Kandin viemää(4): Aloittamisen vaikeudesta (ja välttämättömyydestä)

Minusta on aika huvittavaa, että juuri kun aion kirjoittaa aloittamisen vaikeudesta, minulla on vaikeuksia saada teksti alulle. Minun piti kirjoittaa tätä jo useita päiviä sitten, ja tänään kun oikeasti yritin, en moneen tuntiin saanut aikaiseksi yhtään järkevää lausetta. No, on ainakin tunnelma kohdallaan.

Jokainen aloittaa joskus jotakin. Aloittamisen kohde voi olla mitä vain esseen ja suursiivouksen väliltä, mutta yleensä kaikenlaisilla projekteilla on yksi yhteinen ominaisuus: niitä on pahuksen vaikea aloittaa. Joskus pelkkä ajatus saa aikaan ahdistusta, jonka vuoksi työhön tarttumista lykkää päivästä toiseen. Tehtävä tuntuu paisuvan suuremmaksi ja suuremmaksi, ikään kuin aikoisi taistella elävää olentoa vastaan eikä lyhentää to do -listaa. Tämä levottomuus on muistuttanut olemassaolostaan nyt, kun kandi on tullut ajankohtaiseksi. Vuodenvaihteessa tajusin yhtäkkiä, että nyt tämä alkaa ihan oikeasti, nyt on se vuosi, kandivuosi, Oivalluksen jälkeen minut valtasi muutamaksi päiväksi kauhunsekainen into. Ja sitten aloin pohtia, mistä tunne saa alkunsa. Miksi aloittaminen tuntuu niin vaikealta?

Luulen, että pohjimmiltaan kysymys on epätietoisuudesta. Aloittaessaan tietää yleensä päämäärän, tavoitteen, jonka haluaa saavuttaa, mutta ei sitä, miten tavoitteeseen päästään. Esimerkiksi minä tiedän (ainakin suunnilleen), mitä haluan kandissani osoittaa ja tuoda esille. Mutta minulla ei ole lähellekään yhtä tarkkaa käsitystä siitä, mitä tapahtuu prosessin alun ja lopun välissä.

Toisaalta myös urakan suuruus hätkähdyttää. Kirjallisuutta tutkiessa tulee tehneeksi hyvin monenlaisia asioita: seuraavien noin kolmen kuukauden aikana luen satoja, jopa tuhansia sivuja erilaisa tekstejä, tulkitsen ja analysoin, ajattelen, pohdin, punnitsen vaihtoehtoja, kirjoitan, teen muistiinpanoja lukemastani, merkitsen sivunumeroita ja yksittäisiä kohtia muistiin, juon tolkuttomasti teetä, valitsen käsitteitä ja selitän niitä... Alussa tämä kaikki on tekemättä. Valinnanvaraa on niin runsaasti, että aluksi menee vähän hämilleen. Mitä pitäisi tehdä ensin? Missä järjestyksessä luen lähteet? Milloin alan kirjoittaa? Mitä kirjoitan ensimmäisenä? Onko minulla jo kaikki mitä tarvitsen?

Kysymyksiä riittää. Mutta lopulta vastauksia on vain yksi: jostain on aloitettava. Ei ole väliä, mitä tekee ensimmäisenä, kunhan aloittaa. Pienestä tai suuresta, hitaasti tai nopeasti. Mutta on otettava se ensimmäinen askel ennen kuin voi päästä yhtään mihinkään.

Niinpä minä aloitin. Hitaasti, mutta aloitin kuitenkin. Tässä listaa siitä, mitä olen tehnyt kandin eteen tähän mennessä:

• lainannut lähdeteoksia kirjastosta
• tehnyt hankintaehdotuksia kirjastoon
• lukenut kahta eri lähdettä
• lukenut tutkimuskohteeni ensimmäistä osaa hiljalleen eteenpäin ja täyttänyt sen sivuja post it -lapuilla
• ajatellut, ajatellut, ajatellut ja vielä kerran ajatellut
• luonut tiedoston, jolle annoin nyt nimeksi "Proseminaariesitelmä"
• miettinyt, mitä ajatuksia kirjoitan ensimmäisenä ylös

Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ei tuo lista oikeastaan kovin huonolta näytä... ;)


Lisäys 23.1: linkit edellisiin Kandin viemää -teksteihin

Kandin viemää(1): Ensimmäisiä tunnelmia proseminaarista

Kandin viemää(2): Tutkimuskohteen valitsemisesta

Kandin viemää(3): Lähteitä mä metsästän