Damian's oracle on niitä romaaneja, jotka kuulostavat takakannen tekstin perusteella paremmilta kuin ovat. Sen idea on kiinnostava, mutta toteutuksessa on useita lukukokemusta laimentavia puutteita.
Parikymppinen Sofia kärsii omituisista oireista, joita lääkärit eivät osaa selittää. Hänellä on jatkuvasti päänsärkyä ja huimauskohtauksia, ja hänen silmänsä näyttävät muuttavan väriä. Kun Sofia alkaa nähdä mielessään kauhistuttavia pätkiä ihmisten tulevaisuudesta koskettaessaaan heitä, hän alkaa pelätä tulevansa hulluksi. Syynä on kuitenkin muodonmuutos, jonka takia Sofia on saanut peräänsä kahden toisaan vastaan sotivaa jumalaa. Hän saa tietää olevansa oraakkeli, jolla on hämmästyttävän voimakkaat kyvyt. Kumpikin jumala haluaa löytää hänet ennen muutosprosessin päättymistä liittääkseen hänet joukkoihinsa. Hyvän puolella taisteleva jumala, Damian, ehtii ensin ja alkaa valmentaa Sofiaa tulevaksi kumppanikseen ja neuvonantajakseen salaisessa kartanossaan kaukana ihmisyhteisöstä.
Damian's oracle on alusta lähtien nopeatempoinen, mikä mahdollistaa nopean lukemisen puutteista huolimatta. Juoni on toimiva, mutta juurikaan syvyyttä siinä ei ole. Tapahtumat etenevät niin nopeasti, että yksityiskohdille ja henkilöiden kehittymiselle ei jää riittävästi tilaa.
Yksi häiritsevimmistä asioita romaanissa oli juuri yksityiskohtien puute. Kaipasin enemmän tietoa Damianin ja hänen sukunsa historiasta, hänen joukkojensa toiminnasta ja säännöistä, miljööstä ja jumalten tehtävistä maan päällä. Edes hieman syvempi paneutuminen näihin asioihin olisi tehnyt romaanin maailman hahmottamisesta helpompaa. Sofian ja Damianin luonteista saa jonkilaisen käsityksen, mutta muut henkilöt jäävät melko epämääräisiksi. En edes muista lähellekään kaikkien nimiä.
Ihmettelin monta kertaa henkilöiden karkeaa kielenkäyttöä. Pulmusia kirjan henkilöt eivät toki ole, mutta joka tilanteessa ei tarvitsisi silti kiroilla eikä seksiin tarvitsisi joka kerta viitata sanalla 'fuck'. Kieli on ajoittain myös naiivia, jotenkin lapsellista. Näiden ominaisuuksien ristiriitaisuus välillä nauratti ja välillä ärsytti.
Kolmas erityisen häiritsevä asia on romaanin aikarakenne. Tapahtumien määrästä ja tavasta, jolla niitä kuvaillaan, päättelin että aikaa oli kulunut vähintään kaksi kuukautta puoliväliin tulteaessa. Sitten yhtäkkiä selviää, että kaikki on tapahtunut viikossa. Suuni loksahti auki ja sitten ärsyynnyin. Ennen tätä kohtausta Sofia ja Damian olivat ehtineet tutustua paremmin toisiinsa ja heidän suhteensa monimutkaisuutta oli käsitelty useiden tilanteiden avulla. He olivat riidelleet ja taas lähentyneet toisiaan. Rakkaudestakin puhuttiin. Sielunkumppaneiksi ei tulla viikossa, varsinkaan tilanteessa, jossa Sophie ja Damian elävät.
Entä ne hyvät ominaisuudet? Sofian tunteita kuvaillaan melko elävästi ja hänen kykyjensä kehittymistä mieleenkiintoisesti, koskettavastikin. Tarinan rakenteessa on vaihtelua ja juonessa salaperäisyyttä. Tapahtumat herättävät tarpeeksi tunteita ja mielenkiintoa, jotta kirjan jaksaa lukea loppuun. Yllätyksiä tulee vastaan eikä henkilöiden välisiä suhteita yksinkertaisteta (tuota ajallista epärealistista otetta lukuunottamatta). Pidin myös termistöstä, jota jumalten maailmassa käytetään ja tavasta, jolla mytologia tuodaan osaksi nykyaikaista maailmaa. Perusidea voi kehittyä paremmaksi jatko-osissa, jotka varmaan joskus luen tämän ensimmäisen osan tuottamasta pettymyksestä huolimatta.
2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti