Opiskelijakuoron tenori, Jukka Peltonen, löytyy kuolleena huvilan rannasta kesken kuoron harjoitusreissun. Pian selviää, että kyseessä on henkirikos. Kuorolaisten keskinäiset suhteet osoittautuvat monimutkaiseksi sotkuksi, joka vetää tutkintaa useisiin eri suuntiin. Lisäksi uhrista paljastuu useita epäilyttäviä seikkoja, jotka tarjoilevat motiivin toisensa perään.
Tapaus on Marialle haaste monella tavalla. Sekä uhri että osa epäillyistä on hänelle entuudestaan tuttuja. Lisäksi nuoren naisen asema poliisilaitoksella on huono koulutuksesta tai taidoista riippumatta. Maria on kuitenkin päättänyt ratkaista tapauksen ja näyttää kykynsä.
***
Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja pääsi kuuntelulistalleni hetken mielijohteen seurauksena. Yksi vuoden tavoitteistani on tutustua syvällisemmin suomalaiseen rikoskirjallisuuteen, ja yhtenä kevätiltana mieleeni juolahti etsiä Lehtolaisen tuotantoa Storytelin valikoimasta. Sitä löytyi runsaasti. Maria Kallion tutkimukset tuntuivat luonnolliselta kohdalta aloittaa, sillä minulla oli siitä jo aikaisempaa kokemusta.
Ensimmäinen murhani on julkaistu vuonna 1993. Sen jälkeen sekä maailma että kirjallisuus ovat muuttuneet paljon. Mielenkiintoisinta minusta onkin juuri se, että romaani tarjoaa pienen ikkunan 90-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Esiin nousee esimerkiksi naisen asema poliisimaailmassa. Ilahduin myös siitä, että päätutkinnan lomassa mainitaan muita tapauksia, joita samat poliisit tutkivat ja käsittelevät. Tämä pieni valinta antaa polisiin työstä realistisemman kuvan.
Maria on kiinnostava ja sisukas päähenkilö, josta on helppo pitää. Hän uskaltaa kyseenalaistaa sosiaalisia normeja ja olla eri mieltä ihmisten kanssa, vaikka se vaikeuttaisi hänen tilannettaan esimerkiksi työpaikalla. Myös hänen epävarmuutensa tulevat luontevasti esiin. Marian persoonallisuus ei typisty pelkkään ammattirooliin, mikä myös ilahduttaa minua.
Kerronnan rakenteessa huomioni kiinnittyi erityisesti kahteen seikkaan. Romaanissa on ensinnäkin huomattavan paljon dialogia. Valtaosa romaanista koostuu poliisien ja epäiltyjen välisistä keskusteluista, mikä on toisaalta mielenkiintoista ja toisaalta hämmentävää nykyajan perspektiivistä katsottuna. Epäillyt eivät rakennu varsinaisesti kokonaisiksi henkilöiksi, kun mielikuva heistä on enimmäkseen heidän puheensa tai poliisihenkilöiden tekemien tulkintojen varassa.
Lisäksi asioita kerrotaan paljon suoraan. Esimerkiksi henkilöiden tunteita ei juurikaan kuvailla toiminnan kautta. Myös henkilöiden väliset suhteet kehittyvät pikemminkin tiivistyksinä kuin auki kirjoitettuina kohtauksina, joista lukija saa päätellä olennaisen. Nykylukijana olen tottunut kerrontaan, jossa on huomattavasti enemmän tulkinnan varaa. Erityisesti rikoskirjallisuudessa pidän arvailusta ja eri vaihtoehtojen pohdiskelusta, joten minua hiukan turhautti, kun sain informaatiota liian helposti.
Tutkittava tapaus on kesy ja suoraviivainen, mikä tekee lukemisesta (tai kuuntelemisesta) helppoa ja nopeaa, mutta myös vähän tylsää. Uhrin elämästä paljastuu kyllä yhtä ja toista hämärää ja moraalisesti kyseenalaisia valintoja, mutta ei oikeastaan mitään yllättävää. Häneen littyy jo niin monia mahdollisia tutkintalinjoja, että ne tekevät tapauksesta hiukan hahmottoman. Minussa heräsi tunne, että tämä rikostapaus yrittää olla vähän kaikkea yhtä aikaa. Lisäksi uhriin liittyy niin paljon henkilöitä, joilla periaatteessa olisi motiivi, että tarina ei saa selkeää suuntaa. Siitä huolimatta arvasin syyllisen aikaisin. Niinpä jännitys lässähti jo aika varhaisessa vaiheessa.
Tapahtumiin keskeisesti liittyvästä kuorosta sen sijaan olisi saanut irti paljon enemmänkin. Kuorotoiminnan tai musiikin yleinen merkitys henkilöille ei kunnolla välity, minkä takia kuoro jää pikemminkin tapahtuminen taustaksi eikä kehity kokonaiseksi kontekstiksi.
Lopuksi täytyy mainita romaanin nimi. Yleensä en kommentoi kirjojen nimiä, mutta tämän kirjan kohdalla jäin miettimään, että jokin vertauskuvallisempi nimi olisi toiminut paremmin. Toki se on totta, että romaani kertoo Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta, mutta... En tiedä, jotenkin näin kirjaimellinen nimi häiritsee minua. Toisaalta nimi voisi johtaa harhaan eli tulkintaan, että murhaaja on romaanin kertoja ja tarina kertoo ensimmäisestä murhasta, johon hän on syyllistynyt.
Vaikka sarjan aloitusosa ei noussut suosikkieni joukkoon, olen iloinen siitä että tulin kuunnelleeksi sen. On aina hyvä saada lisää perspektiiviä kirjallisuuteen, ja on hauskaa kokea joskus jotain tutusta poikkeavaa. Palaan blogissa sarjan pariin ainakin muutaman kerran tänä vuonna, sillä olen jo kuunnellut kolme seuraavaa osaa.
3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti