maanantai 1. maaliskuuta 2021

Five star predictions #1: kirjoja joille uskon antavani viisi tähteä

Booktubessa on jo jonkin aikaa kiertänyt videokonsepti, jossa tubettajat tekevät listoja kirjoista, joista uskovat pitävänsä viiden tähden edestä ja kertovat, miksi arvelevat niiden olevan niin hyviä. Kirjojen lukemista seuraa koonti, jossa katsotaan, osuiko ennustus oikeaan. Idea on minusta hauska ja siksi päätin soveltaa sitä blogissa.

Poimin vuoden toiselta lukulistalta kuusi kirjaa, joille uskon antavani viisi tähteä: kolme kirjaa tutuilta kirjailijoilta ja kolme kirjaa minulle ennestään tuntemattomilta kirjailijoilta. Lukulistalla on todennäköisesti muitakin viiden tähden arvoisia kirjoja, mutta halusin näihin postauksiin vain sellaisia joita en ole lukenut aikaisemmin, jotta kokeessa säilyy jännitys loppuun asti.

Tutut kirjailijat


1. Linnake (The Passage #2) - Justin Cronin

Syitä tälle kirjalle ei tarvitse etsiä kaukaa. Trilogian ensimmäinen osa on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, ja uskon pitäväni myös jatko-osista yhtä paljon. Juonen ytimessä on tieteellinen koe, jonka seurauksena karmea virus leviää ja järjestää maailman uudelleen. Enempää en kerrokaan ennen kuin julkaisen ensimmäisestä osasta arvion.

2. Keep you close - Karen Cleveland

Karen Clevelandin esikoistrilleri Koko totuus oli yksi viime vuoden suosikeistani erityisesti virkistävän näkökulman takia. Clevelandin tunnusmerkki on juoni, jossa vastuullisessa tehtävässä työskentelevä päähenkilö kohtaa tilanteen, jossa joku hänen läheisensä joutuu epäilyksen alaiseksi. Tällaisesta asetelmasta seuraa mielenkiintoista moraalista pohdintaa ja suuria psykologisia haasteita, joita Cleveland käsittelee todella taitavasti. Hänen toisessa romaanissaan päähenkilö on FBI:n sisäisen tutkinnan yksikössä työskentelevä agentti, jonka teini-ikäinen poika joutuu FBI:n tutkinnan kohteeksi. Jo näiden tietojen perusteella kirjalla on hyvät mahdollisuudet nousta uusien suosikkien joukkoon.


3. Clockwork Prince - Cassandra Clare

Cassandra Clare on mielenkiintoinen kirjailija, sillä kokemukseni hänen kirjoistaan ovat hyvin sekalaisia. Toisaalta näen niissä useita puutteita, toisaalta nautin niistä todella paljon. Joillekin olen antanut ensimmäisen lukukerran jälkeen 3,5 tähteä, joillekin 5. Tänä vuonna suunnittelen lukevani sarjan uudelleen, mikä saattaa muuttaa arvioita ainakin joidenkin kirjojen osalta. Mutta jos Mortal Instruments -sarjan perusteella voi jotain päätellä, on todennäköistä että tämänkin sarjan jatko-osat ovat ensimmäistä parempia. 

Uudet kirjailijat


4. Räsynukke - Daniel Cole 

Daniel Colen esikoisromaani vaikuttaa jo takakannen tekstin perusteella siltä, että sillä on mahdollisuus nousta suosikkitrillereiden joukkoon. Näin hiljattain sitä suositeltavan Cormoran Strike -sarjan faneille, joten mikäli niiden välillä todella on yhtäläisyyksiä, menestys on lähestulkoon takuuvarma.

5. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

Tämän kohdalla on useita syitä, miksi uskon kirjan kolahtavan. Pidän historiallisesta fiktiosta paljon, vaikka olen lukenut sitä viime vuosina vähän. Tämä kyseinen tarina sijoittuu keskiaikaiseen Barcelonaan. Lisäksi olen havainnut, että espanjalaisilla kirjailijoilla on taipumus päästä ihoni alle. Kolmanneksi nautin pitkistä kirjoista, joiden maailmaan voin uppoutua pitkäksi aikaa kaikessa rauhassa. Ne herättävän eräänlaisen matkan tunteen, ja niiden eteen täytyy nähdä vähän vaivaa lukijana. On jännittävää nähdä, miten tämän kirjan kanssa lopulta käy!

6. Red Rising - Pierce Brown

Kuulin Pierce Brownista ensimmäisen kerran useita vuosia sitten, mutta en saanut silloin tartuttua hänen scifisarjaansa. Sittemmin sarja on saanut alkuperäisen trilogian jatkoksi uusia osia, jotka ovat tuoneet sarjalle lisää huomiota esimerkiksi booktubessa. Sen ansiosta minunkin mielenkiintoni heräsi jälleen, ja mitä enemmän tarinan kuvausta ajattelen sitä enemmän uskon, että tästä tulee yksi uusi suosikki.

***
En ole vielä tarkasti suunnitellut, missä järjestyksessä luen nämä kirjat. Ajatus olisi kuitenkin jakaa ne tasan kuukausien kesken, eli kolme maaliskuussa ja kolme huhtikuussa. Äkkiseltään sanoisin, että Räsynukke ja Red Rising ovat kärkipäässä. 

Kun olen lukenut ne kaikki, teen koontipostauksen jossa katsotaan kuinka kävi. Tavoitteeni on myös julkaista kirjoista arviot ennen koontipostausta, jotta kiinnostuneet voivat lukea tarkemmat pohdinnat kirjoista. Luusin että pääsen koontipostauksen pariin toukokuussa.

Lähitulevaisuudessa blogissa on luvassa kirja-arvioiden lisäksi ensimmäisen jakson koonti, eli tammikuun ja helmikuun luetut. Päivitän myös kirjoitusprojektien tilannetta ja pohdiskelen Camp NaNoWriMon suunnitelmia, eli kirjoittamisesta kiinnostuneiden kannattaa pysyä kuulolla.

Hyvää maaliskuuta ja paljon lukemisen arvoisia kirjoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti