Haaste: 12 tuntia kirjoittamista vuorokaudessa

Camp NaNon ensimmäisenä lauantaina haastoin itseäni ensimmäisen kerran kunnolla ja kirjoitin 12 tunnin ajan vuorokauden sisällä. Näin haasteen alunperin Kate Cavanaughin youtube-kanavalla, mistä olen bongannut muitakin kokeilemisen arvoisia haasteita. Linkkaan videon tähän postaukseen, jotta sen voi halutessaan käydä katsomassa.

Kehitin haastetta varten kuitenkin oman systeemin: kirjoitin kolmen tunnin pätkissä ja pidin jokaisen pätkän välissä tunnin tauon. Lisäksi olin hoitanut kaikki arkiaskareet pois alta etukäteen. Tällä tavalla sain päivään tasaisen rytmin, jonka ansiosta kirjoittaminen eteni sujuvasti ja uupumatta. Viimeisellä kolmen tunnin jaksolla tuli pieni väsähdys, mutta edistystä sekin.

Parasta kokemuksessa oli se, että se teki täydellisen tarinan maailmaan uppoutumisen mahdolliseksi. En ollut aikoihin ollut yhtä sisällä ja kiinni siinä, mihin suuntaan haluan tarinan viedä ja mistä siinä on kyse. Koin myös valtavan määrän tunteita kirjoittaessani: täysi vuoristorata, jonka aikana nauroin, hengästyin jännityksestä, olin onnellinen tai vihainen henkilöiden puolesta ja melkein itkinkin. Haluan lisää tällaisia päiviä!

Sitten niitä sanamääriä:

Lauantai 4.4.

Tunti 1: 150 sanaa
Tunti 2: 100 sanaa
Tunti 3: 150 sanaa

Tunti 4: 150 sanaa
Tunti 5: 100 sanaa
Tunti 6: 200 sanaa

Tunti 7: 100 sanaa
Tunti 8: 350 sanaa
Tunti 9: 100 sanaa

Tunti 10: 50 sanaa
Tunti 11: 50 sanaa
Tunti 12: 50 sanaa

Yhteensä: 1550 sanaa. Tämä on enemmän kuin olen koskaan aikaisemmin kirjoittanut yhden vuorokauden aikana, tai ainakaan tämän kolmen vuoden jakson aikana jolloin olen aktiivisesti pitänyt kirjaa sanamääristä ja tuntimääristä.

Opin tästä kokemuksesta ainakin kaksi tärkeää asiaa.

1. Pystyn kirjoittamaan paljon enemmän kuin olen tähän asti kuvitellut, jos minulla on tarpeeksi aikaa käytettävissä.
2. Jos haluan saada paljon sanoja paperille lyhyessä ajassa, uuden kohtauksen tai luvun aloittaminen on hyvä ratkaisu.

Viime sunnuntaina oli tarkoitus tehdä tämä uudelleen, mutta loppujen lopuksi päätin lopettaa kirjoittamisen yhdeksän tunnin jälkeen, jotta luovat akut saivat latautua vähän. Aion ehdottomasti pitää tällaisia täysiä päiviä tulevaisuudessakin ja ehkä seuraavalla kerralla kirjoittaa päiväkirjamaisen postauksen, johon kirjaan ajatuksiani mahdollisimman reaaliaikaisesti. Kirjasin tästä ensimmäisestä säännöllisesti ajatuksia ylös itselleni, mutta niitä olisi hauskaa tallentaa tänne blogiinkin. Jos sellainen kiinnostaa, sen saa kertoa kommentilla!

Ja nyt takaisin itse käsikirjoituksen ääreen: kirjoitan yhden tietyn luvun loppua sellaiseksi, että se sopii yhteen seuraavaa lukua koskevien uusien ideoiden kanssa. Huomenna postaan kolmannen viikon suunnitelmat, joten kannattaa pysyä verkkovirroilla.

#thewritingmustgoon

Kandin viemää(5): Tieteellisen kirjoittamisen syvissä vesissä

Tajusin suunnilleen viikko sitten, että en ole kirjoittanut helmikuussa yhtään Kandin viemää -tekstiä. Useammalle tekstille on jo aihe mielessä, mutta olen ilmeisesti uponnut niin syvälle kandin varsinaiseen tekemiseen, että aiheesta bloggaaminen on unohtunut. Nyt kuitenkin löytyi aikaa kurkistaa aiheeseen, josta voisi puhua loputtomiin: tieteelliseen kirjoittamiseen.

Olen kirjoittanut jatkuvasti siitä lähtien, kun opin kirjoittamaan. Kertomuksia, esseitä, esitelmiä, runoja, tekstitaidon vastauksia, kaikenlaisia koevastauksia, päiväkirjaa, ajatelmia, sanoituksia, analyyseja, arvioita, blogitekstejä milloin mistäkin aiheesta ja pitkää proosaa, josta jonain päivänä toivottavasti tulee romaani. Olen kokenut kirjoittaessani monenlaisia prosesseja ja yksittäisiä hetkiä, joita en varmasti unohda koskaan. Mutta mikään aikaisempaa kirjoittamisen kokemusta ei voi verrata tähän, mitä tapahtuu, kun kirjoitan kirjallisuudesta tieteellisesti. Kirjallisuuden tutkiminen ja havaintojen siirtäminen sanalliseen muotoon on parhaimmillaan niin mielettömän hienoa, että ilma juuttuu johonkin kurkun ja keuhkojen väliin. Pahimmillaan se on niin vaikeaa, että tuntuu kuin aivoihin työnnettäisiin ruuveja.

Jotta edellisen virkkeen mielikuva ei jäisi kaikumaan liian brutaalina mielen sokkeloisin huoneiisiin (joo, olen runollisella tuulella tänään), tarkennan vähän. Tieteellinen kirjoittaminen on vaikeaa ja saa tehokkaasti aikaan akateemista ahdistusta, mutta se on vaikeaa sellaisella suloisella, vähän ironisella tavalla, Tyypillinen ongelma on esimerkiksi tilanne, jossa mielessä on aivan mahtava ja valmis ajatus, mutta sille ei löydä sanoja vaikka kuinka vääntelee ajatusta suunnasta toiseen. Tai sitten ajatuksia on miljoona, eikä osaa valita, mihin tarttuisi ensimmäisenä. Tai sitten tutkimuskirjallisuuden herättämän ajatuksen ja oman havainnon yhdistäminen järkevästi muistuttaa yhtäkkiä kvanttifysiikkaa. Kaikkia näiden ongelmien rinnalla elää valtava tahto, roihuava palo, suorastaan tarve saada oikeat sanat ulos oikeassa järjestyksessä. Halu jakaa toisten kanssa jotakin, jonka on itse oppinut, kokenut ja havainnut, ja jonka toivoo auttavan toisia tutkijoita, toisia kirjallisuudesta kiinnotuneita ihmisiä. Eli vaikka hakkaa päätä seinään, joka ajoittain tuntuu kylmältä teräkseltä, se kannattaa, sillä tuo seinä murtuu jossain vaiheessa. Kun yrittää tarpeeksi, pääsee sen läpi, ja toisella puolella odottaa niin hyvä fiilis, että sekoitettu pää ei menoa hidasta. Takkuilevankin päivän lopussa useimmiten huomaa oivaltaneensa jotain uutta. Voi että se on parasta.

Mikä sitten tekee tieteellisestä kirjoittamisesta sellaisen haasteen? Arvelen, että yksi turhautumista aiheuttava asia on hitaus. Tieteellinen kirjoittaminen on todella hidasta. Oman analyysin seassa viitataan toisiin tutkimuksiin ja tutkimuskohteeseen, Kirjoja selaillaan ja sitaatteja kirjoitetaan. Lähdeviitteitä merkitään ja asetteluun kiinnitetään huomiota. Tämä kaikki vaatii keskittymistä ja siksi myös energiaa, jota ei parhaallakaan tutkijalla ole määrättömästi. Välillä täytyy pysähtyä ajattelemaan, etsimään jotain kohtaa jostain teoksesta, parantelemaan jonkun käsitteen määritelmää tai ihan vain olemaan... Tieteellistä tekstiä kirjoittaessa tulee tehneeksi niin paljon muutakin, että päivittäinen sanamäärä jää joskus hulvattoman huvittaviin lukemiin. No, pääasia että tekstiä syntyy.

Myös tyyli ja rakenne aiheuttavat päänvaivaa. Onko tekstini selkeää? Onko se helposti ymmärrettävää? Olenko onnistunut tekemään mielenkiintoisen tutkimuksen ja kuulostamaan silti älykkäältä, asialliselta ja akateemiselta? Onko tyylini ehjä ja sopiva? Onko tekstiäni mukava lukea? Näitä kysymyksiä sai toistella yhden päivän aikana useita kertoja, eikä lähellekään joka kerta ole niin varma itsestään kuin haluaisi olla. Mutta, oppimassahan tässä ollaan.

Tutkimuskohde on tietenkin ratkaisevassa asemassa. Kirjallisuuden lukemiseen ja tutkimiseen liittyy aina subjektiivisuus, henkilökohtaisuus, mikä analyyttiseen kirjoittamiseen yhdistettynä saa aikaan todella kiehtovan kokonaisuuden. Jokainen tutkimus on hiukan erilainen muihin verrattuna: rakenteeltaan, teemoiltaan, sävyltään, ytimeltään, sielultaan... Joskus pelkästään tämän moninaisuuden ja laajuuden ja ainutlaatuisuuden pohtimiseen uppoaa niin syvälle, että on vaikeaa päästä kirjoittamiseen saakka. 

Tällaisia ajatuksia olen pyöritellyt viime päivinä. Palaan kyllä tähän tieteelliseen kirjoittamiseen vielä, sen verran laaja aihe se on. Siitä ei voi koskaan sanoa kaikkea kerralla.

Vielä lopuksi; Mitä tekemistä Apulannalla on kandini kanssa? Ei niin mitään, mutta kirjoittamiseni kanssa sitäkin enemmän. Apulanta on yksi lempibändeistäni, ja tulee mukaan kirjoittamiseen aina silloin, kun haluan mennä mahdollisimman syvälliselle ja rajattomalle ajattelun tasolle. Toni Wirtasen sanoitukset ovat kultaa, nektaria, huumetta luovalle mielelle. Tätäkin kappaletta olen kuunnellut kymmeniä kertoja putkeen eilen ja tänään. Apulannan musiikki vie minut aina paikkaan, tilaan, jossa on vain minä ja minun pääni, minun mieleni ja ajatukseni ja tunteeni ja elämänkokemukseni. Erittäin hyvä lääke silloin, kun mieleni haluaa harhailla.

Siispä kuuntelen loppuillan Apulantaa, juon teetä, katson ehkäpä jakson jotain hyvää sarjaa ja ennen kaikkea yritän kirjoittaa kandia. 

Vuoden 2014 luetut

Vuosi on ollut kokonaisuutena erittäin hyvä, mitä lukemiseen tulee. Olen lukenut tasaiseen tahtiin ja kohdalle on osunut pääasiassa todella hyviä kirjoja. Tänä vuonna en edes yrittänyt laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska se on aina niin vaikeaa. Sen sijaan jaoin ne ryhmiin antamieni pisteiden mukaan ja tein muutamia tilastollisia merkintöjä. Lähellekään kaikista teoksista en ole vielä ehtinyt blogata, mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu muutaman viikon kuluessa.

Tässä siis pieni kertaus vuoden lukemistosta:

1/5

En ole tainnut koskaan lukea kirjaa, jolle antaisin vain yhden tähden. Ehkä siksi, että innostun ja kiinnostun niin monenlaisista aiheista. Tai sitten minulla on vain ollut tuuria.

1,5/5 

Sama juttu tämän kanssa, Ainakaan viime vuosilta ei tule mieleen näin huonoja tai muuten outoja lukukokemuksia.

2/5

Jos olisin saanut luettua Tulimeren jo loppuun, se olisi päätynyt tänne. Tästä lisää sitten, kun joskus saan tämän viheliäisen jatko-osan lukemisen päätökseen!

2,5/5

Autio maa - T.S. Eliot

Arvotelussa en antanut tälle arvosanaa, koska en kerta kaikkiaan tiennyt, mikä arvosana sopisi. Nyt iskin tämän modernin runoteoksen vain johonkin suunnilleen sopivaan kohtaan.

3/5

Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris

Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman

Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman

Vitsaus - Guillermo del Toro & Chuck Hogan

Nana - Emile Zola

Frankenstein - Mary Shelley

Sekalainen joukko on tämä. Toiset olivat hiukan koomisia ja kevyitä, toiset sekavia ja liian täyteen ahdettuja, jotkut eivät vain olleet minun makuuni. Kaikissa oli kuitenkin sen verran mielenkiintoisia aineksia, että jaksoin lukea ne loppuun enkä katunut niihin tarttumista. Kirjoittavalle lukijalle huonommat lukukokemukset voivat opettaa paljonkin.

3.5/5

Leijonan kita - Anne Holt

Leijonan kita on niitä lukukokemuksia, joiden takia olen iloinen siitä, että minulla on puolikkaat arvosanat käytössä.

4/5

Kultahattu - F. Scott Fitzgerald

City of ashes - Cassandra Clare

Vampire Academy - Richelle Mead

Frostbite - Richelle Mead

Kolme sisarta - Anton Tsehov

Nukkekoti - Henrik Ibsen

Jäävirta - Clive Cussler

Katoamispiste -Joel Haahtela

Positiivisia yllätyksiä ja syvällistä ajateltavaa. Huomionarvoista on, että molemmat tänä vuonna lukemani näytelmät tekivät näin suuren vaikutuksen teksteinä.  

4,5/5

Insurgent - Veronica Roth

Allegiant - Veronica Roth

Into the fire - Ashelyn Drake

Piin elämä - Yann Martel

Narrin matka - Robin Hobb

Suljettu saari - Dennis Lehane

I am yours - Faith Sullivan

Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

Mistä huomaa, että kirja on tehnyt minuun vaikutuksen?  Ainakin siitä, että arvostelun kirjoittamisessa kestää, kestää ja kestää. Mitä enemmän kirja antaa minulle, sitä enemmän aikaa tarvitsen ennen kuin saan ajatukseni puettua sanoiksi. Kai siinä on kysymys kokemuksien kunnioittamisesta, siitä että haluan kuvailla niitä juuri oikeilla sanoilla.

5/5

Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin

Valtaistuinpeli - George R.R. Martin

Pimeyden enkeli - Dean Koontz

Viides todistaja - Michael Connelly

Throne of glass - Sarah J. Maas

Face of death - Kelly Hashway

Divergent - Veronica Roth

Vuoden kirkkaimmat helmet. Näitä tarinoita palaan ajattelemaan toistuvasti, vaikka kaikkien lukemisesta on jo useita kuukausia aikaa. Joidenkin lukemisesta on kulunut yli puoli vuotta, mutta muistan niiden herättämät tunteet ja ajatukset vielä kirkkaasti.

* * *

Mitä muuta?

Vuosi on ollut aika lailla täynnä spefiä, erityisesti young adult- spefiä. Luin koko vuoden aikana 34 teosta, joista 18 kuuluu spekulatiivisen fiktion piiriin, 5 voidaan luokitella rikoskirjallisuudeksi ja loput 11 sisältävät klassikoita, romantiikkaa, runoutta, näytelmiä, contemporarya... Nuo 11 teosta ovat aika sekalainen joukko. Suurin osa kirjailijoista oli minulle ennestään tuntemattomia, ja uudelleen luettuja tähän vuoteen mahtui vain yksi. Lempikirjailijoiden tuotantoon ehdin uppoutua viiden kirjan verran. 19 näistä kirjoista on omia, 15 kirjastosta lainattuja. 

Mitä luen seuraavaksi?

Ensi vuonna tavoitteeni on lisätä lukemistoon historiallista fiktiota, rikoskirjallisuutta ja contemporaryn eri muotoja. Klassikoihin toivon tarttuvani nyt paremmalla menestyksellä. Olen aloittanut viimeisten kolmen vuoden aikana useita sarjoja, jotka haluan lukea loppuun tai ainakin puoleen väliin. Joensuussa odottaa myös vino pino sarjojen ensimmäisiä osia, joiden lukemista olen onnistunut toistuvasti lykkäämään. Jos suinkin voin (lue: maltan), pidän painopisteen omissa kirjoissa, joita on kertynyt yhteensä kolmeen kirjahyllyyn enemmän kuin kehtaan myöntää. Päätin viimein koota tänne myös virallisen TBR listan, jotta muistan, mitä kaikkea oikeasti haluan lukea ja minkälaisia kirjoja omistan. Voi olla, että keksin itselleni jonkun yksityiskohtaisemman haasteen, tai sitten en. Katsotaan.

Tällaisia ajatuksia nyt tässä vaiheessa. Palaan uusien ideoiden pariin vuoden vaihduttua. Keskiviikkona olisi tarkoitus julkaista vielä vuoden viimeinen Kandin viemää -teksti, mutta jos olekaan sillä tuulella, palaan blogin pariin viimeistään viikon päästä. Nyt toivotan kaikille onnellista ja innostavaa uutta vuotta! Ja kaikille kirjallisuuden ystäville hyllykaupalla upeita lukukokemuksia!