Lukulista 2/2022: Ensimmäiset lisäykset

Uuden lukulistan aika tuli nopeasti, mikä ei ole yllätys etenkään alkuvuodesta. Tammikuut tuntuvat kiitävän joka kerta ohi pikavauhtia. Listalle tuli kuitenkin mukavasti vaihtuvuutta, sillä tammikuu oli hyvä kuukausi lukemisen kannalta. Niin kuin edellisellä kerralla, listaan ensin keskeneräiset kirjat ja sitten päivitetyn 20 kirjan listan.

Kesken edelliseltä lukulistalta ovat:

1. Peilikaupunki - Justin Cronin

2. A Game of Thrones - George R.R.Martin

3. Assassin's Blade - Sarah J. Maas

4. Crown of midnight - Sarah J. Maas

5. Rooman portit - Conn Iggulden

6. Älä jää pimeään - Erin Kelly

Tavoitteeni on lukea näistä mahdollisimman monta helmikuun aikana, jotta saan pöydän puhtaaksi roikkuvista kirjoista. Helmikuussa aion aloittaa useita pitkiä kirjoja, joiden lukeminen varmasti venyy maaliskuun puolelle, joten on hyvä saada vanhat pois niiden tieltä.

***

TOP 20

Jos tammikuussa teema oli lukujumista irrottautuminen, helmikuuta voisi sanoa uuden aloittamisen kuukaudeksi. Listalla on useita sarjojen aloitusosia kirjailijoilta, jotka ovat minulle uusia. Tavoitteeni on lukea ainakin muutama aloitusosa alusta loppuun ja aloittaa pisimmät. Myös yksittäiset romaanit ovat suurimmaksi osaksi sellaisilta kirjailijoilta, joiden teoksia en ole lukenut aikaisemmin.

Pidän listalla pisimpään olleet kirjat mahdollisuuksien mukaan etusijalla, mutta ainakin muutama nyt lisättävä kirja pääsee todennäköisesti luettavaksi. Uudet kirjat on lihavoitu, jotta ne erottuvat paremmin.

1. City of Fallen Angels - Cassandra Clare

2. Heir of Fire - Sarah J. Maas

3. Clockwork Prince - Cassandra Clare

4. One Dark Throne - Kendare Blake

5. A Clash of Kings - George R.R. Martin

6. Rajalla - Ally Condie 

7. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

8. The 5th Wave - Rick Yancey

9. Muukalainen - Diana Gabaldon

10. Cinder - Marissa Meyer

11. Ship of Magic - Robin Hobb

12. Storm Front - Jim Butcher

13. Half-blood - Jennifer L. Armentrout

14. A Dance of Cloaks - David Dalglish 

15. Äänet - S.K.Tremayne

16. Vaiennettu - Luke Harding 

17. Ei koskaan - Ken Follett

18. Final Girls - Riley Sager

19. Liitu-ukko - C.J.Tudor

20. Kaunasin sivut - Jyrki Erra

***

Genrejen osalta painotus on selkeästi fantasiassa, sillä olen jo pitkään halunnut syventyä siihen. Hyllyyni on vuosien varrella kertynyt paljon fantasiakirjoja, jotka on jo aika ottaa esiin ja lukea. Valitsin listan kirjat huolellisesti, jotta joukossa olisi tarpeeksi variaationta sekä alalajien että pituuden osalta. Osa kirjoista oli listalla jo tammikuussa, mutta en ehtinyt päästä niiden pariin. Helmikuussa teen niistä vielä selkeämmän prioriteetin. Lisäsin listalle myös yhden kotimaisen teoksen ja yhden tietokirjan, jotta lukemisto laajenisi. Tällä tavoin pyrin myös lisäämään intoa lukemista kohtaan.

Onko sinulla suunnitelmia helmikuun varalle?

Pimeitten vetten paholainen - Stuart Turton

On vuosi 1634. Valtamerilaiva Saardam on lähdössä Itä-Intiasta kohti Amsterdamia tärkeä lasti mukanaan. Ennen lähtöä satamaan ilmestyy spitaalinen, joka ennustaa laivan tuhoutuvan kesken matkan.

Laivalla matkustaa myös kuuluisa etsivä Sammy Pipps, joka on lukittu vankityrmään jostain tuntemattomasta syystä. Kun selittämättömät tapahtumat alkavat seurata toisiaan, joukko matkustajia kääntyy Sammyn puoleen. Pystyykö Sammy auttamaan heitä ratkaisemaan mysteerin ennen kuin he kaikki menettävät henkensä?

***

Stuart Turtonin toinen ja samalla uusin romaani Pimeitten vetten paholainen pääsi automaattisesti lukulistalleni sen jälkeen, kun hänen esikoisestaan tuli yksi uusista lempikirjoistani. Tämä toinenkaan ei todellakaan tuottanut pettymystä.

Olen sitä mieltä, että tähän romaaniin kannattaa tarttua mahdollisimman vähin ennakkotiedoin. Niinpä kirjoitan arvion melko ympäripyöreästi, jotta en pilaa keneltäkään salaperäisyyden kokemusta, joka on romaanissa parhaimmillaan.

Laiva on mielenkiintoinen tapahtumapaikka, koska se on yhtä aikaa suljettu ja liikkeessä. Myös historiallinen aikakausi on virkistävä, sillä ihan jatkuvasti ei tule vastaan romaaneja, joiden tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle. Kuvailua on tarpeeksi, jotta lukija tuntee olevansa kyseisellä aikakaudella ja liikkuvassa laivassa. Samaan aikaan kuvaukset pysyvät sellaisella tasolla, että laiva voisi periaatteessa olla mikä tahansa 1600-luvun alus. Yksityiskohtia on siis karsittu. Ymmärrän kirjailijan valinnat, etenkin kun hän niistä itse kirjoittaa jälkisanoissaan, mutta olisin kuitenkin mielelläni ottanut vastaan vähän enemmän yksityiskohtia. Olen visuaalinen lukija, joten tapahtumaympäristön tarkka hahmottaminen tekee lukemisesta yleensä kokonaisvaltaisempaa ja vaikuttavampaa.

Henkilöitä on romaanissa runsaasti huolimatta siitä, että kirjailija on tietoisesti karsinut esimerkiksi niitä, jotka tositilanteessa kuuluisivat laivan päällystöön. Suurin osa henkilöistä on varsin mielenkiintoisia ja tärkeitä juonenkulun kannalta. Minulla oli kuitenkin joidenkin kohdalla vaikeaa muistaa, kuka oli kuka. Tämä vaikeutti ajoittain tarinan seuraamista.

Henkilöiden väliset, hiljalleen avautuvat suhteet sen sijaan jäävät mieleen ja nostavat mukavasti mysteerin ratkaisemisen panoksia. Osa suhteista on ollut olemassa jo pitkään ja osa syntyy tapahtumien edetessä. Kaikilla henkilöillä on myös omia ja osittain salaisiakin motiiveja, jotka tiivistävät jännitystä ja mutkistavat vyyhtiä. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka aitoja suhteita Turton pystyy rakentamaan vain yhden kirjan sisällä.

Pidän siitä, millä tavalla Turton liittää teoksiinsa spekulatiivisia vivahteita ja/tai herättää kysymyksiä sellaisen olemassaolon mahdollisuudesta. Ne piristävät tunnelmaa ja antavat mysteerille uuden säväyksen. Mysteeri on tässäkin romaanissa oikein onnistunut, mikä saa minut odottamaan todella kovasti Turtonin tulevia teoksia. Suosittelen tsekkaamaan kirjailijan, jos et ole sitä vielä tehnyt.

4,5/5

Leski - Fiona Barton

Pienen lapsen traaginen katoaminen on kuohuttanut niin mediaa kuin kansalaisiakin. Kaikki tuntevat miehen, jota epäiltiin syylliseksi. Mutta mitä tiedetään hänen vaimostaan Jeanista, joka seisoi uskollisesti miehensä rinnalla koko myllerryksen ajan?

Jean ei ole kertonut koko tarinaa koskaan kenellekään. Mutta nyt kun hänen miehensä on kuollut, hänellä on vapaus tehdä se. Toimittaja Kate Waters järjestää tiensä Jeanin kotiin ja saa hänet suostumaan haastatteluun. Mutta mitä Jean on todellisuudessa valmis paljastamaan?

***

Fiona Bartonin psykologiset trillerit ovat olleet lukulistallani jonkin aikaa, mutta Leski päätyi lopulta kuunneltavaksi sattumanvaraisesti. Kuunnellessani minusta tuntui, että pidin siitä aika paljon, mutta yksityiskohdat alkoivat unohtua melko pian kuuntelemisen jälkeen. Nyt oloni on hieman ristiriitainen. Selkeämmän mielipiteen muodostamiseksi minun pitäisi todennäköisesti lukea/kuunnella tämä uudelleen, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa tekstin ensimmäisen kokemuksen pohjalta.

Bartonin lähestymiskulma on mielenkiintoinen, sillä se painottaa sellaisten henkilöiden näkökulmia, jotka usein jäävät trillereissä sivurooliin. Päähenkilö ei ole rikostutkija, uhri tai epäilty vaan epäillyn vaimo, joka selvästi tietää enemmän kuin antaa ymmärtää. Lisäksi romaanissa saadaan välähdyksiä kadonneen lapsen äidin näkökulmasta.

Parhaiten romaanista jäivät mieleen sen synkkä tunnelma ja teemat, joita se käsittelee. Vanhemmuus ja siihen liittyvät toiveet ja kivut nousevat pintaan. Erityisesti äitiyteen liittyvät psykologiset ja joskus vaikeat, jopa tabumaiset aspektit ovat tässä romaanissa oivaltavasti esillä. Myös Jeanin suhdetta mieheensä käsitellään tiiviisti, ja siitä kehittyykin jännittävä tarina. Jean nostaa henkilönä esiin sokeita pisteitä, joihin ihminen saattaa läheistensä suhteen joko sortua ja nojautua pitääkseen elämänsä kasassa. Asioiden kertomatta jättämisen ja suoranaisen valehtelun raja hämärtyy ja saa kysymään, miten totuus pitäisi kulloinkin määritellä.

Koska kerronta painottuu henkilöiden mielenliikkeisiin, se on myös melko hidasta. Tämä ei haittaa minua sinänsä, mutta juuri tuona ajankohtana olisin todennäköisesti nauttinut enemmän nopeatempoisemmasta trilleristä. Kokemus ei siis päässyt täysiin oikeuksiinsa. Suurimmaksi osan ajasta tarina piti otteessaan, mutta oli myös hetkiä jolloin mielenkiinto herpaantui.

Muistan tärkeimmät osat loppuratkaisusta, mutta en enää täysin sitä, miten siihen oikeastaan päästiin. Niinpä en voi kunnolla arvioida sen tyydyttävyyttä. Todennäköisesti se oli plussan puolella, koska järjettömät loppuratkaisut eivät yleensä unohdu nopeasti. En voi kuitenkaan antaa kirjalle täyttä neljää tähteä ainakaan nyt, koska ei jättänyt minuun tämän pysyvämpää jälkeä. Tsekkaan kyllä jossain vaiheessa myös sarjan muut osat, mutta odotan suosiolla sellaista aikaa, jolloin olen synkkää ja viipyilevää tarinaa vailla. 

3,75/5

Tulilapsi - S.K. Tremayne

Rachel on mennyt naimisiin rikkaan ja komean Davidin kanssa ja muuttanut asumaan hänen valtavaan, historialliseen kartanoonsa Cornwalliin. Samalla Rachel on saanut elämäänsä valloittavan kahdeksanvuotiaan poikapuolen, Jamien, jonka kanssa hän on tullut alusta asti hyvin toimeen.

Onni alkaa rakoilla, kun Jamien käytös muuttuu yhtäkkiä etäiseksi ja vältteleväksi. Jamien äiti, Nina, kuoli traagisessa onnettomuudessa puolitoista vuotta sitten, joten suru voi selittää omituisen käytöksen. Pian Jamie kuitenkin yrittää vakuuttaa perheensä siitä, että hänen äitinsä on yhä elossa. 

Kun Rachel yrittää keskustella tilanteesta aviomiehensä kanssa, hänestä tuntuu, että mies salaa jotain. Menneisyys alkaa kummitella Rachelille. Mitä Ninan kuoliniltana tarkalleen ottaen tapahtui?

***

S.K. Tremaynen esikoisromaani Jääkaksoset oli positiivinen yllätys ja sopivan rento trilleri lomakaudelle, joten päätin kuunnella heti perään kirjailijan seuraavan teoksen. Pidin Tulilapsesta joiltain osin enemmän, mutta vielä jäi asioita hampaankoloon.

Kirjailijan selkeä tunnusmerkki on tarinan sijoittaminen mielenkiintoiseen miljööseen ja runsas miljöön kuvailu. Pidän tästä ominaisuudesta, sillä se erottaa Tremaynen romaanit monista muista lukemistani trillereistä. Hän herättää eloon sekä Davidin valtavan sukukartanon että myrskyisän rannikon synkkyyden. Myös alueen kaivokset, joilla on sekä kulttuurista merkitystä että temaattista merkitystä romaanissa, saivat selkeän hengen ja tunnelman mielessäni. Tapahtumaympräristöllä on myös osuutensa juonen etenemisessä pitkin matkaa, mikä on iso plussa.

Henkilöt herättävät jälleen sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Pidän siitä, että erityisesti alkuvaiheessa Rachelin ja Davidin suhde kuvataan pääosin hyvänä ja terveenä avioliittona, jolla on haastavista olosuhteista huolimatta mahdollisuus onnistua. He molemmat myös tuntevat tervettä syyllisyyttä salaisuuksistaan ja/tai teoistaan, joista toinen osapuoli voisi loukkaantua. Tilanteesta teki mielenkiintoisemman myös se, että ei ole alusta lähtien selvää, mitä he salaavat ja millainen vaikutus näillä salaisuuksilla lopulta on loppuratkaisua ajatellen.

Valitettavasti henkilöt kuitenkin kehittyvät huonompaan suuntaan. Erityisesti Davidin kehityskaaressa on negatiivisia aspekteja, jotka olisi voinut jättää pois muuttamatta tarinan ydintä miksikään. Myös Rachelin pisteet laskevat silmissäni hiukan tarinan edetessä. 

Olisin halunnut tietää enemmän Ninasta, joka kuoleman ympärille suuri osa mysteeristä kehittyy.  Kaikesta menneisyyden penkomisesta huolimatta Ninan persoonallisuus jää aika hahmottomaksi. Häntä tarkastellaan ennen kaikkea äitinä ja Davidin ensimmäisenä vaimona, mutta mitä muuta hän oli? Minkälainen ihminen hän oli, mistä hän nautti, mistä hän unelmoi? Hänen kohtalonsa olisi herättänyt huomattavasti enemmän mielenkiintoa ja tunteita, jos hänestä olisi piirtynyt aidolta tuntuva, kokonainen ihminen.

Juoni on miljöön lisäksi melko vahva. Mysteerin tuntu säilyy ja tapahtumat etenevät tasaiseen tahtiin. Jotkut asiat eskaloituvat mielestäni turhan nopeasti, mikä laskee juonen uskottavuutta. Erityisen onnistunutta sen sijaan on Jamien hämmennyksen ja käyttäytymisen kehityksen kuvaus, ja jatkuva epävarmuus siitä, voiko hänen puheissaan olla perää. Onko lapsen mieli murtumassa surun painosta vai onko tekeillä jotain muuta?

Välillä kerronta keskittyy turhan paljon Rachelin ja Davidin suhteeseen, joka ei kuitenkaan ole tarinan varsinainen aihe. Tämä aspekti saa vähän outojakin sävyjä, nimittäin kirjailijalla tuntuu olevan kova hinku käsitellä avioparien seksielämää romaaneissaan. Yleisesti ottaen seksi ei häritse minua kirjoissa, mutta tässä tapauksessa sen rooli tuntuu hieman kyseenalaiselta. Erityisesti eräs tietty kohtaus tulee yllätyksenä ja sen sisältö vihjailee asioista, joilla ei lopulta ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Epämiellyttävä vaikutelma vahvistuu, kun päähenkilön menneisyydestä paljastuu traumaattisia tapahtumia. 

Teemat ovat tässäkin teoksessa hyvin perhekeskeisiä. Minussa heräsi eniten ajatuksia suvulta peritystä omaisuudesta ja sen monimutkaisista vaikutuksista ihmisen elämään. Kun ihmisellä on liikaa rahaa, hänen elämänsä saattaa alkaa pyöriä sen ympärillä; rahan säilyttämisestä ja rikkaana pysymisestä voi tulla pakkomielle, jota ei pääse millään karkuun. Myös vaikutusvaltaisen suvun jäsenenä eläminen itsessään voi olla raskasta. Satojen, jopa tuhansien vuosien jatkumon säilyttäminen voi luoda paineita, joiden alla ihminen voi suistua raiteiltaan. Davidin kautta tätä teemaa päästiin tarkastelemaan, mutta vielä aika pinnalliselta tasolta. 

Suosittelisin tätä sellaisille lukijoille, jotka pitävät henkilövetoisista ja miljöön kuvausta sisältävistä trillereistä. Myös genren kanssa aloitteleville tämä voisi toimia hyvin, sillä tässä ei ole raakoja kuvauksia eikä varinaisesti pelottavia kohtia. Kokeneemmalle trillereiden lukijalle Tulilapsi voi jäädä vähän valjuksi, niin kuin minullekin osittain kävi.

3,5/5

Räsynukke (Fawkes & Baxter #1) - Daniel Cole

William "Wolf" Fawkes palaa poliisintyöhön viraltapidätyksen jälkeen ja saa heti tutkittavakseen erityisen karmivan tapauksen. Tyhjästä asunnosta löytyy katosta roikkuva, kuuden eri uhrin ruumiinosista kokoon parsittu ruumis, joka saa pian lehdistöltä nimen Räsynukke.

Fawkes ja hänen entinen työparinsa Emily Baxter ryhtyvät yhdessä selvittämään tapausta valtavan julkisen paineen alla. Pian murhaaja lähettää Fawkesin toimittajana työskentelevälle ex-vaimolle listan ihmisistä, jotka hän aikoo seuraavaksi tappaa. Lisäksi listaan on merkitty päivämäärä jokaista murhaa varten. Viimeisenä listalla on Fawkes itse. Saako hän murhaajan kiinni ennen kuin on liian myöhäistä?

***

Daniel Colen esikoistrilleri Räsynukke päätyi luettavakseni onnekkaan sattuman kautta. Trilogian jatko-osat löytyivät kaupan kirja-alesta halvalla, minkä jälkeen ostin nopeasti ensimmäisen osan, jotta pääsin tutustumaan siihen. Valinta oli erittäin hyvä, sillä löysin samalla uuden lempikirjan.

Räsynukessa tekee vaikutuksen oikeastaan kaikki, mikä on rikosromaanissa olennaista. Tutkittava tapaus on todella kiinnostava ja vaikea, minkä ansiosta tutkinta pysyy jännittävänä loppuun asti. Tekijän motiiveja ja henkilöllisyyttä saa arvailla jatkuvasti, ja loppuratkaisu on varsin tyydyttävä. Lisäksi tapaus saa runsaasti mediahuomiota, jonka vaikutukset sekä tutkintaan että henkilöihin ovat moninaisia. Median läsnäolo luo henkilökohtaisia paineita erityisesti Wolfille, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän joutuu tulilinjalle. Lisäksi hänen ex-vaimonsa rooli tapahtumissa mutkistaa tilannetta. En ole aikoihin lukenut trilleriä, jossa median roolia käsiteltäisiin yhtä hyvin kuin tässä. 

Myös henkilökuvaus on kokonaisvaltaisempaa ja syvempää kuin valtaosassa genren edustajista. Sekä päätutkijat Wolf ja Baxter että sivuhenkilöt tuntuvat aidoilta ihmisiltä, joilla on menneisyys ja elämä myös ennen tätä tapausta, ja toisista erottuva persoonallisuus. Lisäksi jokaisella sivuhenkilöllä on kunnollinen rooli tapahtumien kulussa, mikä ei lähellekään aina toteudu rikoskirjallisuudessa.

Mielenkiintoinen on myös Wolfin ja Baxterin suhde, joka on realistisen kerroksellinen, monimutkainen ja ajoittain myös ristiriitainen. Sekä menneet että nykyiset tapahtumat koettelevat heidän ystävyyttään ja kumppanuuttaan, mikä lisää syvyyttä tarinaan.

Pidän valtavasti siitä, kuinka kirjailija käsittelee tutkijoiden kokemuksia ja tunteita tutkinnan aikana. Uhrin ja uhrin läheisten tuska ja ahdistus nousevat usein päällimmäiseksi ja poliisin tunteen sen sijaan jäävät varjoon. Tässä tapauksessa ei todellakaan käy niin. Itse asiassa monet parhaista kohtauksista käsittelevät sitä, millainen henkilökohtainen merkitys kuvatulla tapahtumalla on tutkijahenkilöille. Psykologinen peli ja ajan kulumisesta syntyvä paine vaikuttavat voimakkaasti henkilöihin itseensä, mutta myös heidän läheisiinsä. 

Synkästä tapauksesta ja raskaista teemoista huolimatta kerrontaan mahtuu myös ironista ja ajoittain mustaa huumoria, joka sopii kokonaisuuteen erittäin hyvin. Hyvällä maulla kirjoitettu huumori voi antaa sekä romaanin henkilöille että lukijoille tauon intensiivisestä aivotyöskentelystä ja toisaalta korostaa henkirikoksiin liittyvää absurdiuden ja mielettömyyden tunnetta. Mielestäni Räsynukke on erinomainen esimerkki siitä, kuinka monipuolisia rooleja huumorilla voi olla.

Yhdessä nämä ominaisuudet luovat todella intensiivisen kertomuksen poikkeuksellisesta rikoksesta, vaarallisesta murhaajasta ja tutkijoiden taistelusta sellaista yksilöä vastaan, joka käyttää kykyjään käsittämättömiin, julmiin tekoihin. Samalla Colen tyylissä on jotain raikasta, mikä herättää suurta mielenkiintoa hänen tulevia teoksiaan kohtaan. Toivon, että trilogian jatko-osat ovat samassa linjassa ensimmäisen kanssa.

Jos olet genren lukija etkä ole vielä lukenut tätä, suosittelen tarttumaan tähän ensitilassa. Räsynukke on rikosromaani parhaimmillaan.

5/5

Clockwork Angel (The Infernal Devices #1) - Cassandra Clare

On vuosi 1878. Nuori Tessa Gray matkustaa Lontooseen veljensä luo, mutta pian saavuttuaan hän saa tietää, että tämä on kadonnut. Yrittäessään selvittää veljensä kohtaloa hän ajautuu Lontoon synkkään, yliluonnolliseen alamaailmaan.

Tessa saa liittolaisikseen pienen varjometsästäjien ryhmän. Yhdessä he ryhtyvät tutkimaan salaperäisiä, väkivaltaisia kuolemantapauksia ja kauhistuttavia, taikuuden avulla henkiin herätettyjä mekaanisia olentoja siinä toivossa, että tutkimukset paljastavat jotain Tessan veljen kohtalosta. 

Varjometsästäjiin kuuluvat muunmuassa kaksi poikaa, Will ja Jem, jotka molemmat vetävät Tessaa mystisesti puoleensa. Pian hän saa huomata, että asuinpaikka ei suinkaan ole ainoa asia, joka hänen elämässään on muuttunut.

***

Etenin viime vuonna vihdoin ja viimein The Infernal Devices -trilogian pariin pitkän aikomuksen jälkeen. Olin kuullut trilogiasta runsaasti kehuja vuosien mittaan, mutta jostain syystä lykkäsin sen aloittamista uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen osan luettuani into jatkaa Claren tuotannon lukemista kasvoi, ja vuonna 2022 tavoitteeni onkin päästä mahdollisimman pitkälle.

On aina hienoa havaita kehitystä kirjailijan taidoissa millä tahansa osa-alueella. Cassandra Clare on kirjailija, joka on kehittynyt suorastaan harppauksin. Clockwork Angel on tästä erinomainen osoitus erityisesti juonenkulun ja henkilökuvauksen osalta. Lukiessani minusta tuntui, että Clare on löytänyt itsensä kirjailijana; tästä romaanista löytyy hänen vahvimmat ja selkeimmät tunnusmerkkinsä hienosti toteutettuina.

Tietynlainen juonen töksähtelevyys, joka vaivaa esimerkiksi City of Bonesia, on tässä romaanissa tiessään. Käänteitä ei ole yhtä runsaasti kuin The Mortal Instruments -sarjassa, mutta juonen rakenne on tasapainoisempi ja huomattavasti hallitumpi. Ne juonenkäänteet, jotka tarinaan sisältyy, on toteutettu todella hyvin ja juuri oikeassa kohdassa. Jos juonessa olisi vähän enemmän yllätyksiä, se olisi viiden tähden kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan olin todella vaikuttunut siitä, mitä Clare on saanut aikaan.

Myös henkilökuvaus tekee monin tavoin vaikutuksen. Päähenkilöllä on erottuvampi persoonallisuus alusta lähtien, vaikkakin hän kuuluu samaan, toisesta maailmasta tietämättömän henkilön arkkityyppiin kuin Clary. Tessa on miellyttävä, rauhallinen ja vahvasti tunteva nuori nainen, jonka mielen sisällä on mukava olla. Tessaan liittyy lisäksi yksi tekijä, jota en ollenkaan osannut ennustaa. Tällaiset yllätykset ilahduttavat joka kerta ja tekevät henkilöstä mielenkiintoisen. 

Romaanin helmiä ovat ehdottomasti Will ja Jem, ja lojaali ystävyys, joka heidän välillään on. Tessa muodostaa heihin kumpaankin siteen, jotka ovat luonteeltaan erilaisia mutta kuitenkin vahvoja. Heistä kolmesta on vaikeaa kirjoittaa paljastamatta mitään olennaista, joten sanon vain, että mitä tahansa heidän kolmen välille syntyykään, se on kaunista. En sanoisi tilannetta kolmiodraamaksi, koska esimerkiksi mustasukkaisuusdraamaa ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta eräänlainen kolmen ihmisen välinen kuvio kuitenkin on olemassa. Ei silti kannata säikähtää, sillä tämä asetelma ei noudata kliseistä kaavaa.

Pientä miinusta tulee siitä, että sivuhenkilöt jäävät vielä vähän etäisiksi verrattuna pääkolmikkoon. Toivon, että jatko-osat vahvistavat heidän persooniaan ja roolejaan ja sen myötä myös minun yhteyttäni heihin.

Teemoista tärkein on identiteettiin liittyvät kysymykset ja muutoksen kohtaaminen ja hyväksyminen. Tessan täytyy ensimmäistä kertaa elämässään määritellä itsensä itse ja miettiä, kuka hän todella on ja haluaa olla. Samalla hänen täytyy kohdata useita muutoksia elämässään, sillä Varjometsästäjistä on tulossa pysyvämpi osa hänen elämäänsä kuin hän alunperin odotti. Historiallinen konteksti nostaa esiin myös kysymyksiä esimerkiksi naisen ja miehen rooleista yhteiskunnassa; mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, ja voisiko se tavalla tai toisella muuttua. 

Clare on hätkähdyttävän taitava tunnelman luoja. Viktoriaanisen ajan Lontoo herää hänen sanoissaan todella eloon, ja lukiessaan voisi kuvitella käyskentelevänsä Lontoon kaduilla henkilöiden kanssa. Hänen kuvauksensa Lontoon instituutista ja muista tapahtumaympäristöistä ovat rikkaita ja parhaimpaansa hiottuja. Salaperäinen, viipyilevä tunnelma vangitsee lukijan sisälleen, ja olo on kuin aikuisten sadussa, josta ei halua tulla pois. Luulen, että tämä lumo vain voimistuu jatko-osien myötä.

Clockwork Prince on vuoden ensimmäisellä lukulistalla, joten aloitan sen lukemisen pian. Odotukset ovat ensimmäisen osan jälkeen vielä korkeammat kuin aikaisemmin.

4,25/5

Ensimmäinen siirtokunta (The Passage #1) - Justin Cronin

Yhdysvaltojen armeija pyörittää vaarallista ihmiskoetta. Joukkoon elinkautisvankeja tartutetaan virus, joka muuttaa heidät häikäisevän nopeiksi, valonaroiksi ja väkivaltaisiksi olennoiksi joiden elinikä vaikuttaa olevan huomattavasti pidempi kuin ihmisellä.

Kokeen tavoite on lääketieteellinen läpimurto, mutta kaikki ei mene niin kuin pitää. Koehenkilöt pääsevät karkuun ja ryhtyvät levittämään virusta, johon ei ole parannuskeinoa. Maailma muuttuu apokalyptiseksi taistelukentäksi. Ihmisillä on kuitenkin vielä yksi oljenkorsi: kuusivuotias Amy Bellafonte.

***

Luin Ensimmäisen siirtokunnan ensimmäisen kerran kauan sitten ja lumouduin ytimiä myöten. En kuitenkaan saanut aikaiseksi lukea sen jatko-osia, ja elämä johdatti muiden kirjojen pariin. Tänä vuonna halusin korjata asian, joten laitoin Croninin scifi-trilogian prioriteettilistan kärkeen.

Yksi parhaista kokemuksista lukijana on se, kun tarttuu uudelleen kirjaan, jota on joskus rakastanut ja huomaa rakastavansa sitä uusimmalla lukukerralla vielä enemmän. Tämän kirjan kanssa tapahtui juuri niin. Ensihetkestä lähtien olin niin haltioissani lukemastani, että vatsaa kipristeli. Kokemus vain parani edetessään, ja lopussa olo oli kerta kaikkiaan vaikuttunut. 

Ensimmäisen siirtokunnan tapahtumat alkavat maailmasta, jonka me tunnemme. Joukko tiedemiehiä kohtaa tutkimusmatkallaan viruksen, joka tappaa heistä valtaosan. Henkiinjääneillä havaitaan merkittäviä muutoksia muunmuassa fyysisissä voimissa ja elintoiminnoissa, jotka viittaavat eliniän radikaaliin pitenemiseen. Armeija ottaa tilanteen haltuun ja aloittaa tieteellisen kokeen, jossa virus tartutetaan kahteentoista elinkautisvankiin. Muutoksen läpikäyneet koehenkilöt ovat kuitenkin älykkäämpiä kuin tutkijat uskovat, minkä seurauksena ne onnistuvat pakenemaan tutkimuslaitoksesta ja alkavat levittää virusta kaikkialle Yhdysvaltoihin räjähdysmäisellä nopeudella.

Viruksen leviämisen myötä syntyy uusi maailma, jossa valitsee täysin uusi järjestys. Noin sadan hengen joukko elää Kaliforniassa syrjäisessä siirtokunnassa, joka on ollut olemassa 92 vuotta. Juonen keskiöön nousee joukko nuoria asukkaita, joilla on läheiset suhteet keskenään ja omat roolinsa pienessä yhteisössä. Päivärytmi määräytyy pitkälti viraalien eli virusta kantavien, nyt jo lähes täysin epäinhimillisiltä vaikuttavien olentojen käyttäytymisen mukaan, ja kaikki yhteisön säännöt ja tavat pyrkivät edistämään niiltä suojautumista. Ulkomaailmaan ei ole yhteyttä eikä muista eloonjääneistä ole tietoa. Erinäisten tapahtumien seurauksena keskushenkilöiden muodostama joukko ryhtyy selvittämään, mitä viraalit oikeastaan ovat ja mitä maailmalle on itse asiassa tapahtunut.

Erityisen kiehtovaa on näiden kahden todellisuden välille syntyvä kontrasti ja ajatus siitä, että samalle planteelle voisi syntyä maailmanjärjestys, joka poikkeaa olennaisilla tavoilla nykyisestä länsimaisesta elämäntavasta. Siirtokunnan elämästä piirtyy hämmästyttävän kokonainen kuva historioineen, uskomuksineen ja jokapäiväisine tapoineen.

Juonen ja kerronnan rakenne on todella mielenkiintoinen, sillä se ei noudata perinteistä kaavaa. Tarina liikkuu kahdessa ajassa pitkinä jaksoina eikä esimerkiksi vuorotellen aikajanalta toiselle. Yhtä päähenkilöä ei ole, vaan kokonaisuus hahmottuu ison joukon kokemusten kautta. Siihen jää myös harkittuja aukkoja, joiden ansiosta lukijan mielessä pyörii jatkuvasti kysymykiä. Tarinaa kerrotaan monipuolisista ja mielenkiintoisista näkökulmista; joukosta löytyy siirtokunnan asukkaiden lisäksi muunmuassa nunna, murhasta tuomittu syytön vanki, seksirikoksiin syyllistynyt laitossiivooja, armeijan virkamies ja FBI-agentti. Vaikka henkilöitä on paljon, he erottuvat selkeästi toisistaan ja heistä jokainen tuo tarinaan oman vivahteensa ja selkeästi toisista erottuvan, kiinnostavan näkökulman. Henkilökuvauksessa korostuu se, millä tavalla henkilöt ajattelevat. minkä ansiosta he tulevat ihmisinä hyvin tutuiksi ja tuntuvat todella aidoilta ja kokonaisilta. 

Kiehtovan aihepiirin ja monipuolisen henkilökaartin lisäksi romaani on temaattisesti hätkähdyttävän rikas. Se esittää alusta lähtien useita eettisiä kysymyksiä. Mitä ihmiselle tai luonnolle saa tehdä tieteen nimissä? Jos ihminen tekee jotain hirveää ja yleisesti tuomittavaa kuten väkivaltarikoksen, menettääkö hän automaattisesti osan inhimillisistä oikeuksistaan? Tekeekö rikollinen tausta tällaisesta hyvin arvaamattomasta tieteellisestä kokeesta eettisemmän? Ihmisen ja luonnon suhde nousee isoksi teemaksi, ja sen myötä myös pohdinta ihmisen toiminnan roolista tässä suhteessa. Romaani muistuttaa monella tavalla siitä, mitä voi tapahtua, jos ihminen uskoo sokeasti hallitsevansa kaikkea ympärillään tai olevansa oikeutettu valtaan. Toisaalta herää myös ajatuksia siitä, millä tavoin ihminen aliarvioi oman toimintansa seurauksia erilaisissa tilanteissa.

Myös ihmisten keskinäisiä suhteita käsitellään kiinnostavalla tavalla. Merkittäväksi teemaksi nousevat totuuden ja valheen raja, salailun vaikutukset ja erilaiset huijaamisen ja hyväksikäyttämisen muodot ja vivahteet. Asioita ei esitetä mustavalkoisesti vaan lukija tönäistään ihmisyyteen liittyvien ristiriitojen eteen niin, että on lähes välttämätöntä tarkastalla omia uskomuksiaan ja asenteitaan. 

Spekulatiivisten elementtien tarkastelu puolestaan saa pohtimaan järjen ja tunteen iänikuista kamppailua. Henkilöt kohtaavat paljon asioita, joita he eivät pysty aikaisempien kokemustensa ja tietojensa avulla täysin selittämään, ja kullakin on oma tapansa käsitellä tätä kokemusta.

Croninin kieli on rönsyilevää, kuvailevaa ja ajoittain jopa runollista. Tyyliä ei ole siloteltu tai leikattu nykyaikaiselle romaanikerronnalle tyypilliseen tapaan, mikä tekee tekstistä elämänmakuista ja samalla henkilöistä omalla tavallaan todellisemman tuntuisia. Ymmärrän, miksi tyyli saattaa tuskastuttaa osaa lukijoista, mutta minut se imaisee täysin mukaansa. Lukiessani minusta tuntui siltä kuin olisin kellunut veden päällä jossain toisessa, ihmeellisessä paikassa, josta en halua lähteä pois. Croninin tyylilliset valinnat korostavat teoksen muita ominaisuuksia upealla tavalla, minkä takia ne ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.

Seuraavan kerran kun luen tämän sarjan uudelleen, kirjoitan myös lukupäiväkirjapostaukset, jotta voin jakaa spoileripitoiset pohdintani siitä. Minussa heräsi paljon ajatuksia ja tunteita, joita on todella vaikeaaa sanoittaa paljastamatta yksityiskohtia sisällöstä. Ensimmäinen siirtokunta on ehdottomasti yksi hienoimista lukemstani kirjoista, ja toivoisin sen saavan enemmän huomiota osakseen spekulatiivisen fiktion lukijoiden keskuudessa. Olen varma, että luen koko trilogian uudestaan ja uudestaan koskaan kyllästymättä.

5/5

Sisareni, sarjamurhaaja - Oyinkan Braithwaite

Koredella on haastava tehtävä: pitää pikkusisko Ayoola pois vankilasta.

Ayoola on kaunis ja lahjakas, mutta hän myös tappaa poikaystävän toisensa jälkeen; tällä kertaa jo kolmannen. Korede siivoaa siskonsa jäljet niin kuin ennenkin ja toivoo, että tämä ei jää kiinni.

Sisarusrakkautta kuitenkin koetellaan, kun Ayoola iskee silmänsä mieheen, johon Korede on ollut ihastunut jo pitkään. Pitäisikö Koreden jatkaa siskonsa rikoksien salaamista vai varoittaa miestä mahdollisesta hengenvaarasta?

***

Oyinkan Braithwaiten romaani Sisareni, sarjamurhaaja tuli ensimmäisen kerran vastaan youtubessa ja jäi mieleen raflaavan nimensä ansiosta. Kuuntelin sen kuitenkin hetken mielijohteesta, kun kaipasin jotain nopeaa lukukokemusta. Sain sellaisen, ja samalla jotain tavallisesta poikkeavaa.

Romaania on hiukan vaikeaa arvioida, sillä se on sekä lyhyt että rakenteeltaan sellainen, että jo sen kuvailu saattaa paljastaa liikaa. Mitä enemmän lukija saa yllättyä, sitä parempi. Niinpä kirjoitan lyhyesti.

Kerronnan rakenne on yllättävä ja kiinnostava. Se palvelee mustaa huumoria, johon koko romaani vahvasti nojaa. Parasta romaanissa on mielestäni se, kuinka se tavoittaa kuvailemansa tilanteen sekopäisyyden. Samalla se vitsailee herkullisesti perinteisten rikosromaanien konventioiden kustannuksella. Toisaalta tulee olo, että saisiko tällaisille asioille nauraa, ja toisaalta ei voi millään olla nauramatta.

Koredea kohtaan tuntee väkisinkin myötätuntoa. Ymmärrän, miksi hän salaa siskonsa teot, mutta samallla toivon että hän pääsisi irti Ayoolan kutomasta verkosta. Ei ole Koreden syy, jos sisko on häiriintynyt. Tilanne saa pohtimaan perhesuhteisiin liittyviä kysymyksiä. Mihin asti täytyy sietää perheenjäsenten toimintaa? Onko perheelle oltava loppuun asti uskollinen, vaikka tapahtuisi jotain kamalaa ja peruuttamatonta? Kuinka pitkään voi peitellä toisen tekemää rikosta tulematta itse osalliseksi, avustajaksi, mahdollistajaksi?

Ymmärrän, miksi romaani on rakennettu niin kuin on rakennettu. Henkilöt jäävät rakenteen takia kuitenkin hiukan kehysmäisiksi. Teoksen mitta ei salli kovin kokonaista henkilökuvausta. Olisin mielelläni saanut enemmän tietoa henkilöiden taustoista ja suhteista toisiinsa. Toisaalta, jos henkilöt tuntuisivat vahvasti oikeilta ihmisiltä, tällaisella juonella varustettu teos voisi muuttua mauttomaksi. Juuri tätä tarinaa varten olikin todennäköisesti valita hyvin tietoinen konstruktio, joka alleviivaa teoksen fiktiivisyyttä.

Braithwaite on kirjoittanut rohkean romaanin, joka jää takuuvarmasti mieleen. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen viesti, että fiktiota lukiessaan on hyvä pitää mielessä, että tosiaan lukee fiktiota, ja että kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti. 

Yleisesti ottaen pidän kuitenkin vakavampaan sävyyn kirjoitetuista romaaneista. Varsinkin jos ne käsittelevät aiheita, jotka ovat oikeassa elämässä traagisia ja järkyttäviä. Tämä tapaus on kuitenkin hyvällä maulla luotu ja oivalluksilla varustettu, ja ehdottomasti viihdyttävää. Kannattaa siis tsekata, jos haluaa käväistä tutuimpien polkujen ulkopuolella.

3,5/5

Kirjasarjat 1/2022: Tammikuun projektit

Tärkein tavoitteeni tänä vuonna on lukea kirjasarjoja tiuhempaan tahtiin kuin ennen. Tavoitteen saavuttamiseksi päätin ryhtyä tekemään postauksia, joihin kokoan keskeneräiset sarjat ja lähitulevaisuudessa aloitettavat sarjat ja kirjoitan lyhyesti, missä vaiheessa olen kunkin kanssa menossa. teen tällaisen postauksen alustavasti kerran kuukaudessa. Jos väli alkaa tuntua liian tiuhalta, pidennän postausväliä. Juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on parasta ajatella pieniä jaksoja kerrallaan.

Tähän ensimmäiseen postaukseen teen listan sarjoista, joiden lukemista aion jatkaa tammikuussa. Lisäksi merkitsin muutaman sarjan, jotka haluan aloittaa. Kuukauden sisällä aloitettavien sarjojen määrä todennäköisesti nousee vuoden mittaan, koska niitä on TBR-listallani valtava määrä. Ensin haluan kuitenkin lukea muutaman keskeneräisen sarjan loppuun.

Jatkettavat sarjat

1. The Passage - Justin Cronin (scifi)

Tämän suhteen on hyvä tilanne, sillä olen jo aloittanut trilogian viimeisen osan lukemisen. Parhaassa tapauksessa saan sen luettua loppuun asti jo tammikuussa. Tämä varaallisen tieteellisen kokeen seurauksista kertova trilogia on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ja sellaisena se todennäköisesti pysyy.

2. Fawkes and Baxter - Daniel Cole (trilleri/rikos)

Luin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla trilogian ensimmäisen osan ja aloitin joulukuussa keskimmäisen. Tammikuun aikana ehdin todennäköisesti lukea ensimmäisen osan ja hyvällä tuurilla aloittaa viimeisen. Odotan mielenkiinnolla, miten trilogia päättyy, sillä ensimmäinen osa nousi suosikkitrillereiden joukkoon. 

3. The Mortal Instruments - Cassandra Clare (YA fantasia)

Sarjan lukeminen uudelleen jatkuu mielenkiintoisena. Olen nyt puolivälissä, ja tavoitteeni on päästä tammikuussa vielä yhden osan verran eteenpäin. Arviot olen julkaissut tähän mennessä ensimmäisestä ja toisesta osasta.

4. The Infernal devices - Cassandra Clare (YA fantasia)

Myös tämän sarjan toisen osan pariin haluan päästä mahdollisimman pian, jotta saan trilogian päätökseen vuoden ensimmäisen neljänneksen sisällä. Pidin ensimmäisestä osasta todella paljon, mutta en saanut aikaiseksi lukea jatko-osia viime vuoden puolella. Nyt on kuitenkin sen aika! Trilogian keskimmäinen osa on myös Five star predictions -listallani, joten myös tämän lukuhaasteen kannalta on hyvä päästä kirjan pariin.

5. Throne of Glass - Sarah J. Maas (YA fantasia)

Olen niin onnellinen, että aloitin joulukuussa Maasin lukemisen uudelleen! Throne of Glassilla on erityinen paikka sydämessäni, ja se on vain vahvistunut toisen lukukerran edetessä. Kesken ovat tällä hetkellä Crown of Midnight ja esiosa Assassin's Blade, jota luen hiljalleen eteenpäin. Tavoitteeni on lukea tammikuussa vielä sarjan kolmas osa.

6. A Song of Ice and Fire - George R.R. Martin (fantasia)

Tämän projektin kanssa on ollut epäonnea: ensin unohdin ensimmäisen osan eri paikkakunnalle ja sitten sain kirjastosta painoksen, joka oli sen verran huonossa kunnossa, että lukeminen ei oikein edennyt. Joululoma puolestaan kului niin nopeasti, etten ehtinyt keskittyä tähän. Tammikuussa toivon pääseväni ainakin puoleenväliin.

7. Three dark Crowns - Kendare Blake (YA fantasia)

Aloitin sarjan ensimmäisen osan lokakuussa, mutta en malttanut silloin keskittyä. Konsepti vaikuttaa kuitenkin todella mielenkiintoiselta, joten haluan lukea ensimmäisen osan tammikuussa ja mahdollisesti aloittaa seuraavan, jos ehdin. Löysin sarjan storytelistä äänikirjoina, mikä nopeuttaa prosessia huomattavasti.

Aloitettavat sarjat 

8. Matched - Ally Condie (YA dystopia)

Tämän kanssa olen päässyt jo alkuun. Matched on osa lukemisen koetta, jossa selvitän, kuinka hyvin tunnen oman makuni kirjojen suhteen. Omistan trilogian kokonaan, joten todennäköisesti jatkan sen lukemista maalis-huhtikuussa. 

9. Keisari - Conn Iggulden (historiallinen fiktio)

Conn Igguldenin historialliset kirjasarjat tulivat osaksi elämääni jo yli kymmenen vuotta sitten. Keisarin olen lukenut viimeistä osaa lukuun ottamatta kokonaan, mutta en muista siitä enää juurikaan yksityiskohtia. Tänä vuonna on aika ottaa se uudelleen luettavaksi. Muistan, että pidin sarjasta todella paljon, joten olen innoissani tulevasta kokemuksesta.

10. The Lunar Chronicles (YA scifi)

Tämä tapaus kuuluu niihin sarjoihin, joista luin ensimmäisen osan mutta en koskaan päässyt pidemmälle. En ymmärrä miksi, koska Cinder oli monin tavoin piristävä YA-kirja, jonka luin todella nopeasti. Tämän vuoden tavoitteisiin kuuluukin lukea tämä sarja tällä kertaa alusta loppuun.

***

Siinä tämänkertainen sarjalista. Pyrin julkaisemaan uuden listan suunnilleen kuukauden kuluttua, mutta kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olen tehnyt koonnin kaikista tammikuussa luetuista kirjoista. Listalle pääsee toivottavasti myös muutama yksittäinen romaani.

Onko sinulla kirjasarjoja kesken tai suunnitelmia uusien sarjojen aloittamiseksi?

Luin uudelleen: City of Ashes (The Mortal Instruments #2) - Cassandra Clare

Huomioi: Teksti sisältää paljastuksia sarjan ensimmäisestä osasta

***

Claryn elämä on kääntynyt kerta heitolla päälaelleen. Hän vasta totuttelee uuteen identiteettiinsä demoneja jahtaavana varjometsästäjänä, yliluonnolliset olennot kuten vampyyrit, ihmissudet ja keijut ovat nyt osa hänen arkeaan, ja hänen äitinsä makaa tiedottomana taikuuden voimalla aiheutetussa koomassa. Kaiken lisäksi hän yrittää tulla toimeen perhesuhteitaan koskevan järkyttävän tiedon kanssa, joka on muuttanut hänen suhteensa Jaceen aivan erilaiseksi.

Välillä Clary toivoo, että hän voisi jättää varjometsästäjien maailman taakseen ja palata tavallisen teinitytön elämään. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pelastaakseen äitinsä hänen täytyy auttaa varjometsästäjäystäviään saamaan kiinni lajin pahamaineisin jäsen, Valentine, jonka julmat suunnitelmat uhkaavat koko yliluonnollista maailmaa.

Lisäksi heidän täytyy selvittää, kuka murhaa yliluonnollisia olentoja ympäri New Yorkia. Onko Valentine rikosten takana, ja jos on, mihin hän pyrkii? Ja ennen kaikkea: pystyvätkö yliluonnollisen maailman jäsenet unohtamaan erimielisyytensä ja tekemään yhteistyötä vihollisen voittamiseksi?

***

Kun luin The Mortal Instruments -sarjaa ensimmäisen kerran vuosia sitten, City of Ashes tuntui osittain väliosalta, jonka läpi piti mennä päästäkseen todella mielenkiintoisten tapahtumien pariin. Pidin siitä silloinkin, mutta tällä kertaa sen arvo nousi silmissäni korkeammalle tasolle. Kiinnitin enemmän huomiota maailmanrakennukseen ja teemoihin, mikä nosti päällimmäiseksi eri ajatukset kuin edellisellä kerralla.

City of Ashes laajentaa ymmärrystä neljästä lajista, joiden ympärille tarina on kietoutoutunut. Varjometsästäjien kulttuuri muuttuu entistä rikkaammaksi tarinan edetessä. Vampyyrien ja ihmissusien maailman tuntemus syvenee. Erityisesti ihmissusityttö Maya avaa näkökulmia siihen, minkälaista on elää ihmissutena ja minkälaisia haavoja varjometsästäjien ikävä asenne on heihin jättänyt. Luken hahmo syvenee, kun häntä tarkastellaan toisaalta entisenä varjometsästäjänä ja nykyisessä roolissaan ihmissusilauman johtajana.

Clary kohtaa myös ensimmäistä kertaa keijuja vieraillessaan keijukuningattaren hovissa. Keijut näyttäytyvät omahyväisenä, ylpeänä ja melko häijynä kansana joka välittää ennen kaikkea itsestään, Muiden lajien ongelmat eivät heitä hetkauta, eikä yhteistyö varjometsästäjien kanssa kiinnosta, elleivät keijut hyödy siitä tuntuvasti. 

Erityisen kiinnostavaa ja arvokasta on tieto, jota saadaan yliluonnollisten lajien keskinäisistä suhteista ja niiden historiasta. Varjometsästäjät ovat iät ja ajat pitäneet itseään ylempiarvoisina muihin verrattuna, koska he ovat polveutuneet enkeleistä, eikä heidän suonissaan virtaa pisaraakaan demonin verta. Muihin laheihin suhtaudutaan kuin villieläimiin, jotka sivistyneiden nefilien täytyy pitää aisoissa. Tämä ylemmyydentunto on katkeroittanut muut lajit niin syvästi, että sopua on todella vaikeaa pitää yllä. Katkeruus nousee uudelleen esiin, kun varjometsästäjät syyttävät vampyyreja nuorten yliluonollisten olentojen murhista. Uhrit on vuodatettu kuiviin, mikä toki voisi olla tyypillinen vampyyrin teko, mutta tällä kertaa syyllinen on Valentine. Niinpä varjometsästäjien on pakko katsoa peiliin ja ryhtyä pohtimaan, millainen heidän yhteisönsä tilanne oikeasti on.

Varjometsästäjiä järkyttää myös tärkeän, taikavoimaisen miekan varkaus, jonka takana on kuka muukaan kuin Valetine. Varkaudella on pelottavat seuraukset, sillä toteuttamalla tietyn karmean ja väkivaltaisen rituaalin siitä voi tehdä demonisen työkalun. Pian käy selväksi, että juuri tämä on Valentinen seuraava tavoite. Silloin varjometsästäjien toimintaa valvovaa klaavia (engl. clave) edustava inkvisiittori saapuu New Yorkiin tutkimaan tapahtumia. Hänen epäilyksensä kohdistuvat automaattisesti Jaceen, koska Valentine on ilmoittanut olevansa Jacen isä. Inkvisiittori uskoo, että Jace on pettänyt varjometsästäjät ja vakoilee heitä Valentinen puolesta. Pian käy kuitenkin selväksi, että inkvisiittorin motiivit ovat henkilökohtaisemmat ja hänen arvostelukykynsä on sokean vihan sumentama. 

Tilanne on äärimmäisen epäoikeudenmukainen, sillä Jace ei tietenkään ole osallinen Valentinen suunnittelemiin julmuuksiin. Hänen kokemansa kohtalo osoittaa, että klaavi ei ole julma ainoastaan muita lajeja kohtaan vaan myös omiaan, eikä haluaisi millään päästää irti ikiaikaisista tavoistaan. Muunmuassa tämä kuvio sai sydämeni sykkimään voimakkaistakin tunteista, joiden herättämisessä Clare tulee vain taitavammaksi jokaisen romaanin myötä.

Myös perhe on iso ja koskettava teema tässä osassa. Verisiteiden merkitystä pohditaan myös tavallisesta poikkeavalla tavalla, kun Claryn ja Jacen pitäisi unohtaa romanttiset tunteet ja sopeutua suhtautumaan toisiinsa sisaruksina. Kuten arvata saattaa, tämä on paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Kokonaisuutena sekä juonellinen että temaattinen sisältö on oikein antoisaa ja viihdyttävää. Henkilöt syvenevät ja saavat uusia sävyjä. He kehittyvät ihmisinä, mikä on sarjoja lukiessa aina ilahduttava havainto. Myös juonen rakenne on huomattavasti parempi kuin ensimmäisessä osassa. Siihen sisältyy vauhtia ja vaaroja sopivassa suhteessa pienten, hitaampien hetkien kanssa; eli olemme päässeet pois luotijunasta, jollaiselta City of Bones puolestaan tuntui. Lisäksi henkilöiden kannalta tärkeisiin kohtauksiin pysähdytään tarpeeksi pitkäksi aikaa, Erityisesti täytyy kehua sitä, mihin Simonin elämässä tapahtuva iso muutos on sijoitettu (lukeneet tietävät, mitä tarkoitan). 

Muutama juoneen liittyvä asia häiritsee kuitenkin edelleen. Ensimmäiseksi: on oikeastaan alusta lähtien selvää, että Clary ja Jace eivät oikeasti ole sisaruksia vaan kyseessä on Valentinen karmea juoni. Tämä johtuu kyseisen troopin luonteesta eikä sinänsä ole kirjailijan syy. Vaistomainen tieto siitä, että jossain vaiheessa he saavat taas olla yhdessä, kuitenkin syö juonen kiinnostavuutta hieman. Jännitystä on siinä, miten tähän lopputulokseen päästään ja kuinka kauan tuskaa kestää ennen sitä, mutta ei suhteen kohtalosta itsestään. Luulen, että muunmuassa tämän takia City of Ashes tuntui ensimmäisellä kerralla välipysäkiltä; halusin päästä nopeammin selvittämään, ketkä ihan oikeasti ovat Jacen vanhemmat ja miten tämä selviää henkilöille. Nyt tämä tietoisuus tuntuu vain hiukan turhauttavalta.

Toiseksi: Simonin ihastuminen Claryyn on mielestäni turha ja kliseinen kuvio. Se ainoastaan pahenee siitä, että Clary yrittää väkisin kehittää romanttisia tunteita Simonia kohtaan. Tarinassa olisi jännitystä ja draamaa tarpeeksi ilman tätä kiusallista kyhäelmää. Ymmärrän, että kyseisen juonikuvion tehtävä on korostaa Claryn ja Jacen toisiaan kohtaan tuntemaa kaipausta ja osoittaa, että sydäntä ei voi käskeä. Saman olisi kuitenkin voinut tehdä jonkun muun kuin Simonin avulla. Kuvioon olisi mahtunut joku uusi henkilö, joka olisi täyttänyt tämän roolin, jolloin Claryn ja Simonin suhde olisi pysynyt kaverillisena.

Ja kolmanneksi: loppuhuipennus on ehkä vähän pitkitetyn oloinen. Jossain paikoin tuntuu siltä, että eri henkilöt keskustelevat Valentinen kanssa vuoron perään eikä oikein päästä eteenpäin. Tämä on kuitenkin pieni miinus, sillä keskustelut paljastavat kiinnostavia asioita Valentinen ajatusmaailmasta ja rakentavat myös pohjaa tuleville tapahtumille.

Miinuksista huolimatta sarjan lukeminen jatkuu varsin innostavana kokomuksena, jota aion nyt jatkaa säännöllisesti. Jos tämä nuorten fantasia ei ole vielä tuttu, suosittelen antamaan sille mahdollisuuden.

4/5

***

Sarjan muut arviot:

City of Bones - Cassandra Clare