Äänet - S.K. Tremayne

Jo on muuttanut eron jälkeen ystävänsä huippumoderniin ökyasuntoon. Samalla kun hän yrittää järjestää elämäänsä uudelleen, hän saa hupia asunnon elektorinisista avustajista, jotka sytyttävät ja sammuttavat valot hänen puolestaan ja lukevat hänelle tietoja netistä.

Eräänä päivänä yksi avustajista kuitenkin säikäyttää Jon. Se väittää tietävänsä Jon synkimmän salaisuuden, jonka paljastuminen voisi tuhota kaiken, mitä Jolla vielä on jäljellä.

Jo yrittää selvittää, pitääkö väite paikkansa. Pian hänen elämänsä muuttuu piinalliseksi taisteluksi, kun avustajat alkavat kiusata häntä jatkuvasti ja systemaattisesti. Mutta kuka on ohjannut ne toimimaan Jota vastaan, ja miksi?

***

S. K. Tremaynen neljännen romaanin sävy on erilainen kuin edellisten, ja se tekee kokemuksesta uudella tavalla kiinnostavan. Päähenkilö on päälle kolmekymppinen, avioeron läpikäynyt Jo, jonka elämä on kaikkea muuta kuin järjestyksessä. Hänen itseironiaa tihkuva kertojaäänensä sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. Kerronnassa on jatkuvasti pientä huumorinpilkettä, joka saa sen erottumaan joukosta.

Uuden teknologian mahdollisuuksilla leikittely on mielenkiintoista, ja Äänet käsittelee aihetta melko  kekseliäästi, mutta ei kovin syvällisesti. Sävy pysyy kevyenä koko ajan. Jon kokema kiusaaminen on inhottavaa, mutta ei ahdistavaa eikä kovin pelottavaakaan. Tähän kokonaisuuteen kevyt sävy sopii. Pidän kuitenkin enemmän trillereistä, joissa on korkeat panokset ja vakavampi ote.

Eniten miinusta saa henkilökuvaus. Päähenkilöä lukuun ottamatta henkilöt eivät herätä erityisiä tunteita tai erityistä mielenkiintoa. Myös verrattuna muihin Tremaynen romaaneihin henkilöt ovat ohuempia. Lisäksi heitä on määrällisesti niin vähän, että mahdolliset syylliset on nopeasti laskettu. Tässä tapauksessa henkilöiden pieni määrä latistaa jännitystä, koska aidosti uskottavia ratkaisuja on vähän.

Loppuratkaisu on mielestäni myös hieman hätäinen. Syylliseen olisi voinut olla enemmän viittauksia matkan varrella, jotta se olisi tuntunut loogisemmalta ja uskottavammalta. Lisäksi eräs olennainen juonenkäänne on minusta sekä vähän kyseenalainen että tylsä, koska vastaava skenaario on esiintynyt genressä kliseeksi asti.

Äänet ei noussut suosikkien joukkoon, mutta ihan mukiinmenevää ajanvietettä se oli. Tremaynen seuraava romaani ilmestyy tänä vuonna, ja aion tsekata myös sen. Joskus nopealukuinen tai nopeasti kuunneltava tarina, joka ei juurikaan rasita aivoja, on ihan tervetullutta vaihtelua.

3/5

Ensimmäinen murhani (Maria Kallio #1) - Leena Lehtolainen

Helsingin poliisissa sijaisuutta tekevän Maria Kallion kesä saa yllättävän käänteen, kun hän saa tutkittavakseen ensimmäisen murhatapauksensa.

Opiskelijakuoron tenori, Jukka Peltonen, löytyy kuolleena huvilan rannasta kesken kuoron harjoitusreissun. Pian selviää, että kyseessä on henkirikos. Kuorolaisten keskinäiset suhteet osoittautuvat monimutkaiseksi sotkuksi, joka vetää tutkintaa useisiin eri suuntiin. Lisäksi uhrista paljastuu useita epäilyttäviä seikkoja, jotka tarjoilevat motiivin toisensa perään.

Tapaus on Marialle haaste monella tavalla. Sekä uhri että osa epäillyistä on hänelle entuudestaan tuttuja. Lisäksi nuoren naisen asema poliisilaitoksella on huono koulutuksesta tai taidoista riippumatta. Maria on kuitenkin päättänyt ratkaista tapauksen ja näyttää kykynsä.

***

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja pääsi kuuntelulistalleni hetken mielijohteen seurauksena. Yksi vuoden tavoitteistani on tutustua syvällisemmin suomalaiseen rikoskirjallisuuteen, ja yhtenä kevätiltana mieleeni juolahti etsiä Lehtolaisen tuotantoa Storytelin valikoimasta. Sitä löytyi runsaasti. Maria Kallion tutkimukset tuntuivat luonnolliselta kohdalta aloittaa, sillä minulla oli siitä jo aikaisempaa kokemusta.

Ensimmäinen murhani on julkaistu vuonna 1993. Sen jälkeen sekä maailma että kirjallisuus ovat muuttuneet paljon. Mielenkiintoisinta minusta onkin juuri se, että romaani tarjoaa pienen ikkunan 90-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Esiin nousee esimerkiksi naisen asema poliisimaailmassa. Ilahduin myös siitä, että päätutkinnan lomassa mainitaan muita tapauksia, joita samat poliisit tutkivat ja käsittelevät. Tämä pieni valinta antaa polisiin työstä realistisemman kuvan.

Maria on kiinnostava ja sisukas päähenkilö, josta on helppo pitää. Hän uskaltaa kyseenalaistaa sosiaalisia normeja ja olla eri mieltä ihmisten kanssa, vaikka se vaikeuttaisi hänen tilannettaan esimerkiksi työpaikalla. Myös hänen epävarmuutensa tulevat luontevasti esiin. Marian persoonallisuus ei typisty pelkkään ammattirooliin, mikä myös ilahduttaa minua.

Kerronnan rakenteessa huomioni kiinnittyi erityisesti kahteen seikkaan. Romaanissa on ensinnäkin huomattavan paljon dialogia. Valtaosa romaanista koostuu poliisien ja epäiltyjen välisistä keskusteluista, mikä on toisaalta mielenkiintoista ja toisaalta hämmentävää nykyajan perspektiivistä katsottuna. Epäillyt eivät rakennu varsinaisesti kokonaisiksi henkilöiksi, kun mielikuva heistä on enimmäkseen heidän puheensa tai poliisihenkilöiden tekemien tulkintojen varassa.

Lisäksi asioita kerrotaan paljon suoraan. Esimerkiksi henkilöiden tunteita ei juurikaan kuvailla toiminnan kautta. Myös henkilöiden väliset suhteet kehittyvät pikemminkin tiivistyksinä kuin auki kirjoitettuina kohtauksina, joista lukija saa päätellä olennaisen. Nykylukijana olen tottunut kerrontaan, jossa on huomattavasti enemmän tulkinnan varaa. Erityisesti rikoskirjallisuudessa pidän arvailusta ja eri vaihtoehtojen pohdiskelusta, joten minua hiukan turhautti, kun sain informaatiota liian helposti.

Tutkittava tapaus on kesy ja suoraviivainen, mikä tekee lukemisesta (tai kuuntelemisesta) helppoa ja nopeaa, mutta myös vähän tylsää. Uhrin elämästä paljastuu kyllä yhtä ja toista hämärää ja moraalisesti kyseenalaisia valintoja, mutta ei oikeastaan mitään yllättävää. Häneen littyy jo niin monia mahdollisia tutkintalinjoja, että ne tekevät tapauksesta hiukan hahmottoman. Minussa heräsi tunne, että tämä rikostapaus yrittää olla vähän kaikkea yhtä aikaa. Lisäksi uhriin liittyy niin paljon henkilöitä, joilla periaatteessa olisi motiivi, että tarina ei saa selkeää suuntaa. Siitä huolimatta arvasin syyllisen aikaisin. Niinpä jännitys lässähti jo aika varhaisessa vaiheessa.

Tapahtumiin keskeisesti liittyvästä kuorosta sen sijaan olisi saanut irti paljon enemmänkin. Kuorotoiminnan tai musiikin yleinen merkitys henkilöille ei kunnolla välity, minkä takia kuoro jää pikemminkin tapahtuminen taustaksi eikä kehity kokonaiseksi kontekstiksi.

Lopuksi täytyy mainita romaanin nimi. Yleensä en kommentoi kirjojen nimiä, mutta tämän kirjan kohdalla jäin miettimään, että jokin vertauskuvallisempi nimi olisi toiminut paremmin. Toki se on totta, että romaani kertoo Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta, mutta... En tiedä, jotenkin näin kirjaimellinen nimi häiritsee minua. Toisaalta nimi voisi johtaa harhaan eli tulkintaan, että murhaaja on romaanin kertoja ja tarina kertoo ensimmäisestä murhasta, johon hän on syyllistynyt.

Vaikka sarjan aloitusosa ei noussut suosikkieni joukkoon, olen iloinen siitä että tulin kuunnelleeksi sen. On aina hyvä saada lisää perspektiiviä kirjallisuuteen, ja on hauskaa kokea joskus jotain tutusta poikkeavaa. Palaan blogissa sarjan pariin ainakin muutaman kerran tänä vuonna, sillä olen jo kuunnellut kolme seuraavaa osaa.

3/5

Dekkariviikon koonti

Dekkariviikko ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta oli hauskaa osallistua ja kirjoittaa välillä jotain muuta kuin perinteisiä arvioita. Pääsin kuitenkin taas bloggaamisen makuun, mikä on hyvä asia.

Luin huomattavasti vähemmän kuin aioin. Monta kirjaa oli kesken, mutta en jaksanut keskittyä oikein mihinkään niistä. Kuuntelin lopulta vain yhden äänikirjan alusta loppuun:

• Krokotiilinvartija - Katrine Engberg

Julkaisen kirjasta arvion jossain vaiheessa heinäkuuta.

Dekkariiviikon tekstit:

• Dekkariviikko 2022: Mitä luen ja julkaisen dekkariviikolla
  
• Dekkariviikko 2022: Genrekysymyksiä
  
• Dekkariviikko 2022: Kolme lukemisen arvoista trilogiaa

Myös julkaisujen määrä jäi aiottua pienemmäksi. Suunnitelmissani on kirjoittaa loputkin dekkariiviikolle suunnitellut tekstit ja julkaista ne kesän aikana. Todennäköisesti julkaisen yhden dekkariaiheisen tekstin joka toinen viikko. Julkaisematta jäi:

• Teksti rikoskirjallisuuden lukemisesta
• Teksti rikoskirjallisuuden kirjoittamisesta
• Lempikirjailijoiden esittelyjä
• Poimintoja tietokirjallisuudesta
• Mitä haluaisin nähdä eri alagenreissä enemmän ja mitä vähemmän

Näiden lisäksi minulla on muitakin ideoita, jotka olisi mukava toteuttaa. Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa arvioiden lisäksi muuta kirjallisuuteen liittyvää sisältöä. Dekkariviikko saattoi olla juuri se potku, jonka tarvitsin aloittaakseni.

Miten sinun dekkariviikkosi sujui?

Dekkariviikko 2022: Kolme lukemisen arvoista trilogiaa

Tänään esittelen kolme trilogiaa, jotka ovat tehneet minuun erityisen vaikutuksen muutaman viime vuoden aikana. Samalla ne ne havainnollistavat hyvin rikoskirjallisuuden monimuotoisuutta sekä genren että konkreettisen sisällön tasolla. Jokainen trilofia saa minulta myös vahvan suosituksen, totta kai.

***

1. Baskimaan murhat - Dolores Redondo

Ensimmäisessä osassa ylikonstaapeli Amaia Salazar palaa kotiseudulleen Navarraan tutkimaan murhatapausta, jonka uhri on teini-ikäinen tyttö. Tapauksessa on poikkeuksillisia, ritualistisilta vaikuttavia piirteitä, jotka käynnistävät nopeasti huhumyllyn pienessä kaupungissa. Onko murhaaja ihminen vai sittenkin myyttinen metsänvartija, joka on tullut rankaisemaan ihmisiä heidän synneistään?

Amaia Salazar on monin tavoin mielenkiintoinen päähenkilö. On todella piristävää nähdä päähenkilönä nainen, joka haaveilee sekä mielekkäästä urasta että perheestä ja tavoittelee niitä määrätietoisesti. Lisäksi Amaialla on takanaan todella dramaattisia, traumaattisia kokemuksia, joiden vaikutukset hänen täytyy kotiinpaluun myötä kohdata ja jotka hänen täytyy käsitellä. Yksi isoimmista teemoista on perhesuhteet, jotka Amaian kohdalla ovat varsin monimutkaiset. Henkilökuvaus on kaiken kaikkiaan syvällisempää ja monipuolisempaa kuin useimmissa genren edustajissa.

Toinen erottuva ominaisuus on hieno miljöön kuvaus ja liittäminen juonelliseen kokonaisuuteen. Tapahtumapaikoilla on erityinen rooli, ja alueen kulttuuri myyttisine tarinoineen ja uskomuksineen herää hämmästyttävällä tavalla eloon. Tämä osa trilogiaa on todella kiehtova, enkä muista lukeneeni aikaisemmin mitään juuri samalla tavalla sykähdyttävää.

Lopuksi täytyy mainita juonen rakenne, joka sekin on erittäin kiinnostava. Vaikka jokaisessa osassa tutkitaan eri tapauksia, trilogia muodostaa ehjän kokonaisuuden. Osien tapahtumat liittyvät toisiinsa useammalla kuin yhdellä tavalla, ja henkilöille syntyy oikea kehityskaari. Kokonaisuutena tämä on yksi parhaista lukemistani trilogioista (kaikki genret huomioiden).

2. Fawkes and Baxter - Daniel Cole

Lontoossa kuohuu, kun tyhjästä kerrostaloasunnosta löytyy useamman eri ihmisen ruumiinosista kokoon parsittu ruumis. 

Juttu on William Fawkesin ensimmäinen pitkän tauon jälkeen ja koettelee hänen valmiiksi riutunutta mielenterveyttään alusta lähtien.

Ihmissuhteet ovat tässäkin sarjassa keskeisessä roolissa. Perhesuhteiden sijaan käsitellään kuitenkin rikostutkijoiden ja muiden tapauksiin liittyvien henkilöiden keskinäisiä suhteita ja yhteisiä kokemuksia työn parissa. Trilogiassa syvennytään sekä vanhoihin että uusiin ystävyyksiin, eikä ihmissuhteiden sotkuisuutta piilotella.

Cole tavoittaa trilogiassaan hienosti poliisityön mahdolliset, negatiiviset vaikutukset ja psykologisen paineen, jonka alla poliisit voivat joutua työskentelemään. Myös median rooli nousee kiiinnostavalla tavalla esiin.

Lopuksi täytyy kehua huumoria, joka on jokaisessa osassa kerta kaikkiaan loistavaa. Dekkarit ja trillerit saavat minut harvoin nauramaan niin kuin tämä.

3. Lahko - Mariette Lindstein

Nuoren Sofian elämä suistuu raiteiltaan, kun hän kohtaa uuden new age -liikkeen johtajan Franz Oswaldin. Vierailu liikkeen toimipaikassa Ruotsin ulkosaaristossa johtaa työpaikkaan ja pysyvään asettumiseen kartanoon, jossa liikkeen jäsenet asuvat. Sisäistä rauhaa ja terveellisiä elämäntapoja markkinoiva liike vaikuttaa aluksi onnen tyyssijalta, mutta hiljalleen Oswaldin vaatimukset jäseniä kohtaan kovenevat ja muuttuvat lopulta absurdeiksi. Sofian tilanne on erityisen tukala, sillä Oswald on suorastaan pakkomielteisen kiinnostunut hänestä.

Pian Sofia huomaa olevansa vankina piikkiaidan takana ilman puhelinta, tietokonetta tai mitään muutakaan yhteyttä muuhun maailmaan. Hänen jokaista liikettään vartioidaan ja arvioidaan. Kun hän tajuaa ajautuneensa kultin hampaisiin, saattaa olla jo liian myöhäistä paeta.

Lindstein on itse paennut skientologisesta kultista henkensä uhalla ja rakentanut itselleen uuden elämän. Hänen omat kokemuksensa ovat inspiroineet trilogiaa, ja se näkyy mielestäni ainoastaan hyvällä tavalla. Lahko-trilogia on todella vaikuttava lukukokemus, joka herättää sekä ajatuksia että voimakkaita tunteita. 

Jännitys Sofian ja muiden henkilöiden puolesta on niin piinaavaa, että on lähes mahdotonta lopettaa lukemista hetkeksikään aloittamisen jälkeen. Lindstein kuvaa oivaltavasti psykologisia prosesseja, jotka äärimmäinen manipulointi käynnistää. Samalla trilogia on hengästyttävä kuvaus siitä, mitä voi tapahtua kun samassa ihmisessä yhdistyy poikkeuksellinen karisma ja vakavasti häiriintynyt persoonallisuus.

Kauniin ja myrskyisän miljöön ja hirvittävien tapahtumien välinen ristiriita on sekin osa pysäyttävää kokemusta. Saarella on monipolvinen historia, joka kytkeytyy myös Frans Oswaldin elämäntarinaan.

Tämä trilogia on korkealla niiden sarjojen listalla, jotka haluan lukea lähitulevaisuudessa uudelleen ja myös kirjoittaaa vähintään erillisen arvion. Se olisi myös kiinnostava syvemmän analyysin kohde. Saatan hyvinkin kirjoittaa sellaisen, kun aikataulu sallii.

***

Oletko lukenut näistä trilogioista jonkun? Mitä ajattelit siitä?

Dekkariviikko 2022: Genrekysymyksiä

Teemaviikko on hyvä tilaisuus pohtia dekkarin ja sen lähigenrejen suhteita toisiinsa. Genreä koskevat kysymykset ovat minusta mielenkiintoisia ja myös erittäin olennaisia, koska olen lukija, kirjoittaja ja opettaja. Voisin helposti kirjoittaa tekstin jokaisen roolin näkökulmasta. Jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi.

Rikoskirjallisuuden kenttä on nykyään niin laaja ja sisällöltään runsas, että päätä huimaa. Lukemisen (ja kirjoittamisen) kannalta se on hieno asia. Kun aiheesta puolestaan yrittää keskustella, tulee vastaan useita haasteita. 

Näitä ovat muun muassa:

1. Genrenimien käyttö ristikkäin tai rinnakkain. Dekkari, trilleri, jännitysromaani, rikosromaani... Olen vuosien saatossa kuullut näitä kaikkia käytettävän yläkäsitteinä, alakäsitteinä ja ristikkäin toistensa vastineina. Ota asiasta sitten selvää, kun sama sana tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

2. Kulttuurin ja kielen vaikutus termeihin ja genrenimiin. Sekaannusta voi syntyä, kun sanoja käännetään tai yritetään kääntää kielestä toiseen. Myös termistön määrässä on eroja kulttuurien välillä. Olen noin viisi vuotta seurannut tiiviisti booktubea ja authortubea, joiden välityksellä olen päässyt kosketuksiin englanninkielisen genrenimistön kanssa. Englannin kielessä erillisiä genrenimiä on enemmän kuin suomen kielessä, ja vaikka monet alagenret tunnistaa selvästi omaksi jutukseen, niiden nimiä ei välttämättä käännetä tuosta vain suomeksi. Esimerkiksi alagenrejä domestic thriller ja cozy mystery/crime on vaikeaa kääntää luontevasti suomeksi, vaikka niiden merkityksen ymmärtää.

3. Genrejen jatkuva muutos, rajojen hämärtyminen ja sisällöllinen sekoittuminen.

Sekä isot genret että niiden sisäiset alagenret sekoittuvat jatkuvasti toistensa kanssa, jolloin syntyy rajatapauksia. Olen havainnut, että lukijoiden vastaanotto ja odotukset muokkautuvat hitaammin kuin kirjallisuus. Tästä seuraa muun muassa markkinointiongelmia ja hämmentäviä lukukokemuksia. Kirja luokitellaan johonkin genreen kuuluvaksi, mutta lukijan kokemus siitä on jotain muuta. Erityisesti trillereiden kohdalla olen törmännyt tähän ilmiöön. Todennäköisesti genren valtavan suosion vuoksi yhä useampia romaaneja sanotaan trillereiksi, vaikka niissä ei välttämättä ole riittävästi trillerin piirteitä. Heti perään voi kysyä, mikä  sitten on "riittävästi". Tällaiset tilanteet muistuttavat siitä, että genren nimeämällä ei voi kertoa lähellekään kaikkea olennaista yksittäisestä teoksesta.

Miten genrestä sitten voi puhua niin, ettei synny väärinkäsityksiä? Teemaviikkoa ajatellen tein jonkinlaiset määritelmät kolmesta alagenrestä, joita pidän keskeisinä ja joiden kanssa olen itse lukijana säännöllisesti tekemisissä. Määritelmäni eivät ole missään tapauksessa ehdottomia totuuksia vaan apuväline. Eriävät mielipiteet ovat täysin sallittuja (ja jopa suotavia!). 

1. Dekkari. Perinteisimmillään dekkari on minulle kirja, jossa tarina rakentuu vahvasti rikostutkinnan ympärille ja/tai jonka päähenkilö tai vähintään yksi tärkeä henkilö on poliisi, agentti tai jonkun muun rikoksiin liittyvän ammatin harjoittaja. Muita ammatteja voivat olla esimerkiksi oikeuslääkäri, asianajaja, yksityisetsivä tai rikostekninen tutkija. Tyypillisimmillään tutkitaan murhaa tai useita murhia, mutta mukana voi olla myös muita rikoksia tai epäilyttäviä, epäselviä tapahtumia. Tyypillisiä esimerkkejä voisivat olla huumerikokset tai katoamistapaukset. Erilaisia teemoja, tapahtumapaikkoja, elämäntilanteita ja muita elementtejä onkin sitten loputtoman laaja kirjo. Vaikka dekkarin peruselementit ovat helposti tunnistettavia, niiden muu sisältö vaihtelee häikäisevän paljon.

2. Trilleri. Tässä astumme jo huomattavasti epäselvemmälle alueelle. Niin sanottu perustrilleri on tyypillisesti nopeatempoinen, toimintakeskeinen, juonivetoinen ja jännittävä. Trillerissä on usein myös suuremmat panokset kuin dekkarissa: tapahtumat ja niiden seuraukset koskettavat vähintäänkin laajempaa ihmisryhmää tai muuta kokonaisuutta, jopa koko maailmaa. Päähenkilö ei välttämättä ole viranomainen eikä tapahtuneiden rikosten tutkinta välttämättä ole juonen keskeisin osa. Usein kuitenkin viranomaiset ja rikokset liittyvät kuvioon jotenkin.

Toisaalta jo edellä mainittu domestic thriller käsittelee tyypillisesti hyvin pienen ja tiiviin porukan elämää. Avioliitot ja muut parisuhteet, perhedynamiikka, salaisuudet ja menneisyyden synnit ovat tämän alalajin ytimessä. Jännitys on usein hyvin psykologista ja intensiteetti syntyy juuri siitä, että keskiössä on tavallisen ihmisen epätavallinen kokemus. Usein tällaisissa romaaneissa on myös jonkinlainen tutkintajuoni, jossa selvitetään outoja tapahtumia tai etsitään vastausta johonkin piinaavaan kysymykseen. Juonen tempo voi olla perustrilleriä hitaampi.

Lisäksi on olemassa ainakin psykologinen trilleri, lääketieteellinen trilleri, yliluonnollinen trilleri (yhteys spekulatiiviseen fiktioon), historiallinen trilleri (yhteys historialliseen fiktioon) ja scifi-trilleri (taas spekulatiivista). Kirjo on siis todella laaja.

3. Mysteeri (eng. mystery) vilahtelee genrenimenä esimerkiksi booktubessa melko tiuhaan. Koen tämän kaikkein vaikeimmaksi määritellä, sillä suomalaisessa luokittelussa sitä ei oikeastaan tunneta. Mysteeri on tietenkin merkittävä elementti rikoskirjallisuudessa, mutta omana erillisenä genrenään en ole kuullut siitä puhuttavan. Määrittelyongelmia sen sijaan olen nähnyt myös tubettajien keskuudessa. Olennaisinta on ehkä se, että tarinassa on vahvasti läsnä mysteeri, jota selvitetään, mutta ei tiedetä tarkasti, mitä selvitetään. Tapahtumiin ei esimerkiksi liity välttämättä rikosta tai laitonta toimintaa, mutta jotain tarpeeksi outoa, että joku haluaa tutkia asiaa. Ehkä??

Jo näin lyhyttä tekstiä kirjoittaessani näen kaikkien kolmen genren välillä sekä yhteisiä että erilaisia ominaisuuksia. Sama romaani voisi siis aivan helposti sopia jokaiseen kategoriaan jollakin perusteella. Eikä kolmesta eri genrenimestä huolimatta ole ollenkaan niin helppoa sanoa, mitkä ovat juuri ne piirteet, jotka erottavat ne toisistaan. Kaiken kaikkiaan tämä teksti on vain hentoinen pintaraapaisu. On hyvin todennäköistä, että palaan aiheeseen vielä monta kertaa dekkariviikon jälkeenkin.

Mitä sinä ajattelet genrestä? Miten määrittelisit dekkarin tai trillerin?

Dekkariviikko 2022: Mitä luen ja julkaisen dekkariviikolla?

Hyvää dekkariviikkoa!

Aloitan oman viikkoni kokoamalla lukulistan sekä ideoita blogia ja Instagramia varten. Olen viime aikoina lukenut paljon trillereitä, mutta perinteiset dekkarit ovat jääneet vähemmälle. Siksi valitsin listalle kirjoja, joissa tutkitaan rikosta ja/tai joiden päähenkilöt ovat poliiseja, agentteja tai muita rikoksia ammatikseen tutkivia henkilöitä.

Fyysiset kirjat

• Lumikin on kuoltava - Nele Neuhaus
• Pettävä hiljaisuus - Karin Slaughter

Valitsin vain kaksi fyysistä kirjaa näin alkajaisiksi, koska minun täytyy lukea viikon aikana myös muuta kuin fiktiota. Nele Neuhaus on minulle uusi kirjailija, ja Slaughteria olen lukenut viimeksi useita vuosia sitten. Siksi ajattelin, että näistä on hyvä aloittaa.

Äänikirjat

Äänikirjoista uskalsin tehdä laajemman listan, koska kuuntelen niitä innostuessani todella nopeasti. Kaikkia listalla olevia kirjoja en varmasti ehdi viikossa kuunnella, mutta halusin antaa itselleni riittävästi valinnanvaraa.

Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi dekkaria, jotka ainakin kuuntelen loppuun:

• Jääprinsessa - Camilla Läckberg
• Meren aaveet - Heine Bakkeid

Näiden lisäksi minua kiinnostavat kovasti:

• Kuiva kausi - Jane Harper
• Hampaankerääjä - Lotte Petri
• Krokotiilinvartija - Katrine Engberg
• Kun kuningas kuolee - Elina Backman

Saatan myös kuunnella joitakin vanhempia suosikkikirjailijoitani kuten Chris Carteria ja C.J. Sansomia.

***

Blogisuunnitelmia

Keksisin tästä aihepiiristä kirjoitettavaa todennäköisesti kokonaiseksi kuukaudeksi, joten ideoiden rajaaminen oli haastavaa. Tällä listalla on aiheet, jotka äkkiseltään tuntuivat minusta mielenkiintoisimmilta. Tavoitteeni on kirjoittaa mahdollisimman monesta, joten blogia kannattaa käydä vilkaisemassa päivittäin. Jos joku aihe kiinnostaa sinua erityisesti, jätä kommentti!

• Genrekysymyksiä: Millainen genre dekkari on, millainen suhde sillä on lähigenreihin kuten trilleriin ja minkälaisia haasteita genrejen määrittelyssä on?
• Miksi dekkarit kiinnostavat minua/miksi luen niitä?
• Muutamia lempikirjailjoiden/kirjasarjojen esittelyjä 
• Mitä haluaisin nähdä dekkareissa enemmän ja mitä vähemmän?
• Arvioita tänä vuonna luetuista/kuunnelluista kirjoista (todennäköisesti 1-2)
• True crime/non-fiction -suosikkeja
• Rikoskirjallisuus kirjoittamisen näkökulmasta

Instagram (@loputonromaani)

Tavoitteeni on julkaista jotain joka päivä jotain, mutta en ole tehnyt yksityiskohtaisia suunnitelmia. Todennäköisesti postaukset liittyvät jollain tavalla siihen, mitä julkaisen blogissa.

Huomenna jatkuu!

Osallistutko sinä dekkariviikkoon? 

Loppupeli (Fawkes & Baxter #3) - Daniel Cole

Kun läheinen ystävä löytyy kuolleena, Emily Baxter saa tutkittavakseen uransa henkilökohtaisimman jutun. Kuolema vaikuttaa itsemurhalta, joten tapauksen pitäisi olla yksinkertainen, vaikka se onkin hirvittävän raskas.

Pian karkuteillä ollut Wolf palaa kuvioihin vakuuttuneena siitä, että heidän yhteinen poliisitoverinsa on murhattu. Kukaan ei halua kuunnella häntä, mutta Wolf on päättänyt todistaa teoriansa oikeaksi.

Kun vanha porukka ryhtyy yhteistyöhön, sen jäsenet joutuvat pian kohtaamaan menneitä ja nykyisiä konflikteja ja ratkaisemaan ongelmia, jotka ovat kyteneet pinnan alla. Vapauttaako totuus vai tekeekö se elämän entistä vaikeammaksi?

***

Trilogian viimeisessä osassa Daniel Cole tuo jälleen yhteen kaikki tärkeimmät henkilöt, mikä on kuin lahja trilogian faneille. Oli todella mukavaa nähdä heidät kaikki saman tapauksen kimpussa. Tapahtumista on kuitenkin vaikeaa kirjoittaa sortumatta juonipaljastuksiin, joten pysyttelen omien ajatusteni kuvailemisessa.

Henkilökohtaisen ja emotionaalisesti raskaan tapauksen selvittämistä voisi sanoa rikostarinoiden troopiksi, sillä sellainen tulee vastaan usein sekä kirjallisuudessa että tv-sarjoissa. Vaikka tällaisissa juonikuvioissa on paljon yhteisiä piirteitä ja jopa kaavoja, pidän niistä yleensä paljon. Myös tässä romaanissa kyseinen elementti teki tehtävänsä.

Juoni ei ole erityisen yllättävä eikä omaperäinen, mutta ei tylsä tai epäonnistunutkaan. Uskon, että genreä paljon lukenut lukija tietää alusta lähtien mitä on lukemassa ja osaa ennustaa ison osan kokonaisuudesta. Joidenkin kokemus saattaa mennä sen takia pilalle. Toisille se voi tarjota todella mukavan ja nopean tarinan, jonka kanssa ei tarvitse kauheasti jännittää. Minun fiiilikseni ovat vähän siltä väliltä, mutta enemmän plussan puolella kuitenkin. Romaanin päätavoite on mielestäni henkilökaarien saattamisessa jonkinlaiseen päätepisteeseen, ja siinä se onnistuu hyvin.

Arvasin syyllisen nopeasti, mutta se saattoi olla tarkoituskin. Toivoin ajoittain, että mysteeri olisi ollut hiukan monimutkaisempi, jotta jännitystä olisi ollut ilmassa enemmän. Rikostutkinta on tässä romaanissa enemmänkin tausta, jota vasten henkilöt peilaavat omaa elämäänsä ja jonka myötä he selvittelevät ihmissuhteidensa kiemuroita. Isoimmassa roolissa on tietysti Baxterin ja Wolfin välinen dynamiikka, jonka suhteen heidän on lopultakin tehtävä kestävä ratkaisu.

Huumori puolestaan on tässä romaanissa aivan huippuluokkaa, ehkä jopa parempaa kuin edeltäjissään. Koen huumorin erittäin haastavaksi proosan osa-alueeksi varsinkin tarinoissa, joiden aihe on vakava. On helppoa lipsua mauttomuuksiin, mutta tämän kirjailijan kohdalla siitä ei ole vaaraa.

Tämänkin osan kohdalla kuitenkin mietin, joutuiko kirjailija kiirehtimään kirjoittamisprosessin aikana. Intensiteetti ei nouse missään vaiheessa lähellekään ensimmäisen osan tasoa. Lisäksi minusta tuntuu siltä, että valituilla aineksilla kirjailija olisi pystynyt kehittelemään mysteerin, jonka ratkaisu ei olisi ollut niin ilmiselvä. Ken tietää, mutta se on joka tapauksessa ajatuksia herättävä kysymys. Toivon, että Cole kirjoittaa lisää tulevaisuudessa.

4/5

Dekkariviikko ja muita suunnitelmia

Kesä käynnistyy mitä hauskimmalla tavalla, nimittäin dekkariviikolla, jota vietetään (kirja)blogeissa 6.-12. kesäkuuta. Tänä vuonna bongasin ilmoittautumispostauksen ajoissa ja päätin osallistua sen enempää pähkäilemättä. Rikoskirjallisuus kokonaisuudessaan on yksi suosikkigenreistäni, joten olen tästä erittäin innoissani.

Viikon vetäjä: Kirsin kirjanurkka

Linkin takaa löydät muunmuassa osallistumisohjeet ja listan blogeista, jotka ovat jo ilmoittautuneet mukaan.

Dekkariviikon suunnitelmat:

Niin kuin asiaan kuuluu, aion lukea ja kuunnella dekkareita. Kävin läpi kirjahyllyäni ja valitsin sieltä neljä kirjaa, jotka tuntuivat tällä hetkellä kiinnostavan eniten. Lisäksi laitoin listalle kaksi kirjastosta lainattua kirjaa. Olen melko hidas lukija, joten pidin listan suppeana. Jos saisin luettua kaksi fyysistä kirjaa viikossa, se olisi hyvä saavutus!

Äänikirjoja kuuntelen huomattavasti nopeammin, joten niitä saattaa mahtua dekkariviikolle useitakin. Storytelin kirjahyllystä löytyy niin valtava määrä dekkareita, että en ryhtynyt vielä tekemään tarkkaa kuuntelulistaa. Dekkariviikon ensimmäisessä postauksessa kerron, mitkä kirjat ovat lopulta valikoituneet viikon sisällöksi.

Fyysiset dekkarit:

1. Lumikin on kuoltava - Nele Neuhaus

2. Pettävä hiljaisuus - Karin Slaughter

3. Julmat jäähyväiset - Michael Connelly

4. Sevillan sokea mies - Robert Wilson

5. Verijälki - Mikael Viima

6. Haka - Tuomas Lius

Näiden lisäksi minua houkuttelee ajatus joidenkin suosikkien lukemisesta uudelleen. Mutta katsotaan, kuinka lopulta käy.

Blogi ja Instagram

Julkaisen aiheeseen liittyviä postauksia täällä ja Instagramissa: @loputonromaani

Ideoita syntyi hetkessä enemmän kuin viikossa on päiviä, joten parhaassa tapauksessa julkaisen jotain joka päivä. Joka tapauksessa tavoitteeni on julkaista enemmän kuin yksi postaus viikon aikana. En määritellyt vielä aiheita tarkkaan, mutta todennäköisimmät postauspäivät ovat blogissa maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Instagramissa julkaisen todennäköisesti jotain joka päivä. Varsinaisen dekkariviikon jälkeen teen vielä koontipostauksen.

Muut kesäkuun suunnitelmat

Vaihdan juhannuksen tienoilla paikkakuntaa muutamaksi viikoksi, joten kesäkuun ensijainen tavoite on lukea keskeneräisiä fyysisiä kirjoja loppuun. Lisäksi minulla on odottamassa runsaasti kirjoja, jotka liittyvät jollain tavalla joko omiin kirjoitusprojekteihini tai opiskeluun. Arvelen, että kesäkuusta tulee toistaiseksi vuoden monipuolisin kuukausi lukemiston suhteen.

Pitkähkön blogitauon (tai pikemminkin jumin) jälkeen haluaisin taas saada säännöllisestä julkaisurytmistä kiinni. Aiheista ei ainakaan ole pulaa. joten toivoa on! Dekkariviikkoa lukuun ottamatta julkaisen kesäkuussa todennäköisesti yhden tai kaksi postausta viikossa.

Kysymyksiä sinulle:

Luetko dekkareita? Osallistutko dekkariviikkoon?

Minkälaisia dekkariaiheisia tekstejä haluaisit lukea?