perjantai 20. syyskuuta 2013

Changed - Rose J. Bell

Changed kertoo Rosasta, metsästäjästä joka tappaa muunmuassa vampyyrejä, merenneitoja ja enkelten jälkeläisiä. Hänen elämänsä Bostonissa vaikeutuu entisestään, kun kaupunkiin ilmestyy kaksi arkkienkelin palveluksessa toimivaa enkelten jälkeläistä. Yllätyksekseen hän lähentyy heistä toisen, Jasonin, kanssa ja joutuu kohtaamaan hyvät ominaisuudet olennoissa, joita hän on kasvanut vihaamaan.

Rosa on menettänyt isänsä vuosia sitten, ja tämä menetys ja ajatus kostosta on kovettanut hänen sydämensä. Hän on vahva, älykäs ja hyvin itsenäinen päähenkilö, jollaisia ei nuortenkirjallisuudessa kovin usein kohtaa. Piinkovan luonteen lisäksi hän on yksi klaaninsa parhaista taistelijoista. Näin ollen hänestä puuttuu tyttömäisyys, joka turhan usein leimaa naispuolisia päähenkilöitä. Vaikka Rosaan on sen takia aika vaikea samastua, pidän hänestä kovasti. On mukavaa, kun henkilöt tarjoavat lukijalle haasteita.

Myös Jason yllätti minut hyvällä tavalla. Ensivaikutelman perusteella hän on ärsyttävä, itsekeskeinen ja toimii ihmissuhteissaan "who cares" -asenteella. Ulkokuoren alta paljastuu herkkyyttä, raskaita kokemuksia ja lojaaliutta: täysin toisenlainen persoona. Kirjailija on rakentanut hänet hienosti, minkä seurauksena hänestä tuli yksi lempihenkilöistäni tässä romaanissa.

Romaanissa on paljon sivuhenkilöitä, mutta jokaisella on paikkansa tarinassa. Parasta henkilökuvauksessa on sekä se, kuinka sivuhenkilöt vaikuttavat Rosan ja Jasonin elämään että Rosan ja Jasonin välinen suhde. Oli mielenkiintoista seurata, millaisten mutkien kautta Rosa tutustuu Jasonin todelliseen persoonaan ja toisinpäin. Minusta kirjailija tavoittaa jotakin olennaista ihmissuhteista ja motiiveista ihmisten toiminnan takana.

Rosan maailma puolestaan on kiinnostava yhdistelmä paranormaalia ja tavallista maailmaa. Ihmiset ovat tietoisia sekä metsästäjistä että olennoista, joita metsästäjät jahtaavat. Ihmiset myös kärsivät enkelten (jotka muuten eivät ole hyviä tässä romaanissa) ja metsästäjien välisestä sodasta kaikkein eniten, mikä näkyy muunmuassa tuhoutuneina kaupunkeina ja kurjina elinolosuhteina. Metsästäjän hengenvaarallinen taistelu yhdistyy jokapäiväisiin, kaikille tuttuihin ongelmiin tavalla, jossa on jotakin tuoretta ja erilaista - Rosa elää maailmassa, joka on samanaikaisesti yksinkertainen ja monimutkainen.

Pidän myös siitä, että tarina kerrotaan kiirehtimättä tapahtumasta toiseen. Hidas ja nopea kerronta ovat tasapainossa keskenään eikä yllättävistä juonenkäänteistäkään ole puutetta. Ainoat puutteet, jotka jäivät vähän häiritsemään, olivat melko vähäinen miljöön kuvailu ja ajoittain itseään toistava kieli. Nämä puutteet eivät kuitenkaan hallinneet lukukokemusta, vaan nautin kovasti tämän esikoisromaanin lukemisesta. Jatko-osaa odotan suurella mielenkiinnolla.

4,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti