One Dark Throne (Three Dark Crowns #2) - Kendare Blake

Taistelu valtaistuimesta ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, ja nyt kaikki kolme nuorta kuningatarta joutuvat kohtaamaan entistä suurempia haasteita.

Katharine on viimeaikaisten koettelemustensa jälkeen vahvempi kuin koskaan, mutta hänen lähipiirinsä ei ole ainoastaan iloinen muutoksesta. Arsinoe on saanut selville hätkähdyttävän totuuden voimistaan ja yrittää ratkaista, miten voi käyttää tietoa hyväkseen paljastamatta sitä vihollisilleen. Mirabella, joka oli vielä hetki sitten suoralla tiellä valtaistuimelle, on nyt toinen toistaan julmempien hyökkäysten kohteena.

Taistelu kruunusta on vasta alussa.

***

Tieni tämän jatko-osan kanssa oli sekä kivikkoinen että mielenkiintoinen. Aluksi etenin melko hyvää vauhtia, jossain vaiheessa mielenkiinto lopahti pitkäksi aikaa ja viimeinen neljännes täytyi kuunnella lähes yhdeltä istumalta. Kokemus hämmentää yleisellä ristiriitaisuudellaan. Toisaalta romaanissa on paljon piirteitä, joista pidän ja jotka saavat sarjan erottumaan joukosta. Ja toisaalta monet osa-alueet jäävät edelleen vajaiksi tai sortuvat ennalta-arvattavuuteen. En ole pitkään aikaan kokenut yhtä sekalaisia tunteita kirjaa kohtaan.

Juonen rakenne noudattaa perinteisempää mallia, minkä ansiosta sen seuraaminen on helpompaa. Itse tapahtumat ovat yhdistelmä perusmateriaalia, ennalta-arvattavuutta ja suuria yllätyksiä. Olin vähällä menettää uskoni juonen suhteen, kun eräs suoranainen kliseiden klisee melkein toteutui. Kirjailija kuitenkin kiertää sen viime hetkellä ja todennäköisesti pelastaa sen myötä jatko-osan laajalta juonikuviolta, jonka kulun olisi voinut ennustaa jo nyt. Viimeinen neljännes paikkaa pettymyksen tunnetta ihailtavasti, sillä siihen mahtuu useita yllätyksiä. Käänteet lisääntyvät ja kiihtyvät loppua kohden niin, että pian lopputuloksen ennustamisesta tulee todella vaikeaa. Lisäksi tapahtumat herättivät voimakkaampia tunteita kuin koko sarja tähän menneessä. Pidän siitä, kun saan aidosti yllättyä, ja tässä tapauksessa niin kävi useamman asian suhteen. Jatko-osa herättää minussa nyt huomattavasti enemmän mielenkiintoa kuin osasin odottaa.

Henkilökuvauksessakin tapahtuu positiivista kehitystä. Kolmen päähenkilön persoonallisuudet erottuvat paremmin toisistaan ja myös kehittyvät enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Heille alkaa syntyä erilliset kehityskaaret, jotka herättävät mielenkiintoa. Myös muutamat keskeiset sivuhenkilöt kehittyvät, ja heidän suhteensa päähenkiöihin saavat enemmän merkitystä. Toivon, että sarjan kehitys jatkuu samaan suuntaan.

Erityisesti täytyy kehua sitä, miten Katharinen muutos kuvataan. Fiktiivisen henkilön kanssa on vaikeaa tehdä uskottavaa täyskäännöstä, mutta tässä tapauksessa se onnistuu hienosti. Tilanteeseen liittyy lisäksi mysteeri, joka kantaa viime metreille asti.

Päähenkilöiden lähipiirin motiivit sen sijaan eivät vieläkään kunnolla aukene. Suurin osa heistä on selvästi vallan perässä, mutta haluaisin ymmärtää paremmin, miksi ja mitä he tarkalleen haluavat saavuttaa. Sivuhenkilöiden määrä rasittaa kokonaisuutta edelleen, muttta nyt on jo hiukan helpompaa muistaa, kuka on kuka.

Miljöön kuvausta ja maailmanrakennusta kaipasin yhä enemmän, mutta ne uudet asiat, jotka taikuudesta ja muusta yliluonnollisesta opitaan, ovat kiehtovia ja juonen kannalta olennaisia. Maailman tunnelma kokonaisuutena kuitenkin välittyy ja myös erottaa maailman muista minulle tutuista fantasiamaailmoista. Kerronnassa on kauhun sävyjä ja piirteitä, jotka voimistuvat erityisesti tässä osassa. Ne luovat pahaenteisen tunteen, jonka ansiosta lukija saa olla varpaillaan rauhallisinakin hetkinä. Mitään niin pelottavaa tai raakaa toisessakaan osassa ei kuitenkaan ole, että se työntäisi herkempiä lukijoita pois.

Alkuperäinen aikomukseni oli pitää tästä sarjasta taukoa, mutta One Dark Throne jäi niin dramaattiseen tilanteeseen, että todennäköisesti kuuntelen kolmannen osan elokuussa. Haluan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

3/5

***

Sarjan muut arviot:

Three Dark Crowns

Krokotiilinvartija (Kørner/Werner #1) - Katrine Engberg

Nuori nainen löytyy murhattuna vuokra-asunnostaan. Pian selviää, että hänen vuokranantajansa on käyttänyt häntä julkaisemattoman romaaninsa henkilöhahmona. Nainen kuolee myös romaanin sivuilla.

Etsivät Jeppe Kørner ja Anette Werner ryhtyvät tutkimaan vuokrantajan menneisyyttä ymmärtääkseen, mikä johti nuoren ihmisen traagiseen kuolemaan. Mutta kuka on lopulta kaiken takana?

***

Tanskalaisen Katrine Engbergin dekkarit tulivat sattumalta vastaan kesäkuussa, kun etsin luettavaa/kuunneltavaa dekkariviikkoa varten. En ollut kuullut kirjailijasta aikaisemmin, mutta hänen esikoisensa kuulosti kiinnostavalta ja pääsi nopeasti kuunneltavaksi. Takakansi kuitenkin lupaili enemmän kuin mitä lopulta sain.

Ajatukseni tiivistäen: olipa kyseessä juoni, henkilöt, miljöö tai jokin muu osa-alue, siinä on jotain mistä pidän ja jotain mistä en. Myös osa niistä ominaisuuksista, joista pidän eniten, eivät pääse täyteen potentiaaliinsa. Niinpä Krokotiilinvartija jätti jälkeensä hiukan pettymyksen makua.

Paras osa on mielestäni juoni, vaikka siinäkin on joitakin puutteita. Tutkittava tapaus on mutkikkuusasteeltaan keskiverto, ja pientä vaaran tuntua on ilmassa. Tutkintalinjoja on useita, joten totuus ei ole liian ilmiselvä. Minä kuitenkin arvasin yhden keskeisen osan hyvin varhain, mikä on ollut tänä vuonna suorastaan teema; jälleen juoni osittain latistuu, koska tärkeä palanen on helposti ennustettavissa. Jännitys ei nouse kovin korkealle, mutta toisaalta se tekee juonesta leppoisan seurata. Etenemisnopeus on sopiva ja rakenne looginen, joten mitään suurempia valituksen aiheita minulla ei ole.

Myös huumoristista pohjavirettä täytyy kehua. Rikoskirjallisuuteen ei ole helppoa ujuttaa luontevaa ja hyvää huumoria. Erityisesti tutkijoiden välinen sanailu sai minut muutaman kerran nauramaan ja hymähtelemään.

Kokonaisuutena he pysyvät kuitenkin aika pinnallisella tasolla. Lisäksi toiseen tutkijaan liittyy juonikuvio, joka on mielestäni kokonaisjuonen kannalta tarpeeton ja saa hänet vaikuttamaan melko ikävältä ihmiseltä. Heistä kumpikaan ei siis nouse kovin korkealle poliisihenkilöiden listalla.

Oli iloinen yllätys nähdä, että tapahtumiin liittyy olennaisesti eläkeikäisiä henkilöitä, sillä kohtaan heitä kirjallisuudessa harvoin. Yksi heistä on lisäksi pahaenteisen romaanin kirjoittanut vuokranantaja. Kun oikeastaan mikä tahansa romaani käsittelee tavalla tai toisella kirjoittamista, mielenkiintoni herää välittömästi. Kirjoittahenkilön kautta tästä romaanista nousee esiin kirjoittamisen etiikan teema, josta saisi irti paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Teemaa olisi tosin voinut käsitellä huomattavasti syvällisemmin ja suoremmin, jotta se olisi saanut enemmän roolia. Tämän osuuden vajaavaisuus harmittaa minua eniten, sillä mahdollisuuksia olisi ollut todella hyvään pohdintaan.

Yleisesti henkilökuvauksessa vaivaa se, että henkilöistä jää päällimmäiseksi aika negatiivinen vaikutelma. Henkilöiden joukossa ei ole oikeastaan ketään, josta ihan tosissani pitäisin ja jonka puolelle voisin tilanteessa asettua. Epämiellyttävät kirjallisuuden henkilöt eivät sinänsä häiritse minua, mutta jos yhdessä kirjassa lähes kaikki ovat sellaisia, se on hieman masentavaa. Minun oli vaikeaa välittää siitä, mitä henkilöille tapahtuu, koska he eivät herättäneet minussa erityisiä sympatioita. Toistaalta kukaan heistä ei ole niin kiinnostava, että se paikkaisi tilannetta. Tämä on minulle harvinainen tunne; yleensä suhtautumiseni henkilöihin ei ole näin lattea.

Myös miljöö jätti minut tällä kertaa melko kylmäksi. Lukuun ottamatta taloa, jossa uhri ja hänen vuokranantajansa asuvat, miljöön kuvaus on melko vähäistä. Kaipasin voimakkaampaa tunnetta siitä, että olen henkilöiden kanssa juuri Kööpenhaminassa enkä jossain muussa maailmankolkassa. Tunnelmallisia paikkoja olisi ollut tarjolla useampikin.

Romaani ei siis ollut hitti, mutta ei täysi hutikaan. Minulle Krokotiilinvartija on perusdekkari, joka ei herätä erityisiä tunteita suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan/kuuntelemaan kirjailijan muut romaanit.

3,5/5

Au pair - Emma Rous

Isänsä kuoleman jälkeen nuori Seraphine Meyes ryhtyy selvittämään, mitä todella tapahtui sinä päivänä kun hän ja hänen kaksosveljensä Danny syntyivät. Hän tietää varmasti kaksi asiaa: vain muutama tunti synnytyksen jälkeen heidän äitinsä heittäytyi kalliolta kuolemaansa ja perheen au pair, Laura, katosi jäljettömiin.

Perhe vastustaa Seraphinen yritystä kaivella menneitä, mutta hän ei voi antaa asian olla. Kysymys, onko hän sittenkin joku muu kuin hän on aina uskonut, on vaivannut häntä liian kauan. Seraphinea kalvavat myös kotikylässä pitkään kulkeneet tarinat vaihdokkaista ja ajan saatossa kylässä syntyneistä kaksosista, joille tavalla tai toisella tapahtuu jotain pahaa. Onko tarinoissa mitään perää vai ovatko ne vain uteliaiden ja mystikkojen sepitelmiä?

***

Au pair oli minulla jo useita vuosia sitten lainassa kirjastosta, mutta silloin en saanut sitä luettua. Fiilis ei ollut oikea. Romaani herätti aluksi mielenkiintoni ensisijaisesti siksi, että tarinaan liittyy au pairin rooli, josta minullakin on kokemusta. Tänä vuonna Au pair pääsi lopulta kuunneltavaksi ja tarjosi sekä hyvää ajanvietetettä että ajattelemisen aiheita.

Jos minun pitäisi kuvailla Rous'n esikoisromaania yhdellä sanalla, sana olisi hienovarainen. Sekä juonessa että henkilökuvauksessa ja niihin liittyvissä paljastuksissa on tiettyä vihjailevuutta ja epäsuoruutta, joka sävyttää tekstiä alusta loppuun. Juoni ei nojaa äkkinäisiin käänteisiin vaan jännitys kehittyy ja syvenee vähitellen. Juoni myös etenee hitaasti, joten tapahtumien perässä on helppoa pysyä. Tarina kulkee kahdella aikajanalla, jotka tukevat toisiaan ja rakentavat jännitystä. Nykyajan tapahtumat kerrotaan Seraphinen näkökulmasta ja menneisyyden tapahtumat Lauran, eli au pairin, näkökulmasta. Kokonaisuutta tarkastellaan siis sekä sen sisäpuolelta että ulkopuolelta, mikä luo mielenkiintoisen dynamiikan.

Seraphinen toive saada totuus selville on hyvin ymmärrettävä ja inhimillinen, minkä takia häntä kohtaan on helppo tuntea myötätuntoa. Muuten hän kuitenkin jää melko etäiseksi ja persoonattomaksi henkilöksi. Olisin mielelläni kuullut jotain esimerkiksi hänen harrastuksistaan tai kiinnostuksenkohteistaan, sillä se olisi tehnyt hänestä kokonaisemman henkilön.

Laurasta puolestaan muodostuu ainakin jonkin verran kokonaisempi kuva. Sen lisäksi, että hän kokemuksiaan au pairina avataan, käsitellään asioita jotka johtivat hänen valintaansa lähteä vieraaseen paikkaan asumaan ja työskentelemään. Sain häneen todennäköisesti myös siksi enemmän kosketuspintaa, että olen itsekin ollut au pair. Jotenkin Laurassa on enemmän särmää ja variaatiota kuin Seraphinessa.

Mielenkiintoisinta romaanissa ovat sen teemat. Keskeiseksi nousee perheen vaikutus identiteettiin: kuinka paljon ja millä tavoin perhe määrittää ihmistä? Millainen merkitys perheeseen liittyvillä epäselvyyksillä on? Lukiessani pohdin myös sitä, kuinka paljon ihminen voi vaikuttaa siihen, millaisia jälkiä perhe häneen jättää.

Au pair antaa oman näkökulmansa myös ikuiseen kysymykseen siitä, vapauttaako totuus vai olisiko joskus parempi pysyä tietämättömänä. Myös totuuden olemuksesta herää ajatuksia. Kun on kysymys ihmissuhteista ja niihin kietoutuvista tapahtumaketjuista, onko absoluuttista totuutta olemassakaan? Onko jonkun toisen näkemys totuudesta aidompi tai tärkeämpi kuin muiden? Ja kenellä on oikeus salata tai paljastaa se, ja millaisin ehdoin?

Au pair olisi mielenkiintoinen romaani myös genreanalyysin kannalta, sillä sen voisi mielestäni luokitella eri perustein mysteeriksi, trilleriksi tai dekkariksi. Toisaalta voisi sanoa, että se on niitä kaikkia yhtä aikaa, mutta eri asteisesti. Luulen, että moni sellainenkin lukija, joka ei normaalisti lue jännitys/rikoskirjallisuutta, voisi pitää tästä. Sisältö ei ole väkivaltaista tai muutenkaan raakaa vaan enemmänkin pohdiskelevaa, joten yleisvaikutelma pysyy kesynä.

Loppuratkaisu on minun makuuni hiukan vaisu. Arvasin siitä osan melko aikaisin, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni. Lisäksi loppuratkaisu nojaa ehkä hiukan liikaa erääseen tiettyyn asiaan, josta minulle jäi ristiriitainen olo. 

Kaikkien aikojen suosikkien joukkoon Au pair ei nouse, mutta kyllä se kuunnella kannatti. Olen kuunnellut myös kirjailijan toisen romaanin ja todennäköisesti tsekkaan tulevatkin teokset, jos sellaisia ilmestyy. Kokemukseni ja käsitykseni genrestä laajeni taas yhden kiinnostavan kirjailijan verran.

4/5

Heinäkuun lopun lukusuunnitelmia

Olen palannut kesäreissultani ja sen myötä blogitekstien ääreen. Päätin aloittaa asettamalla heinäkuun toiselle puoliskolle kevyet tavoitteet.

Fyysiset kirjat

Varsinainen lukeminen on ollut tänä vuonna hankalaa. Haluaisin kuitenkin lisätä fyysisten kirjojen lukemista loppukesän ja syksyn aikana. Pääsin reissun edetessä jo säännölliseen rytmiin, joten toivoa ainakin on.

Pääprojektini on viimeisen kuukauden ajan ollut A Game of Thrones, joka oli tarkoitus lukea jo aikoja sitten. Tällä viikolla tavoitteeni on lukea se lopultakin loppuun ja aloittaa seuraava osa pian sen jälkeen. Haluan ottaa kiinni alkuvuodesta hukattua aikaa.

Jos jaksan ja aikaa jää tarpeeksi, saatan lukea jotain muutakin loppuun tai aloittaa jonkun uuden kirjan. Uusi kirja on todennäköisesti jokin fantasiakirja, joita minulla on odottamassa valtava määrä.

Äänikirjat

Reissun aikana minulla oli vaikeuksia keskittyä myös äänikirjoihin. Monta kirjaa on kesken, mutta oikein mikään niistä ei pitänyt otteessaan niin hyvin, että olisin saanut kuunneltua loppuun asti tai edes edettyä merkittävästi. Seuraavan kahden viikon aikana saan kurssin toivottavasti korjattua.

Ennen elokuun alkua tavoitteeni on kuunnella (loppuun) seuraavat kirjat:

1. One Dark Throne - Kendare Blake

2. Forensics: The Anatomy of Crime - Val McDermid

3. Kuiva kausi - Jane Harper

4. The Night Stalker - Chris Carter

***

Elokuusta alkaen palaan todennäköisesti normaaliin rytmiin, eli aloitan kuukauden lukulistapostauksella ja jatkan siitä arvioiden ja muiden tekstien pariin. Tekstejä on runsaasti rästissä, joten yritän julkaista vähintään tekstiä viikossa kunnes olen lähempänä reaaliaikaa.

Miten sinun lukutavoitteesi ovat toteutuneet?