Frankenstein oli hyvin hämmentävä teos. Se rikkoi odotuksiani monella tavalla enkä oikeen vieläkään osaa sanoa, pidinkö siitä vai en.
Ensimmäiseksi yllätyin romaanin juonenkulusta. Intohimoinen yliopisto-opiskelija paroni Frankenstein haluaa voittaa kuoleman ja kokoaa kuolleiden ihmisten ruumiinosista luonnottoman suuren hmishahmon ja herättää sen henkiin. Frankenstein kauhistuu nähdessään luomuksensa ja pitää sitä hirviönä. Luomus karkaa, katkeroituu ja päättää kostaa hylkäämisen Frankensteinille. Tapahtumaketju paronin lapsuudesta opiskeluaikoihin ja hirviön luomiseen käsitellään yllättävän yksityiskohtaisesti. Itse luomisprosessia kuvaillaan enimmäkseen yleisellä tasolla, mikä on ymmärrettävää aikalaislukijan näkökulmasta katsottuna mutta tylsää nykylukijan kannalta. Koko työ oikeastaan hujahtaa ohi. Romaani keskittyy siis hirviön heräämisen jälkeisiin tapahtumiin, jotka ovat enemmän surullisia kuin pelottavia.
Juonen painopisteet ovat aivan eri kohdissa kuin nykyaikaisessa kauhuromaanissa. Uskon Frankensteinin kuitenkin kauhistuttaneen 1800-luvulla eläneitä lukijoita.
Suurin yllätys ohi itse hirviö tai luomus, miksi sitä haluaakaan kutsua. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka se ulkoisesti näyttää kauhistuttavalta, sisäisesti se on kaikkea muuta: herkkä, pohdiskeleva sielu, joka puhuu runollisesti ja joka kaipaa hyväksyntää niin kuin ihmisetkin. Kaikki kuitenkin tuomitsevat sen ulkonäön perusteella, mikä saa sen lopulta pettymään maailmaan. Hirviö/luomus tuo romaaniin paljon syvällisiä teemoja, jollaisia en odottanut siitä löytäväni. Samalla se kuitenkin häivyttää kauhuromaanin ainekset ja muuttaa teoksen ennen kaikkea tragediaksi. Siksi tuntuu kummalliselta että Frankensteinia markkinoidaan edelleen kauhuromaanina.
Romaanin kieli on alusta loppuun saakka koukeroista ja tunteita kuvaillaan raskaan ylitsevuotavasti. Koska tyyli on niin samanlainen koko ajan, henkilöitä on vaikea erottaa toisistaan, vaikka kertoja vaihtuu useampaan kertaan. Teos oli minun makuuni aika raskasta luettavaa nimenomaan kielen vuoksi.
Teemoiltaan Frankenstein on hyvin runsas, hätkähdyttävän runsas ilmestymisajankohtaan nähden. Se käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta, vanhemman vastuuta lapsesta, luojan vastuuta luodusta, ihmisen moraalisia oikeuksia, erilaisuutta, syrjintää, pahuutta, yksinäisyyttä, katkeruutta... Nämä kaikki teemat tulevat selkeästi ja enimmäkseen älykkäästi esiin, vaikka moni muu asia romaanissa turhauttaakin.
Ajatukseni ovat siis hyvin ristiriitaisia. Toisaalta juoni on monin paikoin pitkäveteinen ja kummallinen, toisaalta romaani yltää hämmästyttävän syvälliselle tasolle. Kieli on kuitenkin niin raskasta, että se vaikuttaa lukukokemukseen negatiivisesti. Se vetää huomion itseensä niin, että välillä unohtaa sisällölliset seikat. Voisi sanoa, että kiinnostuin Frankensteinin teemoista mutta en viihtynyt sen parissa. Jos minun ei olisi ollut pakko lukea sitä, olisin todennäköiseseti jättänyt sen kesken.
3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti