Huhtikuussa 2011 Kanadan aluevesillä kolme kalastajaa menehtyy oudosti tukehtumalla. Hetkistä myöhemmin washintonilaisessa laboratoriossa räjähtää pommi. Kun jenkkilipulla varustettu sotalaiva pyyhkäisee pohjoisen naapurinsa jääntutkimusaseman mennessään, Kanada ja USA ajautuvat jo täysimittaisen sodan partaalle.
Dirk Pitt, merentutkimuslaitos NUMA:n johtaja, pääsee ympäristöteknologialla keinotelleen Mitchell Goyetten jäljille. Maailman harvinaisimpiin metalleihin kuuluva rutenium saattaa olla avain myös ilmastonmuutosten hallintaan.
Kaikkien aikojen kilpajuoksu arktisille lakeuksille johdattaa Dirk Pittin ahtojäihin ammoin haaksirikkoutuneen retkikunnan kaamean testamentin luo...
Jäävirta alkaa mielenkiintoisella tavalla ja jatkuu juoneltaan tiiviinä ja jännittävänä loppuun asti. Romaanissa tapahtuu paljon, eivätkä tapahtumat mene aivan tuossa järjestyksessä kuin takakannen teksti antaa ymmärtää. Lukijan täytyy keskittyä pitääkseen kaikki langat käsissään, mikä tuo muuten toimintapainotteiseen tarinaan haastetta. Täytyy muistaa kaukana menneisyydessä kadonnut retkikunta, useita eri paikoissa asuvia ja liikkuvia henkilöitä ja henkilöiden väliset yhteydet toisiinsa. Tapahtuu henkirikoksia ja ympäristörikoksia, poliitikot tappelevat keskenään ja tavalliset ihmiset saavat kärsiä eniten. Tähän kaikkeen liittyy jollakin tavalla salaperäinen metalli, rutenium. Tekstistä on aistittavissa ihmisen ja luonnon välisen suhteen ja ihmisen moraalisten velvollisuuksien ja oikeuksien pohdintaa. Ilmassa on kuitenkin koko ajan enemmän seikkailun kuin draaman tuntu. Jäävirta ei siis ole raskas eikä erityisen syvällinen romaani.
Henkilökuvaus on osuvaa mutta melko niukkaa niin ennestään tuttujen kuin uusienkin henkilöiden kohdalla. Niinpä sellaisen, joka ei ole lukenut Cusslerin teoksia aikaisemmin ei kannata lukea ensimmäisenä tätä. Jäävirta on selvästi kirjoitettu sillä oletuksella, että suurin osa sen lukevista tuntee Dirk Pittin, hänen kaksi lastaan ja muut romaaneissa useimmiten esiintyvät NUMA:n tutkijat. Mitchell Goyetten oveluus ja ahneus tulee esiin useita kertoja, ja kummatkin ominaisuudet voimistuvat loppua kohden tapahtumien ja hänen valintojensa myötä. Goyette olisi kuitenkin ollut mielenkiintoisempi ja realistisempi hahmo, jos hänen yksityiselämästään ja menneisyydestään olisi annettu enemmän tietoa. Tällaisenaan hän jää hiukan yksiulotteiseksi henkilöksi.
Vaikka sivuhenkilöitä on paljon, heillä kaikilla on selkeä tehtävä romaanissa ja he tuovat siihen jonkin uuden näkökulman. Joidenkin henkilöiden kohdalla olin kuitenkin vähällä mennä ajoittain sekaisin siksi, ettei heidän persooniinsa paneuduttu juurikaan enempää kuin oli välttämätöntä. Tästäkin näkee, että toiminta on teoksessa etusijalla psykologisuuden sijaan. Parhaiten mieleen jäi Trevor, joka halusi selvittää veljensä kuoleman todellisen syyn. Hänen hahmonsa toi tarinaan tavallisen kansalaisen näkökulman, josta katsottuna esimerkiksi Goyetten teot näyttävät erityisen itsekkäiltä ja häikäilemättömiltä.
Mielenkiintoisinta romaanissa on tapahtumien miljöö ja se, miten tapahtumat kytketään historiaan. Kanadan aluevesien arktisten olosuhteiden kuvauksista välittyy kirjailijan koulutus ja omakohtaiset kokemukset. Hän on itse perustanut NUMA:n, minkä ansiosta hänellä on ihanteellinen mahdollisuus kirjoittaa uskottavasti merentutkimuksesta ja siinä käytettävästä huipputeknologiasta. Romaaneissa NUMA esiintyy kuitenkin valtionlaitoksena eikä yksityishenkilön perustamana järjestönä. Jäävirran mukana pääsee seilaamaan paikkoihin, joihin ei oikeassa elämässä varmasti tule koskaan menneeksi.
Suosittelen Jäävirtaa luettavaksi silloin, kun haluaa lukea jotakin jännittävää aivoja virkistävällä pohdinnalla höystettynä. Romaani on mukavaa ajanvietettä, johon ei ole sekoitettu kauheasti raakuuksia mutta joka ei kuitenkaan ole yhdentekevää.
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti