1. Genrenimien käyttö ristikkäin tai rinnakkain. Dekkari, trilleri, jännitysromaani, rikosromaani... Olen vuosien saatossa kuullut näitä kaikkia käytettävän yläkäsitteinä, alakäsitteinä ja ristikkäin toistensa vastineina. Ota asiasta sitten selvää, kun sama sana tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
2. Kulttuurin ja kielen vaikutus termeihin ja genrenimiin. Sekaannusta voi syntyä, kun sanoja käännetään tai yritetään kääntää kielestä toiseen. Myös termistön määrässä on eroja kulttuurien välillä. Olen noin viisi vuotta seurannut tiiviisti booktubea ja authortubea, joiden välityksellä olen päässyt kosketuksiin englanninkielisen genrenimistön kanssa. Englannin kielessä erillisiä genrenimiä on enemmän kuin suomen kielessä, ja vaikka monet alagenret tunnistaa selvästi omaksi jutukseen, niiden nimiä ei välttämättä käännetä tuosta vain suomeksi. Esimerkiksi alagenrejä domestic thriller ja cozy mystery/crime on vaikeaa kääntää luontevasti suomeksi, vaikka niiden merkityksen ymmärtää.
3. Genrejen jatkuva muutos, rajojen hämärtyminen ja sisällöllinen sekoittuminen.
Sekä isot genret että niiden sisäiset alagenret sekoittuvat jatkuvasti toistensa kanssa, jolloin syntyy rajatapauksia. Olen havainnut, että lukijoiden vastaanotto ja odotukset muokkautuvat hitaammin kuin kirjallisuus. Tästä seuraa muun muassa markkinointiongelmia ja hämmentäviä lukukokemuksia. Kirja luokitellaan johonkin genreen kuuluvaksi, mutta lukijan kokemus siitä on jotain muuta. Erityisesti trillereiden kohdalla olen törmännyt tähän ilmiöön. Todennäköisesti genren valtavan suosion vuoksi yhä useampia romaaneja sanotaan trillereiksi, vaikka niissä ei välttämättä ole riittävästi trillerin piirteitä. Heti perään voi kysyä, mikä sitten on "riittävästi". Tällaiset tilanteet muistuttavat siitä, että genren nimeämällä ei voi kertoa lähellekään kaikkea olennaista yksittäisestä teoksesta.
Miten genrestä sitten voi puhua niin, ettei synny väärinkäsityksiä? Teemaviikkoa ajatellen tein jonkinlaiset määritelmät kolmesta alagenrestä, joita pidän keskeisinä ja joiden kanssa olen itse lukijana säännöllisesti tekemisissä. Määritelmäni eivät ole missään tapauksessa ehdottomia totuuksia vaan apuväline. Eriävät mielipiteet ovat täysin sallittuja (ja jopa suotavia!).
2. Trilleri. Tässä astumme jo huomattavasti epäselvemmälle alueelle. Niin sanottu perustrilleri on tyypillisesti nopeatempoinen, toimintakeskeinen, juonivetoinen ja jännittävä. Trillerissä on usein myös suuremmat panokset kuin dekkarissa: tapahtumat ja niiden seuraukset koskettavat vähintäänkin laajempaa ihmisryhmää tai muuta kokonaisuutta, jopa koko maailmaa. Päähenkilö ei välttämättä ole viranomainen eikä tapahtuneiden rikosten tutkinta välttämättä ole juonen keskeisin osa. Usein kuitenkin viranomaiset ja rikokset liittyvät kuvioon jotenkin.
Toisaalta jo edellä mainittu domestic thriller käsittelee tyypillisesti hyvin pienen ja tiiviin porukan elämää. Avioliitot ja muut parisuhteet, perhedynamiikka, salaisuudet ja menneisyyden synnit ovat tämän alalajin ytimessä. Jännitys on usein hyvin psykologista ja intensiteetti syntyy juuri siitä, että keskiössä on tavallisen ihmisen epätavallinen kokemus. Usein tällaisissa romaaneissa on myös jonkinlainen tutkintajuoni, jossa selvitetään outoja tapahtumia tai etsitään vastausta johonkin piinaavaan kysymykseen. Juonen tempo voi olla perustrilleriä hitaampi.
Lisäksi on olemassa ainakin psykologinen trilleri, lääketieteellinen trilleri, yliluonnollinen trilleri (yhteys spekulatiiviseen fiktioon), historiallinen trilleri (yhteys historialliseen fiktioon) ja scifi-trilleri (taas spekulatiivista). Kirjo on siis todella laaja.
3. Mysteeri (eng. mystery) vilahtelee genrenimenä esimerkiksi booktubessa melko tiuhaan. Koen tämän kaikkein vaikeimmaksi määritellä, sillä suomalaisessa luokittelussa sitä ei oikeastaan tunneta. Mysteeri on tietenkin merkittävä elementti rikoskirjallisuudessa, mutta omana erillisenä genrenään en ole kuullut siitä puhuttavan. Määrittelyongelmia sen sijaan olen nähnyt myös tubettajien keskuudessa. Olennaisinta on ehkä se, että tarinassa on vahvasti läsnä mysteeri, jota selvitetään, mutta ei tiedetä tarkasti, mitä selvitetään. Tapahtumiin ei esimerkiksi liity välttämättä rikosta tai laitonta toimintaa, mutta jotain tarpeeksi outoa, että joku haluaa tutkia asiaa. Ehkä??
Jo näin lyhyttä tekstiä kirjoittaessani näen kaikkien kolmen genren välillä sekä yhteisiä että erilaisia ominaisuuksia. Sama romaani voisi siis aivan helposti sopia jokaiseen kategoriaan jollakin perusteella. Eikä kolmesta eri genrenimestä huolimatta ole ollenkaan niin helppoa sanoa, mitkä ovat juuri ne piirteet, jotka erottavat ne toisistaan. Kaiken kaikkiaan tämä teksti on vain hentoinen pintaraapaisu. On hyvin todennäköistä, että palaan aiheeseen vielä monta kertaa dekkariviikon jälkeenkin.
Mitä sinä ajattelet genrestä? Miten määrittelisit dekkarin tai trillerin?
Tämä juuri on mielestäni ongelma, kun kävelet kirjaston hyllyille kohtaan "dekkarit" tai "jännityskirjallisuus" - tai myös markkinointiviestinnässä. Oman mielipiteeni mukaan trilleri on erilainen juttu kuin dekkari, ja kauhuromaani taas jotain muuta, ja nämä pitäisi erottaa toisistaan. Jo SaPo -sarjassa yritettiin lajitella näitä tyyliin "perinteinen" ja "uudistava", ja yhä edelleen olisi kyllä tarvetta näille leimoille. Toki kirjojen nimet ja kannet usein hoitavat asiaa, joskaan eivät täydellisesti.
VastaaPoistaLuulisin myös lukijakunnan kaipaavan tällaista lajittelua, vaikka voin kyllä olla väärässäkin.
Lähtökohdanhan voisi poimia Christien ohjeesta: "jos tarina ei tunnu kulkevan, tee uusi murha". No, trillereissähän murha löytyy joka kolmannelta(toista) sivulta, joten sikälikään ei pitäisi olla vaikeaa lajitella näitä. Jos murhia on < 2-3 menee vielä dekkarista, jos enemmän, on trilleri tai jännäri, ja trilleri myös jos kuviot rakennetaan sarjamurhaajan varaan (joita esiintyy nykyisin enemmän kuin sieniä syysmetsässä)
Tietysti lukijakunta oppii ja tottuu näihin, jos luet jotakin Wilkie Collinsia nyt, niin tarina tuntuu jo vähän liian vanhalta. Kirjoittaja ei ole niin kestävää teosta tehnyt, että se enää sietäisi aikaa, kun taas joku Simenon pärjää edelleen - ja niin se Christie. Nykyään sitten osa kirjailijoista hankkii "luvan kirjoittaa perinteiseen tapaan" sijoittamalla kirjansa historialliseen aikaan.
Toisessa päässä rikosten raakuus pahenee pahenemistaan, ja pienistä lapsista tuntuu tulleen nyt extra-alue, mutta luulisi lopun häämöttävän jossain, koska väkivaltapornon raja tulee aina jossain vastaan. En tiedä, minusta monessakin trillerissä on kyse taidon puutteesta, jota peitellään läiskinnällä. Huonoja taiteilijoita siis. - Mutta voidapa erottaa heidät tarinankertojista.
Luulen, että yksi iso ongelma on siinä, että kustantajille ja kirjakaupoille genret ovat vahvasti markkinoinnin työkalu, ja lukijoille puolestaan keino selvittää, millaisesta kirjasta on kyse. Kun nämä menevät sekaisin, syntyy helposti väärinkäsityksiä. Varsinkin todella suosittujen genrejen kohdalla.
PoistaVäkivallalla mässäily ei tee minuunkaan vaikutusta; väkivallan kuvauksella täytyy olla jokin syvempi merkitys ja päämäärä. Aina ei tosin ole helppoa sanoa, missä sopivuuden raja kulkee.
Nämä genrenimet ovat tosiaan joskus sekavia ja hankalia, kun ei sekään tosiaan palvele ketään että kaikki on vaan yhden yleisen "jännityskirjallisuus"-luokan alla, jos ihmiset hakevat eri asioita...
VastaaPoistaJa kuviota sekoittaa nykyään myös se piirre, jota jotkut kriitikot yms ovat kommentoineet, että muuhunkin uuteen kaunokirjallisuuteen tulee yhä enemmän dekkaripiirteitä.
"Dekkari" on minusta juuri sellainen teos, jossa keskiössä on jonkin rikoksen selvittäminen. "Jännäri" on sitten enemmän yleisnimitys (koska siihen tosiaan kuuluu myös mm. kirjoja joissa on jokin epämääräinen uhka ja selittämättömyys, mutta jossa ei välttämättä ole selvää onko jotain rikosta tapahtunut ja jos on, mitä).
"Trillerin" merkittävänä ominaisuutena itse pidän että siihen ei sisälly varsinaisesti arvoitusta. Hyvin varhain lukija jo tietää mistä rikoksesta on kyse, kuka sen on suorittanut tai tulee suorittamaan, epävarmuudet liittyvät sitten muihin kysymyksiin kuten miten rikollinen saadaan kiinni, onnistuuko ja miten ja miksi tai miksi ei. Esim. kirjat, joissa murhaaja on näkökulmahenkilö, ovat yleensä trillereitä, jos tuota yhteyttä ei ole tietoisesti peitelty (kuten esim. Christie on tehnyt pariin otteeseen)
Mutjoo, tietysti mukavampi käyttää niitä selkeämpiä alalajeja, "brittiläinen arvoitusdekkari", "kovaksikeitetty", "cozy crime" jne.
Tämä dekkaripiirteiden siirtyminen yhä laajemmalle on kiinnittänyt minunkin huomioni. Se on mielenkiintoinen ilmiö, mutta hankalaa ottaa huomioon markkinoinnissa niin, ettei lukijoiden mielessä synny vääriä tulkintoja. Kaiken kaikkiaan olisi tärkeää, että kirjoja kuvailtaisiin oikean sisällön perusteella eikä sen perusteella, minkä arvellaan myyvän parhaiten. Olen havainnut, että monien lukijoiden kokemukseen vaikuttaa todella paljon, vastaako sisältö odotuksia. Itse en ole asiasta niin tarkka. Ehkä juuri siksi että suhtaudun tietyllä varauksella varsinkin kirjoja myyvien tahojen luokitteluihin. Ja yritän olla kuvittelematta etukäteen liian pitkälle, millaisia kirjat mahdollisesti ovat.
PoistaTuo mainitsemasi, "että ei synny vääriä tulkintoja" on hieman ... no jaa, poimin dekkariviikon blogien kuvauksista paperille muutamia blogitekstin kautta kiinnostavalta vaikuttavaa tekijää. Lähtökohtana siis oli oma mieltymykseni arvoitusdekkariin tai perinteiseen dekkariin, miten tuota nyt kuvataankaan. Poiminta tuotti 8 kirjailijaa, jotka vein kirjastoon, ja niistä yksi oli omien odotusteni mukainen. Eli vääriä tulkintoja syntyy joka tapauksessa, koska blogistit olivat tehneet aivan erilaisen tulkinnan.
VastaaPoistaMutta kun markkinoijan sentään pitää olla ammattilainen, ja erottaa rahantekokone, miten piiputtava hyvänsä, sellaisesta teoksesta, joka ylläpitää dekkarin, siis salapoliisiromaanin, parhaita perinteitä kuten tekijän motiiveja huolellisemmin. Satunnainen sekstinen sarjamurhaaja ei ole lainkaan niin yleinen tapaus, kuin voisi luulla.
HH.
"Väärinkäsitys" olisi ehkä ollut parempi sana; kuvailevaa informaatiota etsivä tai tarjoava henkilö voi käyttää genrejä eri tarkoituksessa kuin kirjallisuutta markkinoiva/myyvä henkilö, jolloin he eivät aina ymmärrä toisiaan. Ja näistä kommunikaatio-ongelmista voivat kärsiä sekä lukija, myyjä että kirja. Olisi hyödyllistä, jos kuvailevien tai luokittelevien sanojen yhteydessä saisi myös tietoa siitä mikä funkio niillä kulloinkin on. Miten tämä sitten käytännössä toteutettaisiin esimerkiksi kirjakaupassa, on hyvä kysymys.
PoistaLukukokemuksen aikana ja/tai jälkeen tehdyt tulkinnat ovat vielä paljon monimutkaisempia ja monimuotoisempia asioita. Jokainen lukija tulkitsee lukemaansa omalla tavallaan ja tulkintaan vaikuttaa suuri määrä eri tekijöitä, joista osa ei välttämättä liity luettavaan tekstiin ollenkaan. En siis tarkoittanut sanoa, että olisi olemassa yksi "oikea" tulkinta ja muut olisivat "vääriä", vaan että samalla kentällä toimivat osapuolet eivät aina ymmärrä toistensa kieltä.