Clockwork Angel (The Infernal Devices #1) - Cassandra Clare

On vuosi 1878. Nuori Tessa Gray matkustaa Lontooseen veljensä luo, mutta pian saavuttuaan hän saa tietää, että tämä on kadonnut. Yrittäessään selvittää veljensä kohtaloa hän ajautuu Lontoon synkkään, yliluonnolliseen alamaailmaan.

Tessa saa liittolaisikseen pienen varjometsästäjien ryhmän. Yhdessä he ryhtyvät tutkimaan salaperäisiä, väkivaltaisia kuolemantapauksia ja kauhistuttavia, taikuuden avulla henkiin herätettyjä mekaanisia olentoja siinä toivossa, että tutkimukset paljastavat jotain Tessan veljen kohtalosta. 

Varjometsästäjiin kuuluvat muunmuassa kaksi poikaa, Will ja Jem, jotka molemmat vetävät Tessaa mystisesti puoleensa. Pian hän saa huomata, että asuinpaikka ei suinkaan ole ainoa asia, joka hänen elämässään on muuttunut.

***

Etenin viime vuonna vihdoin ja viimein The Infernal Devices -trilogian pariin pitkän aikomuksen jälkeen. Olin kuullut trilogiasta runsaasti kehuja vuosien mittaan, mutta jostain syystä lykkäsin sen aloittamista uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen osan luettuani into jatkaa Claren tuotannon lukemista kasvoi, ja vuonna 2022 tavoitteeni onkin päästä mahdollisimman pitkälle.

On aina hienoa havaita kehitystä kirjailijan taidoissa millä tahansa osa-alueella. Cassandra Clare on kirjailija, joka on kehittynyt suorastaan harppauksin. Clockwork Angel on tästä erinomainen osoitus erityisesti juonenkulun ja henkilökuvauksen osalta. Lukiessani minusta tuntui, että Clare on löytänyt itsensä kirjailijana; tästä romaanista löytyy hänen vahvimmat ja selkeimmät tunnusmerkkinsä hienosti toteutettuina.

Tietynlainen juonen töksähtelevyys, joka vaivaa esimerkiksi City of Bonesia, on tässä romaanissa tiessään. Käänteitä ei ole yhtä runsaasti kuin The Mortal Instruments -sarjassa, mutta juonen rakenne on tasapainoisempi ja huomattavasti hallitumpi. Ne juonenkäänteet, jotka tarinaan sisältyy, on toteutettu todella hyvin ja juuri oikeassa kohdassa. Jos juonessa olisi vähän enemmän yllätyksiä, se olisi viiden tähden kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan olin todella vaikuttunut siitä, mitä Clare on saanut aikaan.

Myös henkilökuvaus tekee monin tavoin vaikutuksen. Päähenkilöllä on erottuvampi persoonallisuus alusta lähtien, vaikkakin hän kuuluu samaan, toisesta maailmasta tietämättömän henkilön arkkityyppiin kuin Clary. Tessa on miellyttävä, rauhallinen ja vahvasti tunteva nuori nainen, jonka mielen sisällä on mukava olla. Tessaan liittyy lisäksi yksi tekijä, jota en ollenkaan osannut ennustaa. Tällaiset yllätykset ilahduttavat joka kerta ja tekevät henkilöstä mielenkiintoisen. 

Romaanin helmiä ovat ehdottomasti Will ja Jem, ja lojaali ystävyys, joka heidän välillään on. Tessa muodostaa heihin kumpaankin siteen, jotka ovat luonteeltaan erilaisia mutta kuitenkin vahvoja. Heistä kolmesta on vaikeaa kirjoittaa paljastamatta mitään olennaista, joten sanon vain, että mitä tahansa heidän kolmen välille syntyykään, se on kaunista. En sanoisi tilannetta kolmiodraamaksi, koska esimerkiksi mustasukkaisuusdraamaa ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta eräänlainen kolmen ihmisen välinen kuvio kuitenkin on olemassa. Ei silti kannata säikähtää, sillä tämä asetelma ei noudata kliseistä kaavaa.

Pientä miinusta tulee siitä, että sivuhenkilöt jäävät vielä vähän etäisiksi verrattuna pääkolmikkoon. Toivon, että jatko-osat vahvistavat heidän persooniaan ja roolejaan ja sen myötä myös minun yhteyttäni heihin.

Teemoista tärkein on identiteettiin liittyvät kysymykset ja muutoksen kohtaaminen ja hyväksyminen. Tessan täytyy ensimmäistä kertaa elämässään määritellä itsensä itse ja miettiä, kuka hän todella on ja haluaa olla. Samalla hänen täytyy kohdata useita muutoksia elämässään, sillä Varjometsästäjistä on tulossa pysyvämpi osa hänen elämäänsä kuin hän alunperin odotti. Historiallinen konteksti nostaa esiin myös kysymyksiä esimerkiksi naisen ja miehen rooleista yhteiskunnassa; mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, ja voisiko se tavalla tai toisella muuttua. 

Clare on hätkähdyttävän taitava tunnelman luoja. Viktoriaanisen ajan Lontoo herää hänen sanoissaan todella eloon, ja lukiessaan voisi kuvitella käyskentelevänsä Lontoon kaduilla henkilöiden kanssa. Hänen kuvauksensa Lontoon instituutista ja muista tapahtumaympäristöistä ovat rikkaita ja parhaimpaansa hiottuja. Salaperäinen, viipyilevä tunnelma vangitsee lukijan sisälleen, ja olo on kuin aikuisten sadussa, josta ei halua tulla pois. Luulen, että tämä lumo vain voimistuu jatko-osien myötä.

Clockwork Prince on vuoden ensimmäisellä lukulistalla, joten aloitan sen lukemisen pian. Odotukset ovat ensimmäisen osan jälkeen vielä korkeammat kuin aikaisemmin.

4,25/5

Luin uudelleen: City of Ashes (The Mortal Instruments #2) - Cassandra Clare

Huomioi: Teksti sisältää paljastuksia sarjan ensimmäisestä osasta

***

Claryn elämä on kääntynyt kerta heitolla päälaelleen. Hän vasta totuttelee uuteen identiteettiinsä demoneja jahtaavana varjometsästäjänä, yliluonnolliset olennot kuten vampyyrit, ihmissudet ja keijut ovat nyt osa hänen arkeaan, ja hänen äitinsä makaa tiedottomana taikuuden voimalla aiheutetussa koomassa. Kaiken lisäksi hän yrittää tulla toimeen perhesuhteitaan koskevan järkyttävän tiedon kanssa, joka on muuttanut hänen suhteensa Jaceen aivan erilaiseksi.

Välillä Clary toivoo, että hän voisi jättää varjometsästäjien maailman taakseen ja palata tavallisen teinitytön elämään. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pelastaakseen äitinsä hänen täytyy auttaa varjometsästäjäystäviään saamaan kiinni lajin pahamaineisin jäsen, Valentine, jonka julmat suunnitelmat uhkaavat koko yliluonnollista maailmaa.

Lisäksi heidän täytyy selvittää, kuka murhaa yliluonnollisia olentoja ympäri New Yorkia. Onko Valentine rikosten takana, ja jos on, mihin hän pyrkii? Ja ennen kaikkea: pystyvätkö yliluonnollisen maailman jäsenet unohtamaan erimielisyytensä ja tekemään yhteistyötä vihollisen voittamiseksi?

***

Kun luin The Mortal Instruments -sarjaa ensimmäisen kerran vuosia sitten, City of Ashes tuntui osittain väliosalta, jonka läpi piti mennä päästäkseen todella mielenkiintoisten tapahtumien pariin. Pidin siitä silloinkin, mutta tällä kertaa sen arvo nousi silmissäni korkeammalle tasolle. Kiinnitin enemmän huomiota maailmanrakennukseen ja teemoihin, mikä nosti päällimmäiseksi eri ajatukset kuin edellisellä kerralla.

City of Ashes laajentaa ymmärrystä neljästä lajista, joiden ympärille tarina on kietoutoutunut. Varjometsästäjien kulttuuri muuttuu entistä rikkaammaksi tarinan edetessä. Vampyyrien ja ihmissusien maailman tuntemus syvenee. Erityisesti ihmissusityttö Maya avaa näkökulmia siihen, minkälaista on elää ihmissutena ja minkälaisia haavoja varjometsästäjien ikävä asenne on heihin jättänyt. Luken hahmo syvenee, kun häntä tarkastellaan toisaalta entisenä varjometsästäjänä ja nykyisessä roolissaan ihmissusilauman johtajana.

Clary kohtaa myös ensimmäistä kertaa keijuja vieraillessaan keijukuningattaren hovissa. Keijut näyttäytyvät omahyväisenä, ylpeänä ja melko häijynä kansana joka välittää ennen kaikkea itsestään, Muiden lajien ongelmat eivät heitä hetkauta, eikä yhteistyö varjometsästäjien kanssa kiinnosta, elleivät keijut hyödy siitä tuntuvasti. 

Erityisen kiinnostavaa ja arvokasta on tieto, jota saadaan yliluonnollisten lajien keskinäisistä suhteista ja niiden historiasta. Varjometsästäjät ovat iät ja ajat pitäneet itseään ylempiarvoisina muihin verrattuna, koska he ovat polveutuneet enkeleistä, eikä heidän suonissaan virtaa pisaraakaan demonin verta. Muihin laheihin suhtaudutaan kuin villieläimiin, jotka sivistyneiden nefilien täytyy pitää aisoissa. Tämä ylemmyydentunto on katkeroittanut muut lajit niin syvästi, että sopua on todella vaikeaa pitää yllä. Katkeruus nousee uudelleen esiin, kun varjometsästäjät syyttävät vampyyreja nuorten yliluonollisten olentojen murhista. Uhrit on vuodatettu kuiviin, mikä toki voisi olla tyypillinen vampyyrin teko, mutta tällä kertaa syyllinen on Valentine. Niinpä varjometsästäjien on pakko katsoa peiliin ja ryhtyä pohtimaan, millainen heidän yhteisönsä tilanne oikeasti on.

Varjometsästäjiä järkyttää myös tärkeän, taikavoimaisen miekan varkaus, jonka takana on kuka muukaan kuin Valetine. Varkaudella on pelottavat seuraukset, sillä toteuttamalla tietyn karmean ja väkivaltaisen rituaalin siitä voi tehdä demonisen työkalun. Pian käy selväksi, että juuri tämä on Valentinen seuraava tavoite. Silloin varjometsästäjien toimintaa valvovaa klaavia (engl. clave) edustava inkvisiittori saapuu New Yorkiin tutkimaan tapahtumia. Hänen epäilyksensä kohdistuvat automaattisesti Jaceen, koska Valentine on ilmoittanut olevansa Jacen isä. Inkvisiittori uskoo, että Jace on pettänyt varjometsästäjät ja vakoilee heitä Valentinen puolesta. Pian käy kuitenkin selväksi, että inkvisiittorin motiivit ovat henkilökohtaisemmat ja hänen arvostelukykynsä on sokean vihan sumentama. 

Tilanne on äärimmäisen epäoikeudenmukainen, sillä Jace ei tietenkään ole osallinen Valentinen suunnittelemiin julmuuksiin. Hänen kokemansa kohtalo osoittaa, että klaavi ei ole julma ainoastaan muita lajeja kohtaan vaan myös omiaan, eikä haluaisi millään päästää irti ikiaikaisista tavoistaan. Muunmuassa tämä kuvio sai sydämeni sykkimään voimakkaistakin tunteista, joiden herättämisessä Clare tulee vain taitavammaksi jokaisen romaanin myötä.

Myös perhe on iso ja koskettava teema tässä osassa. Verisiteiden merkitystä pohditaan myös tavallisesta poikkeavalla tavalla, kun Claryn ja Jacen pitäisi unohtaa romanttiset tunteet ja sopeutua suhtautumaan toisiinsa sisaruksina. Kuten arvata saattaa, tämä on paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Kokonaisuutena sekä juonellinen että temaattinen sisältö on oikein antoisaa ja viihdyttävää. Henkilöt syvenevät ja saavat uusia sävyjä. He kehittyvät ihmisinä, mikä on sarjoja lukiessa aina ilahduttava havainto. Myös juonen rakenne on huomattavasti parempi kuin ensimmäisessä osassa. Siihen sisältyy vauhtia ja vaaroja sopivassa suhteessa pienten, hitaampien hetkien kanssa; eli olemme päässeet pois luotijunasta, jollaiselta City of Bones puolestaan tuntui. Lisäksi henkilöiden kannalta tärkeisiin kohtauksiin pysähdytään tarpeeksi pitkäksi aikaa, Erityisesti täytyy kehua sitä, mihin Simonin elämässä tapahtuva iso muutos on sijoitettu (lukeneet tietävät, mitä tarkoitan). 

Muutama juoneen liittyvä asia häiritsee kuitenkin edelleen. Ensimmäiseksi: on oikeastaan alusta lähtien selvää, että Clary ja Jace eivät oikeasti ole sisaruksia vaan kyseessä on Valentinen karmea juoni. Tämä johtuu kyseisen troopin luonteesta eikä sinänsä ole kirjailijan syy. Vaistomainen tieto siitä, että jossain vaiheessa he saavat taas olla yhdessä, kuitenkin syö juonen kiinnostavuutta hieman. Jännitystä on siinä, miten tähän lopputulokseen päästään ja kuinka kauan tuskaa kestää ennen sitä, mutta ei suhteen kohtalosta itsestään. Luulen, että muunmuassa tämän takia City of Ashes tuntui ensimmäisellä kerralla välipysäkiltä; halusin päästä nopeammin selvittämään, ketkä ihan oikeasti ovat Jacen vanhemmat ja miten tämä selviää henkilöille. Nyt tämä tietoisuus tuntuu vain hiukan turhauttavalta.

Toiseksi: Simonin ihastuminen Claryyn on mielestäni turha ja kliseinen kuvio. Se ainoastaan pahenee siitä, että Clary yrittää väkisin kehittää romanttisia tunteita Simonia kohtaan. Tarinassa olisi jännitystä ja draamaa tarpeeksi ilman tätä kiusallista kyhäelmää. Ymmärrän, että kyseisen juonikuvion tehtävä on korostaa Claryn ja Jacen toisiaan kohtaan tuntemaa kaipausta ja osoittaa, että sydäntä ei voi käskeä. Saman olisi kuitenkin voinut tehdä jonkun muun kuin Simonin avulla. Kuvioon olisi mahtunut joku uusi henkilö, joka olisi täyttänyt tämän roolin, jolloin Claryn ja Simonin suhde olisi pysynyt kaverillisena.

Ja kolmanneksi: loppuhuipennus on ehkä vähän pitkitetyn oloinen. Jossain paikoin tuntuu siltä, että eri henkilöt keskustelevat Valentinen kanssa vuoron perään eikä oikein päästä eteenpäin. Tämä on kuitenkin pieni miinus, sillä keskustelut paljastavat kiinnostavia asioita Valentinen ajatusmaailmasta ja rakentavat myös pohjaa tuleville tapahtumille.

Miinuksista huolimatta sarjan lukeminen jatkuu varsin innostavana kokomuksena, jota aion nyt jatkaa säännöllisesti. Jos tämä nuorten fantasia ei ole vielä tuttu, suosittelen antamaan sille mahdollisuuden.

4/5

***

Sarjan muut arviot:

City of Bones - Cassandra Clare

City of lost souls - Cassandra Clare

Huomioithan, että teksti voi sisältää pieniä paljastuksia sarjan juonesta.

* * *

Sebastian on sitonut Jacen itseensä veritaikuuden avulla ja paennut jäljettömiin. Clary, Jacen perhe ja ystävät yrittävät epätoivoisesti keksiä keinon tämän pelastamiseksi ja Sebastianin suunnitelmien selvittämikseksi. Matkan varrella he joutuvat pohtimaan velvollisuuksien ja henkilökohtaisten tunteiden välistä ristiriitaa, uskollisuutta ja rakkauden rajoja. Onko olemassa tilanteita, joiden kohdalla pitäisi luovuttaa?

* * *

City of Lost Souls jätti minut melkoisen tunteiden tulvan armoille. Kaikkein voimakkaimmaksi tunteeksi nousi kauhu sarjan henkilöiden puolesta. He kohtaavat pelottavia tilanteita ja ilmiöitä, joiden paranormaali luonne ainoastaan lisää niiden karmivuutta. Luin suurimman osan romaanista sydän kurkussa toivoen suunnattomasti, että Jace saataisiin pelastettua ja Valentinen perintö vihdoinkin tuhottua viimeistä palaa myöten.

Niin kuin arvata saattaa, henkilökaarti hajoaa jälleen tahoilleen tehdäkseen voitavansa tilanteen parantamiseksi. Magnus käyttää velhon kykyjään, Alec ja Isabelle venyttävät varjometsästäjien lakeja, Maya ja Jordan tasapainottelevat oman lajinsa velvollisuuksien ja ystävyyssuhteiden välillä ja Simon tarjoutuu tehtävään, joka ei ainakaan kuulu niihin helpoimpiin. Kaikki henkilöt joutuvat tekemään vaikeita valintoja, joiden yhteydessä erityisesti varjometsästäjien maailmanjärjestys jälleen kyseenalaistuu.

Claryn ratkaisu on kuitenkin kaikkein hätkähdyttävin: hän lähtee vapaaehtoisesti Jacen ja Sebastianin mukaan esittäen, että häntä voisi kiinnostaa osallistua sen toteuttamiseen. Tässä tilanteessa ilmaus 'olla onnensa nojassa' saa uuden merkityksen, sillä kolmikko asuu talossa, jota ulkopuoliset eivät voi nähdä ja joka siirtyy paikasta toiseen taikuuden avulla. Clary on täysin yksin ja tavoittamattomissa

tilanteessa, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä hänen henkensä. Ei käy kateeksi.

Tämän Sebastian-Jace-Clary -kolmikon kuvio on todella vinoutunut. Jace on Jace eikä kuitenkaan ole; ulkokuori on täysin sama kuin ennenkin, mutta persoonallisuus on muuttunut. Hän on kuin taulu, jossa on tutut kehykset mutta jonka esittämä kuva on yhtäkkiä vaihtunut. Jace on täydellisesti Sebastianin talutusnuorassa ja käyttäytyy kuin Sebastian olisi 'the new best friend'. Tämä saa vatsan muljahtelemaan, sillä tällainen suhtautuminen on niin todellisuuden vastaista kuin vain voi olla. Jace vihaa Sebastiania sydämensä pohjasta, mutta on nyt pakotettu palvelemaan tämän tarkoitusperiä. Karmivaa ja kieroa.

Sebastian puolestaan yrittää olla lähes normaali, rakastava veli ja sivuuttaa täysin sen tosiasian, että hän hallitsee väkivalloin juuri sitä ihmistä, jota hänen siskonsa rakastaa eniten koko maailmassa. Hän onnistuu tässä tyyneyden esittämisessä pelottavan hyvin, mutta hänessä asuu lopulta niin paljon arvaamattomuutta, että lukija on koko ajan varpaillaan hänen kanssaan. Milloin tältä tyypiltä häviää viimeinenkin kosketus inhimillisyyteen?

Kaiken tämän keskellä Clary joutuu kätkemään kaikki tunteensa ja elämäään tilanteen mukana ikäään kuin hänen olisi mahdollista luottaa Sebastianiin. Hän joutuu katsomaan vääristynyttä Jacea päivittäin ja kysymään itseltään, onko sitä oikeaa Jacea enää olemassa. Onko mitään pelastettavaa enää jäljellä?

Myös muut ihmissuhteet ovat käsittelyssä, mutta niiden vaiheet eivät ole tässä osassa pääasia. Jokaisella on kuitenkin jokin kantava teema: Alec ja Magnus painivat mustasukkaisuuden kanssa; Maya ja Jordan kohtaavat anteeksiannon; Simon ja Isabelle opettelevat luottamusta ja tietynlaista vakavuutta; Jocelyn ja Luke valmistautuvat avioliittoon... Eli onhan sitä tavaraa runsaasti, tällä kertaa vain pikemminkin taustalla muistuttelemassa välillä olemassaolostaan. Clare osoittaa jälleen taitonsa tunteiden ja tilanteiden kuvaajana. Myötätunnon kokemiselta on oikeastaan mahdotonta välttyä.

Taikuus saa tämänkin osan myötä uusia merkityksiä ja käsitys varjometsästäjien maailman mahdollisuuksista laajenee. Claren tapa kuvata taikuutta ja sen käyttöä on jollakin tavalla hyvin visuaalinen, mikä vahvistaa omalla tavallaan taikuuden voimaa, tuo sen jollain lailla lähemmäksi fyysistä maailmaa. Ihailen fantasiakirjailijoiden luovuutta, eikä Clare ole tässä poikkeus. 

Niin kuin aina hyvien kirjojen kohdalla, tästäkin tekstistä jää pois paljon mainitsemisen arvoista. Voisin kirjoittaa henkilöistä, teemoista, kielestä ja juonellisesta rakenteesta vaikka kuinka pitkästi, mutta johonkin on aina pysädyttävä. Loppukaneetiksi: Cassandra Clare on vakuuttanut minut. Minulla oli jossain vaiheessa epäilykseni koko sarjan ja kirjailijan suhteen, mutta ne ovat viimeistään nyt hävinneet. Tähän fantasiamaailmaan kannattaa tutustua läpikotaisin, vaikka alkumatka olisikin kivikkoinen. Päätösosaan tartun heti, kun uskallan.

4,5/5

City of fallen angels - Cassandra Clare

Valentine on kukistettu, mutta se ei estä varjometsästäjien maailmaa järkkymästä uudelleen. Kun useita Valentinen sisäpiiriin kuuluneita varjometsästäjiä löydetään kuolleena, koko yliluonnolllinen yhteiskunta nousee jälleen varpailleen. Kuka murhaa varjometsästäjiä ja miksi? Samaan aikaan Clary painii huomattavasti henkilökohtaisemman ongelman kanssa. Jace on muuttunut etäiseksi ja vaisuksi. Kun tämän kummallisen käytöksen syy alkaa selvitä, Clary joutuu pohtimaan omaa toimintaansa uudestaan. Ovatko hänen valintansa käynnistäneet tapahtumaketjun, joka ei ole hänen hallittavissaan? 

* * *

City of Fallen Angels on melkoinen tunteiden vuoristorata. Varjometsästäjät ovat vasta selvinneet yhdestä tragediasta, joka ravisteli koko yhteisöä. Heille ei kuitenkaa suoda riittävästi aikaa toipumiseen, sillä uusi, vielä astetta henkilökohtaisempi murhe odottaa kulman takana. Menneisyyden valinnat ja perhetausta piinaavat useita henkilöitä, jotka ovat osaltaan mahdollistaneet tämän tapahtumaketjun. Erityisesti Jocelyn, Clary ja Jace kärsivät näistä asioista, kukin tahollaan ja hiukan eri syistä.

Ihmissuhteiden monenlaiset kiemurat ovat tämän osan keskeisin teema. Murhia kyllä selvitellään, mutta sivusta, välillä melkein huomaamatta. Jokaisella sarjan henkilöllä on jonkinlainen ihmissuhteisiin liittyvä tilanne päällä: Clary ei saa yhteyttä Jaceen, eikä Jace puolestaan uskalla avautua Clarylle kammottavista painajaisunistaan. Simon säätää Isabellen ja Maian kanssa eikä kumpikaan tytöistä sano suoraan, mitä he Simonista haluavat, Alec yrittää tulla sinuiksi Magnuksen monimuotoisen menneisyyden kanssa ja Jocelyn ja Luke valmistautuvat häihinsä. Useampi henkilö salaa jotain joltakin toiselta, minkä takia koko tarina on ajoittain sydäntäsärkevää luettavaa. Salaisuuksilla on aina hinta, ja tässä tapauksessa se on erityisen karvas maksettava.

Clare on taitava kuvailemaan henkilöiden välisiä suhteita ja erilaisten tunteiden sekamelskaa, itse asiassa todella taitava. Tämä puoli hänen tyylissään on vahvistunut sarjan edetessä, minkä ansiosta koko sarjasta on tullut mielenkiintoisempi. Kiinnitin erityistä huomiota havaintoihin, joita sarjan henkilöt tekevät toisistaan. Huomasin samalla, että minulla on nyt parempi käsitys kunkin henkilön ajatusmaailmasta kuin aikaisemmin. Arvelen, että juuri tämä näkökulmien laaja hyödyntäminen on avannut henkilöiden sisäistä maailmaa uudella tavalla.

Juonta tarkastellessa tulee kuitenkin sellainen olo, että ihmissuhteet korostuvat tässä hiukan liikaa. Murhat ja varsinkin tarinan edetessä hahmottuvat demoniset suunnitelmat tuovat juoneen jännitystä ja vaihtelua, minkä takia niihin olisi voinut keskittyä enemmän. Romaanin jälkimmäisellä puoliskolla onneksi näin tapahtuukin, tosin hyvin dramaattisin seurauksin.

Havahduin jossain vaiheessa huomaamaan, kuinka synkkiä sävyjä sarjan tapahtumat ovat saaneet. City of Fallen Angels on tunnelmaltaan aivan erilainen kuin esimerkiksi sarjan ensimmäinen ja toinen osa. On surua, kuolemaa, pahuutta, pelkoa, kaipuuta, syyllisyyttä, epävarmuutta, haavoittuvuutta. Lähes kaikessa on mukana jotain katkeransuloista, tuskallista tai vaikeaa. Keveys on hävinnyt, ja sen tilalle on tullut paljon pohdintaa sydämen asioista, niin ystävyydestä kuin romanttisesta rakkaudestakin. Vaikka kurkkua kuristaa, kun ajattelen miten tämä osa päättyy, olen iloinen tästä kehityskulusta. Tuntuu hyvältä välillä velloa, suorastaan rypeä sotkuisissa tunteissa ja henkilöiden tilanteen epäoikeudenmukaisuudessa. Ravistella kirjaa samaan aikaan kun päässä hakkaa kysymys: miksi, miksi näin tapahtuu? Onko tämän pakko mennä näin?

Hyvä kirja ja jatko-osa, ehdottomasti. Ei virheetön, mutta tuo kokonaisuuteen paljon uutta. Odotan paljon lopuilta osilta. Tästäkin olisi sanottavaa vielä vaikka kuinka, mutta kaikkien ajatusten avaaminen vaatisi niin monia juonipaljastuksia, että jätän ne myöhemmäksi.

4/5

City of Glass - Cassandra Clare

City of Glass on sarjan kolmas osa, joten arvostelu voi sisältää spoilereita aiemmista kirjoista.

* * *

Amid the chaos of war, the Shadowhunters must decide to fight with the vampires, werewolves and other Downworlders - or against them. Meanwhile Jade and Clary have their own decision to make: should they pursue the love they know is forbidden?

* * * 

Varjometsästäjät kokoontuvat Idriksen pääkaupunkiin Alicanteen etsimään ratkaisua yliluonnollista maailmaa koetteleviin ongelmiin. Erilaiset mielipiteet ja asenteet taistelevat keskenään, ja paranormaalien lajien väliset suhteet nousevat yhdeksi romaanin kantavaksi teemaksi. Jokainen osapuoli joutuu tahollaan miettimään, onko valmis päästämään irti katkeruudesta ja epäluulosta paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Matka yksimieliseen ratkaisuun on vaikea, mutta kun se viimein löytyy, on selvää että jokin maailmassa on muuttunut pystyvästi.

City of Glass alkaa vahvasti ja jatkuu sellaisena loppuun asti. Juoni on jälleen pullollaan Clarelle tyypillisiä käänteitä, jotka sekoittavat pakkaa ja erottavat sarjan keskushenkilöt joksikin aikaa toisistaan. Tämän ansiosta tarinan on mahdollista liikkua sekä useiden tapahtumapaikkojen (tai ehkä paremminkin alueiden) että henkilöiden välillä. Tapahtumien edetessä henkilöt, jotka ovat aikaisemmin kulkeneet tarinan sivussa, saavat lisää merkitystä ja syvyyttä. Varsinkin Simonin persoonallisuus ja Luken menneisyys pääsevät eri tavalla esille. Tämä eri henkilöiden läsnäolon runsaus tekee koko sarjasta ehdottomasti mielenkiintoisemman kuin se oli aikaisemmin.

Idris, voi Idris. Jos voisin, lähtisin heti lomalle varjometsästäjien kotimaahan. Oli todella virkistävää lukea varjometsästäjistä uudessa ympäristössä, joka tarjosi samalla yksityiskohtaisemman näkökulman nefilien sosiaalisiin normeihin. Lukija pääsee nyt ensimmäistä kertaa "kulissien taakse", varjometsästäjien yhteiskunnan ytimeen ja uudella tavalla käsiksi myös koko rodun historiaan. Kirjailijan yhtenä tunnusmerkkinä voi pitää runsasta kuvailua, joka nousee nyt uudelle tasolle. Antaisipa Clare New Yorkistakin tällaisia kurkistuksia...

Yksi tämän osan kohokohtia on ehdottomasti kaikki Clary ja Jacen välisessä suhteessa tapahtuva kehitys. Lukija saa viimein tietää totuuden siitä, kuka on Valentinen poika, mutta ennen sitä matkalla koetaan paljon tuskaa ja hämmennystä. Erityisesti Jacen kärsimys välittyy voimakkaammin kuin ennen. Vaikeat tunteet ja perhetaustaa koskeva epätietoisuus määrittävät Jacen persoonallisuutta itse asiassa enemmän kuin hän itsekään haluaisi myöntää. Ilman Clarya ja tätä kohtaan tuntemaansa rakkautta Jace ei välttämättä olisi enää edes elossa. Vahva rakkaus on young adult -kirjallisuuden kestoteema, mutta tämä kyseinen suhde on jollain tavalla erityisen kaunis. Se ravistelee sielua syvemmältä kuin useimmat muut viime vuosina vastaan tulleet rakkaussuhteet.

En tiedä, onko kysymys kirjailijan itseluottamuksen vahvistumisesta vai yksinkertaisesti verbaalisten taitojen kehittymisestä, mutta City of glass häikäisi minut monipuolisuudellaan ja yksityiskohtaisuudellaan. Siinä on kaikki juuri niin kuin pitää ja ehkä vähän paremminkin. Sarjan osista se on ehdottomasti hiotuin kokonaisuus. Myös emotionaalisella tasolla on tapahtunut valtava muutos parempaan suuntaan. Ajoittain tekstiä oli suorastaan vaikeaa lukea, koskan sydän oli vähällä haljeta kaikesta siitä tuntemisesta ja pohtimisesta.

Mahtava, ihana, kaunis, hieno kirja. Tämän luettuani olen todella iloinen siitä, että tulin aikoinaan tarttuneeksi sarjaan ylipäätään. Olen nyt suorastaan hengästyneen kiinnostunut siitä, mitä jatkossa tapahtuu.

5/5

City of ashes - Cassandra Clare

Claryn uusi elämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Hänen äitinsä makaa koomassa, tavallisen teini-ikäisen tytön ja varjometsästäjän identiteettien yhdistäminen tuottaa vaikeuksia, paranormaalien lajien keskinäiset suhteet ovat kiristyneet entisestään ja ihmissuhteiden kehitys on muuttanut suuntaa. Kun joku ryhtyy murhaamaan nuoria ihmissusia, vampyyreja ja muita paranormaaleja lapsia ja toinen varjometsästäjille arvokas esine varastetaan, vaara muistuttaa jälleen läsnäolostaan. Onko Valentine murhien ja varkauden takana, ja jos on, millainen vaikutus sillä on inhimillisen ja yliluonnollisen väliseen, jo valmiiksi järkkyneeseen tasapainoon?

* * *

Sarjan ensimmäinen osa, City of bones, oli minulle hieman ongelmallinen lukukokemus, minkä takia en oikein tiennyt, millä mielin lähteä lukemaan jatko-osaa. Nyt lukemisen jälkeen voin iloisena ja helpottuneena todeta, että varautuneisuuteni osoittaitui monella tavalla turhaksi. City of ashes tarjosi minulle useita hyviä hetkiä ja uusia ajatuksia, vaikka se ei aivan virheetön romaani olekaan.

Clary kamppailee isojen asioiden kanssa lähestulkoon yksin. Ainoa läheinen aikuinen hänen elämässään on nyt Luke, joka taistelee oman menneisyytensä haamujen kanssa. Vaikka heillä on yhteinen huoli Claryn äidistä, heidän suhteensa kärsii meneillään olevista tapahtumista. Suhde Jaceen on vaikea sekä Jacen kyynisen ja vetäytyvän luonteen että hiljattain pudonneen informaatiopommin takia. En paljasta, mistä tiedosta tarkalleen on kyse, jotten pilaa ensimmäisen osan lopun jännitystä. Jace vetäytyy lopullisesti kuoreensa, kun aikuiset varjometsästäjät syyttävät häntä Valentinen avustamisesta. Jacen kokema välinpitämättömyys ja kylmyys välittyvät teksistä voimakkaina ja riipaisevan epäoikeudenmukaisina. Kohdat, joissa Clare syventää Jacen persoonaa, ovat mielestäni kirjan parhaiden osuuksien joukossa. Simon puolestaan on lähempänä Clarya kuin ehkä koskaan aikaisemmin, mutta hän ei kuulu varjometsästäjien maailmaan eikä jaa uusia velvollisuuksia, jotka määrittävät Clarya ja Claryn elämää. Jokainen Clarylle tärkeä ihminen voi tukea häntä vain osittain, mikä korostaa ilmassa leijuvaa epävakautta ja epävarmuutta. Clare kuvaa tätä muuttunutta sosiaalista tilannetta ja sen kehitystä syvemmin ja monipuolisemmin kuin olisin uskonut. Niinkin syvästi, että olen palannut monta kertaa koko tarinan synnyttämiin ajatuksiin. Useissa kohdissa minussa heräsi tunne, että hän uskaltaa antaa henkilöille ja henkilöiden tunteille enemmän tilaa ja aikaa, mikä on iso askel eteenpäin. Toivon, että samanlainen suunta jatkuu sarjan edetessä.

Myös juonenkuljetuksessa on tapahtunut kehitystä. Menneisyyttä kuljetetaan sopivasti nykyhetken rinnalla, ja tapahtuviin asioihin reagoidaan. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, mutta eivät hätäisesti. Clarella ei ole lähellekään yhtä kova kiire siirtyä seuraavaan hetkeen kuin edellisessä osassa. Ainoastaan yhden henkilön (taas syyllistyn salaperäisyyteen) elämässä, vai pitäiskö sanoa olemuksessa, tapahtuvan suuren muutoksen kanssa kierretään kehää aivan turhaan. Siinä on sellainen soutaa-huopaa -meininki: ensin ollaan pureutumassa aiheeseen, ja sitten viime hetkellä vetäydytään. Clare olisi voinut päättää aikaisemmin, millä tavalla aikoo aihetta lähestyä. Juonen rakenteessa ja sisällössä on kuitenkin enemmän kehuttavaa kuin kritisoitavaa. City of ashes antaa lukijalle uutta tietoa varjometsästäjien maailmasta, sarjan sivuhenkilöiden yhteisestä historiasta ja esittelee uusia yliluonnollisia olentoja. Pidän kovasti myös romaanin pääjuonesta, jossa on linkki sekä menneeseen että tulevaan. Rikosten selvittäminen ja fantasia ovat hyvä yhdistelmä minun makuuni.

Miljöön suhteen kaipaan vieläkin enemmän yksityiskohtia. Kaipaan enemmän New Yorkia, enemmän suurkaupungin tuntua. En vieläkään tiedä, mitä New York itsessään merkitsee henkilöille sen lisäksi, että he asuvat siellä. Tapahtumapaikat jäävät vielä vähän epämääräisiksi ja persoonattomiksi. Olen varma, että Clare säästelee paukkuja kuvauksia kirjoittaessaan. Aivan kuin hän ei uskoisi, että nuoret lukijat jaksavat keskittyä, jaksavat kiinnostua siitä, minkälainen tunnelma henkilöiden elinympäristösssä vallitsee.

Niin, City of Ashes sisältää paljon oivaltavia,  toimivia ja mielenkiitoisia aineksia ja kaksi suurempaa, joskin yksittäistä ongelmaa. Plussan puolella kuitenkin jäädään, olen sitä mieltä. Olen nyt paljon innostuneempi jatkamaan eteenpäin sarjan parissa, minkä takia laitoinkin seuraavan osan tammikuun lukulistalle.

4/5

Mitä mieltä te muut sarjaan tutustuneet olette tästä toistesta osasta?

City of bones - Cassandra Clare

City of bones sai minut hämmentymään. Se ei ole huono romaani, mutta siinä on yllättäviä puutteita. Toisaalta pidän siitä, toisaalta en. Katsotaan seuraavaksi, mitä oikein tarkoitan tällä.

Päähenkilö Clary kohtaa joukon nuoria varjometsästäjiä, jotka suojelevat maailmaa demoneilta ja muilta paranormaaleilta olennoilta. Samoihin aikoihin demonit hyökkäävät Claryn kotiin, minkä seurauksena hänen äitinsä katoaa jäljettömiin. Clary ei tiedä hyökkäyksen syytä sen paremmin kuin varjometsästäjätkään, mikä tekee lähtötilanteesta kiinnostavan ja asettaa odotukset suhteellisen korkealle. Clary, varjometsästäjät (Jace, Alec ja Isabelle) ja Hodge, varjometsästäjien kouluttaja, ryhtyvät yhdessä selvittämään mysteeriä. Clarylle ja samalla lukijalle esitellään erilainen New York, joka vilisee erilaisia demoneja, vampyyreja, velhoja ja muita paranormaaleja olentoja. Romaanissa onkin parasta juuri sen fantasiaelementit. Varjometästäjien elämä, historia ja taisteluvälineet ovat minusta kiehtovia. Lisäksi minuun vetoaa tapa, jolla Claryn ja Jacen suhde rakennetaan: se ei ole yksinkertainen, liian helppo eikä lukijalle anneta selkeää vastausta siitä, kuinka suhteelle käy. Muilla tarinan osa-alueilla on kuitenkin reilusti parantamisen varaa.

City of bones on täynnä juonenkäänteitä. Minua ei kuitenkaan häiritse juonenkäänteiden määrä vaan se, kuinka vähän niille annetaan aikaa. Tuntuu kuin henkilöt eivät reagoisi tapahtumiin juuri millään tavalla. Tarina vain kulkee juonenkäänteestä toiseen ennen kuin ehtii hahmottaa, mitä esimerkiksi Clary ajattelee siitä, mitä juuri tapahtui. Koska näin tapahtuu oikeastaan jokaisen juonenkäänteen kohdalla, on vaikea hahmottaa, mitkä tapahtumat ovat merkittäviä ja mitkä eivät. Tapahtumien käsittely jää tasaiseksi eikä niihin juurikaan palata myöhemmin. Tämä syvyyden ja tunteiden kuvauksen puute hämmästyttää ja harmittaa, sillä kumpaankin panostamalla romaanista olisi tullut paljon parempi.

Ajatukseni teoksen henkilöistä kytkeytyy pitkälti edelliseen huomioon.  Clary on minulle edelleen jotenkin etäinen henkilö, vaikka minulla on ollut aikaa pohdiskella häntä. Lukiessani odotin koko ajan, että saisin enemmän tietoa hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Hänen persoonastaan ei pääse kunnolla perille, mikä on harmillista ja kummallista. Yleensä juuri päähenkilöstä saa selkeän kuvan, piti hänestä tai ei. Jace sen sijaan valloitti sydämeni heti ja pitää sitä edelleen vahvassa otteessaan. Hänen sarkastiset kommenttinsa saavat hyvälle tuulelle ja niiden takana piilevä herkkyys on todella koskettavaa. Minua kiinnostaa tietää, mihin suuntaan hän kehittyy sarjan jatko-osissa. Muut henkilöt eivät herätä minussa erityisiä ajatuksia, vaikka heistäkin saa selkeämmän kuvan kuin Clarysta. Hämmentävää.

Myös kuvailussa on puutteita, joista jotkut häiritsevät minua enemmän kuin toiset. Esimerkiksi New Yorkia ei kuvailla juuri lainkaan, minkä vuoksi tulee tunne, että tapahtumat voisivat sijoittua mihin tahansa Yhdysvaltalaiseen kaupunkiin. Kuvaukset henkilöiden ulkonäöstä ovat jotenkin epämääräisiä. Minusta niissä annetaan hitusen liikaa tilaa lukijan mielikuvitukselle. Kolmanneksi tunnekuvaukset ovat melko laimeita, niin kuin jo aikaisemmin mainitsin. Vaikka esimerkiksi Jacea on helppo ymmärtää, hänenkin tunteidensa kuvauksesta puuttuu vahvuutta ja syvyyttä. Uskon, että nuoremmatkin lukijat pystyisivät käsittelemään monimutkaisempaa tunnemaailmaa.

Ensimmäisen osan puutteista huolimatta olen kiinnostunut lukemaan koko sarjan ja selvittämään, miten henkilöille lopulta käy. City of bones on mukavaa, rentoa ajanvietettä, joka ei aiheuta tylsistymistä. Toivon, että jatko-osat sykähdyttävät minua enemmän.

3,5/5