17-vuotias Luce suljetaan sisäoppilaitokseen, joka on täynnä kovia kokeneita nuoria. Koulu on kaikin tavoin ankea, eikä Lucen herkkä sydän tahdo löytää paikkaansa oppilaiden joukossa.
Synkkä arki muuttuu kuitenkin siedettävämmäksi, kun Luce tapaa vakavan ja salaperäisen Danielin. Luce tuntee Danielia kohtaan erikoisen vahvaa vetoa, jota hän ei osaa selittää. Daniel puolestaan ei tunnu välittävän hänestä vähääkään.
Lucen elämää hämmentää myös tumma ja karismaattinen Cam, jonka silmissä hehkuu vaara. Cam on ensihetkestä lähtien kiinnostunut Lucen seurasta, mutta Luce ei saa Danielia mielestään.
Jotta ongelmia olisi varmasti tarpeeksi, Lucelle jo ennestään tutut ahdistavat varjomaiset hahmot palaavat piinaamaan häntä. Koska kukaan muu ei tiedosta näiden varjojen läsnäoloa, Luce alkaa pelätä tulleensa hulluksi. Onko hänellä mahdollisuutta auttaa itseään vai jääkö hän ikuisesti yksinäisyyden vangiksi? Ja mistä Danielin töykeässä käytöksessä on pohjimmiltaan kysymys?
* * *
Kun Fallen ensimmäisen kerran kiinnitti huomioni, se oli ennen kaikkea kansikuvan ansiota. Se herätti mielikuvia jostakin pahaenteisestä, synkästä ja traagisesta. Luin takakannen ja lisäsin kirjan lukulistalle, mutta mikään kiire sen kanssa ei ollut. Lukisin sen joskus kun se tulisi jossain sopivasti vastaan. Jossain vaiheessa Fallen alkoi saada paljon negatiivista huomiota: sekä blogiarviot että goodreads suorastaan tihkuivat inhoa. Tarinaa sanottiin tylsäksi, kliseiseksi ja ennalta-arvattavaksi, henkilöitä puolestaan selkärangattomiksi ja yksinkertaisesti ikäviksi ihmisiksi. Joistakin teksteistä tuli melkein paha olo. Luettuani näitä kommentteja jonkin aikaa mielenkiinto heräsi uudelleen. Mietin, että mikä tämän kirjan juju oikein on. Onko se oikeasti niin surkea? Voiko se olla niin huono, että se ansaitsee lukijoiden raivon? Pohdin inhoaisinko minäkin Fallenia, vaikka yleensä suhtaudun lukemaani positiivisesti silloinkin kun kokemus ei ole parhaasta päästä. Päätin ottaa selvää.
Nopeasti kävi selväksi, että kyseessä ei missään tapauksessa ole virheetön romaani. Jokin on vähän hassusti kaikilla tärkeillä osa-alueilla: juoni laahaa, henkilöt jäävät melko yksiulotteisiksi, kieli toistaa itseään, tarinan tärkeimpiin kysymyksiin ei anneta minun makuuni riittävän kokonaisia vastauksia... Puutteita ei voi kiistää. Niistä huolimatta löysin kirjasta myös hyvää.
Kirjan alussa Luce joutuu erittäin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen ja herättää siksi myötätuntoa. Vanhemmat hylkäävät hänet syrjäiseen, kolkkoon kouluun, kun Lucea syytetään nuoren pojan kuolemasta. Luce ei tiedä mitä oikeastaan tapahtui tai mitä hän näki, mutta hän tietää ettei tappanut poikaa (ainakaan tahallaan), vaikka aikuiset ympärillä pitävät sitä ainoana mahdollisuutena. Läheisten aikuisten ja systeemin pettämä Luce on hyvin yksin muiden oppilaiden keskellä, sillä heillä kaikilla on takana laajempi ongelmien ja huonojen valintojen kierre. Siitä huolimatta hän selviytyy ja onnistuu hankkimaan ystäviä.
Sitten kuvioon astuu Daniel, jota Luce ei voi jättää rauhaan vaikka tulee tylysti torjutuksi kerta toisensa jälkeen. Tämän ominaisuuden voi tulkita heikkoudeksi tai päättäväisyydeksi näkökulmasta riippuen. Toisen ihmisen perässä ei pitäisi juosta, jos toinen on selvästi ilmaissut ettei ole kiinnostunut, mutta tässä tapauksessa asiassa on toinenkin puoli. Mitä pidemmälle tarinassa mennään sitä selvempää on, että hedän välillään on jonkinlainen yliluonnollinen linkki jonka vaikutuksia kumpikaan ei hallitse. Lucea ei voi siis täysin syyttää tästä hellittämättömästä käyttäytymisestä. Mikä minua sen sijaan vaivaa hänen hahmossaan on yksiulotteisuus. Esimerkiksi jos Lucen entistä elämää olisi avattu enemmän, lukija olisi saanut paremman käsityksen siitä, mitä sisäoppilaitos häneltä ryöstää. Hänen persoonallisuutensa jää aika ohueksi, sillä mielenkiinnonkohteita, aikaisempia ystävyyssuhteita tai muita tärkeitä asioita ei juurikaan esitellä.
Danielista minulla ei loppujen lopuksi ole paljon sanottavaa. Hän välttelee Lucea ja ajatustensa jakamista niin tehokkaasti, ettei hänen luonteestaan saa otetta. Hän on tosiaan töykeä ja aika ärsyttäväkin Lucea kohtaan, mutta ei niin paha, että vihaisin häntä. Halusin vain monta kertaa ottaa häntä hartioista kiinni ja ravistella totuuden ulos.
En tiedä oliko tämä kirjailjan tarkoitus, mutta kolmesta tärkeimmästä henkilöstä Cam on se, joka herätti minussa eniten mielenkiintoa. Hänessä yhdistyy klassinen paha poika johonkin mitä on vaikea kuvailla; johonkin aavistukseen tai tuntemukseen tai sellaiseen... en tiedä. Jotain hänessä on. Pidin siitä, että Cam oli avoimesti kiinnostunut Lucen seurasta eikä ryhtynyt kiusaamaan häntä muiden oppilaiden mukana. Kuitenkin niin paljon jäi verhon taakse, etten voinut välttyä miettimästä, onko tässä takana joku ansa. Onko Cam täysin sitä miltä näyttää? Mikä hänen syvin motiivinsa on? Ja ennen kaikkea, mikä hänen tuleva paikkansa on tarinassa?
Juonellisesti Fallen on melko epätasapainoinen. Joistakin tapahtumista edetään hirmuisella vauhdilla seuraavaan, toisinaan juna tuntuu pysähtyvän raiteilleen tuskastuttavan pitkäksi ajaksi kerrallaan. Kirjan yliluonnollinen osuus on kirjan parasta antia. Sen idea on aika kiehtova ja pyörittelee ihmismielen mahdollisuuksilla: Luce näkee outoja varjoja ja kokee kummallisia näkyjä tilanteista, jotka tuntuvat todellisilta kuin muistot mutta joiden ei järjen mukaan pitäisi olla hänen muistojaan. Lisäksi langenneiden enkeleiden ja maailman luonnollista järjestystä häiritsevän rakkauden asetelma on ajatuksena suhteellisen dramaattinen. Toteukseen olisi voinut lisätä paljonkin yksityiskohtia, informaatiota, tunteita ja draamaa. Kokonaisuudesta puuttuu särmää, viimeistelyä. Se on jotenkin laimea. Myös runsaammalla kielen vaihtelulla olisi päästy pidemmälle. Mutta jo hyvä idea on virkistävä tuttavuus, varsinkin kun se toteutuu oikeasti synkässä ja epätavallisessa ympäristössä.
Kaiken kaikkiaan olo oli lukemisen jälkeen hyvin kaksijakoinen. Toisaalta sain hyvää ja helppolukuista ajanvietettä, jossa hipaisiin myös syvällisempiä teemoja kuten mielenterveys, koulukiusaaminen ja yksinäisyys; toisaalta tylsistyin ajoittain tekstin ja juonenkulun yksinkertaisuuden takia. Henkilöissä on hyvän kokonaisuuden perusta mutta ei paljon sen enempää. Silti riittävästi herättämään halun lukea jatko-osat. Myönnetään, että tässä on myös osa jääräpäisyyttä: kun jotain aloitan, vien sen yleensä loppuun asti vaikka hampaat irvessä, jos ei muuten. Tämä pätee lukemiseen ja kaikkeen muuhunkin elämässä.
Pystyn hyvin ymmärtämään, miksi Fallen on saanut niin monet lukijat ärsyyntymään ja turhautumaan, mutta näen myös osia niistä piirteistä joiden takia goodreadsin tähdityksistä suurin osa on vitosia ja nelosia. Minulle kokemus oli keskitasoa, sillä se ei herättänyt vahvoja tunteita kumpaakaan suuntaan. Jatko-osat odottavat minua Suomessa, ja aion ne jossain vaiheessa lukea ihan vaikka nähdäkseni, ovatko kirjailija ja tarina kehittyneet toistensa mukana.
3 tai 3,5/5
