Kirja-arvostelun kirjoittamisen ongelmia

Luin viime syksynä romaanin, josta kirjoittaminen osoittautui ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Tarkoitus oli kirjoittaa siitä arvostelu sekä blogiin että ainejärjestön lehteen, mutta jouduin siirtämään hommaa reilusti myöhemmäksi. Tämän tapauksen yhteydessä pysähdyin pitkäksi aikaa pohtimaan kirja-arvostelujen kirjoittamista ja erityisesti ongelmia, joita niitä kirjoittaessa silloin tällöin tulee vastaan. Kokosin ajatuksistani joitakin tapauksia, jotka ovat vaikeuttaneet kirjoittamista.

Arvostelua on vaikea kirjoittaa, kun... 

1. Teoksessa on yksittäisiä hyviä kohtia tai ominaisuuksia tasapaksun tai huonon tekstin seassa. Miten tällainen teos pitäisi esitellä? Jos keskittyy niihin piirteisiin, joista ei pitänyt, ne muutamat miellyttävät helposti unohtuvat kokonaan. Jos puolestaan kuvailee muuta tekstiä yleisellä tasolla ilman yksityiskohtia ja sitten yhtäkkiä kahta kohtausta vuolaiden kehujen kera, lukija saa ristiriitaisen vaikutelman. Oliko kirja lukemisen arvoinen vai ei? Tällaisesta teoksesta on haastavaa kirjoittaa yhtenäistä, yleisen tason tekstiä joka ei paljasta liikaa. Ratkaisuehdotus: Yritän pysyä ytimekkäänä ja sanoa selkeästi heti alussa, että suurimmaksi osaksi en pitänyt teoksesta. Sitten mainitsen ne asiat, joista pidin, ja yritän olla spoilaamatta mitään.

2. Teos ei hetkauta mihinkään suuntaan: se ei ole kiinnostava, se ei ole varsinaisesti tylsä mutta ei silti herätä positiivisia tunteita tai ajatuksia. Miten kirjoittaa teoksesta, josta ei ole juuri mitään sanottavaa? Voi toki käydä sen osat läpi järjetyksessä ja kertoa, miksi ne tuntuivat tasapaksuilta ja mitäänsanomattomilta. Arvostelusta tulee kuitenkin tälla tavalla luettelomainen ja melko suppea. Saa siis käyttää luovuutta kirjoittaakseen mielenkiintoisen ja hyödyllisen arvostelun. Ratkaisuehdotus: Yritän antaa joitakin esimerkkejä siitä, mikä jätti minut kylmäksi ja miksi, ja erityisesti välttää luettelointia. Kirjoitan sen verran kuin luentevasti saan sanottua.

3. Teos tulee hyvin lähelle minua ja elämääni. Nämä teokset, useimmiten romaanit, ovat hankalia siksi, että niistä kirjoittaessa saattaa avata liikaa itseään. Jos romaani käsittelee asioita, jotka ovat arvostelun kirjoittajalle vaikeita tai kipeitä, siitä kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään niitä. Tuntemattomalle lukijalle siitä ei kuitenkaan useinkaan ole hyötyä, koska teksti on enemmänkin terapeuttinen tunteiden sekamelska kuin hallittu analyysi. On vaikeaa välittää toiselle tunne, jonka tällainen romaani sai aikaan, koska se on niin henkilökohtainen. Ratkaisuehdotus: Odotan tunnekuohun laantumista ja aloitan kirjoittamisen vasta sitten. En kirjoita tekstiä kerralla enkä julkaise sitä ennen kuin olen tarkastanut sen pariin otteeseen.

4. Teos kulkenut mukanani vuosia. Kyseessä voi olla joku lempikirjoistani tai romaani, jonka olen lukenut useita kertoja vuosien varrella ja jolla jo siksi on erityinen tunnearvo. Lukukokemuksiin liittyvät muistot värittävät tällöin erityisen voimakkaasti arvostelua, vaikka yrittäisi olla kriittinen. Itselle rakasta 

teosta on vaikea pilkkoa osiin niin, että näkisi myös sen mahdolliset puutteet. Ja vaikka ne näkisi, on haaste tuoda ne esille häivyttämättä teoksen henkilökohtaista merkitystä. Ratkaisuehdotus: Kerron ensin, millainen merkitys teoksella on elämässäni ja kuinka arvelen sen vaikuttavan näkemykseeni, jotta muut osaavat lukea tekstin oikein. Sen jälkeen etenen systemaattisesti ja saatan vertailla tuoreinta lukukokemusta aikaisempiin.

5. Teos herättää ristiriitaisia tunteita. Tällaiset teokset ovat usein niitä, joista yhtä aikaa pitää ja ei pidä. Esimerkiksi henkilökuvaus saattaa olla nerokasta ja kiinnostavaa, mutta juoni tökkii häiritsevän monta kertaa. Miten nämä ajatukset saa puettua sanoiksi niin, ettei erityisesti hauku teosta muttei kehukaan sitä kovin paljon? Pitäisikö keskittyä positiivisiin vai negatiivisiin ominaisuuksiin? Kummasta on lukijalle enemmän apua? Mikä arvosana tällaiselle teokselle tulisi antaa, jotta se tukisi sanallista arviota? Ratkaisuehdotus: Keskityn ristiriitaisuuteen ja siihen, mistä se syntyy. Yritän myös ilmaista, oliko kokemus enimmäkseen hyvä vai huono ja arvioida, ketä teos voisi miellyttää.

6. Teos on järjettömän hyvä. Teos on kerta kaikkiaan niin mahtava, että se vie sanat suusta. Kehuttavaa riittää loputtomiin, teoksen herättämät tunteet pysyvät pinnassa pitkään ja se herättää jatkuvasti uusia ajatuksia. Joskus käy niin, että kaikkein parhaimmista lukukokemuksista on vaikeinta kirjoittaa. Tämä tuntuu minusta sekä nurinkuriselta että loogiselta. Hassulta se tuntuu siksi, että tekstiin on runsaasti aineksia. On todellakin jotain, josta ammentaa. Mistä siis kiikastaa? Ilmeisesti siitä, että teoksen vaikutus on huomattavan voimakas. Lukukokemuksessa on pitkään niin kiinni, ettei siitä saa sanottua mitään järkevää. Ei tiedä, mistä aloittaisi ja mihin lopettaisi. Ei osaa valita, mitä jättää pois. Ihania, antoisia kokemuksia muutta haastavia jaettavia. Ratkaisuehdotus: Annan ajan kulua ja käsittelen teosta jonkin aikaa mielessäni. Ranskalaiset viivat auttavat asiaa. Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua tärkeimmät asiat erottuvat helpommin ja niille löytää sanat - yleensä.