Salamurhaajan oppipoika - Robin Hobb

Luin tämän kirjan viime kesänä, joten yritän pitää tämän arvostelun melko yleisellä tasolla, jotta en sano jotain, joka ei pidä paikkaansa. Luen nyt Näkijän tarun päätösosaa, minkä takia päätin kirjoittaa kahdesta aikaisemmasta osasta hyvissä ajoin.

Tarina alkaa, kun päähenkilö Fitz viedään kuninkaanlinnaan kasvatettavaksi. Fitz on kruununprinssi Uljaan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, minkä vuoksi hän on alusta asti vaikeassa, hyljeksityssä asemassa. Uljas määrää tallimestarinsa Burrichin kasvattamaan Fitzin, ja kaikessa hiljaisuudessa poikaa aletaan kouluttaa salamurhaajaksi. Kouluttajana toimii kuningas Ovelan palveluksessa työstekentelevä, vanha ja viisas Chade, joka tietää paljon ihmisten parantamisesta ja lähes kaiken mahdollisen tappamisesta.

Tarinan idea on mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu. Tapahtumat sijoittuvat Kuuden Herttuakunnan keskukseen, Peuralinnaan ja sen lähiympäristöön. Romaanin maailmaan sukeltaa nopeasti ja sen sääntöjä on helppo ymmärtää. Juoni etenee sujuvasti, johdonmukaisesti ja sopivalla vauhdilla. Samalla kun lukijaa kuljetetaan Fitzin elämän vaiheiden läpi, Kuudesta Herttuakunnasta ja sen hallitsijoista saadaan enemmän tietoa ja miljöö muuttuu läheisemmäksi.

Fitz on sekä romaanin päähenkilö että kertoja, mikä on piristävä poikkeus fantasiakirjallisuudessa. Pidin siitä, että tapahtumia lähestytään altavastaajan näkökulmasta kuninkaan tai prinssin sijaan, sillä tällainen näkökulma tekee kerronnasta realistisemman. Lukijana jouduin myös kamppailemaan Fitziin kohdistuneiden ristiriitaisten tunteiden kanssa. Toisaalta pidin hänestä kovasti ja tunsin myötätuntoa häntä kohtaan, toisaalta ärsyynnyin hänen ajoittain liialliseen lapsellisuuteensa ja hätkähdin kovuutta, joka häneen kehittyy varhain salamurhaamisen opettelun vuoksi. Lopulta kuitenkin asetuin hänen puolelleen, vaikka hän ei ehkä olekaan lempihahmoni tässä romaanissa.

Burrich on juro tallimestari, joka yrittää huolehtia Fitzistä parhaansa mukaan. Burrich ei pahemmin puhu menneisyydestään, mutta hänestä huokuu suru ja elämän aiheuttamat pettymykset. Hänellä on luja työmoraali ja ihailtava kyky käsitellä kaikenlaisia eläimiä. Burrichilta Fitz oppii kärsivällisyyttä, rehellisyyttä ja nöyryyttä muiden hyödyllisten taitojen ohella. Tallimestarin kautta lukija saa tietoa siitä, kuinka aikuiset kokevat maailman, jossa he elävät ja kuinka ihmiset suhtautuvat kahteen romaanissa esiteltyyn taitavoimaan, Taitoon ja Vaistoon.

Chade on monin tavoin kiehtova ja salaperäinen henkilö. Hänen tietämyksensä kasvien ja yrttien vaikutuksista ja vaistonsa ihmisten suhteen hämmästyttävät monta kertaa. Hän johdattaa tarinaa sinne, minne muut eivät näe. Karmivasta tehtävästään huolimatta Chade herättää minussa kunnioitusta, ja on yksi suosikkihenkilöistäni. 

Pidän myös tavasta, jolla Hobb esittelee kolme prinssiä: Uljaan, Totuuden ja Vallan, joista Totuus on kaikkein hyväsydämisin ja Valta kaikkein vastenmielisin. Kaikki kolme ovat todellakin nimensä veroisia miehiä. Tällaisia luonteenpiirrettä tai pyrkimystä kuvaavia nimiä löytyy romaanista enemmänkin.

Taito on yksi kiehovimmista kyvyistä, joihin olen tutustunut kirjallisuudessa. Taidon hallitsevat kykenevät kuulemaan toistensa ajatukset ja kommunikoimaan ajatustensa kautta. Vahvimmillaan Taidon avulla voi vaikuttaa toisten ajatuksiin, ratkaisuihin ja jopa siihen, millaisena ihminen näkee ympäristönsä. Kuninkaallisessa suvussa Taito on yleinen kyky, muiden kansalaisten keskuudessa harvinaisempi. Se on puhtaasti mielen taikuutta ja vaatii käyttäjältään lujaa luonnetta. Oli hienoa lukea kohtauksia, jossa kuvaillaan Taidon käyttöä, haasteita ja vaikutuksia. Hyödyllisyys ei ole ainoa tämän taian ominaisuus; Taito kuluttaa valtavasti voimia ja voi ajaa jopa hulluuteen, jos sen vietäväksi heittäytyy harkitsemattomasti ja liian usein. Juuri nämä negatiiviset vaikutukset kuvataan kirjassa hienosti muunmuassa Fitzin kärsimysten kautta: taitomestari Galen inhoaa häntä ja pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan Fitzin luontaisen kyvyn Taitoon.

Vaisto puolestaan on pelätty ja halveksittu taian muoto, jonka käyttämiseen ketään ei kannusteta ja jonka olemassaolosta mieluiten vaietaan. Vaistokkaat eli Vaiston omaavat ihmiset kykenevät - ja ovat hyvin taipuvaisia - muodostamaan vahvan yhteyden eläinten kanssa. Vaistokas jakaa ajatuksensa ja tekemisensä kyseisen eläimen kanssa, mikä voi johtaa vakaviin ongelmiin. Kykyään käyttävä ihminen saattaa muuttua eläimen kaltaiseksi ja unohtaa entisen elämänsä palaamatta enää koskaan entiselleen.

Kokonaisuutena Salamurhaajan oppipoika on kiinnostava, eheä romaani, jonka maailmaan on ilo tutustua ja syventyä. Se esittelee monimutkaisia valtapelejä, syvällisiä ihmissuhteita ja tunteita herättäviä vaikeuksia. Se on ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista.

5/5

Uusia kirjoja

Sain tänään kuusi uutta kirjaa hyllyyni. Näitä olenkin odottanut kovasti!

Tämän luen varmaan ensimmäisenä, koska luen kirjailijan blogia ja  tiedän, että hän kuulee mielellään lukijoiden mielipiteitä romaaneistaan. 

Tätä odotan mielenkiinnolla, sillä tapahtumat ovat kytköksissä syyskuun  11. päivään. 

Tämä kuulostaa hyvältä ja erilaiselta vampyyri-romaanilta.  Ja tuo kansi! <3

Olen kuullut paljon hyvää tästä sarjasta ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten ajattelin aloittaa sen lukemisen lähiaikoina.

Tätä odotan valtavasti! En voi edes laskea arvosteluja, joissa on hehkutettu tätä.

Tarina vaikuttaa kiehtovalta, ja kansi kiinnitti huomioni välittömästi. 

Nyt kun osaisi päättää, missä järjestyksessä luen nämä. Oletteko te kuulleet näistä tai lukeneet jonkun?

Matkijanärhi - Suzanne Collins

Minun piti miettiä aika pitkään, mitä kirjoitan Matkijanärhestä. Kun romaani yltää niin korkealle tasolle, että se vetää lukijan hiljaiseksi useaksi tunniksi lukemisen jälkeen, ei tiedä miten sanoa ytimekkäästi, kuinka hieno se oli ja miksi.

Katniss, Peeta ja Gale. Kolmikko, jota rakastan suunnattomasti, joutuu kohtaamaan sodan kauhut sydäntä raastavalla tavalla. Kaikki kolme kärsivät eri tavalla eri syistä, ja kaikkien kokemukset vaikuttivat minuun voimakkaasti. Tunsin valtavasti myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan ja surin heidän puolestaan. Matkijanärhi on ehdottomasti raskain ja melankolisin Nälkäpeli-trilogian osa, ja ehkä juuri siksi niin vaikuttava.

Päätösosaa lukieassani koin kaikki tunteet, jotka trilogian aikaisemmat osat ovat herättäneet ja vielä enemmänkin. Jos romaania pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi tunne. Olin surullinen milloin kenenkin puolesta ja jännitin loppua kohden yhä enemmän, mitä henkilöille tapahtuisi.

Matkijanärhi sisältää sarjan romaaneista vähiten yllätyksiä, mutta ne yllätykset, jotka sen sivuilla kohtaa, ovat järkyttäviä. Jouduin monta kertaa laskemaan kirjan käsistäni rauhoittuakseni ja pystyäkseni jatkamaan lukemista myöhemmin. Tämä romaani todellakin sai jotakin liikkeelle minussa.

Kerronta on hitaampaa kuin muissa trilogian osissa, mutta se ole minusta lainkaan huono asia. Se sopii romaanin kokonaisvaltaisen raskaaseen tunnelmaan ja pitää lukijan huomion kiinnittyneenä ennen kaikkea henkilöihin ja heidän kokemuksiinsa vauhdikkaiden tapahtumien sijaan. Minusta olisi tuntunut oudolta, jos tässä vaiheessa tarinaa olisi ollut hirveä kiire eteenpäin.

Romaanin loppu on minusta juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Kaiken sen jälkeen, mitä romaanin aikana tapahtuu, muut vaihtoehdot tuntuisivat epärealistisilta ja jotenkin murheellisilta. Valtavan tunnekaaoksen jälkeen ilo nosti päätään niin romaanin henkilöiden kuin minunkin sisälläni, joten olen tyytyväinen loppuun. Minulla on nyt jo haikea olo sen takia, että sarja loppui ja voin vain odottaa, että pääsen lukemaan sen uudestaan.

On mahdotonta sanoa yksiselitteisesti, mikä Nälkäpeli-trilogian romaaneista on paras. Niissä on kaikissa jotain mitä muissa ei ole, ja silti ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Se, mikä yhdessä osassa on tapetilla on toisessa sivummalla. Sijoitin kuitenkin Matkijanärhen listallani parhaimmaksi näistä kolmesta teoksesta, koska se vaikutti minuun niin vahvasti ja päätti sarjan ansiokkaasti. Nälkäpeli-trilogia on hieno trilogia, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

5/5

Ole luonani aina - Kazuo Ishiguro

Kazuo Ishiguron kehuttu romaani Ole luonani aina kertoo Kathyn ja hänen parhaiden ystäviensä Ruthin ja Tommyn erikoisen elämäntarinan. Se alkaa nykyhetkestä ja siirtyy menneisyyteen, ja sen kertojana toimii Kathy. Hän, Tommy ja Ruth asuvat sisäoppilaitoksessa ja käyvät koulua, jonka käytännöt alkavat hitaasti hämmentää heidän mieltään. Kathy kuljettaa lukijan omien kokemustensa, monien yksittäisten tapahtumien ja oivallusten läpi totuuteen, jonka ymmärtäminen muuttaa käsityksen sekä hänen omasta elämästään että elämän merkityksestä.

Juonesta en voi kertoa enempää paljastamatta sen ydintä, joten puhun muista asioista. Romaanin rakenne toimii hienosti. Kathyn tapa muistella mennyttä aikaa on uskottava ja tekee tarinasta niin todentuntuisen, että häntä vaivaavat asiat kuristavat lukijankin kurkkua. Teoksen kielessä on jatkuvasti läsnä voimakas salaperäisyys; siinä puhutaan valvojista ja luovutuksista, jotka eivät pitkään aikaan ole selviä edes sisäoppilaitoksen oppilaille. Asioista puhutaan kaarrellen ja totuuden palaset välähtelevät verhon takaa. Ishiguro säilyttää tämän odotuksen tunteen taitavasti loppuun asti, vaikka itse loppuratkaisu onkin ennustettavissa jo romaanin alkupuolella. 

Tunsin myötäntuntoa erityisesti Kathya ja Tommya kohtaan, jotka joutuivat kärsimään paljon useiden salaisuuksien takia. Kathy on älykäs ja hyväsydäminen jo lapsena, ja ottaa syrjityn Tommyn vastaan ystävällisesti. Tommy kärsii kiivaan luonteensa takia vuosia, mutta rauhoittuu kasvaessaan ja suuntaa energiansa totuuden selvittämiseen. Hän onkin kolmesta päähenkilöstä ensimmäinen, joka oivaltaa tulleensa huijatuksi. Tommyn ja Kathyn välille kehittyy yhteys, jonka seuraaminen on mielenkiintoista ja haastaa lukijan katsomaan asioita pintaa syvemmältä. Ruthia kohtaa minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet. Jossain määrin hänkin on olosuhteiden uhri, mutta hänen ilkeytensä ja miellyttämisenhalunsa ärsyttää pitkin romaania. En oikein vieläkään tiedä, pidänkö hänestä vai en.

Romaanin idea on kokonaisuutena nerokas ja poikkeaa valtavirrasta. Kuitenkin ajatus siitä, että jotain samanlaista tapahtuisi oikeasti, on pelottava ja epämiellyttävä. En tiedä, kuinka voisin katsella sellaista toimintaa vierestä puuttumatta siihen. Ole luonani aina herättää ajatuksia tieteestä ja siitä mikä voidaan sallia ja missä menee ihmisen oikeuksien rajat. Se on myös hieno kasvutarina, vaikka pohjasävy on surullinen. Suosittelen tätä lukukokemusta kaikille, jotka haluavat lukea jotain erilaista. 

4/5 tähteä

Haaste vuodelle 2013

Jotta kirjallisuusblogini heräisi kunnolla eloon, päätin asettaa itselleni haasteen tätä vuotta varten. Tavoitteeni ovat tällaiset:

1. Lukea vähintään 20 aikaisemmin lukematonta, suomenkielistä kirjaa omasta hyllystä.

2. Lukea vähintään 20 kirjastosta lainattua kirjaa, joita en ole lukenut aikaisemmin.

3. Lukea vähintään 10 englanninkielistä kirjaa.

4. Lukea vähintään 10 kirjaa uudelleen.

Haasteen säännöt:

1. Samaa kirjaa ei voi käyttää monessa kategoriassa. Jos olen esimerkiksi lukenut jonkin kirjan aikaisemmin suomeksi ja tänä vuonna englanniksi, voin käyttää sitä joko kolmannessa tai neljänessä kategoriassa.

2. Neljäs kategoria pitää täyttää kirjoilla, jotka olen lukenut viime vuonna tai aikaisemmin.

3. Luon haasteelle oman sivun, jota päivitän sitä mukaa kun saan kirjoja luetuksi. Katsotaan, miten käy!