Vuoden 2014 luetut

Vuosi on ollut kokonaisuutena erittäin hyvä, mitä lukemiseen tulee. Olen lukenut tasaiseen tahtiin ja kohdalle on osunut pääasiassa todella hyviä kirjoja. Tänä vuonna en edes yrittänyt laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska se on aina niin vaikeaa. Sen sijaan jaoin ne ryhmiin antamieni pisteiden mukaan ja tein muutamia tilastollisia merkintöjä. Lähellekään kaikista teoksista en ole vielä ehtinyt blogata, mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu muutaman viikon kuluessa.

Tässä siis pieni kertaus vuoden lukemistosta:

1/5

En ole tainnut koskaan lukea kirjaa, jolle antaisin vain yhden tähden. Ehkä siksi, että innostun ja kiinnostun niin monenlaisista aiheista. Tai sitten minulla on vain ollut tuuria.

1,5/5 

Sama juttu tämän kanssa, Ainakaan viime vuosilta ei tule mieleen näin huonoja tai muuten outoja lukukokemuksia.

2/5

Jos olisin saanut luettua Tulimeren jo loppuun, se olisi päätynyt tänne. Tästä lisää sitten, kun joskus saan tämän viheliäisen jatko-osan lukemisen päätökseen!

2,5/5

Autio maa - T.S. Eliot

Arvotelussa en antanut tälle arvosanaa, koska en kerta kaikkiaan tiennyt, mikä arvosana sopisi. Nyt iskin tämän modernin runoteoksen vain johonkin suunnilleen sopivaan kohtaan.

3/5

Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris

Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman

Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman

Vitsaus - Guillermo del Toro & Chuck Hogan

Nana - Emile Zola

Frankenstein - Mary Shelley

Sekalainen joukko on tämä. Toiset olivat hiukan koomisia ja kevyitä, toiset sekavia ja liian täyteen ahdettuja, jotkut eivät vain olleet minun makuuni. Kaikissa oli kuitenkin sen verran mielenkiintoisia aineksia, että jaksoin lukea ne loppuun enkä katunut niihin tarttumista. Kirjoittavalle lukijalle huonommat lukukokemukset voivat opettaa paljonkin.

3.5/5

Leijonan kita - Anne Holt

Leijonan kita on niitä lukukokemuksia, joiden takia olen iloinen siitä, että minulla on puolikkaat arvosanat käytössä.

4/5

Kultahattu - F. Scott Fitzgerald

City of ashes - Cassandra Clare

Vampire Academy - Richelle Mead

Frostbite - Richelle Mead

Kolme sisarta - Anton Tsehov

Nukkekoti - Henrik Ibsen

Jäävirta - Clive Cussler

Katoamispiste -Joel Haahtela

Positiivisia yllätyksiä ja syvällistä ajateltavaa. Huomionarvoista on, että molemmat tänä vuonna lukemani näytelmät tekivät näin suuren vaikutuksen teksteinä.  

4,5/5

Insurgent - Veronica Roth

Allegiant - Veronica Roth

Into the fire - Ashelyn Drake

Piin elämä - Yann Martel

Narrin matka - Robin Hobb

Suljettu saari - Dennis Lehane

I am yours - Faith Sullivan

Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

Mistä huomaa, että kirja on tehnyt minuun vaikutuksen?  Ainakin siitä, että arvostelun kirjoittamisessa kestää, kestää ja kestää. Mitä enemmän kirja antaa minulle, sitä enemmän aikaa tarvitsen ennen kuin saan ajatukseni puettua sanoiksi. Kai siinä on kysymys kokemuksien kunnioittamisesta, siitä että haluan kuvailla niitä juuri oikeilla sanoilla.

5/5

Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin

Valtaistuinpeli - George R.R. Martin

Pimeyden enkeli - Dean Koontz

Viides todistaja - Michael Connelly

Throne of glass - Sarah J. Maas

Face of death - Kelly Hashway

Divergent - Veronica Roth

Vuoden kirkkaimmat helmet. Näitä tarinoita palaan ajattelemaan toistuvasti, vaikka kaikkien lukemisesta on jo useita kuukausia aikaa. Joidenkin lukemisesta on kulunut yli puoli vuotta, mutta muistan niiden herättämät tunteet ja ajatukset vielä kirkkaasti.

* * *

Mitä muuta?

Vuosi on ollut aika lailla täynnä spefiä, erityisesti young adult- spefiä. Luin koko vuoden aikana 34 teosta, joista 18 kuuluu spekulatiivisen fiktion piiriin, 5 voidaan luokitella rikoskirjallisuudeksi ja loput 11 sisältävät klassikoita, romantiikkaa, runoutta, näytelmiä, contemporarya... Nuo 11 teosta ovat aika sekalainen joukko. Suurin osa kirjailijoista oli minulle ennestään tuntemattomia, ja uudelleen luettuja tähän vuoteen mahtui vain yksi. Lempikirjailijoiden tuotantoon ehdin uppoutua viiden kirjan verran. 19 näistä kirjoista on omia, 15 kirjastosta lainattuja. 

Mitä luen seuraavaksi?

Ensi vuonna tavoitteeni on lisätä lukemistoon historiallista fiktiota, rikoskirjallisuutta ja contemporaryn eri muotoja. Klassikoihin toivon tarttuvani nyt paremmalla menestyksellä. Olen aloittanut viimeisten kolmen vuoden aikana useita sarjoja, jotka haluan lukea loppuun tai ainakin puoleen väliin. Joensuussa odottaa myös vino pino sarjojen ensimmäisiä osia, joiden lukemista olen onnistunut toistuvasti lykkäämään. Jos suinkin voin (lue: maltan), pidän painopisteen omissa kirjoissa, joita on kertynyt yhteensä kolmeen kirjahyllyyn enemmän kuin kehtaan myöntää. Päätin viimein koota tänne myös virallisen TBR listan, jotta muistan, mitä kaikkea oikeasti haluan lukea ja minkälaisia kirjoja omistan. Voi olla, että keksin itselleni jonkun yksityiskohtaisemman haasteen, tai sitten en. Katsotaan.

Tällaisia ajatuksia nyt tässä vaiheessa. Palaan uusien ideoiden pariin vuoden vaihduttua. Keskiviikkona olisi tarkoitus julkaista vielä vuoden viimeinen Kandin viemää -teksti, mutta jos olekaan sillä tuulella, palaan blogin pariin viimeistään viikon päästä. Nyt toivotan kaikille onnellista ja innostavaa uutta vuotta! Ja kaikille kirjallisuuden ystäville hyllykaupalla upeita lukukokemuksia!

Narrin matka - Robin Hobb

Varoitus: Jos et ole lukenut Hobbin Näkijän taru -trilogiaa, teksti voi spoilata trilogian tapahtumia.

Jos haluat tietää, mistä Näkijän taru -trilogiassa on kysymys, voit lukea esimerkiksi tämän arvostelun: Salamurhaajan oppipoika - Robin Hobb

* * *

Juonikuvaus:

Fitz, prinssi Uljaan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, on elänyt 15 vuotta erakkona kaukana Kuuden Herttuakunnan hallitsijoista ja poliittisista ongelmista seuranaan vain susikumppaninsa Yönsilmä ja kasvattipoikansa Onni. Fitz on luonut itselleen uuden identiteetin suojellakseen itseään ja ystäviään niiltä, jotka aikoinaan toivoivat hänen kuolemaansa. Vaikka nuoruuden koettelemukset rasittavat häntä yhä, tasainen elämä maaseudulla alkaa menettää hohtoaan. Sekä Fitz että Onni kaipaavat elämäänsä mielekkyyttä, mutta eivät uskalla tavoitella sitä, sillä se tarkoittaisi paluuta monimutkaisten ihmissuhteiden, kauan sitten annettujen lupausten ja valtakunnan salaisuuksien varjelemisen keskelle. Fitz on vannonut pysyttelevänsä erossa menneisyydestään, mutta kun edesmenneen kuninkaan salamurhaaja Chade ja Fitzin hyvä ystävä Narri tulevat vuorollaan pyytämään apua, hänen on jälleen unohdettava omat toiveensa ja ajateltava valtakunnan parasta. Vaistokkaat, halveksitun ja pelätyn taikavoiman haltijat, kapinoivat kuningatar Kettrickeniä vastaan ja ovat vastuussa nuoren prinssi Velvollisuuden katoamisesta. Fitz palaa Peuralinnaan, Peuran herttuakunnan pääkaupunkiin. jota hän ennen kutsui kodikseen ja ryhtyy auttamaan prinssin etsinnöissä keksityn henkilöllisyytensä turvin. Avukseen tälle pitkälle matkalle hän saa Narrin ja taitavan metsästäjän, Laurelin.

Ajatuksia:

Narrin matka jatkaa Näkijän tarun tarinaa mallikkaasti ja kirjailijan tyylille uskollisena. Meno Kuudessa Herttuakunnassa on muuttunut viidessätoista vuodessa, minkä Hobb tuo taitavasti esiin sekä henkilöiden että tapahtumien avulla. Vaistokkaat, ihmiset joilla on kyky luoda katkeamaton henkinen side eläimeen, ovat tapahtumien keskiössä. He ovat kyllästyneet piileskelemään metsissä eristäytyneenä muusta yhteiskunnasta, häpeämään kykyjään. He eivät enää tyydy alempaan asemaansa, ja osa heistä on valmis valehtelemaan, manipuloimaan, kiduttamaan ja murhaamaan saavuttaakseen tavoitteensa. Kapinalliset vaistokkaat houkuttelevat prinssi Velvollisuuden joukkoihinsa käyttääkseen häntä aseena valtiota vastaan. Velvollisuus on itsekin vaistokas, mikä on salattu kansalaisilta rauhan säilyttämiseksi. Mikäli prinssin salaisuus paljastuu, Fitzin, Narrin, Chaden ja monien muiden Näkijöiden kannattajien tekemä työ voi menettää merkityksensä ja valtakunta voi ajautua uudelleen sotaan. Hobb käsittelee sodan, syrjinnän ja tasa-arvon teemoja koskettavasti ja älykkäästi tuoden samalla esiin sen, kuinka yksilön uhraukset jäävät liian usein huomioimatta, kuinka yksilöt eivät saa osakseen kiitosta, jonka ovat sydänverellään ansainneet.

Muita tärkeitä teemoja ovat ihmisen ja luonnon välinen suhde, nuoruuden ja aikuisuuden väliset erot, vanhemmuus, uskollisuus ja vastuun kantaminen. Fitz joutuu katsomaan silmiin nuoruudessa tekemiään valintoja, menetyksiä ja tunteita, joista suurimman osan hän mieluummin unohtaisi. Uskollisena ja velvollisuudentuntoisena ihmisenä hän kuitenkin taistelee tuskastaan huolimatta. Myös Chade ja Narri kantavat raskasta taakkaa, johon palataan sopivissa kohdissa ja tarpeeksi usein, jotta tarina säilyttää jatkuvuutensa. Yksi romaanin parhaista puolista onkin se, kuinka se kantaa menneitä tapahtumia mukanaan kuljettaessaan Kuuden Herttuakunnan tarinaa eteenpäin, kohti tuntematonta harmaata aluetta.

Narrin matka tarjoaa myös uutta tietoa tutuista henkilöistä ja Hobbin luomasta fantasiamaailmasta. Narrin uusi rooli kiehtovana Lordi Kultaisena tuo hänestä esiin uusia piirteitä ja saa Fitzin kysymään itseltään, tunteeko hän Narria ollenkaan. Romaanin tapahtumien perusteella arvelen, että heidän ystävyytensä joutuu tulevaisuudessa koetukselle useammin kuin kerran. Lukiessani toivoin kuitenkin, että Narrin menneisyyteen olisi keskitytty vielä enemmän. Burrichin ja Mollyn, Fitzin nuoruudenrakkauden kohtalot tarkentuvat ja Hobbin esittelemät uudet henkilöt pohjustavat jatko-osia. Ratsastessaan eri puolilla valtakuntaa Fitz ja Narri tutustuvat uusiin alueisiin, mikä on tervetullut lisä melko rauhalliseen juoneen.

Teoksen vähäiset puutteet löytyvätkin juuri juonesta ja rakenteesta. Tarina viipyy välillä turhan pitkään samassa kohdassa ja toistaa jo selitettyjä yksityiskohtia hieman liikaa. Kielikään ei aina yllä kirjailijan parhaalle tasolle, vaikka se suurimmaksi osaksi onkin juuri niin elävää ja sielukasta kuin häneltä voi odottaa.

Jos et ole koskaan lukenut Hobbin tuotantoa, suosittelen aloittamaan ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tämäkin teos on esimerkki siitä, kuinka syvälle ihmisyyden ja maailmanmenon ytimeen fantasiakirjallisuus voi yltää.

4,5/5

Throne of glass - Sarah J.Maas

Teeboksin teksti: "Tea is always a good idea"

Celaena Sardothien, Erilean keisarikunnan kuuluisin ja pelätyin salamurhaaja, on jäänyt kiinni ja kärsii rangaistustaan orjana suolakaivoksilla. Yllättäen Adarlanin kruununprinssi Dorian tekee Celaenalle tarjouksen: jos Celaena edustaa prinssiä kuninkaan järjestämässä kilpailussa, voittaa kilpailun ja palvelee tämän jälkeen kuningasta kolmen vuoden ajan, hän saa elämää vapaana ja armahdettuna. Kilpailun tavoite on löytää uusi kuninkaallinen salamurhaaja keisarikunnan julmimpien ja ovelimpien rikollisten joukosta erilaisten fyysistä suorituskykyä, psykologisia taitoja ja älykkyyttä mittaavien tehtävien avulla. Jokaisen kamppailun jälkeen joku kilpailijoista pudotetaan kilpailusta. Celaena ottaa tarjouksen vastaan aikomuksenaan hankkia takaisin sekä terveytensä, taitonsa että vapautensa. Kamppailu muuttuu kuitenkin nopeasti henkiinjäämistaisteluksi, kun osallistuja toisensa jälkeen löydetään murhattuna sopivasti ennen vaativimpia kamppailuja. Celaena ryhtyy selvittämään murhia ja ajautuu samalla syvemmälle hovin kiemuroihin...

* * *

Sarah J. Maasin esikoisromaani Throne of glass härätti huomioni kymmenien ja taas kymmenien ylistävien arvostelujen, erittäin mielenkiintoisen juonikuvauksen ja superhienon kannen vuoksi. 18-vuotias salamurhaaja fantasiamaailmassa, salaperäisiä henkirikoksia ja upea miljöö? Kyllä, kiitos! Odotin todella hyvää lukukokemusta ja sain sen. Mielestäni tämä romaani on hypetyksensä ansainnut.

Ensimmäisenä kiinnostuin romaanin päähenkilöstä, Celaenasta, joka pysyi vahvana jopa kaivoksien ankeudessa. Celaena ei ole helppo päähenkilö: hänessä on tietynlaista kovuutta, syvää järkkymättömyyttä, jonka takia hänen suhtaututumisensa toisiin ihmisiin ja maailmaan vaikuttaa pitkään tylyltä ja kylmältä. Tappaminen on jättänyt jälkensä häneen, minkä vuoksi joillakin lukijoilla voi olla vaikeuksia pitää hänestä. Celaenassa on kuitenkin paljon muutakin kuin kaudeuden ja älykkyyden kanssa kulkevaa itsevarmuutta ja  kovan elämän aikaansaamaa sarkastisuutta ja itsepäisyyttä. Hänen uusi elämänsä kuninkaan hovissa kaivaa hänestä esiin toisen puolen, jonka kehittymistä on mielenkiintoista seurata.

Celaena ei aikonut hankkia ystäviä. Hän aikoi päästä vapaaksi. Mutta kun prinssi Dorian osoittaa häntä kohtaan hämmästyttävää ystävällisyyttä ja inhimillistä suhtautumista hänen rikoksistaan huolimatta, hänen täytyy avartaa näkemyksiään kuninkaallisista ja avata sydämensä oikeille tunteille. Hän alkaa vähitellen välittää Dorianista ja Dorianin kohtalosta, ja saattaa välillä jopa unohtaa katkeruutensa ja vihansa. Maas piirtää myös Dorianin persoonan hienostuneesti ja tarkasti perhesuhteita ja maailmankatsomusta myöten. Taisin vähän rakastua häneen lukiessani. Heidän lisäkseen Chaol, nuori kapteeni jonka ohjauksessa Celaena harjoittelee kilpailua varten, tekee vaikutuksen. Chaol on vakava, lojaali nuori mies, jolle Celaenan hyväksyminen ja kohteleminen tavallisena ihmisenä on aluksi vaikeaa; hän pitää henkeäsalpaavan kaunista salamurhaajaa uhkana prinssille eikä suostu osallistumaan sosiaalisiin peleihin. Celaenan ja Chaolin välisen suhteen kaari kuvataan älykkäästi ja realistisesti kaikessa monimutkaisuudessaan. Mielenkiintoisia ja merkittäviä sivuhenkilöitä mahtuu tarinaan useita. Henkilökuvaus on laadultaan ehdottomasti parasta antia tässä romaanissa, monin verroin syvällisempää kuin useimmissa lukemisssani young adult- romaaneissa.

Vaikka teoksessa pyöritään paljon myös politiikan ja hovielämän ympärillä, nämä sosiaaliset taistelut eivät jyrää pääjuonta eivätkä tee kerronnasta raskasta tai tylsää. Kilpailijoiden väliset kamppailut, julmat murhat ja Celaenan henkilökohtainen kasvu korostuvat ja kuljettavat juonta useammalle yhteen kietoutuvalle polulle. Rikokset ja niiden selvittäminen lisäävät jännitystä ja tuovat uusia piirteitä fantasian genreen. Tapahtumia ei kaunistella, eikä kirjailija pelkää synkkyyttä tai ihmisluonnon pimeitä puolia, vaikka kirjoittaakin nuorille.

Pidän valtavasti myös Maasin kerronnasta ja kielestä, joka luo voimakkaita tunnelmia ja vahvistaa kauniisti romaanin vahvoja ystävyyden, perhesuhteiden, vapauden ja moraalin teemoja. Erilea on luova, kiehtova maailma, joka rikkoo raikkaalla tavalla perinteisen eeppisen fantasian rajoja. Kirjailija on tehnyt useita rohkeita valintoja, ottanut aitoja riskejä erinomaisin tuloksin - minun mielestäni. Esimerkiksi taikuuden asema on aivan erilainen kuin yleensä, ja sen merkitys juonenkulun kannalta on suorastaan nerokas. Throne of glass on siis hieno romaani sekä juonellisesti että teemojen osalta.

5/5

Kandin viemää(2): Tutkimuskohteen valitsemisesta

Tutkimuskohteeni <3

Aloin pohtia kandidaatintutkielmaa aktiivisesti jo alkuvuodesta, jotta minulla olisi sekä tutkimuskohde että tutkimuskysymys mielessä proseminaarin alusta lähtien. Tämä ei toki ole pakollista, mutta tykkään tehdä asiat mieluummin kaikessa rauhassa kuin kiireellä, joten ryhdyin työstämään aihetta ajoissa. Aluksi valinnan tekeminen tuntui lähes mahdottomalta; miten ihmeessä valitsen sopivan kohteen kaikkien niiden satojen mielenkiintoisten teosten joukosta, jotka olen tähän mennessä lukenut? Pohdin tätä urakkaa vähän aikaa ja keksin joitakin kysymyksiä, jotka auttoivat tutkimuskohteen valitsemisessa.

1. Genre? Pallottelin pitkään rikoskirjallisuuden ja spekulatiivisen fiktion välillä, Kummankin sisältä löytyy useita mielenkiintoisia kirjailijoita ja kirjasarjoja, joita toivon pääseväni tutkimaan jossakin vaiheessa elämääni. Rikoskirjailijat vain tuppaavat olemaan niin kovia kirjoittamaan, että heidän tuotannostaan olisi todella vaikea valita yhtä romaania kandia varten. Nekin muutamat lyhyemmät sarjat, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen, ovat minulta vielä lukematta. Spekulaativista fiktiota sen olen sen sijaan ahminut lähimenneisyydessä kuin suklaata. Valitsin spekulatiivisen fiktion siis toisaalta työn suppeuden (25-35 sivua) vuoksi ja toisaalta siksi, että veri veti voimakkaammin siihen suuntaan.

2. Sarja ja vai yksittäinen teos? Tämä oli minulle helppo kysymys, koska olen sarjojen fani henkeen ja vereen. En kerta kaikkiaan voi vastustaa kirjasarjoja. Niiden parissa kulutettu aika tuo henkilöt todella lähelle ja antaa kirjailijalle mahdollisuuden luoda monimutkaisempia ja yksityiskohtaisempia maailmoja, henkilöitä, juonikuvioita ja niin edelleen. Niiden analysoiminenkin on kerrassaan mahtavaa puuhaa. Sarjojen pariin siis! Suljin tosin heti laskuista kaikki trilogioita pidemmät sarjat, jotta voisin mennä tutkimuksessani edes hiukan pintaa syvemmälle,

3. Uutta vai vanhaa? Uutta, koska mitä uudempi kohde on, sitä vähemmän sitä on todennäköisesti tutkittu. Minulle oli alusta lähtien selvää, että haluan tutkia jotain ajankohtaista. Tämä aiheuttaa helposti myös haasteita, sillä lähdekirjallisuutta ei välttämättä löydy kovin helposti. Mutta minähän seuraan haasteita kaikkialle, joten...

4. Ikäryhmä? Englanninkielinen young adult -kirjallisuus on imaissut minut mukaansa 

tänä vuonna. Tuntui siis luonnolliselta valita kohde tämän kategorian sisältä. Nuortenkirjallisuuden tutkiminen kiinnostaa minua myös siksi, että minusta tulee opettaja. En aio missään tapauksessa olla yksi niistä opettajista, joille oppilaiden elämää kuohuttavat fiktion ilmiöt ovat vieraita.

5. Teemat. Tämän kohdalla kuuntelen sydäntäni. Teoksen pitää kolahtaa syvälle ennen kuin edes harkitsen kirjoittavani siitä analyysia. Kohteen täytyy herättää mielenkiintoa, ajatuksia, tunteita, kysymyksiä ja tuntua tutkimuksen arvoiselta. Sen täytyy jäädä kummittelemaan mieleen, muisuttamaan olemassaolostaan. Teemojen pitää olla kiinnostavia. Nämä vaatimukset lopulta ratkaisivat asian. Luin Divergentin keväällä, ja huomasin ajattelevani sen henkilöitä ja sisältöjä toistuvasti vielä pari kuukautta lukemisen jälkeen. Kun tartuin jatko-osaan kesällä, tiesin että olin löytänyt kohteeni. I felt it in my guts, Tämä sarja ei haihdu mielestäni ennen kuin olen saanut kirjoittaa siitä.

Valitsin Divergent-trilogian siis mielenkiintoisten teemojen takia. Niille, jotka eivät sarjaa tunne, tarjoan nyt lyhyen esittelyn trilogiasta. Ne, jotka tietävät, mistä on kyse, voivat hypätä seuraavan kappaleen yli.

Trilogia kertoo tulevaisuuden amerikkalaisesta yhteiskunnasta, dystopiasta, tarkemmin sanoen yhdestä kaupungista, jonka asukkaat elävät viidessä erilaisessa ominaisuusryhmässä. Nämä ryhmät kommunikoivat keskenään johtajiensa välityksellä ainoastaan sen verran kuin yhteiskunnan toiminnan pyörittäminen vaatii. Jokaisen ryhmän edustajia yhdistää yksi tietty hyve: rehellisyys, sopuisuus, vaatimattomuus, älykkyys tai rohkeus. Jokainen ryhmä elää omassa suljetussa ympäristössään tiettyjen sosiaalisten normien mukaan. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin jokaisen asukkaan tulee ilmentää tätä tiettyä hyvettä kaikilla teoillaan, jokaisella valinnallaan, jokaisena päivänä. Kuusitoistavuotiaana jokaisen asukkaan täytyy valita, jäävätkö he synnyinryhmänsä pariin vai siirtyvätkö toiseen katkaisten samalla kaikki siteet perheeseensä. Valintaa auttaa eräänlainen soveltuvuustesti, joka kertoo, mihin ryhmään yksilö parhaiten sopii. Niitä, joilla on soveltuvuus useampaan kuin yhteen ryhmään, kutsutaan termillä Divergent, poikkeava/erilainen. Poikkeavat yksilöt ovat hengenvaarassa, sillä heitä pidetään uhkana järjestelmälle. Erilaisuuteen suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa kuin sairauteen tai yliluonnollisuuteen - kaikin puolin äärimmäisin tavoin. Se pyritään hävittämään yhteiskunnasta kokonaan, maksoi mitä maksoi. Tämän takia trilogian päähenkilön, Trisin, elämä muuttuu kokonaan soveltuvuustestin jälkeen. Hän on poikkeava yksilö, joka on koko elämänsä ajan tuntenut elävänsä väärässä paikassa, kuuluvansa jonnekin muualle. Selvittääkseen totuuden itsestään ja maailmasta, jossa hän elää, hän jättää kotinsa ja siirtyy Abnegationista (vaatimattomat) Dauntlessiin (rohkeat/pelottomat).

Tutkimuskysymys pamahti mieleeni lähes sillä sekunnilla kun aloin lukea sarjan ensimmäistä osaa. Trilogia käsittelee laajasti erilaisuuden tematiikkaa tavalla, joka kiinnitti huomioni samantien. Tutkimukseni tavoitteena onkin valottaa tätä tematiikkaa, eli eritellä erilaisuudelle annettuja merkityksiä, sen määritelmää trilogian yhteiskunnassa ja tieteellisiä, dystopialle tyypillisiä keinoja, joiden avulla erilaisuuteen pyritään vaikuttamaan. Kuulostaahan tämä nyt tarpeeksi monimutkaiselta? Lopullisen kysymyksenasettelun kuulette viimeistään sitten, kun alan kirjoittaa proseminaariesitelmää.

Kaiken kaikkiaan tutkimuskohteen valitseminen oli monipuolinen ja mukava prosessi, jonka aikana ehdin pohtia useita kirjallisuuden tutkimukseen liittyviä asioita. Luen tällä hetkellä trilogian kolmatta osaa täyttä päätä, enkä voisi olla tyytyväisempi valintaani. Rakastun tutkimuskohteeseeni joka päivä uudelleen.

Toivottavasti tästä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä aion tehdä. Tarkennan tutkielmani sisältöä seuraavissa postauksissa - ja jos jotain kysyttävää on, kysykää vapaasti. Näistä jutuista on aina mukava keskustella.

Suljettu saari - Dennis Lehane

Juonikuvaus:

Kesällä 1954 liittovaltion poliisit Teddy Daniels ja Chuck Aule lähtevät Shutter Islandille tutkimaan Ashcliffen vankimielisairaalan potilaan, murhasta tuomitun Rachel Solandon katoamista. Juttuun liittyy paljon muutakin; sairaalan radikaalit hoitomenetelmät, henkilökunnan ilmiselvä haluttomuus edistää tutkintaa ja epäselvyydet potilasrekisterissä herättävät etsivissä epäilyksiä ja kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän vastauksia. Teddy Danielsilla on myös henkilökohtainen syy tutkia mielisairaalan toimintaa, sillä potilaiden joukossa on mies, joka on tappanut hänen vaimonsa. Etsiessään totuutta sekä Teddy että Chuck kohtaavat asioita, jotka olisivat mieluummin jättäneet kokematta...

* * *

Suljettu saari on yksi niistä teoksista, jotka jäävät helposti vaivaamaan mieltä. Olen lukenut sen kahdesti, enkä vieläkään ole varma, mikä on tarinan totuus. Lukijalle käy toistuvasti samoin kuin päähenkilö Teddylle; juuri kun hän uskoo saaneensa jotain selville, tapahtuu jotain pelottavaa ja outoa, joka kääntää kaiken päälaelleen ja saa hänet kyseenalaistamaan oman järkensä. Lukijan aika Ashcliffen vankimielisairaalassa on yhtä arvoituksellista ja hämmentävää labyrinttiä, jonka jokaisen kulman takana odottaa uusi ristiriita tapahtumien, tosiasioiden ja henkilökunnan kertomuksen välillä. Miten kukaan voi kadota myrskyn riepottelemalla saarella, jolta pääsee pois vain yhdellä lautalla? Miksi mielisairaalan henkilökunta heittäytyy jatkuvasti hankalaksi? Miksi sairaalassa on vähemmän potilaita kuin potilasrekisterin mukaan pitäisi olla? Tekevätkö lääkärit todella tieteellistä työtä vai toteuttavatko he kieroutuneita haaveitaan käyttäen potilaita koekaniineina?

Romaanin kieli korostaa hienosti muun maailman ja Ashcliffen välistä eroa. Kieli on hyvällä tavalla arkipäiväistä ja ihmisläheistä, mutta ympäristö, jossa Teddy ja Chuck tekevät työtään, on arkipäiväisestä mahdollisimman kaukana. Lääkärien ja hoitajien välinen kommunikointi on muodollista ja salamyhkäistä, saari on karu, ankea ja eloton lukuunottamatta mielipuolia, jotka on tuomittu elämään sen alueella kuolemaansa saakka. Minnekään ei pääse ilman henkilökunnan läsnöoloa eikä mistään saa puhua avoimesti. Kaikkein levein kuilu on kuitenkin potilaiden ja muiden ihmisten välissä. Lehane kuvaa mestarillisesti erilaisia rakennelmia, joita sairaalan potilaat ovat luoneet mielessään pysyäkseen edes jollain tavalla kiinni siinä, mitä terveet kutsuvat elämäksi. Lähes jokainen potilas on syyllistynyt kauhistuttaviin rikoksiin, joiden motiivit hämmästyttävät raa'alla yksinkertaisuudellaan. Jokaisen potilaan tausta ja oirekuva on ainutlaatuinen ja yksityiskohtaisesti, hienovaraisesti piirretty. Mielen hajoaminen, hulluus, psykologiset pelit ja vainoharhaisuus ovat romaanin voimakkaimpia ja monipuolisimmin käsiteltyjä teemoja.

Teddyn henkilökohtainen mielenkiinto sairaalan toimintaa kohtaan tuo Suljettuun saareen emotionaalista syvyyttä ja uusia asioita lukijan pohdittavaksi. Teddyllä on pakkomielteinen tarve kohdata mies, joka tappoi hänen vaimonsa. Hän kokee olevansa tämän kohtaamisen - ja murhaajan tappamisen - velkaa vaimolleen, mutta kun miestä ei löydy, hän alkaa epäillä huijausta. Onko sairaalan johtaja saanut tietää sekä Teddyn kostonhimosta että tutkimuksesta, jota Teddy on tehnyt jo pitkään? Onko henkilökunnan tavoite tehdä Teddy hulluksi ja sulkea hänet muiden potilaiden tavoin elävien hautaan? Lopulta tämä epätietoisuus vie etsivän niin pitkälle, että hän alkaa epäillä Rachel Solandon olemassaoloa. Vähitellen hänen kehonsakin alkaa pettää rajujen migreenikohtauksien vuoksi. Uhkaavasta vaarasta huolimatta hän jatkaa rikoksen tutkimista, sillä se saattaa olla ainoa asia, joka pitää hänen mielensä koossa.

Romaanin kutoma salaisuuksien ja valheiden verkko saa lukijan kysymään itseltään, kuinka pitkälle itse olisi valmis menemään jonkin asian kätkemiseksi tai rikoksen sovittamiseksi. Lääkärin ammattiin kiinteästi liittyvät eettisen kysymykset ja tieteen olemus näyttäytyvät tarinassa tuoreesta näkökulmasta, jota on vaikea ohittaa käden heilautuksella. Mistä ihmisen oikeudet alkavat ja mihin ne päättyvät? Mikä on luvallista tieteen nimissä?

Mielenkiintoista on myös se, kuinka saariin liittetty tematiikka on käännetty ympäri. Kirjallisuudessa (ja muussa fiktiossa) saariin liitetään useimmiten paratiisin, kauneuden, onnellisuuden ja jännittävän, kasvattavan seikkailun piirteitä ja aiheita, mutta Suljetun saaren saari on psykologinen vankila, mielen kummitustalo, ankea loukko, josta ei ole ulospääsyä.

Ainoa miinus teoksessa on ajoittainen hätäisyys. Joihinkin teemoihin ja tilanteisiin olisi voinut jäädä pidemmäksi aikaa, joitakin kerronnallisia piirteitä olisi voinut viedä vielä lähemmäs äärimmäisyyttä. Tämä on kuitenkin hyvin pieni puute muuten erinomaisessa ja hätkähdyttävässä romaanissa, jonka juoni on aukoton ja loppu sekä yllättävä että rikoskirjallisuuden rajoja rikkova. Lehane jättää ratkaisun avaimet lukijalle piirtämättä lopullista hahmoa totuudesta, jota koko romaanin ajan etsitään. Pidän siitä, että kirjailija uskaltaa viedä lukijan heikoille jäille ja jättää tämän sinne - yksin, ilman pelastusrengasta. 

4,5/5

Kandin viemää(1): Ensimmäisiä tunnelmia proseminaarista

Kun istuin ensimmäistä kertaa proseminaarisalin penkillä, olo oli hieman epäuskoinen. Tämä kaikki mitä kutsutaan kirjallisuuden opiskeluksi alkoi vasta äsken, eikö alkanutkin? Alkoiko kello tikittää nopeammin vai mitä oikein tapahtui niille kahdelle vuodelle yliopiston käytävillä harhailevan fuksin ja kandidaatintutkielmaa suunnittelevan nuoren tutkijan välissä?

Jonnekin ne mennä hujahtivat ja kuljettivat minut tähän pisteeseen. Tämän lukuvuoden kuluessa testataan ensimmäistä kertaa tosissaan, mitä olen oppinut esimerkiksi lukemisesta, kirjallisuuden analysoimisesta, tutkimuksen tekemisestä ja tieteellisestä kirjoittamisesta. Olen yhtä aikaa todella innostunut ja vähän kauhistunut; ensimmäistä siksi että pääsen ensimmäistä kertaa oikeasti tutkimaan itse valitsemaani kirjallisuutta, jälkimmäistä sen takia että minulla on jo jonkinlainen käsitys siitä, kuinka paljon työtä minulla on edessä. Kandi on tietenkin pieni, aivan kuin lapsi verrattuna graduun, mutta se on laajin yksittäinen työ tähän mennessä. Sitä ei kirjoiteta ihan tuosta vain, eikä varmasti ilman ajoittaista luomisen tuskaa ja akateemista ahdistusta. Kolme pienoistutkielmaa ovat jo osoittaneet sen, kuinka paljon henkisiä voimavaroja kirjallisuuden tutkiminen vaatii. 

Tähän väliin voisin kertoa jotain yleistä proseminaarin kulusta. Proseminaari on aineopintoihin kuuluva kurssi, jolla opetellaan tutkimuksen tekemisen ja akateemisen keskustelukulttuurin perusasioita. Kurssin aikana laaditaan proseminaariesitelmä, joka muokataan valmiiksi kandidaatintutkielmaksi. Nämä kaksi ovat siis saman työn kaksi eri versiota: keskeneräinen ja valmis. Proseminaariesitelmä esitellään kurssin loppupuolella muille seminaariin osallistuville, ja jokaisella esitelmällä on opponentti. Opponentti perehtyy opponoitavaan esitelmään erityisen huolellisesti ja antaa esitelmän tekijälle yksityiskohtaista ja rakentavaa palautetta. Myös muut osallistujat kommentoivat esitelmää, mutta opponentti johtaa keskustelua ja on esitelmän tekijän lisäksi tilanteen pääroolissa. Tämän jälkeen tekijä muokkaa työtään parhaaksi katsomallaan tavalla saamaansa palautetta hyödyntäen. 

Tähän mennessä olemme käyneet läpi esimerkiksi tekstin asetteluun liittyviä muotoseikkoja, viittaustekniikoita ja tutkimusetiiikkaa. Monet asiat ovat jo ennestään tuttuja, mutta kertaus ei ole koskaan pahitteeksi, kun on kysymys akateemisista teksteistä. Olemme myös lukeneet yhden todella mielenkiintoisen tutkimusartikkelin ja kirjoittaneet siitä lyhyen referaatin. Tästä artikkelista ja sen herättämistä ajatuksista kirjoitan vielä erikseen jossain vaiheessa. Huomenna on proseminaarin viides kokoontuminen, joka on omistettu tutkimussuunnitelmien tarkasteluun.

Tällaista näin aluksi. Ensi kerralla ajattelin esitellä tutkimuskohteeni ja kertoa, millä tavalla tutkimuskohteen valinta tapahtui. Jos tämä teksti toi mieleen kysymyksiä tai muuta pohdittavaa, älä epäröi kysyä!

Lokakuun lukuhaaste: Halloween

Emilie laittoi taas kerran pystyyn haasteen, jota en voi vastustaa. Ideana on lukea lokakuun aikana kirjoja, joissa on jokin kuvassa mainittu halloweeniin liittyvä elementti. Hyppään siis hyytävän ja salamyhkäisen fiktion maailmaan seuraavien viikkojen ajaksi.

Jos sinäkin haluat lähteä mukaan tähän ja kaipaat vaikkapa kirjavinkkejä, käy vilkaisemassa Emilien postausta täältä.

Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman

Haltioiden tähti noudattaa juonellisesti suurinpiirtein samaa kaavaa kuin edellinen osa. Haplo matkustaa tulen planeetalle, jonka oloihin hänen täytyy tutustua ja jonka elämää hänen pitäisi sotkea. Hänelle ei jää kuitenkaan kovinkaan paljon tekemistä, sillä tytaanit  eli jättiläiset ovat jo hyökänneet Pryaniin ja herättävät pelkoa planeetalla asuvissa ihmisissä, haltioissa ja kääpiöissä. Niinpä Haplon toimintan jää melko suppeaksi, taas. Haplon historiaa syvennetään, mutta siitä huolimatta hän jää edelleen sivurooliin eikä vaikuta sarjan päähenkilöltä. 

Keskushahmoihin kuuluu hiukan omituisen haltiaperheen nuoret, joilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin vanhemmat. Callandra johtaa perheen omistamaa asetehdasta eikä välitä oikeastaan muusta kuin rahasta. Hän on viileän laskelmoiva, äkäinen ja epäkohtelias. Nuorempi sisko Aleatha on hänen vastakohtansa. Aleatha ravaa juhlissa, harrastaa irrallisia miessuhteita ja keskittyy ihailemaan omaa ulkonäköään. Heidän veljensä Paithan on seikkailija, jolle matkustelu on intohimo. Hän kommunikoi mielellään myös muiden rotujen kanssa ja pyrkii levittämään rauhaa ympärilleen. Tällainen kaukokaipuu ja lempeä suhtautuminen muihin kuin haltioihin on Pryanin haltioille erittäin vierasta eivätkä he sen vuoksi pidä Paithania täysin yhteisön jäsenenä. Sanomattakin on selvää, että Paithan sai erityisen paikan sydämessäni. Hänen vilpittömyytensä ja sammuton kiinnostus ympäristönsä ihmeitä kohtaan vetoavat minuun, matkusteluun hurahtanut kun olen. Hänen hahmossaan olisi ollut aineksia vielä syvällisempään henkilökuvaukseen.

Haltiat joutuvat mukaan suurempiin kuvioihin, kun Callandra myy aseita kahdelle huijarille Regalle ja Rolandille. Kaksikon elämä on ollut kovaa, mikä näkyy heissä häikäilettömyytenä, ivallisuutena ja epärehellisyytenä. Regassa tapahtuu kuitenkin kehitystä parempaan päin, mikä on ilahduttavaa. Tämä kehitys kuvataan kuitenkin melko pintapuolisesti, mikä leimaa koko teosta. Henkilöt, henkilöiden väliset suhteet ja juonellinen toiminta jäävät puolitiehen ja ovat osittain epäuskottavia. Erityisesti erään romanssinpoikasen kuvaukset yhtä aikaa naurattivat että turhauttivat. Rakkaus ei syty hetkessä oikeassa elämässä, joten sen ei pitäisi tehdä niin kirjallisuudessakaan. Tytaanien tekemiä tuhoja ei käsitellä tarpeeksi eikä edes kovin koskettavasti. Kaikkea vähän niin kuin lätkitään lukijan silmille mutta mihinkään ei paneuduta tosissaan;. näkyville jätetään tulitikut ja halkoja, mutta kukaan ei mene sytyttämään nuotiota.

Parasta Haltioiden tähdessä on mielenkiintoinen miljöö. Pryan on aina valoisa neljän aurinkonsa tuottaman valon vuoksi, ja se on täynnä trooppisia sademetsiä. Matkan varrella annetaan myös uutta tietoa Kuolemanportin maailmasta, sen perusjärjestyksestä ja historiasta. Sartanien ja patrynien suhdetta avataan lisää ja heidän voimiaan käsitellään. Suurempi tarina kulkee siis eteenpäin, vaikka tämän yksittäisen osan tasolla juoni tökkiikin jonkin verran.

Tämä ei tosiaan ole laadukkainta mahdollista fantasiaa, mutta voisi huonompaakin olla. Tämä kirja naurattaa monesta eri syystä ja tarjoaa yksinkertaisen lukuelämyksen, jonka parissa ei tarvitse juurikaan rasittaa aivoja. Minä tartuin sarjaan pääasiassa siksi, että halusin tarkastella jotakin vanhaa fantasiaa, nähdä mistä tämä genre on lähtenyt liikkeelle. Muillekin aikamatkaa etsiville tämä varmaan sopisi.

3/5

Syksyllä on luvassa...

Syksy on saapunut ja tuonut mukanaan paljon uutta, taas kerran. Yliopisto-opintojeni kolmas vuosi on käynnistynyt vauhdilla aineenopettajan pedagogisine opintoineen ja kirjallisuuden proseminaareineen. Lukupiiri palaa kesälaitumilta ensi viikolla syksyn ensimmäisen kokoontumisen merkeissä, Klassikot, ryhmätyöt, erilaiset artikkelit ja tenttikirjat kolkuttelevat jo varovasti ovea ja kesällä kirjoittamatta jääneet kirja-arvostelut haluavat epätoivoisesti päästä luettavaksi, Tekemistä ei siis puutu tulevina kuukausina. Teen seuraavaksi vähän listaa siitä, mitä olen suunnitellut.

1. Arvostelut alla listatuista kirjoista

Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman

I am yours - Faith Sullivan

Valtaistuinpeli - George R,R. Martin

Divergent - Veronica Roth

Insurgent - Veronica Roth

Throne of glass - Sarah J. Maas

City of bones - Cassandra Clare

Kultahattu - F. Scott Fitzgerald

Suljettu saari - Dennis Lehane

Leijonan kita - Anne Holt

Narrin matka - Robin Hobb

Viides todistaja - Michael Connelly

Pimeyden enkeli - Dean Koontz

Näitä on vähän kertynyt. Tänään olisi tarkoitus postata joku tuolta alkupäästä.

2. Pohdintaa kandin tekemisestä ja kirjallisuudentutkimuksesta yleensä. Tavoite on kirjoittaa aiheesta kerran viikossa, todennäköisesti keskiviikkoisin. Aion keksiä tälle postaussarjalle oman nimen, jotta se on helppo tunnistaa.

3. Klassikoita arvosteluineen. Kesällä ei riittänyt aikaa eikä energiaa tähän hommaan, mutta tästä eteenpäin minun täytyy olla ahkera, jotta saan joskus klassikot tentittyä.

4. Kaikenlaista höpötystä kirjallisuuden opiskelijan elämästä, kurssien herättämistä ajatuksista ja opiskelun vaikutuksista lukemiseen, kirjojen arvioimiseen ja muuhun kirjoittamiseen. Ajattelin että voisi olla mielenkiintoista kuulla vähän siitä, mitä tuolla yliopistossa oikein tehdään ja miltä se tuntuu. Tällaista sisältöä olen halunnut lisätä jo iät ja ajat, mutta en ole saanut aikaiseksi.

5. Lukupiirin tapahtumia. Säännölliset kokoontumiset varmasti auttavat tämän toteuttamisessa. Jos aikaa riittää, ensimmäinen postaus pamahtaa silmienne eteen jo ensi viikolla.

6. Sekalaisia ajatuksia ja huomioita kirjallisuuteen liittyvistä asioista, esimerkiksi ilmiöistä, tapahtumista, ostoksista, kirjaston aarteista, uutuuksista, kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista... 

Tällaista näin alkajaisiksi. Odotan mielenkiinnolla, mikä näistä lähtee rullaamaan ensimmäisenä.

Luova lukuhaaste: Into the Fire Challenge by Kelly Hashway

Tässä taas yksi niistä mahtavista ideoista, joita kirjailijat saavat. Toivottavasti oma kappaleeni saapuu ajoissa, jotta voin osallistua haasteeseen. Harkitkaa ihmeessä tekin osallistumista ja jakakaa eteenpäin mahdollisille kiinnostuneille, ;)

Katoamispiste - Joel Haahtela

Juonikuvaus: Nuori mieslääkäri kohtaa sateisessa Helsingissä salaperäisen naisen, joka on tullut Suomeen etsimään aviomiestään Paulia. Lääkäri ryhtyy vaistonvaraisesti auttamaan naista etsinnässä, jonka ainoa johtolanka on omituisissa olosuhteissa menehtyneen Raija Siekkisen romaani.

Ajatukseni:

Katoamispiste on hyvin tunnelmallinen teos. Katoavaisuus, hetkellisyys, menetys ja elämän hallitsemattomuus ovat keskeisimpiä teemoja, ja ne ohjaavat romaanin kerrontaa ja henkilökuvausta. Henkilöitä lähestytään psykologisella tasolla, ja lähestulkoon kaikki muu jää hämärän peittoon. Esimerkiksi kertojan nimeä ei kerrota ollenkaan. Hänen tunne-elämänsä sen sijaan nousee pinnalle herkkänä ja syvällisenä. Kaikissa henkilöissä on jotakin häilyvää, jotakin mistä ei aivan saa selvää. 

Juonellisestikin Katoamispiste liikkuu harmaalla alueella. Mennyt ja nykyhetki sekoittuvat todellisuuteen ja kuvitelmiin, eikä kaikin ajoin ole selvää, mikä on romaanin henkilöille totta ja mikä kuvitelmaa. Raija Siekkisen ja Paulin kohtalo selviää vain osittain - tai ainakin tuntuu selviävän. Siitäkään ei voi olla aivan varma, niin kuin ei oikein mistään tässä teoksessa. Tieto siitä, että tarina on osittain autofiktiota eli perustuu kirjailijan henkilökohtaisiin kokemuksiin saa romaanin tuntumaan kovin aidolta kaikessa hämyisyydessään.

Tämän romaanin kohdalla tuntuu tärkeältä sanoa jotain myös tekstin asettelusta. Kirja on pieni ja teksti on painettu hyvin kapealle palstalle. Tällainen asettelu jollain tavalla korostaa asioita, jotka ovat ymmärryksemme ulkopuolella, elämän ikuisia salaisuuksia; niitä asioita, joita romaanin henkilöt yrittävät tavoittaa, onnistumatta. Virkkeet ja kappaleet venyvät pitkiksi muodostaen samanlaisia vyyhtejä kuin ihmismieli silloin, kun ajatuksia ja tunteita on pinnassa liikaa käsiteltäväksi järkevästi ja johdonmukaisesti. En osaa sanoa, pidänkö tällaisesta ratkaisusta yleisesti, mutta se sopii tähän romaaniin todella hyvin ja vaatii lukijaa ajattelemaan myös muita kuin tekstin abstrakteja ominaisuuksia.

Katoamispiste on erilainen teos, joka täytyy lukea ymmärtääkseen sen hengen ja olemuksen. Sille on vaikea löytää tarpeeksi syvästi määrittäviä sanoja. Kaikessa on läsnä suru ja haikeus, tunne jostain joka oli joskus mutta ei ole enää. Niinpä suosittelen lukemaan tämän kirjan silloin, kun kaipaa jotain pohdiskeltavaa ja jaksaa todella keskittyä lukemaansa. Helppoa ja iloista luettavaa Katoamispiste ei ole, joten kannattaa valmistautua voimakkaisiinkin surun tuntemuksiin. 

4/5

Heinäkuussa luettavaa

Mistä tietää, että kesäni on ollut kiireinen? Siitä, että en ehdi edes kirjoittaa kirjoista! Bloggaaminen on hidastunut myös temppuilevan tietokoneen takia, mutta tämä ongelma on onneksi korjattavissa heti, kun minulla on aikaa ostaa uusi. Tänään yritän kuitenkin parantaa tapojani ja kirjoittaa ainakin yhden postauksen tämän lisäksi.

Ja tässä heinäkuun kirjavalikoima:


1. Insurgent - Veronica Roth
2. Shatter me - Tahereh Mafi
3. Gardens of the moon - Steven Erikson
4. Nuoren tytön päiväkirja - Anne Frank
5. Totta - Riikka Pulkkinen
6. Leijonan kita - Anne Holt
7. Mayojen testamentti - Steven Alten
8. Viides todistaja - Michael Connelly
9. Pimeyden enkeli - Dean Koontz
10. Vitsaus - Guillermo de Toro & Chuck Hogan
11. Totuus ja toiveet - P.D. James
12. Viimeinen temppeliherra - Raymond Khoury

Vampire Academy - Richelle Mead

Rose ja Lissa ovat olleet pakomatkalla kaksi vuotta, kun heidät saadaan kiinni ja viedään takaisin St. Vladimirin akatemiaan, jossa nuoret Moroit ja Dhampirit asuvat ja käyvät koulua. Dhampirit ovat puolivampyyreja, joiden tehtävä on suojella Moroita, kuolevaisia vampyyreja Strigoilta, kuolemattomilta, äärimmäisen voimakkailta ja vallanhaluisilta vampyyreilta. Lissa on kuninkaalliseen sukuun kuuluva Moroi, ja Rose on sekä hänen suojelijansa että hänen paras ystävänsä. Kun he palaavat akatemiaan heille selviää, että vaara joka uhkasi Lissaa aikaisemmin on yhä läsnä. Lissan turvallisuuden takaamiseksi Dimitri, yksi akatemian parhaimmista ja kunnioitetuimmista suojelijoista määrätään kouluttamaan Rosea noviisista viralliseksi suojelijaksi ja pitämään huolta Lissasta. Yhdessä he yrittävät selvittää, kuka tai mikä haluaa Lissalle pahaa ja miksi.

Vampire Academy on yllättävän monipuolinen young adult -romaani. Siinä käsitellään ystävyyttä, romanttisia suhteita, psyykkisiä vaikeuksia, perhesuhteita, syrjintää ja vastuunkantoa. Juonessa on fantasiaelementtien lisäksi kauhun ja arvoitusdekkarin piirteitä, jotka sopivat hyvin akatemian goottilaiseen ympäristöön. Kerronnassa on aistittavissa hiukan hätäisyyttä, mutta kokonaisuutena romaanin tapahtumat antavat hyvän yleiskäsityksen maailmasta, jossa sen henkilöt elävät. Kaikenlaiset säännöt, Moroin uhattu asema ja Dhampirien työn pyhyys ja vaativuus leimaavat jokaisen romaanin henkilön elämää jollain tavalla. Rosen ja Lissan paluu laukaisee akatemiassa kireän tunnelman, joka vain pahenee tarinan edetessä. Romaanin fantasiamaailmassa erityisen kiinnostavaa on slaavilainen nimistö ja muut slaavilaiset kulttuuripiirteet sekä vampyyrien jako kuolevaisiin ja kuolemattomiin.

Rose on monin tavoin ristiriitainen hahmo. Hänellä on taistelijan kova ja luja luonne, joka ei jätä tilaa tunteilulle. Pojat tarkoittavat hänelle enimmäkseen hauskanpitoa ja juhlat karkaavat häneltä useimmiten käsistä. Ajoittain tuntuu, ettei hän arvosta oikein mitään eikä ketään. Ainoastaan koulutuksensa, tulevan ammattinsa ja Lissan elämäntilanteen hän ottaa vakavasti. Rosea pidetään vastuuttomana petturina, joka sieppasi vampyyriprinsessan, mikä takia hän on jatkuvasti altavastaajan asemassa. Hänestä puhutaan pahaa ja häntä vältellään, mikä on sekä hänen hankalan persoonallisuutensa että kateuden syytä. Rose on itsepäinen, suorasukainen ja joskus harkitsematon, mutta hänen tekojensa taustalla on aito välittäminen ja huoli Lissaa kohtaan. Tämä huoli muuttuu usein ärsyttäväksi omistushaluisuudeksi, joka on vähällä sotkea Lissan muut ihmissuhteet. Rose siis sekä ihastuttaa että vihastuttaa.

Lissa herättää minussa voimakasta myötätuntoa. Hän kärsii menneisyytensä aiheuttamasta masennuksesta ja mahtisukujen välisestä juonittelusta. Hän on hauras persoona, jonka luonteelle epärehellisyys ja fyysinen uhka ovat lähes sietämätön taakka. Lissa tuntee olonsa ulkopuoliseksi sekä henkisen vointinsa että erikoisten kykyjensä takia. Systemaattisen syrjinnän kohteeksi joutunut Christian tuntuu olevan ainoa, joka todella ymmärtää häntä syvällisesti ja hyväksyy hänet juuri sellaisena kuin hän on. Toivon, että jatko-osat syventävät heidän suhdettaan ja antavat enemmän tietoa Christianista.

Dimitrin persoona on keskushenkilöistä kaikkein salaperäisin ja vetäytyvin. Hän on vakava ja työlleen omistautunut, mutta juuri muuta informaatiota hänestä ei vielä anneta. Hänen persoonansa piirtyy ennen kaikkea hänen suhtautumisestaan Roseen, jonka impulsiivisuuden rinnalla hänen hillitty käytöksensä korostuu. Dimitrin kohdalla kaipasin eniten henkilökuvan syventämistä ja yksityiskohtaisempaa rakentamista.

Paras ominaisuus romaanin henkilökuvauksessa on se, että henkilöt erottuvat toisistaan ja että he herättävät mielenkiintoaan. Heidän tunteensa välittyvät tekstistä loogisina ja ymmärrettävinä. Myös sivuhenkilöt kuten Lissan sukulaiset, Rosen ystävät ja akatemian henkilökunta herättävät ajatuksia toiminnallaan ja nostavat keskushenkilöistä esiin uusia puolia. Henkilöissä tapahtuu myös riittävästi kehitystä. Näkyvin puute on se, että jotkut henkilöt jäävät hiukan etäisiksi ja epämääräisiksi.

Juonenkuljetuksessakin on jonkin verran parantamisen varaa. Tapahtumat lähtevät todella nopeasti käyntiin, mutta tahti hidastuu häiritsevän paljon parin ensimmäisen luvun jälkeen. Juoni saa uutta vauhtia vasta myöhemmin, mikä saattaa saada osan lukijoista kyllästymään ja jättämään kirjan kesken. Kuitenkin mielenkiinto säilyy tämän notkahduksen jälkeen viimeiselle sivulle asti, ja loppuratkaisu yllättää. Ainakaan minä en osannut odottaa sellaisia käänteitä. Sisällöltään Vampire Academy on runsas. Odotan kiinnostuneena, miten sen herättämiä kysymyksiä ja vampyyrien maailmasta kumpuavia salaisuuksia käsitellään jatko-osissa.

Kaiken kaikkiaan Vampire Academy on lukemisen arvoinen YA-romaani. Suosittelen sitä sellaisille, jotka etsivät totutusta poikkeavaa vampyyrikirjaa, joka ei vaadi hirveästi keskittymistä eikä pohdintaa mutta joka ei kuitenkaan päästä lukijaa kulkemaan sieltä missä aita on matalin.

4/5 

Kesäinen kirjabingo

Kuva Emilien blogista

Emilie käynnisti blogissaan La Masque Rouge kerta kaikkiaan mainion kirjabingon, johon päätin heti osallistua. Ruudut kuitataan lukemalla niihin sopiva kirja. Tässä vielä muut säännöt:

- Bingo muodostuu pystysuorasta, vaakasuorasta tai kulmiin muodostuneista viidestä lokerosta, joista keskimmäinen on kaikille valmiiksi kuitattu.

- Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan ruutuun.

- Luetuista kirjoista ei välttämättä tarvitse tehdä pitkää blogipostausta, mutta jonkinlainen maininta omassa blogissa olisi kiva.

-  Bingot kuitataan tämän postauksen (Emilien blogissa) kommenttikentässä oman blogin linkityksen kanssa.

- Kesän lopussa lähtee muutamalle bingomestarille kirjapalkinto. Palkintokirjat päätetään myöhemmin.

Päivitän bingoon sopivia kirjoja tähän postaukseen sitä mukaa kun saan niitä luettua. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saan useamman bingon täyteen aika helposti. Katsotaan kuinka käy!

* * *

4.6. I am yours - Faith Sullivan, alle 200 sivua

Kesäkuussa luettavaa ja muita kuulumisia

Kesä on tullut! Kyllä sitä jo odotettiinkin. Tällä viikolla pakerran viimeiset esseet ja sen jälkeen saan nauttia vapaudesta. Ensimmäisenä aion panostaa blogien elvyttämiseen. Tässä blogissa ainakin kymmenen postausta odottavat kirjoittamistaan...

Alkukesäni, jonka lasken alkaneen siitä kun siirryin Joensuusta Imatralle ja aloitin kesätyöt, on ollut hyvin torin täyteistä. Olen siis töissä torilla, myyn mansikoita, pensasmustikoita, vadelmia, herneitä, kirsikoita ja perunoita. Työnantaja on sama kuin viime vuonna. Toripäiviin mahtuu valtavasti erilaisia hetkiä, jotka pitäisi kirjata ylös sopivan hetken tullen. Olen myös ehtinyt lukea enemmän nyt kun suurin osa opiskelukiireistä on takana. Niin ja onhan alkukesään mahtunut myös yhdet aivan mahtavat ylioppilasjuhlat. Olen liioittelematta hymyillyt ja nauranut muutaman viikon aikana niin paljon että poskiani alkaa särkeä. Elämä tuntuu siis juuri nyt hyvältä.

Tässä vielä kirjat, joiden joukosta valitsen kesäkuun lukemistoni:

Englanninkieliset:

1.I am yours - Faith Sullivan (loppuun)
2. Gardens of the moon - Steven Erikson
3. Shatter me - Tahereh Mafi
4. Insurgent - Veronica Roth

Lukupiirissä luettavat:

5. Suljettu saari - Dennis Lehane
6. Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini

Uudelleen luettavat:

7. Uinu uinu lemmikkini - Stephen King
8. Rooman portit - Conn Iggulden

Muut:

9. Tulimeri - Margaret Weis & Hickman (loppuun)
10. Narrin matka - Robin Hobb
11. Kuninkaiden koitos - George R.R.Martin
12. Linnake - Justin Cronin

Face of death - Kelly Hashway

Kevätkiireiden keskellä päästän itseni helpommalla ja kopioin englanninkielisen arvosteluni tänne.

* * *

Face of death is the last book of the series so the review contains some spoilers.

If I should describe Face of death with one word, the word would be profound. It's deeply emotional, rich in themes and the events are touching and sometimes heart-breaking. Face of death made me speechless for a long time and is definitely one of the best YA novel's I've read.

The plot is great in every possible way. It's deep, interesting, surprising and keeps the reader in suspense from the first page to last. Jodi and her Ophi friends are in Tartarus, also in hell, where Hades tortures them hour after hour. The torture is both physical and psychological, which is one of the best and deepest part of the book. Kelly shows that there are many ways to torture and many ways to respond it. Hades makes the Ophi relive the worst moments of their lives and forces them to face their mistakes all over again. Jodi carries a huge guilt with her and there are plenty of terrible memories that haunt her, so she suffers a lot. The descriptions of the moments of torture are breath-taking and amazingly emotional. And still, all the pain inside her, Jodi keeps fighting for Alex and for her friends, her new family. I'm so proud of that girl, wow. She wants to find a way the get them all away from the underworld, but it's difficult. She decides to try to raise the human part of her soul she killed when she drank Medusa's blood. In the process she faces the choices she has made in her past, and has to make new even harder choices, too. She has to find out what she wants, who she's been and who she wants to become. It's amazing to read about how she grows as a person and is capable of showing love even when she is the one who suffers the most. And Alex, the loving, strong, understanding Alex who is always there for her. Alex, I'll love you forever. And then Lexi and her sarcasm. There's a character with a talent of words.

The descriptions of the underworld are... There are no words to tell you, you have to read the book and see how well the world is built and written. The language is so vivid it feels like you were there and saw and felt the same the Ophi do. The underworld is a terrifying, sad, desperate place. I loved how detailed the underworld was, even though it made me cry more than once. Kelly's imagination is something beyond awesome.

One of the things I loved the most about the novel was the feeling of hope. Even though the characters are suffering, feeling guilt and terror, they have hope. And that's the unbreakable kind of hope that keeps you alive and helps you to find the solution. Face of death is a story about suffering but it's also a story about love, loyalty, forgiveness, faith and survival. It reminds us of one of the most important truths of life: we all make mistakes and sometimes find it hard to live with our past, but we can become better with the help of the ones we love and who love us back. We fall, but we rise, too, and we are able to change our future. And these are only few things the novel reminded me of.

This book has so much to give and it's a perfect ending to the series I love from the bottom of my heart. It's an emotional ride, but in the end of it you'll have a chance to see something has healed inside you. And I think that's feeling worth of few tears.

5/5 !! Love it, forever <3

Alkuvuoden kirjaostokset

Kokosin tämän vuoden aikana tähän mennessä ostamani kirjat pinoksi, joka onkin aikamoisen korkea. Kaksi näistä olen ehtinyt jo lukeakin. Suuri osa noista on ostetty lahjakorteilla, muuten ei tällaiseen määrään varaa olisikaan. Pari on tarttunut mukaan divarista, ja yhden teoksen sain ilmaiseksi. Pinosta löytyy...

Tammikuu:

1. Hohto - Stephen King

2. Kuvun alla - Stephen King

Helmikuu:

3.Face of deaht - Kelly Hashway

4. I am Yours - Faith Sullivan

5. The dream thieves - Maggie Stiefvater

6. Obsidian - Jennifer L. Armentrout

7. Gardens of the moon - Steven Erikson

8. Spider's bite - Jennifer estep

Maaliskuu:

9. Täysikuu - Antonio Munoz Molina

10. Rakkautta koleran aikaan - Gabriel Garcia Marquez

11. Linnake - Justin Cronin

12. Synnintekijä - Milja Kaunisto

Huhtikuu:

13. Divergent - Veronica Roth

14. Insurgent - Veronica Roth

15.Allegiant - Veronica Roth

16. The Assassin's blade - Sarah J. Maas

17. Veljessota - Conn Iggulden

18. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

19. Fatiman käsi - Ildefonso Falcones

20. Takana puhumisen taito - Anna-Leena Härkönen

Veljessota puuttuu kuvasta, koska en viitsinyt tuoda sitä Joensuuhun kuvaa varten. Ja Synnintekijän muistin ostaneeni vasta äsken, joten sitäkään ei näy kuvassa. On näköjään ihan paikallaan välillä tehdä tällainen postaus, jotta pysyy ostoksistaan perillä.

Toukokuun lukemistoa

Toukokuun kirjavalikoima näyttää tältä:

Englanninkieliset, joista tavoitteena on lukea kolme:

1. Shatter me - Tahereh Mafi

2. I am yours - Faith Sullivan

3. Throne of glass - Sarah J.Maas

4. City of ashes - Casssandra Clare

5. Gardens of the moon - Steven Erikson

Lukupiiriin luettavat:

6. Katoamispiste - Joel Haahtela

7. Huorasatu - Laura Gustafsson

Uudelleen luettavat:

8. Rooman portit - Conn Iggulden

9. Uinu uinu lemmikkini - Stephen King

Muut:

10. Narrin matka - Robin Hobb

11. Tulimeri - Margaret Weis & Tracy Hickman

12. Käärmemaagi - Margaret  Weis & Tracy Hickman

Jos saan näistä puolet luettua, olen tyytyväinen. Mitä te aiotte lukea?

Lukupiirin tapahtumia(1): Lukijaprofiileja ja kirjaesittelyjä

Lukupiirin ensimmäisessä kokoontumisessa jokainen kertoi lukutottumuksistaan ja esitteli kirjan, jonka oli tuonut mukanaan. Kirjan valitsemisen kriteereitä olivat muunmuassa kirjan henkilökohtainen merkitys, sen erikoisuus tai muu kiinnostava ominaisuus ja se, että se sattui olemaan juuri silloin kesken.

Suurin osa lukupiirin facebook-ryhmän jäsenistä ei päässyt tällä kertaa paikalle, joten tiedossa on vasta muutaman ihmisen lukutottumukset. Niiden perusteella uskon, että lähiaikoina on luvassa monipuolista ja monella tavalla haastavaa luettavaa.

Tässä esitellyt kirjat:

1. Narkissos ja kultasuu - Hermann Hesse

2. Kirja joka muutti elämäni (lukijat kertovat kirjoista, jotka ovat heille merkittäviä)

3. Humiseva harju - Emily Bronte

4. Aavetyttö - Torey Hayden

5. Murha laitumella - Leonie Swann

6. Sokkelokuja - Michael Connelly

Esittelykierroksen jälkeen siirryimme käytönnön asioihin. Sovimme seuraavasta kokoontumisesta, johon on nyt kaksi viikkoa aikaa. Kokoontumiseen luetaan Joel Haahtelan Katoamispiste ja Laura Gustafssonin Huorasatu. Erityisesti jälkimmäinen herättää varmasti monenlaisia ajatuksia... 

Päätimme myös pitää lukupiirin liikkeessä kesälläkin. Varsinaisia kokoontumisia emme varmaankaan pidä, koska kaikki majailevat eri paikoissa. Postaan kuitenkin joka kuukausi lukupiirissä luetuista kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista sen perusteella, mitä jäsenet kommentoivat facebook-ryhmässämme. Niin ja tietenkin omat arvostelut kirjoista sitä mukaa, kun saan ne luettua.

Tällaista tällä kertaa. Keskiviikkona esittelen sitten kirjaostoksia.

The Bone Season - Samantha Shannon

It is the year 2059. Several major world cities are under the control of security force called Scion. Paige Mahoney works in the criminal underworld of Scion London, part of a secret cell known as the Seven Seals. The work she does is unusual: scouting for information breaking into others' minds. Paige is a dreamwalker, a rare kind of clearvoyant, and in this world, the voyants commit treason simply by breathing.

But when Paige is captured and arrested, she encounters a power more sinister even than Scion. The voyant prison is a seperate city - Oxford, erased from the map two centuries ago and now controlled by powerful, otherworldly race. These creatures value voyants highly - as soldiers in their army.

Paige is assigned to a Rephaite keeper, Warden, who will be charge of here care and training. He is her master. Her natural enemy. But if she wants to regain her freedom, Paige will have to learn something of his mind and his own mysterious motives. 

* * *

The Bone Season on romaani, jonka julkaisemista odotin malttamattomana siitä päivästä lähtien, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. Kirjailija Samantha Shannon oli hiljattain perustanut blogin, jossa hän jakoi kokemuksiaan kirjoittamisesta ja esikoisromaaninsa julkaisuprosessista. Hän oli silloin 20-vuotias, nyt kaksi vuotta vanhempi. Seurasin hänen matkaansa tavallisesta kirjallisuuden opiskelijasta menestyneeksi kirjailijaksi innostuneena ja haltioituneena. The Bone Seasonin käännösoikeudet myytiin lähes kolmeenkymmeneen maahan jo ennen sen ilmestymistä. Koko maailma tuntui reagoivan hänen teokseensa välittömästi ilmestymisen jälkeen ja rakastuvan siihen. Kriitikot ylistivät sitä, sanomalehdet haastattelivat Samanthaa jatkuvasti, kirjallisuuspiirit hehkuttivat häntä ja ulkomaiset kirjakaupat ja kustantamot pyysivät hänet vierailulle. The Bone Season vilkkui kuukausien ajan vähintään joka toisessa minulle tutussa englanninkielisessä kirjablogissa, ja fanien määrä kasvaa edelleen - ansaitusti. The Bone Season on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista lukemistani romaaneista, ja itse asiassa paras viime vuoden aikana lukemani romaani.

Paige on hyvin mielenkiintoinen ja vahvaääninen päähenkilö. Hänen elämänsä Lontoossa on vaarallista ja salamyhkäistä aina, kaikkialla, joka hetki. Kuvaukset hänen työstään ja voimistaan ovat tarkkoja, ainutlaatuisen elinvoimaisia. Hänen tunteensa, ajatuksensa ja tekonsa ovat ymmärrettäviä, samastuttavia ja johdonmukaisia. Paigesta on helppo pitää ja häntä on helppo kunnioittaa hänen sitkeytensä ja oikeudenmukaisen moraalitajunsa vuoksi. Hän on vahva olematta kylmä, myötätuntoinen muuttumatta nöyristeleväksi. Ansiokasta on myös se, ettei hänen virheitään peitellä tai yritetä tehdä olemattomiksi.

Paigen pomo, Jaxon, ei sitten olekaan niin miellyttävä tyyppi. Jaxon on pelätty, purevalla ja ilkeällä tavalla älykäs mies, joka on valmis menemään pitkälle pysyäkseen asemassaan. Hänen asenteestaan maailmaa kohtaan huokuu iva ja pelkistetty, kyyninen realismi. Jaxonin perusluonteesta pääsee nopeasti perille, mutta lähellekään kaikkea olennaista hänestä ei tiedä tämän romaanin lukemisen jälkeen.

Warden vie minulta sanat. Hän yllättää, hätkähdyttää, saa tuntemaan ja pohtimaan, herättää kysymyksiä, välillä vihastuttaa ja paljon, paljon muuta. Ainoa asia, jonka hänestä voi sanoa varmasti alusta lähtien on se, että hänellä on salaisuuksia. En osaa sanoa, mikä hänessä on vaikuttavinta: se, että hän on selvästi erilainen kuin muut lajinsa edustajat, se että hän osoittaa kunnioitusta Paigea kohtaan vai se, että hän korkeasta asemastaan ja voimakkuudestaan huolimatta on monin tavoin sidottu tiettyyn elämään, tiettyyn tilaan, tiettyyn maailmaan. Warden on todella ainutlaatuinen henkilö ja ehdottomasti yksi romaanin parhaiten kuvatuista henkilöistä.

Romaanin henkilökuvaus on kokonaisuudessaan todella taidokasta. Myös sivuhenkilöt, joita on runsaasti, tulevat iholle ja jäävät mieleen. Yksikään henkilö ei ole mukana turhaan. Moniin heistä kiintyy, toisia halveksii ja inhoaa, joitakin ei kykene ymmärtämään eikä millään käsittämään, mutta kukaan heistä ei jää etäiseksi tai eteerikseksi. Heissä on vaihtelevuutta, monipuolisuutta, aitoutta ja elinvoimaa. Toivon, että monen tarina jatkuu sarjan tulevissa osissa.

Myös The Bone Seasonin maailma on omaa luokkaansa. Miljöö, erilaiset lajit ja elämiseen liittyvät säännöt kuvaillaan tarkasti, osuvasti ja syvällisesti. Selvännäkijöitä on useita erilaisia, muunmuassa ennustajia, sitojia (he pystyvät sitomaan kuolleiden henkiä toisiinsa ja käyttämään niitä apunaan hyökkäyksissään) ja eräänlaisia taiteilijoita, joilla on erityisiä luovia kykyjä. On hämmästyttävää, kuinka paljon näkijöihin liittyviä yksityiskohtia kirjailija on saanut ujutettua romaaniinsa tekemättä siitä raskaslukuista tai pitkäveteistä. Rephaim on erikoinen laji, joka toisaalta muistuttaa ihmistä ja toisaalta vaikuttaa epäinhimilliseltä. Teoksessa esiintyy myös muita olentoja, joista odotan kuulevani lisää sarja edetessä. Vaikka romaanin tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Oxfordiin, Scionin toiminnan arvaamattomuus, julmuus ja mielivaltaisuus näkyvät ja kuuluvat hämmästyttävän voimakkaasti sekä kielessä että romaanin alkupuolen tapahtumissa. Selvännäkijöitä kohdellaan rikollisina, vaarallisina ja luonnottomina olentoina, joiden näkyvyyden Scion pyrkii kitkemään. Kun Paige pidätetään ja viedään Oxfordiin, hänelle selviää, minne kymmenet selvännäkijät ovat kadonneet ennen häntä. Rephaimin hallitsema Oxford on epäoikeudenmukainen, synkkä ja vaarallinen paikka, jossa selvännäkijöitä orjuutetaan ja koulutetaan Rephaimin tarpeisiin sopivaksi. Paigen ja muiden hänen kaltaistensa kokemuksissa on läsnä paljon surua, kaltoinkohtelua ja ilkeyttä, jotka kaikki välittyvät myös yksittäisissä sanavalinnoissa. Kaupungissa on historiallisuuden ja vaaran tuntu, sellainen ilmassa leijuva levottumuus, johon on yhdistynyt voimattomuus ja toivottomuus. Oxford on vankila monella tasolla, ja tämä vankeuden teema tulee esiin vaikuttavalla tavalla. Muita teemoja romaanissa ovat uskollisuus, ystävyys, erilaisten yksilöiden syrjiminen, rikollisuus, väkivalta, rehellisyys, pettymysten sietäminen, toivo ja epätoivo.  

Kaikesta näkee, että Shannon on lahjakas kirjoittaja jo nyt. Ainutlaatuisen maailman lisäksi hän rakentaa toimivan, erottuvan juonen, jonka varrelle mahtuu muutama yllätyskin. Tarina etenee luontevasti, välillä viipyillen ja välillä nopeammin, romaaniin tummaan tunnelmaan sopivassa tahdissa. Lisäksi romaanin kieli on kaunista, soljuvaa, välillä riipaisevan rehellistä ja tunteisiin vetoavaa. Siinä on sävy, jollaista en ole aikaisemmin kohdannut, jotain henkilöistä, tapahtumista ja maailmasta kumpuavaa, jotain voimakasta. Sellainen sävy, joka ravistelee horroksesta.

The Bone Season on kaikin tavoin hieno teos. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat lukea erilaisen fantasiakirjan, joka on yhtä aikaa koskettava ja mielikuvituksellinen ja kaikille, jotka haluavat pysyä perillä siitä, mistä maailmalla nyt puhutaan. Sarjan seuraava osa, The Mime Order, julkaistaan lokakuussa. Arvaatte varmaan, kuka odottaa sitä jo iho kipristellen.

5/5

Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin

Yhdysvaltain armeija aloittaa salaisen operaation, jonka tarkoitus on selvittää, onko kuolema voitettavissa ja luoda samalla täydellinen ase. Kahteentoista vankiin istutetaan virus, joka pidentää elinikää radikaalisti ja muuttaa vangit epäinhimillisen voimakkaiksi, valonaroiksi ja verenhimoisiksi olennoiksi, jotka kadottavat tietoisuuden persoonallisuudestaan ja kaikista inhimillisistä tarpeistaan. Tutkijat kuvittelevat hallitsevansa luomansa olentoja, kunnes ne pakenevat tutkimuskeskuksesta ja tuhoava lähes kaiken tielleen osuvan. Meille tuttu maailma lakkaa olemasta: kaupungit tyhjenevät, elämä häviää, sähkö katoaa. Jäljelle jää vain viruksen kantajia eli viraaleja ja pieni Kaliforniaan paenneiden ihmisten muodostama yhteisö, Siirtokunta, jonka asukkaiden tärkein tehtävä on pitää toisensa hengissä ja tappaa mahdollisimman paljon viraaleja. Kun lähes sata vuotta on kulunut, maailma alkaa taas muuttua... 

Olen yhtä aikaa sanaton ja täynnä sanoja. Ensimmäinen siirtokunta on enemmän kuin hieno, parempi kuin mahtava romaani. Se on henkeäsalpaava tarina erilaisesta maailmasta, ihmissuhteista, ihmiskohtaloista, pelosta, rakkaudesta, ystävyydestä, lojaaliudesta, totuudesta ja valheesta, unelmista ja arjesta, salaisuuksista, vastausten etsimisestä, kunniasta, velvollisuuksista ja toivosta. Kaikista noista ja muustakin. Tämä romaani on niin paljon enemmän kuin osiensa summa. Se vei minut mukanaan jonnekin hyvin kauas täältä ja samaan aikaan jonnekin ihmisyyden ja elämän ytimeen, johonkin kaikkien jakamaan, kaikille läsnäolevaan. Syvälliset teemat ja monimutkaiset moraalikysymykset seuraavat toisiaan ja limittyvät yhteen jokaiselle tuttujen ilojen ja surujen kanssa. Ensimmäinen siirtokunta on todella vaikuttava.

Kuinka kiehtovan ja kiinnostavan maailman Cronin onkaan luonut. Siirtokunnassa eletään muurien sisällä sähkövalon suojassa, hengissä pysymisen kannalta välttämättömiin työtehtäviin keskittyen. On vartio, jonka jäsenet vartioivat muuria ja tekevät retkiä sen ulkopuolelle löytääkseen toimivaa teknologiaa ja muita hyödyllisiä tarvikkeita; Talous, siirtokunnan oma hallinto; sairaala ja Turvapaikka, jossa lapset asuvat ja käyvät koulua. On insinöörejä ja mekaanikkoja, jotka ovat vastuussa ennen kaikkea sähkövaloista, jotka sytytetään öisin viraaleja karkottamaan. Siirtokunnan toiminnan kuvaukset ovat tarkkoja ja yksityiskohtisia olematta raskaita. Kaikessa on aistittavissa tunne hetkellisyydestä, siitä että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Siirtokunnan asukkaille menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä epäselviä, yhtä paksujen verhojen takana jossakin näkymättömissä. Osa romaanin lumovoimaa on se, että siinä annetaan myös jonkinlainen käsitys siitä, miten ja miksi meidän maailmamme loppui ja sen tilalle tuli uusi. Monissa tämäntapaisissa romaaneissa muutos on jo tapahtunut ja menneisyyteen viitataan vain lyhyiden takaumien avulla, jos niidenkään. Kaikessa runsaudessaan Ensimmäinen siirtokunta jättää riittävästi tilaa sarjan kahdelle jatko-osalle, mikä on myös yksi osoitus kirjailijan lahjakkuudesta.

Huikeinta romaanissa on ehdottomasti kieli. Se on hämmästyttävän elinvoimaista, soljuvaa ja osuvaa alusta loppuun.. Se jäljittelee taitavasti ihmisen ajatuksenkulkua, rönsyilee ja viipyilee samalla tavalla kuin ihmisen ajatukset, hapuilee ja siirtyilee sinne tänne samalla tavalla kuin ihmisen muisti. Sanat ja virkkeet pureutuvat yhtä aikaa mieleen ja sydämeen ja jäävät kaikumaan tajuntaan, kuiskailemaan viisauttaan. Niissä on voimaa, luonnollisuutta, tunnetta, kauneutta ja elämää enemmän kuin ehkä yhdenkään toisen minulle tutun kirjailijan sanoissa - vähinkäänkin Cronin on parhaiden kirjoittajien joukossa. Hän käyttää kieltä todella ainutlaatuisella tavalla ja luo sen avulla vahvan, tunteikkaan yhteyden romaanin henkilöihin. Hänellä on ilmiömäinen taito välittää lukijalle henkilöidensä elämäntilanne ja sisimmät tuntemukset muutamalla virkkeellä. Häikäisevää.

Henkilökuvaus ja kieli vaikuttavat tässä teoksessa toisiinsa niin voimakkaasti että niistä tuntuu luontevimmalta puhua rinnakkain. Henkilöitä on paljon, mutta yksikään ei jää toisten varjoon tai liikaa hämärän peittoon. Eloisan kielen ansiosta jo pelkästään tyylin perusteella tietää, kenen silmin tapahtumia katsotaan, kenen mielen liikkeitä seurataan. Romaanissa ei ole yhtä päähenkilöä vaan useita keskushenkilöitä, joista suurin osa astuu kuvioon viruksen leviämiseen jälkeen. On pohdiskeleva, älykäs Peter, vartion jäsen, jonka isä kyseenalaisti henkiinjääneiden uskomukset ja etsi jatkuvasti jälkiä siirtokunnan ulkopuolisesta elämästä. Peterin veli Theo yhteisönsä kunnioitetuimpia henkilöitä, veljeään surumielisempi ja sulkeutuneempi. Mieleeni jäivät myös Alicia ja Mausami, soturinaiset, joilla riittää asennetta ja taistelutaitoa enemmän kuin useilla miehillä yhteensä. Myös sisarukset Sara ja Michael vaikuttavat merkittävästi romaanin tapahtumiin. Sara on sairaanhoitaja ja Michael on vastuussa sähköön liittyvistä asioista omituisen, sokean Eltonin kanssa. Kaiken keskiössä on Amy, 6-vuotias orpotyttö, jolla on erikoisia, ihmiskunnan pelastumisen kannalta äärimmäisen tärkeitä kykyjä. Hän on sekä lukijalle että romaanin henkilöille suuri mysteeri, jonka selvittämistä on mielenkiintoista seurata. Yhdessä he etsivät vastauksia menneisyyden jättämiin kysymyksiin, miettivät ovatko viraalit todella sieluttomia vai onko niissä enemmänkin, ovatko he todella yksin maailmassa vai onko jossakin muita aivan yhtä eläviä ihmisiä kuin hekin. Henkilökuvaus poikkeaa muista tuntemistani teoksista raikkaalla tavalla. Siinä on erityinen, henkinen, mielensisäinen tunnelma koko ajan. Se täytyy itse kokea, jotta sen ymmärtää.

Kaiken muun huikeuden lisäksi romaanissa on mielenkiintoinen, vaihteleva ja monipolvinen juoni, joka saa sydämen sekä hakkaamaan jännityksestä että pakahtumaan tunteista. Lähellekään kaikkia vastauksia ei vielä anneta, mutta ei tarvitsekaan. Minuun mystisyys ja jonkinlainen ajoittainen viitteellisyys vetosivat yhtä paljon kuin kaikki muukin tässä teoksessa. Ne jotenkin kuuluvat tähän yhtä lailla kuin yksityiskohdat ja viipyilevä kerronta.

Voi että kuinka rakastankaan tätä romaania. Olen aivan haltioitunut. Fantasian ja dystopian ystävät, lukekaa tämä heti kun voitte. Ensimmäinen siirtokunta on upea, syvä, jännittävä, kaunis ja runsas. Kerrassaan ainutlaatuinen.

5/5