Mitä luen nyt(#1/2019): Sarjojen syvyyksissä

Uusi vuosi alkaa sarjoihin kuuluvilla kirjoilla, mikä ei yllätä minua lainkaan. Kirjasarjat ovat aina vedonneet minuun enemmän kuin standalonet. Viime aikoina olen kuitenkin ollut huono lukemaan sarjoja loppuun asti. Elämäni on kiireistä: opiskelu, romaanin kirjoittaminen ja vilkas sosiaalinen elämä täyttävät suurimman osan viikoista, minkä takia lukeminen jää helposti sivurooliin. Blogista puhumattakaan. Jospa tänä vuonna sujuisi paremmin?

Tällä hetkellä on kesken kolme kirjaa, joista kaksi kuuluvat lempikirjailijoiden tuotantoon ja yksi on uusi tuttavuus.

1. Royal Assassin - Robin Hobb 

Aloitin viime vuonna Hobbin kirjojen lukemisen uudelleen. Royal Assassin on Farseer-trilogian toinen osa, joka aikoinaan imaisi minut täydellisesti Hobbin luomaan fantasiamaailmaan. Yksi tärkeimmistä lukutavoitteistani tänä vuonna on jatkaa tätä pitkää polkua ainakin kolmen sarjan verran.

Farseer-trilogian pääähenkilö Fitz muuttaa lapsena Kuuden Herttuakunnan kuninkaan hoviin, kun selviää, että hän on kruununprinssin poika. Mietittyään pitkään, mitä pojan kanssa tekisi, kuningas päättää kouluttaa Fitzistä salamurhaajan.

Suosittelen trilogiaa kaikille fantasin lukijoille, jotka eivät vielä ole sitä lukeneet. Fitzin tarinaa jatkava Tawny man -trilogia on vielä upeampi, joten Robin Hobbille kannattaa antaa mahdollisuus.

2. Empire of Storms - Sarah J. Maas

Sarah J. Maasista ei tarvitse paljon puhua. Jos lukee young adultia ja fantasiaa tai seuraa kirjatubettajia, ei voi välttyä kuulemasta hänen kirjoistaan. Maasista tuli nopeasti minulle rakas kirjailija, ja tämä Throne of Glass -sarjan viides osa on todellakin täyttänyt odotukseni. Olen nyt lukenut siitä puolet ja nauttinut jokaisesta sivusta. Lisää tunnelmia lukemisen jälkeen.

3. Viimeinen temppeliherra - Raymond Khoury

Khouryn esikoisromaani on valitettavasti osoittautunut pettymykseksi. Se kuulostaa lupaavalta: neljä temppeliherroiksi pukeutunutta ratsastajaa hyökkää museoon New Yorkissa ja varastaa mystisen koodauslaitteen. FBI on ymmällään, mutta viehättävä arkeologi onnistuu auttamaan tutkimusta eteenpäin. Ajatus on siis hyvä, mutta toteutus ei: henkilökuvaus on lähes olematonta, kaikki ryöstäjät kuvataan samanlaisiksi huonotapaisiksi idiooteiksi, romaanin ainoa nainen tekee kaikkein huonoimmat valinnat (vaikka hänen pitäisi olla huippuälykäs), historiallinen elementti jää kaiken muun jalkoihin, kielessä ei ole juurikaan vaihtelua, teksti vilisee adverbejä, juonen rakenne on kummallinen... On todella harvinaista, että motkotan kirjasta näin paljon, mutta Viimeinen temppeliherra kuuluu huonoimpiin lukemiini trillereihin. No, ainakin tämä kokemus opettaa, mitä en missään nimessä halua tehdä oman romaanini kanssa (joka on trilleri).


Mitä sinä luet vuoden alkajaisiksi?