Luin tämän kirjan viime kesänä, joten yritän pitää tämän arvostelun melko yleisellä tasolla, jotta en sano jotain, joka ei pidä paikkaansa. Luen nyt Näkijän tarun päätösosaa, minkä takia päätin kirjoittaa kahdesta aikaisemmasta osasta hyvissä ajoin.
Tarina alkaa, kun päähenkilö Fitz viedään kuninkaanlinnaan kasvatettavaksi. Fitz on kruununprinssi Uljaan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, minkä vuoksi hän on alusta asti vaikeassa, hyljeksityssä asemassa. Uljas määrää tallimestarinsa Burrichin kasvattamaan Fitzin, ja kaikessa hiljaisuudessa poikaa aletaan kouluttaa salamurhaajaksi. Kouluttajana toimii kuningas Ovelan palveluksessa työstekentelevä, vanha ja viisas Chade, joka tietää paljon ihmisten parantamisesta ja lähes kaiken mahdollisen tappamisesta.
Tarinan idea on mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu. Tapahtumat sijoittuvat Kuuden Herttuakunnan keskukseen, Peuralinnaan ja sen lähiympäristöön. Romaanin maailmaan sukeltaa nopeasti ja sen sääntöjä on helppo ymmärtää. Juoni etenee sujuvasti, johdonmukaisesti ja sopivalla vauhdilla. Samalla kun lukijaa kuljetetaan Fitzin elämän vaiheiden läpi, Kuudesta Herttuakunnasta ja sen hallitsijoista saadaan enemmän tietoa ja miljöö muuttuu läheisemmäksi.
Fitz on sekä romaanin päähenkilö että kertoja, mikä on piristävä poikkeus fantasiakirjallisuudessa. Pidin siitä, että tapahtumia lähestytään altavastaajan näkökulmasta kuninkaan tai prinssin sijaan, sillä tällainen näkökulma tekee kerronnasta realistisemman. Lukijana jouduin myös kamppailemaan Fitziin kohdistuneiden ristiriitaisten tunteiden kanssa. Toisaalta pidin hänestä kovasti ja tunsin myötätuntoa häntä kohtaan, toisaalta ärsyynnyin hänen ajoittain liialliseen lapsellisuuteensa ja hätkähdin kovuutta, joka häneen kehittyy varhain salamurhaamisen opettelun vuoksi. Lopulta kuitenkin asetuin hänen puolelleen, vaikka hän ei ehkä olekaan lempihahmoni tässä romaanissa.
Burrich on juro tallimestari, joka yrittää huolehtia Fitzistä parhaansa mukaan. Burrich ei pahemmin puhu menneisyydestään, mutta hänestä huokuu suru ja elämän aiheuttamat pettymykset. Hänellä on luja työmoraali ja ihailtava kyky käsitellä kaikenlaisia eläimiä. Burrichilta Fitz oppii kärsivällisyyttä, rehellisyyttä ja nöyryyttä muiden hyödyllisten taitojen ohella. Tallimestarin kautta lukija saa tietoa siitä, kuinka aikuiset kokevat maailman, jossa he elävät ja kuinka ihmiset suhtautuvat kahteen romaanissa esiteltyyn taitavoimaan, Taitoon ja Vaistoon.
Chade on monin tavoin kiehtova ja salaperäinen henkilö. Hänen tietämyksensä kasvien ja yrttien vaikutuksista ja vaistonsa ihmisten suhteen hämmästyttävät monta kertaa. Hän johdattaa tarinaa sinne, minne muut eivät näe. Karmivasta tehtävästään huolimatta Chade herättää minussa kunnioitusta, ja on yksi suosikkihenkilöistäni.
Pidän myös tavasta, jolla Hobb esittelee kolme prinssiä: Uljaan, Totuuden ja Vallan, joista Totuus on kaikkein hyväsydämisin ja Valta kaikkein vastenmielisin. Kaikki kolme ovat todellakin nimensä veroisia miehiä. Tällaisia luonteenpiirrettä tai pyrkimystä kuvaavia nimiä löytyy romaanista enemmänkin.
Taito on yksi kiehovimmista kyvyistä, joihin olen tutustunut kirjallisuudessa. Taidon hallitsevat kykenevät kuulemaan toistensa ajatukset ja kommunikoimaan ajatustensa kautta. Vahvimmillaan Taidon avulla voi vaikuttaa toisten ajatuksiin, ratkaisuihin ja jopa siihen, millaisena ihminen näkee ympäristönsä. Kuninkaallisessa suvussa Taito on yleinen kyky, muiden kansalaisten keskuudessa harvinaisempi. Se on puhtaasti mielen taikuutta ja vaatii käyttäjältään lujaa luonnetta. Oli hienoa lukea kohtauksia, jossa kuvaillaan Taidon käyttöä, haasteita ja vaikutuksia. Hyödyllisyys ei ole ainoa tämän taian ominaisuus; Taito kuluttaa valtavasti voimia ja voi ajaa jopa hulluuteen, jos sen vietäväksi heittäytyy harkitsemattomasti ja liian usein. Juuri nämä negatiiviset vaikutukset kuvataan kirjassa hienosti muunmuassa Fitzin kärsimysten kautta: taitomestari Galen inhoaa häntä ja pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan Fitzin luontaisen kyvyn Taitoon.
Vaisto puolestaan on pelätty ja halveksittu taian muoto, jonka käyttämiseen ketään ei kannusteta ja jonka olemassaolosta mieluiten vaietaan. Vaistokkaat eli Vaiston omaavat ihmiset kykenevät - ja ovat hyvin taipuvaisia - muodostamaan vahvan yhteyden eläinten kanssa. Vaistokas jakaa ajatuksensa ja tekemisensä kyseisen eläimen kanssa, mikä voi johtaa vakaviin ongelmiin. Kykyään käyttävä ihminen saattaa muuttua eläimen kaltaiseksi ja unohtaa entisen elämänsä palaamatta enää koskaan entiselleen.
Kokonaisuutena Salamurhaajan oppipoika on kiinnostava, eheä romaani, jonka maailmaan on ilo tutustua ja syventyä. Se esittelee monimutkaisia valtapelejä, syvällisiä ihmissuhteita ja tunteita herättäviä vaikeuksia. Se on ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista.
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti