinen haastattelu sai minut kuitenkin kiinnostumaan tosissani tästä teoksesta, jonka tarinan ytimessä on kirjallisuuden voima. Varasin romaanin saman tien kirjastosta ja sain sen käsiini sopivasti ennen vuoden vaihtumista. Lukemisen aloitan jossain vaiheessa tänään.


2. Krysa - Sami Tissari

Viime vuoden Finlandia-ehdokkaita tutkiessani kävi välittömästi selväksi, että minun täytyy lukea tämä romaani. Tekoäly, vaihtoehtoinen historia ja Neuvostoliitto, sivilisaation romahdus; paljon muuta minun ei tarvinnut kuulla ennen kuin kiiruhdin tekemään varausta.

3. Perillä - Ally Condie

Luin juuri ennen vuoden loppua Condien dystopiatrilogian toisen osan loppuun ja päätin jatkaa suoraan kolmanteen. Trilogia on ollut tähän asti todella miellyttävä yllätys, jota varmasti ajattelen pitkään lukemisen päätyttyä. YA dystopioissa on jotain, mikä vetoaa minuun, joten ehkä minun ei pitäisi olla niin yllättynyt. Mutta tämän kyseisen trilogian suhteen odotukseni olivat todella matalat sen perusteella, mitä olen kuullut lukijoiden sanovan siitä vuosien varrella. Odotin rakkauskeskeistä ja melko kevyttä teiniseikkailua, mutta sainkin viipyilevää pohdintaa tekstien ja sanojen merkityksestä, valinnanmahdollisuuden merkityksestä identiteetin rakentumisessa ja tiedon rajoittamisen vaikutuksista sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta. Rakkaus on kyllä iso teema trilogiassa, mutta aivan toisella tavalla kuin odotin. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten tarina päättyy.

Äänikirjat

1. Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta - Ville-Juhani Sutinen

Kun kirjallisuutta käsittelevä tietoteos voittaa Tieto-Finlandian, minun on tietenkin otettava siitä selvää. Tällä hetkellä minulla on kirjasta noin kolme tuntia kuuntelematta. Fiilikseni ovat toistaiseksi hiukan kaksijakoiset, mutta plussan puolella kuitenkin.

2. Kadonneet jäljet - Tim Weaver

Katoamistapauksia selvittävästä David Rakerista kertovat dekkarit pääsivät kuunneltavaksi viime vuoden lopussa, ja luulisin että kuuntelen koko sarjan tämän vuoden mittaan. Tämä on sarjan toinen osa, josta on tällä hetkellä vajaa neljä tuntia kuuntelematta. Uskon, että viimeistään huomenna tämä teos on kuunneltu loppuun asti.

3. Peilimies - Lars Kepler

Joona Linna -sarja on ehdottomasti yksi trilleri/dekkarigenren helmistä. Kuuntelin vuonna 2021 sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja vuonna 2022 osat 3-7, sekä osan Peilimiehestä eli kahdeksannesta osasta. Tällä hetkellä kuunneltavaa on jäljellä 10,5 tuntia. Olen koko sarjasta itse asiassa niin vaikuttunut, että haluaisin lukea sen painettuna heti kun olen saanut kuuntelukierroksen loppuun ja tehdä siitä jonkinlaisen kirjallisuusanalyysin. Odotan kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin aloitan kyseisen projektin, sillä tulevat kuukaudet ovat todella kiireisiä jo valmiiksi. Mutta kun aikataulu sallii, todennäköisesti toteutan tämän idean.

***

Millä kirjalla sinä aloitat tämän vuoden?