Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehtäviä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehtäviä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kirjablogien merkityksestä

Kun tekee jotakin pitkään ja sydämellä, kohtaa väistämättä jossain vaiheessa pohdintoja siitä, minkä takia on ryhtynyt koko hommaan. Tulee vastaan tilanteita, jotka herättävät kysymyksen siitä, miksi on valinnut juuri sen tien ja miksi sillä kannattaa jatkaa myös vaikeuksien jälkeen. Minulle kirjallisuudesta bloggaaminen on yksi niistä harrastuksista, joka tarjoaa valtavasti ajattelemisen aihetta kaikessa monipuolisuudessaan. Viime aikoina olen pohtinut kirjablogien merkitystä laajemmassa kontekstissa. Mitä merkitystä blogeilla on kirjallisuuden kannalta yleensä? Entä lukemisen ja lukijoiden kannalta? Bloggaaminen on mahtava harrastus, mutta millä muulla tavalla se vaikuttaa?

Listasin muutamia asioita, jotka tekevät kirjablogeista tärkeitä ja miksi niitä kannattaa tukea.


1. Jokainen kirja-arvio tai muu kirjaa koskeva postaus toimii kuin neonkyltti, jossa lukee "Minä luin tämän kirjan!" 

Riippumatta siitä, pitikö kirjoittaja kirjasta vai ei, jo tieto lukemisesta on arvokas. Blogin lukijoille se on merkki siitä, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti ollut niin kiinnostunut kirjasta että on lukenut sen ja vielä jaksanut jakaa ajatuksensa toisten kanssa. Jos kirjoittaja vielä tämän lisäksi pitää lukukokemustaan hyvänä ja tärkeänä, lukijan motivaatio tarttua kirjaan kasvaa entisestään. Myös negatiivisista arvioista on hyötyä lukijalle, sillä ne auttavat päättämään, onko kyseinen kirja häntä varten tai pitäisikö sitä siirtää lukulistalla johonkin suuntaan.

2. Kirjablogit välittävät tietoa. En pysty edes laskemaan, kuinka monta kirjaa olen löytänyt kirjablogien ansiosta. Sadat ja taas sadat kirjat ovat herättäneet mielenkiintoni ja päätyneet lukulistalle blogien lukemisen jälkeen. Erityisesti englanninkielisen blogimaailman löydettyäni ymmärsin, kuinka valtava määrä kirjallisuutta maailmassa onkaan ja kuinka pieni osa siitä päätyy esimerkiksi suomentajan pöydälle. Lukemalla vielä toistaiseksi suomentamattomia teoksia ja bloggaamalla niistä bloggaaja sekä kasvattaa kirjallisuudentuntemustaan että nostaa uutta kirjallisuutta lukijoiden ja kustantajien silmien eteen. Sama pätee sellaisten teosten kohdalla, joita ei löydy kirjakauppojen tai kirjastojen hyllyiltä; mitä useampi ihminen ilmaisee olevansa kiinnostunut tällaisista kirjoista, sitä todennäköisempää on, että ne jonain päivänä saavat ansaitsemansa paikan laajassa levityksessä.

3. Kirjablogit pitävät kirjallisuuskeskutelua yllä. Blogit ovat ihanteellinen kanava jakaa ajatuksia ja keskustella kirjallisuuden eri osa-alueista. Koska ne ovat julkisia, kuka tahansa voi päästä niihin käsiksi ja lisätä halutessaan oman näkökulmansa aiheeseen. Kirjablogien olemassaolo myös muistuttaa muuta maailmaa siitä, että kirjallisuus kiinnostaa - että sillä on merkitystä ja vaikutusta ihmisten elämässä. Että kirjallisuus on hieno osa kulttuuria, jota ei pidä väheksyä.

4. Bloggaajat muodostavat yhteisön, jolla on yhteinen intohimo. Kirjablogien kautta on mahdollista löytää samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vuoroin hehkuttaa ja vuoroin tuskailla kirjallisuuden maailmaa. Lukijat kohtaavat toisiaan blogeissa jatkuvasti ja saattavat innostua bloggaamisesta itsekin. Kaiken kaikkiaan on erittäin virkistävää kommunikoida ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät, miksi melkein itket kun joku lempihahmosi kuolee, kuinka on mahdollistia upputoutua johonkin maailmaan niin ettei seuraavan kirjan aloittamisesta tule päiväkausiin mitään ja miksi olet vähällä revetä liitoksistasi kun pitelet uusinta aarrettasi käsissäsi.

5. Kirjablogit reagoivat usein nopeammin kuin muu maailma. Jos haluaa selvittää, mikä on juuri nyt tapetilla kirjallisuuden kentällä, vastaus löytyy usein kirjablogeista. Vaikka bloggaajat eivät edusta kaikkia lukijoita, he ovat yksi taho joka puhuu siitä, mikä on in ja ilmaisevat innostuksensa avoimesti ja innokkaasti. Jos sama kirja tai kirjasarja vilahtelee suunnilleen jokaisessa blogissa jonka löydät, on selvää että tämä kohde on erottunut joukosta. Toisaalta blogeista voi löytää niitä teoksia, jotka ovat vasta matkalla kuuluisuuteen - niitä tulevaisuuden ilmiöitä, joihin bloggaajat ovat tutustuneet ja kenties kiintyneet jo vuosia ennen kuin esimerkiksi suomalaiset kustannusyhtiöt inahtavatkaan kirjan olemassaolosta.

* * *

Nämä esimerkit ovat vain murto-osa niistä mahdollisuuksista, joita kirjabloggaajilla on. Ihmisellä on taipumus vähätellä itseään ja aliarvoida omaa merkitystään, mikä näkyy myös blogimaailmassa. Kirjoitin tämän tekstin herätellekseni bloggaajia ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmasta. Sinulla, kollegani, on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä kirjallisuudelle kuuluu. Sinulla on kanava ja keinot edistää toimintaa, jonka toivot lisääntyvän ja ehkäistä sitä, mistä et pidä. Ota persoonallisuutesi ja kykysi käyttöön! Sanoillasi on enemmän merkitystä kuin tiedätkään.

Tämä on viesti myös kaikille innokkaille lukijoille, jotka eivät blogia omista. Jos olet joskus harkinnut blogin perustamista, mieti asiaa uudelleen. Olisiko nyt sinun vuorosi astua bloggaajien joukkoon? Ja vaikka et bloggaamisesta innostuisikaan, voit käyttää muita keinoja ajatustesi jakamiseen. Kun luet hyvän kirjan, kerro siitä toisille. Kun luet hyvän arvion, kerro se bloggaajalle. Mitä enemmän ajatuksia jaamme toistemme kanssa, sitä suurempi ilo hyöty keskustelusta on. 

Minkälaisia ajatuksia sinulla on kirjablogien merkityksestä?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kandin viemää(4): Aloittamisen vaikeudesta (ja välttämättömyydestä)



Minusta on aika huvittavaa, että juuri kun aion kirjoittaa aloittamisen vaikeudesta, minulla on vaikeuksia saada teksti alulle. Minun piti kirjoittaa tätä jo useita päiviä sitten, ja tänään kun oikeasti yritin, en moneen tuntiin saanut aikaiseksi yhtään järkevää lausetta. No, on ainakin tunnelma kohdallaan.

Jokainen aloittaa joskus jotakin. Aloittamisen kohde voi olla mitä vain esseen ja suursiivouksen väliltä, mutta yleensä kaikenlaisilla projekteilla on yksi yhteinen ominaisuus: niitä on pahuksen vaikea aloittaa. Joskus pelkkä ajatus saa aikaan ahdistusta, jonka vuoksi työhön tarttumista lykkää päivästä toiseen. Tehtävä tuntuu paisuvan suuremmaksi ja suuremmaksi, ikään kuin aikoisi taistella elävää olentoa vastaan eikä lyhentää to do -listaa. Tämä levottomuus on muistuttanut olemassaolostaan nyt, kun kandi on tullut ajankohtaiseksi. Vuodenvaihteessa tajusin yhtäkkiä, että nyt tämä alkaa ihan oikeasti, nyt on se vuosi, kandivuosi, Oivalluksen jälkeen minut valtasi muutamaksi päiväksi kauhunsekainen into. Ja sitten aloin pohtia, mistä tunne saa alkunsa. Miksi aloittaminen tuntuu niin vaikealta?

Luulen, että pohjimmiltaan kysymys on epätietoisuudesta. Aloittaessaan tietää yleensä päämäärän, tavoitteen, jonka haluaa saavuttaa, mutta ei sitä, miten tavoitteeseen päästään. Esimerkiksi minä tiedän (ainakin suunnilleen), mitä haluan kandissani osoittaa ja tuoda esille. Mutta minulla ei ole lähellekään yhtä tarkkaa käsitystä siitä, mitä tapahtuu prosessin alun ja lopun välissä.

Toisaalta myös urakan suuruus hätkähdyttää. Kirjallisuutta tutkiessa tulee tehneeksi hyvin monenlaisia asioita: seuraavien noin kolmen kuukauden aikana luen satoja, jopa tuhansia sivuja erilaisa tekstejä, tulkitsen ja analysoin, ajattelen, pohdin, punnitsen vaihtoehtoja, kirjoitan, teen muistiinpanoja lukemastani, merkitsen sivunumeroita ja yksittäisiä kohtia muistiin, juon tolkuttomasti teetä, valitsen käsitteitä ja selitän niitä... Alussa tämä kaikki on tekemättä. Valinnanvaraa on niin runsaasti, että aluksi menee vähän hämilleen. Mitä pitäisi tehdä ensin? Missä järjestyksessä luen lähteet? Milloin alan kirjoittaa? Mitä kirjoitan ensimmäisenä? Onko minulla jo kaikki mitä tarvitsen?

Kysymyksiä riittää. Mutta lopulta vastauksia on vain yksi: jostain on aloitettava. Ei ole väliä, mitä tekee ensimmäisenä, kunhan aloittaa. Pienestä tai suuresta, hitaasti tai nopeasti. Mutta on otettava se ensimmäinen askel ennen kuin voi päästä yhtään mihinkään.

Niinpä minä aloitin. Hitaasti, mutta aloitin kuitenkin. Tässä listaa siitä, mitä olen tehnyt kandin eteen tähän mennessä:


  • lainannut lähdeteoksia kirjastosta
  • tehnyt hankintaehdotuksia kirjastoon
  • lukenut kahta eri lähdettä
  • lukenut tutkimuskohteeni ensimmäistä osaa hiljalleen eteenpäin ja täyttänyt sen sivuja post it -lapuilla
  • ajatellut, ajatellut, ajatellut ja vielä kerran ajatellut
  • luonut tiedoston, jolle annoin nyt nimeksi "Proseminaariesitelmä"
  • miettinyt, mitä ajatuksia kirjoitan ensimmäisenä ylös

Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ei tuo lista oikeastaan kovin huonolta näytä... ;)


Lisäys 23.1: linkit edellisiin Kandin viemää -teksteihin

Kandin viemää(1): Ensimmäisiä tunnelmia proseminaarista

Kandin viemää(2): Tutkimuskohteen valitsemisesta

Kandin viemää(3): Lähteitä mä metsästän