Juliette on ollut vankina 264 päivää. Näiden päivien aikana hän ei ole nähnyt päivänvaloa eikä poistunut sellistään kertaakaan. Hänelle ei ole suotu minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Hänet on eristetty ympäröivästä todellisuudesta, koska maailman silmissä hän on hirviö. Julietten kosketus tappaa, eikä kukaan tiedä miksi. Kun kaikki tutkimukset osoittautuvat hyödyttömiksi, yhteiskunta alkaa pitää häntä luonnonoikkuna, joka on paras työntää syrjään, pois silmistä ja tietoisuudesta. Juliette jää yksin, eikä tälle yksinäisyydelle ole näkyvissä loppua.
Tilanne kuitenkin muuttuu täysin, kun Warner, maailmaa hallitsevan sotilaallisen organisaation johtaja ilmoittaa haluvansa Julietten joukkoihinsa. Warner on lumoutunut Julietten kyvystä ja haluaa käyttää sitä oman valtansa kasvattamiseen. Hän tarjoaa Juliettelle ulospääsyä vankeudesta, mutta vapauden hinta on niin hirveä, ettei Juliette halua ottaa sitä vastaan.
Julietten täytyy tehdä valinta: hän voi olla toisen ihmisen ase tai soturi omassa taistelussaan vääryyttä vastaan. Mutta miten hän pääsee irti Warnerin otteesta?
* * *
Shatter Me on hätkähdyttävä trilogian avaus. Aloitin sen lukemisen reilusti viime vuoden puolella, mutta silloin en päässyt alkua pidemmälle. Julietten kärsimys välittyi ensimmäisiltä sivuilta lähtien niin voimakkaasti, että se lamaannutti minut. Hänen elämäntilanteensa epäoikeudenmukaisuus ja julmuus tulivat emotionaalisesti niin lähelle, että en yksinkertaisesti kestänyt lukea enempää. Olin hämmentynyt. Vaikka eläydynkin voimakkaasti lukemaani, aivan näin rajua reaktiota en muista kokeeneeni vuosiin - en ehkä koskaan näin puhtaana. Jätin kirjan sivuun ja odotin, että olisin valmis lukemaan sen.
Uuden tammikuun saavuttua päätin, että on aika ottaa selvää, mitä Juliettelle tapahtuu ja miksi olin tullut sillä tavalla henkisesti taklatuksi. Avasin kirjan uudelleen ja upposin syvälle sen sisälle, tällä kertaa ilman vaikeuksia. Shatter Me täytti minut ja mieleni täydellisesti lukemisen ajaksi sekä tunteilla että uusilla pohdiskelun aiheilla. Tälläkin hetkellä mielessäni on niin paljon mainitsemisen arvoisia asioita, että tiedän ainakin kolmasosan putoavan tekstistä pois. Niitä ei vain saa sanoiksi tällaisessa tekstissä.
Yksi Shatter Men vaikuttavimmista osista on sen kieli. Mafin kirjoitustyyli poikkeaa radikaalisti itse asiassa kaikesta aikasemmin lukemastani. Tekstissä on runsaasti tunteita tiivistäviä kielikuvia, joiden kaltaisia en ole ennen kohdannut. Ne ovat toisaalta hyvin konkreettisia, toisaalta abstrakteja. Yhtä kaikki niissä on jotakin hyvin runnollista ja soljuvaa ja traagista. Osa lauseista on viivattu yli; Juliette ikään kuin korjaa itseään jatkuvasti ja yrittää ajaa tietyt ajatukset pois mielestään. Romaani on kirjoitettu Julietten näkökulmasta yksikön ensimmäisessä persoonassa, mikä vahvistaa näiden lauseiden vaikutusta. Juliette kieltää itseltään tietyt ajatukset, koska ne ovat liian massiivisia, liian merkittviä, liian voimakkaita hänen kannettavakseen. Jotkut ajatukset ovat kiellettyjä, toiset kauhistuttavan surullisia ja loput raadollisen realistisia. Juliette kokee syvää kärsimystä, ja tuo kärsimys on läsnä romaanin kielessä erottamattomana.
Lisäki romaanissa hätkähdyttää maailma, jota tällä ainutlaatuisella kielellä kuvataan. Julietten vankilan ulkopuolella maailma on kuihtunut. Sää on muuttunut peruuttamattomasti ja kaikki meidän maailmamme tuntemat itsestäänselvyydet ovat muuttuneet ylellisyydeksi. Kaduilla ei ole enää turvaa eikä vapautta, lapsilla ei olen vanhempia eikä maailmassa ole järjestystä. The Reestablisment on suurimmaksi osaksi sotilaallinen järjestö, joka on luvannut palauttaa rauhan. Mitä pidemmälle tarinassa edetään sitä selvemmäksi käy, että organisaatiolla on runsaasti omia päämääriä, joilla ei ole mitään tekemistä suurten massojen auttamisen kanssa. Toivon todella, että maailma ei koskaan muutu sellaiseksi kuin se tässä tarinassa on tullut.
Kirjailijan henkilökuvauksessakin on voimaa. Warner on nuori poika, joka kantaa vastuuta Reestablishmentin toiminnasta ja pyrkii suorastaan pakkomielteisesti käännyttämään Julietten puolelleen. Mafi piirtää Warnerin epävakaan ja kieroutuneen persoonallisuuden todella taitavasti ja yksityiskohtaisesti, joten vastenmielisyyden kokemiselta ei voi välttyä. Paljon jää kuitenkin verhon taakse, mikä lisää mielenkiintoa. Kuka Warner aivan pohjimmiltaan on ja mitä hän itse asiassa Juliettesta haluaa? Miten hänestä on kasvanut juuri tällainen, häikäilemätön ja hurja nuori mies, joka on sokea oikeastaan kaikelle muulle paitsi itselleen?
Warnerin täydelliseksi vastakohdaksi asettuu Adam, nuori sotilas joka haluaa pelastaa sekä Julietten että itsensä Warnerin hulluudelta. Hän kohtaa Julietten erikoisissa olosuhteissa, mutta koska hän on ainoa ihminen, joka on todella tehnyt niin - kohdannut Julietten sielun - hänestä tulee Julietten kallio. Adamin luonteessa on samankaltaista syvää moraalitajua kuin Juliettella, mutta hän on ennen kaikkea vakaa, vahva ja päämäärätietoinen. Hän näkee Julietten sisälle siihen osaan, joka on aikoja sitten kadonnut Juliettelta itseltään: siihen ihmiseen, joka Juliettesta voi tulla, jos hän ryhtyy tosissaan taistelemaan elämän asettamia kahleita vastaan. En pysty hienoimmillakaan sanoilla selittämään, millä tavalla heidän suhteensa etenee ja kuinka kauniita sävyjä siinä on. Kuinka voimakkaita tunteita he kokevat toistensa läsnäollessa, kuinka hengästyttävän kauniita hetkiä heillä on. Pidätin ihan oikeasti hengitystäni tiettyjä kohtia lukiessani. Esimerkiksi se, millä tavalla yhden kosketuksen merkitys avautuu tällaisessa kontekstissa on todella vaikuttavaa.
Kaikkein eniten koskettaa kuitenkin Juliette itse. Hän on herkkä persoona, joka haluaisi syleillä koko maailmaa sekä käsillään että sydämellään. Hänessä on valtavasti lämpöä ja viatonta halua auttaa toisia. Hänen mielensisäistä maailmaansa hallittsevat epävarmuus ja tappavan kyvyn synnyttämä itseinho. Juliette haluaisi epätoivoisesti tehdä jotakin elämänsä ja maailman eteen, mutta ei näe mssään mahdollisuutta siihen. Hän on kauhuissaan omien käsiensä voimasta ja pelkää, ettei voi koskaan luoda kestäviä ihmissuhteita. Hänen pelkonsa on varsin ymmärrettävä, sillä hän on joutunut jo näkemään kosketuksensa seuraukset. Nuo muistot piinaavat Juliettea herkeämättä ja tekevät hänestä hirvittävän hauraan. Menee pitkään ennen kuin hän alkaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että hänen kyvyllään voi olla muukin kuin tuhoava tarkoitus. Että elämä voi vielä muuttua hyväksi, onnelliseksi. Sydämeni särkyi tuhanneksi palaseksi Julietten tuskan vuoksi. Sen suunnattoman vääryyden vuoksi, jota hän on joutunut elämänsä aikana kokemaan. Kuinka kovasti toivonkaan, että tilanne on trilogian lopussa parempi. Paljon parempi.
Ainoat puutteet tai viat, jotka jäivät kaivelemaan ovat häviävän pieniä kaiken hyvän rinnalla. Juonellisesti Shatter Me on alusta lähtien oikein hyvä. Ainoastaan alkupuolella keskitytään ehkä hiukan liikaa Julietten vaikeisiin tunteisiin tapahtumien varsinaisen edistämisen sijaan. Mutta sitten, kun tapahtumvat käynnistyvät, ne vyöryvät eteenpäin kuin luotijuna. Toinen pieni ongelma liittyy uskottavuuteen. Kukaan, joka ei ole ikinä elämässään käsitellyt tuliasetta ei voi suhtautua aseisiin niin luontevasti kuin tässä annetaan ymmärtää. Puhumattakaan siitä että Julietten kaltainen vähäisen ravinnon heikentämä, pelokas teini-ikäinen tyttö pystyy ampumaan niin nopeasti niin hyvin, että saa toivottua tulosta aikaiseksi. Mutta tämä on vain pieni tekninen yksityiskohta, jolla ei ole sen syvempää merkitystä. Temaattisella tasolla Shatter Me on todella korkeatasoinen young adult -romaani, joka nimensä mukaisesti murskaa lukijan sydämen. Se valloittaa, murskaa ja lopuksi kokoaa osittain uudelleeen. Suosittelen ottamaan tästä omin silmin selvää, kokemaan sen itse - ja varautumaan syvään emotionaaliseen kaaokseen.
4,5/5
