Gardens of the moon - Steven Erikson

Tästä kuvasta tuli jostain syystä 
huonolaatuinen. No, ei ole
itse painoksenkaan
kunnossa kehumista
kaiken sen kuljettelun
jälkeen...

En ole aikoihin lukenut kirjaa, josta olisi yhtä vaikea kirjoittaa arvio kuin tästä. Gardens of the moon osoittautui viime vuonna todelliseksi haasteeksi valtavan runsaan sisältönsä vuoksi. Henkilöitä on valtavasti, tapahtumia vielä enemmän ja tärkeitä yksityiskohtia mereksi asti. Lukeminen kesti pidempään kuin olisin ikinä osannut odottaa, mutta kun lopulta pääsin tarinaan kiinni, se imaisi sisäänsä ja hämmästytti kerta toisensa jälkeen. Juonesta tuntuu olevan mahdotonta saada aikaiseksi järkevää kuvausta, mutta aion silti yrittää. Tämä kirja ansaitsee sen.

Tapahtumat sijoittuvat Malazanin imperiumiin, joka elää totaalisen kaaoksen vallassa. Sota, kansojen väliset erimielisyydet ja jatkuvat levottomuudet ovat rikkoneet imperiumin tasapainon, eikä kuohunnalle näy loppua. Keisarinna Laseen tavoittelee nyt Darujhistania, viimeistä kaupunkia, joka on vapaa hänen vallastaan. Kaupungin asukkaat aikovat kuitenkin taistella viimeiseen asti kotinsa ja kulttuurinsa puolesta. Taisteluun sotkeutuu lopulta sekalainen joukko henkilöitä: velhoja, noitia, salamurhaajia, yksi alkemisti, yksi nuori varas, ryhmä sotilaita ja erään pelätyn ja ihaillun paranormaalin kansan johtaja. Eikä pidä tietenkään unohtaa jumalien kaltaisia olentoja, jotka pitävät imperiumia silmällä omista rinnakkaisista ulottuvuuksistaan käsin. Kesti kauan ennen kuin kävi selväksi, millä tavalla kaikki nämä henkilöt ovat osallisia viimeisen vapaan kaupungin kohtaloon, mutta loppujen lopuksi Erikson sitoo tapahtumat ja juonikuviot yhteen hienosti. En vieläkään ymmärrä, miten hän on pystynyt pitämään kaikki langat käsissään kirjoittaessaan tätä kirjaa. Maailma on laaja kertaa 100, monimuotoinen kertaa 1000. 

Niin kuin arvata saattaa, romaanissa seurataan useita juonikaaria. Joukossa on sekä useita yksilön kehitystä käsitteleviä sivujuonia että esimerkiksi ystävysten ja perheenjäsenten suhteiden kiemuroita. Erikson käsittelee henkilöiden kautta muunmuassa petosta, uskollisuutta, mielen häiriintymistä, suuruudenhulluutta, kostoa ja monia eettisiä kysymyksiä. Kirjailija ei ole luonut yhtä päähenkilöä vaan laajan joukon erilaisia, merkittäviä henkilöitä jotka ajautuvat montien mutkien kautta samaan taisteluun mielekkään elämän ja totuuden puolesta. Heitä yhdistää jonkinlainen lainsuojtattomuus tai yhteiskunnan marginaaliryhmiin kuuluminen, mutta muuten ketään heistä ei oikeastaan voi verrata toiseen. Romaanin lähestymistapa on poikkeuksellinen myös siinä, että lukija paiskataan sodan kaaoksen keskelle fantasiamaailmaan, joka sisältää runsaasti ennestään tuntemattomia elementtejä. Lukijalle ei selosteta maailman historiaa tai sääntöjä vaan ne hahmottuvat tarinan mukana, pala palalta, välillä jopa huomaamatta. Varsinaista fantasiakirjallisuudelle tavanomaista pohjustusta ei rakenneta vaan epäselvät asiat selviävät kun selviävät, täysin omaan tahtiinsa kaiken muun sivussa. Tästä huolimatta tekstissä vilisee niin paljon yksityiskohtia, että en usko muistavani enää lähellekään kaikkea tärkeää.

Myös taikuus painii Eriksonin esikoisromaanissa omassa sarjassaan. Luulen, että paras tapa selvittää, miten se toimii, on lukea kirja itse. Olen kuluttanut tunnin toisensa jälkeen sen pohtimiseen ja pyöritettelmiseen edestakaisin. Olen ymmärtänyt ainakin sen verran, että jokaisella taikuuden käyttäjällä on oma 'warren', eräänlainen tila, käytävä tai suoni, jonka kautta/sisällä he käyttävät voimiaan. Tämä portti tai suoni tai miksi ikinä tätä ominaisuutta kutsutaankaan, täytyy ensin avata ennen kuin taikuus virtaa henkilöstä ulospäin ja on tämän käytettävissä. Näiden käytävien avulla on myös mahdollista matkustaa eri ulottuvuuksien välillä siirtymättä fyysisesti 'maallisesta' maailmasta mihinkään. Taikuuden mahdollisuuksien ja vaikutuksien kuvaukset ovat näyttäviä ja usein hengästyttäviä, sillä ne vaativat valtavasti keskittymistä. En edes yritä selittää, mitä kaikkea muuta tämän systeemin ympärille kiertyy; se on yksinkertaisesti liian monimutkaista tässä yhteydessä kuvailtavaksi. En edes usko ymmärtäväni tässä vaiheessa murto-osaa enempää. Sarja jatkuu vielä yhdeksän mielettömän pitkän osan (pisin on muistaakseni lähes 1300-sivuinen) verran, ja on selvää, että tämä ensimmäinen romaani vasta raapaisee maailman pintaa. 

Gardens of the moon on haastava kirja myös kielen tasolla. Jouduin tarttumaan sitä lukiessa sanakirjaan useammin kuin aikaisemmin lukemieni englanninkielisten romaanien kohdalla yhteensä. Kirjailija on kanadalainen, mikä voisi osittain selittää tuntemattomien sanojen määrää. Mutta vielä enemmän on kyse kuvailevan, ajoittain jopa runollisen kielen yhdistymisestä vaihteleviin lauserakenteiin. Eriksonin tyylissä on epäilemättä jotain omaa, jotain erilaista ja uutta.

Minulla oli ainoastaan yksi todellinen ongelma tämän teoksen kanssa. Se on aluksi melko sekava, sillä tapahtumapaikat ja näkökulmat vaihtuvat tiuhaan. Ihan aina en ollut varma, mitä oikein tapahtuu ja kenen näkökulmasta ja liikutaanko nykyhetkessä vai menneisyydessä. Tämän sekavuuden ei kuitenkaan kannata antaa häiritä liikaa, sillä kun se loppuu, lukukokemus muuttuu huomattavasti paremmaksi ja tarjoaa todella paljon monenlaisille lukijoille. Suosittelen tämän sarjan lukemista erityisesti eeppisen fantasian faneille, jotka haluavat lukea jotain erittäin kunnianhimoista, vielä eeppisempää ja melkein loputonta. Kannattaa antaa Malazanille mahdollisuus, mutta jos fantasia on vieras genre, ei kannata missään tapauksessa aloittaa tästä. Jos kokenut fantasian lukija menee päästään pyörälle, niin ummikolla ei varmaan kestäisi ruuvit paikallaan lainkaan.

4/5