Kuukausi kansissa(3/2016): Sairastelua ja seikkailuja fiktion maailmassa

Maaliskuu löi minut ällikällä monessakin mielessä. Ensimmäiseksi siksi, että sain taas kertaalleen nähdä, kuinka hienoja ystäviä minulla on. Toiseksi siksi, että luin enemmän kuin kahden edellisen kuukauden aikana yhteensä ja kolmanneksi pahuksen sitkeän keuhkoputkentulehduksen vuoksi. Olen sairastanut pitkittyneitä hengitystieinfektioita monta kertaa, mutta edellisestä oli kulunut niin pitkä aika, että olin vähän ehtinyt unohtaa kuinka inhottavia ne osaavat olla. Yli puolet kuukaudesta kului voipuneena sändyn pohjalla, joten saan osittain kiittää tautia siitä, että minulla oli tilaisuus keskittyä lukemiseen hyvin mielin. Luentoja ei juuri ollut, mikä myös helpotti fiktiivisiin maailmoihin uppoutumista.

Blogissa elämä jäi vähäiseksi, sillä en pahemmin jaksanut istua koneen ääressä. Ja silloinkin kun istuin, jaksoin korkeintaan katsoa jotain ohjelmaa tai sarjaa. Monta postausta jäi rästiin, mutta aion saada ne ilmoille huhtikuun aikana. 

Sitten kuukauden varsinainen sisältö ;) 

Luetut kirjat:

• Triptyykki - Karin Slaughter
• The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
• Fallen - Lauren Kate
• Houkutus - Stephenie Meyer (uudelleen)
• Uusikuu - Stephenie Meyer (uudelleen)

Kaikki kirjat olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja hyviä. Nostalgiamatkailin Houkutuksen ja Uusikuun muodossa, nautin hakkaavasta syvämestä Triptyykin matkassa ja tunnelmoin sekä rakkautta että kurjuutta Sorensenin ja Katen romaaneja lukiessani. Huomasin, että olen lukenut viime aikoina runsaasti naiskirjailijoiden teoksia, mikä tavallaan harmittaa. Hyllyssäni odottaa lukemattomia miesten kirjoittamia kirjoja enkä oikein tiedä, miksi ne ovat jääneet tällä tavalla varjoon. Huhtikuussa aion korjata kurssia ainakin vähän.

Tekstit:

• Luettavaa ja blogattavaa(3/2016): Monta soppaa, yksi kauha
• A Shade of Vampire - Bella Forrest
• City of lost souls - Cassandra Clare
• Beautiful Darkness - Stephenie Meyer

Näistä en höpise sen enempää. Lukekaa ja katsokaa.

Minkälainen maaliskuu teillä oli tänä vuonna?

Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl

Lena teki syntymäpäivänään valintoja, joita kukaan ei osannut ennustaa ja joiden seurauksia on mahdollista vain arvailla. Syyllisyys raastaa Lenaa, joka vetäytyy kuoreensa ja työntää pois sen ainoan ihmisen, joka vielä voisi auttaa: Ethanin.

Ethan puolestaan yrittää parhaansa mukaan ymmärtää sekä Lenaa että uutta elämäänsä, joka muuttuu päivä päivältä oudommaksi, Etsiessään mitä tahansa keinoa vapauttaa Lena Duchannesin suvun kirouksesta ja Sarafinen vallasta hän kohtaa myös uusia mysteerejä; salaisuuksia, jotka koskevat tällä kertaa häntä itseään. Kuinka voi tulla toimeen järjettömän nykyhetken kanssa, jos ei tunne omaa historiaansa?

Lenan seitsemästoista syntymäpäivä lähestyy ja käydet kiristyvät hänen ranteidensa ympärillä. Voiko hän vielä saada vapaan tahtonsa takaisin, ja kuinka moni ihminen joutuu kärsimään ennen kuin vastaus löytyy?

* * *

Beautiful Darkness on niitä kirjoja, joiden jälkeen on hieman hölmistynyt olo. Koin ja ajattelin paljon sitä lukiessani, mutta kirjailijoiden tyylin ja tarinan tunnelman vuoksi yksityiskohdat alkoivat hämärtyä nopeasti viimeisen sivun jälkeen. Lukukokemukseni on sulautunut erilaisten tunteiden ja ajatusten utuiseen mereen vähän samalla tavalla kuin Ethanin ja Lenan tarinakin. Sen vuoksi oli hankalaa saada tekstin kirjoittamisesta otetta. Miten saada aikaan mielikuva jostakin, jota ei itsekään hahmota kunnolla?

Romaanin alkupuolta hallistevat toisaalta Lenan suru, syyllisyys ja menetyksen tuska ja toisaalta Ethanin hämmennys. Lena ei ole kertonut hänelle aivan kaikkea syntymäpäivänsä tapahtumista, minkä takia hänen on vaikeaa käsittää Lenan käytöstä. Hän on kuitenkin päättänyt auttaa Lenaa, vaati se sitten mitä tahansa. Silloinkin, kun Lena ei halua tulla autetuksi.

Heidän suhteensa mutkistuu entisestään, kun kuvioihin ilmestyy kaksi uutta henkilöä: salaperäinen, yliluonnollinen John ja englantilainen, pirteä Liv, joka saapuu Gatliniin työskentelemään kirjastossa. Pelkäsin hetken, että nämä uudet henkilöt toisivat mukanaan kaksi uutta romanssia tai jotain sen kaltaista, mutta näin ei onneksi käynyt. Oikeastaan sekä Lenalle että Ethanille ikään kuin tarjotaan toista vaihtoehtoa. Heidän on pakko kysyä itseltään, millaista elämä olisi, jos he valitsisivat kumppanit omiensa joukosta ja luopuisivat taistelusta, joka tuntuu useimmiten toivottomalta. Vaikka Lenan ja Ethanin välit ovat pitkän aikaa etäiset, lukijallekin on koko ajan selvää, että he rakastavat toisiaan edelleen eikä toisenlaisen suhteen mahdollisuus tuhoa sitä. Livin mukana lukija oppii uutta sarjan yliluonnollisesta systeemistä, mutta hän on jo henkilönä piristävä ja tarinaa uudistava. Johnin rooli tosin jää epäselväksi. Tämän kirjan perusteella tuntuu, että hän oli olemassa vain pakan sekoittajana eikä juonta eteenpäin kuljettavana voimana. Jään kuitenkin odottamaan, mitä jatko-osat kertovat, ennen kuin vedän lopullisia johtopäätöksiä. 

Juonellisista tapahtumista mielenkiintoisimpia ovat ehdottomasti ne, jotka avaavat Ethanin perheen historiaa ja selittävät hänen rooliaan monimutkaisten tapahtumien sisällä. Ethan joutuu kohtaamaan erityisesti äitinsä menneisyyden ja salaisuudet, joita hän ei koskaan jakanut perheensä kanssa. Uskon, että moni kohtaa elämänsä vaiheessa sen tosiasian, ettei tiedäkään ihan kaikkea omista vanhemmistaan vaikka he ovat aina olleet ihan vieressä. Teemana tämä oivallus on mielenkiintoinen, varsinkin kun siihen on yhdistetty vanhemman tekemien valintojen vaikutus huomattavasti laajempaan kokonaisuuteen. Sarjan ensimmäinen osa herätti myös kysymyksiä Ethanista itsestään: onko hän todellakin vain tavallinen kuolevainen, joka suistui rakkauden tähden taikuuden maailmaan? Beautiful Darkness antaa tähän kysymykseen ainakin osittaisen vastauksen - varsin kiinnostavan sellaisen. 

Kaikkein voimakkaimmin minuun vaikutti kuitenkin, jälleen, romaanin kieli ja sen avulla luotu viipyilevä tunnelma. Tapahtumat tuntuvat välillä seisahtuvan täysin johonkin tunnetilaan, mikä ei minua härinnyt lainkaan, mutta minkä vuoksi koen unohtaneeni kirjasta jo jonkin verran. Garcia ja Stohl kirjoittavat kauniisti ja polveilevasti, jopa runollisesti joissakin kohdissa. Luulen, että tämä sarja täytyy lukea useamman kerran ennen kuin kaikkien sanojen merkitys avautuu juuri sellaisena kuin se on tarkoitettu.

Pientä miinusta joudun antamaan siksi, että loppu on taas hieman hätäinen. Tilan tuntu katoaa hiukan liikaa minun makuuni. Olisin halunnut olla koko ajan kunnolla perillä siitä, missä ja miten kaikki tapahtuu ja kiinnittyä yksityiskohtiin. Kuvauksista puutuu tietty tarkkuus aikaisemminkin, mutta se ei ei häirinnyt yhtä paljon kuin lopun epämääräisyys, Tätä pientä puutetta lukuun ottamatta rakastin tätä kirjaa aivan yhtä paljon kuin ensimmäistäkin osaa.

4,5/5

Kategoriahaaste 1, kohta 30: A book with a blue cover

City of lost souls - Cassandra Clare

Huomioithan, että teksti voi sisältää pieniä paljastuksia sarjan juonesta.

* * *

Sebastian on sitonut Jacen itseensä veritaikuuden avulla ja paennut jäljettömiin. Clary, Jacen perhe ja ystävät yrittävät epätoivoisesti keksiä keinon tämän pelastamiseksi ja Sebastianin suunnitelmien selvittämikseksi. Matkan varrella he joutuvat pohtimaan velvollisuuksien ja henkilökohtaisten tunteiden välistä ristiriitaa, uskollisuutta ja rakkauden rajoja. Onko olemassa tilanteita, joiden kohdalla pitäisi luovuttaa?

* * *

City of Lost Souls jätti minut melkoisen tunteiden tulvan armoille. Kaikkein voimakkaimmaksi tunteeksi nousi kauhu sarjan henkilöiden puolesta. He kohtaavat pelottavia tilanteita ja ilmiöitä, joiden paranormaali luonne ainoastaan lisää niiden karmivuutta. Luin suurimman osan romaanista sydän kurkussa toivoen suunnattomasti, että Jace saataisiin pelastettua ja Valentinen perintö vihdoinkin tuhottua viimeistä palaa myöten.

Niin kuin arvata saattaa, henkilökaarti hajoaa jälleen tahoilleen tehdäkseen voitavansa tilanteen parantamiseksi. Magnus käyttää velhon kykyjään, Alec ja Isabelle venyttävät varjometsästäjien lakeja, Maya ja Jordan tasapainottelevat oman lajinsa velvollisuuksien ja ystävyyssuhteiden välillä ja Simon tarjoutuu tehtävään, joka ei ainakaan kuulu niihin helpoimpiin. Kaikki henkilöt joutuvat tekemään vaikeita valintoja, joiden yhteydessä erityisesti varjometsästäjien maailmanjärjestys jälleen kyseenalaistuu.

Claryn ratkaisu on kuitenkin kaikkein hätkähdyttävin: hän lähtee vapaaehtoisesti Jacen ja Sebastianin mukaan esittäen, että häntä voisi kiinnostaa osallistua sen toteuttamiseen. Tässä tilanteessa ilmaus 'olla onnensa nojassa' saa uuden merkityksen, sillä kolmikko asuu talossa, jota ulkopuoliset eivät voi nähdä ja joka siirtyy paikasta toiseen taikuuden avulla. Clary on täysin yksin ja tavoittamattomissa

tilanteessa, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä hänen henkensä. Ei käy kateeksi.

Tämän Sebastian-Jace-Clary -kolmikon kuvio on todella vinoutunut. Jace on Jace eikä kuitenkaan ole; ulkokuori on täysin sama kuin ennenkin, mutta persoonallisuus on muuttunut. Hän on kuin taulu, jossa on tutut kehykset mutta jonka esittämä kuva on yhtäkkiä vaihtunut. Jace on täydellisesti Sebastianin talutusnuorassa ja käyttäytyy kuin Sebastian olisi 'the new best friend'. Tämä saa vatsan muljahtelemaan, sillä tällainen suhtautuminen on niin todellisuuden vastaista kuin vain voi olla. Jace vihaa Sebastiania sydämensä pohjasta, mutta on nyt pakotettu palvelemaan tämän tarkoitusperiä. Karmivaa ja kieroa.

Sebastian puolestaan yrittää olla lähes normaali, rakastava veli ja sivuuttaa täysin sen tosiasian, että hän hallitsee väkivalloin juuri sitä ihmistä, jota hänen siskonsa rakastaa eniten koko maailmassa. Hän onnistuu tässä tyyneyden esittämisessä pelottavan hyvin, mutta hänessä asuu lopulta niin paljon arvaamattomuutta, että lukija on koko ajan varpaillaan hänen kanssaan. Milloin tältä tyypiltä häviää viimeinenkin kosketus inhimillisyyteen?

Kaiken tämän keskellä Clary joutuu kätkemään kaikki tunteensa ja elämäään tilanteen mukana ikäään kuin hänen olisi mahdollista luottaa Sebastianiin. Hän joutuu katsomaan vääristynyttä Jacea päivittäin ja kysymään itseltään, onko sitä oikeaa Jacea enää olemassa. Onko mitään pelastettavaa enää jäljellä?

Myös muut ihmissuhteet ovat käsittelyssä, mutta niiden vaiheet eivät ole tässä osassa pääasia. Jokaisella on kuitenkin jokin kantava teema: Alec ja Magnus painivat mustasukkaisuuden kanssa; Maya ja Jordan kohtaavat anteeksiannon; Simon ja Isabelle opettelevat luottamusta ja tietynlaista vakavuutta; Jocelyn ja Luke valmistautuvat avioliittoon... Eli onhan sitä tavaraa runsaasti, tällä kertaa vain pikemminkin taustalla muistuttelemassa välillä olemassaolostaan. Clare osoittaa jälleen taitonsa tunteiden ja tilanteiden kuvaajana. Myötätunnon kokemiselta on oikeastaan mahdotonta välttyä.

Taikuus saa tämänkin osan myötä uusia merkityksiä ja käsitys varjometsästäjien maailman mahdollisuuksista laajenee. Claren tapa kuvata taikuutta ja sen käyttöä on jollakin tavalla hyvin visuaalinen, mikä vahvistaa omalla tavallaan taikuuden voimaa, tuo sen jollain lailla lähemmäksi fyysistä maailmaa. Ihailen fantasiakirjailijoiden luovuutta, eikä Clare ole tässä poikkeus. 

Niin kuin aina hyvien kirjojen kohdalla, tästäkin tekstistä jää pois paljon mainitsemisen arvoista. Voisin kirjoittaa henkilöistä, teemoista, kielestä ja juonellisesta rakenteesta vaikka kuinka pitkästi, mutta johonkin on aina pysädyttävä. Loppukaneetiksi: Cassandra Clare on vakuuttanut minut. Minulla oli jossain vaiheessa epäilykseni koko sarjan ja kirjailijan suhteen, mutta ne ovat viimeistään nyt hävinneet. Tähän fantasiamaailmaan kannattaa tutustua läpikotaisin, vaikka alkumatka olisikin kivikkoinen. Päätösosaan tartun heti, kun uskallan.

4,5/5