maanantai 28. helmikuuta 2022

Lukulista 3/2022: Parannuksia systeemiin

Tämän vuoden tapani muodostaa lukulistat on toiminut paremmin kuin aikaisemmat systeemit, mikä on iloinen asia. Edellisistä vuosista poiketen aion kuitenkin reagoida mahdollisiin puutteisiin ja hankaluuksiin heti, jotta väistäisin pitkät lukujumit. Niinpä maaliskuun suunnitelma on hiukan erilainen.

Helmikuu osoitti, että yksi omainaisuus lukemisen tavassani on muuttunut ratkaisevasti. Nuorempana keskityin yhteen tai kahteen kirjaan kerrallaan, eikä se aiheuttanut ongelmia. Nykyään tarvitsen paljon enemmän vaihtelua, mikä todennäköisesti selittää sen että keskeneräisten kirjojen lista pitenee nopeasti. Nyt kun äänikirjat ovat kuviossa mukana, tämä ominaisuus korostuu entisestään. Kuuntelen niitä nyt vielä nopeammin kuin viime vuonna, minkä lisäksi haluan hyppiä yhä useamman kirjan välillä. Siksi valinnanvaraa täytyy olla listalla entistä enemmän.

Tavoitteeni oli kitkeä keskeneräisten kirjojen listaa lyhyemmäksi helmikuussa, mutta tämä ajatus johti minut pienimuotoiseen lukujumiin. Niinpä päätin, että maaliskuussa keskityn siihen, että ylipäätään luen, enkä niinkään siihen, mitä luen. Asetan lukemiselle ainoastaan yhden selkeän tavoitteen: haluan lukea vähintään kaksi fyysistä kirjaa maaliskuussa. 

Top-listalle laitoin poikkeuksellisesti 25 kirjaa, jotta sain enemmän tilaa äänikirjoille. Jos määrä osoittautuu toimivaksi, saatan tehdä siitä uuden vakion.

Fyysisiä kirjoja listalla on tarpeeksi, koska luen niitä huomattavasti hitaammin kuin kuuntelen äänikirjoja. Lisäksi monet kirjat ovat todella pitkiä, joten niiden lukemiseen kuluu tovi.

***

Kesken tällä hetkellä ovat: 

1. Peilikaupunki - Justin Cronin

2. A Game of Thrones - George R.R. Martin

3. Assassin's Blade - Sarah J. Maas

4. Half-blood - Jennifer L. Armentrout

5. One Dark Throne - Kendare Blake

6. Kaunasin sivut - Jyrki Erra

7. Rajalla - Ally Condie 

8. Paluu pimeästä - C.J. Tudor

Helmikuusta poiketen luen ja kuuntelen näitä fiiliksen mukaan, ja toivottavasti saan ainakin muutaman listalta pois. Listalla on neljä äänikirjaa, joten ainakin niiden suhteen on todella hyvät mahdollisuudet.


Top 25


Uudet kirjat on taas lihavoitu, jotta ne erottuvat listalla pidempään olleista kirjoista. Listalla on 12 fyysistä painosta ja 13 äänikirjaa. Toivon, että maaliskuusta tulee kokonaisuutena parempi lukukuukausi kuin helmikuusta.

1. City of Fallen Angels - Cassandra Clare

2. Heir of Fire - Sarah J. Maas 

3. Clockwork Prince - Cassandra Clare

4. A Clash of Kings - George R.R. Martin

5. Kuninkaiden kuolema  - Conn Iggulden

6. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

7. The 5th Wave - Rick Yancey

8. Muukalainen - Diana Gabaldon

9. Cinder - Marissa Meyer 

10. Storm front - Jim Butcher

11. Ship of magic - Robin Hobb

12. A dance of cloaks - David Dalglish

13. Viimeinen toivomus - Andrzej Sapkowski 

14. Risteyskohdat -  Elly Griffiths

15. Ei koskaan - Ken Follett

16. Final girls - Riley Sager

17. Vaiennettu - Luke Harding

18. Täydelliset vieraat - Emma Rous 

19. The Seven Husbands of Evelyn Hugo - Taylor Jenkins Reid

20. An Enchantment of Ravens - Margaret Rogerson

21. Uprooted - Naomi Novik

22. Sometimes I Lie - Alice Feeney

23. Minä tapan - Giorgio Faletti

24. Vakooja ja petturi - Ben McIntyre

25. Forensics: The Anatomy of Crime - Val McDermid

***

Mitä sinä aiot lukea maaliskuussa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti