Maaliskuussa luetut ja blogatut

Mitä luin:

Face of death - Kelly Hashway
Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman
Nana - Emile Zola
Vampire Academy - Richelle Mead (vielä kesken)


Postaukset:

Luettavaa ja postauksia maaliskuussa
Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman
The Raven Boys - Maggie Stiefvater
Frankenstein - Mary Shelley
Kuukauden klassikot(4): Nana - Emile Zola

Kuukauden klassikot(4): Nana - Emile Zola

Kansi on... Noh, sellainen kuin kirjakin.

Nana herättää minussa hymähdyksiä. Romaani kertoo Nanasta, pariisilaisesta katutytöstä, joka saa roolin näytelmästä, jota suuri joukko kaupungin rikkaimpia seurapiiri-ihmisiä tulee katsomaan. Itse näytelmässä ei tunnu olevan päätä eikä häntää, mutta se ei lopulta haittaa ketään; Nanan kurvit ja häpeilemättömyys paikkaavat kaikki puutteet. Nana nousee yhtäkkiä prostituoidun asemasta naiseksi, josta kaikki puhuvat, jonka kaikki haluavat tavata ja jonka sänkyyn joka ikinen hänet tavannut mies haluaa päästä. Romaani keskittyy kuvailemaan tätä koomista ja kiusallista seikkailua, jonka varrella vietetään useita illallisia, riidellään, tapelllaan, valehdellaan, teeskennellään, petetään, manipuloidaan, itketään, nauretaan, paheksutaan, ihaillaan... Koko romaani on melkoinen farssi.

Nana on enimmäkseen hauska romaani sellaisella klassikkomaisella tavalla. Se esittää yhteiskunnan sosiaaliset normit koomisessa, järjettömässä valossa ja pursuaa tilannekomiikkaa. Päähenkilö Nana on kaiken aikaansaava voima, jota kukaan - edes Nana itse - ei pysty hallitsemaan. Nana ei ole kovin miellyttävä ihminen: hän leikkii sekä miesten että naisten tunteilla, vie mieheltä rahat, uskottelee hänelle välittävänsä hänestä ja huvittelee hänen kanssaan kunnes kyllästyy ja vaihtaa seuraavaan (tai seuraaviin). Hän on lapsellinen ja käyttää melko vähäistä älyään saadakeen ihmisiltä sen mitä haluaa. Osa miehistä ei tajua tätä, ja nekin jotka tajuavat, ovat lumoutuneet hänestä niin että eivät pysty pyristelemään hänestä irti. Nanan miessuhteet karkaavat täysin käsistä ja aiheuttavat välillä huolta ja hätää hänelle itselleenkin.

Kaikki romaanin henkilöt ovat melko tyypiteltyjä ja litteitä. Heidän ajatuksiaan ja tunteitaan kuvaillaan harvoin ja silloinkin kun kuvaillaan, se tehdään lyhyesti ja Nanan ympärillä pyörien. Kehuksi on sanottava se, että silloin kun henkilökuvaus on psykologisempaa se on myös aika osuvaa ja oivaltavaa. Miehistä erottuvat eniten Fauchery, joka ei lankea Nanaan; nuori Georges, jonka kanssa Nana aloittaa suhteen ensimmäisenä, ja kreivi Muffat, jonka elämä ja mieli menevät sirpaleiksi Nanan aikaansaamien tunteiden vuoksi. Hän muuttuu rauhalliisesta aviomiehestä omistushaluiseksi rakastajaksi, joka pelkää omia tunteitaan ja menettää otteen itsestään. Kreivin ja Nanan suhde tuo romaanin hiukan vakavampia teemoja, esimerkiksi mustasukkaisuuden vaarallisuuden. Muuten romaani pysyttelee kevyellä tasolla.

  

Romaanin rakennekaan ei ole kovin kehittynyt. Juonessa on turhan suuria aukkoja, menneisiin tapahtumiin ei juurikaan viitata ja lukujen rytmi on melko vaihtelematon. Luvuissa ei tunnu olevan varsinaista pääasiaa, ne vain kertovat peräkkäisistä episodeista, joiden yhteyksiä toisiinsa ei ilmaista tarpeellisissa kohdissa. Lukukokemusta rasittaa pitkäveteisyys, jota korostaa pelkistetty kieli ja vähäinen miljöön kuvailu.

Kyllä tämän nyt luki. Sai nauraa ja pudistella päätään ihmisten toilailuille. Mutta olen lukenut huomattavasti parempiakin klassikoita.

3/5

Frankenstein - Mary Shelley

Frankenstein oli hyvin hämmentävä teos. Se rikkoi odotuksiani monella tavalla enkä oikeen vieläkään osaa sanoa, pidinkö siitä vai en.

Ensimmäiseksi yllätyin romaanin juonenkulusta. Intohimoinen yliopisto-opiskelija paroni Frankenstein haluaa voittaa kuoleman ja kokoaa kuolleiden ihmisten ruumiinosista luonnottoman suuren hmishahmon ja herättää sen henkiin. Frankenstein kauhistuu nähdessään luomuksensa ja pitää sitä hirviönä. Luomus karkaa, katkeroituu ja päättää kostaa hylkäämisen Frankensteinille. Tapahtumaketju paronin lapsuudesta opiskeluaikoihin ja hirviön luomiseen käsitellään yllättävän yksityiskohtaisesti. Itse luomisprosessia kuvaillaan enimmäkseen yleisellä tasolla, mikä on ymmärrettävää aikalaislukijan näkökulmasta katsottuna mutta tylsää nykylukijan kannalta. Koko työ oikeastaan hujahtaa ohi. Romaani keskittyy siis hirviön heräämisen jälkeisiin tapahtumiin, jotka ovat enemmän surullisia kuin pelottavia. 

Juonen painopisteet ovat aivan eri kohdissa kuin nykyaikaisessa kauhuromaanissa. Uskon Frankensteinin kuitenkin kauhistuttaneen 1800-luvulla eläneitä lukijoita.

Suurin yllätys ohi itse hirviö tai luomus, miksi sitä haluaakaan kutsua. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka se ulkoisesti näyttää kauhistuttavalta, sisäisesti se on kaikkea muuta: herkkä, pohdiskeleva sielu, joka puhuu runollisesti ja joka kaipaa hyväksyntää niin kuin ihmisetkin. Kaikki kuitenkin tuomitsevat sen ulkonäön perusteella, mikä saa sen lopulta pettymään maailmaan. Hirviö/luomus tuo romaaniin paljon syvällisiä teemoja, jollaisia en odottanut siitä löytäväni. Samalla se kuitenkin häivyttää kauhuromaanin ainekset ja muuttaa teoksen ennen kaikkea tragediaksi. Siksi tuntuu kummalliselta että Frankensteinia markkinoidaan edelleen kauhuromaanina.

Romaanin kieli on alusta loppuun saakka koukeroista ja tunteita kuvaillaan raskaan ylitsevuotavasti. Koska tyyli on niin samanlainen koko ajan, henkilöitä on vaikea erottaa toisistaan, vaikka kertoja vaihtuu useampaan kertaan. Teos oli minun makuuni aika raskasta luettavaa nimenomaan kielen vuoksi.

Teemoiltaan Frankenstein on hyvin runsas, hätkähdyttävän runsas ilmestymisajankohtaan nähden. Se käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta, vanhemman vastuuta lapsesta, luojan vastuuta luodusta, ihmisen moraalisia oikeuksia, erilaisuutta, syrjintää, pahuutta, yksinäisyyttä, katkeruutta... Nämä kaikki teemat tulevat selkeästi ja enimmäkseen älykkäästi esiin, vaikka moni muu asia romaanissa turhauttaakin.

Ajatukseni ovat siis hyvin ristiriitaisia. Toisaalta juoni on monin paikoin pitkäveteinen ja kummallinen, toisaalta romaani yltää hämmästyttävän syvälliselle tasolle. Kieli on kuitenkin niin raskasta, että se vaikuttaa lukukokemukseen negatiivisesti. Se vetää huomion itseensä niin, että välillä unohtaa sisällölliset seikat. Voisi sanoa, että kiinnostuin Frankensteinin teemoista mutta en viihtynyt sen parissa. Jos minun ei olisi ollut pakko lukea sitä, olisin todennäköiseseti jättänyt sen kesken.

3,5/5

The Raven Boys - Maggie Stiefvater

Blue Sargent on meedion tytär, jolle kaikenlainen mystiikka, ennustukset ja tuonpuoleisen kanssa kommunikoiminen on arkipäivää. Hänellä itsellään ei ole meedion kykyjä, mutta jokin hänessä vahvistaa henkien läsnäoloa, tekee ne 'äänekkäämmiksi', niin kuin hänen sukulaisensa tätä ilmiötä kuvailevat. Bluen salaperäiseen elämään on vaikuttanut myös ennustus, jonka mukaan hänen suudelmansa tappaa hänen tosirakkautensa. Ennustus on pitänyt hänet loitolla pojista eikä vaivaa häntä juuri mitenkään ennen kuin hän kohtaa yllättäen nuoren yksityiskoulu Anglionbya käyvän pojan, Ganseyn, hengen. Koska Blue ei ole meedio, tapahtumalle on vain kaksi selitystä: joko Blue on Ganseyn tosirakkaus tai Blue aiheuttaa hänen kuolemansa seuraavan vuoden sisällä. Blue ei haluaisi uskoa kumpaakaan, koska hän pitää Anglionbyn oppilaita ylimielisinä eikä sen vuoksi osaa kuvitella sekaantuvansa heihin millään tavalla. Näin kuitenkin tapahtuu, kun Blue saa muutaman tapahtuman kautta tietää Ganseyn etsivän muinaista kuningasta ja maagista linjamaista, tiemäistä aluetta jonka varrelle kuningas on tarun mukaan haudattu. Blue kiinnostuu tästä prosessista ja ryhtyy auttamaan Ganseya ja tämän kolmea parasta ystävää Adamia, Ronania ja Noahia.

The Raven Boys on kaunis romaani. Kaunis ja hyvin surullinen. Se ei keskity rakkaussuhteisiin, vaikka kansitekstit vihjaavat voimakkaasti siihen suuntaan. Sen kauneus syntyy kauniista, kaihoisasta kielestä, henkilöiden surullisista elämäntilanteista, kätketyistä tunteista ja toivosta, joka hiljalleen hiipii heidän sydämiinsä.

Blue on kiinnostava päähenkilö siksi, ettei hän ole kaikkein tyttömäisin tyttö. Hän poikkeaa massasta itsevarmalla, piristävällä tavalla. Hän ei kuitenkaan asettunut sydämessäni yhtä syvälle kuin romanin pojat.

Gansey on luonteeltaan herkkä ja jollain tavalla runollinen, vaikka hänen töksäyttelyyn taipuvainen käytöksensä usein kätkee nämä ominaisuudet. Historiasta ja mysteeristä, jota hän yrittää selvittää on tullut hänen elämäntehtävänsä. Tehätävä, johon hän suhtautuu ajoittain lähes pakkomielteisesti. Hän on rikkaan suvun jälkeläinen ja vaikuttaa ulospäin juuri sellaiselta pinnalliselta pojanklopilta, jollaisena suurin osa häntä pitää. Ganseyn hahmossa tulee hyvin esiin se, että raha ei välttämättä tee onnelliseksi, että se voi vangita ihmisen samalla tavalla kuin köyhyys, ehkä jopa lujemmin.

Adamin taloudellinen tilanne on aivan toisenlainen. Hän asuu huonokuntoisessa talossa heikon äitinsä ja väkivaltaisen isänsä armoilla, kärsii usein nälästä ja huonommuudentunteesta. Adamin voimakkain luonteenpiirre on ylpeys, joka sekä pitää häntä kasassa että estää häntä näkemästä tietä ulos kaaoksesta, jonka keskellä hän kasvanut. Hänen elämäntarinansa tuo romaaniin toivottomuuden, sitkeyden ja yrittämisen tärkeyden teemat.

Ronan on oikukas, fyysisesti vahva, aggressiivinen, melkein pelottava. Hänessä on pinnan alla kuplivaa vihaa ja katkeruutta, jotka voivat räjähtää millä hetkellä hyvänsä. Hän on kohdannut menneisyydessä jotakin traagista, joka on saanut hänet menettämään luottamuksensa ihmisiä kohtaan ja kääntymään voimakkaasti sisäänpäin. Koulu sujuu joskus, useimmiten ei. Ronanissa yhdistyy epäuskon ja menneisyyden haamujen aikaansaama epätoivo sekä tuska, jota hänen läheisensä tuntevat yrittäessään nostaa häntä takaisin aurinkoon.

Noahin yllä leijuu salaperäisyys, jonkin salatun tuntu. Hän puhuu vähän, avaa sydäntään melko vähän. Välillä tuntuu, että kukaan ei edes huomaa häntä. Noahiin liittyviä mysteeri on hyvin kiinnostava ja yllättää monellakin tasolla.

The Raven Boys käsittelee paljon perhesuhteita ja niiden vaikutusta nuoren ihmisen elämään identiteettiin. Romaani menee syvälle ja ilmaisee rohkeasti elämän epäoikeudenmukaisuutta, ennakkoluulojen turhuutta, erilaisuutta ja toivon vahvaa. Vaikka Ganseyn projekti näyttää usein järjettömältä, se pitää toivoa yllä - kaikissa henkilöissä. Se antaa heille jotakin tekemistä, jonkin paikan jonne paeta arkisia vaikeuksia. Yhdysvaltalaisen pikkukaupungin, Henriettan, mystinen kulttuuri luo romaaniin kiehtovan tunnelman, johon uppoaisi mielellään pitkäksi aikaa. Yliluonnolliset, selittämättömät tapahtumat ja meedioiden rituaalit korostavat tunnetta siitä, että ihminen kykenee ymmärtämään ja näkemään vain osan maailmasta, käsittelemään vain palan kerrallaan sen ihmeellisestä kokonaisuudesta.

Aivan tällaiseen fantasiaromaaniin en ole aikaisemmin tutustunut. Suosittelen tätä kaikille kauniiden tarinoiden ystäville.

5/5 

Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman

Lohikäärmeen siipi olisi jäänyt lukematta, ellen olisi oikealla hetkellä tarkistanut lainojeni eräpäivää ja lykännyt muiden kirjojen lukemista sen vuoksi. Olen iloinen, että lykkäsin, sillä Lohikäärmeen siipi oli mielenkiintoinen, erilainen lukukokemus.

Kuolemanportti-sarjan tapahtumat sijoittuvat maailmaan, jossa on valtakunta jokaiselle luonnon elementille. Lohikäärmeen siipi on sarjan ensimmäinen osa ja esittelee ilman valtakunnan, jossa tapahtuu kaikenlaista kummallista. Stephen palkkaa maineikkaan salamurhaaja Hughin murhaamaan poikansa, prinssi Manan. Kekkien, arkikielellä kääpiöden, asuttamalla Drevlinin saarella kapinallisryhmän johtaja Limbeck yrittää parantaa kansansa elinolosuhteita ja haltiat herättävät hyökkäyksillään pelkoa ja levottumuutta. Taustalla vaikuttaa myös kahden voimakkaan maagiyhteisön, sartanien ja patrynien välinen ikuinen vihanpito. Keitosta ryhtyy hämmentämään paha velho Xar, joka haluaa vallata koko universumin. Hän lähettää ilman valtakuntaan palvelijansa Haplon, jonka tehtävä on ottaa selvää maan heikkouksista ja horjuttaa sen rauhaa.

Suuri osa tarinasta kerrotaan Hughin näkökulmasta. Hän on elämän kovettama ihminen, jolle tappaminen ei tuota tuskaa tai moraalisia ongelmia. Hugh on älykäs ja osaa lukea ihmisten pieniä eleitä, nähdä totuuden valheiden takaa. Piinkova kuori alkaa kuitenkin murentua, kun hänen pitäisi tappaa lapsi, prinssi Mana. Hugh epäröi ja vaistoaa, ettei Stephen kertonut hänelle koko totuutta. Hänessä tapahtuvaa psykologista muutosta on kiehtovaa ja mielenkiintoista seurata. Hugh lykkää tehtävänsä täyttämistä ja alkaa vasten tahtoaan kiintyä Manaan, joka ei todellakaan ole mikään tavallinen poika. Hänellä on erikoisia kykyjä ja harvinaisen ovela luonne, mikä saa aikaan yhden jos toisenkin omituisen tilanteen. Mana on oikeastaan aika pelottava ollakseen 10-vuotias.

Hughin ja Manan seuraan liittyy Alfred, Manan kamaripalvelija, joka on ehdottomasti yksi romaanin parhaiten rakennetuista henkilöistä. Alfred on pelokas ja hyväsydäminen, mutta hänessä on muutakin, jotakin kätkettyä. Hänen hahmossaan on lämmintä koomisuutta ja vanhan ihmisen viisautta yhtä aikaa.

Toinen romaanin pääjuonista sijoittuu Dreviliniin, kekkien saarelle. Kekit elävät suljetussa, salaperäisessä ympäristössä ja palvelevat jyskyvinssiä, joka muistuttaa valtavan laitteen ja tehtaan yhdistelmää. Kekit itse tietävät vain osan jyskyvinssin toiminnasta ja historiasta: heille on annettu ymmärtää, että se on jumalien luoma, lähestulkoon elävä olento jonka palveleminen on kekkien ainoa elämäntehtävä. Kekit ovat ahkera, hyväuskoinen kansa, jota on helppo käyttää hyväksi. Nuori Limbeck on ensimmäinen, joka uskaltaa kyseenalaistaa heidän tilanteensa ja vaatia muutosta. Apunaan hänellä on rakastettu Jarre ja joukko muita kapinallisia kekkejä. Drevlinin tilanne tuo tarinaan vankeuteen ja valtaan liittyviä teemoja ja tuo älykkäästi esille sen, mitä tapahtuu kun jokin ryhmä suljetaan henkisesti muun yhteisön ulkopuolelle.

Haplo astuu kuvioon yllättävän myöhään. Hän on toiminnan jatkaja, ei tapahtumaketjun alullepanija. Takakannen teksti johtaa siksi jonkin verran harjaan antaessaan ymmärtää, että Haplo on alusta lähtien sarjan keskushahmo. Vaikka hänestä annetaan tarpeeksi tietoa, hän jää sivuosaan verrattuna moniin muihin henkilöihin.

Juoni on kiinnostava, looginen ja tarjoaa ajateltavaa olematta raskas. Syvällisiä teemoja on sopivasti ja ne nousevat romaanin tapahtumista luonnostaan. Huumoriakin on mukavasti. Ainutlaatuisinta romaanissa on kuitenkin sen maailma. Ilman valtakunta koostuu useista saariryhmistä, jotka leijuvat ilmassa eri tasoilla. On erilaisia luonnoilmiöitä ja lohikäärmeitä ja lohikäärmettä muistuttavia laivoja, jotka pysyvät ilmassa magian avulla. Melko mielikuvituksellista, todellakin meidän maailmastamme poikkeavaa. Patrynien ja sartanien riimumagia tuo oman luovan mausteensa kokonaisuuteen. Miljöö kuvaillaan osuvasti ja riittävän yksityiskohtaisesti, jotta sen kykenee hahmottamaan. Romaanin maailma on kuitenkin niin erikoinen, että suosittelen romaanin lukemista silloin, kun haluaa paeta mahdollisimman kauas meidän maailmastamme, kun tavoittelee voimakasta eskapismin kokemusta.

Aivan täydellinen teos ei kuitenkaan ole. Jyskyvinssin kuvaus jää turhan epämääräiseksi, vaikka sen toiminnalle ja olemassaololle annetaan lopulta selitys. Muussakin termistössä on hassuja piirteitä, jotka kirjailijat olisivat voineet välttää käyttämällä luovuuttaan loppuun saakka. Esimerkiksi sähkön kutsuminen 'sähkiksi' on minusta vähän kummallista. Ensin luulin samantapaisia sanoja painovirheiden tuotteeksi, mutta luettuani muutaman englanninkielisen arvostelun sain selville, että ne todella ovat kirjailijoiden aikaansaannosta. Lisäksi romaanissa on todella sekava prologi ja epilogi, joita ei välttämättä tarvittaisi.

Kokonaisuutena Lohikäärmeen siipi on hyvä sarjan avaus, jolle kannattaa antaa mahdollisuus. Jos kaipaa jotakin voimakkaasti fantastista luettavaa ja pitää eeppisestä fantasiasta, suosittelen kokeilemaan tätä. Mielikuvitusta tämä romaani ainakin aktivoi.

3/5

Luettavaa ja postauksia maaliskuussa

Menen pitemmittä puheitta asiaan eli maaliskuun suunnitelmiin.

Kursseille luen:

1. Vanja-eno - Anton Tsehov (teatterikurssilla käsiteltiin viime viikolla Tsehovin dramaturgiaa, sama aihe jatkuu tällä viikolla)

2. Lokki - Anton Tsehov

3. Pari muutakin näytelmää, muistaakseni Brechtiä ja Beckettiä.

4. Elefantin matka - Jose Saramago (Opponoin yhdellä kurssilla tutkielman, joka on tehty tästä romaanista. Haluan lukea romaanin, jotta tiedän mistä oikein on kysymys.)

Klassikot:

1. Nana - Emile Zola

Vapaa-ajan lukeminen:

1. Face of death - Kelly Hashway

2. Vampire Academy - Richelle Mead
3. Haltioiden tähti - Margaret Weis & Tracy Hickman

4. Valtaistuinpeli - George R.R.Martin

5. Muukalainen - Diana Gabaldon (tarkoitus olisi saada tämä alkuun)

Arvostelut:

1. Viime vuonna luetuista arvostelelematta ovat The Bone Season, The Raven Boys ja Lumottu, eli tavoitteeni on arvostella ainakin yksi niistä.

2. Frankenstein - Mary Shelley

3. Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman

4. Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

5. Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin
6. Nana - Emile Zola

Muut postaukset:

1. Michael Connellysta jotakin

2. Kirjaostokset

3. Kirjallisuuteen liittyvä pohdiskeleva teksti.

4. Kuukauden kokoaminen yhteen

Katsotaan, miten nämä suunnitelmat pitävät. Bloggaamiseen aion panostaa taas enemmän, joten se menee valintatilanteessa etusijalle. Mitä te aiotte lukea maaliskuussa?