Asiat alkavat kuitenkin mennä kammottavalla tavalla pieleen. Kirstie yrittää yhtäkkiä saada vanhempansa vakuuttuneeksi siitä, että hän onkin Lydia. Menneisyys alkaa piinata perheen äitiä, Sarahia. Tekivätkö he vuosi sitten hirveän virheen vai onko Kirstien mieli niin pahasti järkkynyt, että hän ei enää erota itseään siskostaan? Mitä todella tapahtui sinä iltana, kun koko perheen maailma hajosi pirstaleiksi?
***
Joulukuussa pääsin irti lukujumista ja olin vailla kiinnostavaa ja nopeatempoista äänikirjaa. Valitsin Jääkaksoset ensisijaisesti siksi, että sen on osa lukemisen koetta, joka minulla on käynnissä.
Lähdin kuuntelemaan Jääkaksosia melko matalin odotuksin, joten positiiviselle yllättymiselle oli tilaa. Niin ilokseni kävikin monen asian suhteen. Juoni osoittautui nopeatempoisemmaksi kuin ennalta odotin ja tapahtumien sävy oli juuri sopivasti karmiva. Ei liian intensiivinen eikä ihan lällykään. Myös loppuratkaisu onnistui yllättämään osittain, ja oli kokonaisuutena perushyvä trillerin loppu. Olen lukenut huomattavasti parempiakin genren edustajia, mitä juoneen tulee, mutta myös huonompia.
Henkilökuvaus on enimmäkseen aidon tuntuista ja mukavalla tavalla tavallista. Päähenkilöille olisi tosin voinut antaa enemmän persoonallisuutta. Heidän koko minuutensa tuntui olevan kiinni menneisyyden tragediassa, vanhemmuudessa ja ongelmiin ajautuneessa avioliitossa, minkä takia he jäävät hiukan yksiulotteisiksi. Ihmisinä näkökulmahenkilöt herättävät ristiriitaisia tunteita. Kummallakaan ei ole ihan kaikki kotona, minkä lisäksi he kohtelevat toisiaan todella huonosti.
Suru ja sen myötä pahentunut masennus ovat sekoittaneet Sarahin pään. Lisäksi hänellä on hiukan erikoinen suhde tyttäriinsä; Lydia oli selvästi hänen suosikkinsa ja ajoittain kaksoset näyttäytyvät hänen ajatuksissaan hiukan liian täydellisinä, melkein kuin virheettöminä posliininukkeina. Sarahin mielenterveysongelmat heijastuvat epäluuloisena ja vihamielisenä käyttäytymisenä Angusia kohtaan. Hänen menetyksensä ja huolensa Kirstiestä herättävät kyllä myötätuntoa, mutta hänen kyseenalaiset valintansa etäännyttävät häntä lukijasta.
Angus puolestaan kärsii hyvin selkeistä vihanhallintaongelmista. Hänellä on todella halveksuvia ja ajoittain väkivaltaisia ajatuksia vaimostaan, mutta ilman selkeää, painavaa syytä. Lisäksi hän on juonut paljon, mikä pahentaa epävakautta entisestään. Kaiken kaikkiaan hänestä piirtyy vielä epämiellyttävämpi kuva kuin Sarahista.
Lisäksi lukisin mielelläni joskus myös trillerigenren sisällä avioparista, joka yrittää oikeasti ratkaista ongelmat yhdessä. Toisilleen valehtelevat ja toisiaan pettävät aviopuolisot alkavat vähän kyllästyttää. Ongelmat voisivat myös joskus olla jotain muuta kuin huono kommunikaatio, päihderiippuvuus tai uskottomuus. On täysin ymmärrettävää, että Sarah ja Angus ovat vaikeuksissa, mutta se voisi ilmetä toisinkin.
Mielenkiintoisinta tässä romaanissa on se teemat. Päällimmäiseksi teemaksi nousee identiteetti, joka voi olla hyvinkin monimutkainen asia kaksoslapsilla. Erityisesti identtisillä kaksosilla oman identiteetin kasvattaminen ja säilyttäminen voi olla haastavaa, koska he ovat ulkoisesti ja geneettisesti niin samanlaisia. Kaksossisaren menetyksen traumaattisuus tulee teoksessa hyvin esiin. Lydia ja Kirstie herättävät pohtimaan, mikä rooli ulkonäöllä ja fyysisellä olemuksella yleensä on identiteetin rakentumisessa ja millä tavalla esimerkiksi vanhemmat voivat joko vahvistaa tai heikentää lapsen kokemusta erillisestä, ainutlaatuisesta minästä.
Toinen merkittävä teema on tietenkin vanhemmuus ja sen monet karikot, varsinkin vanhemman ja lapsen välisen suhteen näkökulmasta. Romaani nostaa pohdittavaksi suosimisen vaikutukset ja linssit, joiden läpi vanhemmat katsovat lapsiaan. Joskus on liian helppoa unohtaa, että lapsi on enemmän kuin vanhempiensa käsitys hänestä. Toisaalta voi unohtua myös se, että lapsi on vain lapsi, ja että moni aikuiselle normaali asia on lapselle ylivoimaisesti liikaa.
Myös miljöö teki minuun vaikutuksen. Pohjoisen Skotlannin karun jylhät ylämaat ja myrskyisä rannikko avautuivat elävinä mielessäni, ja olisin mielelläni tunnelmoinut niiden parissa enemmänkin. Tapahtumapaikka luo sopivan värisyttävät olosuhteet psyykkiselle matkalle, jolle henkilöt pakon edessä joutuvat lähtemään. Miljööllä olisi voinut olla vielä suurempi rooli tapahtumissa esimerkiksi niin, että toiminta olisi tapahtunut sekä asuintalon sisällä että ulkopuolella tasapuolisemmin.
Kokonaisuutena Jääkaksoset on perushyvä trilleri, joka sopii hyvin esimerkiksi rennoksi lomalukemiseksi. Se sopisi todennäköisesti hyvin myös sellaiselle lukijalle, joka on vasta astumassa trillereiden maailmaan eikä halua ensimmäiseksi kirjaksi mitään liian raakaa. Aion kuunnella myös kirjailijan muut teokset lähitulevaisuudessa.
3,25/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti