 |
| Kuva on otettu toiveikkaasti jo viime joulun aikoihin... Ei ihan silloin tullut luettua tätä |
*Last Sacrifice on sarjan päätösosa, minkä takia teksti sisältää joitakin paljastuksia sarjan juonesta*
Juonikuvaus: Rose Hathaway on pahemmassa pulassa kuin koskaan. Kuningatar Tatiana on murhattu, ja Rose on pääepäilty. Hänet on tietenkin lavastettu, mutta syyllinen ei ole jättänyt itsestään todisteita. Kun koko yhteisö läheisimpiä ystäviä lukuunottamatta kääntyy Rosea vastaan, vaihtoehdot ovat vähissä. Epätoivosta syntyy suunnitelma, joka toteutuessaan puhdistaa sekä Rosen maineen että pelastaa Lissan poliittisesta ahdingosta - mutta minkälainen hinta pelastuksesta täytyy maksaa?
Ajatuksia: Last Sacrifice on melkoinen vuoristorata ja oikein kelvollinen päätös monivaiheiselle sarjalle. Richelle Meadin tyylille ominaiset piirteet ovat kaikki esillä jollain tavalla: on vaaratilanteita, äkkinäisiä juonenkäänteitä, ihmissuhdesotkuja, tunteiden tuskaa, elämän ironiaa, uusia vampyyrien yhteiskuntaa koskevia yksityiskohtia ja poliittista juonittelua. Oikeastaan tässä yhdistyvät juuri ne piirteet, joista pidän Meadin tyylissä eniten: hän on kirjoittanut young adult -fantasiaa, joka on viihdyttävää ja kevyttä ja joka käsittelee myös elämän peruskysymyksiä sen verran syvältä, että teksti ei ole yhdentekevää. Kaikkein syvällisin kirja Last Sacrifice ei missään tapauksessa ole, mutta se herättää kuitenkin erilaisia ajatuksia ystävyydestä, rakkaudesta, uhrauksista, oikeasta ja väärästä, totuuden ja valheen suhteesta... Onhan tässä kaikenlaista.
Yksi merkittävimmistä juonikuvioista on tietenkin Rosen, Dimitrin ja Adrianin välinen tilanne ja sen lopullinen ratkeaminen. En puhu varsinaisesti kolmiodraamasta, vaikka sellaisen syntymiseen olisi ollut aineksia. Huomioni kiinnittyi siihen, kuinka hyvin tämä kyseinen tapahtumien ja tunteiden kulku kuvataan. Kokonaisuudesssaan se ottaa esille yhden todella tärkeän oivalluksen: toiselle valehteleminen saa aikaan useammin ongelmia kuin hyötyä, mutta kaikkein eniten pahaa tapahtuu silloin, kun ihminen valehtelee itselleen. Erityisesti kun on kyse tunne-elämän asioista, brutaalikin rehellisyys on aina parempi vaihtoehto. Tämä teema koskettaa jollain taivalla kaikkia kuvion osapuolia, sillä heistä jokainen omalla tavallaan valehtelee itselleen ja katsoo toiseen suuntaan kunnes elämä pakottaa tekemään toisin.
Vielä tärkeämpi osa tapahtumia on kuitenkin kuningatar Tatianan kuoleman aiheuttama yhteiskunnallinen sekasorto, jonka ytimeen Rose vedetään tekaistujen todisteiden perusteella. Jälleen täytyy kiittää kirjailijaa: tällä kertaa siitä, että hän antaa oivan esimerkin massojen käyttäytymisestä poliittisessa kriisitilanteessa. Vampyyriyhteisöllä on niin kova kiire löytää syyllinen, ettei kukaan Rosen lähipiirin ulkopuolella edes harkitse sitä mahdollisuutta, että Rose on syytön ja tällöin riipaisevan epäoikeudenmukaisuuden uhri. Kukaan ei ota huomioon esimerkiksi Rosen merkitystä yhteisölle, hänen uhrauksiaan ja saavutuksiaan, eikä varsinkaan Rosen persoonaa, joka ei todellakaan sovi yhteen murhasyytösten kanssa. Miten joku joka vaarantaa jatkuvasti henkensä suojellakseen toisia syyllistyisi yhtäkkiä murhaan ja maanpetokseen? Rosella ja Tatianalla oli ehdottomasti erimielisyytensä, mutta ne eivät olleet missään tapauksessa riittävä tai todennäköinen syy murhaan. Rosen kaltainen ammattilainen ei myöskään missään tilanteessa jättäisi jälkeensä asetta, joka voidaan yhdistää suoraan häneen. Tapauksessa on selkeitä aukkoja, mutta koko yhteisö on valmis leimaamaan yhden omistaan lopullisesti, ilman kunnollisia tutkimuksia vain saadakseen kohteen johon purkaa surua, vihaa ja turhautumista.
Koska systeemi pettää Rosen totaalisesti, jäljelle jää erittäin vaarallinen ja epätoivoinen ratkaisu: pakosuunnitelma, jota toteuttaessaan jokainen Rosen ystävistä vaarantaa oman turvallisuutensa ja asemansa yhteisössä. Oikeastaan sekä lukija että Rose havahtuvat yhtä aikaa tajuamaan kuinka lojaaleja ystäviä hänellä on; kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään todistaakseen Rosen syyttömyyden. Tai ainakin minulle tapahtui näin. Kun Rose alkoi pohtia asiaa, minäkin aloin pohtia sitä. Samalla aloin nähdä koko sarjan hiukan uudesta näkökulmasta ja keskityin kunnolla ajattelemaan, millasia ystävyyssuhteita siinä rakennetaan ja miksi ne ovat sellaisia kuin ovat.
Samaan hässäkkään täytyy tietenkin lisätä vaalit ja Lissan ympärillä pyörivä kohina. Ikivanha laki pakottaa Lissan tukalaan ja epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen: koska hänellä ei ole perheenjäseniä, häntä ei lasketa kuninkaallisen neuvoston täysvaltaiseksi jäseneksi. Laissa on kuitenkin aukko, sillä sen perustella voi kyllä asettua ehdolle mutta ei tulla valituksi. Tilanne mutkistuu (tietenkin) kun Roselle selviää, että Lissalla on mahdollisesti tunnustamaton sisko tai veli, tarkemmin sanoen isän avioliiton ulkopuolinen lapsi. Hidastaakseen uuden päämiehen valintaa ja toisaalta antaakseen Lissalle täydet kuninkaalliset oikeudet Rose ja kumppanit päättävät käyttää lain aukkoa hyväkseen ja etsiä tämän salaisen lapsen. Näin ollen lukija saa jännittää vähintään sitä, pääseekö Rose lopulta eroon syytteistä; sitä, löytääkö hän tien takaisin Dimitrin luo; selviävätkö hänen ystävänsä loppuun asti paljastumatta; tuleeko Lissasta kuningatar ja miten hän suhtautuu mahdolliseen uuteen perheenjäseneen.
Last Sacrifice on siis kolmesta eri pääjuonesta muodostuva kokonaisuus, joka pitää jännityksessä, kehittää henkilöiden välisiä suhteita, kyseenalaistaa vampyyriyhteisön perinteitä ja antaa sopivasti ajattelemisen aiheita. Kaikki merkittävät kysymykset ratkeavat sulavasti niin, että myös aikaisempia tapahtumia sidotaan yhteen viimeisempien kanssa. Sain jälleen oppia jotain uutta sarjan maailmasta, mikä oli todella mielenkiintoista. Päätöosa pääsi myös yllättämään pari kertaa, ja loppu oli juuri sopivasti onnellinen ja surullinen. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, miten sarja päättyi, ja odotan nyt mielenkiinnolla mitä annettavaa spin off- sarjalla on.
4/5
Mitä te muut sarjan lukeneet ajattelitte tästä?
