Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimainen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimainen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Ensimmäinen murhani (Maria Kallio #1) - Leena Lehtolainen

Helsingin poliisissa sijaisuutta tekevän Maria Kallion kesä saa yllättävän käänteen, kun hän saa tutkittavakseen ensimmäisen murhatapauksensa.

Opiskelijakuoron tenori, Jukka Peltonen, löytyy kuolleena huvilan rannasta kesken kuoron harjoitusreissun. Pian selviää, että kyseessä on henkirikos. Kuorolaisten keskinäiset suhteet osoittautuvat monimutkaiseksi sotkuksi, joka vetää tutkintaa useisiin eri suuntiin. Lisäksi uhrista paljastuu useita epäilyttäviä seikkoja, jotka tarjoilevat motiivin toisensa perään.

Tapaus on Marialle haaste monella tavalla. Sekä uhri että osa epäillyistä on hänelle entuudestaan tuttuja. Lisäksi nuoren naisen asema poliisilaitoksella on huono koulutuksesta tai taidoista riippumatta. Maria on kuitenkin päättänyt ratkaista tapauksen ja näyttää kykynsä.

***

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja pääsi kuuntelulistalleni hetken mielijohteen seurauksena. Yksi vuoden tavoitteistani on tutustua syvällisemmin suomalaiseen rikoskirjallisuuteen, ja yhtenä kevätiltana mieleeni juolahti etsiä Lehtolaisen tuotantoa Storytelin valikoimasta. Sitä löytyi runsaasti. Maria Kallion tutkimukset tuntuivat luonnolliselta kohdalta aloittaa, sillä minulla oli siitä jo aikaisempaa kokemusta.

Ensimmäinen murhani on julkaistu vuonna 1993. Sen jälkeen sekä maailma että kirjallisuus ovat muuttuneet paljon. Mielenkiintoisinta minusta onkin juuri se, että romaani tarjoaa pienen ikkunan 90-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Esiin nousee esimerkiksi naisen asema poliisimaailmassa. Ilahduin myös siitä, että päätutkinnan lomassa mainitaan muita tapauksia, joita samat poliisit tutkivat ja käsittelevät. Tämä pieni valinta antaa polisiin työstä realistisemman kuvan.

Maria on kiinnostava ja sisukas päähenkilö, josta on helppo pitää. Hän uskaltaa kyseenalaistaa sosiaalisia normeja ja olla eri mieltä ihmisten kanssa, vaikka se vaikeuttaisi hänen tilannettaan esimerkiksi työpaikalla. Myös hänen epävarmuutensa tulevat luontevasti esiin. Marian persoonallisuus ei typisty pelkkään ammattirooliin, mikä myös ilahduttaa minua.

Kerronnan rakenteessa huomioni kiinnittyi erityisesti kahteen seikkaan. Romaanissa on ensinnäkin huomattavan paljon dialogia. Valtaosa romaanista koostuu poliisien ja epäiltyjen välisistä keskusteluista, mikä on toisaalta mielenkiintoista ja toisaalta hämmentävää nykyajan perspektiivistä katsottuna. Epäillyt eivät rakennu varsinaisesti kokonaisiksi henkilöiksi, kun mielikuva heistä on enimmäkseen heidän puheensa tai poliisihenkilöiden tekemien tulkintojen varassa.

Lisäksi asioita kerrotaan paljon suoraan. Esimerkiksi henkilöiden tunteita ei juurikaan kuvailla toiminnan kautta. Myös henkilöiden väliset suhteet kehittyvät pikemminkin tiivistyksinä kuin auki kirjoitettuina kohtauksina, joista lukija saa päätellä olennaisen. Nykylukijana olen tottunut kerrontaan, jossa on huomattavasti enemmän tulkinnan varaa. Erityisesti rikoskirjallisuudessa pidän arvailusta ja eri vaihtoehtojen pohdiskelusta, joten minua hiukan turhautti, kun sain informaatiota liian helposti.

Tutkittava tapaus on kesy ja suoraviivainen, mikä tekee lukemisesta (tai kuuntelemisesta) helppoa ja nopeaa, mutta myös vähän tylsää. Uhrin elämästä paljastuu kyllä yhtä ja toista hämärää ja moraalisesti kyseenalaisia valintoja, mutta ei oikeastaan mitään yllättävää. Häneen littyy jo niin monia mahdollisia tutkintalinjoja, että ne tekevät tapauksesta hiukan hahmottoman. Minussa heräsi tunne, että tämä rikostapaus yrittää olla vähän kaikkea yhtä aikaa. Lisäksi uhriin liittyy niin paljon henkilöitä, joilla periaatteessa olisi motiivi, että tarina ei saa selkeää suuntaa. Siitä huolimatta arvasin syyllisen aikaisin. Niinpä jännitys lässähti jo aika varhaisessa vaiheessa.

Tapahtumiin keskeisesti liittyvästä kuorosta sen sijaan olisi saanut irti paljon enemmänkin. Kuorotoiminnan tai musiikin yleinen merkitys henkilöille ei kunnolla välity, minkä takia kuoro jää pikemminkin tapahtuminen taustaksi eikä kehity kokonaiseksi kontekstiksi.

Lopuksi täytyy mainita romaanin nimi. Yleensä en kommentoi kirjojen nimiä, mutta tämän kirjan kohdalla jäin miettimään, että jokin vertauskuvallisempi nimi olisi toiminut paremmin. Toki se on totta, että romaani kertoo Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta, mutta... En tiedä, jotenkin näin kirjaimellinen nimi häiritsee minua. Toisaalta nimi voisi johtaa harhaan eli tulkintaan, että murhaaja on romaanin kertoja ja tarina kertoo ensimmäisestä murhasta, johon hän on syyllistynyt.

Vaikka sarjan aloitusosa ei noussut suosikkieni joukkoon, olen iloinen siitä että tulin kuunnelleeksi sen. On aina hyvä saada lisää perspektiiviä kirjallisuuteen, ja on hauskaa kokea joskus jotain tutusta poikkeavaa. Palaan blogissa sarjan pariin ainakin muutaman kerran tänä vuonna, sillä olen jo kuunnellut kolme seuraavaa osaa.

3/5

perjantai 27. elokuuta 2021

Venäläiset tilikirjani - Anniina Tarasova

Reija Wrenin ura hyppää ison askeleen eteenpäin, kun hänet lähetetään komennukselle Pietariin tekemään konsernin sisäistä tarkastusta. Reija jättää kihlattunsa Suomeen suunnittelemaan lähestyviä häitä ja sukeltaa tupakan- ja alkoholinhuuruiseen bisnesmaailmaan.
Tilien tarkastus ei kuitenkaan suju ongelmitta. Osa pietarilaisista kollegoista suhtautuu Reijaan ynseästi ja toimiston johtaja vaikuttaa haluttomalta tekemään yhteistyötä. Kun Reijalle selviää, että yksi toimiston entisistä työntekijöistä on lähtenyt työpaikastaan yllättäen ja kadonnut sen jälkeen maailmankartalta, hänen tutkimuksensa saavat synkkiä sävyjä. Lisäksi Reijan päätä sekoittaa tuttu henkilö menneisyydestä.

Mitä enemmän Reija kaivelee lähimenneisyyden tapahtumia, sitä lähemmäs vaaraa hän ajautuu. Hän on kuitenkin päättänyt saada totuuden selville, tuli mitä tuli. Mutta haukkaako Reija liian ison palan, kun pyöriteltävänä on muutakin kuin tilikirjoja ja numeroita?

***

Vuoden alussa otin tavoitteeksi lukea aikaisempaa enemmän kotimaista kirjallisuutta. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Anniina Tarasovan esikoisromaani, joka oli kummitellut pitkään mielessäni. Venäläiset tilikirjani osoittautui piristäväksi yhdistelmäksi chick litiä ja trilleriä, ja sai minut samalla kiinnostumaan entistä enemmän Tarasovan tulevasta tuotannosta.

Reijan elämästä oli mielenkiintoista lukea, sillä hänellä on aivan erilainen ammatti kuin minulla. Lisäksi hän on monin tavoin erilainen ihminen kuin minä: hiukan villi ja melko impulsiivinen hetkessä eläjä, joka päätyy jos jonkinlaisiin hankaluuksiin esimerkiksi ihmissuhteissaan. En voinut ennustaa hänen valintojaan, mikä teki lukukokemuksesta mukavan yllättävän. Nauroin monta kertaa ääneen lukiessani, osittain tapahtumien ja osittain osuvien ilmaisutapojen ansiosta.

Pidin myös kovasti siitä, että Pietari herää aidosti eloon kirjan sivuilla. Tarasova kuvailee mielestäni taitavasti kaupungin tunnelmaa ja onnistuu herättämään tunteen siitä, että olen jossain muualla kuin Suomessa. Suomalaisen ja venäläisen kulttuurin väliset erot tulevat esiin luontevasti ja monipuolisesti.

Koska olen trillereiden innokas lukija ja pidän usein rankoistakin rikostarinoista, Venäläiset tilikirjani on minulle vähän pliisu. Trillerin ainekset ovat selvästi tunnistettavia ja sopivat kokonaisuuteen hyvin, mutta ne jäävät melko kevyelle tasolle. Tämän takia tapahtumat eivät herätä kovin voimakasta pelkoa siitä, että päähenkilölle tapahtuisi jotain pahaa tai peruuttamatonta. Sen sijaan sellainen lukija, joka on vasta kokeilemassa, olisiko genre hänelle sopiva, voisi nauttia tästä lukukokemuksesta enemmän kuin minä.

Toinen lukukokemusta haittaava asia on juonen ajoittainen laahaaminen. Tapahtumat tuntuvat välillä jämähtävän tilainteisiin, jotka eivät ole niin mielenkiintoisia ja samalla jättävän pimentoon seikkoja, joista olisin halunnut tietää enemmän. Tämän vuoksi trillerielementit eivät pääse ihan täyteen kukoistukseensa.

Näistä kahdesta miinuksesta huolimatta olen iloinen, että luin tämän kirjan, sillä se vei minut niin sanotun kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolelle. Haluan tehdä tällaisia kokeiluja tulevaisuudessa enemmänkin, jotta lukemistoni ja sen myötä kirjalllisuudentuntemukseni laajenee.


3,5/5

maanantai 25. elokuuta 2014

Katoamispiste - Joel Haahtela

Juonikuvaus: Nuori mieslääkäri kohtaa sateisessa Helsingissä salaperäisen naisen, joka on tullut Suomeen etsimään aviomiestään Paulia. Lääkäri ryhtyy vaistonvaraisesti auttamaan naista etsinnässä, jonka ainoa johtolanka on omituisissa olosuhteissa menehtyneen Raija Siekkisen romaani.

Ajatukseni:

Katoamispiste on hyvin tunnelmallinen teos. Katoavaisuus, hetkellisyys, menetys ja elämän hallitsemattomuus ovat keskeisimpiä teemoja, ja ne ohjaavat romaanin kerrontaa ja henkilökuvausta. Henkilöitä lähestytään psykologisella tasolla, ja lähestulkoon kaikki muu jää hämärän peittoon. Esimerkiksi kertojan nimeä ei kerrota ollenkaan. Hänen tunne-elämänsä sen sijaan nousee pinnalle herkkänä ja syvällisenä. Kaikissa henkilöissä on jotakin häilyvää, jotakin mistä ei aivan saa selvää. 

Juonellisestikin Katoamispiste liikkuu harmaalla alueella. Mennyt ja nykyhetki sekoittuvat todellisuuteen ja kuvitelmiin, eikä kaikin ajoin ole selvää, mikä on romaanin henkilöille totta ja mikä kuvitelmaa. Raija Siekkisen ja Paulin kohtalo selviää vain osittain - tai ainakin tuntuu selviävän. Siitäkään ei voi olla aivan varma, niin kuin ei oikein mistään tässä teoksessa. Tieto siitä, että tarina on osittain autofiktiota eli perustuu kirjailijan henkilökohtaisiin kokemuksiin saa romaanin tuntumaan kovin aidolta kaikessa hämyisyydessään.

Tämän romaanin kohdalla tuntuu tärkeältä sanoa jotain myös tekstin asettelusta. Kirja on pieni ja teksti on painettu hyvin kapealle palstalle. Tällainen asettelu jollain tavalla korostaa asioita, jotka ovat ymmärryksemme ulkopuolella, elämän ikuisia salaisuuksia; niitä asioita, joita romaanin henkilöt yrittävät tavoittaa, onnistumatta. Virkkeet ja kappaleet venyvät pitkiksi muodostaen samanlaisia vyyhtejä kuin ihmismieli silloin, kun ajatuksia ja tunteita on pinnassa liikaa käsiteltäväksi järkevästi ja johdonmukaisesti. En osaa sanoa, pidänkö tällaisesta ratkaisusta yleisesti, mutta se sopii tähän romaaniin todella hyvin ja vaatii lukijaa ajattelemaan myös muita kuin tekstin abstrakteja ominaisuuksia.

Katoamispiste on erilainen teos, joka täytyy lukea ymmärtääkseen sen hengen ja olemuksen. Sille on vaikea löytää tarpeeksi syvästi määrittäviä sanoja. Kaikessa on läsnä suru ja haikeus, tunne jostain joka oli joskus mutta ei ole enää. Niinpä suosittelen lukemaan tämän kirjan silloin, kun kaipaa jotain pohdiskeltavaa ja jaksaa todella keskittyä lukemaansa. Helppoa ja iloista luettavaa Katoamispiste ei ole, joten kannattaa valmistautua voimakkaisiinkin surun tuntemuksiin. 

4/5